Helsingin Sanomat nosti esille kiduttavan musiikin, vihdoinkin

Kaupunkikissa nauttii rauhasta. PeLiFoto

”Nyt puhuu Konepajan alueen asukas, joka nauttii äänekkäästä yöelämästä: ”Tämä on kuitenkin eurooppalainen pääkaupunki Konepajan bassonjytke on raivostuttanut Vallilassa, mutta samalla yöelämän äänten koetaan kuuluvan osaksi kaupunkia.”Lähde: Helsingin Sanomat 17.06.2022

Helsinki on eurooppalainen pääkaupunki, niin kuin on Bangkok Thaimaan pääkaupunki, mutta musiikkimelu on ankarasti kielletty. Bangkokissa on myös suurkaupungin ”taustahumina”, joka osittain peittää yksittäiset melun lähteet. Siellä on kuitenkin tiukat aikarajoitukset esim. rakennustöille, niin kuin myös Espanjassa. Suomessa se tuskin häiritsee jos naapurissa rempataan yömyöhään, sehän on vain musiikkia korville?

Miksi Helsingin Sanomat ei kysynyt asiasta musiikin tuottajien ja esittäjien asiantuntijoilta. Heiltä, jotka tuottavat meille musiikki nautintoja? Onko bassojen jytke nautinto, kun ei kuule siihen kuuluvaa musiikkia?

Musiikki on sulosointuja silloin, kun haluamme sitä kuulla. Me kuuntelemme musiikkia kotona, kylässä, festareilla, tanssilavoilla, autossa, konserteilla, juhlissa, ystävien seurassa…

Kaupunkien keskustoissa on erilaisia tapahtumia, joissa me kuulemme musiikkia tunnin pari. Se kuuluu oleellisena osana kaupunkien keskustaan.

Samalla tavoin, kuin asuinalueilla myös kaupunkien keskustoissa on ympäristömelua, joka on ohi menevää. Autoliikenne, jäteautot, rakentaminen ja purkaminen, autoista kuuluva musiikki, juhlivan seurueen kovaääninen keskustelu, riitasointuja välillä…

Moniko teistä kuuntelee kotona pitkään lapsien mekastusta, riiteleviä naapureita tai räksyttävää koiraa tai naapurista kantautuvaa kovaäänistä musiikkia? Muutaman kymmenen minuutin jälkeen soitamme santarmit paikalle hiljentämään metelin.

Kaupunkien keskustat ovat myös asuinalueita, joissa on vielä kalleimmat asuntojen hinnat ja vuokrat. Kaupunkien keskustaan hakeutuvat ihmiset, jotka maksavat siitä, että siellä ovat palvelut lähellä, työ- tai opiskelupaikka. Siellä ovat myös kalleimmat hotellit ja niissä kotimaiset ja ulkomaalaiset asiakkaat, joille jää varmasti mieleen bassojen jytke vierailustaan, josta kertoa eteenpäin.

Asuinalueilta lähdetään juhlimaan kaupunkien keskustaan illalla ja unohdetaan, että sillä asuu valtava määrä ihmisiä, jotka käyvät töissä, koulussa, tekevät kotona etätöitä. Keskustoissa asuu myös vanhuksia ja sairaita omassa kodissaan. Kaikki he haluavat rauhallisen koti-illan ja äänettömän yön nukkua.

Siksi on olemassa ympäristömelu rajoituksia Suomen ja EU:n lainsäädännössä, mutta jostain syystä viranomaiset, kaupunki ja ravintolayrittäjät eivät niitä huomioi?

Tiesittekö, että musiikki on kaunista kuunnella, mutta sitä käytetään myös kidutuksena vankiloissa ympäri maailmaa, jolla saadaan ihminen tunnustamaan mitä tahansa ja toisen rikokset. Suljetussa sellissä soitetaan 24 tuntia vuorokaudessa kovaäänistä musiikkia, varsinkin sellaista, jossa on voimakas basso. Basso tunkeutuu aivoihin niin, että ei aivot eivät voi hetkeäkään levätä, jolloin seurauksena on ”hulluus” itsekontrollin täydellinen menetys, jossa itsemurha on ainoa vaihtoehto saada kidutus loppumaan.

Varmaan suomalaiset jo tietävät, että Ukrainassa sodan paukkeesta johtuen, on sakon uhalla kielletty kovaääninen musiikki, joka voi olla kärsimys myös pakolaisille Suomessa.

Eri maissa on rankasti rajoitettu ympäristömelua ja EU on myös omalta osaltaan pyrkinyt saamaan valtiot kiinnittämään siihen huomiota.

Netistä löytyy myös paljon tieteellistä tutkimusta jatkuvan taustamelumusiikin vaikutusta esim. perheväkivaltaan ja väkivaltarikoksiin, joita ei ole Suomessa käsitelty ainakaan julkisuudessa.

Kirjoitan tästä aiheesta omasta kokemuksestani: 

En asu Helsingissä, en edes Suomessa, mutta sama ongelma on myös muualla

Ostin kymmenen vuotta sitten asunnon kaupungin keskustasta ymmärtämättä, että kaksi kerrosta alaspäin toimi yökerho, joka oli auki aamu seitsemään. Mennessäni nukkumaan painoin pääni tyynyyn, niin korvaani tuli ”jymp jymp” taukoamatta. Kaksi vuotta se kesti, että sain kaupungin irtisanomaan yökerhon luvan, sillä pyysin kaupungilta yökerhon luvan nähtäväkseni, joka oli luultavasti vain tavallinen ravintolalupa, kyseessä oli asuinkerrostalo. Naapurini, joka oli sairaanhoitaja ja teki kolmivuorotyötä, oli joutunut nukkumaan unilääkkeillä ja korvatulpat korvissa, ja siitä huolimatta menemään aamuvuoroon vajaakuntoisena, väsyneenä. Korvatulpat aiheuttivat vielä korvakäytävän tulehduksia, joita täytyi hoitaa.

Itse jouduin käyttämään myös korvatulppia, jotka eivät edes pystyneet vaimentamaan bassojen jytkettä. Kodissani on palovaroittimet, mutta niistä ei olisi ollut hyötyä, koska korvatulpat olisivat vaimentaneet palovaroittimen hälytyksen.

Vuosi sitten avattiin kaksi uutta ravintolaa kotini vieressä kulkevan joen varteen, jossa jopa kolmeen saakka yöllä oli kahdessa ravintolassa DJ:t soittamassa musiikkia terassilla torstai, perjantai ja lauantai-iltana aamuun saakka ja bassot tulivat kotiini ikkunoiden läpi. Tätä kirjoittaessani kuuntelen klassista musiikkia, naapuri ravintoloiden bassojen jytkeessä. Nyt valituksen jälkeen bassot ovat hiljemmät, mutta ne värisevät tärykalvoissani. Viime kesänä kotona mittasin desibelit, niin pahimmillaan 70db olohuoneessa ja 50db makuuhuoneessa kello kaksi yöllä.

Viikko sitten oli joenvarressa aamusta ilta myöhään lauantaina ja sunnuntaina tanssitapahtuma, jonka basson jytke kuului kotiini aamusta iltaan.

Kävin viikolla kertomassa bassojen häiriöstä kaupungin kulttuuritoimistolle, niin ensimmäinen kommentti oli vastuuhenkilöltä, että se kuluu kaupungin keskustaan? Se ei todellakaan kuulu kaupungin keskustaan, sillä se melu on ”aiheutettu melu”, joka ei ole kaupungin elämään kuuluvaa melua. Laissa on selkeästi kirjoitettu ”Yleisellä alueella on kielletty aiheuttamasta melua tuhansien eurojen sakon uhalla”

Kaupunkien viranomaiset eivät ymmärrä sitä ero, että mikä ympäristö melu kuuluu kaupunkiin, oli se sitten syrjäinen asuinalue tai keskusta.

Joudun nyt luopumaan rakkaasta kodistani ja muuttamaan pois, eli keskustan palvelut menettävät jälleen yhden hyvän asiakkaan.

Toivoisin, että psykologit, psykiatrit ja eri alojen lääkärit ottaisivat esille ne psyykkiset ja fyysiset seuraukset, jotka ovat seurausta terveyteen, työkykyyn ja hyvinvointiin, jotka bassojen jytke aiheuttaa.

Jos viranomaiset eivät sitä ymmärrä, niin bassojen jytkeestä kärsivät kansalaiset voisivat mennä oman autonsa kanssa viranomaisten kotien lähelle soittamaan autoistaan basso voittoista musiikkia muutaman yön? Jos viranomaisilla ja poliitikoilla on lapsia, niin lapsille voisi lahjoittaa rumpuja, joita he voisivat rummuttaa kotona.

Eläinsuojelijat voisivat arvioida, että miten bassojen jytke vaikuttaa kaupungeissa eläviin lintuihin ja muihin eläimiin? Tutkikaa sitä, että laitatte Korkeasaareeen bassot jytkymään öisin, niin miten eläinten käyttäytyminen muuttuu?

Kirjoitan tätä nyt kello yhden aikaan yöllä ja tymp tymp jympyttää korviini.

Joku virkamies saattaa hallita espanjan kielen tai käyttää Chrome selainta ja tutkisi Espanjan lainsäädäntöä koskien ravintoloiden lupakäytäntöä. Espanjassa ravintoloilta vaaditaan erikseen musiikkilupa, jonka saa vasta sen jälkeen, kun tehdään tarkastus, että onko ravintola asuinkerrostalossa tai sen läheisyydessä. Jos lupa myönnetään, niin musiikkia saa soittaa vain ravintolan sisätiloissa, mutta silloin ovet ja ikkunat täytyy olla suljettu. Terassilla musiikkia ei saa soittaa. Jos naapurit valittavat, niin poliisit ovat hetken kuluttua ravintolassa tapaamassa omistajaa. Ensin omistaja saa varoituksen, toisella kertaa muutaman tuhannen euron sakon ja kolmannella kerralla vankilatuomion ja ravintola suljetaan. Malagan vanhassa kaupungissa on tällä hetkellä asukkaiden valitus käsittelyssä. Espanjassa on kaupungit joutuneet maksamaan miljoonia euroja korvauksia asukkaille musiikkimelun aiheuttamasta häiriöstä.

Jokainen voi omassa kotonaan kokeilla, että jättää olohuoneeseen musiikin soimaan bassokaiuttimen päälle, jolloin voi kokea sen, että pystyykö nukkumaan, kun korviin tulee basson jytke.

Poliitikot ja virkamiehet eivät myöskään ymmärrä, että se basson jytkeen tarkoitus on haalia juhlivia asiakkaita omaan kapakkaan asukkaiden yörauhan rikkomisen kustannuksella ympäristöstä. Kello näyttää nyt 01.11 ja basson jytke jatkuu.

Hyvin yksinkertainen keino olisi estää tämä kärsimys, kieltämällä yleisillä ulkoalueilla vähintään bassokaiuttimet – Subwooferit, jonka olen nyt joutunut kotiteatteri järjestelmässäni hiljentämään ja rajoittamaan sellaisia konsertteja, joissa niitä käytetään.

Tämä tuntuu jo melkein sukukiroukselta, sillä isäni serkku kehitti elektronista musiikkia 70-luvulla ja voitti Italiassa ensimmäisen maailman laajuisen elektronisen musiikin kilpailun. Osmo tuskin tarkoitti, että elektronisen musiikin myötä tuli elektroninen basso ”kidutukseksi”,  vaan osaksi musiikki nautintoa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Osmo_Lindeman

0
PeliSuomi
Sitoutumaton

email: pelisuomi@gmail.com
Nyt on ajateltava toisia, sillä heitä on enemmän -Minä olen vain Yksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu