Kuolonkolarit

Uudessa ”Moottori”-lehdessä julkaistiin lokakuun 2021 kuolonkolarit.

On hyvä, että kolarit tutkitaan, mutta tutkinnan tai ainakin sen raportoinnin taso ihmetyttää.
Itsemurha autolla tehtynä on siinä ja siinä onko kyseessä kuolonkolari vai ei. Jos osapuolena on kaksi autoa voi ehkä sellaiseksi tulkita, mutta entä, jos joku selvästi tahallaan juoksee ajaradalle auton eteen.

Jo parisen vuotta sitten kerrottiin kahdesta tapauksesta, missä peltiä ei ollenkaan rypistynyt. Autoilija oli kesken ajon huomannut, ettei kaikki ole kohdallaan, ajoi levähdyspaikalle, pysäköi autonsa siellä hallitusti ja kuoli. Oli kuitenkin kuolonkolari. Toinen autoilija havaitsi hänkin ongelman, hidasti, mutta kuoli kesken ajon ja auto valui tieluiskaan osumatta mihinkään. Oli silti kuolonkolari.

Vuosi sitten tapahtuneissa kolareissa oli jotain samaa. Autoilija sai kohtauksen ja auto päätyi pienellä nopeudella tieluiskaan. Kuski kuoli sairaalassa. Toinen autoilija taas pysäytti oikealle tien reunaan ja kuoli hänkin. Molemmat siis selviä kuolonkolareita.

Onko niin, että jos on joskus ajanut autoa ja kuolee esim. sairaalassa, kuolema kirjataan kuolonkolariksi ?

Muita viime lokakuun tapauksia oli mm. peurakolari, missä peura ensin yhteen autoon osuttuaan lensi iskun voimasta vastaan tulevan auton tuulilasiin. Vastaan tulleen auton kuljettaja kuoli. Kirjattiin toki kuolonkolariksi, mutta kai osasyyllinen oli puuttuva keskikaide, vaikka peura lensi tuulilasilta toiselle. Molemmat autot pysyivät omalla kaistallaan eikä keskikaiteen vaurioista kerrottu (eihän sitä edes ollut, vaikka pitäisi).

Omituinen ratkaisu oli myös, kun motoristi lähti ohituskaistalla ohittamaan autojonoa. Kesken ohituksen oikealta jonosta erkani yllättäen pakettiauto suoraan motoristin eteen. Motoristi kuoli. Moitteena jollekin tutkintalautakunta mainitsi turvavälin. Motoristin perässä ajoi toinen, mutta hänen käyttämänsä turvaväli oli hyvinkin riittävä 200 m.

Vaikka jo vuosia olen nimennyt ketjukolarit ”Häntäkärpästen kokoontumisajot”-nimikkeellä, siitä tuskin tuossa tapauksessa oli kyse.

Viime lokakuun tapauksia olivat myös, kun skootterimaisella mopolla 20 km/h ajanut suistui ojaluiskaan ja kuoli alkoholimyrkytykseen. Pari tapausta olivat alussa jo kerrotut, kun jalankulkija bussipysäkiltä tai muuten vaan tienvierestä juoksi ajoradalle rekan eteen ja tahallaan alle. Autolla avutettuja itsemurhia.

Kun kyseessä on vain autolla avustettu itsemurha, miksi sellainen kuitenkin kuolonkolariksi kirjataan ?

Jotta saataisiin syyllistää autoilijoita ja rajoittaa autoilua tai ainakin maksattaa autoilijoilla enemmän ? Jos ei ole varaa hankkia tai maksattaa muilla kaikkia uusia härpäkkeitä kävelköön.

Tutkijalautakunnan vaatimus ”keskikaide kaikille teille” lienee samaa perua, millä yritetään tehdä autoilusta mahdollisimman kallista. Toki liikenneturvallisuuden nimissä.

Edellä kerrottu juttu motoristista oli hieman omituisempi: motoristi oli osunut myös keskikaiteeseen. Jutussa ei kerrottu oliko yrittänyt väistää pakettiautoa vai osunut kimmokkeena pakusta keskikaiteeseen. Oliko keskikaide estänyt väistöyrityksen ?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu