Sammio
Kirjaudu blogeihin

Tiedote

Tykkäystoiminnon päivitys jatkuu edelleen. Tällä hetkellä tykkäykset ja niiden poistot näkyvät viiveellä.

Suomen sukupuutto – maailmanlaajuisesti ”kuudes sukupuutto”

SUOMEN SUKUPUUTTO – MAAILMANLAAJUISESTI ”KUUDES SUKUPUUTTO”

Lainasin tämän blogikirjoitukseni loppuun Elli Harjun ansiokkaan Iltalehteen kirjoittaman jutun ”kuudes sukupuutto”.

Itse lisäisin Elli Harjun Suomen sukupuutto-luetteloon vielä ainakin jäkälän. Jäkälä on käymässä sukupuuttoon. Pohjois-Suomesta poronhoitoalueelta (36 % Suomen pinta-alasta) jäkälä puuttuu kokonaan. Sen on tuhonnut poro. Tämän lisäksi jäkälää toimitetaan rekkalasteittain ympäri Suomea poronhoitoalueelle porojen ruuaksi. Eli jäkäliköiden tuhoalue on todellisuudessa vielä jaajempi kuin pelkästään poronhoitoalue.

Valtiovalta on itsenäisyyden alkuajoista lähtien ylläpitänyt vapaan laidunnuksen sallimaa poronhoitolakia (Poronhoitolaki 848/1990). Poronhoitolaki kokonaisuudessaan on siis viimeksi päivitetty vuonna 1990, mutta siihen on jatkuvasti senkin jälkeen tehty asetuksin monenlaisia muutoksia. Muutokset ovat tuoneet aina vain lisää poronomistajakunnalle valtuuksia käyttää omaa mielivaltaansa valtiollisten lakien sijaan. Yhteiskunnan ja poronhoitoalueen väestön kannalta kaikkein kriittisimpään ja tuhoisimpaan pykälään (3 § Poronhoidon harjoittamisoikeus) ei ole kuitenkaan koskettu märällä sormellakaan.

Poronhoitolain kolmas pykälä sanoo: ”Poronhoitoa saadaan tässä laissa säädetyin rajoituksin harjoittaa poronhoitoalueella maan omistus- tai hallintaoikeudesta riippumatta.” Pykälä antaa poronomistajille ja paliskunnille täydet valtuudet käyttää hyväksi koko 36 prosentin pinta-alaa Suomesta, olkoonpa maat kenen omistuksessa tahansa. Siis perustuslain omaisuudensuojapykälästä 15 § piittaamatta, vaikka ristiriitatilanteissa perustuslain sanotaan aina menevän tavallisen lain edelle.

Toisin sanoen poronomistaja saa lain nojalla tuoda porokarjansa kaikkialle niin yksityis-, kuntien- kuin valtion maille, eikä sen tarvitse välittää kuka tai ketkä missäkin ovat maan omistajia. Vakituisten asukkaiden ja kesäasukkaiden pihat ja puutarhat, viljelykset, metsämaat taimikoineen, tiealueet, taajamien puistot, yksityiset ja yleiset uimarannat, lentokenttäalueet, kaikki ovat poronomistajien vapaassa käytössä porokarjojensa laiduntamisessa. Suomessa yhdelläkään toisella tuotantoeläintoimintaa harjoittavalla ei ole samanlaisia oikeuksia ja valtuuksia.

Pohjois-Suomesta ei ole vain jäkäliköt tuhottu. Siellä perus- ja ihmisoikeuksien (Perustuslaki 731/1999: 6 §, 10 §, 15 §, 22 § ja 106 §) vastainen poronhoitolaki menee kaiken muun edelle. Kannattamaton ja valtion varoja syövä poroharrastus säätelee ihmiselämän ja luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisen lisäksi myös Pohjois-Suomen rata-, tuulipuisto-, kaivos- ja muita elinkeinohankkeita. Kaikkien Pohjois-Suomen elinvoimaisuutta ylläpitävien hankkeiden kehitystyön suurimpia vastustajia ovat aina olleet poroharrastelijat.

Elli Harjun esille tuomassa listassa tunturipöllö, susi ja ahma ovat poronomistajien ja jopa eräiden kansanedustajien ja ministereiden suuren vainon kohteena. Susi ja ahma erityisesti ovat kamppailleet elintilansa puolesta jo vuosikymmeniä. Vaikka Suomen sukupuuttolistalla susi ja ahma ovat erittäin uhanalaisia lajeja, ei valtiovalta näytä siitä piittaavan, se antaa jatkuvasti suden kaatolupia, kuten viime vuosina myös rauhoitetun ahman kaatolupia. Viime kauden kansanedustaja Eeva-Maria Maijala sai puoluetoveriltaan ministeri Jari Lepältä ahman tappoluvan porojensa alueelle Savukoskelle.

Pahimpia suden ja ahman vainoajia ovat olleet nykypoliitikoista Eeva-Maria Maijala, Ulla Parviainen, Niilo Keränen, Mikko Kärnä ja Jari Leppä, kaikki keskustapuolueesta. Tämä on tullut täysin selväksi viime ja tämän eduskuntakauden julkisesta esiintymisestä heidän kohdallaan. Nämä kaikki tappaisiavat suden ja ahman sukupuuttoon, jos asia olisi yksin heistä kiinni. Heille on tärkeämpää antaa harrasteporon juosta vapaana, kuin luonnon kestokyky pitkälle tulevaisuuteen.

Vihreiltä tulisi myös kysyä, että missä on heidän todellinen suomalainen luonnonsuojelu? Heitä ei tunnu kiinnostavan porojen jäkälä-, sammal- ja muut luontotuhot, eivätkä porojen takia suden ja ahman sukupuuttoon hävittämiset. He kyllä hanakasti suojelevat kansainvälistä Välimeren yli pikaveneillä tapahtuvaa ihmisten salakuljetusta ja ihmiskauppaa ja sen seurauksia.

Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen takana on lähihistoriassa aina ollut ihminen. Ja kas kummaa maaseudun ikioma puolue keskusta laittoman poroharrastamisen kohdalla kantaa suurimman vastuun niin ihmisten perusoikeuksien loukkaamisesta kuin luonnon turmeltumisesta poronhoitoalueella ja elinkeinorakenteen vääristymisestä Pohjois-Suomessa. Keskustan omalta taholta on todistettu, että juuri keskusta on syypää nykymuotoiseen laittomaan poroharrastamiseen.

Vihreät taas ovat pysyneet piilossa, kun porojen luontotuhoista on käyty keskustelua sosiaalisessa mediassa. Missä on se luontoarvoista ja luonnon monimuotoisuudesta meteliä pitävä vihreä puolue? Jännää, että myöskään Suomen ympäristökeskuksen tutkija Annika Uddströmkään ei sanallakaan mainitse Pohjois-Suomen suurinta tuholaista poroa nimeltään? Miksiköhän? Hän puhuu biodiversiteetin köyhtymisen yhteydessä vain maankäytön muutoksista sekä metsä- ja maataloudesta. Jos aidosti haluttaisiin puhua Suomen monimuotoisuuden tuhoutumisesta ja tutkia asiaa, tulisi Syken ja Lukenkin ottaa kaikki siihen vaikuttavat seikat esille, muuten puheilla ei ole pohjaa ja tutkimukset ovat pelkkiä pöytälaatikkopapereita ja valtion varojen väärinkäyttöä.

Ihminen ei vieläkään näe nokkaansa pidemmälle. Suomessa on ollut huonoa tuuria lainsäätäjien suhteen, jos verrataan esimerkiksi verrokkimaihin Ruotsiin ja Norjaan. Miksi Suomessa esimerkiksi poro hallittuna ammatinharjoittamismuotona ei riitä olemaan vain Saamen alueella, kun se riittää Ruotsissa ja Norjassa? Miksi se meillä pitää olla hallitsemattomana ja ei ammattimaisena harrastuksena lähes puolen Suomen alueella?

”YK:n biodiversiteettisopimuksen osapuolet ovat sopineet, että luonnon köyhtyminen loppuu vuoteen 2020.” On pakko kysyä, miten Suomi on oman osuutensa hoitanut? Meillä valtiovalta ei kunnioita edes omaa perustuslakiaan, saati luontoarvoja sekä ihmisen ja luonnon välistä tasapainosuhdetta.

Seuraavassa lainaus Iltalehdestä:

” Kuudes sukupuutto

Suomen luonto köyhtyy. Moni sellainenkin suomalaislaji, jota on ollut riesaksi asti, on vaarassa.

Ensin on vain hiekansiru, mutta vuosikymmenien aikana siitä muotoutuu helmi.

Kuten kauniille luontokappaleille käy, myös jokihelmisimpukoita on himoittu ja haalittu.

Vielä 1900-luvun alkupuolella niitä oli paljon. Ihmiset hamusivat helmiä kuitenkin niin, että lajikanta Suomessa romahti. Jokihelmisimpukka rauhoitettiin vuonna 1955, ja pyynti loppui.

Lajille tuli muita uhkia: voimalaitosten rakentaminen, metsien ja soiden ojitukset, vesien likaantuminen ja rehevöityminen.

Vaikka lajin rauhoittamisen jälkeen kannat ovat elpyneet, lajin nykytila ja tulevaisuus arvioidaan heikoksi. Viime vuosina joista on löytynyt vain vähän nuoria simpukoita. Elinvoimaisia populaatioita tiedetään olevan vain muutamissa joissa, ja laji luokitellaan erittäin uhanalaiseksi.

Jokihelmisimpukka on yksi muiden joukossa: moni eliölaji on vaarassa. Suomessa tutkijat kokoavat uhanalaisarvioinnin kymmenen vuoden välein, ja viimevuotisessa arvioinnissa jo joka yhdeksäs eliölaji luokiteltiin uhanalaiseksi. Määrä on kasvanut koko 2000-luvun.

Tämän jutun loppuun on listattu esimerkkinä 12 tuttua suomalaislajia, jotka on jo määritelty uhanalaisiksi.

Jokihelmisimpukka tarvitsee paitsi puhdasta ja hapekasta vettä myös joen, jossa vaeltaa lohikaloja. Simpukka voi elää reilusti yli 100-vuotiaaksi.
Jokihelmisimpukka tarvitsee paitsi puhdasta ja hapekasta vettä myös joen, jossa vaeltaa lohikaloja. Simpukka voi elää reilusti yli 100-vuotiaaksi. PANU OULASVIRTA

 

Katoaminen johtaa toiseen

Maailmanlaajuisesti puhutaan kuudennen sukupuuttoaallon tulosta. Toukokuussa 2019 Kansainvälinen luonnon monimuotoisuuspaneeli IPBES julkaisi järkyttävän ja paljon huomiota saaneen raportin, joka kertoi miljoonan lajin olevan katoamisen partaalla.

Luonnon tilan parantamisesta on sovittu kansainvälisesti jo ajat sitten. YK:n biodiversiteettisopimuksen osapuolet ovat sopineet, että luonnon köyhtyminen loppuu vuoteen 2020. Sama tavoite oli jo vuodelle 2010. Päämäärän saavuttamisessa on epäonnistuttu.

Tänä vuonna YK-sopimuksen solmineet maat sopivat uusista tavoitteista. Ennen koronakriisin alkamista suunnitelmissa oli, että vuoden 2020 aikana valmistellaan ja päätetään tavoitteet vuodelle 2030 sekä askelmerkit vuoteen 2050.

Lajikantojen pienentyminen ja katoaminen köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta eli biodiversiteettiä. Monen muun tutkijan tavoin Suomen ympäristökeskuksen Annika Uddström näkee, että jokaisella lajilla on itseisarvo, jonka vuoksi niitä pitää suojella.

Yksittäinen laji on paljon muutakin. Se on osa isoa järjestelmää, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yhden laji kuihtuminen johtaa toiseen.

Jokihelmisimpukka on hyvä esimerkki siitä, miten eliöt ovat riippuvaisia toisistaan. Se tarvitsee lisääntyäkseen lohikalan, jonka kiduksiin toukat kiinnittyvät talveksi. Ilman lohikalaa ei synny uusia jokihelmisimpukoita.

Jokihelmisimpukka puolestaan kerää kasviplanktonia ravinnokseen. Samalla se puhdistaa vettä ja vie ravintoa muiden pohjaeläinten ulottuville.

Monimuotoisuuden säilyminen on oikeastaan ehtona kaikelle elämälle. Ihminenkään ei pärjää ilman monimuotoisuutta. Esimerkiksi pölyttäjähyönteiset takaavat sen, että kasvit kasvavat ja me ihmiset saamme lautasellemme vihanneksia ja hedelmiä ja päällemme puuvillavaatteita.

– Kaiken kaikkiaan luonto on niin monimutkainen, että monimuotoisuutta suojelemalla suojellaan sitä, että ei rikota mutkikkaita ketjuja, jotka saavat luonnon toimimaan, Uddström sanoo.

Tunturipöllö on äärimmäisen harvinainen. Vaino ja munien keruu ajoi kannan alas noin sata vuotta sitten. Kuva Korkeasaaren eläintarhasta.
Tunturipöllö on äärimmäisen harvinainen. Vaino ja munien keruu ajoi kannan alas noin sata vuotta sitten. Kuva Korkeasaaren eläintarhasta. JARNO JUUTI

 

Lajikadon takana ihminen

Suomessa eniten uhanalaisia lajeja on linnuissa ja sammalissa, joista noin kolmannes on luokiteltu uhanalaisiksi. Uhanalaisuutta on paljon myös jäkälissä, putkilokasveissa, perhosissa ja pistiäisissä.

Kaikkein vaarantuneimmaksi määriteltyjä, eli äärimmäisen uhanalaisia lajeja, on Suomessa parikymmentä. Niitä on esimerkiksi naali, järvilohi ja peltosirkku.

Luonnon köyhtymiseen on monta syytä, ja niiden takana on ihminen.

Uddström kertoo, että Suomessa suurin syy lajien köyhtymiseen on maankäytön muutokset metsä- ja maataloudessa.

Moni laji tarvitsee lahopuuta, ja hakkuiden vuoksi sellaista ei synny samalla tavalla kuin koskemattomassa metsässä. Myös maataloudessa tapahtunut muutos hävittää monen lajin elintilaa.

– Ei ole enää perinteistä pienialaista maataloutta, jossa on niittyjä ja laitumia, jotka ylläpitävät runsasta lajistoa. Ne kasvavat umpeen, kun niitä ei käytetä kuten ennen, ja se uhkaa monia lajeja, Uddström sanoo.

Pohjoisen lajit kärsivät

Ilmastonmuutos aiheuttaa monenlaisia, osaksi vielä tuntemattomiakin muutoksia luonnossa.

Ilmaston lämmetessä lajien on arvioitu siirtyvän kohti pohjoista. Sateisuuden kasvu voi lisätä ravinteiden valumista vesistöihin, joka puolestaan antaa potkua rehevöitymiselle. Toiset lajit sopeutuvat muutoksiin paremmin kuin toiset.

Viime vuonna julkaistussa uhanalaisarvioinnissa tunnistettiin jo ilmastonmuutoksen vaikutuksia etenkin tuntureiden lajeille, esimerkiksi perhosille ja putkilokasveille. Ensimmäiseksi ilmastonmuutoksesta kärsivät pohjoisen lajit, joilla ei ole paljonkaan tilaa liikkua kohti pohjoista.

Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus tiedottivat toukokuussa uudesta, pian julkaistavasta tutkimuksestaan, jossa tahot päätyvät siihen, että luonnon monimuotoisuuden väheneminen voidaan pysäyttää seuraavien kymmenen vuoden aikana. Muutoksia esitetään erityisesti maankäyttöön.

Uddström toivoo, että luonnon monimuotoisuuden tärkeys tulisi suuren yleisön tietoon samalla tavalla kuin ilmastonmuutos, josta on tullut koko kansan puheenaihe.

– Olisi tärkeää, että ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden suojelusta puhuttaisiin jatkossa mahdollisimman paljon samassa yhteydessä, jotta monimuotoisuus ei jäisi ilmastonmuutoksen varjoon. Ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä ei saisi tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka kaventavat luonnon monimuotoisuutta, vaan ratkaisujen pitäisi tukea molempia, Uddström sanoo.

Naali kuvattuna Norjalle kuuluvilla Huippuvuorilla Pohjoisella jäämerellä 2018. Talvisin naalilla on kokovalkoinen karvapeite.
Naali kuvattuna Norjalle kuuluvilla Huippuvuorilla Pohjoisella jäämerellä 2018. Talvisin naalilla on kokovalkoinen karvapeite. KAISA SIREN, AOP

 

Uudet tavoitteet

Vuoden 2020 piti olla luonnon supervuosi. Uusista YK:n biodiversiteettisopimuksen tavoitteista piti sopia lokakuussa Kiinan Kunmingissa, mutta koronatilanteen vuoksi kokous on siirretty alkuvuodelle 2021.

– Supervuosi jatkuu, se ei ole lähtenyt minnekään, päin vastoin. Valmistelut tehdään ehkä laadukkaamminkin, koska alun perin oli kauhea kiire, ympäristöneuvos Marina von Weissenberg ympäristöministeriöstä sanoo.

Myös ilmastokokous Skotlannin Glasgow’ssa on siirretty. YK:ssa pohditaan nyt, voisiko isojakin valmistelukokouksia pitää etänä. Von Weissenberg kuitenkin tyrmää, että sopimusten päätapaamiset eli osapuolikokoukset pidettäisiin virtuaalisesti. Päätösten hyväksyminen vaatii ihmisten tasavertaista läsnäoloa.

Vuonna 2010 sovittiin 20 tavoitetta, joissa osassa onnistuttiin, osassa ei. Kokonaisuudessaan luonnon köyhtymisen lopettamista ei tänä vuonna saavuteta.

Von Weissenberg sanoo, että sopimuksessa ei ole ollut sanktioita velvoitteiden laiminlyönneistä, tavoitteet ovat olleet huonosti mitattavissa ja niiden saavuttamista ei ole tarkkailtu vuosien varrella. Nyt Suomi ja EU haluavat laatia selkeät tavoitteet ja seurantamekanismin, joka olisi kaikille maille sama.

Etelänkiislalla on pingviiniä muistuttava väritys. Laji on Suomessa erittäin uhanalainen. Kuva yksilöstä Saksassa.
Etelänkiislalla on pingviiniä muistuttava väritys. Laji on Suomessa erittäin uhanalainen. Kuva yksilöstä Saksassa. AOP

 

Von Weissenberg uskoo, että koronaviruksen vuoksi luontokysymykset saavat tänä vuonna näkyvyyttä. YK:n huippukokous maiden päämiesten kesken järjestetään syyskuussa New Yorkissa, ja kokouksen aiheena on juuri biodiversiteetti. Uuden koronaviruksen on arvioitu lähteneen liikkeelle juuri villieläintorilta.

– Luonnon monimuotoisuus kytkeytyy tähän pandemiaan. Jos luontoa ei vaalita ja ei puututa elävien eläinten torikauppaan, luonnonvaraisten eläinten kauppaan ja luonnonympäristöjen tuhoamiseen, niin asiaan ei saada ratkaisua. Kansainvälistä kauppaa villieläimistä tehdyt päätökset tulee toteuttaa Kiinan ja naapurimaiden osalta, von Weissenberg sanoo.

Suomen sukupuutto

Viime vuonna julkaistussa Suomen uhanalaisarvioinnissa listattiin lajien tilaa. Julkaisua kutsutaan Punaiseksi kirjaksi. Iltalehti kokosi arvioinnin pohjalta 12 suomalaisille tuttua lajia, jotka on määritelty uhanalaisiksi.

Punaisessa kirjassa käytetään Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton uhanalaisluokituksia äärimmäisen uhanalainen, erittäin uhanalainen ja vaarantunut. Uhanalaisuuden määritelmän mukaan eliölajiin tai sen populaatioon eli alueelliseen kantaan kohdistuu lopullisen häviämisen vaara.

1. Tunturipöllö

Vielä 1900-luvun alussa Suomessa pesi parhaina vuosina satoja tunturipöllöpareja, mutta laji kuihtui vainon ja munien keruun vuoksi. 1900-luvun puolivälin jälkeen pöllöjä on pesinyt Tunturi-Lapissa vain satunnaisesti. Euroopan pesimäkannaksi arvioidaan muutama tuhat paria. Maailmanlaajuisesti laji luokiteltu vaarantuneeksi, Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi.

Tunturipöllön tavoin Suomen huuhkajakanta romahti viime vuosisadalla. Huuhkaja on erittäin uhanalainen, ja Suomen pesimäkannaksi arvioitu 1 300–1 400 paria. Pöllön huhuilun kuuleminen on Suomessa jo melko harvinaista.

2. Naali

Naalikanta voi Suomessa huonosti, ja laji on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Yksilöiden määrästä ei tiedetä. Kuitenkin Ruotsissa ja Norjassa arvioidaan elävän neljä eristynyttä naalipopulaatiota, joissa on kussakin 10–50 aikuista yksilöä.

Naalin eli napaketun tiedetään varmasti pesineen Suomessa viimeksi vuonna 1996. Vuonna 2019 naalista tehtiin Enontekiöllä ja Utsjoella useita varmistettuja näkö- ja jälkihavaintoja. Naali oli Suomessa 1800-luvulla kohtalaisen runsaslukuinen, mutta metsästys hävitti sen lähes kokonaan 1900-luvun alkuun mennessä.

3. Norppa

Saimaalla elävän norpan ajoi alas pyynti, vesirakentaminen, häirintä ja liikenne sekä kemialliset haittavaikutukset kuten ympäristömyrkyt. Laji on erittäin uhanalainen, mutta kanta on saatu viime vuosikymmeninä vahvistettua noin 400 yksilön kokoiseksi.

Myös muut Suomen hylkeet ovat vaarassa ilmastonmuutoksen edetessä. Norppa niin Saimalla kuin Itämerellä tarvitsee lunta ja jäätä pesintään. Itämerennorppakin on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Perämerellä kanta voi hyvin, mutta Saaristomerellä ja itäisellä Suomenlahdella kannat ovat vain joidenkin satojen yksilöiden kokoisia.

Tänä keväänä on nähty lämpimän talven karut seuraukset. Huhtikuun puolivälissä uutisoitiin, että Metsähallituksen organisoimissa saimaannorppien pesälaskennoissa on löytynyt tänä keväänä 32 kuuttia, joista yhdeksän on ollut kuolleita.

Sanelma-kuutti.
Sanelma-kuutti. PEKKA SARMANEN

 

4. Susi

Suomen kiistelty suurpeto susi luokitellaan erittäin uhanalaiseksi sen pienen populaatiokoon vuoksi: yksilöitä on Suomessa vain noin 200. Susien määrä on vaihdellut tällä vuosituhannella. Syynä on ollut vaihteleva pyyntikiintiö ja salametsästys. Susi sopeutuu hyvin erilaisiin ympäristöihin, ja pyyntiä pidetäänkin lajin suurimpana uhkana.

Suurpedolla on merkittävä tehtävä ekosysteemien huipulla, sillä se estää muita nisäkäskantoja kasvamasta liian suuriksi.

5. Ahma

Suomen suurin näätäeläin on erittäin uhanalainen: näitä suurpetoja on vain 300. Muualta Euroopasta ihminen on hävittänyt lajin lähes kokonaan. Ahmoja elää enää Norjassa, Ruotsissa, Venäjällä, Mongoliassa, Kiinassa ja Pohjois-Amerikassa. Salakaatojen arvioidaan edelleen vaikuttavan ahmoihin.

Ahma kuvattuna Jämsässä vuonna 2017.
Ahma kuvattuna Jämsässä vuonna 2017. TUOMO NIITTYLAHTI

 

6. Ankerias

Ankerias on niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin äärimmäisen uhanalainen. Lajin viljelyssä ei ole onnistuttu. Suomessa ankeriaita tapaa lähinnä istutettuina.

Ankeriaan lisääntyminen on tutkijoille mysteeri. Kaikki Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Pohjois-Amerikan ankeriaat kutevat tiettävästi Keski-Atlanttiin kuuluvalla Sargassomerellä. Viime syksynä uutisoitiin, että ankerias on ensimmäistä kertaa Euroopassa laskenut mätiä luonnollisesti akvaario-olosuhteissa. Tämä tapahtui Kotkan Maretariumissa.

7. Harmaa- ja naurulokki

Harmaalokki on kaikille tuttu lintu, mutta sekin on määritelty vaarantuneeksi. Kanta on kasvanut, mutta määräksi arvioidaan edelleen vain 30 000–40 000 paria.

Tummalla päälaella ja nokalla varustettu naurulokin kannan arvioidaan olevan suurempi kuin harmaalokilla, noin 100 000 paria, mutta myös naurulokki on luokiteltu vaarantuneeksi.

Harmaalokki on tuttu näky kaupungissakin - ainakin vielä.
Harmaalokki on tuttu näky kaupungissakin – ainakin vielä. FRANK LEIMAN

 

8. Haarapääsky

Linnun tunnistaa helposti haarautuvasta pyrstöstä. Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 100 000–160 000 paria, ja laji on määritelty vaarantuneeksi. Pääsky on pidetty lintu ja sillä on myös symbolisia merkityksiä: sen ajatellaan kuvastavan esimerkiksi ylösnousemusta ja toivoa.

9. Haahka

Kauniin valkoinen ja vihreällä nokalla sekä niskalla varustettu sorsalintu on erittäin uhanalainen. Itämerellä elävää haahkaa uhkaa muun muassa pyynti, ilmastonmuutos ja kemialliset haittavaikutukset. Suomen pesimäkannaksi arvioitu 95 000–130 000 paria.

Uroshaahka on valkoinen kirjavine yksityiskohtineen ja naaraalla on ruskeansävyinen höyhenpeite.
Uroshaahka on valkoinen kirjavine yksityiskohtineen ja naaraalla on ruskeansävyinen höyhenpeite. ISMO PEKKARINEN, AOP

 

10. Pikkutiira

Pikkutiiran isompi sukulainen kalatiira tai lapintiira on monelle hyvin tuttu. Pikkutiiroja näkee nykyisin hyvin harvoin, sillä kannan kooksi on arvioitu 70 paria. Laji on Suomessa määritelty erittäin uhanalaiseksi.

11. Etelänkiisla

Tämä pingviiniä muistuttava lintulaji elää Itämerellä. Laji on erittäin uhanalainen. Sitä uhkaa muun muassa kemialliset haittavaikutukset kuten ja öljyvahingot, häirintä ja liikenne sekä vieraiden lajien aiheuttamat uhat. Kannaksi arvioidaan Suomessa 40–130 paria.

12. Pampulasammal

Suomessa on yli 900 samallajia ja niistä yli kolmasosa on luokiteltu uhanalaisiksi. Populaatioita uhkaa ilmastonmuutos, kemialliset haitat, metsien uudistamis- ja hoitotoimet ja erilaiset satunnaiset tekijät. Pampulasammal on sammalista äärimmäisen uhanalainen.

Kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden päivää vietetään 22. toukokuuta.

Jutussa on käytetty apuna erityisesti Suomen luonnon uhanalaisarviointia vuodelta 2019 eli Punaista kirjaa ja sen pohjalta luotua Punaisen listan tietokantaa sekä luonnonsuojelujärjestö WWF:n ja Luontoportin tietoja. 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (4)

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.
  1. Heikki Känsälä

    Tuo punainen kirja herätttää epätietoisuutta etenkin Norjan kassilohen suhteen. Faktat eivät vain kohtaa.
    Mitä tulee Suomen osalta tuohoin kirjaan,niin se elää jälkijunassa. Naurulokin esiintyminen listalla on lähinnä vitsi. Kai sielllä on ollut muitakin riuttalintuja pitkin matkaa.Ja miksi petojen määristä ei ole yhteistä näkemystä?
    Sivustosta on muuten vaikeaa saada yleisnäkymää liian runsaan aineiston vuoksi.

    Ilmoita asiaton viesti

    • PekkaSkkinen
      Pekka Säkkinen #3180137 Kirjoittaja
      Vastaus kommenttiin: #3180078

      Joo olen samaa mieltä. Paljon jää kysymyksiä, ja vallankin sen vuoksi, että kaikkea ei tohdita avoimesti kertoa julkisuuteen. Itse otan kantaa vain sellaiseen, minkä tunnen. Koko Pohjois-Suomen poronhoidon tai suurelta osalta harrastamisen tunnen runsaan 60 vuoden ajalta. Siinä ei ole mitään järkeä ensinnäkin laillisuuden suhteen ja toiseksi biodiversiteetin suhteen. Se on ikioma suomalainen valtiojohtoinen mafia.

      Ilmoita asiaton viesti

      • Heikki Känsälä
        Vastaus kommenttiin: #3180137

        Ei se jäkälä Suomesta lopu. Täällä Suomenselällä peuratokat asuvat satapäisinä.ja hiekkakankaat loistavat edelleen hopeanharmaina.
        Olen joskus itsekin kritisoinut jäkälän puutetta,kun ennen Sevettijärveä oli vähän tienvarsissa,ja Utsjoelta Tenon vartta etelään toinen alue . Tuo toinen on jo hävinnyt.ja Sevetissä en ole pitkilleen käynyt.
        Uskon kuitenkin,ettei jäkälä Lapistakaan mihinkään ole hävinnyt. Se on vain syöty tosi lyhyeen kantoon.
        Ruhopainot joihinka tarvitaessa vedotaan hoidetaan ruokinnalla.
        Oletko koskaan ajanut Tenon vuonosta Ifjordiin? Tunturit ovat mustalla muralla.

        Ilmoita asiaton viesti

        • PekkaSkkinen
          Pekka Säkkinen #3180161 Kirjoittaja
          Vastaus kommenttiin: #3180152

          En ole ihan äskeen ajanut, mutta olen paljon kierrellyt Lapissakin. En ole poronhoitoalueella moneen vuoteen nähnyt jäkälää. Voin joskus laittaa tänne muutaman koealakuvan, josta näkee luonnon karuisuuden ja jäkäliköiden häviämisen. Mutta minun huoli on iso kuva, mitä Suomessa harjoitetaan. Lainsäädäntä on ristiriitoja täynnä ja todellisuudessa luonnostakaan viis veisataan, saati sitten ihmisten perusoikeuksista esim. omistamansa maan suhteen. Lait eivät ole kaikille samat, ne menee etupiiri-intressien mukaan.

          Ilmoita asiaton viesti