Koronan jälkeen elämä jatkuu

Koronan jälkeen elämä jatkuu

Hiljaiset signaalit koronan sordiinon takaa ovat elämän ääniä. Pitää vain tunnistaa ne ja kulkea kohti parempia aikoja.

Suomen hallitus hoitelee tällä hetkellä poikkeustilaa parhaan kykynsä mukaisesti. On helpottavaa huomata, että fataalien kysymysten edessä lähes kaikki poliittiset vaikuttajat ovat jättäneet strategisten kuppikunta-asemiensa hyödyntämisen vähemmälle, ja hallitus ei ole joutunut kovinkaan usein hankkimaan ns. ”Pyrrhoksen voittoja”.

Kun yhteinen vastuun tunne on vielä voimissaan, on syytä miettiä, kuinka suomalainen yhteiskunta toipuu parhaiten poikkeustilasta.

1990 -luvun alusta löytyy jonkinlainen vertailukohta tulevalle tilanteelle. Pääsin silloin seuraamaan läheltä, kuinka nousu toteuttettiin. Kauppa- ja teollisuusministeriössä, työministeriössä ja opetusministeriössä otettiin silloin lusikka kauniiseen käteen, ja ryhdyttiin tekemään rakenteellisia uudistuksia monella taholla, mm. ”Uusteollistaminen ja koulutus” hankkeen kautta. Näistä asioista on parempi kirjoittaa passiivissa, koska silloin tehtiin kovia päätöksiä, ja hiottiin aatteellisia ja asenteellisia särmiä, monella taholla vereslihalle asti. Tulokset ovat vähintäänkin tyydyttäviä, ja liki kaikki kabinettisoturit haluavat näyttäytyä voittajina. Rintamalinjoja tai käänteitä, joiden kautta lopputulos saavutettiin ei kannata jälkikäteen suuremmin eritellä. Kaikille on parempi todeta vain yhteisen ponnistuksen tulos: vuosituhannen vaihteen hyvät ajat.

”Uusteollistaminen ja koulutus” -hanke oli usean ministeriön hanke. Hankkeen tavoitteet olivat laajakantoisia ja ikävästi käytäntöihin ja ruohonjuuritasoon johtavia, usein pitkin ministeriöiden vastuualueiden välistä ”ei kenenkään maata”. Ministeriöiden välisille harmaille alueille tuli löytää toimija, joka olisi kaikkien ministeriöiden kannalta hyvissä kirjoissa. Löytyi PKT-säätiö (Pienen ja keskisuuren teollisuuden kehittämissäätiö).

Kun Suomen maaseutu todettiin 1970-1980-luvulla kehittämisen arvoiseksi, perustettiin kehitysaluerahasto, eli KERA rahoittamaan syrjäisten alueiden teollista kehitystä (mitä KERA menestyksellä tekikin). KERA muotoutui useiden vaiheiden kautta Finveraksi, eli keskeiseksi valtion rahoituskanavaksi elinkeinoelämälle tätäkin poikkeustilaa hoidettaessa. PKT-säätiö perustettiin KERAn sisarorganisaatioksi hoitamaan KERA:n roolia alueilla, joita ei voinut kutsua kehitysalueiksi. Aikojen kuluessa PKT-säätiö ja KERA kehittyivät eri suuntiin: KERA rahoituspalveluihin ja PKT-säätiö asiantuntijapalvelujen kehittämiseen.

1990-luvulla PKT-säätiö oli dynaaminen noin seitsemän hengen työyhteisö, joka eli ja hengitti taustoiltaan erilaisten jäsentensä keskustelusta ja toimeen tarttumisista. PKT-säätiö katsottiin 1990-luvun Suomessa toimivaksi ratkaisuksi laman taittamiseen: ministeriöillä ei ollut juuri mitään sitä vastaan, että säätiö hoitaisi vaikeitakin intressiristiriitoja sekä ministeriöiden välissä että eri puolilla Suomea. ”Joviaali diplomaatti”-tyyppinen johtaja Reinhold Enqvist pystyi muodostamaan ministeriöille yhteiset intressit. Uusteollistamisen ja koulutuksen nimissä muu tiimi synnytti monenlaista yhteistyötä eri puolilla Suomea. Syntyi monia konsepteja ja työkaluja, jotka avasivat ihmisille mahdollisuuksia kehittää ja jatkaa työuraansa pois laman luomasta työttömyydestä. Esimerkiksi työministeriön silloinen työllistämisen päätyökalu, KEKO-koulutus -konsepti kehitettiin PKT-säätiössä työnimellä KEJO (kehitysjoukot).

2020-luvulla PKT-säätiö ei ole enää pelastamassa Suomea syöksykierteeltä. Tämä rooli on annettava uudelle toimijalle, joka voi konseptoida eri intressipiireille yhteisen kehityskulun 2020 -luvun maailmassa. Säätiö oli toimiva malli 1990- luvulla. Onko se sitä 2020-luvulla, riippuu ketunhännistä, jotka saattavat löytyä säätiön hallituksen jäsenten kainalosta.

Yhdistysmalli saattaa myös toimia tulevan kehityksen veturin alustana, tosin potentiaaliset ehdokkaat ovat vähissä. Esimerkiksi teknologiakeskusten liiton perillinen, kuntaliiton SEKES ry on huolimatta hyvästä lähtökohdastaan törmännyt ylisuuriin odotuksiin ja valtapyrkimyksiin erityisesti suurten kaupunkien osalta, jotta se olisi saanut siivet alleen.

Aluekehityksen dilemma on mustasukkaisuus:  ”Aloitetaan pienestä kunnon panoksin”, jotta päästään kasvun avulla vyöryttämään hyvinvointia ympäristöön, ei toteudu tällä hetkellä tehokkaasti. Kunnon panoksia ei keskinäisen mustasukkaisuuden takia jaeta. Kunnollisten, vielä toteutumattomien kehitysmahdollisuuksien etsiminen ja tunnistaminen ei ole tällä hetkellä vahvuus.

Esimerkkinä globaalitason käyttämättömästä mahdollisuudesta voin mainita vaikkapa polttokennoteknologian (https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pekkareiman/182174-onnittelut-parnu/). Tilanne tällä teknologia-alalla on mielenkiintoinen: Tokion olympialaisiin Japani suunnitteli polttokennoteknologian läpimurtoa. Panostettiin isosti siihen, että polttokennojen lähienergian avulla toteutetaan moni asia nollapäästöin, joko vedyn tai biokaasun voimin. Erityisesti liikennesovelluksille Tokio oli näytön paikka. Kun koko tämän teknologia-alueen suurin globaali lanseeraus jäi toteutumatta, ”Plan B” voi sisältää roolin myös Suomen kaltaiselle hyvälle teknologiasoveltajalle.

Suosittelin vuonna 2016 Lahden kauppadelegaatiolle Fukuokaan polttokennoteknologian ottamista puheeksi. Eivät ottaneet. Yrittivät myydä designia ja suomalaista Cleantechia. Kaupankäynnissä myös toisen osapuolen kuunteleminen voi tuottaa tulosta. Japanilaiset autovalmistajat kuuluttivat samaan aikaan polttokennoyhteistyötä kaikkien kynnelle kykenevien kanssa, erityisesti Fukuokassa, Japanin polttokennoteknologiakeskuksessa.

Yhteenvetona koronan jälkeisestä ajasta voi vetää: kun hiljaisia signaaleja kuuntelee, raha ei katoa mihinkään, puhdas teknologia ei katoa mihinkään, puuttuu vain toipumisen konseptit. Tässäpä sankarin viittaa tarjolla hyvälle toimijalle.

PekkaReiman

Työelämässä nelisenkymmentä vuotta kokemusta monenlaisista riennoista, ja kokemus kartuu yhä...

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu