Kansainvälinen rikollisuus

Näin presidentinvaalien aikaan olisi hyvä kuulla, mitä presidenttiehdokkaat ajattelevat kansainvälisestä rikollisuudesta, joka ulottuu myös Suomeen hyvinkin vahingollisesti. Mediasta ja uutista saa kuulla, että monenlaisia huijauksia, ansoja ja petoksia yritetään tehdä, joiden takana voi olla kansainvälisiä rikollisryhmiä ja heidän varojen hankintaansa liittyvänä toimintana. Yritetään kalastella pankkitunnuksia, löytää yksinäisiä ihmisiä rakkausansoihin ja heidän pettämisekseen. Aiemmin hurmurit osoittivat rakkautta löytämälleen sopivalle tytölle ja jonkun ajan kuluttua laittoivat rakkautensa kohteet ansaitsemaan elantoa prostituution kautta, eli eräänlainen keino saada elatus tunnesiteiden kautta. Verkossa myydään olemattomia tuotteita, eikä niitä koskaan toimiteta jne. Vanhoja keinoina on aiemmin kai ollut tapa kirjoittaa sopimuksen tekijälle epäedulliset sopimukseen liittyvät asiat niin pienellä ettei niitä luettaisi ja tiedostettaisi sopimusta tehtäessä, jolloin saatetaan erehdyttää ja pettää tekemään heikommalle osapuolelle epäedullisia sopimuksia. Näistä asioista pitäisi jakaa enemmän tietoa, sillä se on yhteiskunnan toiminnalle haitallista. Yksi tapa kehittyvissä maissa on saada velkasuhde aikaan, jota ei koskaan pysty maksamaan, vaan velallisesta tulee ikuisia orja.

Marjorie McDermid kirjoittaa huijauksista myös, että vuonna 1987 arveltiin Intiassa työskentelevän 150.000 nepalilaista prostitoitua. Heistä joka viides oli alle 16-vuotias. Tyttöjä myyvät ilotalojen omistajille syrjäisillä köyhillä seuduilla elävät vanhemmat tai sukulaiset – ihmiset joihin tytöt luottavat. Eivät nämä tytöt, eivätkä aina heidän vanhempansakaan, eivät pitkän, usein monen päivän kävelymatkansa aloittaessaan tiedä seksikaupasta, johon he ovat joutuneet. Tytöt joutuvat kokemaan lyömistä, majoittumaan pimeisiin huoneisiin, ja selviämään vähällä ruoalla. Näiden julmuuksien tarkoituksena on saada heidät alistumaan omistajiensa tahtoon. Omistajat olettavat tyttöjen ottavan keskimäärin viisi asiakasta päivässä… Usein välittäjät uskottelevat lapsille, että nämä tulevat työskentelemään tehtaassa tai toisessa maassa olevassa perheessä. Näitä lapsia ryöstetään, siepataan, huutokaupataan, myydään ja myydään edelleen. Lapsilla käytävään seksikauppaan vaikuttavat myös laittomat adoptiot…

Edward T. Bradley kirjoittaa lapsityövoima huijauksista: ”Lapsityövoimaa käytetään hyväksi monenlaisten verukkeiden varjolla. Velkavankeus ja oppisopimukset tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia saada ’laillinen hyväksyntä’ lasten riistämiselle halpana työvoimana. Velkavankeutta pidetään nykyajan orjuutena. Abdrew Girrelli toteaa: ’Miljoonat Etelä-Aasian velkavangit… elävät oloissa, jotka ovat käytännössä orjuutta.’ Velkavankeus on yleisintä prostituutiossa, kotiavun käytössä, maanviljelyksessä ja monissa pienissä teollisuusyrityksissä. YK:ssa orjuus määritellään lasten hyväksikäytöksi, jossa vanhempi antaa alle 18-vuotiaan lapsen yrityksen tai toisen ihmisen käyttöön. Tätä liiketoimintaa ei tehdä vain perheen tulojen lisäämiseksi, vaan usein pyritään maksamaan velkoja. Tavallisesti lapsi tekee työtä maksaakseen korkoa lainasta eikä hänen työllään koskaan lyhennetä itse lainapääomaa. Serauksena on peritty ja jatkuva velka, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Intiassa yli viisi miljoonaa lasta tekee työtä maksaakseen perheen velkoja.”

Huijaus on teko, jossa saavutetaan aluksi uhrin luottamus tarkoituksena käyttää hänen luottamustaan sen jälkeen vilpillisesti hyväksi.

Ansa on yleisessä tarkoituksessa eräänlainen riistan pyydystykseen tarkoitettu itsetoiminen laite, mutta sitä voidaan soveltaa, myös ihmisten väliseen toimintaan vertauskuvallisesti varallisuuden metsästämisessä, jolla on tarkoitus napata valittu ja hyväksi havaittu kohde saaliina. Kuvaannollisesti ansalla voidaan tarkoittaa myös taktiikkaa tai menettelyä, jolla pyritään harhauttamalla saattamaan vastustaja epäedullisempaan asemaan, eli toiminatkyvyttömäksi.

Petos on tekijänsä epärehelliseen menettelyyn liittyvä rikos. Petoksesta ja sen eri törkeysasteista säädetään Suomen rikoslain 36. luvussa.  Suomen poliisin mukaan internetissä tehtävät petokset ovat yleistyneet ja niiden muoto on monipuolistunut 2000-luvulla huomattavasti. Hyvin yleisiä ovat netissä tapahtuvaan kaupankäyntiin liittyvät petosrikokset tai vastaavat huijaukset. Kiistatapauksissa on tyypillisesti kysymys joko siviilioikeudellisesta riita- tai rikostapauksesta, eikä rajanveto näiden välillä ole aina selvää. Tilastokeskuksen mukaan poliisin tietoon tuli vuonna 2013 yhteensä 21 735 lievää tai ”tavallista” petosta sekä 1 100 törkeää petosta. Lievien tai ”tavallisten” petosten lukumäärä on likimain kaksinkertaistunut vuosikymmenessä, sillä vuosina 2000–2007 lieviä tai tavallisia petoksia tuli Suomessa poliisin tietoon vuosittain noin 10 000–13 000. Törkeissä petoksissa ei ollut tänä aikana yhtä suurta määrällistä muutosta.  Suomen käräjäoikeuksissa ratkaistiin vuonna 2012 yhteensä 2 649 tapausta, jossa pääsyytteenä (vakavin rikos) oli petos tai lievä petos. Näistä hyväksyttiin 2 408 ja hylättiin 166 tapausta. Törkeitä petostapauksia ratkaistiin vuonna 2012 yhteensä 339 tapausta (pääsyyte), joissa mainittu rikosnimike hyväksyttiin 272 tapauksessa.

Itsepetos on tilanne, jossa ihminen ei-tietoisesti tulkitsee todellisuutta halujensa ja toiveidensa mukaisesti vääristellen totuutta ja lopulta uskoen unelmaansa. Vääristellyn käsityksen avulla voi välttää tuskan, jonka oikea tieto aiheuttaisi. Ensisijaisesti itsepetos kohdistuu yleisesti tavoiteltuihin ilmiöihin, kuten haluun onnistua ja olla rakastettu, mutta myös riippuvuuksista kärsivä pettää usein itseään. Itsepetos voi tuoda ihmiselle lohtua. Se liittyy teeskentelyyn, valehteluun ja heikkotahtoisuuteen. Vasta kun petos on päättymässä, pettäjälle alkaa paljastua paitsi se, miten asiat todella ovat, myös se, että hän itse on ollut hölmö.

Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjassa kerrotaan, että petos ja vilppi esiintyvät kaikilla ihmisillä kielen syntinä, Job 27:4: Sananl. 24:28; vain Kristus on pysynyt siitä vapaana, 1. Piet. 2:22. Hän on meille tässäkin suhteessa esikuvana, 1. Piet. 2:1. Opittuaan tuntemaan Jeesuksen Sakkeus tahtoi sovittaa tekemänsä petokset, Luuk. 19:8. Kristityn on varottava lankeamasta itsepetokseen. Ihminen pettää itseään helposti turhin toivein, Jer. 37:9, sillä häneltä puuttuu terve todellisuuden taju. Myös ylpeys on itsepetoksen lähde, sillä se arvioi oman voiman ja viisauden paljoa korkeammaksi kuin se todella on, vieläpä luulee voivansa uhmata Jumalan tuomiota, Job 15:31: Jer. 49:16; Gal. 6:3; 1 Kor. 3:18. Petos on myös synnin pääkeino ihmisen viettelemisessä, Room. 7:11; Hepr. 3:13, kuten jo kertomus syntiinlankeemuksesta osoittaa, 1 Moos. 3. Niin synti petos yhä ihmisiä kuvittelulla, että Jumalan sanan mukainen elämä on raskasta ja ilotonta ja että vain synnin palveleminen tuo onnea. Samoin petos ihmistä rikkaus, Matt. 13:22, ja epäjumalanpalvelu, Jer. 3:23.

1 Tim. 6: 6-12 ”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen. Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta. Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.”

Opinnäytetyöt:

Emilia Asikainen ”Tietojenkalastus ja ikäihmiset – yli 60-vuotiaiden tietoturvatietoisuus” (Opinnäytetyö Laurea, 2022)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/722575/Opinn%C3%A4ytety%C3%B6%20-%20Tietojenkalastus%20ja%20ik%C3%A4ihmiset_Emilia_Asikainen.pdf?sequence=2

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Elina Juusola ”Sydän saaliina – romanssihuijarit verkossa” (Docendo 2018)
Riku Salmivuori ”Tarinoita toiselta puolelta – verkkohuijareiden metsästäjät kertovat” (Myllylahti Oy 2018)
Riku Salmivuori ”Miljoonaperintö tarjolla – kuinka verkkopetos toimii” (Myllylahti 2016)
Edmüller, Andreas & Wilhelm, Thomas ”Manipulointitekniikat: Niiden tunnistaminen ja torjuminen” (Rastor 2004)
Juha Räikkä ”Itsepetoksen filosofia (WSOY 2005)
Pia Rendic ”Ihmiskaupan kasvot” (Uusi Tie 2015)
Garry A. Hagen & Gregg Hunter ”Viattomia vietellyt” (Kuva ja Sana 2006)
Wikipedia

Linkkejä:

https://pmlehti.fi/uutiset/toimiala/rikoskirjailija-kirjoittaa-kirjaa-helprintista/

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/763364?page=12

 

penttijuhani
Helsinki

Olen syntynyt Helsingissä 1950 luvulla, kun vanhempani muuttivat Oulusta ja Ilomantsista Helsinkiin työn perässä. Toimin ammattikoulun opettajana 28 vuotta. Olen eläkeläinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu