Kallista kierrätystä

Eräs aikamme vitsauksista on mm. kierrätys. Kaikkea pitäisi kierrättää, maksaa mitä maksaa.
Homma alkoi vaatimattomasti paperinkeräyksellä. Siihen osallistuin itsekin 50-luvulla. Osa kerätystä paperista meni kukkakauppoihin ja osa vietiin tavaravaunuihin punnituksen kautta. Meni jonnekin. Tuntui silloin mielekkäältä.
Nyt kierrätettäviä materiaaleja on jo tolkuttomasti ja lisää haalitaan. Ainakin suunnitteilla on ylijäämäruoan kierrätys tai kompostointi, vaikka nykyhinnoilla ruokaa tuskin ostetaan kaatopaikalle vietäväksi. Tuorein jo vaadittu villitys taitaa olla muovinkierrätys. Kierrätettävät muoviastiat ovat kuitenkin paljon tilaa vieviä ja siis kalliita kuljettaa. Koska kierrätys vie jo energiantuotannolta pois polttokelpoista materiaalia, sitä joudutaan median mukaan tuomaan jopa Italiasta asti. On varmaan halpaa ja kannattavaa rahtausta.
Muovinkierrätyksen juuri havaittu riesa on kalliin kuljetuksen lisäksi vesistöihin ja sitä kautta ihmisiin kulkeutuva mikromuovi. Tuoreimman tiedon mukaan mikromuovi on jo niin pientä hippusta, ettei tartu edes suodattimiin, vaan päätyy ravintoon.
Maksamme siis maltaita tuhotaksemme sekä ihmisten, että kalojen ja muiden elävien terveyden. Onko järkeä ? Olisiko jo aika luopua vaikkapa muovinkierrätyksestä ja hyödyntää muovi energiana ? Energiaahan tarvitaan ja mielellään halvalla.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu