Faktatietojen tärkeys
Olen huomannut, että aika olemattomilla tiedoilla voidaan kirjoittaa juttuja erilaisiin medioihin tuulesta temmatuista asioista totena. Olen miettinyt mikä on motivaatio kirjoittaa tällaisia keksittyjä juttuja mediaan, jotka ei välttämättä pidä edes paikkaansa. Voisi jopa ajatella, että ne on kirjoitettu, jotta voisi tehdä kiusaa, vahingoittaa ja painaa koettu vastustaja alas pysyvästi.
Jyrki Hämäläinen ”Hopeinen kuu” (Otava 1996), josta lainaus sivulta 222: ”Vuonna 1968 Danny oli paitsi lavojen kuningas myös oman ohjelmatoimistonsa D-tuotannon vetäjä… Alalla vallitseva selkäänpuukotusmeininki ja julma kateus kohdistuivat aika rankasti Dannyyn, jota yritettiin kampittaa kaikin tavoin. Eräälle Hymy-lehden avustajalle tarjottiin iso tukko rahaa kilpailevan ohjelmatoimiston taholta, jos hän olisi syöttänyt perättömiä paskajuttuja Dannysta Hymyyn. Jorma k. Virtasen kunniaksi on mainittava, että hän haistoi palaneen käryä eikä juttuja julkaistu.”
Jyrki Hämäläinen ”Jyrki Hämäläinen” (Otava 2002), josta lainaus sivulta 202: ”Hymy-lehden menestys harmitti monia ja oli myös esikuvana… Tämä oli sitä 1960-luvun rajuutta… Mikään ei ollut pyhää. Pelin henki oli maukasta matalaotsaiselle, ja kaikkihan rakastavat skandaaleja, vaikka harva sen myöntää… Samoihin aikoihin saivat vankeustuomioita Urpo Lahtinen ja Jorma K. Virtanen, mutta valitusten jälkeen Lehtimiesten pätevä juristi Seppo Sinivaara sai tuomiot aina muutettua ehdollisiksi ja sakkotuomioiksi. – Minä olin vasta 23 enkä tajunnut valittaa. Nyt minut pistettiin monien mielestä hätävarjelun liioitteluna Keravan nuorisovankilaan. Annoin sieltä muun muassa haastatteluja vangin puvussa. Istuin tuomiostani 3 kuukautta.”
Matti Ahde, Timo Hakkarainen ”Matti Ahde -sähkömies” (WSOY 2013), josta lainaus sivulta 236: ”Helmikuussa 1982, siis vähän ennen kuin minusta tuli ministeri, ilmestyi skandaalilehti Nykypostissa juttu otsikolla ’Kansanedustaja mukiloi ilotytön helsinkiläisessä hotellissa’. Tarinan kirjoittajaksi oli merkitty Timo Tervonen ja kuvaajaksi Harri Ahola. Juttu kertoi, kuinka ’siistin harmaaseen villakangaspukuun sonnustautunut nuorehko kansanedustaja’ iski keskellä päivää hotelli Intercontimentalissa ’Seijan’, kaksikymmentäseitsemänvuotiaan ilotytön, varasi ja maksoi päivähuoneen ja rakasteli siellä tytön kanssa. Kun ’Seija’ pyysi palvelustaan maksua, kansanedustaja sai raivokohtauksen ja pahoinpiteli tytön tainnoksiin… Pyysin eduskunnassa turvallisuusasioita hoitavaa valiokuntaneuvos Eelis Roikosta selvittämään, millaiseen näyttöön lehtijuttu perustui… Poliisi kävi läpi huonevaraukset ja muut dokumentit. Roikonen toimitti työnsä päätteeksi minulle lyhyen raportin. Siitä kävi ilmi, että päivähuoneen 308 oli maksanut 25.9.1981 valokuvaaja ’Mr. Ahola’… Seuraavassa numerossaan Nykyposti joutui julkaisemaan oikaisun ja myöntämään, että juttu oli sepitetty ja täysin perätön.”
Minulla on myös omakohtainen kokemus perättömästä jutusta. Tämän väärän uutisen korjausta ja oikaisua oli vaan vaikea löytää seuraavasta lehden numerosta, sillä se oli vain riviteksti tekstien joukossa, kukakohan sen edes näki. Mielestäni olen joutunut kärsimään paljon sen jälkeen tästä.
Hymy-lehdessä 2/2007 oli Meri Martikaisen artikkeli ”Eduskuntavaalien vapaamuurarit” Lainaus Hymystä:
”Kristillisdemokraattisen puolueen tiettävästi ainoa vapaamuurariehdokas on Helsingin vaalipiirin Pentti Osmo Mattila Helsingistä. 51-vuotias ammattioppilaitoksen opettaja on Pyramidi-loosin 87:n jäsen, jonka tunnuslause on: ’Toinen toistamme tukien’. Mattilan muurariveljet samassa loosissa ovat asianajajia, varatuomareita, lakimiehiä – joukossa on myös yksi komissario sekä viihdetaiteilija Eino Grön. Pentti Mattila valittiin syksyllä 2006 Kristillisdemokraattien Malmin paikallisosaston puheenjohtajaksi ja Helsingin piirihallituksen jäseneksi. Hän on kansainvälisen Gideon-järjestön aluejohtaja.
Kristillisdemokraattisen puolueen puoluesihteeri Annika Kokon mielestä heidän ehdokkaansa vapaamuurariudella ei ole puoluepoliittista merkitystä. -En näe vapaamuurariuden olevan ristiriidassa puolueemme ideologian kanssa. En jaksa uskoa, että vapaamuurarijärjestö on enää samalla tavalla voimissaan, vaan on enemmänkin rinnastettavissa esimerkiksi Lions Clubin toimintaan, Kokko sanoi Hymylle.”
Tämän jutun sain selville, kun eräs tuttu vieraili työpaikallani ja kertoi, että minusta on juttu uudessa Hymy-lehdessä. Kysyin häneltä, että millaisesta jutusta on kyse? Hän sanoi, että olen kansanedustajaehdokas, joka kuuluu vapaamuurareihin ja jonka loosikin tiedettiin lehdessä. Olin hämmästynyt? Kielsin tämän olevan totta, mutta hän sanoi ymmärtävänsä minua kyllä, koska ajatteli etten halua vain kertoa siitä hänelle nolona asiana.
Soitin Hymyn toimitukseen ja sitten artikkelin kirjoittaja soitti minulle takaisin kysyen toista etunimeäni. Sanoessani että se on Juhani, niin hän oli pahoillaan erehdyksestä. Toimittaja kertoi, että virhe tullaan oikaisemaan seuraavassa Hymy lehdessä. Sain seuraavaan lehteen myös hyvitysjutun, kuinka olin vieraillut Venäjän Karjalan Lahdenpohjan lastenkodeissa, sillä sain sinne yhteyden Volotisen sukuseuran kautta. Kaukaiset serkkuni olivat loikanneet 1920-luvulla Venäjän Karjalaan työläisten paratiisiin.
Olin ollut töissä kuusi vuotta painajana mm. Hymy-lehteä painavassa syväpaino Helprint Oy:ssä 1974-1980, jonka yksi omistajista oli Lehtimiehet.
Perättömien tietojen levittäminen ja työpaikalla syrjiminen voi liittyä myös kristittyjen uskovien vainoon, jota olen myös kokenut, josta Jukka Norvanto ”Vainottu” (Perussanoma oy) kirjassaan selvittää. Raamatun vainoista totuuson : ”Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi” (2. Tim. 3:12). Vaino saa erilaisia muotoja riippuen siitä, missä elämme. Jossakin päin maailmaa se on karkeaa kidutusta, toisaalla hienovaraisempaa. Olemmekohan me lännen kristityt unohtaneet, että Jeesus lupasi seuraajilleen kärsimystä, luopumista läheisistä ihmisistä, pilkkaa ja jopa kuolemaa hänen vuokseen?” Pastori Jukka Norvanto toimii medialähetystyötä tekevän Sanansaattajat ry:n palveluksessa. Hän on tullut tunnetuksi Raamattu kannesta kanteen -radio-ohjelmien opettajana ja mm. koko Raamatun kattavan, 54-osaisen Raamattu elämään -selitysteossarjan kirjoittajana.
Myös Tri Oswald J. Smith kirjoittaa ”Basil Malof Venäjän apostoli – Kuvauksia pastori Basil A. Malofin elämästä” (Ristin Voitto 1971), jossa kerrotaan Basil A. Malofista Latviassa syntyneestä 28.7.1883 papista, joka suoritti pappistutkinnon Lontoossa vuonna 1907. Malof rakennutti Dom Evangelia kirkkorakennuksen 2000 ihmistä varten Pietariin, joka oli aina täynnä kaikenlaista väkeä. Malof karkotettiin tsaarin Venäjältä, sillä hän joutui myös uskonsa tähden vainojen kohteeksi.
Richard Wurmbrand ”Kristus rautaesiripun takana” (Kustannus Oy Uusi Tie 1969), jossa kerrotaan, että pastori Richard Wurmbrand oli evankelinen pappi, joka oli neljätoista vuotta kommunistien vankina ja kidutettuna kotimaassaan Romaniassa. Wurmbrand oli alkujaan menestyvä juutalainen. Vuonna 1936 hän sairastui tuberkuloosiin ja lähti vaimonsa Sabinan kanssa toipumaan pieneen vuoristokylään Romanian vuorille. Kylässä oli kristitty puuseppä, joka rukoili pariskunnan puolesta ja antoi heille Uuden testamentin. Richard kääntyi parantumisen seurauksena kristityksi ja myöhemmin myös hänen vaimonsa Sabina. Wurmbrandit pidätettiin moneen otteeseen toisen maailmansodan aikana ja he olivat usein kuolemanvaarassa. Sodan päätyttyä Wurmbrandit aloittivat salaisen lähetystyön maata miehittävien neuvostosotilaiden parissa. Vuonna 1945 he osallistuivat kommunistihallituksen järjestämään ns. ”Kulttien kongressiin”, jossa kirkonmiehet vannoivat uskollisuutta uudelle kommunistihallitukselle. Sabina käski miehensä ”pyyhkiä häpeä Jeesuksen kasvoilta”. Riskin tietäen Richard julisti kokoukselle, että ”kristityn tehtävä on korottaa yksin Kristusta. Wurmbrand pidätettiin 1948 ja hän vietti kaikkiaan 14 vuotta vankilassa uskonsa vuoksi.
Uskovien on hyvä muistaa myös, etteivät antaisi väärää todistusta lähimmäisestään, kuten Kymmene käskyä ja Katekismus sen selvittää meille, katso https://katekismus.fi/10kaskya/8.html Minäkin koin tällaisen tilanteen, kun hyvä ystäväni miesten saunaillassa ryhtyi kertomaan satuja minusta, jolloin kuulijat vihastuivat kerrottuun tarinaan ja kertoivat siitä pastorille, joka myös uskoi tämän valheen. Tässä on vain ongelmana, että jos kylvämme pahoja asioita puheissamme, niin jonkun ajan kuluttua joudumme sen niittämään omalle kohdalle, sillä Jumala ei anna itseään pikattavan, eikä se niittäminen tunnu enää yhtään hauskalta, jonka kustannuksella sai nauraa.
Opinnäytetyöt:
Essi Helmi Helena Martevo ”Faktojen puolella – Toimittajien näkemyksiä faktantarkistuksesta” (Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta, Viestintä Pro gradu -tutkielma Maaliskuu, 2019)
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/b0030fad-2e00-443b-8f56-6eeb98775ab9/content
Ina Kuula ”Lähettiläänä vainottujen kristittyjen ihmisoikeustyössä” (HUMAK, opinnäytetyö 2017)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/133634/Kuula_Ina.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Jesse Aarnio, Ilmari Pyykönen ”Secret Church – salaiset kokoontumiset – Perehdytysvideo Open Doors Finland ry:lle” (Diakonia-ammattikorkeakoulu Opinnäytetyö, 2020)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/348151/Aarnio_Jesse_Pyyk%F6nen_Ilmari.pdf?sequence=2
Kirjallisuutta:
Katleena Kortesuo ”Journalismin kuolema – Mitä medialle oikein tapahtui? (Tammi 2022)
Ari Haasio, Anu Ojaranta ”Valheen jäljillä” (Avain 2018)
Kommentit (0)