Anwar Sadatin vankilakokemukset

Vankiloiden olemassaolon merkitys avautui, kun olen lukemassa Anwar Sadatin kirjaa ”Presidentin ääni” (WSOY 1978), jossa hän kertoo myös vankilassaolokokemuksiaan yksitysikohtaisesti, jotka alkoivat, kun Egypti oli Englannin vaikutusvallan alainen (Suojellakseen sijoituksiaan Yhdistynyt kuningaskunta otti Egyptin haltuunsa vuonna 1882, vaikka nimellinen valta säilyikin osmaneilla vuoteen 1914 asti. Vuonna 1914 maasta tehtiin virallisesti Britannian protektoraatin alainen Egyptin sulttaanikunta. Vuonna 1922 Egypti virallisesti itsenäistyi, mutta Britannialla oli maassa huomattava vaikutusvalta vielä sen jälkeen, koska sillä oli sotilastukikohtia Suezin kanavan varrella, jota se yhä piti hallinnassaan. Egyptin parlamentti laati vuonna 1923 uuden perustuslain suositun Sa’d Zaghulin johdolla. Vuosina 1924–1936 maassa yritettiin muotoilla Egyptin hallintoa eurooppalaisen mallin mukaan. Britit kuitenkin pitivät tietyn määrän valtaa hallussaan, mikä johti hallituksen jatkuvaan epätasapainoon), vaikka nimellisesti egyptiläinen kuningas olikin. Egyptiläiset iloitsivat siitä, että Englannin joukot olivat alakynnessä Saksan Erwin Rommelin joukkoja vastaan taisteltaessa toisessa maailmansodassa. Anwar Sadat oli sodan aikaan upseeri ja yritti ottaa yhteyttä Deutsches Afrikakorps’n komentajaan erämaan kettu Erwin Rommeliin, jotta olisivat tehneet sopimuksen, että saksalaiset antaisivat Egyptille itsenäisyyden, jolloin egyptiäiset olisivat tulleet Rommelin puolelle. Anwar Sadatin ehtona olisi ollut, etteivät antaisi Egyptiä Mussolinille hallintaan kuten oli sovittu, sillä Mussolinilla oli jo valkoinen ratsu varattuna, jolla olisi ratsastanut Roomasta Kairoon ja tullut ottamaan vallan haltuunsa. Anwar Sadat paljastui ja saksalaiset vakoilijat ja joutui vankilaan muutamaksi vuodeksi. Sadat olisi luvannut egyptiläisiä apujoukkoja Rommelille, jos olisi suostunut Sadatin ehtoihin itsenäisestä Egyptistä, mutta hanke ei onnistunut.

Toisen maailmansodan päätyttyä, jolloin Anwar Sadat oli tavannut salaseuran, joka päätti salamurhata Wafdin hallituksen valtiovarainministeri Amin Osmanin ja Egyptin-British Friendship Societyn johtajan, joka tuki englantilaisia. Osman murhattiin tammikuussa 1946. Amin Osmanin salamurhan jälkeen Sadat pidätettiin ja palasi taas vankilaan, jossa oli kamalammat olosuhteet kuin edellisellä kerralla kovan kurin ja syöpäläisten jne. johdosta. Qarmidanin vankilassa hän koki vaikeimmat ajat. Sadat joutui kuulusteluihin salamurhaan osallistumisesta, mutta kielsi kaikki, koska se oli luvallista taisteltaessa vääräuskoisia englantilaisia alistajia vastaan. Vapauduttuaan vankilasta ja Presidentiksi päästyään kävi näytöksenomaisesti itse hakulla purkamassa vankilan, jossa oli ollut ja rakennutti uuden tilalle ihmisille kelvollisen vankilan, jossa ei ole syöpäläisiä ja kunnolliset vessat. Näin oma vankilakokemus sai aikaan epäkohtien korjaamista. (Vuoden 1952 vallankaappauksen pääarkkitehti oli Anwar Sadatin ystävä Gamal Abdel Nasser, joka pakotti presidentti Nagibin eroamaan vuonna 1954. Nasser oli pääministeri vuodesta 1954 ja myös presidentti vuodesta 1956. Noustuaan maan presidentiksi Nasser kansallisti Suezin kanavan. Nasser nousi sodasta arabisankarina, ja nasserismi sai laajaa vaikutusvaltaa alueella, vaikka aiemmin arabinationalismiin usein välinpitämättömästi suhtautuneiden egyptiläisten keskuudessa se saikin aikaan monenlaisia reaktioita. Nasserin kuoleman jälkeen häntä seurasi varapresidentti Anwar Sadat. Sadat vaihtoi Egyptin puolta Neuvostoliitolta Yhdysvalloille, karkottaen maasta neuvostoliittolaiset neuvonantajat vuonna 1972. Hän myös käynnisti taloudelliset Intifah-uudistukset murskaten samalla väkivaltaisesti sekä uskonnollisen että maallistuneen opposition. Myös Egyptin nimi palautettiin viralliseen käyttöön. Yksi Sadatin rauhanpolitiikan tärkeimmistä tavoitteista oli saada uskonnollista tukea ponnisteluilleen. Jo vierailullaan Yhdysvalloissa loka–marraskuussa 1975 hän kutsui evankelisen pastori Billy Grahamin viralliselle vierailulle. Sen lisäksi hän kehitti suhteita evankelisiin kristittyihin Yhdysvalloissa, sekä rakensi myös yhteistyötä Vatikaanin kanssa. Huhtikuun 8. päivänä 1976 hän vieraili Vatikaanissa ensimmäistä kertaa ja sai paavi Paavali VI:lta tukea rauhan saavuttamiseksi Israelin kanssa, jotta se sisälsi oikeudenmukaisen ratkaisun Palestiinan kysymykseen. Sadat puolestaan esitti paaville julkisen kutsun vierailla Kairossa. Anwar Sadatista tuli vuonna 1977 ensimmäinen arabijohtaja, joka vieraili Israelissa virallisesti, kun hän tapasi Israelin pääministerin Menachem Beginin ja puhui Knessetissä Jerusalemissa näkemyksensä siitä, kuinka saada aikaan kattava rauha arabien ja Israelin väliseen konfliktiin. Lopulta Anwar Sadat ja Israelin pääministeri Menachem Begin allekirjoittivat rauhansopimuksen Washingtonissa 26. maaliskuuta 1979 Camp Davidin sopimuksen jälkeen, Egyptin ja Israelin välisten tapaamisten sarjan johdolla Yhdysvaltain presidentti Jimmy. Carter. Sekä Sadat että Begin saivat Nobelin rauhanpalkinnon sopimuksen luomisesta.).

Vankila on laitos, jossa säilytetään vankeja. Vankilassa olevat vangit voivat olla esimerkiksi rikoksista epäiltyjä tutkintavankeja, vankeusrangaistukseen tuomittuja tai sakon muuntorangaistusta suorittavia tai vallankäyttäjän mielivaltaisesti vangitsemia henkilöitä. Vankilan tarkoitus on eristää julkisen vallan eri tavoin yhteiskunnalle jollain tapaa haitallisiksi toteamat henkilöt yhteiskunnasta, jolloin he eivät pysty jatkamaan haitallista toimintaansa. Vankila on olennainen osa järjestäytyneen yhteiskunnan laillista rikosseuraamusjärjestelmää. Yhdysvalloissa on myös yksityisen tahon yhteiskunnan käyttöön tarjoamaa vankilapalvelua. Vankila on suunniteltu siten, että sieltä karkaaminen on mahdollisimman vaikeaa. Vankilat ovat tavanomaisesti aidattuja ja vartioituja

Olen käytännössä tutustunut vankiloihin ja siellä oleviin vierailemalla seurakuntien ryhmien mukana vankiloissa vankiloiden uskonnollisessa toiminnassa vankilan kirkossa. Raamatussa Hebrealaiskirje 13:3 sanotaan: ”Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.”

Olen ollut mukana Etelä-Suomessa vapaaehtoistyössä vankilavierailuilla 1990-lopusta 2000 luvun alkuun. Tulin mukaan erään Helsingissä toimivassa seurakunnassa, jossa eräs seurakunnan jäsen Pauli halusi viedä toivoa ja tulevaisuutta myös vangituille. Menin hänen ryhmäänsä mukaan. Pauli pyysi minua jatkamaan minua tätä työtä. Aluksi vierailimme Keravan nuorisovankilassa, jonka jälkeen työtä tuli jatkamaan yhteiskristilliseltä pohjalta Matti Einiö. Vierailukohteet lisääntyivät Keravan lisäksi Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Turkuun ja Riihimäelle. Järjestetyissä kokouksissa laulettiin, kerrottiin Raamatun opetusta ja omista kokemuksista, kuinka selvitä vaikeuksista Jumalan avulla, kuinka saada vastaanotettua Jumalan armo, sekä oltiin heidän ystäviään tarjoamalla kahvia pullan kera. Sanan koskettamat kuulijat saivat rukousta.

Vieraillessani ryhmän mukana mm. Riihimäellä, niin tutustuin erääseen uskovaan romaanimieheen, joka oli istumassa elinkautista tuomiotaan. Vieraillessamme vankilan kirkossa hän osoitti olevansa aito kristitty, jolla on Raamatun mainitsemia armolahjoja. Hän puolestaan oli tehty armonanomuksia, joiden seurauksena hän aikanaan vapautui vankilasta. Vankilasta vapauduttuaan hän oli kadottanut uskonsa ja unohtanut olevansa kristitty, jolla on Herran pelkoa, mikä estää tekemästä syntiä. Hän palasi tietojeni mukaan vanhaan syntiseen rikolliseen elämään takaisin, jonka seurauksena hän joutui palamaan vankilaan takaisin. Hän ryhtyi käymään hengellisissä kokouksissa uudestaan jonkun ajan kuluttua lankeemuksestaan. Kerrankin, kun olin mukana, hän kertoi, että miksi Jumala on antanut ihmisille ja hänelle vapaan tahdon? Tämän vuoksi hän on langennut. Ymmärsin hänen syyttävän Jumalaa lankeemuksestaan, kun on tehnyt hänestä sellaisen kuin hän on. Puhe ei osoittanut hänen kunnioittavan Jumalaa, vaan arvostelevana. Ehkä hän oli saanut Jumalasta ja Hänen armostaan väärän kuvan, sillä Jumala antaa armonsa niille, jotka tekevät parannuksen teoistaan ja ovat alamaiset Jumalan tahdolle tekemällä sen, eikä vain puhu siitä. Vasta nyt jälkeenpäin vuosien jälkeen olen ymmärtänyt, kuinka väärin on ollut antaa ymmärtää kaiken hyväksyvästä armon Jumalasta, mikä on eksytystä.

Kerran vuosia sitten eräs vankilatyötä johtava henkilö pyysi minua pitämään Raamattutunnin eräässä nuorisovankilassa, johon suostuinkin, vaikka en ole pitänyt aiemmin Raamattutunteja. Menin vankilaan, jossa olikin noin kymmenen hengen ryhmä odottamassa. Vartijat poistuivat ja jättivät minut vankien kanssa Raamattutunnin pitoon pariksi tunniksi, mutta eräs henkilö sanoi, että on väärässä paikassa, voisiko hän päästä pois. Vastasin minulle sen sopivan hyvin, mutta huomattiin, ettei ole yhtään vartijaa saapuvilla päästääkseen häntä pois, joten hän joutui kärsimään tästä opetuksesta sen kaksi tuntia, kunnes vartijat saapuivat paikalle. Jostain syystä voimme olla väärässä paikassa, jonne emme ole halunneet mennä.

Ilkka Puhakka ”Mitä silmät ei nää” (Päivä Oakesyhtiö 2008), josta lainaus sivulta 40: ”Nizni Tagil sijaitsee Uralvuoriston Aasian-puoleisella alueella, jonka jälkeen alkaa Siperia. Kaupungissa sijaitsee KGB:n erikoisvankila, joka on tarkoitettu KGB:n ja miliisin entisille upseereille sekä valtion korkea-arvoisille virkamiehille, kuten syyttäjille ja vakoilijoille. … vuode Nizni Tagilissa poistuivat minulta uskon häpeän. En osaa sanoa, mitä sen ilmenemismuodot ovat. Ylisanoja. Suurempaa julistusta kuin mihin itse uskoin. Alisanoja paikoissa, joissa pelkäsin joutuvani naurunalaiseksi. Mielistelyä hyväksynnänkipeänä. Jotakin, missä en ollut sisintäni myöten aito. Teologisia venytyksiä oman tiedon loppuessa. Mitä lie. Häpeään liittyy voimakkaasti tunne, ettei hyväksytä tai joutuu naurunalaiseksi… Lokakuun 8. päivä 1994 oli minulle merkittävä. Silloin vierailimme Gerlassa, viisisataa vuotta vanhassa vankilassa. Tiesin etukäteen, että juutalainen, luterilainen pappi Richard Wurmbrand oli ollut tuomittuna tuossa vankilassa. Vuonna 1945 Wurmbrand osallistui vaimonsa Sabinan kanssa kommunistihallituksen järjestämään ’Kulttien kongressiin’, jossa papit vannoivat uskollisuutta uudelle hallitukselle. Silloin vaimo sanoi Wumbrandille: ’Mene ja poista tuo häpeä Kristuksen yltä!’ Vaimo sanoi myös, ettei hän halua rinnalleen pelkuria, vaan kristityn! Niinpä Wurmbrand oli julistanut kokouksessa, että kristityn tehtävänä on korottaa yksin Kristusta. Karkauspäivänä vuonna 1948 hänet pidätettiin ja vuonna 1950 hänet tuomittiin 30 vuodeksi vankilaan. Myös hänen Sabina-vaimonsa pidätettiin ja lähetettiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön Tonavan kanavatyömaalle. Vuonna 1965 norjalaiset kristityt ostivat Richard Wurmbrandin vappaksi, kun diktaattori Ceausescu myi juutalaisia saadakseen länsivaluuttaa. Wurmbrandista maksettiin kolme kertaa niin suuri summa kuin diplomaatista. Päivänä, jolloin Wurmbrand käveli ulos vankilasta, hän tapasi englantilaisen miehen, jolla oli näky rautaesiripun takana olevien vainottujen kristittyjen auttamisesta. Tästä sai alkunsa Stefanus-lähetys, joka teki työtä kommunistimaissa ja tekee edelleen työtään kaikkialla, missä vainotaan kristittyjä… Venäjällä riidat työntekijöiden kesken ovat normaaleja, vaikkakin aluksi ihmettelin, miten tätä työtä voidaan tehdä niin riitaisan väen kanssa. Riitojen syynä ovat johtajuuskysymykset: lähes jokainen mies haluaa olla ensisijaisesti johtaja, muiden pääasiallinen tehtävä tuntuu olevan johtajan arvosteleminen ja kampittaminen. Toinen perusongelma on mustasukkaisuus: ketä on huomioitu enemmän, ja kuka on saanut tärkeämpiä tehtäviä enemmän? Nämä riidat johtavat usein ihmisten eroamisiin ja uusien yhdistysten perustamiseen. Mutta silti työ etenee ja laajenee. Toisaalta: ei tässä mitään outoa ole suomalaisittainkaan tai alkukirkon näkökulmasta tarkasteltuna… Kesällä 2002 tapasin Pietarissa nuoren Yan Volovin, joka oli silloisen vankilamatkamme isäntänä. Yan toimii ACCR:n vankilatyön johtajana. ACCR on venäläinen kristillisten kirkkojen yhdistys, joka kuuluu kansainväliseen Prison Fellowship -järjestöön. Yanista jäi mieleen se, että hän oli erittäin tarmokas ja tehokas. Silloin hän kertoi näystänsä saada jokaiseen vankiselliin oma televisio ja satelliittivastaanottimet, jotta järjestö voisi lähettää vangeille itse tuottamaansa ja tekemäänsä hengellistä ohjelmaa.”

Juhani Salokannel ”Hengen paloa & Renqvist-Reenpäät kustantajina 1815-2015” (Otava 2015), josta sivulta 20 lainaus: ”Nuori pappi tarttui innolla työhön, niin innokkaasti että nostatti kolmessa vuodessa pienen hengellisen kansanliikkeen. Moinen into ja menestys suututtivat hänen esimiehensä – tuolloin kirkko ei odottanut seurakuntalaisilta minkäänlaista aloitteellisuutta, rahvaan omakohtainen uskoontulo, jopa kokoontuminenkin omin päin, oli ankarasti kielletty. Ja aivan kuin epäilyttävän liikehdinnän sytyttämisessä ei olisi ollut kylliksi, uusi apupappi äityi vielä moitiskelemaan kirkkoherran toimintatapoja… Porvoon piispa vei häneltä ensiksi viran, hän oli palkatta kolme vuotta ja kulki käräjiltä toisille, sitten hänet nimitettiin ylimääräiseksi saarnaajaksi Porvooseen. Sieltä tuli lähtö vankilasaarnaajaksi Svartholman linnoitukseen. Piispaksi oli edennyt taannoinen Ilomantsin kirkkoherra, joka kääntyi näin entistä suojattiaan vastaan. Svartholman entinen merilinnoitus Suomenlahden saaressa Loviisan lähellä toimi vankilana. Renqvist oli siellä miltei kymmenen vuotta ja tosiasiassa vankina itsekin, hän ei saanut poistua saarelta… Elinkautis- ja muiden vankien sielunhoitajana toiminen, karut asuinolot, rajoitukset yhteydenpidossa, kaikki tämä kuulostaa ankealta ja oli sitä aivan varmasti.” Henrik Heikinpoika Renqvist is Pentti Mattila’s third great uncle (Lähde: http://www.geni.com).

Anne Miettinen ”Ihmeitä Filippiinien slummeissa” (Hosea International Finland ry 2009), josta lainaus sivulta 32: ”Mindoron saari kuuluu Filippiinien viidenneksi suurimpaan saariryhmään… Ensimmäinen vierailukohteemme oli syrjäisillä vuorilla sijaitseva vankila. Siellä eli noin tuhat vankia eräänlaisessa siirtolayhdyskunnassa kaikesta eristettynä. Mindoro on aina ollut vankilasaari. Sen toisessa päässä olivat poliittiset vangit ja terroristit, mutta tänne toiseen päähän, jossa kävimme, oli sijoitettu muut rikolliset: henkirikosten tekijät, varkaat ja huumeidenkäyttäjät. Vankilasiirtolaa vartioitiin tarkasti. Matkustimme sinne kuorma-autolla, jonka avonaiseen takaosaan oli laitettu isot lankut penkeiksi ja ihmiset istuivat niillä rivissä käytännöllisesti katsoen toistensa sylissä. Pastori Sonion seurakunta teki paljon vankilatyötä ja mahdollisimman moni halusi tulla mukaan, olimmehan tulleet kaukaa Australiasta asti saarnaamaan vangeille.”

Kerran olen erään evankelioimisryhmän mukana eräässä vankilassa Riihimäellä, jossa tapahtuman jälkeen vankilapastori puhui, kuinka sinne on tulossa vierailemaan julkisuudessa hyvin tunnettu henkilö. Tämä vieraileva henkilö on erityisen suosittu, koska hän rukoilee ihmisten puolesta mm. sairaiden. Rukousvastauksia rukoiltuihin rukouksiin tapahtui hänen kokouksissaan. Sitten vankilapastori sanoi, että hänen täytyy kuitenkin puhua ennen tilaisuutta tilaisuuteen osallistuville, etteivät odottaisi mitään liikoja tapahtuvaksi, koska he voivat pettyä odotuksissaan. Jäin miettimään tämän sanoman sisältöä, joka ei ole kovinkaan paljoa Raamatun sanoman mukainen, sillä meidän tulisi uskoa Raamatun lupauksiin lasten tavoin, eli luottaa siihen mitä Jumala on luvannut tehdä, niin Hän sen tekee. Ei ole mitään suurempaa kuin odottaa ja janota Jumalan ihmeitä ja siunauksia elämäämme, jotta voisimme olla suuria siunauksia kaikkialla maailmassa. Meidän tulisi olla tarkkoja, jotta puheemme ei olisi kovin sekavia ja epäselviä mielipiteitämme, vaan tasapainoista Raamatun sanaa.

Kun olin mukana vankilatyötä tekemässä, niin oli puhetta vääristä profetioista tiimin jäsenten kanssa. Sanoin heille, että samalla tavalla, kun on liikkeellä oikeaa ja väärää rahaa, niin on myös vääriä profetioita, enkä väärän rahan pelossa heitä aitoja rahoja pois ja olisin onneton. Sama koskee profetioita, ne pitää koetella Raamatun sanalla, ovatko aitoja. Ja eräs vankilatyössä ollut sisar kertoi, kuinka hän oli pyytänyt Herran siunausta ja Herra oli antanut syöpäsolun, että sellaisen siunauksen hän oli saanut, että saisi nöyryyttä tähän vankilatyöhönsä. Onkin tärkeää olla toinen toistemme tukena menessämme eteenpäin Jeesuksen tuntemisen lisääntyessä, jolloin saamme selvyttä mieltä painaviin kysymyksiin.

Kerran käytiin tamperelaisen evankelista ja vankilatyöntekijä Pekka Katajiston kanssa Rovaniemeläisessä seurakunnassa, jossa Pekka julisti Jeesuksesta, joka parantaa, mutta seurakunnassa oli vallalla käsitys, että sairaus on Jumalalta saatu suuri siunaus. Pekka rukoili lopuksi sairaiden puolesta ja muutama todisti parantuneensa. Me saatiin lähteä pois, niin ettei meille puhuttu enää mitään, oltiin kuin spitaalisia sen sanoman takia, joka ei sopinut heille. Pekka on nyt jo kuollut. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, kuinka uskonnollisia ollaan seurakunnissa.

Olin myös käynnistämässä eräässä järvenpääläisessä seurakunnassa vankilatyötä, jossa vedin tällaista vierailuryhmää vähän aikaa, jossa käytiin Riihimäelle, jonne olin saanut hengellisen työn luvan vankilan johtajalta pastorin suosituksesta. Minun tilalleni tuli uusi henkilö vetämään vankilatyötä ja muiden kiireiden vuoksi vankilatyö jäikin pois.

Lauri Johansson ”Suomen pelätyimmän rikollisen tarina” (Docendo 2020), joka on rikostoimittaja Jarkko Sipilän toimittama elämäkerta Late Johanssonista ja kertoo Laten toimistaan järjestäytyneen rikollisuuden ytimessä. Suomen pahamaineisimman rikollisjärjestön Natural Born Killersin perustajajäsen Lauri Late Johansson tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 2002 liigasta eroon pyrkineen jäsenen murhasta. Vankeudessa Johansson tuli uskoon ja tunnusti kaksi muuta selvittämättömäksi jäänyttä henkirikosta. Vuonna 2019 Helsingin hovioikeus hyväksyi Johanssonin anomuksen päästä ehdonalaiseen vapauteen. Hovioikeus katsoi vapauttamista puoltaviksi seikoiksi rikollisjärjestöstä ja sen johtajuudesta eroamisen, kahden murhan tunnustamisen, pitkäaikaisen päihteettömyyden sekä poistumislupien moitteettoman sujumisen. Oikeus asetti vapautuspäiväksi 1. kesäkuuta 2020, jolloin Johanssonin elinkautinen vankeus on kestänyt 18,5 vuotta. Valvottuun koevapauteen Johansson pääsi syksyllä 2019.

Guy Chevreaun kirjassa ”Pilvetön tanssi” (Päivä Osakeyhtiö 2000) kertoo Betel seurakunnasta Espanjan Madridissa (Jumalan huone espanjaksi), jossa seurakunta on saanut sydämelleen auttaa narkomaaneja ja vankiloissa olleita uuden elämisen arvoisen elämän alkuun. Betel seurakunnan jäsenet ovat olleet narkomaaneja, kuten heroinisteja ja kaikilla on ollut vankilatuomioita. Monet tämän seurakunnan jäsenistä olivat hiv-positiivisia, mutta nykyään enää harvat. Espanjan Madridin Betel seurakunta on kasvanut (vuonna 2000) silloiseen mittaansa neljässätoista vuodessa ja on perustanut viisikymmentä uutta yhteisöä yhdeksään maahan kaikkialle Eurooppaan aina Melillasta – marokkolaisesta espanjalaisyhteisöstä – Lissaboniin, Malagaan, Almeriaan, Sevillaan, Valenciaan, Barcelonaan, Marseilleen, Hampuriin, Napoliin ja Birminghamiin. Pohjois-Amerikassa New Yorkissa ja Pueblassa Meksikossa, sekä uusin kenttä Pohjois-Intiassa. Monet Betelin toimintatavat määriteltiin noina ensimmäisinä vuosina. Käytännön toimia ovat osoitettu rakkaus – keskinäinen huolenpito, todistaminen ja opetuslapseus; luottamus, anteeksiantamus ja armo; vapaa sisäänpääsy, vapaa ulospääsy; työ, arvokkuus ja työn tuoma omavaraisuus – kaikki perustui ihmissuhteisiin. He eivät soveltaneet mitään ohjelmaa eivätkä noudattaneet seurakuntien perustamisstrategioita. Sen sijaan he ottivat vastaan ne, jotka Herra heille lähetti, ja rakenne syntyi tarpeiden mukaan. Heillä ei ollut käsitystä siitä, mihin olivat menossa tai miten sen tekisimme. Yritimme vain vastata siihen, mitä koimme Jumalan haluavan tehdä. Valitsivat nimeksi ’Jumalan talo’ – espanjaksi Betel. Heillä ei ole psykologeja tai koulutettuja hoitoalan ammattilaisia, vaan toimivat Jumalan läsnäolossa ja voimassa. Betelissä eläminen tuo ihmiset yliluonnollisen Jumalan valtakunnan piiriin. Vuode ja puhtaat lakanat, puhtaat vaatteet, ruoka ja ystävä joka sitoo haavat ja auttaa vieroituksessa, oisoittavat käyttäjille Jumalan rakkautta käytännössä. Lainaus tästä kirjasta sivulta 87: ”Juana Garcia Mellinas joutui heroiinikoukkuun 13-vuotiaana. Hän synnytti ensimmäisen lapsensa 16-vuotiaana, pian avioitumisensa jälkeen. Yhdessä miehensä kanssa hän ryösti pankkeja, jalokiviliikkeitä – missä vain oli rahaa. 19-vuotiaana hän joutui vankilaan. Juana pääsi vankilasta ennen puolisoaan, mutta kotiväki oli kääntynyt hänelle selkänsä, ja puolen vuoden ajan hän eli kadulla. Hänet pidätettiin toistuvasti, ja lopulta hänelle annettiin vielä kuuden vuoden tuomio. Osana tuomiotaan hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen Beteliin. Hän tuli Malagaan, Espanjaan elokuussa 1997. Hän asui ja työskenteli yhteisössä päivisin ja palasi vankilaan illalla. Marraskuussa 1999 hänen annettiin muuttaa Beteliin kokoaikaisesti, ja 4. helmikuuta 2000 hänen koko tuomionsa tuli kärsittyä. Juana oli saanut Betelin esitteen Madridin kaduilla. Siinä luki: ’Kun olet liian sairas varastamaan, tule meille, niin me huolehdimme sinusta.’ … Juana alkoi lukea saamaansa Raamattua, ja muutaman seuraavan kuukauden aikana hänestä alkoi vähitellen tuntua, että hänen sydämensä alkoi virota. ’Todella vakuuttuneeksi Jumalan rakkaudesta minut sai se, mitä tapahtui vauvalleni. Hän oli syntyessään hiv-positiivinen, ja kaikki odottivat hänen kuolevan kahdessa vuodessa. Sanoin Jumalalle: ’Jos olet olemassa, paranna pieni tyttöni.’ Sen jälkeen koin joka päivä suurempaa rauhaa. Joka päivä pystyin luovuttamaan Rebeccaa yhä enemmän Herran hoitoon.’ … Lääkäri ei hämmästynyt vain siitä, että HIV oli kadonnut – hän ihmetteli myös sitä, ettei Rebecalla enää ollut hepatiittia. Juana aikoo pysyä Betelissä ja kasvattaa Rebecan kodissa, jossa hänestä pidetään huolta ja häntä kunnioitetaa.” Kotisivut: https://betel.org/betel-spain/

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Ilkka Puhakka ”Mitä silmät ei nää” (Päivä Osakeyhtiö 2008)
Olli Karhi ”Klinu: elinkautusvanki Reijo Loikkasen tarina” (Karas-sana 1993)
Eero Pokela ”Kutsu – Jussi Latvalan kolme elämää” (Minerva 2012)
Tapani Koivunen ”Amerikkalainen painajainen – Vuoteni USA:n vankiloissa” (Atena 2015)
Michael Franzese ”Veriliitto – Hän jätti mafian ja jäi eloon” (Kristillinen kirja- ja musiikkikustannus 2015)
Wikipedia

Opinnäytetöitä:

Tuulimaria Bützow ”’Ku käet ristiin laitetaan nii joku pittää minusta huolen’ – Uskonnollisuuden merkitys vapautuneille naisvangeille” (Kirkkososiologian pro gradu -tutkielma 2019)
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/305058/Butzow_Tuulimaria_Pro_gradu_2019.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Janika Lindström ja Kimmo Kumlander ”Auttamista, vaikuttamista, asiantuntemusta – Järjestöjen monet roolit kriminaalityössä” (Humanistinen ammattikorkeakoulu 2014)
https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2014/11/Jarjestojen-monet-roolit-kriminaalityossa.pdf

Linkkejä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mathilda_Wrede
https://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Renqvist
https://tayteenvapauteen.yhdistysavain.fi/
https://en.wikipedia.org/wiki/At_Folsom_Prison
https://marttyyrienaani.fi/tyomme/meista/
https://www.natgeotv.com/fi/ohjelmat/natgeo/vankilassa-ulkomailla

 

penttijuhani
Helsinki

Olen syntynyt Helsingissä 1950 luvulla, kun vanhempani muuttivat Oulusta ja Ilomantsista Helsinkiin työn perässä. Toimin ammattikoulun opettajana 28 vuotta. Olen eläkeläinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu