Kaikki tämä sivuutettiin?

Julkaisen nyt uudelleen blogini, jonka julkaisin 24.2.2019, eli päivälleen kolme vuotta aiemmin, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022

 

Suomalaiset lienevät menettäneet uskonsa itsenäisyyden säilymiseen?

Valtion itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys, vaan sitä on vaalittava ja sen edestä on ”taisteltava” rauhan aikana. Sen säilymisestä ei enää viitsitä edes puhua saati sen eteen töitä tehdä. On aivan eri asia pitää puolustusvoimat valmiudessa, kun henkinen tahto itsenäisyyden säilymisestä puuttuu, niin kädet nostetaan pystyyn jo alkumetreillä.

Jos joku on kuvitellut, että sodat voitettiin rintamalla, niin se on väärä kuvitelma. Sodat voitettiin rintaman takana. Kodeissa, kylissä, maaseudulla ja kaupungeissa sodittiin vihollista vastaan pitämällä rintaman huolto kunnossa, usko isänmaan vapauteen ja itsenäisyyden oikeutukseen mielessä ja sen puolesta oltiin valmiita uhraamaan kaikki se mitä oli saavutettu. Piiruakaan ei oltu valmiita antamaan periksi ja luovuttamaan vihollisen armoille. Kotirintama on nyt heikompi kuin koskaan Suomen itsenäisyyden aikana, sillä se on pirstaloitunut sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Miljoona köyhää luottotiedottomana, ulosotossa, pätkätöissä ja köyhyydessä. Heidät voi pelastaa vain miehittäjä, joka pyyhkii velat pois. Ruokahuolto on parin monopolielintarvikejakelijan armoilla, tiedonvälitys ja sähköverkko ei toimi edes pikkumyrskyn kourissa saatikka todellisessa kriisitilanteessa. Politiikka kumartaa itään ja länteen ilman mitään oman turvallisuuden tavoittelua. Suomen päättäjät, poliitikot ja virkamiehet ovat tehneet Suomesta heikon ja helposti miehitettävän takamaan. Suomi on rakennettu vain tähän rauhan hetkeen, ei kriisitilannetta ajatellen, joka kestää kuukausia, jopa vuosia. Suomalaiset kestäisivät puutetta ja kurjuutta maalla pari kuukautta ja kaupungeissa pari viikkoa.

Meillä on media, jota näyttää ohjaavan ”Päätoimittajien Yhdistys”? Onko toisissa ns. vapaan median maissa vastaavaa kerhoa? Jos on, niin se saa yhdeltä suunnalta määräykset uutisoinnista. Suomessa on tunnetusti sisäinen piilokorruptio, joka toimii ”sinulle minulle” periaatteella, joka ei näy ulospäin, jonka vallasta eivät edes toimittajat ole tietoisia tai eivät sitä ymmärrä. Nyt se yhdistys on vaarantanut jopa kansallisen turvallisuuden.

Suomen ex-pääministerit kurtiseeraavat Venäjän kanssa ja mielistelevät Kiinaa, joka on jopa lähettänyt oman ”yksikkönsä” Suomen keskelle kolmeksi vuodeksi Sotkamoon, lähelle suurinta varuskuntaa, ”harjoittelemaan suomalaisten ammattilaisten ohjauksessa arktisissa olosuhteissa sodankäyntiä”. Yksikkö ei saa edes puhua median kanssa? Samaan aikaan uutisoidaan Kiinasta, jossa pidätetään mielivaltaisesti ulkomaalaisia määräämättömäksi ajaksi ja kansalaisia valvotaan uuden teknologian avulla kotona, kylissä, kaupungeissa ja ulkomailla.

Venäjällä Putin uhkaa Eurooppaa ydinaseilla, mutta Euroopassa sille vain hymistellään?  Samaan aikaan Suomen ex-pääministeri touhuaa Venäjän valtion pankin hallituksessa? Sellaiselta pääministeriltä toisissa maissa riistettäisiin kotimaan kansalaisuus, vaan ei Suomessa.

Venäjällä, Kiinalla ja muutamalla arabimaalla on jo olemassa ”Molotov–Ribbentrop-sopimus”. Eurooppa, Aasia ja Etelä-Amerikka on jo jaettu niiden kesken. Ainut joka pelkää on Putin, sillä sen pienellä kansalla on vain Moskova ja Pietari, jotka on nykyaikaisessa sodankäynnissä tuhottavissa parissa tunnissa. Siksi Putin pyrkii hyökkäämällä yhdellä ydinaseella Euroopan pääkaupunkiin ja kiristämään toiset valtiot antautumaan hänen tahtoonsa. Yksi paukku Lontooseen, Pariisiin, Berliiniin, Roomaan… luo rikolliselle valtiolle etulyöntiaseman kiristyksessä, johon Putin olettaa toisten suostuvan. Putinilla riittää arsenaalia tuhota kaikki Euroopan pääkaupungit. Kuka tietää, että miten paljon Venäjän sukellusveneet ovat jo kylväneet meriin ydinaseita? Mistäs Putin sai siihen teknologian ja varat? Länsimaista, jotka kouluttivat tiedemiehet kehittämään teknologian ja poliitikot ostamaan öljyä ja kaasua, rahoittivat Putinin asevarustelun. Putin raukka ei ymmärrä, että Kiina ja arabimaat käyttävät häntä hyväkseen saavuttaakseen omat tavoitteensa Euroopassa ja Aasiassa valloittaakseen Venäjän suuren maa-alan, sillä niiden maiden historia on tuhansia vuosia, ja tavoiteet ovat tuhansissa vuosissa tulevaisuuteen. Eli jäljelle jääneet venäläiset aloittavat uuden elämän Siperiassa, jonne aiemmin kyyditetiin valloitettujen alueitten kansalaiset, jossa on pienimmät ydinlaskeumat.

Eiköhän laiteta pillit pussiin ja lähdetä kohti Australiaa? Siellä voisi muutaman vuoden hengissä selvitä Suomen kansa. Kuun pimeä puoli on jo miehitetty kiinalaisille.

Mutta onko venäläisillä, kiinalaisille tai arabeille tullut koskaan mieleen, että mitä niillä valloituksilla todellisuudessa saavutetaan? Ei mitään, sillä kaikilla valloituksilla on oma aikansa, joka on vain muutamat kymmenet joulut, ehkä jopa parisataa juhannusta, mutta ei yhtään enempää. Eli tuhotaan kymmenien sukupolvien elämä, että pari sukupolvea saa nauttia…niin mistä? Köyhästä elämästä, sillä ”länsimaiden unelmaelämä” on tuhottu, jossa siitä voisi nauttia. Jäljelle jää loppumaton viha, veren vuodatus, pelko ja lasten turvaton tulevaisuus ja vielä suurin osa elinkelvotonta maapalloa. Valitettavasti niissä maissa eivät kansalaiset saa ajatella, vaan ainoastaan he, jotka ovat tällä hetkellä vallassa. Sama se on kyllä Suomessakin.

Tällainen blogi ja ennustus tulevaisuuteen on helppo kirjoitta, kun on seurannut suomalaisten poliitikkojen välinpitämätöntä ja omaa etuaan ajavien päättäjien toimia. Kirjoitin vain samat toimet maailman laajuuteen.

Arvioni on, että 5-20 vuoden sisällä tämä tekstini on todellisuutta.

ps. tällä kertaa jätin linkittämättä ne uutiset, joista olen koonnnut nämä näkemykseni.

Linkki alkuperäiseen blogiin.

PeliSuomi
Sitoutumaton

email: pelisuomi@gmail.com
Nyt on ajateltava toisia, sillä heitä on enemmän -Minä olen vain Yksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu