Suomalaisen byrokratian kova ydin

Byrokratiakäsite on korruptoitunut. Korruptoituneeseen käsiteavaruuteen on vaikea saada otetta. Wikipediakin on vaikeuksissa: Weberin byrokratiakäsite, jossa puhutaan selkeiden ohjeistusten noudattamisesta ja organisaatiosta organisaationa, ei pidä paikkansa. Byrokratia on puhdasta (…tai oikeammin likaista) vallan tavoittelua, käyttöä ja säilyttämistä ohitse valtaa rajoittavien säännösten. Kirjoitin jo kertaalleen tämän blogin viime viikolla, mutta olen kiitollisuudenvelassa Alpo Rusille, sillä jouduin muotoilemaan paljon asioita uudestaan: alkuviikolla julkaistut hänen haastattelunsa ovat avanneet bytrokratia -käsitteen uudella tavalla, asiantuntevan ja tieteellisesti todennetun esimerkin avulla. Byrokratia on virasto tai virastojen liittouma, joka on päässyt (tai pyrkii) asemaan, jossa sen tarvitsee vähät välittää demokraattisesti säädetyistä laeista ja muista päätöksistä.

Itse olen ajautunut yhä enemmän käsittelemään byrokratiaa (tai virastovaltaa) demokratian vastakohtana. Demoraattinen prosessihan säätää Suomessa lait, joita byrokratia pyrkii kiertämään.

Demokraattiseen prosessiin kuuluu avoimuus. Kunnallisessa hallinnossa byrokratia voi ilmetä avoimuuden puutteena siten, että ”joku” toimii anonyymina viranhaltijan kautta. Esimerkiksi Lahdessa oli toissa vuonna ”sota” kaupungin keskustan liikennesuunnitelmasta. Demokraattisesti valittu elin, eli kaupunkiympäristölautakunta teki päätöksen jäädyttää suunnitelman ylitse kunnallisvaalien. Viranhaltijan aloitteesta kaupunginhallitus pyörsi päätöksen. Tässä kohtaa viranhaltija käytti valtaa yli demokratian. Asia ei ole näin yksinkertainen, sillä ”demokraattisesti valittu harmaa massa”, eli ryhmäkurin sitoma kaupunginhallitus teki ”demokraattisen” päätöksen, kuin Valko-Venäjän presidentinvaalissa konsanaan. Ehkä ketunhäntä olikin ulkopuolisten henkilöiden kainalossa, jotka halusivat toimia anonyymisti ja ohitella demokratian periaatteita. Siihen vihjaisi Etelä-Suomen sanomat kertoessaan, että viranhaltija ”ymmärsi ylempiensä tahdon”. Näin pyöritetään mekanismia, jolla demokraattinen valta muuttuu byrokratiaksi: virkakoneisto tekee ”palveluksia” demokraattisesti valituille (ja muille) henkilöille, ja pian on ”Tiitisen listoja” damokleen miekkoina kassakaapeissa. Ilmeisesti Rusinkin prosessissa on tapahtunut jotakin tämän kaltaista. Ominaista on, että vetelijän status tai henkilö pyrkii hämärtymään. Se on ”ylempi”, ”vieraan vallan agentti”, ”rahanpesijä” ”luontomilitantti” tai joku muu.

Eräässä Itä-Suomalaisessa pikkukunnassa on limeisesti pyörinyt jo jonkin aikaa byrokratian kasvualausta. Kyseisen kunnan kunnanjohtajan määräysten ja kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen lainvoimaisten päätösten ja hallintosäännön välillä on kiljuva ristiriita. Kukaan ei kuitenkaan tee mitään, vaikka julkisuudessakin esiintyy tämän tästä ristiriitaisia tietoja. Minkähänaisia ”Tiitisen listoja” tästäkin kunnasta löytyy kassakaapeista? Oletus tietenkin on, että normaalitilanteessa lainvoimaiset päätökset pitävät, ja tämän kaltaisissa tapauksissa kunnanjohtaja siirtyy kilometritehtaalle. Valitettavasti näin ei ainakaan Itä-Suomessa käy, vaan jopa hallinto-oikeus vahvistaa kunnanjohtajan toimet ohitse demokraattisten toimijoiden. Vastaavanlainen ilmiö oli taannoin voimissaan mm. Kittilässä. Mielestäni tämä on suomalaisen byrokratian kova ydin.

Tuomariliiton raportti, jota käsittelin pari viikkoa sitten blogissani ”Karu raportti”, on heijastumaa junailuista, joilla järjestellään valta-asetelmia. Byrokratia, eli virastovalta on kuitenkin ainoa voittaja ihmisten valtataisteluissa, sillä se kerää taistelukentältä damokleen miekat kassakaappeihinsa myöhempää käyttöä varten. On osin arpapeliä, kuka näitä miekkoja jatkossa käyttää. Lahjakkaat ihmiset, kuten Alpo Rusi, joutuvat uhraamaan elämäntyönsä itsensä rehabilitoimiseen, vaikka hänkin olisi voinut kehittää suomalaista, demokraattista yhteiskuntaa. Oikeudenkäytön laatuvirheiden korjaaminen jää usein yksittäisten ihmisten niskoille. Olen itse ollut byrokratian vainon kohteena, ja todennut saman karun totuuden, kuin Alpo Rusi. Kun laki menettää merkityksensä, syntyy turvaton olo. Toimintani rehabilitointini puolesta on poikinut yhteydenottoja siinä määrin, että tiedän kohtalotovereita olevan paljon. Yhteydenotoista, ja tuomariliiton raportista päätellen demokratia ei ole voitolla tässä taistelussa. Mikäli olisi, asianajajat eivät esittäisi esaimerkiksi oikeuskansleriprosessia ajan hukkana, vaan korjaavana toimena.

0
PekkaReiman
Kokoomus Lahti

Työelämässä kokemusta nelisenkymmentä vuotta monenlaisista riennoista, ja kokemus kartuu yhä...

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu