Tunnin juna yhä edelleen
Ainoa kaikkia puolueita yhdistävä tekijä on korruptio. Sen ihanuudesta kaikki ovat samaa mieltä: Se on hyväksi ja sitä pitää kasvattaa.
Nyt kohteena on ”Tunnin juna”. Siihen pitää löytyä rahaa vaikka Neste myymällä https://www.talouselama.fi/uutiset/te/463d3ce0-5aaf-4afa-a6c6-ce690e3ee282?ref=newsletter:1d73&utm_source=Postiviidakko&utm_medium=email&utm_campaign=Talouselama_Aamukirje .
Näennäisenä perusteluna hankkeelle on aikasäästö. Tosin samaan ja ehkä suurempaankin säästöön päästäisiin, jos nykyinen junayhteys jättäisi kaikki väliasemat väliin porhaltaen niiden ohi pysähtymättä. Sehän on Tunnin junankin idea.
Tunnin junan poliittinen hintalappu on jotain 5 MRD euroa, mutta jos tuo tehdään, veronmaksajille kustannus olisi 10-15 MRD ja kaikki tyhjästä. Nykyisin junat myöhästelevät, jos on kevät, kesä, syksy tai talvi. Sama koskisi tietysti myös Tunnin junaa.
VATT:n selvitys Tunnin junasta on piilotettu. Ei ole korruptiolle myötämielinen eikä tue hanketta.
Kokoomuksen lisäksi myös PS on hankkeen kannattaja, vaikka esittääkin olevansa huolissaan Suomen taloudesta. Vielä Kreikan tukiaisten aikana PS puolusti suomalaista veronmaksajaa, mutta sitten jokin on muuttunut.
Kuten Talouselämän jutussakin sanotaan, tieyhteydet ovat Suomelle tärkeitä ja niihin pitäisi panostaa. Jos Tunnin juna toteutetaan, miten käy nykyisen yhteyden väliasemien matkustajien ? Siirtyisivät bussimatkustajiksi tai yksityisautoilijoiksi pitkin rapautettavia teitä.
Ilmeisesti eduskunnan virka-autot ovat liian hyviä. Niiden takapenkillä ei edes huomaa teiden surkeaa kuntoa.
Tuo länteen vievän rataverkon uudistus on aivan verraton hanke.
Hallitusohjelmassa koko Suomi on huomioitu ratahankkeiden kehittämisessä. Kokonaiskuva on huomattavasti valoisampi kuin mitä populistit ja marisijat ovat antaneet ymmärtää.
Suuria ratahankkeita on menossa kolme:
Helsingin ja Turun välille (Turun Tunnin Juna Oy), Helsingin ja Tampereen välille (Suomi-rata Oy) sekä välille Helsinki–Porvoo–Kouvola (Itärata Oy).
Suurimmat panostukset ovat tulossa nimenomaan päärataan, eli Helsingistä Tampereelle ja siitä ylöspäin pohjoiseen Suomeen. Maakuntien edustajat ovat erittäin tyytyväisiä ohjelman lopputulokseen, kun kyse on pääväylistä.
Ratojen rahoitukseen osallistuu julkisen sektorin ohella yksityiset yritykset.
Ratahankkeet tuovat jo rakennusvaiheessa työtä ja toimeentuloa rakennusalalle. Niiden hyötyjä maakunnille pitkällä tähtäimellä ei voida yliarvioida.
Ilmoita asiaton viesti
Koko ”Tunnin junan” epärehellisyys paljastuu jo siinä, että se ei tarkoita tunnin junamatkaa Helsingistä Turkuun.
Tietenkin ne tuovat työtä ja toimeentuloa rakennusyhtiöille, veronmaksajien rahoista. Eihän sitä muuten rakennettaisi. Ei sellaista tukea kansalaisilta elinkeinoelämälle jota kokoomus ei kannattaisi. Varsinais-Suomen maakunta tuossa on yhtenä kärsijänä, Turkua lukuun ottamatta.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittämätöntä on myös, että jopa väliasemien kunnat ovat innolla mukana, vaikka niiden kuntien veronmaksajat voivat vain maksaa ja kärsiä.
Nykyisiä junavuoroja harvennetaan vedoten Tunnin junan vuoroihin ja lopulta lakkautetaan mukamas kustannussyistä. Muutenhan rahat eivät riittäisi Tunnin junan kustannuksiin.
Ilmeisesti korruptiossa mielikuva siitä, että kaikki voittavat on liian vahva. Eivät kuitenkaan osaa seurata rahaa ja luulevat hyöytyvänsä itsekin jotain.
Ilmoita asiaton viesti
Verraton Kankkulan kaivo se on kuten muutkin oikoratahankkeet.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/suur-suomen-ja-ison-britannian-ratahankkeista/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/oikoratahankkeet-ja-julkinen-talous/
Ja tosiaan, Turun oikorata on nimeään myöten valheellinen hanke.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/turun-tunti-uusi-aikayksikko/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/petteri-orpo-ratsastaa-valheellisella-junayhteydella/
X
Ilmoita asiaton viesti
”Ratahankkeet tuovat jo rakennusvaiheessa työtä ja toimeentuloa rakennusalalle.”
Sekin toisi työtä ja toimeentuloa rakennusalalle, jos palkattaisiin rahoilla yksi yritys kaivamaan kuoppaa, ja toinen täyttämään sitä. Rajallisten resurssien ja vaihtoehtoiskustannusten maailmassa tällaiset puuhastelut ovat kuitenkin jostain hyödyllisemmästä ja tuottavammasta pois.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko aika aloittaa EU tavoitteiset suunnitelmat valtakunnan tason liikennejärjestelmästä -puhtaalta pöydältä. Erityisesti nyt kun Green deal on käynnissä ja 14.12.2021 hyväksytyn TEN_T liikenneverkon kehittämistä vuodelle 2050 työstetään
https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=LVM070:00/2021 .
Raideliikenne on yksi tärkeä kehittämismuoto .mutta siitä ei pitänyt tulla ainoata keinoa jolla voidaan vähentää maanteitten kulumista ja runsaasta energiasta tulevaa kustannusta ja päästöjä.
vaan lähteä siitä että tasapainoisesti valtakunnan liikennemaantieteellisten mahdollisuuksien mukaisesti ( valmiita ratoja 6000 km ja valmiita sisävesiväyliä 8000km kehitetään tietoon ja tutkimukseen perustuen.
VAlitettavasti on todettava että valtio ei ole osallistunut lainkaan Naiades III kehittämisiin EU ssa eikä kotimaassa edes ole lähimerenkulun ja sisävesiliikenteen kokonaisvaltaista tutkimusta tehty vuosikymmeniin.
vaikka annettu EU tason asetus https://eur-lex.europa.eu/resource.html?uri=cellar:7b299e69-5dc8-11ec-9c6c-01aa75ed71a1.0021.02/DOC_1&format=PDF edellyttää perusteluissaan , heti ensimmäisellä sivullaan huomioimaan seuraavaa:
” Sillä pyritään erityisesti helpottamaan rautatieliikenteen, lähimerenkulun ja sisävesiliikenteen osuuden lisäämistä, jotta
liikennejärjestelmän liikennemuotorakenne olisi kestävämpi ”
Meillä virkamiesten luku ja toteuttaminen on rajattu pelkästään raideliikenteeseen .
Miksihän näin on ja miksi se sallitaan, kenenkään siihen puuttumatta . ?
Ilmoita asiaton viesti
Sisävesiliikenteeseen pätee ihan sama logiikka kuin raideliikenteeseenkin. Volyymit ovat liian pieniä, liian hajallaan ja kuljetusmatkat vääränlaisia, että investoinneille saisi minkäänlaista järkevää hyöty-kustannussuhdetta.
Ilmoita asiaton viesti
Sanoo tutkija jonka tutkimusala on meriliikenteen avulla tehtävän ”Suomi on saari” liikennemallin promootio ? Josta on karsittu lähimerenkulun ja sisävesiliikenteen tutkimus pois.
VTT, Lappeerannan yliopiston ja Fraunhofer instituutinkanssa tehtyihin tutkimuksiin perustuen- totesi jo vuonna 2009 raportissaan 37/73/2009 uudenmallisen ultra keveisiin rakenteisiin perustuvan sisävesi/lähimerenkulun laivan kykenevän korvaamaan 2,5 metrin väylillä Järvi Suomessa kuorma auto liikennettä.
Tätä liikennettä on rannikkosatamien ja Järvi Suomen välillä noin 30 miljoonaa tonnia vuodessa. Jota rahdataan nyt 90% rekoilla ja sen jälkeen lastataan itämeri tyypin laivaan/ ja purkaus tapauksissa päinvastoin.
Tätä volyymiå ei voi kutsua vähäiseksi määräksi ohuiksi liikennevirroiksi. vaan kokonais logistiikan tutkimustamme voidaan kyllä pätevillä em perusteilla kutsua totaalisesti -poliittisin tavoittein toteutetuksi- EU kestävän kehityksen vastaiseksi liikenne logistiikan kehittämis toiminnaksi Suomessa.
ihan vaan näytiksi ja syötiksi kaksi linkkiä :
https://www.bing.com/search?q=viisi+kertaa+navigator&form=ANSPH1&refig=f57c41d820f74cb494edddaab4a1037c&pc=ENTPSP&sp=1&lq=0&qs=HS&pq=viis&sc=10-4&cvid=f57c41d820f74cb494edddaab4a1037c
ja se että EU omissa sisävesitutkimuksissaan alkaa päästä samaan mitä Suomessa jo vv 2007-2012 tutkittiin ja todettiin toimivaksi myös jäissä . Ultra keveät laivarakennusmateriaalit ; joiden avulla saadaan 30-50% konventionaaliseen sisävesilaivaan lisävolyymia ja muiden uudistusten avulla laiva käytännössä voi toimia maitoauton tavoin laituri käyntejä ei rasita infra tarve…..
http://www.sisavesi.fi/wp-content/uploads/2018/04/16.1-muutoshakemus-valitus-Finnpulp-Kuopio-2017.-.pdf sivu 12
—-lisätietoa laivan tekniikan ja logistiikkaan tehtyjen tutkimusten osalta sivustolta
http://www.sisavesi.fi
ja EU ssa samoihin tuloksiin tulleiden sisävesiliikenteen kehittämistutkimusten vv 2019-2023 osalta
https://platina3.eu/download/platina3-final-event-presentations/# sieltä session 05 Options for shallow water /climate resilience vessels.
Ilmoita asiaton viesti
Yleensä järjettömiinkin hankkeisiin löytyy selitys follow the money-periaatteella. Eiköhän tässäkin hyvät veljet pyri heruttamaan miljjonia veronmaksajan taskuista.
Ilmoita asiaton viesti
Voisko joku kertoa Anna-Majalle että RKP:n kannatus ei mitenkään kestä sitä, jos nopeimmat junat ei enää pysähdy Karjaalla?
Ilmoita asiaton viesti
Eikös tarkoitus ole, että tunninjunat pyyhältäisivät ohi Karjaan varsin etäältä eli Lohjan kautta, eikä ilmeisesti edes keskustan kautta sielläkään?
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sain juuri kuulla, että 8-tien Laitilan osuus on taas kuopattu seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, koska ”tunnin juna”.
8-tie on kuitenkin Suomen läntinen pääväylä pohjoiseen ja Laitilan kohta näyttää kuin se olisi jostain neuvostoliiton ajoilta. Ja niinhän se Laitilan ainoa valoristeys onkin.
Yhdyn myös epäilijöihin, jotka kyseenalaistavat koko hankkeen järkevyyttä.
”Tunnin juna” vie parhaimmillaankin työntekijän Turusta Helsinkiin puolessa toista tunnissa. Siis siinä tapauksessa, että sattuu asumaan Turun rautatieasemalla ja on töissä Helsingin vastaavalla. Aika harva on.
Minä unohtaisin koko hankkeen idioottimaisena ja murto-osalla siitä summasta laittaisinkin rautatien Turusta Laitilan kautta Seinäjoelle ja vaikka minne. Tai edes pelkän liikenneympyrän Shellin risteykseen, sillä tässä risteyksessä kolari yleensä sattuu, jos on Laitilassa sattuakseen.
Ilmoita asiaton viesti
Siihen valoristeykseen pitäisi saada liikenneympyrä, en ymmärrä miksi siinä ei sellaista ole.
Rata Turusta Seinäjoelle ja vaikka minne on hyvä mutta Laitilan-radan kanssa en pidättäisi hengitystä koska rata sähköistettynä on jo Turusta Ukiin ja vaatii vain peruskorjausta. Vanhan Turpo-radan (Turku-Uusikaupunki-Rauma-Pori) linjaus on olemassa edelleen kartalla ja Laitilaa enemmän Uki on työssäkäyntialue silloin kun autotehtaalla sattuu olemaan duunia. Vielä pari vuotta sitten sille olisi ollut rutkasti käyttöä mutta en sitäkään kannata, koska suhdannevaihtelu on niin suurta.
Ilmoita asiaton viesti
8 tie pitää rakentaa välittömästi puuttuvilta osiltaan 4 kaistaiseksi Turun ja Porin välillä. Eikä yhtään idioottimaista ohituskaistaa enää lisää. Taas sai seisoa jarrulla kaistan päättyessä, kun kaistapäiden on pakko ohitella, vaikka varmasti näkevät kilometrin jonon edessä.
Ilmoita asiaton viesti
Hki-Salo on ajassa noin 1h 25 min. Junia menee tunnin välein. Lippu noin 20 eur. Jokainen valitsee itse, mutta minulle ei tulisi mieleenkään taittaa matkaa bussilla.
Junassa on tilaa, wifi, pöytä ja töpseli läppärille ja hyvässä lykyssä kaffekärry. Bussissa on ahdas penkki.
Ilmoita asiaton viesti
”VATT:n selvitys Tunnin junasta on piilotettu.”
VM:n ja LVM:n selvitystä ei ole salattu.
”Turkuun, Tampereelle ja Kouvolaan suuntaavien yhteyksien kustannuksista on tehty selvitys. Sen mukaan hankkeet ovat taloudellisesti kannattamattomia ja kuormittavat valtavasti ilmastoa.” https://yle.fi/a/74-20014231
Linkki itse selvitykseen: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164565
Ilmoita asiaton viesti
No siinähän se. Kiitos.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaisin kyllä tunnin junaa sekä Helsingistä Turkuun että Tampereelle, mutta miljardeja maksavan 1h 20 min junan kannattamiselle en keksi ensimmäistäkään syytä.
Ilmoita asiaton viesti
Liikenne Pietariin avautuu aikanaan ja sitten tarvitaan
nopea rata Kouvolaan ja Vainikkalaan.
Ilmoita asiaton viesti