Ukrainan pakolaiset Suomessa, miten auttaa?

En tiedä, että miten ukrainalaisia pakolaisia autetaan nyt, mutta voin kertoa omasta kokemuksestani rahattomana, asunnottomana, sairaana, toivottomana, ilman tulevaisuutta ja pakolaisena vieraassa maassa kielitaidottomana.
Murheet mielessä, kun yritys oli ryöstetty, koti oli viety, menetin kotiseutuni ja kotimaani. Äitini ja kaksi veljenäni kuolivat ennenaikaisesti tapahtumien seurauksena. Olen elänyt vahvasti ukrainalaisten mukana heidän kärsimyksissään omien kokemuksieni kautta Suomessa,
Nyt en kerro enempää kohtalostani, mutta kerron, että miten yhteiskunnan olisi täytynyt toimia.
- Täkein on turvattu asunto, jonne päänsä kallistaa ja asunto täytyy olla järjestetty niin, että se on määräämättömäksi ajaksi. Ei saa tulla hetkeksikään sitä tunnetta, että asunnon voi menettää. Epävarmuus asunnosta estää tulevaisuuden suunnittelun elämässä.
- Elämisen kannalta on tärkeätä saada ruokaa päivittäin ja se on myös turvattava määräämättömäksi ajaksi, ettei yhtenäkään päivän tule siitä puutetta tai vaaraa ruoan loppumisesta.
- Terveydenhoito on taattava kaikille tulkin kanssa. Se on pakolaisten yksi tärkeimmistä turvallisuuden tunteista vieraalla maalla.
- Aikuisille työpaikka, oli se sitten mitä työtä tahansa, sillä silloin voi ponnistaa tulevaisuuteen, sillä se luo toivoa tulevaisuuteen ja lisää oman elämän hallintaa toivottomassa tilanteessa.
- Lapsille ja nuorille koulu/ammattikoulutus tukena tulkki, se auttaa ajatukset oikeille raiteille
- Vanhuksille ja sairaille on taattava yhteisöllisyys omassa kieli ympäristössä, luo turvallisuuden
- Nuorille 18-25 vuotiaille tekemistä yhdessä paikallisten kanssa ja tulkki aina mukana. Erityisesti perjantai illasta sunnuntai iltaan saakka. Se estää lavealle tielle poikkeamisen,
- Intensiivikurssi suomen ja/tai englannin kielellä lapsista 60-vuotiaisiin saakka. Luo yhteenkuuluvuutta
- Oma sosiaalinen ryhmä Facebookiin, jossa tulkit ja suomalaiset kielitaitoiset mukana. Yhdessä kestää koittelemukset paremmin.
- Suomen historiaa ukrainan kielellä. Tärkeä kannustus, että toivoa ei saa menettää
- Puhelin ja sosiaalisen median yhteydet Ukrainaan veloituksetta ja ukrainalaiset nuoret ohjaamaan ja opettamaan niiden käyttöä. Luo yhteenkuuluvuutta eri ikäryhmille.
- Suomen yhteiskunnan arvomaailman ohjausta ukrainan kielellä. Suvaitsevaisuus luo onnellisuuden.
- Vapaa-ajan rakentaminen yhdessä paikallisten vapaaehtoisten kanssa. Kaveripiiri kasvaa.
- Paikallisliikenteen opastus ja matkakortit puoleksi vuodeksi kerrallaan. Liikkuminen on elinehto ja auttaa ympäristön hallintaan.
- HÄTÄMAJOITUS YMPÄRI VUOROKAUDEN KAIKKINA VIIKON PÄIVINÄ
- Jokaiselle tarjottava harrastuksia, niin liikunnassa, taiteissa, kädentaidoissa, opiskelussa ja toisten auttamisessa. Vapaa ajan aktivoiminen edistää sopeutumista.
- Pidettävä huolta, että yksikään pakolaisista ei ole yksin, aina on joku, jonka kanssa vaihtaa edes ajatuksia/hakea turvaa henkisissä/fyysisissä ongelmissa.
- Päivystävä puhelin 24/7 ukrainan kielellä
- Väliaikaisesti luotava ”Ukraina” Suomessa yhteisö, jossa voi purkaa omia mietteitään omalla äidin kielellä.
………………………………. tärkeintä on, että ketään ei jätetä yksin, riippumatta onko hän yksin tai osa perhettä.
Jos nämä pystytään takamaan pakolaisille, niin yksikään heistä ei ole vaaraksi yhteiskunnalle nyt eikä tulevaisuudessa.
Pakolaisten hyvinvoinnin takaaminen on tae siitä, että järkyttäviä kokemuksia kohdanneet pakolaiset tuntevat olonsa turvatuksi, jolloin heille kasvaa sisällä yhteenkuuluvuus Suomen yhteiskuntaan ja halu edistää Suomen turvallisuuden ja hyvinvoinnin rakentamista. Samalla pakolaiset saavat voimia tulevaisuuteen palata takaisin kotikonnuille.
Meidän täytyy myös muistaa ja ymmärtää, että jokainen pakolainen haluaa palata takaisin kotimaahansa Ukrainaan vaikka siellä on kodit pommitettu ja mahdollisesti läheiset ja ystävät surmattu. Heillä on todellinen halu palata ja rakentaa uudelleen kotimaa rauniokasoista ylös tulevaisuuteen, niin kuin suomalaiset tekivät sen sotien jälkeen.
Tietenkin nämä kaikki aisat ovat jo nyt hyvässä järjestyksessä Suomessa, mutta kokosin nämä varttitunnissa omien kokemuksieni kautta.
Varmasti blogini lukijoilla tulee toisia positiivisia ajatuksia, kuinka auttaa ja niitä saa määrättömän määrän lisästä kommentti kenttään. Nyt pyydä, että niitä negatiivisia kommentteja ei kirjoitettaisi.
Äärimmäisen tärkeätä on se, ettei auttaja pyri millään tavalla hyötymään taloudellisesti tai muulla tavoin hätää kärsivistä pakolaisista.
Hymy, vaikka se saattaa tuntua vaikealta luoda omille kasvoille, kohdatessa pakolaisia, niin se on se yksi tärkeimmistä mitä ihminen voi ilman sanoja ilmaista toiselle, kun on vilpitön halu auttaa!
Kerron vielä sen minkä näin…
Olin tulossa kaupasta kassin kanssa, menossa kotiin.
Lähellä kotiani oli vanhempi nainen tukimassa roskista, kun viereen saapui nuori mies, ehkä opiskelija. Hän laski kätensä vanhuksen olalle ja kysyi, että ”Voinko auttaa” Vanhus katsoi nuorta ja näin hänen ilmeestään, että silmät kostuivat. En kuullut mitä vanhus kertoi nuorelle, mutta nuorimies kaivoi taskustaan ne rahat mitkä sieltä löytyi. Ojensi ne vanhuksen käteen ja piti pitkään kädestä kiinni ja pysähtyi ilma kiirettä juttelemaan. Silloin minullakin silmät kostuivat, sillä sain todistaa pyyteetöntä välittämistä ja auttamishalua. Nuorella miehellä oli se sydän, mikä meillä kaikilla täytyy löytyä nyt sisimmästämme Ukrainan pakolaisia kohdatessamme.
Toinen mieltä liikuttava tapahtuma oli, kun kaupan kassalla oli ruuhkaksi asti ukrainalaisia nuoria, jotka tekivät ostoksia. Kaupan kassa selvitti joitain ongelmia ostoksien kanssa rauhallisesti hymyillen. Kysyin kassahenkilöltä, että selvisikö asiat. Hän vastasi, että kaikki asiat selvisivät ilman yhteistä kieltä ja totesi vielä, että pakolaisnuoret ovat erityisen ystävällisiä asiakkaita. Kukaan takanani jonossa ei vaikuttanut hermostuvan hiukan pitkäksi venähtäneessä kaupankäynnissä.
Otsikko tässä blogissa on ”Ukrainan pakolaiset Suomessa, miten auttaa?
Siihen on yksinkertainen vastaus:
Auta kuin omaa läheistäsi tai rakkainta ystävääsi, avoimin mielin ystävällisellä hymyllä, vaikka joutuisit luopumaan itsellesi tärkeimmästä.
Kommentit (0)