Aatteiden taistelu

Käsittääkseni elämme koko elämämme erilaisten aatteiden taistelukentällä ja meidän olisi hyvä saada jokin käsitys näistä aatteista, jotka houkuttelevat meitä joukkoihinsa. Lapsuuden kodissa jo havaitsin tämän aatteiden taistelun vallasta, sillä isäni suku Pohjois-Pohjanmaalta oli ollut hyvin ateistinen ja vasemmistolainen, sekä eronneet kirkosta uskonnonvapauden koittaessa Suomessa. Isäni sai vaimonsa eroamaan ortodoksisesta kirkosta, vaikka äitini ei ollut edes vakaumuksellinen ortodoksi, että olisi kärsinyt siitä ohjauksesta jota sai eroamiseen kirkosta, eikä isäni ei sallinut lapsiensa kastamista, eikä meillä luettu muita lehtiä kuin Kansan Uutisia ja Punalippua jne., eikä TV:stä saanut katsoa amerikkalaista hapatusta, jolloin TV meni kiinni, eli ankea lapsuus. Meidät lapset kuitenkin kastettiin naapureiden sosiaalisen paineen vuoksi 5 vuoden iässä, sillä äitini liittyi Luterilaiseen kirkkoon, mutta se ei tarkoittanut, että mikään olisi muuttunut kodissamme muu, kuin että olimme kastettuja ja kävimme rippikoulun. Rippikoulussa rippikoulupappi antoi halukkaille luettavaksi Nicky Cruzin kirjan Juokse poika juokse, joka avasi silmiä kovasti omasta rajoittuneesta maailmakatsomuksesta avarampaan suuntaan. Äitini karjalalaisen ja ortodoksinen suvun jotkut  jäsenistä ovat ihmettelee taas, miksi olemme luopuneet suvun ortodoksisuudesta, että häpeämmekö uskoamme, sillä suvulla on sukuseurakin. Isäni aatteet laimenivat alkoholiin, josta tuli se uusi aate.

Olen lukemassa Lasse Virtasen kirjaa ”Metropoliitta Johannes – Bysantin luottomies” (Ajatus kirjat 2003), josta lainaus sivulta 245: ”Suhteellisen usein kuulee ei-ortodoksien taholta väitettävän, että ortodoksisilla kirkoilla ei juurikaan ole lähetystyötä sanan perinteisessä merkityksessä. Näin on todettu myös Suomen ortodoksisen kirkon tapauksessa. Kysymys on monimutkainen. Osittain väite pitää paikkansa, mutta kun sanotaan, että se pitää osittain paikkansa, on tarpeen tuntea syyt, jotka ovat johtaneet lähetystyön vähäisyyteen. Ennen turkkilaisvallan kautta Bysantti harjoitti varsin merkittävää lähetystyötä nimenomaan slaavien keskuudessa. Ortodoksien lähetystyö päättyi turkkilaisten valtaannousuun vanhojen ortodoksikirkkojen alueella. Se koski koko Konstantinopolin aluetta sekä Antiokian, Jerusalemin ja Aleksandrian patriarkaatteja. Ne joutuivat kaikki Turkin valtaan. Turkkilaiset eivät sallineet minkäänlaista kristillistä lähetystyötä näiden kirkkojen taholta. Se oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Tilanne jatkui tällaisena vuosisatoja, eikä lähetystyötä voitu harjoittaa. Kun tataarilaisvalta päättyi Venäjällä, ortodoksinen kirkko kykeni siellä lähetystyöhön, mutta varsinainen lähetystyö käynnistyi oikeastaan vasta 1800-luvulla. Kielteinen perinne, joka johtui historiallisista olosuhteista, vaikutti tietenkin myös Suomessa.”

Yleensä ajatellaan, että kun synnytään kristittyyn kirkkokuntaan kuuluvaan perheeseen ja kastetaan, niin on kristitty, vaikka et tietäisi mitä se edes merkitsee. Tämän vuoksi on olemassa rippikoulu ja katekismus, joissa kerrotaan kristillisen uskon perusteita, mutta henkilökohtaista uskoa se ei tuo, tai edes odoteta sitä, että tekisit ratkaisun uskoa Jeesukseen, vaan se riittää, että tiedät kristillisestä uskosta joitain perusasioita. Monet ajattelee ettei elämä pääty kuolemaan, vaan se jatkuu taivaassa Jumalan luona, mutta kuinka voisi olla varma, että pääsee taivaaseen? Monet ajattelee, että sen eteen tarvitsee tehdä paljon hyviä töitä ja elää hyvää Jumalalle kelpaavaa elämää, vaikka se tuntuisi kuinka mahdottomalta ja vaikealta tahansa. Kristillisen uskon ytimessä on, että kaikki ovat rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan ja olemme saaneet perinnöksemme syntisen luonteen, Aadamilta, joten tarvitsemme kaikki armoa. Armon saaminen tuli mahdolliseksi, kun Jeesus otti meidän paikkamme ristillä ja sovitti kaikki syntimme, että meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys, jos uskomme Jeesukseen ja seuraamme häntä olemalla kuuliaisia Jeesuksen tahdolle, sillä Pyhän Hengen voiman kautta se on mahdollista meille.