Intia

Intia on suurien vastakohtien maa, jossa kuitenkin on paljon tietotaitoa. Intialaiset insinöörit ovat kysyttyjä ammattilaisia ympäri maailmaa, myös Suomessa. Mielestäni Intiasta täällä Suomessa tiedetään kuitenkin aika vähän, koska Intia on kaukana ja hyvin harvat käyvät siellä vierailemassa tai lomailemassa. Tämän vuoksi olen kerännyt tietoa Intiasta.

Olen tutustunut 2010-luvun alussa Intian Bangaloressa paikallisen seurakunnan ylläpitämään Bezsta tyttöjen armon orpokotiin, jonka työ on alkanut 1991. Seurakunnan auttamistyö Bangaloressa oli lähtenyt liikkeelle siitä, kun seurakunnan työntekijä oli ihmetellyt, miksi pieni tyttö itkee Bangaloren kaupungin kadulla. Tyttö oli kertonut haluavansa tehdä pillereillä itsemurhan, koska hän ei jaksa elää enää, sillä tytön perhe oli laittanut hänet kadulle ansaitsemaan perheelleen elatuksen, muuten ei olisi asiaa kotiin. Seurakunnan työntekijä oli ottanut yhteyttä pastoriin, joka oli sanonut ottavansa tytön kotiinsa auttaakseen häntä. Myöhemmin hänestä tuli pastorin perheen yksi lapsista. Seurakunta on tähän mennessä auttanut n. 200 tällaista tyttöä orpokotityönsä kautta. Tytöistä on tullut aktiivisia seurakunnan jäseniä ja ovat löytäneet aviomiehen seurakunnasta.

Tietoa Intiasta

Klaus Karttunen ”Itää etsimässä – Eurooppalaisen Aasian-tutkimuksen vaiheita” (Yliopistopaino 1992), josta lainaus sivulta 184: ”G. P. Maffein laatimaan virallisen lähetyshistorian. Ensimmäinen yritys 1571 oli jokseenkin epäonnistunut, mutta Maffei jatkoi työtä hankkien avustajikseen suuren joukon idästä palanneita jesuiittoja, ja Firenzessä 1588 ilmestynyt Historiarum Indicarum libri XVI oli laaja, perinpohjainen ja asiantunteva. Siitä tuli heti varhaisen lähetyshistorian perusteos, josta julkaistiin monia painoksia ja käännöksiä. Aikanaan sen korvasi Veyssiére de La Crozen Histoire du Christianisme des Indes (La Haye 1724). Kirkko toi mukanaan kirjapainotaidon. Painoja perustettiin aluksi Goaan ja pian myös Etelä-Intian lähetysasemille. Aluksi julkaistiin kristillistä kirjallisuutta portugaliksi ja latinaksi, mutta pian mukaan mahtui myös maallisia tekstejä ja lähetyshistoriaa. 1500-luvun puolivälistä lähtien uskonnollista kirjallisuutta alettiin painaa paikallisilla kielillä kuten marathiksi, konkaniksi ja tamiliksi… 1600-luvun matkailijoiden kärjessä on jälleen Pietro Della Valle, jonka tarkat havainnot kartuttivat osaltaan myös niukkaa Intian tuntemusta… Vuosisadan vaihteessa perustettiin Hallen pietistien hoitama lähetysasema Tanskan eteläintialaiseen tukikohtaan Trankebariin. Ensimmäisten lähetyssaarnaajien joukossa kentälle matkusti Bartholomäus Ziegenbalg, joka osoittautui poikkeuksellisen avarakatseiseksi ammattinsa edustajaksi. Hän oppi nopeasti tamilin kielen ja perehtyi paikalliseen uskontoon ja kirjallisuuteen. Hänen lähettämänsä käsikirjoitukset olisivat edistäneet merkittävästi tietämystä, mutta suurin osa jäi julkaisematta. Genealogie der Malabarischen Götter painettiin 1867 (lyhennettynä jo 1791) ja Ausfuhrliche Beschreibung des Malabarischen Heidentums vasta 1926.”

Loren Cunningham ja Janice Rogers ”Kirja joka muuttaa kansat – Raamattu kansakuntia uudistava voima” (YWAM Kustannus 2007) josta lainaus sivulta 51: ”William Carey oli suutari, pastori ja itseoppinut kielitieteilijä, joka näki intialaisessa yhteiskunnassa monia alueita, jotka kaipasivat kipeästi muutosta. On vaikea kuvitella, mitä Careyn silmien eteen aukeni, kun hän astui laivasta vuonna 1793. Ruth ja Vishal Mangalwadi valottavat Careyn ajan Intiaa kirjassaan The Legacy of William Carey: A Model for Transformation of a Culture” (Wheaton, III Crossway 1999), josta seuraavien kappaleiden kuvaukset on lainattu. William Careyn saapuessa Intiaan, maa oli petoksen lamaannuttama. Hindulainen maailmankuva takasi vain ylimmille yhteiskuntaluokille mahdollisuuden esimerkiksi koulutukseen ja henkilökohtaiseen omaisuuteen. Kastijärjestelmä piti suurimman osan kansasta ainaisessa orjuudessa. Intialaiset eivät nähneet järjestelmässään minkäänlaista puutetta, koska alimpiin luokkiin kuuluvien kohtalona oli sovittaa edellisessä elämässään tekemiään syntejä. Hinduopettajat opettivat, ettei ollut eroa ihmisen ja jumalan välillä. Ihminen vain kuvitteli olevansa erossa jumaluudesta, siispä mikä tahansa, mitä he tekivät oli jumalallista. Tämä maailmankuva erotti toisistaan uskonnon ja moraalin, ja siten teki intialaisille mahdolliseksi olla uskonnollisesti hyvin hurskaita ja tehdä samaan aikaan mitä julmempia tekoja. Lähes 3000 vuotta vaikuttanut hindulaisuus oli vienyt Intian sivilisaation lähelle romahduspistettä. Oppiminen oli hiipunut, koulutusta ei juuri järjestetty. Kaikkialle ulottuva lahjonta oli saanut lainojen korot nousemaan 36:sta lähes 100 prosenttiin, eikä sijoittaminen ollut enää mahdollista. Ihmisoikeuksia ei tunnettu ja naisia halveksuttiin. Hindulaisuus salli mm. tyttölasten surmaamisen, alaikäisten kanssa solmitut avioliitot, moniavioisuuden, leskien polttamisen ja eutanasian. Naisen ainoa mahdollisuus elämässä oli palvella miestään hyvin, jotta voisi ehkä syntyä seuraavassa elämässään miehenä. Spitaaliset haudattiin elävältä tai poltettiin kuoliaaksi, jotta heille varmistettaisiin parempi jälleensyntyminen seuraavassa elämässä. Sairaat vauvat laitettiin koriin ja ripustettiin roikkumaan kolmeksi päiväksi ilman huolenpitoa, jotta nähtäisiin voittaako lapsi pahat henget. Joka talvi monet vanhemmat työnsivät lapsiaan Hooghly-joen mutaiseen suistoon ja antoivat lasten joko hukkua tai joutua krokotiilien kitaan. Äitejä pidettiin hyvin hurskaina, jos he uhrasivat lapsensa Äiti Gangesille tällä tavoin…

Lainaus sivulta 127: Käydessäni ensimmäistä kertaa Kalkutassa hämmästyin, kun kuulin, etteivät ihmiset tapa rottia. Tuholaistorjuntapartiot vangitsevat rotat elävältä ja päästivät ne sitten vapaiksi muutaman kilometrin päässä. Heidän maailmankuvassaan nämä tuhoeläimet ovat ihmisten kanssa tasavertaisia, vaikka rotat levittävät sairauksia ja kasvattavat ihmisten kärsimyksiä tuhoamalla satoa, jota tarvittaisiin ihmisten ruokkimiseen. Itse asiassa jotkut hindut näyttävät pitävän rottia ihmistä tärkeämpinä. Deshnokissa sijaitseva Karni Mata -temppeli on omistettu rottien palvonnalle. Ihmiset laskevat temppelin lattioille kulhoja, jotka ovat täynnä sokeria ja kookosta. Herkut jaetaan nälässä elävien ihmisten sijaan rotille. Liekö maailmassa monta räikeämpää esimerkkiä väärästä arvojärjestyksestä? Hindut pitävät myös lehmää pyhänä eläimenä ja kutsuvat sitä ’äidikseen’. Eräs intialainen ystäväni kertoi, että hänen kaupungissaan ajokoulun kokeessa kysytään seuraavanlainen kysymys: ’Jos sinun pitäisi valita törmäätkö lehmään vai ihmiseen, kumman valitset?’ Ne, jotka vastaavat törmäävänsä mieluummin lehmään, eivät saa ajokorttia kyseisessä kaupungissa. Ankarimman suunnan hinduille minkä tahansa eläimen tappaminen on ajatuksenakin pelottava. He uskovat jälleensyntymiseen: kaikki elämänmuodot ovat yhteydessä toisiinsa ja siten myös ihminen on eläinten kanssa tasolla. Ihmisen sielu voi jälleen syntyä rottana tai lehmänä.”

Helsingin Sanomat 11.3.2018 A20 Tommi Nieminen: ”Hindunationalismin juuret ovat 1800-luvulla, mutta suuren luokan poliittinen läpimurto tapahtui vasta kevään 2014 parlamenttivaaleissa. Tuolloin keskustaoikeistolainen hindupuolue BJP voitti historiallisen suurella jytkyllä. Pääministeriksi noussut karismaattinen ja suoraviivainen Narendra Modi ratsasti vaalivoittoon paitsi lupauksella talousuudistuksista ja korruption vastaisesta taistelusta, myös lupauksilla siitä, ettei Intian miljardin hindun kuulu nöyrtyä enää milliäkään islamin, kristinuskon ja maan muiden vähemmistöuskontojen edessä. Intian aiempi valtionhoitajapuolue, Gandhi-suvun johtama Intian Kongressipuolue, korosti vuosikymmenien ajan Intian hallinnon maallisuutta ja uskonryhmien yhteispeliä. Sanoma vaikuttaa vain hapantuneen kansan silmissä, sillä Kongressipuolueen suosio on puolueen 132-vuotisen historian syvimmässä aallonpohjassa. Hinduja on Intiassa karvan verran yli miljardi. He edustavat noin 80 prosenttia Intian 1,3 miljardista ihmisestä. Merkittävin uskonnollinen vähemmistö ovat muslimit, joita on noin 14 prosenttia eli lähes 180 miljoonaa. Kristityt taas ovat piskuinen 28 miljoonainen vähemmistö. Hindunationalismia on perinteisesti perusteltu historialla. Niemimaan historia on 1200-luvulta lähtien ollut täynnä Keski-Aasiasta saapuneita muslimivalloittajia ja julmia eurooppalaisia siirtomaaisäntiä, joten hindulaisuudelle on ollut helppo kirjoittaa uhrin tarina… Parlamenttivaalit järjestettäneen keväällä 2019… Vaalien lähestyminen on aina erityistä aikaa Intian uskonnolliselle vähemmistölle. Uskonnolliset väkivaltaisuudet lisääntyvät lähes poikkeuksetta… Vaarallisempaa on Pohjois-Intian kylissä, joissa kristittyjä on vainottu pitkään, kuten köyhässä ja takapajuisessa Odishan osavaltiossa.”

Tapani Sopanen ”Juhani Huotari – vainotun kristityn asiamies” (Päivä Osakeyhtiö 2018), josta lainaus sivulta 138: ”Suomessa opiskeleva intialainen kristitty otti yhteyttä Juhaniin ja pyysi, että Stefanus-Lähetys alkaisi tukea lastenkotityötä. Samoihin aikoihin Stefanus-Lähetyksessä vieraili intialainen tohtori B. B. Job. Hän oli hyvin tunnettu älykkö ja ajattelija, joka toimi korkealla tasolla maassaan. Hän esiintyi usein Intian televisiossa asiantuntijana ja tapasi korkeita virkamiehiä, presidenttiä myöten. Kaiken tämän lisäksi hän oli aktiivisesti mukana Marttyyrien Ääni -järjestön työssä johtavassa asemassa. Hän työskenteli läheisesti Richard Wurmbrandin kanssa ja oli hänen ystävänsä… Stefanus-Lähetys oli tehnyt työtä Intiassa vuosien ajan. Äärihindut vainosivat kristittyjä mitä moninaisimmilla tavoilla. Näitä kärsiviä uskovaisia Stefanus-Lähetys auttoi, missä suinkin voi. Kun poliittiset aallot velloivat voimakkaina, kansannousu sekoitti maan arkista elämää. Sekasortoisten aikojen keskellä äärihindut villiintyivät yhä hirveämpiin tekoihin. Maaseudun lukutaidottomia hinduja agitoitiin hyökkäämään kristittyjen kimppuun. Fanaattiset joukot ryntäsivät kristittyjen asuntoihin, riistivät asukkaat ulos ja hakkasivat kappaleiksi kaiken, mikä eteen osui. Taloja poltettiin, kirkkoja ryöstettiin ja hajotettiin. Kristittyjen koulut ja lastenkodit joutuivat hurmioituneiden äärihindujen raivon kohteiksi. Hirmutekoihin syyllistyneet saivat oikeutuksensa ajatuksesta, että kristinusko on ulkoa tuotua hapatusta, joka ei kuulu Intiaan ollenkaan.”

Kuulin intialaisilta kuinka perheet voivat antaa tyttärensä  nuorina jopa 10 vuotiaista alkaen hindutemppeliprostituoiduiksi hindutemppeliin. Tämä kuulemma johtuu yläkastien opetuksesta, jossa todetaan, että jos perhe on kokenut vastoinkäymisiä tai kirouksia tai pelkää niiden tulevan perheen elämään, niin ne voisi välttää antamalla tyttärensä uhrina temppelille tähän ihmisarvoa alentavaan tehtävään.

https://www.compassion.com/poverty/child-abuse.htm

Jane Fonda ”Tähänastinen elämäni” (Otava 2006) lainaus sivulta 256: ”Monet ihmiset, jotka tuntuivat etsivän ’sisäistä totuutta’, olivat menossa Intiaan ja palasivat sieltä mukanaan jotain sellaista, mikä kuulosti vastauksilta. Näin olivat tehneet esimerkiksi Mia Farrow ja Beatlesit. Niin sitten lähdin New Delhiin pienine duffelikasseineni. Olin järkyttynyt kaikesta siitä, mitä oli siellä vastassa. Siihen saakka köyhyys oli ollut minulle pelkkä sana. En ollut koskaan ennen ollut kolmannessa maailmassa. Ymmärsin pian, etteivät kaikki nähneet sitä, mitä minä näin. Kun kerroin nuorille amerikkalaisille, joihin satuin törmäämään, miten kauhistunut olin kaikesta näkemästäni köyhyydestä, he totesivat, etten ’vain ymmärtänyt Intiaa’ ja että toin porvarilliset (siinä se sana taas oli) näkemykseni maahan, johon ne eivät soveltuneet. En kuulemma ymmärtänyt yhtään mitään kuvitellessani, että ihmiset elivät kurjuudessa, koska heidän uskontonsa kohotti heidät ’tällaisten asioiden’ yläpuolelle. Lopulta tapasin joitain amerikkalaisia, jotka olivat kehitysjoukoissa kaivamassa kaivoja ja auttamassa ihmisiä. He ymmärsivät reaktioni – juuri samasta syystä he itsekin olivat tulleet sinne auttamaan. Harkitsin hetken liittymistä heidän joukkoihinsa, mutta en voinut ajatellakaan Vanessan tuomista Intiaan, mikäli olisin itse työskennellyt kehitysjoukoissa.”

Tuire Harjola ”Lähikuvassa Renny Harlin” (Kustannusosakeyhtiö Otava 2009), josta lainaus sivulta 34: ”Tuohon aikaan isän ensimmäisestä avioliitosta syntynyt vanhin lapsi Leila oli Tanskassa tavannut tulevan puolisonsa ja muutti proviisorinopintojensa päätteeksi perustamaan apteekkia Intian silloiseen Bombayhin. Chris ja Leila nähtiin poseeraamassa valokuvissa yhdessä elefanttien kanssa. Heidän takanaan kohosi valkoinen palatsi. Leilalla oli otsassaan punainen täplä. Kuva kiihotti minua jollain erityisellä tavalla. Nainen oli upea, ympäristö salaperäinen. Postin meille tuomissa kuvissa oli mukana myös kaksi lasta, vielä kapaloissa kellotteleva Toto ja valkoiseen koulupukuun, suoriin housuihin, paitaan ja solmioon puettu Heikki. Tapasimme isän vanhimpia lapsia Pekka Harjolaa ja Leila Grönlundia melkein vuosittain Riihimäen kodissamme, vaikka matka Pakistaniin siirtyneestä Tanskan Dumex-lääketehtaan edustustosta oli pitkä.”

Mark Twain kirjoitti, ”että niin ihminen kuin luontokin ovat panneet parastaan tehdäkseen Intiasta ihmeellisemmän maan, jolle aurinko valoaan langettaa. Mitään ei ole unohdettu, pienimpiinkin yksityiskohtiin on paneuduttu huolella.”  Amerikkalainen kirjailija Mark Twain kävi Intiassa vuonna 1869. Hänen oli määrä kuvailla maata, josta hän kirjoitti myös näin: ”Aina kun kuvittelen käyneeni läpi kaikki Intian häkellyttävät erikoispiirteet ja ripustaneeni siihen kylliksi nimilappuja tyyliin… Ruton maa, Nälkäänäkevien maa, Suurten illuusioiden maa, Henkeäsalpaavien vuorten maa jne., esiin putkahtaa taas jokin uusi ominaisuus ja joudun laatimaan uuden nimilapun.”

Prinsessa Soraja”Elämäni tarina” (Kirjayhtymä 1963) lainaus sivulta 166: ”Helmikuussa 1956 lähdimme jälleen valtiovierailukierrokselle. Tällä kertaa kiertelimme idässä, sillä shaahi piti Persiaa idän ja lännen historiallisena raja-aitana. Ensin lensimme New Delhiin, missä Nehruoli isäntämme. Perinteiden mukaisten vastaanottoseremonioiden jälkeen matkustimme ympäri maata kolmen viikon ajan. Melkein kaikkialla olivat vastaanottajamme maharadjoja, jotka järjestivät meitä varten tiikerin- ja elefantinmetsästysretkiä. Nähdäkseni ei heidän vieraanvaraisuutensa tullut täydestä sydämestä, välittömästi. Valtio oli määrännyt heidän tehtäväkseen viihdyttämisemme, ja he saivat vaivoistaan palkkion. He olivat siis eräänlaisia virallisia hotellinpitäjiä. Misoren maharadja otti meidät vastaan jättiläismäisen suuressa juhlasalissa, jota ympäröi galleria… Eniten minua hämmästytti Intiassa se, että monia ihmisiä kohdeltiin kuin eläimiä ja eläimiä kuin jumalia. Köyhyys näytti olevan vielä yleisempää kuin Persiassa… Sen sijaan näimme kaikissa kylissä lehmiä, jotka käyskentelivät vihanneskaupoissa ja söivät siellä mitä halusivat ilman että kukaan olisi uskaltanut häiritä niitä… Myös apinat olivat pyhiä, ja ne käyttivät asemaansa mitä röyhkeimmillä tavalla hyväkseen…”

Vishal Mangalwadi ”Kirja, joka muutti maailmasi – Miten Raamattu muokkasi läntistä maailmaa” (Päivä 2017) sivulta 81: ”He pitivät kiinni hindulaisuuteen perinteisesti kuuluvasta fatalismista. He eivät uskoneet kykenevänsä muuttamaan historian kulkua eli nousemaan kohtalon ja karman luonnon ja kulttuurin yläpuolelle… Ihmisen, jolle hindulaisuuden maailmankuva ei ole tuttu, on vaikea ymmärtää, että vanhemmat saattavat tappaa lapsensa kokonaisen kyläyhteisön sanattomalla suostumuksella…”

Pastori Tommy Lilja kirjoittaa PTL Ministriesin kirjeessä mm. ”Eilen sain tämän hätähuudon Nepalin ja Intian rajamailta: ’Pastori Tommy. Eilen tapasin noin 14-vuotiaan tytön. Tytön äiti on prostituoitu. Hän synnytti tytön hotellissa ja alkoi myydä tyttöä, kun tämä pieni tyttö oli 8 vuotta vanha. Hän on nyt 14 vuotias ja kertoi, että hänen oli pakko joka päivä myydä itseään vanhemmille miehille, joita oli päivittäin 10-15. Nyt hän haluaa pelastaa elämänsä ja tarvitsee apua.’ Tietysti toimimme heti ja ostimme tytön vapaaksi.” Intiassa on vaarana, että lapset myydään kauppatavarana. Varsinkin tytöt olevat suuressa tulla myydyksi Intian ja Kaakkois-Aasian bordelleihin sekä seksiteollisuudelle.

Tommy Lilja kirjoittaa kirjassaan ”Näkymätön ulottuvuus” (http://ptlministries.org/ 2016) sivulla 61: ”Kaikki tietävät, että jooga tulee Intiasta, mutta miksi ei kukaan kyseenalaistaisi sitä, miten se on auttanut intialaisia itseään. Ja kun olet Intiassa, niin aseta itsellesi kysymys, että haluaisitko, että joku niistä epäjumalista, mitä saat tavata hindutemppeleissä, muuttaisi sinuun? Sitä ei varmaan kukaan halua. Mutta ongelmana on, että ei kukaan puhu, että jooga ei olisi …harmitonta. Mantra, mitä mietiskelet ja minkä pitäisi antaa sinulle rauhan, on epäjumala – demoni – ja jos se tulee sisään, niin vaara on suuri, että elämäsi tulee näyttämään siltä kuin se on Intiassa, kun intialainen näyttää pahinta puoltaan… Demonit tulevat ottamaan enemmän tilaa ja yhä useamman elämä otetaan haltuun. Ajan mittaan tulevat, ne jotka voivat huonosti, etsimään apua. Jotkut päätyvät sairaalahoitoon, missä lääkkeiden avulla heikennetään ja vaivutetaan uneen sisälle otettu demoni niin voimakkaasti, että demoninen mahdollisuuksia rajoitetaan vaikuttaa siihen ruumiiseen, missä ne asuvat…”

Kaisu Paloheimon kirjassa ”Puusta putosi Jumalan Martti” (Kuva ja Sana 2008), jossa kerrotaan mm. Martti Falckin avustusmatkoista Intian Mumbaihin (Bombay). Lainaus sivulta 97: ”Slummeissa elämä on todella raadollista. Talojen seinillä kasvaa ruoho, ja siat mönkivät jätteiden seassa vapaina ja levittävät tauteja ja roskia ympäriinsä. Kun on tulva-aika, vedet nousevat yli jätekasojen ja jätteet ajelehtivat pitkin katuja levittäen monenlaisia sairauksia. Jos en ennen sitä tiennyt, niin viimeistään Intian matkalla opin, mitä on olla todella köyhä. Lapset juoksivat kaduilla pyllyt paljaina ja pissasivat ja kakkivat minne vain. Kanat pyörivät jaloissa, kun ohitsemme ajoi mies puhki ruostuneella Vespa-moottoripyörällä, joka oli peräisin jostakin 1970-luvulta. Hän oli kaupungin postimies, joka toi todennäköisesti lähetystä kylään…”

Helsingin Sanomissa Elisa Rimaila kirjoittaa 29.7.2017 sivulla B8 otsikolla ”Naudanliharaivo kertoo nationalismin noususta” ja teksti jatkuu näin: ”Intialaisen datajournalismisivuston India Spendin mukaan ’lehmiin liittyvistä väkivallanteoista’ 97 prosenttia on tapahtunut sen jälkeen, kun Intia vuonna 2014 äänesti pääministeriksi Narendra Modin, joka edustaa hindunationalistista Intian kansanpuoluetta BJP:tä… Lehmien teurastaminen on kielletty suurimmassa osassa Intian osavaltioita. Nautaeläimen teurastamisesta tai lihan hallussapidosta voi saada jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen… BJP:n kantavia ajatuksia on, että Intia on sisäsyntyisesti hinduille kuuluva valtio, joka on pidettävä puhtaana muista uskonnoista, erityisesti islamista…”

Mikko Kuustonen ”Q lauluntekijän tarina” (WSOY 2016) sivulta 185 lainaus: ”Kalkutasta taas mieleeni piirtyvät toivottomat slummit ja Gangesin siltojen alle pakkautuneet sadat katulapset. Maaseudulta kaupunkeihin vaeltavaa virtaa on vaikea ymmärtää: liikaa ihmisiä ja vääristyneitä unelmia. Köyhimpiä pitäisi tukea heidän kotiseudullaan siedettävään elämään, sillä slummeissa auttaminen on vaikeaa. Delhissä valtavat slummialueet ovat rakentuneet massiivisten kaatopaikkojen kylkeen. Lapset kaivavat tunkiolta metallipalasia, vanhoja paristoja tai muuta kierrätettävää perheidensä elannoksi. Plan oli onnistunut käynnistämään alueella kouluja, joissa opettajina toimii muun muassa entisiä prostituoituja. He olivat puolestaan päässeet ulos punaisten lyhtyjen helvetistä Planin koulutusohjelmien avulla…”

Ravi Zacharias ”Jeesus ja muut jumalat” (Perussanoma Oy 2016), josta lainaus sivulta 96: ”Ei ole yllätys, että ensimmäinen kiusaus, jonka Jeesus kohtasi autiomaassa, oli kiusaus muuttaa kiviä leiviksi. ’Tee tämä, ja koko maailma seuraa sinua’, sanoi Saatana. Jokainen, joka on ollut maassa, jossa nälkää esitellään julkisesti, jotta saataisiin sääliä tai almuja, voi helposti ymmärtää, kuinka tunteisiin vaikuttava tällainen kiusaus on. Itse kasvoin maassa, jossa ei koskaan ole puutetta nälkäisistä ihmisistä. Kuinka pystyt itse sulattelemaan ateriaasi rauhassa, jos jonkun toisen vatsaa korventaa ruuan puute? Jeesuksen eteen ei laitettukaan mitään vähäpätöistä kiusausta. Kiusaaja tiesi täsmälleen pilkkansa voiman. Mikä muu olisikaan tärkeä tehtävä Jumalalle, kuin tarjota ruokaa elämäksi? Mitä hyötyä on uskonnosta, jos se ei kykene ruokkimaan nälkäisiä? Saatana osui petollisen ja tuskallisen lähelle totuutta. Kyseessä oli kuitenkin vain puolitotuus, joka kietoutuu niin pahoin valheeseen, että sekoituksesta tulee alkuperäistä tuhoisampi. Esitä itsellesi seuraava kysymys: Millaista seuraamista siitä tulisi, jos kiintymys johtajaan perustuisi vain siihen, että hän tarjoaa seuraajilleen leipää? Molempien motiivit olisivat väärät – sekä leivän tarjoajan että sen vastaanottajan. Tällaiset palkinnon ja rangaistuksen keinot voivat kyllä parhaimmillaan houkutella seuraajia, mutta ne eivät herätä rakkautta. Niissä tuntuu kaupankäynnin maku, ja ne herättävät heikkenevää uskollisuutta. Samoin niiden viehätys häviää pian, kun mitä tarjotaan houkutuksina tai kun niiden saaminen kielletään pelon synnyttämiseksi. Riippuvuussuhde ilman sitoutumista on aina valmis riistäytymään irti kahleista. Saatanan Jeesukselle esittämä kiusaus vainosi Jeesusta koko hänen julkisen toimintansa ajan, silloinkin kun vain kasvava kansanjoukko vaati rajoittamattomasti leipää itselleen. Yltäkylläisyyteen perustuva valtapolitiikka ei ole mikään uusi keksintö. Juuri samalla tavalla demagogit ovat aina hallinneet massoja. Jeesus näki suuren vaivan osittaakseen heille, kuinka heidän käsityksensä leivästä elämän tärkeimpänä päämääränä ja nautinnon muotona oli vaarallisesti vääristynyt, sekä opettaakseen, mikä oli leivän oikea merkitys ja millaista elämän oli tarkoitus olla.” https://en.wikipedia.org/wiki/Ravi_Zacharias ja https://www.rzim.org/

Pearl S. Buck ”Mandala” (Tammi 1970), on romaani, jossa Kirja käsittelee mm. Kiinan ja Intian rajasotaa, mutta laajemmin Intian itsenäistymisprosessia, sekä Goan hallintaa.

Pia Rendic ”Ihmiskaupan kasvot” (Kustannus Oy Uusi Tie 2013), josta lainaus sivulta 30: ”Esimerkiksi Aasiassa on tyypillistä, että vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevat perheet ovat täysin valmiita myymään tyttärensä, jos joku tulee sitä ehdottamaan. Nämä tyttärensä myyvät vanhemmat eivät ole pahoja, he vain tarttuvat tilaisuuteen, jonka avulla heidän on mahdollista ruokkia loput lapsensa. He ajattelevat, että tyttären uhraaminen pelastaa perheen loput lapset…”

”The Waiting City – Toivon ja epätoivon väliltä löytyy ilo” on vuonna 2009 australialainen elokuva, jonka on ohjannut Claire McCarthy. Elokuvassa kerrotaan Australiaisen pariskunnan lapsen adoptoinnin vaikeuksista ja muista siellä syntyvistä ongelmista Intiassa, kun ovat lapsen hakumatkallaan. Elokuvan pääosissa ovat Joel Edgerton Ben Simmonsina, Radha Mitchell Fiona Simmonsina, Samrat Chakrabati Krishna ja Isabel Lucas Scarlettina. Elokuvan partituurin on säveltänyt Michael Yezerski.

Jukka Korpela ”Idän orjakauppa keskiajalla – Ihmisryöstöt Suomesta ja Karjalasta” (SKS 2014), josta lainaus sivulta 92: ”Englannin Muscovy Companyn agenttien Thomas Bannisterin ja Jeffrey Dacketin mukaan Persiassa oli 1500-luvun puolivälin jälkeen paljon orjia, ja niitä pidettiin suuressa arvossa. Keski-Aasia ja Persia eivät kuitenkaan olleet orjakaupan päätepiste, vaan alue toimi myös välitysasemana. Varhaisista kauppayhteyksistä Volgan ja Intian välillä kertovat Delhistä löytyneet 1300-luvulle ajoitettavat bolgarialaiskolikot. Vastaavasti venäläisissä keskiajan rahalöydöissä on intialaisia ja afgaanirahoja. Giosafat Barbaron matkakertomuksessa Persiaan puhutaan myös Intian kaupasta. Pohjois-Intian Sindissä oli kauppiaita Ma-wara-al-nahrin alueelta. Ibn Battuta tapasi Malediiveilla persialaisorjatar Qulistanin, jonka kanssa hän keskusteli. Tämä oli päätynyt saarille jo kohtuullisen vanhana tai sitten persialaisorjia oli siellä yhteisö. Ibn-Battuta näet puhui persiaa mutta ei paikallisia kieliä, joten Qulistan oli säilyttänyt persian kielen taitonsa. Astrahanissa oli intialaiskauppiailla kauppahovinsa, ja Moskovasta tunnetaan myös 1600-luvulta intialaisia kauppiaita. Intialaiset olivat läsnä Kaukasiassa jo Surahanin (Baku) tulentemppelin pyhiinvaelluksen vuoksi. Lisäksi intialaisilla oli tietenkin laajoja poliittisia ja kaupallisia yhteyksiä Keski-Aasian valtakuntien ja markkinoiden kanssa. Intia oli myös siinä mielessä tuttu Pohjois-Venäjää myöten, että 1400-luvun Novgorodin IV kronikka sanoo vuoden 1352 ruton eli mustan surman lähteneen Intiasta. Intialaisilla oli puolestaan jossakin mitassa todellinen kuva Venäjästä jo keskiajalla, ja he tunsivat tarkkaan Volgan kaupan.”

Intiasta elokuvia ja Intialainen elokuva

Slummien miljonääri eli Slumdog Millionaire elokuva on vuonna 2008 ensi-iltansa saanut Danny Boylen ohjaama brittiläinen draamaelokuva. Se pohjautuu Vikas Swarupin esikoisromaaniin Tyhjentävä vastaus eli Kuka voittaa miljardin?. Elokuvan pääosissa ovat Dev Patel ja Freida Pinto. Elokuva oli kansainvälinen menestys ja sai runsaasti palkintoja, muun muassa kahdeksan Oscar-palkintoa. Elokuva perustuu television Haluatko miljonääriksi? -tietokilpailuun.

Anna Pesonen-Smith ”Matkalippu Bollywoodiin” (Like 2018), joka on omakohtainen kuvaus yli 15-vuotisesta suhteesta vastakohtien Intiaan. Matkalippu Bollywoodiin kirja on myös kertomus intialaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta. Intiassa elokuva-alaa opiskellut Anna Pesonen-Smith tarkastelee maata säihkyvän elokuvateollisuuden ja viiden intialaisen naisen tarinan kautta. Intian kulttuurista voi oppia paljon katsomalla intialaisia elokuvia.

Suomalaisia Intiassa

Birgitte Valvanne kirjoittaa ”Salam Memsahib – suomalaisia Intiassa” (WSOY 1956) kirjassaan kuinka hän seitsemän vuoden aikana koki diplomaatin puolisona Intian ja sen erilaisen kulttuurin. Sivulta 83 lainaus: ”Eräänä päivänä siirsimme suuria ruukkukasveja huoneista puutarhaan. Kaikki olivat auttamassa. Kun puutarhurini ja sweeper siirsivät suurta tuija kasvia paksuun sinkkiastiaan, musta kobrakäärme syöksähti siitä pystysuoraan ilmaan. Kuolemanhiljaisuus seurasi, käärme huojutti vain ruumistaan ja päätään parin metrin päässä lähimmästä palvelijasta – kolmen metrin päässä minusta. – Tapa se, Jack, kuiskasin surkeasti. – Madam, en voi, minä en saa tappaa, olen hindu, hän vastasi. – Kokki, tapa se, sinähän olet kristitty! – En, kuului hiljainen vastaus, minä olen sekä kristitty että hindu. Viimein yövahti – nepalilainen gurkha – juoksi paikalle suuri keppi kädessään ja antoi silmälasikäärmeelle hirmuisen iskun niskaan, niin että se pian kiemurteli viimeisissä kuolinkouristuksissaan maassa. Seisoin kauan kuin lamaantuneena, mutta sain sitten änkytetyksi: – Jack, nosta se kepille ja vie se pois puutarhasta…

Sivulta 246: Vähän ajan kuluttua nykyaikainen kovaäänislaite kuulutti, että ensimmäinen kulkue lähti kylpemään. Todellakin, kaukaisuudessa näimme sen matelevan viitoitettua tietänsä kuin loistava käärme ihmisjoukon keskellä. Kulkueen ja meidän välissämme oli kymmeniä tuhansia ihmisiä, ja suunnattomaksi pettymykseni näimme tuskin mitään täältä korkeuksista. Ja minä kun olin niin suuresti iloinnut siitä, että saisin nähdä läheltä nämä Intian pyhät, nähdä, oliko kaikki lukemani ja kuulemani totta. Pettymys oli niin sietämätön, etten tietänyt, hikikö vai kyynelet sokaisivat silmiäni. En nähnyt enää mitään. Minulle sanottiin, että oli täysin mahdotonta ja sitä paitsi hengenvaarallista mennä lähemmäksi kulkuetta. Mutta minä tahdoin nähdä, ja sopivan tilaisuuden tullessa livahdin muiden huomaamatta ulos teltan takaovesta ja sukelsin ihmismereen. Oli tukehduttavan kuumaa, ja minusta tuntui kuin olisin uinut kiehuvissa vesimassoissa. Vaivalloisesti sain raivatuksi itselleni tien pitkän matkaa, mutta sitten törmäsin niin tiiviiseen ihmismuuriin, että näköalani kulkueeseen päin tukkeutui täysin. Ansaitsemattomaksi ja ainutlaatuiseksi onnekseni tapasin pienen ryhmän intialaisia partiolaisia – ja partiolaisten kohtaaminen merkitsee melkein aina avun saamista. He ymmärsivät englantia, ja selitin heille, että halusin mielelläni päästä lähemmäs voidakseni nähdä, mitä tapahtui. He ottivat minut innostuneina vastaan, koska he itsekin tarvitsivat tekosyytä päästäkseen tunkeutumaan muiden edelle. He muodostivat nopeasti kiilan, jonka keskellä minä olin, ja niin tunkeuduimme ihmismuurin läpi. Ennen kuin arvasimmekaan, olimme etumaisessa rivissä. Istuuduin kyykkyasentoon partiolaisten väliin ja näin elämäni kummallisimman näyn. Kulkue saapui juuri minun kohdalleni. Kaikkien pyhien edellä ratsasti yksinäinen valkoinen nainen mahtavalla valkoisella elefantilla. Lyhyen hetken hänen silmänsä hipaisivat minua, mutta äärettömän välinpitämättömästi hän käänsi jälleen katseensa eteenpäin ja ylöspäin, lumiaavikkoja kohti. – Kuka hän mahtaa olla? Kysyin partiolaiselta? Tämä vastasi kunnioittavasti: – Kukaan ei tiedä, kuka hän on. Meille on kerrottu, että hän ratsasti kulkueen etunenässä myös 12 vuotta sitten. Ja niin sain nähdä nuo Intian pyhät, heidän kirkastuneet kasvonsa, arvokkaan ryhtinsä ja ihanat vaatetuksensa. Heidän sauvansa olivat käärmeenmuotoisia ja usein yli kahden metrin pituisia, täynnä ikivanhoja kirjoitusmerkkejä. Niiden raskas kulta säihkyi auringossa. Tuolla tuli valtavia elefantteja kullalla ja jalokivillä koristetut kantotuolit selässään. Niissä istui luostarien pyhiä päämiehiä mitä upeimpiin hopealla ja kullalla kirjailtuihin asuihin pukeutuneina… Ylhäisten pyhien opetuslapset heittelivät kahmaloittain rahaa kansalle. Näin, kuinka köyhä kuli poimi ahnaasti maasta 5 rupian setelin – yli 250 markkaa. Se oli hänelle kokonainen omaisuus. Sen jälkeen tuli laumoittain alastomia uskonkiihkoilijoita, jotka olivat sirotelleet ylleen tuhkaa. Jotkut heistä lauloivat mantrojaan, toiset huusivat ja rukoilivat. Nyt näin ensi kertaa kuihtuneita sormia, käsiä ja käsivarsia. Useimmilla näistä fanaatikoista oli jokin kuihtunut ruumiinosa, joidenkin tukka oli kokonaan raavittu pois, ja päänahka oli usein pelkkää rupista haavaa. Eräät heittelivät eteensä puupalasia, joihin oli hakattu teräviä nauloja, ja kulkivat paljain jaloin niiden yli! Muutamat pysähtyivät kehottamaan kansaa laulamaan kanssaan lauluja, joiden rytmi oli kummallinen. Ja katso, kansa joutui hurmostilaan ja ryhtyi laulamaan mukana. Uskonkiihko tarttui joukkoihin, ne joutuivat aaltoliikkeeseen ja muuttuivat laulavaksi kuohuvaksi mereksi. Fanaatikot huitoivat hurjasti käsillään ja jaloillaan sekä löivät tahtia mitä omituisempaan meteliin. Oliko se laulua, huutoa vai rytmiä? Kulkue pysähtyi – syntyi hurja sekaannus, joka levisi koko joukkoon. Löyhkä, hiki ja lämpö sekaantuivat ikään kuin noidan kylvyksi, joka höyrysi ympärilläni ja teki minut hetkeksi pelosta hurjaksi. Olinko ainoa eurooppalainen kahden miljoonan meluavan ihmisen keskellä? Tiesin, että juuri tällä Hardwarissa pidetyssä samantapaisessa juhlassa uskonkiihkoilijat olivat joutuneet raivotilaan, eri lahkot olivat hyökänneet toistensa kimppuun ja sadat ihmiset olivat menettäneet henkensä…

Sivulta 256: Eräänä päivänä joukko apinoita asettui oleilemaan lähetysaseman ympärille ja aloitti todellisen hävitystyön sekä talossa että puutarhassa. Niitä oli melkein mahdotonta saada ajetuksi pois. Kaikkien täytyi sonnustautua niitä hätistelemään kepein ja kivin. Joka kerran, kun ne olivat menneet ja me palasimme sisään, ne tulivat jälleen heti esiin. Tuollaiset apinat voivat olla hyvin suureksi kiusaksi ympäristölleen. Niitä ei saanut tappaa, ja sanottiin, että ne söivät yhtä paljon kuin ihmiset syövät Intiassa.”

Viljo Rauta on kirjoittanut kirjan ”Döbeln” (Kustannusosakeyhtiö Sanatar 1939), josta lainaus sivulta 10 alkaen: ”Döbelnien suku periytyi alkuaan Pommerista ja sen varhaisimmat tunnetut kantaisät olivat muudan greifswaldilainen porvari ja rügeniläinen kirkkoherra, mutta silloin oli suvun nimenä Döbel tai Döbelius… George Carl syntyi huhtikuun 29 päivänä 1758 Stora Torpan säterikartanossa Skaraborgin läänissä… Vuonna 1780 hän sen vuoksi anoi ja sai kahden vuoden virkavapauden ja matkusti Ranskaan liittyäkseen siellä Amerikkaan lähtevään rykmenttiin… Amerikan lähettiläänä Pariisissa toimi siihen aikaan Benjamin Franklin, ja nuori Döbeln esitti asiansa myöskin hänelle… Hän sai Ruotsin lähetystön välityksellä aliluutnantin valtakirjan Ranskassa olevaan, kreivi La Markin perustamaan saksalaiseen rykmenttiin, jonka oli määrä pian lähteä amerikkalaisten vapaustaistelijoiden avuksi… helmikuun 11 päivänä 1782 La Markin laivasto lähti matkalle. Nyt sen päämäärä oli jokaisen tiedossa: ei Amerikkaan, vaan Itä-Intiaan sotimaan englantilaisten yhä laajemmaksi paisuvaa siirtomaavaltaa vastaan… Intia, – taikasana seikkailuhaluiselle nuorelle miehelle, rajattomien mahdollisuuksien, ihmeitten ja romantiikan maa. George Carlin mieleen kohosi kuva Hyder Alista, jonka urotekojen maine levisi yli koko silloisen maailman, ja joka oli tavallaan koko tämän Ranskan laivaston retken syy. Tämä rohkea ja intelligentti seikkailija, oikealta nimeltään Andernack, oli onnistunut pääsemään hallitsevaksi intialaiseksi ruhtinaaksi ja hän oli toistaiseksi ainoa, joka ei tunnustanut Englannin ylivaltaa Intiassa. Häntä avustamalla, ajattelivat ranskalaiset, oli heillä mahdollisuus saada edes jonkinlaista jalansijaa kaukaisessa idässä. Kaksi retkikuntaa oli jo aikaisemmin lähtenyt Ranskasta Hyder Alin avuksi ja nyt samanaikaisesti La Markin laivueen kanssa oli matkalla myöskin toinen, markiisi Bussy de Castelnaun komentamana… Yli kolmen kuukauden ajan etsi eskaaderi sitten amiraali de Suffreusin laivastoa ja tapasi sen vihdoin maaliskuun 10 päivänä 1783 Trinkomalin satamassa Ceylonin saarella. Saman kuun 17 päivänä nousivat ranskalaiset joukot maihin Intian mantereelle ylimpänä komentajana markiisi Bussy ja prikaatin päällikkönä La Mark. Nyt olisi ollut ryhdyttävä hyökkäystoimiin englantilaisia joukkoja vastaan, mutta kun alkuasukkaitten kanssa ei saatu tarpeellista yhteistoimintaa aikaan, tyytyi Bussy puolustamaan ainoata kiinnekohtaa, joka Ranskalla oli Intian niemimaalla, Goudelourin linnoitusta, ja offensiivi jäi englantilaisten käsiin… Taistelu syttyi kesäkuun 13 päivänä. Upseeristo toivoi, että ranskalaiset hyökkäisivät linnoituksesta, mutta Bussy katsoi paikalleen jäämisen viisaimmaksi. Tämä Döbelnin ensimmäinen suuri taistelu muodostui hirvittävän raskaaksi, kestäen taukoamatta koko päivän, mutta jäi siitä huolimatta ratkaisemattomaksi… Tehtiin partioretkiä ja käytiin pienehköjä kahakoita, siinä kaikki, ja jo kesäkuun 30 päivänä saapui tieto siitä, että Ranska ja Englanti olivat solmineet rauhan… Nuoren Döbelnin päiväkirja, joka uskollisesti kertoo elämänsä vaiheet tämän retken aikana päivästä toiseen… ’Nyt aloin hengittää vapautuneesti tukahduttavassa ilmastossa. Olin suorittanut tehtäväni onnistuneesti ja prinssi Arenbergin (kreivi La Markin) adjutanttina olen nauttinut vapaista pöydän antimista, vapaista hevosista ja säästänyt kenttämenoni. Hän on kunnon sotilas, omaa hyvät teoreettiset tiedot, on iloinen luonteeltaan, mutta on mitä suurimmassa määrin vapaamielinen. Intian seraljien vapautetut bajadeerit hurmasivat meidät eurooppalaiset aivan täydellisesti – heidän soreutensa, tummanhohtava hieno hipiänsä, heidän erinomaisen sievät kasvonpiirteensä, heidän elävät silmänsä, huvittavat tapansa ja jalokivin koristellut vartalonsa, heidän tanssiesityksensä aivan alastomina ja päälaellaan seisten tekivät prinssin päivälliskutsut ylenmäärin iloisiksi. Yleensä kaikki ajanvietteet, joita harrastamme, ovat eräässä suhteessa samanlaisia, nautintoja tarjotaan ja niistä nautitaan ilmaiseksi, sillä se, mitä täällä maksetaan, on merkityksetöntä.’ … Matka takaisin Ranskaan alkoi syyskuun 10 päivänä 1783 ja se suoritettiin Hermione-nimisellä sotalaivalla, joka vihdoin helmikuun 9 päivänä 1784 ankkuroitui ranskalaiseen satamaan…”
Suomen marsalkka Mannerheim on käynyt metsästysretkillä Intiassa, josta voi lukea enemmän tästä linkistä… http://www.mannerheim.fi/13_erity/s_metsas.htm

Yrjö Kaijärvi ”Intian-päiväkirja” (Otava 1958) lainaus sivulta 22: ”Autolla Intiaan: Helsinki-Bombay. Lokakuun 20 päivä 1956. Olen ensi kerran mukana tällaisella automatkalla. Tehtyäni tämän matkan minusta tuntuu, että autolla matkustaminen on paras tapa, jos haluaa päästä lähelle maata ja kansaa. Mutta on vältettävä loistohotelleja. Epämukavuudet, puutteellisuudet, primitiiviset olot muodostuvat lopulta voitoksesi.”

Juhani Lompolo ja Monica Braw ”Pitkä matka itään” (Kirjayhtymä 1984) kirjasta lainaus sivulta 204: ”Amritsar on sikhien pyhä kaupunki ja kaikkialla näkyy heidän turbaaneitaan. Mutta rouva Bhandari on parsi. Useimmat parsit ovat Bombayssa, jonne he pakenivat Iranista vainoja useita satoja vuosia sitten. Jokainen Bombayssa kävijä viedään parsien Hiljaisuuden Tornille, jota voi katsoa vain kaukaa. Se on ylhäältä avoin niin, että taivaan haudankaivajat, korppikotkat, voivat laskeutua sinne. Sisällä makaavat kuolleet, tämä on parsien hautausmaa, jossa luonto pitää ihmisestä huolen niin, että linnut nokkivat luut puhtaiksi. Parseja kutsutaan parseiksi Intiassa sen takia että he tulivat Persiasta. Itse he kutsuvat itseään zoroastereiksi profeettansa mukaan, jonka me tunnemme nimellä Zarathustra. Bombayssa parsit ovat säilyttäneet erikoisluonteensa ja menevät naimisiin yleensä vain omiensa kanssa… Kun imperiumin kalpeat, punertavaihoiset englantilaiset saivat virkapaikakseen Intian, oli yksi heidän suurimmista kiusoistaan kuumuus. New Delhi, pääkaupunki, jonka he rakensivat paikalle, missä kuusi pääkaupunkia aikaisemmin oli sijainnut, on melkein sietämättömän kuuma toukokuusta pitkälle syksyyn. Ensin on kuumuus kuiva ja rajaton, sitten, kun monsuuni tulee, on kosteaa ja synkkää. Eivät edes paksuseinäiset suuret talot, joissa oli valtavat erikoisten pukah-hoitajien käynnissä pitämät tuulettajat, kyenneet estämään kuumuutta, kuten eivät myöskään sähkökäyttöiset tuulettajat, joita vieläkin riippuu useimmista katoista. Vain amerikkalainen keksintö, ilmastointi, saa paikalle tulleen jaksamaan jonkin verran pitempään – mutta hintana on se, että joutuu olemaan sisällä aivan kuin suljettuna meidän aikamme kultaiseen häkkiin. Imperiumin aikalaisilla englantilaisilla ei ollut tätä mahdollisuutta. He pakenivat vuorille… Dharamsala on yksi niitä Intian seutuja, jonne 1960 ja  1970-luvun hengissä olevat kukkaislapset kerääntyvät… Ne, jotka jatkoivat Pakistanin läpi Intiaan, etsiytyivät länsirannikolle entiseen Portugalin siirtomaahan Goaan, Kasmiriin, temppeleihin, hippisiirtokuntiin… Intialaisia kuohutti se, että länsimaiset nuoret eivät vain eläneet kuin köyhimmistä köyhimmät, tavalla, joka heille itselleen merkitsi alennustilaa – vaan että he jopa kerjäsivät. Hipeille itselleen tuli Intiassa vietetyistä vuosista usein kallis kokemus, josta osa ei koskaan ole kyennyt toipumaan. He söivät huonosti, sairastuivat ja monessa tapauksessa päätyivät vääjäämättä huumeitten väärinkäyttäjiksi, joista onnellisessa tapauksessa oman maan suurlähetystö pelasti aina jonkun. Uuden maailmankuvan metsästys päättyi usein tragediaan, eivätkä edes monet omatekoisista guruista, jotka käyttivät näitä nuoria hyväkseen, pystyneet heitä auttamaan. Hämmästyneimpiä kaikista tämän äkkinäisen ja kiihkeän Intian innostuksen vuoksi vaikuttivat olevan itse intialaiset. Intialainen toimittaja Gita Mehta on kirjoittanut terävän ja hauskan, mutta ilkeän kirjan tästä ilmiöstä nimeltään Karma Cola… Tämä nouseva hahmo on Maneka Gandhi, Indiran miniä, hänen surmansa saaneen Sanjay-poikansa leski… Tapaamme Manekan New Delhissä hyvin hoidetulla asuntoalueella, jonne hän anoppinsa talosta muutti… Ammattikoulutusta ei ole lainkaan. Jos joku haluaa esimerkiksi konekirjoittajaksi koulun jälkeen, hän saa sijoittaa aika suuren summan rahaa saadakseen ammatin. 18-vuotias ylioppilas pääsee koulusta tietäen tuskin muuta kuin mitä byrokraatin tulee tietää. Me haluamme muuttaa koko koulutusjärjestelmän kuudennesta luokasta eteenpäin. Kouluihin pitäisi saada jonkinlaista ammattiopetusta.”

Neil Hardwick ”Paluu Timbuktuun” (Otava 1996) lainaus kohdasta Bombay, Intia sivulta 16: ”Erityisen kiehtovalta vaikuttaa minikokoinen talous- ja pankkijärjestelmä. Kerjäläiset heittäytyvät Allahin huomaan; he eivät tee työtä eivätkä varasta, huutavat vain Allahia tekemään heille tahtonsa mukaan. Näin rukouspaikalle menevät ja sieltä saapuvat uskovaiset saavat tilaisuuden miellyttää Allahia ja saada siunausta omalle sielulleen antamalla almuja. Sitä vartenhan kerjäläisiä tavallaan kai onkin…

Menemme taksilla Falkland Roadille. Kuski ei edes tiedä mihin on menossa – joudumme neuvomaan hänelle reitin kartan avulla – ja hermostuu silmin nähden, kun tajuaa mitä aiomme. Falkland Roadin ympäristö tunnetaan nimellä Häkit, koska suuri osa tytöistä on esillä nimenomaan häkeissä. Häkkejä on katu kadun jälkeen, sata tuhatta prostituoitua heiluttelee käsiään edestakaisin tavalla, joka arvatenkin on eroottinen ja houkutteleva ele kun sen merkityksen oppii tietämään. Minä en sitä aluksi tiennyt. Asiaan vihkiytymättömästä se näyttää lähinnä siltä kuin koulutytöt seisoisivat rivissä ja valmistautuisivat ruutuhyppelyyn. Kadun vastakkaisella laidalla on katkeamaton rivistö pahvilaatikoita, joissa asuu ihmisiä. Nuoria perheitä ja pieniä lapsia, hyvin hyvin paljon pieniä lapsia. Näiden pahvilaatikoiden ja bordellien välissä on keskellä katua kulkeva uloste- ja jäteharju. Polkupyörät, lehmät, mopot ja television kuvausryhmät puikkelehtivat tässä saastassa kauppatavaraa tarkastamassa. Jos minun pitäisi arvata, niin nuorimmat tytöt ovat suunnilleen kahdentoista ikäisiä. Luultavasti he siirtyvät kadun toiselle puolelle heti kun eivät enää mahdu pahvilaatikoihinsa. Halvin kuulemani tarjous on kymmenen rupiaa, mutta ilmeisesti kyseessä on jälleen transvestiitti. Hän seisoo kadulla paskakasan vieressä. Ei niinkään miellyttävää. Oikean bordellin – jossa vuoteet ovat verhojen takana – ovensuussa seisoo herttainen ja puhtaan oloinen kahdeksantoistavuotias tyttö, joka pyytää sata rupiaa. Kaikki menee myös filmille, mutta minua se ei ilahduta yhtään. Aloitin urani tekemällä lastenohjelmia, esittämällä hyväntahtoista mutta vähän tyhmää lontoolaispoliisia joka hoki ’Hello, where’s the cat?’ Ja tässä sitä nyt ollaan epätoivon vimmalla haalimassa materiaalia intialaisella huorakadulla ja kyselemässä sellaisia kuin vaikkapa ’Paljonko maksaa naida kahta tyttöä yhtä aikaa?’ On suunnaton helpotus, kun lopulta paljastumme ja joudumme lopettamaan kuvaamisen. Tyttö jonka kanssa neuvottelemme ryhmäseksin hinnasta koskettaa paitaani, ja tajuan että hän on huomannut mikrofonin. Samassa toinen tyttö osoittaa Robinin kainalossa olevaa kassia ja sylkäisee Robiniä kohti. Lähdemme pistelemään reipasta vauhtia kohti taksia ja saamme peräämme pilkkaa ja vihaisia huutoja, mutta emme sentään sauvoin ja nyrkkiraudoin aseistautuneita miehiä…”

Opettaja-lehti 14.12.2018 sivu 26 Pia Heikkilän juttu Prinsessa ja kaksi koulua, josta lainaus: ”Minna Rathore on kahden intialaisen koulun akateeminen johtaja ja avioliiton kautta saadulta arvonimeltään prinsessa… Lapsia on kouluissa yhteensä yli 800 ja opettajia noin 50. Koulut ovat yksityisiä, ja niiden lukukausimaksut ovat noin 600 euroa vuodessa. Koulussa opiskelee myös hallituksen määräämä kymmenen prosentin osuus köyhien perheiden oppilaita. Heidät valitaan arpomalla ja heille opetus on maksutonta… Intialaisille koulutus on aina sijoitus. Maksutonta koulujärjestelmää ei juuri ole kuin kaikkein köyhimmille, ja julkisissa kouluissa on hurjasti puutteita… Hollolainen Minna on koulutukseltaan filosofian maisteri. Pääaineena hän luki pohjoismaisia kieliä, sivuaineina kasvatustieteitä ja psykologiaa. Intiaan Minna päätyi onnellisten sattumien kautta. Elettiin vuotta 2009. Minna oli töissä it-alan yrityksessä Irlannissa, kun hän lomamatkalla Goassa tapasi intialaisen Subir Rathoren. Romanssi syveni ensin kaukosuhteeksi ja myöhemmin avioliitoksi. Subirin isä on rajasthanilaisen Khudalan kylän hallitsija, ja Subir puolestaan arvonimeltään kylän prinssi. Avioliiton myötä Minnasta tuli prinsessa.”

Kirjapainotaito Intiaan

Lauri Hendell ”Kirja ja kirjapainotaito” (Otava 1912) lainaus: ” Intiaan kirjapainotaito englantilaisten lähetyssaarnaajien mukana tuli myöskin jo 1500-luvulla. Tranquebar sai kirjapainon 1569, Calcutta 1778, Bombay 1792. Kirjapainotaito on Intiassakin verrattain korkealla kannalla ja niiden tuotanto melkoinen. Vuosittain julkaistaan noin 1,300 sanomalehteä ja aikakauskirjaa. Vuonna 1903 ilmestyi 8,715 kirjaa, joista 7,319 kotoisilla kielillä; mainittuna vuonna oli käynnissä 2,156 painokonetta.”

Intian ongelmia

Edward T. Bradley Lapsityövoima: ”Lapsityövoimaa käytetään hyväksi monenlaisten verukkeiden varjolla. Velkavankeus ja oppisopimukset tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia saada ’laillinen hyväksyntä’ lasten riistämiselle halpana työvoimana. Velkavankeutta pidetään nykyajan orjuutena. Abdrew Girrelli toteaa: ’Miljoonat Etelä-Aasian velkavangit… elävät oloissa, jotka ovat käytännössä orjuutta.’ Velkavankeus on yleisintä prostituutiossa, kotiavun käytössä, maanviljelyksessä ja monissa pienissä teollisuusyrityksissä. YK:ssa orjuus määritellään lasten hyväksikäytöksi, jossa vanhempi antaa alle 18-vuotiaan lapsen yrityksen tai toisen ihmisen käyttöön. Tätä liiketoimintaa ei tehdä vain perheen tulojen lisäämiseksi, vaan usein pyritään maksamaan velkoja. Tavallisesti lapsi tekee työtä maksaakseen korkoa lainasta eikä hänen työllään koskaan lyhennetä itse lainapääomaa. Seurauksena on peritty ja jatkuva velka, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Intiassa yli viisi miljoonaa lasta tekee työtä maksaakseen perheen velkoja.”

Tommi Nieminen on kirjoittanut kirjan ”Vastaus on INTIA” (HS kirjat 2015), jossa hän toteaa sivulla 8: ”Ihmisryhmien välillä on taloudellinen kuilu, tiedollinen kuilu, elämäntapojen kuilu ja mahdollisuuksien kuilu. On syvä sosiaalinen hierarkia, kastijärjestelmä, uskontojen törmäys ja sukupuolten välinen eriarvo… Intia on edelleen äärimmäisen jakautunut pökerryttävän rikkaisiin ja pohjattoman köyhiin kansalaisiin, ja siellä käydään lukuisia etnisiä konflikteja. Sitä piinaavat takapajuinen koulutus sekä laaja naisiin ja alimpiin kastiryhmiin kohdistuva väkivalta ja alistaminen… Toisekseen Punjabissa oli edelleen laajoja talousongelmia, sillä osavaltiota oli jo vuosia johdettu huonosti. Viljelijät olivat köyhyysloukussa, suurtyöttömyys ja korruptio rehottivat kaupungeissa, ja nuorten miesten huumeongelma oli kärjistynyt. Kun rajan takaa Pakistanista salakuljetetaan noin 80 prosenttia kaikesta Intiaan saapuvasta heroiinista, ja se kulkee pääosin Punjabin kautta, oli selvää, että osavaltio oli täynnä kovista aineista riippuvaisia… Gangesjoki on valtavan tärkeä. Intian mahtavimmat hindujen pyhiinvaellukset tapahtuvat täällä. Tänne on ainakin tuhannen viime vuoden ajan saavuttu kaikkialta Intiasta kylpemään ja puhdistumaan synnistä. Tänne saavutaan myös kuolemaan, sillä hartaalle hindulle ei ole otollisempaa paikkaa jättää maallinen vaellus ja tulla tuhkatuksi kuin ikivanhan Varanasin kaupungin ranta Gangesin rannalla…
Uttar Pradeshissa joka toinen nainen on lukutaidoton. Kastiväkivalta ja perheväkivalta naisia kohtaan on yleistä ja tyttösikiöiden abortointi tavallista. Osavaltiossa syntyy vain 912 tyttöä tuhatta poikaa kohden, mikä johtuu köyhyydestä ja vanhoista normeista, kuten tyttölapsien asemaa heikentävästä myötäjäiskäytännöstä. Sen takia monelle perheelle tyttövauva merkitsee vain kuluerää… Intian virallisten lukujen mukaan vuosina 2002-2013 maolaississien ryhmät tappoivat lähes 6 000 siviiliä ja noin 2 000 turvallisuusjoukkojen edustajaa. Turvallisuusjoukkojen taas arvellaan tappaneen noin 2 000 maolaississiä. Tosin kun on kyse syrjäseutujen huonosti dokumentoidusta konfliktista, yhteenkään tilastoon ei voi täysin luottaa. Aatteen arki on rumaa. YK on syyttänyt Intian maolaisia jopa kuusivuotiaiden lapsien käytöstä ihmiskilpinä rintamalla. Liike väitetysti aseistaa rekrytoimansa lapset, kun nämä täyttävät kaksitoista. Tyttölasten seksuaalinen hyväksikäyttö on yleistä, ja YK arvioi, että aseellisen maolaisliikkeen piirissä on yhteensä noin 2500 lasta, jotka toimivat pääosin erillisissä lasten yksiköissä, kuten Bal Dastassa ja Bal Sanghamissa… sivulta 171: Raha on nimittäin kiusallinen aihe vaaleissa. Intian vaalien yksi pimeimmistä puolista on villinä rehottava ääntenosto. Köyhältä kansalta ostetaan ääniä kuin työmiehen puoli-ilmaisia bidi-tupakoita delhiläisellä torilla, ja usein lähes yhtä halvalla. Näin näppärästi se tapahtuu: The Wall Street Journal haastatteli kevään 2014 vaalien aikaan chennailaista autoriksakuskia Muthu Perumalia, joka kertoi saaneensa vuorokautta ennen vaalipäivää paikalliselta puolueelta 200 rupiaa ja brandy-pullon. ’Se on saalis meille’. Perumalia sanoi ja myönsi myyneensä äänensä. Kuukausituloikseen hän ilmoitti noin 10 000 rupiaa (145 euroa)…

Intian vaalikomissio kertoi takavarikoineensa kolmen edellisen vuoden aikana eri osavaltiovaaleissa yhteensä noin 33 miljoonaa dollaria käteistä, joka oli tarkoitettu äänten ostoon. Setelisäkkejä oli löydetty ahdettuina helikoptereihin ja maitoautoihin. Niitä löydettiin jopa ruumisautoista, joilla puolueiden työntekijöiden oli määrää kuljettaa säkit kyliin ja jakaa setelitukot huomiota herättämättä kansalle… Sivulta 213: Myötäjäisperinne johtaa kammottaviin rikoksiin. Vuonna 2012 Intiassa tilastoitiin 8233 niin kutsuttua ’myötäjäiskuolemaa’. Termi on täysin väärä, sillä todellisuudessa kyse on usein myötäjäismurhista. On paljon tapauksia, joissa vastanaitu morsian on suunnitelmallisesti murhattu, koska sulhasen perhe ei ole ollut tyytyväinen myötäjäisten määrään. Ilmiö on järkyttävän arkipäiväinen. Keskimäärin kerran tunnissa yksi intialaisnainen tapetaan myötäjäisten tähden. Näitä naisia on käsitelty kuin kauppatavaraa, ja kun kauppa ei ole miellyttänyt, naiset on surmattu. Myötäjäisten vaatiminen on Intian lain mukaan rikos, mutta sitä ei valvota… Sivulta 235: Sen tekstit on kirjoitettu arvioiden mukaan vuosien 200 eaa. – 200jaa. välillä. Näin Manun lait kertoo kasteista: ’Suustaan jumala loi bramiinin (papin), käsivarsistaan kshatrijan (hallitsijan), vyötäröltään vaishyan (tavallisen ihmisen) ja jaloistaan sudran (palvelijan)… Kastien alapuolella ovat dalitit. He ovat kastiluokkien ulkopuolisia, ’epäpuhtaita’, tai millä solvauksilla heitä onkin vuosituhansien mittaan kutsuttu.”

Intian kastilaitoksesta on tehty pro gradu https://helda.helsinki.fi/handle/10138/302021

Marjorie McDermid seksuaalisesti hyväksikäytetyt lapset: Vuonna 1987 arveltiin Intiassa työskentelevän 150.000 nepalilaista prostitoitua. Heistä joka viides oli alle 16-vuotias. Tyttöjä myyvät ilotalojen omistajille syrjäisillä köyhillä seuduilla elävät vanhemmat tai sukulaiset – ihmiset joihin tytöt luottavat. Eivät nämä tytöt, eivätkä aina heidän vanhempansakaan, eivät pitkän, usein monen päivän kävelymatkansa aloittaessaan tiedä seksikaupasta, johon he ovat joutuneet. Tytöt joutuvat kokemaan lyömistä, majoittumaan pimeisiin huoneisiin, ja selviämään vähällä ruoalla. Näiden julmuuksien tarkoituksena on saada heidät alistumaan omistajiensa tahtoon. Omistajat olettavat tyttöjen ottavan keskimäärin viisi asiakasta päivässä… Usein välittäjät uskottelevat lapsille, että nämä tulevat työskentelemään tehtaassa tai toisessa maassa olevassa perheessä. Näitä lapsia ryöstetään, siepataan, huutokaupataan, myydään ja myydään edelleen. Lapsilla käytävään seksikauppaan vaikuttavat myös laittomat adoptiot…

Amy Beatrice Carmichael (16. joulukuuta 1867 – 18. tammikuuta 1951) oli irlantilainen kristitty. Toimi lähetyssaarnaaja Intiassa. Intiassa hän avasi orpokodin ja perusti lähetystyön Dohnavuriin. Hän palveli Intiassa 55 vuotta ilman lomaa ja kirjoitti 35 kirjaa lähetystyöstä siellä. Aluksi Carmichael matkusti Japaniin ja viipyi siellä viisitoista kuukautta, mutta sai hermosärkyä ja palasi kotiin. Lyhyen palvelusjakson jälkeen Ceylonissa (Sri Lanka) hän meni Bangaloreen, Intiaan ja löysi elinikäisen kutsumuksensa. Carmichaelin merkittävin työ oli tyttöjen ja nuorten naisten parissa, joista osa pelastui pakkoprostituutiosta. Hindutemppelilapset olivat pääasiassa nuoria tyttöjä, jotka oli omistettu jumalille, ja heidät pakotettiin yleensä prostituutioon ansaitakseen rahaa papeille (eli Devadasille). Perheet myivät usein lapsensa temppeleihin, jos he eivät halunneet heitä tai jos he eivät halunneet heitä. he tarvitsivat ylimääräistä rahaa ja vähemmän lapsia ruokkimiseen. Carmichael perusti Dohnavur Fellowshipin vuonna 1901 jatkaakseen työtään, kuten hän myöhemmin kirjoitti The Gold Cordissa (1932). Dohnavur sijaitsee Tamil Nadussa, kolmenkymmenen mailin päässä Intian eteläkärjestä. Nimi juontaa juurensa kreivi Dohnasta, joka alun perin rahoitti saksalaisia ​​lähetyssaarnaajia paikalla 1800-luvun alussa, jonne pastori Thomas Walker sitten perusti koulun. Carmichaelin yhteisö muutti Dohnavurin pyhäköksi yli tuhannelle lapselle, jotka muutoin olisivat kohdanneet synkän tulevaisuuden. Carmichael sanoi usein, että hänen palvelutyönsä temppelilasten pelastamiseksi alkoi tytöstä nimeltä Preena. Tultuaan temppelin palvelijaksi vastoin tahtoaan, Preena onnistui pakenemaan. Amy Carmichael tarjosi hänelle suojaa ja kesti niiden uhkaukset, jotka vaativat, että tyttö palautettaisiin joko suoraan temppeliin jatkamaan seksitehtäviään tai perheensä luo, jotta se palautettaisiin temppeliin. Tällaisten tapausten määrä kasvoi pian, jolloin Amy Carmichaelin uusi palvelutyö alkoi. Kun lapsilta kysyttiin, mikä heitä veti Amyyn, he vastasivat useimmiten: ”Se oli rakkautta. Amma (tamiliksi ’äiti’, viittaa Amyyn) rakasti meitä.” Intialaisen kulttuurin kunnioittamiseksi järjestön jäsenet pukeutuivat intialaiseen asuun ja antoivat pelastuville lapsille intialaisia ​​nimiä. Carmichael itse pukeutui intialaisiin vaatteisiin, värjäsi ihonsa tummalla kahvilla ja matkusti usein pitkiä matkoja Intian kuumilla, pölyisillä teillä pelastaakseen vain yhden lapsen kärsimyksestä. Palvellessaan Intiassa Carmichael sai kirjeen nuorelta naiselta, joka harkitsi elämäänsä lähetyssaarnaajana ja jossa hän kysyi: ”Millaista on lähetystyöelämä?” Carmichael kirjoitti takaisin: ”Lähetystyöelämä on yksinkertaisesti mahdollisuus kuolla.” Vuonna 1912 oli saatavilla rahaa ja työntekijöitä, jotka auttoivat rahoittamaan Dohnavurin sairaalan. Vuoteen 1913 mennessä Dohnavur Fellowship palveli 130 tyttöä. Vuonna 1918 Dohnavur lisäsi kodin nuorille pojille, joista monet syntyivät entisistä temppeliprostituoituista. Sillä välin vuonna 1916 Carmichael perusti protestanttisen uskonnollisen järjestön nimeltä Sisters of the Common Life.

Amy Carmichael “Things as They Are – Mission Work in Southern India” voi käydä lukemassa tästä linkistä:

https://www.gutenberg.org/ebooks/29426

John Perryn kirjassa ”Vankina Iranissa, Maryam Rostampour ja Marzieh Amirizadeh” (Kuva ja Sana 2013), jossa sivulta 63 lainaus (kerrotaan Maryamin ja Marziehin työstä Intiassa): ”Mikä vastakohta se olikaan Intialle, jonne olimme menneet julistamaan evankeliumia prostituoiduille ja opettelemaan, kuinka heitä tuli palvella… Olimme siellä mukana kristillisessä työssä, joka toisinaan osti lapsiprostituoituja pelastaakseen heidät. Kun vierailimme punaisten lyhtyjen alueilla, missä nuoret prostituoidut asuivat, meidän oli kuljettava henkivartijat mukanamme. Se oli vaarallinen, saastainen paikka. Monilla oli AIDS. Jotkut prostituoidut pyysivät meitä rukoilemaan puolestaan seurakunnassa, ja pidimme sitä kunnia-asianamme. Me myös puhuimme sikäläisille kristilliselle seurakunnalle ja jaoimme intialaisia Raamattuja kaupoissa.”

Intia on pinta-alaltaan maailman seitsemänneksi ja asukasluvultaan toiseksi suurin valtio. Asukkaita Intiassa 1,12 miljardia, pinta-ala 3 287 590 neliökilometriä, BKT 3,678 biljoonaa USD.

Intian kansanryhmistä jotakin

Norjalainen lähetyssaarnaaja Lars Olsen Skrefsrud s. 4.2.1840 ja k. 11.12.1910. Vankilassa uskoon tultuaan Oslossa hän sai sydämelleen lähetystyön Intiassa. Hän oppi useita Intian kieliä ja asui Koillis-Intiassa santhalikansan parissa. Norwegian Mission to the Santhalis kautta hän kehitti santhalien kielen kirjoitettuun muotoon, sekä käänsi Raamatun santhalin kielelle.

Helena Herlevi on kirjoittanut ”Sarinhelmat savessa – Tie Bangladeshin oraonheimon luo” (Suomen Raamattuopiston Kustannus Oy 1987) lainaus sivulta 22: ”Marja ja minä tutustuimme Intiassa oraonkirkkoon, joka on syntynyt saksalaisen Gossner-lähetyksen työn tuloksena. Viikon kestäneen vierailumme ohjelma oli tiivis mutta antoisa. Tapasimme tuhansia oraoneita. Jouduimme pitämään paljon puheita. Meidät otettiin aina vastaan laulaen ja karkeloiden, jolloin kaulaamme pujotettiin kukkamala (seppele). Saimme kokea ylitsevuotavaa vieraanvaraisuutta. Intian oraonit olivat hyvin sydämellisiä, iloisentuntuisia ihmisiä. Kirkko on nykyisin itsenäinen sekä taloudellisesti että hallinnollisesti. Sen jäsenmäärä on noin 100 000 henkilöä. Kirkko toimii hyvin vilkkaasti. Intian oraon kirkolla oli ollut jo jonkin aikaa halu löytää Bangladeshissa asuvat oraonit voidakseen viedä heillekin evankeliumin. Siksi he olivat tavattoman innostuneita välillemme syntyneestä yhteydestä. Oli rohkaisevaa, että niin kuin me koimme tämän yhteyden rukousvastauksena samoin hekin. Olemme iloisia, että keskinäinen yhteydenpitomme on jatkunut. Intian oraonkirkon piispa tri Nirmal Minz teki muutamaa vuotta myöhemmin vierailun Bangladeshiin. Tällä vierailulla oli rohkaiseva vaikutus Bangladeshin kristittyihin oraoneihin… Monien oraonien suuressa kiinnostuksessa evankeliumia kohtaan on osana ollut ajatus hyötyä taloudellisesti kristityksi tulemisesta, toive elintason kohoamisesta, työpaikan ja erilaisten avustusten saamisesta. Köyhien ihmisten kohdalla se on hyvin ymmärrettävä toivomus. Olemme opetuksessamme pyrkineet aina tuomaan esiin, ettei kristityiksi tuleminen tuo taloudellisia etuja, vaan kysymys on hengellisten tarpeiden tyydyttämisestä: iankaikkisesta elämästä, sydämen rauhasta ja syntien anteeksiantamuksesta. Jatkuvasti olemme myös sanoneet, ettei kristityksi tuleminen ole ongelmien poistumista, vaan saattaa jopa tulla paljon uusia vaikeuksia. Toivomme, ettei oraonsiskojemme ja -veljiemme toimeentulo olisi niin kovin vaikeaa. Toivomme voivamme auttaa heitä kasvamaan yhteisönä ja ihmisinä. Ehkäpä auttamisessa tulisi keskittyä lähinnä yhteisön auttamiseen esim. järjestämällä heille koulutusta ja terveyspalveluja eikä niinkään vastaamalla yksityisten oraonien henkilökohtaisiin tarpeisiin. Yksityisessä auttamisessa ei ole mitään loppua. Tarpeet eivät lopu koskaan. Siinä vajoaa ikään kuin suohon, josta on vaikea päästä ylös. Käytännön tilanteissa ei tosin yhteisönkään auttaminen ole helppoa… Pohjoisten Kirkkojen Santaalilähetys (Santal Mission of the Northern Churches) aloitti työn Intiassa 1867. Työn tuloksena syntyi Intian Pohjoinen Luterilainen Kirkko (The Northern Luth. Church of India). Intian siirtomaan jakautuessa Intiaan ja Pakistaniin työ santaali-heimon parissa jatkui Itä-Pakistanin puolella nimellä Itä-Pakistanin Pohjoisten Kirkkojen Santaalilähetys (East Pakistan Santal Mission of the Northern Churches).”

Intian historiasta jotakin

Vanhin tunnettu intialainen kulttuuri on Induksen kulttuuri (n. 2500-1700 eKr.), jonka tärkeimmät löytöpaikat ovat Mohenjo-Daro ja Harappa. Harappalaiset kävivät kauppaa mesopotamialaisten ja egyptiläisten kanssa. Käsityöläiset valmistivat tuotteita kuparista, pronssista, norsunluusta ja puusta. Indus-kulttuurissa kudottiin tiettävästi ensimmäisenä puuvillakangasta. Pohjoisesta tulleet arjalaiset alistivat 1500 eKr.

Werner Kellerin kirjassa ”Raamattu on oikeassa” (WSOY 1957) todetaan sivulla 97 näin: ”Mitannit olivat perustaneet Pohjois-Mesopotamiaan Eufratin ja Tigriin yläjuoksun väliin mahtavan Mitannin valtion. Heidän kuninkaansa olivat koonneet ympärilleen vaunusoturien aristokratian, ja heillä oli indoarjalaiset nimet. Maan aristokraateista käytettiin nimitystä ’marijanni’, mikä merkitsee ’nuorta soturia’. ’Marijanni’ on muinaisintialainen sana, ja mitannien temppelit olivat pyhitetyt muinaisintialaisille jumaluuksille. Rigvedan loitsulailut kajahtelevat Mithraan, pimeyttä vastaan taistelevan valon voitollisen soturin, Indran, ukkosen hallitsijan, ja Varunan, ikisäännöllisen maailmanmenon ohjaajan, muotokuvien edessä. Seemiläisten vanhat jumalat on syösty jalustoiltaan… Tämän Mitannin valtion kanssa Egyptillä on nyt yhteinen raja, jonka ei kuitenkaan suoda olla rauhassa. Paikalliskahakat eivät lopu. Eri kohdissa tapahtuneet hyökkäykset sotkevat egyptiläiset jousimiesosastot alituisesti katkeriin selvittelyihin vaunusotureiden kanssa. Sotaretkillä työntävät egyptiläiset taisteluvoimat pian mitannien joukot takaisin syvälle vihollisen alueelle. Libanonin laaksot, Oronteen ja Eufratinrannat ovat alituisten taistelujen ja verilöylyjen näyttämönä. Melkein vuosisadan ajan molemmat suuret valtakunnat kahakoivat keskenään. Vähän ennen vuotta 1400 eKr. tarjoavat sotaisat mitannit egyptiläisille rauhaa. Vihollisista tulee ystäviä. He lähettävät tyttäriään Niilin maahan komean saattueen ja kalliden lahjojen seuratessa mukana; heidän prinsessansa menevät faaraoiden kanssa naimisiin. Kolmessa peräkkäisessä hallitsijasukupolvessa sekoittuvat siten ensimmäistä kertaa indoarjalainen ja egyptiläinen veri toisiinsa. Todennäköisesti oli juuri näitä prinsessoja kaikkien faaraonpuolisoiden joukosta kuuluisin: Nefertiti, jonka kauneus vielä nykyään ihastuttaa maailmaa. Hänen puolisonsa Amenhotep IV oli egyptiläinen aurinkokuningas Ekhnaton.”

Ja sivulla 133, jossa mainitaan: ”Eräs egyptiläinen vaimo löysi sattumalta v. 1887 Tell el-Amarnan luota. Laajempi etsintä tuotti lopuksi kaikkiaan 377 dokumenttia. On kysymys Amenhotep III:n ja hänen poikansa – Niilin varrelle el-Amarnaan uuden pääkaupungin rakennuttaneen – Ekhnatonin kuninkaallisten arkistojen kiilatekstikirjeistä. Taulut sisältävät Palestiinan, Foinikian ja Etelä-Syyrian ruhtinaiden ja molempien faaraoiden ulkoasiainviraston keskisen kirjeenvaihdon. Se on kirjoitettu akkadiksi, mikä oli toisen esikristillisen vuosituhannen diplomaattikieli… Eräässä kirjeessä on näin: ’Kuninkaalle, Auringolleni, Jumaluudelleni, sano: Niin [puhuu] Suvardata, palvelijasi, Kuninkaan palvelija ja hänen jalkainsa tomu, maa jolle sinä astut: Kuninkaan, Herrani, taivaan Auringon jalkojen juureen heittäydyn seitsemän kertaa, seitsemän kertaa, sekä vatsalleni että selälleni… Tietäköön Kuningas, Herrani, että hapirut ovat nousseet kapinaan maissa, jotka Kuninkaan, minun Herrani Jumala on minulle antanut, ja että minä olen lyönyt ne, ja tietäköön Kuningas, Herrani, että kaikki minun veljeni ovat minut hylänneet ja että minä ja Abdu-Kheba taistelemme hapirujen johtajaa vastaan. Ja Surata, Akkon ruhtinas [Tuom. 1:31], ja Indaruta, Aksafin ruhtinas [Joos. 11:1], kiiruhtivat auttamaan minua 50 vaunulla, jotka minä nyt olen riistänyt. Mutta katso, he taistelivat [sittemmin] minua vastaan, ja suvaitkoon Kuningas, minun Herrani, lähettää Janhamun, jotta me lujasti kävisimme sotaa ja saattaisimme Kuninkaan, minun Herrani, maalle jälleen vanhat rajat…’ Ennen kaikkea on kirjoituksessa mieltä kiinnittävää tyylin ja sisällön kannalta lähettäjä itse, nimittäin Suvardata. Jo hänen nimensä viittaa selvästi indoarjalaiseen sukuperään! Indoarjalainen on myös usein mainittu ruhtinas Indaruta. Niin hämmästyttävältä kuin kuulostaakin, on kolmannes Kanaanin ruhtinaallisista kirjoittajista indoarjalaista alkuperää. Damaskoksen Birjavassa, Megiddon Biridija, Askelonin Vidia, Samarian Sikemin Birasena ovat indoarjalaisia nimiä. Indaruta, Aksafin ruhtinaan nimi, on identtinen Vedassa ja muissa muinaisissa sanskritin kirjoissa olevien nimien kanssa.”

Induksen kulttuurin dravidakansan, mutta sulauttivat sen kastilaitoksen käsittäneen uskonnon omaansa brahmalaisuudeksi. Persialainen kuningas Dareios (521-486 eKr.) aikana liitettiin koko läntinen Intia Dareioksen vastaluotuun suureen valtakuntaan. Behistunin piirtokirjoitus luettelee Länsi-Iranissa maat, joita Dareios hallitsi, itäisimpänä olivat Sogdiana, Bakteria, Gandhara ja Arakhosia. Toiset piirtokirjoitukset Persepoliissa, Naqs-i-Rustamissa ja Susassa mainitsevat Gandharan rinnalla lisäksi Hindun, mikä tarkoittaa, että Persian valtakunta hänen aikanaan käsitti koko Induksen alueen joen koko pituudeltaan. Itäiset maakunnat mainitaan muuttumattomina Kserkseen (486-465 eKr.) ja hänen seuraajiensa piirtokirjoituksissa Artakserkses III:een (359-338 eKr.) saakka.

Raamatussa Esterin kirjassa luvussa 8:7-10 ”Silloin kuningas Kserkses sanoi kuningatar Esterille ja juutalaiselle Mordokaille: ”Minä olen jo antanut Hamanin omaisuuden Esterille, ja Haman itse joutui hirsipuuhun, koska halusi tappaa juutalaiset. Kirjoittakaa nyt minun nimissäni uusi juutalaisia koskeva käsky oman mielenne mukaan ja vahvistakaa se kirje minun sinetilläni. Ja kuninkaan nimissä kirjoitettu ja hänen sinetillään vahvistettu käsky on peruuttamaton.” Oli kolmannen kuukauden, sivan-kuun, kahdeskymmeneskolmas päivä, ja kuninkaan kirjurit kutsuttiin heti paikalla kirjoittamaan Mordokain käskyn mukaisesti juutalaisille sekä satraapeille, maaherroille ja maakuntien ruhtinaille kaikkiin sataankahteenkymmeneenseitsemään maakuntaan Intiasta Nubiaan saakka, kuhunkin sen maakunnan omalla kirjoituksella ja kullekin kansalle sen omalla kielellä, myös juutalaisille heidän omalla kirjoituksellaan ja kielellään. Mordokai kirjoitutti kirjeet kuninkaan nimissä, vahvisti ne hänen sinetillään ja antoi ne vietäviksi pikaläheteille, joilla oli ratsuina kuninkaan tallien postihevoset. ” Tiedetään intialaisia olleen Persian valtakunnassa kaukana lännessä, muun muassa aina Välimerelle saakka sotilaina Persian armeijassa. Intian alkava rahalaitos oli persiassa käytetyn mukainen ja silloinen intialainen kirjoitus kharoshi on muodostettu persian yleiskielen aramealaisen kirjoituksen pohjalta. Hopealieriö, johon teksti on lyöty vanhalla kirjoituksella kharostilla, jonka juuret voidaan johtaa persialais-aramealaiseen kirjoitukseen. Lieriö on peräisin Taksilasta, ja se on ajoitettu vuoteen 78.

Herodotoksen lyhyt kuvaus Intiasta ja intialaisista ovat kertomuksia Persian valtakunnan äärimmäisestä itäisestä maakunnasta ja ne liittyvät katsaukseen maksuista joita Dareios vaati valtakunnan kahdeltakymmeneltä satraappikunnalta. Hän sanoo, että intialaiset ovat paljon monilukuisempia kuin mikään muu kansa ja Intiassa on monta kansaa, jotka eivät puhu samaa kieltä. Persian armeijassa ratsuväessä oli intialainen joukko-osasto.

Vähän-Aasian Kyriandasta kotoisin ollut kreikkalainen Skylaks on ilmeisesti ollut johtamassa Dareioksen laivastoa, sillä ennen Intian sotaretkeä Persian kuningas lähetti hänet retkikuntineen etsimään Induksen suuta ja tutkimaan sen ja Persian lahden sekä Punaisen meren välistä rannikkoa. Herodotos kirjoittaa matkasta: ”Dareioksen ansiosta on tutkittu suuri osa Aasiaa. Hän halusi mm. tietää, missä laskee mereen Indus-virta, joka on Niilin ohella ainoa, jossa on krokotiilejä. Suksi hän lähetti matkaan laivan, jonka miehistön rehellisyyteen hän voi luottaa; heidän joukossaan oli kyriandalainen Skylaks. He lähtivät Kaspatyroksen kaupungista, paktialaisten maasta ja purjehtivat sitten jokea pitkin itään merelle saakka ja sen jälkeen edelleen meren yli länttä kohti. Kolmattakymmentä kuukautta purjehdittuaan he tulivat sille paikalle, josta Egyptin kuningas oli lähettänyt foinikialaiset purjehtimaan Libyan ympäri, mistä jo olen kertonut. Ja kun he olivat päässeet perille, Dareios kukisti intialaiset ja tuli tämän meren herraksi. Ja näin todettiin Aasiakin – itäisempiä osia lukuunottamatta – Libyan tavoin veden ympäröimäksi.” Egyptissä oli Dareios kunnostatuttanut Punaisen meren vanhan kanavan, ja juuri tätä tietä Skylaks miehistöineen palasi Välimerelle. Kanavan rannalle Dareios rakennutti neljä muistomerkkiä, joissa oli persialaisia, susalaisia, babylonialaisia ja egyptiläisiä kirjoituksia. Seuraavassa lainauksessa kirjoituksien sisältöä: ”Tässä puhun minä, kuningas Dareios, persialainen. Persiasta käsin valloitin Egyptin. Minun käskystäni kaivettiin tämä kanava Egyptin halki virtaavalta Niililtä merelle, joka alkaa Persiasta. Tämä kanava kaivettiin minun käskyni mukaisesti ja laivat purjehtivat Egyptistä tämän kanavan kautta Persiaan, kuten tahtoni oli.”
Silkkitie on muistona myös Kiinan ja Rooman muinaisesta kaupankäynnistä. Arabeja suvaitsemattomat turkkilaiset saivat vallan Välimeren itä-rannikolla Bagdadin kalifin kukistuttua mongolihyökkäykseen. Tällöin katkesivat vanhat aasialais-eurooppalaiset kauppasiteet, joita Italian kauppakaupungit olivat antiikin aikojen jälkeen jatkaneet asioimalla Intiasta ja Kiinasta karavaanitietä (silkkitie) tavaroita tuoneiden arabialaisten kanssa.

Aleksanteri Suuri ulotti sotaretkensä Intiaan 320-luvulla eKr., mutta sen vaikutus jäi merkityksettömäksi. Buddhan opetusten pohjalta todennäköisesti 300-luvulla eKr. kehittynyt buddhalaisuus levisi Intiasta. Buddhalaisuuden merkittävä suosija oli Maurya-dynastiaan kuulunut Asoka, jonka aikana 200-luvulla eKr. henkinen ja aineellinen kulttuuri kohosi huomattaviin saavutuksiin. Samuli Alaspään kirjasta ”Suuntana Kauko-Itä” (Kuva ja Sana 1973) lainaus: ”Historialliset tiedot Buddhasta ovat melko niukat. Hänen arvellaan eläneen n. 560-477 e.Kr. Syntymäpaikaksi on määritelty Kapilavastu Intiassa lähellä Nepalin rajaa. Buddha vaelsi 45 vuotta askeettina ympäri maata kuollen 80-vuotiaana. Tripitka, buddhalaisten ohjesääntö, heidän raamattunsa kertoo buddhalaisuuden tärkeimmistä asioista. Se kirjoitettiin paliksi, sanskriitin murteella useita vuosia Buddhan kuoleman jälkeen. Itse hän ei jättänyt mitään kirjoituksia. Munkit ovat kautta vuosisatain jäljentäneet kirjoituksia suurella kunnioituksella, monet ovat viiltäneet jopa verisuoniaan ja käyttäneet omaa verta musteenaan… Näin buddhalaiset uskovat Buddhan syntyneen. Lapsi eli keskellä ylellisyyttä, varttui nuorukaiseksi. Hänellä oli huvinaan muun muassa 40 000 tanssijatarta. Eräänä päivänä Buddha näki sattumalta vanhuksen, raajarikkoisen, ruumissaattueen sekä askeettisen, laihan munkin. Nämä kolme merkkiä saivat hänet jättämään kotinsa, puolisonsa, lapset. Buddha meni yksinäisyyteen etsimään ’tiedon valoa’. Kuuden vuoden etsinnän jälkeen hänelle selvisi elämän salaisuus. Tästä hän lähti kertomaan muille ihmisille… Buddhalaisten tuhannet temppelit Thaimaassa ovat tulvillaan kauniita, koristeellisia, loisteliaita yksityiskohtia. Temppelit, pagodit ohentuvat kohti taivasta. Niissä on pieniä, suuria Buddhan kuvia, patsaita kullasta, hopeasta, marmorista, jalokivistä. Tämä on jotain päinvastaista, mistä buddhalaisuus kehottaa ihmisiä luopumaan. Elämä on kärsimystä. Tämä on Buddhan opin päätotuus. Se voidaan poistaa pysähdyttämällä elämänpyörän ylläpitämä kiertokulku…”

Paul Herrmannin kirjassa ”Suuntana tuntematon” (Gummerus 1956) todetaan, että Eurooppalaiset käyttivät monsuunia hyväkseen vuoden 100 eKr. paikkeilla purjehdusretkissään. Strabon on kertonut, että tähän aikaan Intiaan lähti vuosittain parikymmentä rahtialusta. Kun roomalaiset valloittivat Egyptin vuonna 3o eKr., niin laivojen määrä nousi noin sataan vuotta kohti.

Viljo Kosonen ”Intian ihmeitä oppimassa – Matkani Intiassa, Birmassa ja Thaimaassa” (Otava 1961) lainaus sivulta 12: ”Kun Intian historiasta lyhimmitenkin puhutaan, on mainittava ainakin muutamia sen johtomiehiä jo sen tähden, että heidät on luettava maailmanhistorian merkkihenkilöihin. Ensimmäisenä näistä voi nimetä keisari Asokan, joka hallitsi pohjoisesta Madrasin tienoille etelään ulottuvaa aluetta eli melkein koko Intian mannerta. Tämä kyvykäs mies lujitti valtakuntaa, levitti buddhalaisuutta ja opetti kansalle rauhaa ja suvaitsevaisuutta kallioihin ja kiviin hakkauttamillaan kirjoituksilla, joita tänä päivänäkin on luettavissa eri puolilla Intiaa. Hänen kuoltuaan (v. 232 e.Kr.) valtakunta alkoi heikontua ja heikontuikin… Merkittävä oli myös Gupta-keisarin aika, joka alkoi v. 320 j.Kr. ja kesti kaksisataa vuotta… Arabialaisia nousi Intian mantereelle mereltä käsin jo 700-luvun alussa, mutta muhamettilaisuus pääsi valloittamaan jalansijaa varsinaisesti vasta v. 1000 alkaneena, parin vuosisadan pituisena taistelujen kautena, joka päättyi Delhin sulttaanikunnan perustamiseen v. 1206. Tämän vaiheen aloitti Afganistanin sulttaani Mahamud, hänkin omasta maastaan johtavaa Khyber-solaa käyttäen, ja sen seurauksena oli kuuden ja puolen vuosisadan – 1206-1858 – mittainen muhamettilaisuuden valtakausi Intiassa.”

Marco Polon matkoista 1200-luvun lopulta on kirjailija Rustichello kirjoittanut muistiin. Marco Polo oli käynyt komennossaan olleilla laivoilla Itä-Intiassa.

Maailmanmatkaaja Ibn Battua, joka syntyi 1304 tuomarin poikana Tangerissa. Ibn Battuan matka kesti 27 vuotta, joka alkoi 13.6.1325. Hän kävi mm. Industa pitkin valtamerellä saakka hän palasi maan sisäosiin ja lopulta Delhiin, jonka hän mainitsee islamin suurimmaksi kaupungiksi Itämaissa, jota hallitsi sulttaani Muhammed bin Tughluk. Lähes yhdeksän vuotta Ibn Battua istui Delhin tuomarina. Erilaisten kommellusten jälkeen heinäkuussa retkikunta lähti 1342 Delhistä, mutta sen kimppuun hyökkäsivät buddhalaiset intialaiset, jotka ryöstivät retkikunnan. Palattuaan Delhiin, jossa sulttaanin avustuksella ja varustamana pääsivät uudestaan matkaan retkikunnan kanssa.Timur Lenk (1336-1405) oli keskiaasialainen turkkilainen, joka teki monia tuhoisia ryöstöretkiä Iranissa, Irakissa, Anatoliassa, Kaukasuksella ja Etelä-Venäjän aroilla, mutta Intian rikkaudet vetivät häntä puoleensa. Vuoden 1397 aikana hänen pojanpoikansa Pir Muhammed johti isoisänsä joukot Punjabiin. Timur hyökkäsi Delhiin idästä 15.12.1398 ja kaupunki oli kuin teurastamo, josta jatkoi valloitustaan takaisin Keski-Aasiaan. Mogulivalta vakiintui vasta vuonna 1526.
Valtakunta pirstoutui eikä merkittävä Gupta-dynastiakaan (320- n. 500) kyennyt sitä täysin yhdistämään. Brahmalaisuus kehittyi hindulaisuudeksi, ja 700-luvulta alkaen maahan tunkeutuivat islamilaiset arabit ottivat rajusti yhteen hindujen kanssa. 1200-1400-luvuilla mongolit hajottivat Intiaa, kunnes Babur perusti 1526 suurmogulien valtakunnan. Akbar (hallitsi 1556-1605) laajensi valtakuntaa niin, että siihen kuului koko Intian niemimaa eteläkärkeä lukuun ottamatta. Islamilainen suurmoguli Aurangzeb (1658-1707) yritti nujertaa hindulaisuuden, mikä aiheutti aiheutti valtakunnan pirstoutumisen uudelleen. Niemimaalle syntyi ajan mittaan itsenäisiä ruhtinaskuntia, mm. Hyderabad ja Mysore. Eurooppalaisten invaasio Intiaan alkoi, kun Vasco da Gama 1498 löysi meritien sinne. Portugalilaiset perustivat tukikohdakseen mm. Goan, englantilaiset Madrasin, Bombayn ja Kalkutan, ranskalaiset Pondicherryn. Nykyajan Intian historia juontaa juurensa 1700-luvulle, jolloin 1600 perustettu brittien Itä-Intian komppania aloitti maan siirtomaa-asutuksen. Suuressa siirtomaasodassa 1755-63 britit löivät ranskalaiset ja saivat Bengalin alueen. Sen jälkeen Englannin Itä-Intian kauppaseura, jolle kruunu oli antanut valtuudet Intian asioiden hoitoon, laajensi alueitaan varsinkin rannikoilla ja otti suojelukseensa ruhtinaskuntia.

Thor Heyerdahlin mielenkiintoista kirjaa ”Malediivien mysteeri” (Tammi 1987), jossa Heyerdahl kertoo kuinka hänet kutsuttiin Malediiveille selvittämään saarten historiaa ja menneisyyttä. Siihen asti oli katsottu, että saarten historia olisi alkanut vasta vuonna 1153 (Battuta, Ibn n. 1354 The Travels of Ibn Battuta. Selityksin ja viittein varustettu käännös arabialaisesta tekstistä, toimittaneet C. Defremery ja B. R. Sangvinetti Cambridge: Hakluyt Society, 1962), jolloin saarelaiset käännytettiin islaminuskoon. Argelogisten kaivauksien vastustuksesta huolimatta presidentti kutsui Heyerdahlin organisoimaan argeologisia kaivauksia. Maasta, jota yksikään arkeologi ei ollut ennen kaivanut löytyi kiviseiniä, seremoniakylpyaltaita, aurinkosymboleja jne.

Heyerdahlille alkoi hahmottua käsitys Malediivien muinaisista yhteyksistä Sri Lankaan, Intian länsirannikolle, sumerilaisten, Mesopotamian ja Indusin laakson kulttuureihin. Nämä saaret eivät olleet kaukana ja syrjässä, vaan idän vanhojen kulttuurien risteysalueella, eli kohtauspaikkana kaislavenematkan päässä monista suurista kulttuureista. Sivulta 264 lainaus: ”Ne, jotka elivät Indusin laaksossa noin vuoden 3000 vaiheilla eKr., kokivat intialaisen kulttuurin ’nollavuoden’. Sata vuotta sen jälkeen tai sitä ennen oli aika jolloin kolme suurta jokilaaksokulttuuria yhtäkkiä ilmaantui kaislavenematkan päähän toisistaan; Indusin laaksoon, Mesopotamiaan ja Egyptiin. Kaikki ne syntyivät äkillisesti ja olivat kulttuurikehityksensä huipulla. Jos hyväksymme hindujen opetukset jotka esitetään heidän ensimmäisissä kirjoituksissa muistiinpanoissaan, jossain tällä planeetalla on vieläkin aikaisemmalla kaudella ollut vielä vanhempia kulttuureja. Mutta ennen kuin pystymme arkeologisten jäännösten avulla muuta osoittamaan, katsomme sivistyneen ihmisen ilmestyneen yhtäkkiä 5000 vuotta sitten silloin kun hän alkoi rakentaa sellaisia kaupunkeja kuin Amri, Kot Diji, Mohenjo Daro sekä Harappa Indusin laaksossa. Hän oli myös jo silloin merenkävijä ja rakensi satamia jokien varsille ja Intian valtameren rannikolle…”

Hieronymus ja Septuaginta sijoittivat Raamatun Oofirin Intiaan. Kaikki mainitut kauppatavarat ovatkin Intiassa yleisiä. Jo toiselta vuosituhannelta eKr. tunnemme vilkkaan meriliikenteen Intiasta Arabiaan ja Persian lahteen. Lähes 100 km pohjoiseen Bombaystä sijaitsee muinainen satamakaupunki Upara, joka voi olla samaa sanajuurta kuin Oofir.

Harry Blässarin kirjassa ”Nähtyä ja mietittyä” kerrotaan Intian historiasta, josta tämä lainaus sivulta 307: ”Intia on vanha sivistysmaa, jonka viimeiset vaiheet muodostuivat pari sataa vuotta kestäneen mogulikuninkaiden valtakaudesta ja sen jälkeen Englannin siirtomaana palvelemisesta. Itsenäistyessään vuonna 1947 se jakaantui kahtia, koska hinduenemmistön ja vähemmistöksi jääneiden muslimien oli vaikeata mahtua yhteen ja samaan valtioon. Englantilaiset olivat noudattaneet hajota- ja hallitse-menetelmää pitääkseen suurilukuisen väestön kurissa ja nuhteessa, joten kahden ryhmän keskinäiset suhteet eivät olleet kovin hyvät. Muslimit ovat edelleen sitä mieltä, että heitä olisi sorrettu, jos he olisivat jääneet Intian liittovaltion kansalaisiksi. Paradoksaalista on, että kahdeksi valtioksi jakaantumisesta huolimatta Intiaan jäi kuitenkin yli 100 miljoonan asukkaan muslimivähemmistö. Itsenäistyminen niemimaan itäisellä laidalla tapahtui siten, että myös Bengalin maakunta jaettiin kahtia. Itäisestä osasta tuli Itä-Pakistan, jonka erotti Länsi-Pakistanista 1500 km:n levyinen kappale Intiaa. Pian osoittautuikin, että yhteinen uskonto ei ollut kylliksi pitämään Pakistania koossa. Jo 1955 syntyi kieliriita, kun länsi-pakistanilaiset koettivat pakottaa itäisen provinssin ainoaksi viralliseksi kieleksi vain lännessä puhutun urdun. Bengalinkieltä vaadittiin kuitenkin idässä viralliseksi ja kieliriidan tiimoilta lähteneet mielenosoitukset olivat alkuna itsenäisyyspyrkimyksille, jotka 1971 kulminoituivat itsenäisyysjulistukseen ja yhdeksän kuukautta kestäneeseen sisällissotaan. Itä-Pakistanin valtapuolue, Awami-liiga, oli voittanut enemmistön koko valtakunnassa, mutta sitä ei päästetty hallitsemaan ja seurauksena oli uusi hajoamisprosessi Intian niemimaalla ja kolmannen valtion, Bangladeshin eli Bengalin valtion perustaminen Itä-Pakistanin alueelle.”

Tauno Kuosa ”Oman aikamme maailmantapahtumat I 1945-1953 – Hyökkäävä kommunismi” (WSOY 1965), josta lainaus sivulta 53: ”Englanti oli ryhtynyt jo kauan ennen toista maailmansotaa valmistelemaan Intian itsenäistämistä, vaikka sillä ei vielä tällöin ollutkaan mitään aikeita luopua tästä valtavasta maasta… Hindujen ja noin kolmanneksen Intian väestöstä käsittävien muhamettilaisten välillä oli ilmennyt hankauksia jo vuosisadan vaihteesta lähtien. Muhamettilaiset olivat muodostaneet Intian hallitsevan luokan suurmogulien ajoista saakka. He olivat johtaneet sotilaina ja hallintomiehinä Intian valtioita siihen asti, kunnes Intia joutui Englannin valtaan. Muhamettilaiset väheksyivät hinduja, jotka sopeutuivat heitä paremmin rauhanomaisiin ammatteihin. Uskonnolliset eroavaisuudet olivat myös omiaan luomaan syvän kuilun muhamettilaisten ja hindujen välille. Nämä kaksi väestöryhmää toimivat kuitenkin Intian itsenäisyyspyrintöjen alkuvaiheissa yhdessä englantilaisia vastaan, joita molemmat pitivät vieraina valloittajina. Yhteisymmärrys särkyi jo ennen toista maailmansotaa, kun hindut näyttivät voittavan Intian väestön kannatuksen muhamettilaisten kustannuksella. Intian itsenäisyyden esitaistelijat olivat perustaneet v. 1885 Intian kansalliskongressin aatteitaan ajamaan V. 1906 muodostettu muhamettilainen liiga toimi aluksi hyvässä yhteisymmärryksessä kongressin kanssa V. 1937 suoritetut maakuntavaalit aiheuttivat kuitenkin katkeran riidan näiden välillä… Muhamettilaisten johtaja Mohammed Ali Jinnah keskittyi tämän jälkeen Intian muhamettilaisten kokoamiseen liigan johtoon… Liiga hyväksyi v. 1940 Lahoressa pitämässä kokouksessa päätöslauselman, jonka mukaan Intian muhammettilaisia varten on muodostettava autonominen Pakistanin valtio. Muhamettilainen kirjailija Choudhary Rahmat Ali oli ehdottanut jo v. 1933 Intian muhamettilaisvaltiolle tällaista nimeä, joka on muodostettu muhamettilaismaiden Punjabin, Afghanian (Intian luoteisrajalla oleva maakunta), Kashmirin, Iranin, Sindin, Turkharistanin ja Afganistanin nimien alkukirjaimista sekä Belutsistanin loppukirjaimesta… Lordi Mountbatten lensi Lontooseen esittämään suunnitelmansa Englannin hallitukselle. Hän oli jo pohtinut sitä perusteellisesti Intian poliittisten johtajien kanssa. Englannin hallitus jätti sen mukaisesti 5. päivänä parlamentin hyväksyttäväksi lakiehdotuksen, jonka mukaan Intia oli jaettava kahdeksi dominioksi. Englannin hallitukselle kuuluneet valtuudet siirtyvät näiden dominioiden hallituksille. Intian armeija, laivasto ja ilmavoimat jaetaan tasan dominioiden kesken. Bengal ja Punjab, joissa asui sekä muhamettilaisia että hinduja, oli jaettava Intian ja Pakistanin kesken. Luoteisrajalla olevien alueiden tulevaisuus oli ratkaistava siellä järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen. Englannin valta Intiassa tuli päättymään elokuun 15. päivänä 1947.”

Metro-lehdessä 4.11.2015 oli uutinen: ”Uber-kuski sai elinkautisen. Intialainen tuomioistuin tuomitsi tiistaina Uber-taksinkuljettajan elinkautiseen vankeuteen nuoren naismatkustajan raiskauksesta ja sieppauksesta Delhissä viime vuoden joulukuussa, kertoo uutistoimisto AFP, Shiv Kumar Yadavin, 32, todettiin jo lokakuussa delhiläisessä oikeudessa syyllistyneen myös pelotteluun ja vahingon aiheuttamiseen. Yadavia on aiemminkin syytetty naisten ahdistelusta, mutta hanta ei ole niistä tuomittu ennen tiistaita.”

Lähetystyö Intiassa

Legendan mukaan apostoli Tuomas saapui lähetysmatkalle Intiaan 50-luvulla. Hän astui maihin Coromandel-rannikolla ja asettui asumaan silloiseen Mailapurin kaupunkiin. Portugalilaiset saapuivat kaupunkiin 1522. Tiettävästi juuri he rakensivat tuhoutuneen Tuomaan temppelin tilalle San Thomén katedraalin Madrasiin (Chennai), josta jesuiitat ja franciskaani munkit lähtivät lähetysmatkoille telgun kielen alueelle.

Perimätiedon mukaan apostoli Tuomas olisi toiminut ensimmäisenä kristillisenä lähetyssaarnaajana Intiassa, jossa nykyäänkin toimiva kristillinen kirkkokunta, tuomas kristityt, pitää häntä perustajanaan. Intian lähetystyöstä, joista on kerrottu noin vuonna 200 kirjoitetuissa Tuomaan teoissa. Uskotaan, että Tuomas tuli Keralaan levittämään kristinuskoa. Vielä tänäkin päivänä Maloayatoorin kirkko vetää joukkoja puoleensa. Erilaiset tuomas kristittyjen seurakunnat ulottavat kirjoitetun perinteensä toisen vuosisadan loppuun ja uskovat, että Tuomas nousi maihin Maliankarassa lähellä Mootakunnamin kylää Paravoor Thalukissa vuonna 52 jKr. Tämä kylä sijaitsee Keralan osavaltiossa Intiassa, 5 kilometriä Kodungallurista. Hänen sanotaan perustaneen kirkkoja, joita kutsutaan yleisesti nimellä ’Ezharappallikal’, joka tarkoittaa seitsemää ja puolta kirkkoa. Niiden nimet ovat: Kodungallur, Kollam, Niranam, Nilackal (Chayal), Kokkamangalam, Kottakkayal (Paravoor), Palayoor (Chattukulangara) ja Thiruvithamkode — puolikas kirkko. Purjehtiessaan vuonna 1498 Malabarin rannikolla Keralassa, Etelä-Intiassa, portugalilaiset tapasivat kristittyjä, jotka johtivat oppinsa perusteet Tuomaaseen. Katoliset portugalilaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet Malabarin paikallisperinnettä todeksi, vaan alkoivat pakottaa tuomas kristittyjä katolisiin menoihin.

J. P. Yohannan”Haaste, joka lähtee sydämestä” (KKJMK 2004) lainaus sivulta 29: ”Läntisen Ghat-vuorten korkeiden huippujen eristämänä kaikki mitä tiesin kotimaastani olivat Keralan rehevät sademetsät Malabarin rannikolla. Malabarin rannikko oli kauan saanut olla Intian vanhimman kristillisen yhteisön asuinseutua, aina siitä lähtien, kun kukoistava kaupankäynti Persianlahden maiden kanssa antoi Pyhälle Tuomaksellemahdollisuuden kertoa Jeesuksesta Kristuksesta läheisessä Cranagoressa 52 jKr. Siellä oli jo muita juutalaisia, jotka olivat tulleet kaksisataa vuotta aikaisemmin.”

Viljo Kosonen ”Intian ihmeitä oppimassa – Matkani Intiassa, Birmassa ja Thaimaassa” (Otava 1961) lainaus sivulta 26: ”Kristinuskon ensimmäiseksi tuojaksi Intiaan mainitaan apostoli Tuomas v. 34 ja hänen marttyyrikuolemansa paikaksi Madrasin tienoo, missä on hänen nimeään kantava vuori ja kirkko.”

Vuonna 428 antiokialainen Nestorius tuli Konstantinopolin piispaksi. Hän nousi niitä vastaan, jotka kutsuivat Mariaa Jumalan äidiksi, sillä Kristus oli Jumala iankaikkisuudesta, ja hän syntyi ainoastaan ihmiseksi. Vaikka keisari suojeli, niin Efeson kirkolliskokouksessa vuonna 431 Konstantinopolin piispa Nestorius tuomittiin vääräoppiseksi. Hänet pantiin viralta ja karkoitettiin Egyptiin. Nestorialaisia kutsutaan kaldealaisten kristittyjen nimellä ja käyttävät syyrian kieltä kirkkokielenään. Nestorialaista puhuu itämaisen kirkon historioitsija Neale Historia I osassa s. 143 ”He pystyttivät vaellustelttansa paimentolaistataarien keskuuteen, Tiibetin Laama vapisi heidän sanoistaan, he kulkivat Punjabin (Intian) riisikenttien keskitse, he opettivat Aral-järven kalastajia, he samosivat Mongolian suunnattomien erämaiden lävitse, heidän voitoistaan puhuu Kiinan Singanfun kivipiirros.”

Englantilainen lähetyssaarnaaja William Carey (s. 17.8.1761 ja kuoli 9.6.1834), joka käänsi Raamatun Bengaliksi ja Sanskritiksi. Yrjö Karilaan kirjassa ”Odota suuria Jumalalta, Wlliam Careyn elämänkerta” (Myllypaino, Leväsjoki 1999) sanotaan mm. näin: ”Thomas kertoi harvalukuiselle kuulijakunnalle, jonka veroista hän ei ollut koko Englannista löytänyt, Intian kansan hädästä, sekä ulkonaisesta että henkisestä, ja hengellisestä kurjuudesta, kastilaitoksesta, epäjumalanpalveluksesta, ihmisuhreista ja ristin julistuksen odotuksesta, jota hän oli sieltä löytänyt. Hän kertoi kielimestari Ram Ram Basusta ja kahdesta etsivästä bramiinista, nämä olivat lähettäneet hänen mukanaan Englannin kristityille kirjeen, jossa he pyysivät: ’Armahtakaa meitä ja lähettäkää meille sanan saarnaajia ja sellaisia, jotka saattavat päätökseen jo aloitetun pyhien kirjojen kääntämisen’.” Englannin Itä-Intian Kauppaseura teki kaikkensa estääkseen lähetystoiminnan Intiassa, tämän vuoksi Carey joutui toimimaan tanskalaisten hallinnoimalla alueella pääsääntöisesti. Serampurissa Hugli-joen varrella William Careyllä oli oma kirjapaino ja paperitehdas painaessaan kirjallisuutta intialaisille, sekä koulu. William Carey toimi Kalkutassa Fort William Collegen bengalin kielen professorina johon hänet nimitettiin toukokuussa 1801. Tämän jälkeen hänet nimitettiin sanskriitin professoriksi myös ja teki Bengalin ja Sanskriitin kieliopit, vaikka hän oli koulutukseltaan vain rajasuutari. Careystä tuli Intian kansankielisen kirjallisuuden uranuurtaja, koska sepitti Pritapadityu nimisen kirjan, jossa kerrottiin kansan suussa muinaistietona kulkevia tapahtumia jostakin muinaisesta kuninkaasta jne. Vuonna 1818 Carey perusti ensimmäisen kansankielisen sanomalehden Serampuriin, jonka nimi myöhemmin oli Intian ystävä.

Gertrud Aulénin kirjasta ”Kristinuskon voittokulku, lähetyshistoria” (Suomen Lähetysseura, Helsinki 1927) lainaus sivulta 61: ”Careyn herättävien ja kehoittavien kirjeiden innostamana – neljä lähetyssaarnaajaa, niiden joukossa kirjapainaja Ward – mies, jollaista Carey juuri tarvitsi, ja hyvin lahjakas opettaja Marshmann vaimoineen. He saapuivat amerikkalaisella laivalla ja hyväntahtoinen kapteeni varoitti heitä vakavasti nousemasta maihin englantilaiselle alueelle ja kehotti heitä alun pitäen asettumaan tanskalaisten siirtolaan Seramporeen. Täten he välttyivät joutumasta lähetetyiksi heti takaisin Englantiin, josta Itä-Intian kauppaseura jo oli antanut määräyksen. Tanskalainen päällikkö suojeli heitä ja he voivat työskennellä siellä häiritsemättä. Kun kauppaseuran virkailijat uhkasivat myöskin Careytä, muutti hänkin Seramporeen, missä hän, Ward ja Marshmann muodostivat yhden ainoan perheen, joka jakoi kaikki keskenään ja uskollisesti työskenteli yhdessä. Ward perusti kirjapainon ja alkoi painaa Uutta testamenttia, jota Carey käänsi…
Alexander Duff on tehnyt enemmän kuin kukaan muu kristinuskon aseman muuttamiseksi Intiassa. Hänen osuutensa Intian lähetyshistoriassa on ollut käänteentekevä. Hän lausui itse tehtävästään: ’Minä tahdon laskea miinan, joka kerran on räjähtävä ja perinpohjin murskaava koko pakanuuden’. Kun hän lausui tämän, oli hän vasta 24-vuotias ja juuri saapunut Intiaan… Lopetettuaan koulunkäyntinsä mitä korkeimmilla arvosanoilla varsinkin klassillisissa aineissa, hänet lähetettiin 16 vuoden ikäisenä S:t Andrewsin vanhaan, kuuluisaan yliopistoon. Tovereittensa keskuudessa hän nautti suurta arvonantoa; hän oli yliopiston ylpeys. Hän sai syvästi uskonnollisia vaikutteita arvossapidetyltä opettajaltaan, professori tri Th. Chalmersilta, joka oli yksi niistä harvoista, jotka harrastivat lähetystä. Hänen vaikutuksestaan Duff perusti yhdessä muutamien tovereittensa kanssa ylioppilaslähetysyhdistyksen – lähetys oli vielä siihen aikaan jokseenkin tuntematon ja vähän arvossapidetty. Kun hänen paras ystävänsä, joka oli ilmoittautunut lähetyssaarnaajaksi Intiaan, sattui kuolemaan, tarjoutui Alexander Duff lähtemään hänen sijastaan…”

Alexander Duff (1806–76), skotlantilainen lähetyssaarnaaja. Duff työskenteli vuodesta 1829 Intiassa, missä hän kouluja perustamalla kehitti erityisesti ns. koululähetystä.Lähetyssaarnaaja William Ward (1769-1823), joka oli myös painaja ja tulkki Intiassa Seramporessa.

Intiassa puhutaan alkuperäisiin dravidakieliin kuuluvia telgua, kannadaa, tamilia ja malayalamia, sekä Pohjois-Intiassa puhutaan hindiä, joka pohjautuu sanskritin kieleen ja kuuluu indoeurooppalaiseen kieliryhmään. Kauppaseuran häikäilemätön riisto sekä piittaamattomuus intialaisten uskon käsityksistä johtivat vaaralliseen sepoy-kapinaan (1857-58). Englannin parlamentti lakkautti heti kauppaseuran valtuudet ja teki Intiasta kruununsiirtomaan, jonka kenraalikuvernööri sai varakuninkaan arvon. Vuonna 1877 Intiasta tehtiin keisarikunta.

Henry Ussingin kirjassa ”Evankeliumin voittokulku kautta maailman, historiallinen katsaus evankelisen lähetyksen kehitykseen” (K. J. Gummeruksen kustannuksella 1905) todetaan: ”Että itä-intialainen kauppakomppania, jonka hallittavana oli yli 200 milj. pakanaa, pysytteli puolueettomana uskonnollisessa suhteessa, siihenhän ei ole mitään sanomista. Mutta tuosta puolueettomuudesta tulikin todellisuudessa itsepintainen kristinuskon ja lähetyksen vastustus, jopa hemmoiteltiinkin ja tuettiin pakanuutta, jonka kauhistuksia häikäilemättä käytettiin tulolähteinäkin. Bengalin ensimmäinen kuvernööri siirtyi itse pakanuuteen ja uhrasi kukon maassa syntyneen vaimonsa haudalla. Intian upseerit ja virkamiehet pitivät suuria ’senanoita’ (vaimoloita), joissa he itse ottivat osaa lukuisain tumma-ihoisten vaimojensa epäjumalanpalvelukseen. Vielä seisoo pystyssä temppeleitä, joita ’kristityt’ englantilaiset ovat rakennuttaneet pakanallisille jalkavaimoillensa. Madra’issa painatti hallitus joka vuosi kalenterin, joka alkoi rukouksella Ganesa-jumalalle. Pakanallista kastilaitosta kannatettiin lailla, joka teki jokaisen kastinsa rikkojan perinnöttömäksi. Epäjumalanjuhlissa täytyi kristittyjen sotamiesten tehdä kunniavahtia musiikin soidessa ja kanuunain paukkuessa. Monen temppelin omaisuus oli hallituksen hoidossa, jonka täytyi antaa apurahojakin pitääksensä epäjumalanpalvelusta voimassa. Toivioretkeläisiltä, jotka saapuivat Jaggernautin suurelle juhlalle, vaadittiin henkimaksu, joka vuosittain tuotti komppanialle koko joukon toista miljoonaa markkaa… Ja sellaisen hallituksen Bengali sai, kun sen kenraalikuvernööriksi tuli jalo lordi Bentick (1828-35). Hänen aikanaan tehtiin loppu pahimmista pakanallisista julmuuksista, joita hallitus siihen saakka oli suojellut. Carey oli jo kauan saarnannut niitä vastaan ja oli v. 1802 saavuttanut ensimmäisen voiton tällä alalla, kun kiellettiin uhraamasta lapsia Ganga Saugarin vuotuisella juhlalla. Vähitellen hän sai tukea yhä kasvavasta piiristä Englannissa, mutta Intian eurooppalaiset eivät hävenneet suorastaan puolustaa leskien polttoa miehen kuollessa ja muita kauhistuksia. Saatiin selville, että vuosikymmenen kuluessa oli poltettu noin 6000 leskeä yksistään Bengalissa. Silloin sai Carey suureksi ilokseen nähdä, että lordi Bentinck 1829 omasta vallantäydellisyydestään kielsi leskien polton (Suttin). Ja seuraavina vuosina hän meni pitemmälle, julistamalla kielletyksi vanhempain murhaamisen, pienten lasten heittämisen krokodiileille, kaikki suosion-osoitukset niitä kohtaan, jotka etsivät kuolemaa epäjumalavaunujen pyörien alla, kaiken avunannon itsensäkiduttajille sekä ihmisuhrit.”

Irlantilainen Amy Wilson Carmichael s. 1867, k. 1951, joka oli lähetystyöntekijä Intiassa ja perusti lähetyksen orpolapsille. Amy Carmichael pelasti intialaisia temppelilapsia vuodesta 1901 aina kuolemaansa saakka vuonna 1951.

John Hyde (s. 1865, k. 1912) oli rukoileva lähetyssaarnaaja Intiassa Punjabissa. Norman Grubb ”C. T. Studd – Jumalan hullu” (Päivä Osakeyhtiö 1938) lainaus sivulta 66: ”Muutamia kuukausia ennen Shanghaihin tuloani olin saanut kirjeen Booth Tuckerilta, Intiassa toimivalta Pelastusarmeijan johtajalta. Se ei ollut tavallinen kirje. Hän kuvaili englantilaisten poikien ja tyttöjen elämää, joita hän johti Intian evankelioimisessa. Se sai sieluni kuohumaan. Hän kirjoitti: ’Rakas veljeni, Olen viivytellyt kirjoittamista, kunnes voin lähettää teille tarkempia tietoja erikoisesta etenemisestä, jota toivomme sen avun turvin, mitä olette meille lähettänyt. Varmaan iloitsette kuullessanne, että ensimmäinen tulos on Kenraalin varma lupaus, että meille lähetetään viisikymmentä ensi luokan upseeria niin pian kuin mahdollista. Se on suurta. Erityinen tarpeemme on saada pyhitettyä lihaa ja verta viemään tätä sotaa eteenpäin. Loppujen lopuksi, suurin ja tärkein ominaisuus nyt, kuten muinoinkin, on Pyhän Hengen kaste. Oletteko saaneet Pyhän Hengen sen jälkeen, kun tulitte uskoon? pitäisi kysyä jokaiselta lähetystyöhön lähtevältä. Kuinka paljon vaurioita tapahtuukaan tämän puutteen tähden. Ei minkäänlainen koulutus eivätkä luonnonlahjat voi korvata tätä kohtalokasta puutteellisuutta…
Katso lisää: https://www.salvationarmy.org/india/History 

lähetyssaarnaaja Studdin kirkkoa Ootacamundissa, Etelä-Intiassa, missä hän oli Yhdyskirkon (Union Cgurch) saarnaajana kuusi vuotta, 1900-1906… Täällä hänen seurakuntansa oli hyvin sekalaista ja työ sen mukaan monipuolista: viljelysten omistajalla Mysoren ja Madrasin maakuntien etäisissä hallintopiireissä, joiden luo hän teki pitkiä ja vaivalloisia matkoja; lähimmän ympäristön, ’Ootyn’, asujamisto, eurooppalaiset ja eurooppalais-aasialaiset; hallituksen sotilasosasto lähellä olevassa Sotilaskodissa… Madrasin maaherrankin ja hänen vaimonsa, Lordi ja Lady Ampthill, joita Studdit tapasivat sangen usein.” Katso lisää C. T. Studdista: https://www.wecinternational.org/who-is-wec/history.php

Sadhu Sundar Singh:n kirjaa ”Herra kutsuu” (Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus Pietarsaari 2001). Sadhu Sundar Singh on syntynyt 3.9.1889 Rampurin alueen Patialan valtiossa Intiassa sikh-heimoon ylhäisen ja rikkaan tilanomistajan perheeseen, jonka isä oli tämän alueen kuvernööri. Viisitoistavuotiaana hän oppi tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisesti, sillä hän oli nähnyt huoneessaan kirkkaan valon, jonka keskeltä oli nähnyt Jeesuksen hahmon ja saanut rauhan sydämelleen. Suku oli yrittänyt tehdä kaikkensa saadakseen hänet kieltämään Jeesuksen ja palaamaan entiseen, mutta hän seurasi Jeesusta maksoi mitä Jeesuksen seuraaminen maksoi. Hän kuoli Himalajassa 1929. Herra kutsuu kirjan lukemista suosittelen kaikille, jossa on hänen Sveitsissä pitämät kymmenen puhettaan. Sadhu Sundar Singhin elämäkerta on nimeltään ”Kulkuri Guru”.T. L. Osborn ”Sairaat paranevat” (Uskon Sanan Kustannus Oy 2012) lainaus sivulta 369: ”Synnyin maanviljelystilalla lähellä Pocassettia Oklahomassa 13-lapsisen perheen seitsemäntenä poikana… 12-vuotiaana veljeni, joka oli tullut uskoon vain muutama viikko aikaisemmin, vei minut mukanaan herätyskokoukseen, jonne me kävelimme radan vartta Mannfordissa Oklahomassa… Kun naisevankelista tuona iltana antoi kutsun syntisille, minä vastaanotin iloiten pelastuksen. Siitä lähtien kävin mielelläni pienessä kirkossa… 14-vuotiaana kävelin kerran metsässä etsimässä lehtiä, kun aloin itkeä. Minusta se tuntui typerältä, ja ihmettelin, miksi itkin. Pysähdyin rukoillakseni. Polvistuin muutaman hiekkakivisen siirtolohkareen viereen. Herra Jeesus puhui hengelleni ja ilmoitti minulle, että Hän on valinnut minut saarnaamaan evankeliumia… Intiassa me olimme lähes vuoden. Sinä aikana me koimme elämämme suurinta sekaannusta ja pettymystä. Me olimme myyneet koko omaisuutemme ja olimme antaneet elämämme mennäksemme maailman toiselle puolelle voittamaan sieluja, mutta saimmekin huomata, että me emme pystyneet vakuuttamaan hinduille tai muslimeille, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, että Hän on noussut kuolleista ja että Hän elää tänä päivänä maailman ainoana pelastajana… Vaikka muutamat ihmiset pelastuivat kokouksissamme, me palasimme Yhdysvaltoihin syksyllä 1946, kun poikamme oli sairastanut pitkään ja melkein kuollut koleraan ja kun minä olin taistellut elämästäni kuusi pitkää viikkoa sairastaen lavantautia. Yhdysvalloissa me vastaanotimme menestyvän seurakunnan pastorin toimen McMinnvillessa Oregonissa… Heinäkuussa 1947, osallistuimme kokoussarjaan Brooksissa Oregonissa, jossa pastori Hattie Hammond oli julistamassa. Hän saarnasi voimakkaan saarnan aiheesta ’Jos sinä joskus näet Jeesuksen, sinä et voi koskaan olla enää sama’… Me olimme menneet Intiaan todistaaksemme uskomattomille. Me olimme yksinäisiä, turhautuneita ja tyytymättömiä. Jos me saisimme nähdä Jeesuksen, se olisi ehkä avain. Me etsimme epätoivoisesti todellisuutta. Seuraavana aamuna kello kuusi heräsin näkyyn Jeesuksesta Kristuksesta. Hän tuli huoneeseemme. Minä katsoin häntä. Näin Hänet yhtä selvästi, kuin näen kenet tahansa. Mitkään sanat eivät pysty kuvaamaan Hänen loistoaan ja kauneuttaan. Mikään kieli ei pysty ilmaisemaan Hänen persoonansa suurenmoisuutta ja voimaa… Astuessani huoneesta minä olin uusi ihminen…” Vuonna 1949 he perustivat Osborn Foundation -järjestön, maailman evankelioimis- ja lähetysjärjestön.

Väinö Välkiö ”Silta yli Atlantin – Muistelmia vuosien varrelta (Päivä 1973) lainaus sivulta 107: ”Fria Missionsförbundetin lähetysjohtaja P. V. Lindahl mainitsi, että hänen sydämensä on ollut aina lämmin Himalajalähetykselle ’Monet sen työntekijöistä ovat minulle hyviä ystäviä. Jumalan siunaus olkoon jatkuvasti työnne osana.’ … Professori Emil Saraoja loi lyhyen historiallisen katsauksen Himalajalähetyksen vaiheisiin. 50-vuotistaipaleella on ollut voittoja ja tappioita, iloa ja surua. Voimme pystyttää kaikesta huolimatta Eben Eserin ja sanoa: ’Tähän asti on Herra meitä auttanut’. 1 Sam. 7:12. – Sikkimin ja Ghoomin työ luovutettiin suomalaisten hoidettavaksi v. 1906. Ruotsalaiset ja amerikkalaiset siirtyivät toisille kentille työtään jatkamaan. Vapaalähetys vastaanotti Himalajatyön omakseen v. 1909. Merkittävä oli Lahden vuosikokous v. 1922, jolloin Himalajalähetys siirtyi kokonaan Suomen Vapaakirkolle ja Kiinan työ ruotsalaiselle sisarliitolle… – Lähetyspäivien keskeisimpänä puhujana oli juuri Intiasta saapunut lähetyssaarnaajamme Artturi Pylkkänen… Lähetyskutsumus tuli veli Hyttiselle polttavaksi, että hänen oli lähdettävä Himalajan rinteille v. 1937. Siellä hän ennätti toimia 11 vuotta mestarin käskyläisenä. Arnoldilla oli erikoinen armolahja oppia vieraita kieliä. Niinpä hän puhui sujuvasti kolmea Intian kieltä. Hän käänsi evankeliumeja bhutaninkielelle, mutta työ jäi kesken elon Herran kutsuessa nöyrän ja uskollisen palvelijansa kotiin. Myöhemmin saattoi past. Norbu Dukpa Hyttisen aloittaman työn päätökseen ja bhutaninkielinen Markuksen evankeliumi julkaistiin… Lähetyssaarnaaja Sonja Ollila esitelmöi aiheesta: ’Ulkolähetyksemme uranuurtajia Himalajalla.’ Puhuja luonnehti elävästi neiti Klaara Hertzin elämän vaiheita. Hän oli sisäiseltä olemukseltaan lahjakas, sivistynyt ja sataprosenttisesti antautunut Herralle. Kun Klaara Hertz ylennettiin kirkkauteen 1920, niin häntä surtiin kuin kuningatarta. Me kiitämme Jumalaa kaikista uranuurtajista: Sigrid Gahmbergista, Kaarlo ja Hanna Waismaasta, Hilja Heiskasesta, Anna Massisesta, Elin Kronqvistista, Mia Mannista ja kaikista Herran läheteistä.”

Intian uskonnoista jotakin

Viljo Kosonen ”Intian ihmeitä oppimassa – Matkani Intiassa, Birmassa ja Thaimaassa” (Otava 1961) lainaus sivulta 22: ”Hindulaisuus sisältää ajatuksen persoonallisesta luojasta ja yleisielusta eli maailman sielusta. Eri jumalat ovat kaikki tämän yleissielun esiintymismuotoja ja ilmentävät hänen tahtoaan. Hänen luova olemuksensa on nimeltään Brahma. Ylläpitäjänä, säilyttäjänä hän on Vishnu, hävittäjänä Shiva, karjan ja paimenten suojelijana Krishna. Mutta tähän tapaan käsitettynä jumalten määrä on loputon, ja samankin jumalan olomuodot vaihtelevat. He voivat esiintyä erilaisissa ihmistä muistuttavissa ja eläinten hahmoissa, kovin joustavasti tarpeen mukaan. Jumalain palveluun on kuulunut myös ihmisuhrien toimittaminen. Julmimpia ja vaativampia jumalia on Shivan vaimo, kauhean näköinen kolmisilmäinen oli Kali. Myöhemmissä kehitysvaiheissa on silti Kalillekin saatu teurastaa vain vuohia. Nykypäivien käytännöksi on muodostunut maatalouden tuotteiden, kukkien ja rahan antaminen jumalten mieliksi bramiinien välityksellä tai muuten. Shiva, joka on myös sukupuolivoiman jumala ja jonka temppeleissä keskeisenä koristeena on suurempi tai pienempi miehistä elintä esittävä patsas, lingam, on erityisesti mieltynyt voihin, ja sitä lingameihin paljon sivelläänkin. Tilaisuuden ja tarpeen tullen rituaaleissa siellä täällä yhä poiketaan alkukantaisempaan, raaempaan suuntaan. Hinduilla on myös pyhiä eläimiä. Tärkein niistä ja yleisesti varjeltu on lehmä, toisella sijalla apina. Sellainen selitys, että lehmä on saavuttanut pyhyyden sen suuren merkityksen tähden, mikä sillä alun perin oli karjaa hoitaville arjalaisille, tuntuu johdonmukaiselta. Apinoita taas on auttanut pyhyyteen Vishnun erään ruumiillistuman, pulaan joutuneen Raman liittolainen apinakuningas Hanuman. Tätä tapahtumasarjaa kuvaileva tarina sisältyy vanhaan kertomarunoelmaan Ramajanaan, jonka syntymäajasta päätellen apinain arvonnousu on tapahtunut lehmien pyhitystä tuntuvasti myöhemmin. Ihmisen maallinen elämä on hindujen opin mukaan kullakin kerralla vain vähäinen vaihe hänen vaelluksessaan, sillä hän syntyy yhä uudelleen ja uudelleen. Nuhteeton elämä tekee mahdolliseksi syntymisen parempiin oloihin, mutta jos virheet ovat hyviä tekoja painavammat, seuraa alaspäin meno, ja lopullinen täyttymys sulautuminen maailman sieluun lykkäytyy varmasti. Bramiinin asteelle päässeet ovat jo lähellä määränpäätä. Jos joku rikkoo esim. kastisäädöksiä vastaan, hän putoaa seuraavassa syntymässä yhden tai useamman asteen, kenties jonkin eläimen tasolle saakka – eläimilläkin on sielu. Ja kun kerran on näin, että ihminen syntyy tiettyyn, ansioittensa mukaiseen arvoon ja asemaan, niin miksei hän siihen tyytyisi? Ja mitäpä se muita liikuttaisi? Nousun mahdollisuutta ei elinaikana ole. Sitä vastassa on kastijakokin… Benares, nykyisin puolen miljoonan ihmisen ja yli tuhannen temppelin kaupunki, on ylivoimaisesti arvokkain hindujen pyhiinvaelluspaikka. Siellä kuoleminen ja jo ohjesääntöjen mukainen peseytyminenkin Ganges-virrassa saattaa yksilön kohdalla merkitä lukuisien, jopa kymmenien tuhansien uudestisyntymisten ja yhtä monen elämänkerran yli pääsemistä, siis myös paljon tuskan ja vaivannäön välttämistä – kukapa tietää, vaikkei enää tarvitsisi maan päälle palatakaan! Gangesin vesi on juotuna tai ympäristöön heiteltyinä pisaroinakin omiaan karkottamaan epäpuhtautta ja sairauksia – niin tekee myös pyhän lehmän lantavesi ja virtsa.”

Intiassa hindut palvovat myös käärmeitä. Äidit kantavat lapsiensa kanssa herkkuja käärmejumalilleen. Intiassa lapset saavat nimensä jonkun hindujumalan mukaan.

Kastijärjestelmä

Intiassa kasti on syntyperään perustuva ryhmä, jonka jäsenillä on periytyvät ammatit. Kasti muodostaa sulkeutuneen perinteitään ja sääntöjään noudattavan sosiaalisen ryhmän. Varsinaisia kasteja on neljä: pappiskasti (brahmana), sotilaskasti (kšatrya), kauppiaskasti (vaisya) ja työläiskasti (šudra); nämä jakautuvat lukuisiin alakasteihin. Kastien väliset rajat ovat jyrkät, ja yleensä avioliitto on sallittu vain samaan kastiin kuuluvan kanssa. Halveksituimpia ovat kastittomat, paariat. Intian kastilaitos lakkautettiin virallisesti 1950, mutta se elää vielä. Vuonna 1991 Intiassa arvioitiin kastittomia olevan n. 16 %, eri heimoihin kuuluvia 8 %, työläiskastin jäseniä 50–60 %, yläkastien jäseniä 10–15 %, muslimeja vajaat 12 % ja kristittyjä runsaat 2 %. Kastilaitoksen tapaisia järjestelmiä on tavattu myös eräissä muissa kulttuureissa, mm. Arabiassa ja Afrikassa.

Stanley Sjöberg ”Näin toimii usko” (Lähetysnuoret ry. 1983), josta lainaus sivulta 21: ”Eräs intialainen brahmaani kertoi seuraavan tapauksen. Kysymyksessä on nuori kaunis nainen, joka oli naimisissa Kalkutassa, Intiassa. Nainen oli kahden terveen lapsen äiti. Mies, joka oli paljon nuorta vaimoaan vanhempi kuoli äkkiä. Itkijät olivat kokoontuneina, suku saapui ilmaisemaan suruaan. Nuori, juuri leskeksi jäänyt nainen oli surun, kauhun ja epätoivon lamauttama. Hän tiesi, mikä häntä odotti, mutta koki sen kuitenkin niin epätodellisena ja mahdottomalta. – Sinun täytyy, hänen anoppinsa parkui. – Ei, en tahdo, huusi nuori leski. Ette voi tehdä sitä. Minullahan on lapset. Olen nuori ja tahdon elää elämääni. – Jumalat vaativat sinua seuraamaan miestäsi. Emme voi vastustaa heidän tahtoaan, äidille vastattiin. Samassa otettiin hänet kiinni. Oli selvää, että tämä nainen ei seuraisi vapaaehtoisesti. Hän oli aivan liian itsenäinen ja voimakastahtoinen. Hänet sidottiin köydellä ja hän sai sanoa jäähyväiset pienille lapsilleen. Mutta hän ei voinut. Hän huusi paniikin vallassa kääntyen vanhempiensa puoleen, jotka myös olivat tulleet paikalle. – Eikö kukaan voi tehdä mitään pelastaakseen minut? En tahdo kuolla. Voin tehdä työtä ja elättää sekä itseni että lapseni. Te sisarukseni, ettekö voi pelastaa minua? He käänsivät päänsä pois. Epätoivossa, häpeää tuntien, itse kauhun lamauttamina jumalien kovuuden edessä. Mutta nyt saapui hindulainen pappi paikalle. Rukoushuuto kaikui. Kuollut nostettiin ylös veden äärelle viemistä varten. Siellä se kylvetettiin, minkä jälkeen se pantaisiin tuleen krematoitavaksi. Tuhka levitettäisiin veteen. Nuori kaunis intialainen nainen oli määrä asettaa väkipakolla puiden päälle ennen kokon sytyttämistä. Hänet poltettaisiin elävältä yhdistyäkseen mieheensä seuraavan karmakierroksen edessä jälleensyntymisopin mukaan. Matkalla läpi Kalkutan katujen nuorta naista laahattiin köysillä käsistä. Papit olivat julmia. Nainenhan vastusti jumalien tahtoa. Hänen ruumiinsa oli lyöty ja verinen, vaatteet repeilivät ja pala palalta hänen yltään. Silloin nainen sai yhtäkkiä näkyviinsä katua reunustavan kansanjoukon keskeltä kaksi englantilaista. He olivat lähetyssaarnaajia. Nainen oli kuullut heidän saarnaavan ulkoilmakokouksessa. He väittivät, että Jumala on rakkaus, ja että kenenkään ei tarvitse antaa veristä uhria, koska Jumalan Poika on jo kärsinyt kaikkien meidän puolestamme. Nainen näki miehet ja huusi kaikin voimin: – Te lähetyssaarnaajat Englannista. Te voitte pelastaa minut. Vapauttakaa minut. Teidän maannehan hallitsee Intiaa. Tehän puhutte rakkauden Jumalasta. Hän ei voi sallia tämän tapahtuvan. Pelastakaa minut! Mutta lähetyssaarnaajat käänsivät pois päänsä epätoivoissaan, häveten ja voimattomina. He pelkäsivät joutuvansa kansanjoukon vihan kohteeksi, jos he vastustaisivat leskenpolttoa. He itkivät ja puristelivat käsiään, kunnes ne tulivat valkoisiksi. Mutta he eivät uskaltaneet tehdä mitään. Äkkiä nuoren naisen ääni vaikeni. Liekit aiheuttivat hänelle sellaisen shokin, että hän vaipui tiedottomana kuolemaan yhdessä kuolleen puolisonsa kanssa. Kuolemaan tuomitun naisen huuto vainosi lähetyssaarnaajia seuraavan yön aikana. He kääntelehtivät sängyissään voimatta nukkua. Sen sijaan he keskustelivat, rukoilivat Jumalalta anteeksiantoa ja taistelivat anteeksiantamatonta pelkuruuttaan vastaan. He tekivät pyhän päätöksen. Seuraavana aamuna he matkustivat yhdessä Delhiin ja ottivat yhteyttä kenraalikuvernööriin, joka järkyttyi silminnäkijöiden kuvauksesta. Tämä tapahtui vuonna 1818. Seuraavana vuonna astui leskenpolttoa kieltävä laki voimaan.”

Perhe-elämää Intiassa

Intiassa perheen tyttö elää kotonaan äidin tiukassa valvonnassa ja vanhemmat tai sukulaiset järjestävät tyttöjen avioliiton. Köyhän perheen tyttö joutuu tyytymään huonoon naimakauppaan. Hän saattaa saada itseään paljon vanhemman aviomiehen. Tämän takia Intiassa on paljon nuoria leskivaimoja. Leski ei saa avioitua uudelleen eikä seurustella miesten kanssa. Intialaisten tapojen mukaan kunniallisen vaimon kuului kuolla yhdessä miehensä kanssa. Varsinkin yläkastiin kuuluvat hinduperheet noudattavat näitä vanhoja tapoja, vaikka leskenpoltto on aikoja sitten kielletty lailla. Sulhasen vanhemmat vaativat usein suuria myötäjäisiä morsiammen vanhemman ilta, joiden piti dowri-järjestelmän mukaan maksaa suuri summa rahaa sulhasen suvulle naimisiin mentäessä. Rahaa saatetaan odottaa vielä lisää häiden jälkeen siinä vaiheessa, kun nuori vaimo asettuu asumaan miehensä kotiin. Ellei rahaa tule, nuorikkoa voidaan kohdella huonosti, jopa väkivaltaisesti. Intiassa kaikki isät ja äidit säästävät naimisiinmenoa varten. Monet perheet joutuvat ottamaan lainaa myötäjäislahjojen takia. Tämän vuoksi pojan syntymä on perheelle kunnia ja tytön häpeä. Intiassa naisia on vähemmän kuin miehiä.

Ravi Zacharias ”Jeesus ja muut jumalat” (Perussanoma Oy 2016), josta lainaus sivulta 18: ”Intiassa saman talouden jäsenten väliset siteet ovat vahvoja. Tuota vahvuutta voidaan samalla helposti väärinkäyttää. Vaikuttaa siltä, että monet vanhemmat pyrkivät elämään elämäänsä uudelleen lastensa kautta, ja lasten menestymisen ajatellaan parantavan perheen sosiaalista asemaa. Suku tukahduttaa yksilöllisyyden. Päivittäin maan joka puolella sanomalehdissä julkaistaan satoja ilmoituksia niin sanotussa avioliitto-osastossa. Niissä vanhemmat etsivät puolisoa lapselleen. Jokaisen morsian- ja sulhastarjokkaan mainostetaan olevan ’hyvästä kodista’ ja etsivän jotakuta ’hyvästä kodista’. ’Poikani on insinööri.’ ’Tyttäreni on lääkäri.’ ’Poikani oli luokkansa paras oppilas.’ ’Tyttärelleni myönnettiin stipendi ulkomaille.’ Näin lapsia kehutaan tapaamisissa. Kaikki tehdään siksi, että perhe säilyisi yksikkönä ja vanhempien toiveita kunnioitetaan kaikessa työpaikoista puolison valintaan… Tiukasti yhteen liimatun perheen rinnalla toinen ulottuvuus on tiukan akateemisen kilpailun luonnehtima yhteiskunta. Koulumenestys määrittelee täysin yksilön ja hänen tulevaisuutensa. Jokainen oppilas haluaa olla luokkansa huipulla. Ei riitä, että pärjää hyvin. Täytyy olla luokan paras tai ainakin lähellä sitä. Älykkyyttä palvotaan. Kouluaikanani jokaisen oppilaan arvosanat ja sijoitus luokassa julkaistiin tärkeimmissä sanomalehdissä kaikkien nähtäväksi. Menestys tai epäonnistuminen merkitsi julkista ylpeydenaihetta tai häpeää. Eräs parhaista ystävistäni pohti itsemurhaa lukion tenttien jälkeen, koska ei ollut paras koko New Delhissä. Toinen collegeaikaisista luokkatovereistani poltti itsensä kuoliaaksi epäonnistuttuaan opinnoissaan.”

Gandhi

Gandhi, Mohandas Karamchand (Mahatma) (1869–1948), intialainen kansanjohtaja. Mahatma Gandhi oli vuosien 1914 ja 1948 välisenä aikana Intian kansallisen liikkeen suuri johtaja. Ennen vuotta 1914 hän asui Etelä-Afrikassa ja osallistui siellä aktiivisesti politiikkaan. Hänen suuren arvo- ja vaikutusvaltansa pohjana oli se innoitus, jonka hänen väkivallattoman vallankumouksen oppinsa herätti laajoissa väestöpiireissä. Mohandas Karamchand Gandhi syntyi 2.10.1869 Porbandarissa, Intiassa, varakkaan virkamiesperheen poikana. Vastoin vanhempiensa tahtoa hän meni Englantiin harjoittamaan oikeustieteellisiä opintoja. Siellä hänestä tuli brittiläisen kulttuurielämän antaumuksellinen ihailija. Vuonna 1893 hän siirtyi Etelä-Afrikkaan, missä hän oli vuoteen 1914 saakka. Etelä-Afrikan intialaisen siirtolaisväestön epäoikeudenmukainen kohtelu vaikutti syvästi Gandhiin. Hän loi uuden, puhdistetun hindulaisuuden muodon, jossa pyrittiin vapautumaan tuon uskonnon perinteisistä pinnallisuuksista. Tältä pohjalta hän aloitti passiivisen vastarintakampanjansa kaikkia epäoikeudenmukaisiksi katsomiaan hinduihin kohdistuvia toimenpiteitä vastaan. Gandhi palasi Intiaan 1914. Hänen alkuperäinen valmiutensa yhteistoimintaan brittien kanssa vaihtui vastarinnaksi, brittien toteutettua 1919 Intiassa eräitä jyrkkiä hallinnollisia toimenpiteitä. Siitä alkaen hänestä tuli kiihkeä Intian itsenäisyyden esitaistelija. Gandhi sovelsi nyt Intiassakin väkivallattoman vastarinnan menetelmäänsä. Hän kehotti kansaa viettämään paastoten ja rukoillen yleisen surupäivän, jonka ajaksi kaikki liikkeet oli suljettava. Tämä mielenosoitus johti yllättäen verilöylyyn, joka merkitsi Intian itsenäisyysliikkeen ja brittihallituksen lopullista välirikkoa. Muutamassa vuodessa Gandhista tuli Intian nationalistien kiistaton johtaja. Hänen aseitaan olivat täydellinen kieltäytyminen yhteistoiminnasta brittiläisten vallanpitäjien kanssa (”non-cooperation”) ja taloudellinen boikotti, jossa turvauduttiin esim. kehruun, kudonnan ja suolanvalmistuksen aloilla yksinomaisesti perinteiseen käsiteolliseen tuotantoon. Tottelemattomuuskampanjansa vuoksi Gandhi tuomittiin useita kertoja vankeuteen, jossa hän myöhemmin turvautui nälkälakkoonkin saadakseen hindut taivutetuiksi suurempaan sisäiseen yhtenäisyyteen. Uskonnollisia raja-aitoja Gandhi ei pitänyt tärkeinä. Kun entinen brittiläinen Intia 2. maailmansodan jälkeen 1947 sai itsenäisyytensä, Gandhi asettui vastustamaan sen jakamista kahtia hindulaiseksi (Intia) ja muhamettilaiseksi (Pakistan) valtioksi. Gandhin surmasi 30.1.1948 New Delhissä muuan fanaattinen hindu, jonka mielestä luopuminen väkivallasta taistelukeinona oli heikkouden osoitus ja jonka ihanteena oli terävää miekkaa käyttelevän esivallan hallitsema hinduteokratia.

Kristillistä työtä Intiassa

Äiti Teresa, oikealta nimeltään Agnes Gonxha Bojaxhiu, katolisen kirkon piirissä myös Teresa Kalkuttalainen (syntyi 26. elokuuta 1910 Skopje, kuoli 5. syyskuuta 1997 Kalkutta, Intia) oli maailmankuulu roomalaiskatolilainen nunna, etniseltä taustaltaan Makedonian albaani. Hän perusti Rakkauden lähetyssisaret -nimisen sääntökunnan, jonka työstä Kalkutan köyhien parissa raportoitiin laajalti. Joulukuussa 1928 äiti Teresa lähti purjehtimaan kohti Intiaa. Matkalla hän valitsi uudeksi nimekseen Teresan. Äiti Teresa työskenteli lähes kaksikymmentä vuotta opettajana Kalkutassa nunnaluostarin koulussa. Hän opetti aluksi maantietoa ja myöhemmin historiaa, vaikka häneltä puuttui muodollinen pätevyys molemmista aineista. Opettaessaan Pyhän Marian lukiossa, jossa ensimmäinen opetuskieli oli bengali ja toinen englanti, äiti Teresa sai kutsumanimen ”Bengalin Teresa”. Opetustilat olivat erittäin huonossa kunnossa, ja nähdessään paikan, jossa oppilaat nukkuivat ja söivät, äiti Teresa kuvaili sitä sanoen, että paikka oli ”täynnä ahdistusta” ja ”on mahdotonta tavata pahempaa köyhyyttä”.

Ensimmäinen Äiti Teresan elämästä kertova kokopitkä elämäkerta-elokuva vuodelta 2016, jonka on ohjannut William Riead ja keskittyy suurilta osin Intian vuosiin. Elokuva perustuu Teresan lähettämiin kirjeisiin, joiden pohjalta on myös tehty kirja. Juliet Stevenson näyttelee pääosan mutta rinnalla ovat mukana mm. Max von Sydow ja Rutger Hauer. Suomenkielinen tekstitys.

Kirjailijoiden kokemuksia Intiasta

Toivo Rapeli kertoo kirjassaan ”Matkustin Nipponiin” SLEY 1956 Intian Kalkutan matkallaan tapaamastaan maaherra H. C. Mookerjeesta jonka luona Rapeli vieraili, joka kysyi häneltä: ”Minkä vaikutelman olette saanut Intiasta?” Lopulta Toivo Rapeli vastasi: ”Intia on kaunis maa. Mutta minusta tuntuu, kuin täällä olisi liian paljon ihmisiä. Enkä minä ole missään nähnyt niin paljon sairautta ja kurjuutta kuin täällä.”

Norjalainen Raamatunopettaja Kristian ja Ritva Sand ovat työskennelleet Englannissa ja Intiassa 33 vuotta. Ritva Sand on perustanut Raakel-kodit kärsiville tytöille Intiaan.

Mark Buntainin kirjasta Ihmeiden kehässä” (Kuva ja Sana 2005) sivulta 156: ”Tulkaa mukaani huomenna ja seuratkaa, kuinka pastori Buntain jakaa maitoa ja ruokaa, ja samalla näette Jeesuksenkin. Mark oli perustanut koulun, jossa opiskeli kuusituhatta nuorta maassa, jossa 60 prosenttia väestöstä ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Mark oli perustanut teollisuusyrityksiä, joita hän edelleenkin tuki ja jotka työllistivät seitsemänsataakahdeksankymmentä intialaista. Hän tarjoaa työtä näille – oman kansansa jäsenille – kaupungissa. jossa miehet ja naiset työskentelevät kuumeisesti auringonnoususta auringonlaskuun yhdestä riisikulhollisesta. Kalkutan ympärillä on neljäkymmentä kyläkirkkoa, koulu lääkintäasemia, jotka Mark on perustanut ja joiden toiminnasta hän huolehtii. Voisimme jatkaa puhumalla vaikeuksissa olevien nuorten kodista, viikoittain Kalkutan slummeissa kiertävistä sairaala-autoista, jotka hän on hankkinut ja joita hän tukee…”

Jentezen Franklin kertoo kirjassaan ”Pelkoa päin, miten elää luottavaisena maailmassa, joka on täynnä pelkoa” (Kuva ja Sana 2010), josta lainaus: ”Kun matkustin Intiaan, näin sen kaduilla nälkää näkeviä ihmisiä. Lehmät vaelsivat heidän keskellään. Vesi kohosi kielelleni vain ajatellessani kaikkialla ympärilläni näkemääni lihanpaljoutta. Mutta ihmiset eivät käytä lehmiä ravinnokseen, koska niitä pidetään jumalina. He palvovat eläintä, jonka Jumala on tarkoittanut heidän ravinnokseen. Rotat syövät yli puolet kaikesta Intian tuottamasta viljasta (Amarnath Tewary, ”Indian’s Poor Urged to ’Eat Rats’”, BBCNews.com http://news.bbc.co.uk/2/hi/south_asia/7557107.stm (haku suoritettu 12.8.2009). He eivät tapa rottia, koska myös niitä pidetään jumalina. Koska he eivät palvele elävää Jumalaa, heidät on tuomittu köyhyyteen ja nälkiintymiseen. Kuinka kipeästi he tarvitsisivatkaan evankeliumin hyvää sanomaa, joka vapauttaisi heidän sydämensä vankeudesta!” Lähetysnäky 4/2010 (www.ekm.nu) kerrotaan pastori Jey Jeyaseelanin Love India Delhin lastenkotiyöstä.

Naeem Fazal ja Kitti Murray ”Ex-muslimi – Kuinka uskalias rukous muutti elämän lopullisesti” (Päivä 2015), josta lainaus sivulta 98: ”Siinä osassa maata, jossa minä asuin – naapurustossani ja kouluissa, joita kävin Kuwai Cityssä – oli kuitenkin hyvin paljon hinduja. Minä ja intialaiset naapurini rakastimme toisiamme, ja kuten useimmat lapset, emme pitäneet eroavuuksiamme tärkeinä. Vaikka Kuwait Cityssä vallitsi epäsuora kastijärjestelmä, se oli sulatusuuni… Meillä oli useita intialaisia ystäviä, joten opin heidän kulttuuristaan luonnostaan, ihmissuhteiden kautta. Perheeni oli muslimiperhe, mutta se ei estänyt minua käymästä joka syksy naapureideni luona viettämässä diwalia, hindujen valojen juhlaa. Minulla on hyviä muistoja siitä, kuinka jaoin makeiseni ystävieni perheenjäsenten kanssa ja katselimme lämmintä hehkua savilyhdyissä, joita hinduperheissä poltettiin diwalin aikaan. Hinduille nuo valot ovat sisäisen valon vertauskuva tai kuvastavat ääretöntä, puhdasta hengellisyyttä, josta he käyttävät sanaa tman… Kuten mekin, hindut uskovat kolmiyhteiseen jumalaan – kolmeen jumalaan yhdessä. Toisin kuin kristityillä, heidän uskonsa ei ole ainoastaan polyteististä vaan myös panteistista, koska he uskovat, että luonto ja jumala ovat yhtä ja samaa. Olet saattanut kuulla, että hindut palvovat miljoonia eri jumalia, ja tämä selittää sen. Miltei mikä tahansa voi olla jumala. Hindujen ’kolminaisuus’ koostuu Brahmasta, Shivasta ja Vishnusta. Olet todennäköisesti kuullut näistä kolmesta jumalasta. Hinduille kaikki muut jumalat – joita on paljon – ovat joko Brahman, Shivan tai Vishnun olomuotoja.”

Chris Panos ”Valtakunnan avaimet, Ihmeet ja merkit seuraavat tätä miestä!” (Kuva ja Sana 1983) josta lainaus: ”… Air Indian koneeseen ja lähdimme kohti Intiaa. Mikä matka! Intialainen taksi syöksyi maaseudulla valot sammutettuina. Kiitäessämme pitkin tietä rukoilin henkeni pidätellen, että pääsisimme turvallisesti hotelliin. Sitä vauhtia ei kestänytkään kauan kun jo jo saimme vastauksen rukoukseeni. Äkkiä taksi kaarsi kulmasta, syttyi valot ja ajoi torille. Kaikkialla makasi nukkuvia ihmisiä. Monien peittona oli vain likaisia rääsyjä tai palanen säkkiä. Joidenkin ainoana suojana olivat päällä olevat vaatteet. Rivi rivin jälkeen makaavia ihmisiä, vanhuksia, lapsia ja keski-ikäisiä. Silloin näin ensimmäisen kerran Intian köyhyyden, enkä voinut uskoa silmiäni – enkä nenääni. Lemu oli sanoinkuvaamaton… Aamulla meidät haettiin P. M. Samuelsin kotiin, jossa meidän oli määrä asua.. Se oli lähellä suurta Vijajawadan kokouspaikkaa, missä puhuisin… Kuulijoita oli noin viisitoistatuhatta… Jumalan voima oli langennut voimallisesti. Sokeat näkivät, kuurot kuulivat, rammat kävelivät ja tuhannet pelastuivat… Olin syttynyt Intialle. Minua kauhistutti köyhyys, hengellinen pimeys ja nälkä, sekä hengellinen että fyysinen nälkä, jota näin ympärilläni…”Sivulta 119 lainaus: ”’Valmistaudu uuteen kokoussarjaan Intiassa’… Hyderabadissa oli joukko intialaisia vastassa meitä lentokentällä… Kello oli noin kuusi aamulla ja taksimme vei meidät ohi kodittomien kadulla-asujien, vanhojen ja nuorten, miesten ja naisten, jotka kaikki nukkuivat jalkakäytävillä. Monilla oli peittonaan vain päällään olevat vaatteet. Siellä täällä toiset alkoivat heräillä. Earnestine seurasi erään tuskallisesti liikkuvan miehen etenemistä. Hänellä ei ollut jalkoja. Hän käveli vetäen ruumista perässään. Earnestine sanoi: ’Minulla ei ollut aavistustakaan, että nämä ihmiset elävät koko elämänsä tällaisessa kurjissa ja säälittävissä oloissa vain joutuakseen helvettiin kuollessaan. En kestä sellaista ajatusta. Heidän on jotenkin saatava kuulla evankeliumin sanoma!’… Intiassa ei edes Delhin kaltaisessa suurkaupungissa ole sellaisia areenoja kuin mihin olemme tottuneet. Poliittiset joukkokokoukset ja urheilutapahtumat pidetään suurilla aukioilla, joiden nimenä on maidan. Esiintymislavoja lukuun ottamatta istuimia ei ole. Ihmiset joko seisovat tai kyyhöttävät maassa kuullakseen puhujaa. Kaikille arvovaltaisille kuulijoille osoitetaan paikka esiintymislavalta. Caddapassa meillä oli valtava koroke.”

Lainaus sivulta 130: ”… matkustin jälleen kerran Intiaan, kohti Nizamabadia. Nizamabad oli saanut nimensä muslimihallitsija kuningas Nizamin mukaan, joka oli aikoinaan maailman rikkaimpia miehiä. Hänen jalokivikokoelmansa oli maailmankuulu. Mutta Nizamabad ei ollut korulipas silloin kun minä sinne menin. Silloin riehui sisällissota telegandien ja andra pradeshiin kuuluvien kesken. Telegandit olivat vähän andara pradesheja tummempia ja heidän katsottiin kuuluvan alempaan kastiin. He väittivät, että heitä syrjittiin monin tavoin, erityisesti työasioissa. Telegandien kapina oli todellinen verilöyly. Indira Gandhi julisti sotatilan ja koko kaupunki suljettiin, kaupat olivat kiinni, koulut ja jopa elokuvateatterit oli suljettu. Nizamabad oli poliittinen ruutitynnyri… Seuraava kokoussarja oli Bangaloressa, Intian lomailualueella. Paikka on varmasti maailman kukkien päämaja. Bangaloreen ehtiessämme meillä oli takanamme katolisen kirkon täysi tuki. Arkkipiispa Arokiaswamy oli meitä vastassa lentokentällä Bangaloren kaupunginjohtajan kanssa. Jopa Mysoren osavaltion kuvernööri Raj Bhavan antoi meille tukensa.”

Larry Keefauverin kirjassa ”Voitto vihollisen maaperällä – Peter Youngrenin tarina: Pyhän Hengen työtoverina” (EKM 2000), jossa kerrotaan mm. Peter Youngrenin Intian Barodan Gujaratin osavaltiosta järjestetystä suuresta Jeesus-festivaalista.

Vuoden 2009 lopussa Intiassa toimii noin 85 suomalaista yritystä. Ne työllistävät noin 30 000 ihmistä. Intiassa toimii ohjelmisto- ja teknologia alat, kuten Nokia, Wärtsilä, Kone, Outokumpu, M-Real, Metso jne. Esin. internetliittymiä kaupataan Intiassa koteihin kuin pölyimureita ovelta ovelle kiertämällä.

J. P. Yohannankirjassa ”Tie todellisuuteen” (www.kkjmk.net2007), josta tämä lainaus: ”Kadotettuja miehiä ja naisia tässä pimeässä ja kuolevassa maailmassa ei voida löytää, ellemme me etsi heitä. Luemme 1. Johanneksen kirjeen jakeesta 4:17: ’Sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.’ Rakastan tapaa, jolla Moffat kääntää tämän klassisessa Uuden testamentin englanninkäännöksessään. Siinä lukee: ’… sillä me elämme tässä maailmassa niin kuin hän.’ Tämä ilmaisee selvästi, että uskovan elämän täytyisi edustaa Kristusta niin, että maailma voi jälleen nähdä Jeesuksen. Me seuraamme häntä, tavalla, jolla toiset voivat maistaa jälleen heidän keskellään vaeltavan ja elävän Jeesuksen läsnäolon. Ainoa tapa, jolla Kristus voi tänään inkarnoitua kadotetulle maailmalle, tapahtuu meidän kauttamme – me kannamme ja viemme hänen läsnäolonsa, hänen Sanansa ja hänen tekonsa uudelle sukupolvelle. Kun Jeesus vaelsi Galilean rannalla, hän ilmoitti Isän kadotetuille ja syntisille ihmisille. Tämä kunniakas tehtävä on nyt meidän ilmoittaessamme Kristuksen mielen ympärillämme oleville kadotetuille. Toiseksi, me olemme Kristuksen lähettiläitä kapinallisessa maailmassa. Kun Jeesus valmistui lähtemään tästä maailmasta ja palaamaan Isänsä luo, hän kutsui opetuslapsensa luokseen. ’Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä,’ hän julisti. ’Menkää nyt minun nimessäni – niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minä lähetän teidät.’ Myöhemmin Pyhän Hengen vaikutuksesta Paavali sanoi meidän olevan ’Kristuksen lähettiläitä’…

Määrittelemme legalismin raamatullisin termein. Legalismi on ihmisten opetusten noudattamista, kuten fariseukset tekivät, jotka lisäsivät ihmisten käyttäytymissääntöjä ja -normeja, mitä Jumala oli antanut. Kuuliaisuus Jumalan Sanalle on täysin toisenlaista. Se lähtee todellisesta sitoutumisesta ja aidosta rakkaudesta Herraan. Se ei perustu ulkoisiin asioihin ja ihmisten tulkintojen noudattamiseen… On kaksi varmaa tapaa välttyä lakihenkisyydeltä. Ensiksi meidän täytyy lakata vertaamasta elämäämme toisten elämään… Toiseksi, kehotan sinua olemaan tyytymättä ulkoisten käyttäytymisnormien täyttämiseen, joita kirkkokuntasi, yhteisösi, järjestösi tai ihmisten perinteet asettavat. Jälleen sinun on pyrittävä tuntemaan Herra Jeesus Kristus.”

Ritva & Kristian Sand ”Löydä elämäntehtäväsi” (KKJMK OY 2010), josta tämä lainaus: ”Mutta Intiassa monien kristittyjen omatunto tuntuu olevan täysin turmeltunut. He näyttävät usein ulospäin hengellistä kuvaa ihanan hengellisestä ihmisestä, mutta totuus heidän sydämestään on jotain aivan muuta. He valehtelevat aktiivisesti toisille kristityille siitä, keitä he todella sydämessään ovat. Jos he tekevät jotain hengellisen johtajan edessä (erityisesti sellaisen, joka antaa heille joitakin etuoikeuksia, kuten rahaa, asunnon, aseman ja niin edelleen), he näyttelevät nöyrää, kuuliaista, ahkeraa, järjestelmällistä, puhdasta, yhteistyöhaluista ja uskollista – alituinen hymy kasvoillaan. Kun johtaja tai kukaan muu henkilö ei ole paikalla, heidän mittapuunsa laskee huomattavasti. Ja jos johtajan on nuhdeltava heitä – tai vielä pahempaa: poistettava heidät etuoikeutetusta asemasta –  he muuttuvat välittömästi ’enkeleistä’ ’paholaiseksi’!… Raamattu kertoo meille, että Jumala vihaa ulkokultaisuutta. Hän vihaa sitä, ilmenee se sitten kenen sydämessä tahansa. Jumala vihaa sitä, että ihminen on sisältä täysin jumalaton, itsekäs, ylpeä, uppiniskainen ja omapäinen, mutta antaa ulospäin väärän kuvan hengellisyydestä ja nöyryydestä. Jeesus rakasti syntisiä mutta nuhteli ankarasti ulkokultaisia. Sinun voi olla parempi elää syntisenä kuin kävellä ympäriinsä valheellisena kristittynä!… Olemme täysin vakuuttuneita siitä, että monet Intian kristityt elävät aikapommin päällä, joka voi räjähtää milloin tahansa. Jos elät synnissä, tekopyhyydessä ja valheellisuudessa, älä uskottele itsellesi meneväsi taivaaseen! Ulkokultaisen osa on tulisessa järvessä. Helvetissä kärsii juuri nyt lukemattomia ihmisiä, jotka luulivat kuuluvansa kristittyihin… Jeesus vei kerran ruotsalaisen Alex-nimisen miehen käymään helvettiin. Siellä ollessaan hän tapasi monia ihmisiä, jotka olivat helvetissä pysyvästi…”

Uusi Elämä lehdessä oli numero 9-10/2015 sivulla 10 juttu Lex Thakurin juttu Hindugurusta Jeesuksen seuraajaksi, jossa hän mainitsee mm. olleensa ylpeä perheensä hinduperinnöstä. Hänen vanhin veljensä jatkoi isän gurun eli hindupappina. Veljensä jälkeen tuli gurun työn hänen osakseen viideksi vuodeksi. Thakurin rooli oli olla Jumalan ja ihmisen välinen sanansaattaja ja tulkki.. Hän löysi Englannissa ystävän, suomalaisen evankelisluterilaisen nuoren sairaanhoitajan. He solmivat avioliiton 48 vuotta sitten. Kerran vieraillessaan seurakunnassa, jossa oli puhujavieras Filippiinien saarelta. Puhe ja Pyhä Henki oli koskettanut gurua. Eräänä aamuna guru oli kuullut selvästi mahtavan äänen taivaasta: ”Minä olen Herra Jumala, ainoastaan minä, muita ei ole”. Saatuaan seurakunnassa näyn syntisyydestään, niin guru pyysi syntejään anteeksi ja Kristusta elämäni Herraksi. Guru sai Pyhän Hengen kasteen saatuaan meni uskovien kasteelle. Jumala on avannut Lex Thakurille evankeliumin ovia mm. Espanjaan, Kaukoitään ja Afrikkaan jne.

Intialaisia kaupunkeja

Kalkutta, Calcutta, bengalin kielessä Kalikata, vuodesta 1999 virallisesti Kolkata, Intian kolmanneksi suurin kaupunki ja Länsi-Bengalin osavaltion pääkaupunki Gangesin suuhaaran Hooghlyn varrella n. 100 km rannikolta; 4,6 milj. as. (2001), esikaupunkeineen 13,2 milj. Kalkutan satama on Intian suurimpia, ja kaupunki on tärkeä kauppa- ja teollisuuskeskus; juutti-, kone-, tekstiili-, paperi- ja elintarviketeoll. ja telakoita. Kalkutta on Intian tärkein kulttuurikeskus; yliopistoja on kolme (vanhin per. 1857). Kalkutan länsimaistyylisessä keskustassa on useita huomattavia rakennuksia, kuten Saint Paulin katedraali (rakennettu 1839–47) ja kuningatar Viktorian muistomerkki Victoria Memorial (rakennettu 1906–21). Kansainvälinen lentokenttä DumDum. Intian ainoa metro (16,4 km, avattu 1980). Kalkuttaan suuntautuvasta muuttoliikkeestä johtuva nopea väestönkasvu on aiheuttanut kaupungissa vaikeita sosiaalisia ongelmia, kuten työttömyyttä, slummiutumista, asunnottomuutta sekä terveys-, vesi- ja liikenneongelmia. Kalkutasta, joka mainitaan kylänä jo 1495, tuli kaupunki 1690. Brittiläisen Intian pääkaupunki se oli 1772–1912.

Todd Bentley ”Matka ihmeisiin” (Uskon Sanan Kustannus Oy 2008 sivulta 260 lainaus: ”Matkustin Kalkuttaan tiimimme jäsenen Ivanin, isäni Daven ja työtoverimme Jeff Vosgienin kanssa. Emme sillä kertaa ottaneet mukaamme täyttä tiimiä matkan vaarallisuuden tähden. Intia on erilainen kuin mikään muu paikka, jossa olin saarnannut evankeliumia. Palvelimme eräässä kylässä heti varsinaisen, 15 miljoonan asukkaan kaupungin ulkopuolella. Intian hallitus vastustaa kristinuskoa, joten meidän täytyi tulla maahan tarkoituksena vierailla ystävämme tri ’X:n’ luona. Emme sen tähden voineet pitää julkisia kokouksia, suuria tai pieniä, niin kuin muualla. Hindut järjestivät itseasiassa juhlan vastustaakseen meidän tuloamme. Kuulimme, kuinka hindujen yksitoikkoiset laulut ja rukoukset soivat yötä päivää kovaäänisten kautta kaikkialla kylässä… Kristityt ja lähetyssaarnaajat, jotka olivat läsnä saadakseen parantavan voitelun, saivat osakseen pieksemistä ja joskus heidän henkeään uhattiin päivittäin. Vain muutamia vuosia aikaisemmin ulkomaalaisia lähetyssaarnaajia oli poltettu. Monia vasta uskoon tulleita etsitään ja uhkaillaan, vaaditaan kieltämään Kristus tai heitä vainotaan jollakin muulla tavalla…”

Bangalore, Karnatakan osavaltion (entisen Mysore) pääkaupunki Etelä-Intiassa, jossa asuu n. 5 miljoonaa ihmistä. Bangalore on merkittävä teollisuuskeskus, jossa on lentokone-, elektroniikka-, kone-, lääke-, lasi- ja tekstiiliteollisuutta. Bangaloressa on kaksi yliopistoa ja tieteellisiä tutkimuslaitoksia. Hindustanin lentoasema. Nähtävyyksiä mm. graniitista rakennettu hallintorakennus Vidhana Soudha. Bangalore oli brittien hallintokeskuksena 1831–81.

Delhi, Intian toiseksi suurin kaupunki Gangesin sivujoen Yamunan varrella maan pohjoisosassa; 9,8 miljoonaa asukasta (2001). Delhissä on kaksi osaa, Vanha Delhi (englanniksi Old Delhi) ja sen eteläpuolella sijaitseva hallintokeskus ja Intian virallinen pääkaupunki New Delhi. Vanhassa Delhissä on useita huomattavia historiallisia rakennuksia, mm. Punainen linnake (Lal Qila, rakennettu vuosina 1638–48), maailman suurimpiin kuuluva Suuri moskeija (Jama Masjid, rakennettu vuosina 1644–58) ja maailman korkein minareetti Qutb Minar (73 m). Monumentaalisesta asemakaavastaan tunnetussa New Delhissä on Intian parlamenttitalo ja 42 m korkea Intia-portti (engl. India Gate). Delhi on Pohjois-Intian huomattavin kauppakeskus. Palvelusektori on suurin työllistäjä. Tekstiili-, elektroniikka-, kone- ja monipuolista käsityöteoll. Neljä yliopistoa ja useita tutkimuslaitoksia. Kansainvälinen lentoasema Indira Gandhi, Palamin lentoasema kotimaan lennoille. Metron on määrä valmistua 2005. Varhaisin viittaus nykyään Delhin paikalla 1400-luvulla eKr. sijainneesta kaupungista on Mahabharatan sankarirunoelmassa. Nykyään Delhi syntyi 1638, kun suurmogulit siirsivät hallintopalatsinsa sinne. Britit valtasivat kaupungin 1803, ja tekivät siitä brittiläisen Intian pääkaupungin 1912. New Delhistä tuli liittovaltion pääkaupunki 1947. Ensimmäinen kaupungeista, joka on ollut luultavasti Delhin paikalla on Indraprastha. Indraprastha on mainittu Mahabharata-eepoksessa, jossa on 18 kirjaa ja kehyskertomuksena on 18-päiväinen sota, joka käytiin Pandava- ja Kaurava-klaanien välillä. Päähenkilöt olivat serkuksia.

Helsingin Sanomissa 16.3.2012 oli Satu Rämön kirjoitus: ”Kaupunki kodittoman silmin”, jossa kerrotaan katulapsijärjestöistä, kuten Delhissä toimivasta Salaam Baalak, joka järjestää entisten katulapsien opastamia slummikierroksia pientä maksua vastaan, joka auttaa järjestöä auttamaan katulapsia. Intian Delhissä on arvioitu olevan noin 200 000 katulasta. Roskankerääjälapset saattavat tienata noin euron verran päivässä. Ihmiskauppiaat päivystävät Delhin vilkkaalla rautatieasemalla ja poimivat maaseudulta saapuvia tyttöjä välittääkseen heitä bordelleihin pettävillä lupauksilla. Tytöt saattavat joutua esim. G. B. Roadille, jossa noin 3000 tyttöä ja naista työskentelee, joista asiakas maksaa 200 rupiaa. Intian Mumbaissa Reality Tours & Travel vie matkustajat Intian suurimpaan slummiin, Dharaviin. Tuottojen avulla matkanjärjestäjä muun muassa ylläpitää koulua. www.realitytoursandtravel.com

Viljo Kosonen ”Intian ihmeitä oppimassa – Matkani Intiassa, Birmassa ja Thaimaassa” (Otava 1961) lainaus sivulta 44: ”Intian pääkaupunki on sekä vanha että uusi. Vanhaa siinä edustaa ennen kaikkea Vanha Delhi, uutta Uusi Delhi eli New Delhi – kysymyksessä on siis kaksoiskaupunki. Vanhan Delhin elämä on perinteellisen intialaisen tyylin mukaista ahtaine katuineen, ihmismassoineen, lehmineen ja muine kaduilla kuljeksivine eläimineen. Sen sadoista historiallisista muistomerkeistä mahtavin on Punainen linnoitus, jota Shah Jahan rakennutti yhdeksän vuotta. Tämän entisen hallituspalatsin monen hehtaarin laajuisen alueen toinen toistaan upeammissa rakennuksissa ei ole säästetty marmoria, mosaiikkia, helmiä eikä jaloja metalleja. Jonkin matkan päässä on saman mogulikeisarin rakennuttama Jama Masjid, Intian suurin moskeija ja samalla yksi sen kaikkein komeimpia rakennuksia. Delhissä sijaitsevista nähtävyyksistä puhuttaessa ei voi sivuuttaa Qutb Minaria tippukivikoristeineen ja kiveen hakattuine koraani säkeineen, jotka kiertävät alhaalta ylös tätä yli seitsemänkymmenen metrin korkuista, 1100-luvun lopulla rakennettua minareettia… Uuden Delhin puoli avarine katuineen ja puistoineen on kaunis osoitus modernista kaupunkisuunnittelusta. Nykyaikaisimman arkkitehtuurin tunnusmerkkejä ovat pyöriön muotoinen liittovaltion parlamenttitalo ja monet hallintorakennukset, liiketalot, hotellit ja varakkaimpien yksityisten asumuksetkin. Mutta aaseja, rikshoja, puolialastomia ihmisiä ja kaikenlaisia menneisyydestä muistuttavaa näkee autojen, skoottereiden ja jalankulkijain vilinässä ja siistittyjen basaarien lomassa myös Uuden Delhin kaduilla, joskin yleiskuva oleellisesti eroaa Vanhasta Delhistä.”

Haiderabad, Andhra Pradeshin osavaltion pääkaupunki, joka on Intian eteläosassa Deccanin ylängöllä; 3 450 000 as. (2001). Intian suurimpiin kaupunkeihin kuuluva Hyderabad on merkittävä kauppa- ja teollisuuskeskus; mm. kemian-, metalli-, paperi-, puu-, rakennusaine-, elintarvike- ja tekstiiliteollisuutta, kirjapainoja. Hyderabad on myös merkittävä kulttuurikaupunki ja Intian islamilaisten uskonnollinen keskus. Useita yliopistoja. Muurin ympäröimässä vanhassa kaupungissa ovat mm. Char Minarin moskeija (1500-luvulta) ja Mecca Masjidin (rak. 1614–87) moskeija. Lähistöllä on Golcondan rauniolinnake. Vuonna 1589 perustettu Hyderabad on ollut Andhra Pradeshin pääkaupunki vuodesta 1956.
Goa, Intian osavaltio Arabianmeren rannikolla n. 400 km Bombaysta etelään, 1 344 000 as. (2001). Pääkaupunki Panaji (43 000 as. 1991). Rannikkotasankoa, Itäosassa Länsi-Ghatien haaroja. Väestöstä on n. 40 % on kristittyjä. Pääelinkeinoja ovat maanviljely, kalastus ja turismi. Rauta- ja mangaaniesiintymiä. Pitkät hiekkarannat ja Vanhan Goan historiallinen barokkikirkot ja luostarit houkuttelevat matkailijoita. Alue kuului Portugalille 1510–1961. Intian vallattua Goan se kuului Goan, Damanin ja Diun territorioon. Goasta muodostettiin osavaltio 1987.

Bombay, vuodesta 1988 virallisesti marathin kielessä Mumbai, Intian suurin kaupunki ja Maharashtran osavaltion pääkaupunki Arabianmeren rannikolla; 11 900 000 asukasta (2001), esikaupunkeineen 16,4 milj. asukasta Portugalille vuodesta 1534 kuulunut ja 1668 Englannin Itä-Intian kauppakomppanian haltuun joutunut Bombay alkoi kehittyä nopeasti Suezin kanavan avaamisen (1869) jälkeen. Nykyään Bombay on Intian rahaliikenteen keskus sekä tärkein kauppa- ja teollisuuskaupunki; mm. tekstiili-, kemian-, kone- ja elintarviketeollisuus Intian vilkasliikenteisin satama. Bombay on myös merkittävä kulttuurikeskus; kaksi yliopistoa. Saarelle rakennettu Bombayn eteläosassa on eurooppalais-tyylinen keskusta. Nähtävyyksiä ovat mm. Gateway of India (”portti Intiaan”, 1911) ja parsien hautausmaa ”Hiljaisuuden tornit”. Bombayn ongelmia ovat saasteet, asunnottomuus ja laajat slummialueet. Viljo Kosonen ”Intian ihmeitä oppimassa – Matkani Intiassa, Birmassa ja Thaimaassa” (Otava 1961) lainaus sivulta 101: ”Jos Bombayssa kävijä haluaa nähdä yhdellä kertaa paljon, niin hän ei voi tehdä sitä mistään niin hyvin kuin Malabarin kukkuloilta. Siellä kumpuisen mäen päällä on huviloita ja puistoja, jotka sinänsä ovat katsomisen ja tutustumisen arvoisia. Viehättävämpiä on Kamala Nehrun puisto siltoineen, puroineen ja vesiputouksineen, joitten lomassa on talonkorkuinen Äiti Hubbardin kenkä. Tämän rakennuksen kuistille, kengänvarren suuhun kun nousee, niin näköalat avartuvat yhä. Lähettyvillä on myös ’Riippuva puutarha’. Sen riippuminen ei tosin tarkoita muuta kuin rinteellä sijaintia, mutta sen erikoisuutena ovat ihmis- ja eläinhahmot, jollaisiksi suurin osa pensaita ja puita on leikattu… Melkein Malabarin kukkulan juurella, Arabian meren poukamassa on hehtaarien laajuinen, erinomainen hiekkaranta kaupunkilaisten ahkerassa käytössä. Jo sen kohdalta alkaa hieno rantabulevardi, moniväyläinen Marine Drive, joka palmupuitten koristamana ja suurten valkoisten tai vaaleanväristen liike- ja asuintalojen reunustamana kiehtoo ketä tahansa niin päivän auringon kuin illan ja yön lukemattomien lamppujen valomeressä.”

Madras, virallisesti Chennai, Tamil Nadun osavaltion pääkaupunki, joka on Intian kaakkoisosassa Bengalinlahden rannikolla, jossa asuu n. 4,2 miljoonaa asukasta (2001). Madras on Intian neljänneksi suurin kaupunki ja huomattava kauppa-, teollisuus- ja kulttuurikeskus. Monipuolinen teollisuus käsittää perinteisen puuvilla- ja nahkateollisuuden lisäksi ajoneuvo-, elektroniikka-, kemian-, rakennusaine-, metalli- ja elintarviketeollisuutta. Yliopisto (perustettu 1857) ja useita tutkimuslaitoksia. Madras on myös yksi Intian tärkeimmistä vientisatamista. Siellä on kansainvälinen lentoasema. Madras on kehittynyt brittien 1639 perustamasta siirtokunnasta.

Helsingin Sanomissa 9.2.2011 oli Tommi Niemisen kirjoitus, jossa kerrottiin 24-vuotiaasta sosiaalityöntekijä Santhomesta, joka asuu Chennain (Madras) Kannagi Nagarin lähiössä, koska tsunami tuhosi perheensä talon Tamil Nadun rannikolla ja hänet perheineen tuotiin joulukuussa 2004 ongelmalähiöön. Monet Kannagi Nagarin daliteista on käännynnäisiä kristittyjä. ”Moni täällä ihailee (kastittomien kansanjohtajaa) Ambedkaria, mutta minun ainoa sankarini on Jeesus”, Santome sanoo. ”Ei se kääntyminen kristityksi sinänsä mitään auta. Mutta Jeesus auttaa.”

Intian rautatiet

Ensin täytyy rekisteröityä Intian rautateiden sivuille ja sitten ostaa liput esim. makemytrip.com kautta koska siellä käy kansainvälinen luottokortti.

Kirjallisuus:

Sirpa Tenhunen, Minna Säävälä ”Muuttuva Intia” (Kleio)
Dominique Lapierre ”Ilon kaupunki” (Otava 1987)
Irja Sievinen ”Kallella Kaukoitään – Autolla Helsingistä Singaporeen” (Tammi 1957)
Tapani Sopanen ”Juhani Huotari – vainotun kristityn asiamies” (Päivä Osakeyhtiö 2018)
Asta Tillander ”Ammaguru – Aune Hynyn elämä” (Otava 2006)

Linkkejä:

Nita Edwards https://nitaedwardsnow.com
Amy Carmichael, Dohnavur-lähetys http://dohnavurfellowship.org/

https://en.wikipedia.org/wiki/Amy_Carmichael
Amy Carmichaelin kirjoja netissä luettavana:
https://www.gutenberg.org/ebooks/29426