Natoon liittyminen ja Sauli Niinistö vs Sanna Marin

Täällä Puheenvuorossa monet ovat kirjoitelleet että Suomen liittyminen Natoon oli Sauli Niinistön ansiota. Minä olen useaan otteeseen haastanut tämän väitteen ja pitänyt Sanna Marinia henkilönä, joka vei Suomen Naton jäseneksi. Jos nyt pitää ylipäätään joku yksittäinen henkilö valita – kokonaisuudessaan suurin merkitys oli tietysti Suomen kansan ja kansanedustajien suuren enemmistön täyskäännöksellä suhteessa Naton jäsenyyteen Venäjän hyökättyä Ukrainaan 24.2.2022. Voi perustellusti väittää jopa että yksittäisistä ihmisistä Suomen natojäsenyyden toteutumiseen vaikutti eniten Vladimir Putin.

Joka tapauksessa viime päivinä esiin tulleet tiedot vahvistavat sitä jo parin vuoden ajan täällä esittämääni, että presidentti Niinistö suhtautui vielä päiviä Venäjän hyökkäyksen jälkeenkin Suomen natojäsenyyteen epäillen, karsastaen ja jopa vastustaen. Hän kyseli haastattelussa 28.2. kuka ottaa vastuun Natoon liittymisestä, vaikka valtiosäännön mukaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ( Niinistö on vieläpä antanut ymmärtää että ”presidentti” ja ”yhteistoiminnassa” sanojen väliin kuuluu pitkä tauko ). Vastuun joutui silloin ottamaan pääministeri Marin, joka kutsui seuraavana päivänä 1.3. eduskuntaryhmien puheenjohtajat koolle selvittämään ryhmien kannat Suomen natojäsenyyteen. Tästä sai alkunsa prosessi, joka johti aikanaan maamme jäsenyyteen puolustusliitto Natossa.

On totta, että kun eduskunnan enemmistön myönteinen kanta natojäsenyyteen oli selvinnyt, niin Niinistö ryhtyi edistämään jäsenyyspyrkimyksiämme tarmokkaasti ja siitä hänelle kuuluu kiitos. Mutta ratkaisevalla hetkellä hän horjui ja vetovastuu siirtyi Marinille. Niinistön melko kielteinen suhtautuminen natojäsenyyteen koko kahden presidenttikautensa ajan oli toki yleisesti tiedossa ja hän oli tämän kantansa tuonut esiin. ”Suomalaiset eivät kannata Naton jäsenyyttä ja minä olen suomalainen.” Vähimmäisehtona jäsenyydelle hän piti sitä että se hyväksyttäisiin kansanäänestyksellä. Kun Venäjän asenne oli koko ajan muuttunut kielteisemmäksi Natoa kohtaan ja se oli syksyllä 2021 jo alkanut vaatimaan ettei Natoon saa ottaa enää yhtään uutta jäsentä, niin oli päivänselvää että Venäjä ei jättäisi kiveäkään kääntämättä vaikuttaakseen kansanäänestyksen tulokseen.

Miksi Niinistö presidenttinä suhtautui kielteisesti natojäsenyyteen? Yksi selitys on se, että hän halusi kunnioittaa kansan tahtoa, joka oli gallupeissa jatkuvasti ollut kielteinen jäsenyydelle. Todellinen valtiomies  tai -nainen näkee kuitenkin kauemmaksi ja pystyy toimimaan päämäärän eteen, jonka katsoo olevan kansakunnan etu –  jopa vastoin kansalaisten tahtoa. Tästä on presidentti Paasikiven toiminta sodanjälkeisinä vuosina hyvä esimerkki. Niinistö sen sijaan tuntui seuraavan gallupeja ulkopoliittisessa päätöksenteossaan, huomioimatta sitä että niissäkin jopa 53 prosenttia vastaajista hyväksyi liittymisen Natoon, jos presidentti sitä kannattaisi.

Toinen selitys on, että Venäjällä oli uhkailtu vakavilla seurauksilla, jos Suomi liittyisi Natoon. Mikäli tällaisia uhkauksia Niinistölle oli esitetty, niin luonnollisesti hän ei voinut tuoda niitä julkisuuteen. Mutta jos ulkopuolelta tulevien uhkausten annetaan vaikuttaa kansakunnan parhaaksi tarkoitettuun päätöksentekoon, niin ollaan kestämättömässä tilanteessa päätösvallan asioistamme siirtyessä meihin vihamielisesti suhtautuvalle valtiolle. Venäjä on pyrkinyt käyttämään tätä taktiikkaa estämään länsiapua Ukrainalle ja vaikka sen ”punaiset linjat” ovat murtuneet yksi toisensa jälkeen, sillä näyttää olevan edelleen merkitystä lännen aseavulle Ukrainaan.

Niinistö on ollut kansalaisten keskuudessa erittäin suosittu presidentti, yli puoluerajojenkin. Hän on edustanut arvojohtajana maltillisia ”tolkun” näkemyksiä, joihin kansalaiset ovat voineet laajalti samaistua. Siitä hänelle kuuluu suuri kiitos. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Niinistön toimintaa tullaan kuitenkin tulevaisuudessa varmasti vielä hyvinkin kriittisesti ruotimaan.