Ilmastonmuutoskeskustelussa relevantille tasolle

Onpa tutkija tai maallikko, enempää ei tarvitse ymmärtää kuin sen, että aurinkokuntamme ei ole stapiilissa tilassa. Se on alkanut joskus ja elää elämäänsä ja päättyy joskus.

Olemme tiedemiesten ja tutkijoiden varassa siinä suhteessa, milloin aurinkokuntamme on syntynyt ja miten ja milloin sen lasketaan päättyvän. Olemme kaikki avaruudessa, niin Maakin ja kaikilla planeetoilla on oma ilmakehänsä tai kaasukehänsä.

Siis muutoksia on, mutta miljardiaikaperspektiivillä muutokset tapahtuvat hitaasti. Planeetoista kuumimmilla Merkuriuksella ja Venuksella planeettojen kaasukehät ovat lähempänä aurinkoa kuin Maalla, ja muilla selvästi kauempana. Marssillakin puolitoista kertaa kauempana.

Kuumin planeetta Merkurius on käytännössä lähes kaasukehätön, hiilidioksidi karkaa taivaan tuuliin. Puolestaan toinen Maata kuumempi planeetta Venus ei pysty pidättämään vesihöyryä kaasukehässään. Maa ja Venus pystyvät pidättämään happea ja typpeä, mutteivat vetyä ja heliumia.

Maan kaasukehälle on tyypillistä lämpötilan kasvu stratosfäärissä noin 18–50 km:n korkeudessa. Maan stratosfääriä lämmittää otsoni. Marssilla ei ole Maan tyyppistä stratosfääriä, siellä mesosfääri alkaa suoraan 45–55 km:n korkeudessa ja lämpötila on liian kylmä inhimillisesti asuttavaksi.

Siis siedettävät elämisolosuhteet lienevät ainoastaan Maalla? Pidän haihatteluna Marssin asuttamista.

Se mitä ihminen Maalla kykenee tekemään, on ainoastaan suojella omaa kaasukehäänsä, mutta ihmisen vaikutukset tässäkin suhteessa ovat rajalliset aurinkokuntamme eläessä omaa elämäänsä. Kaikki, mitä ihminen kykenee kehityskulussaan tekemään Maalla pelastaessaan luonnon ekosysteemiä, on tehtävä. Kaasukehää tuhoavat päästöt on rajattava tasolle, jonka kaasukehämme kestää. Mutta pitää ymmärtää, että hiilidioksidiakin tarvitaan kaasukehässämme tietty määrä ekosysteemin ylläpitämiseksi.

Selviämisprosessissa ei siis ole kokonaisvaltaisesti kysymys ainoastaan ihmisestä itsestään ja sen eloonjäämisestä, vaan koko ekosysteemistä eli kasviluonnon rikkaudesta ja kaikkien lajien hyvin voivasta olemassa olosta. Ihmisen on ymmärrettävä rajata oma lajimääränsä tasolle, jossa jää myös muille lajeille ja koko ekosysteemille tasapainoinen tilansa. Jos ihminen ahneuttaan tuhoaa tieltään muut lajit, se samalla tuhoaa koko ekosysteemin ja hävittää omat elämismahdollisuudet Maalla.