Mikä on BRICS

Uutisissa kuulin uuden käsitteen BRICS, joka on uusien kehittyvien maiden kauppaliitto. Tämän vuoksi Etelä-Amerikan maista Brasilia ja Argentiina on myös esillä uutisissa, koska ne kuuluu BRICS:n tai BRICS-maihin, jotka on taloudessa ja kansainvälisessä politiikassa käytetty nimitys, jolla tarkoitetaan viittä kehittyvää maata, joiden vaikutus maailman taloudessa kasvaa voimakkaasti. BRICS maita ovat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikkka ja niiden taloudellisen vaikutusvallan kasvua. Lyhenne on muodostettu näiden maiden englanninkielisten nimien alkukirjaimista. Neljää ensimmäistä kutsutaan nimellä BRIC-maat. Yhteistyö laajenee 1. tammikuuta 2024, kun Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Argentiina, Egypti, Etiopia ja Saudi-Arabia liitetään virallisesti. BRICS-maiden taloudet ovat kasvaneet 2000-luvulla nopeasti, ja ne kattavat neljänneksen maailman maapinta-alasta, yli 40 % maailman väestöstä sekä arviolta 20–25 % maailman BKT:sta. BRICS-maiden suuren väestön ja niiden suuren talouskasvun takia on odotettavissa, että maiden taloudellinen vaikutusvalta kasvaa tulevaisuudessa huomattavasti, osittain teollisuusmaiden kustannuksella.

Etelä-Amerikan historiaa

Espanjalainen löytöretkeilijä Juan Diaz de Solis saapui Argentiinaan La Platan suuhun vuonna 1515. Espanjalaiset perustivat La Platan ympärille vuodesta 1516 alkaen siirtokuntia, jotka kuuluivat aluksi Perun ja vuodesta 1776 La Platan varakuningaskuntaan. Vuonna 1826 säädettiin perustuslaki, jota 1853 muutettiin federalistiseen suuntaan. Espanja tunnusti Argentiinan itsenäiseksi vuonna 1842. Poliittinen epävakaisuus johti kuitenkin väkivaltaisuuksiin ja diktatuuriin. Myös Brasilian ja Uruguayn kanssa Paraguayta vastaan 1865–70 käyty sota vaikeutti taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä. Pitkään jatkuneen laman seurauksena 1938 esiintyi levottomuuksia, jopa aseellinen kapina. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa 1945 Argentiina julisti sodan Saksalle ja Japanille.

Olavi Paavolainen (s. 17.9.1903 Kivennapa, k. 19.7.1964 Helsinki), oli kirjailija, toimittaja kulttuurivaikuttaja. Olavi Paavolainen teki matkan Etelä-Amerikkaan kohti uutta mannerta, joka alkoi 6. maaliskuuta 1937. Matkan pohjalta Paavolainen kirjoitti Etelä-Amerikasta ja sen suomalaissiirtolaisista kertovan kirjan Lähtö ja loitsu, joka ilmestyi 1937. Paavolainen aloitti vielä toisenkin kirjan kirjoittamisen, joka ilmestyi 1938 nimellä Risti ja hakaristi. Teos käännettiin myös ruotsiksi, ja se sai Ruotsissa loistavat arvostelut.

Toivo Rapeli ”Kuohuvassa Etelä-Amerikassa” (Kirjapaja 1974), josta lainaus sivulta 55: ”Amazonin alueen valtaus alkoi 1637, jolloin portugalilainen Pedro Texeira nousi Amazonin virtaa pitkin Perun alueella olevaan Iquitosiin… Mielenkiintoista on tutustua portugalilaisten kertomukseen amatsoneista. ’Intiaanit olivat täysin hölmöjä, mutta heidän eturivissään taistelivat amatsonit osoittaen sellaista urheutta, että intiaanitkaan eivät rohjenneet lähteä pakosalle. Ja jos joku sitä yritti, amatsonit surmasivat hänet nuijaniskulla… Nämä naiset ovat hyvin pitkiä ja vaaleaihoisia, heillä on pitkät hiukset, jotka he palmikoivat ja kietovat pään ympärille. He ovat hyvin lihaksikkaita ja kulkevat melkein alasti. He käsittelevät taitavasti jousta, ja jokainen heistä vastaa taistelussa kymmentä intiaania… Heidän nuolensa tunkeutuivat aluksimme kämmenenleveyden syvyyteen tehden niistä piikkisikoja muistuttavia.’ Valkoisten tuliaseet olivat kuitenkin tehokkaampia kuin intiaanien jouset: näiden oli vähitellen peräännyttävä ja alistuttava. Intiaaneja metsästettiin kuin petoja. Uudisasukkaat alistivat voitetut orjikseen ja maatilojensa työmiehiksi. Intiaanit pakotettiin asettumaan vakinaisille asuinpaikoille kyliin puukirkon ympärille rakennettuihin majoihin. Valloittajien mukana seurasivat lähetystyöntekijät; voitettuja intiaaneja ryhdyttiin käännyttämään kristinuskoon. Heille opetettiin myös maataloustehtäviä. On muistettava, että kirkon miehet saivat tehtäväkseen myös suojella intiaaneja sotilaiden julmuudelta. Kuningas halusi, että lähetystyöntekijät vaikuttaisivat verilöylyjen lopettamiseen ja yrittäisivät totuttaa intiaaneja uusiin elämäntapoihin. Heidät oli vähitellen vieroitettava kiertelevästä elämästä… Ennen pitkää luovuttiin intiaanityövoiman kouluttamisesta ja tilalle tuotiin neekerityövoimaa, joka osoittautui paljon soveliaammaksi. Francisco Pizarro oli syntynyt Espanjassa Estremadurassa 1478 köyhän ja sivistymättömän maalaisaatelismiehen äpärälapsena… Sittemmin hän kierteli palkkasoturina ja liittyi 1510 tunnetun conquistadorin espanjalaisen valloittajan Vasco Núnez de Balboan (1475-1517) Balboa näki ensimmäisenä eurooppalaisena Ison valtameren ja julisti sen saarineen ja rantoineen Espanjan kuninkaalle kuuluvaksi. Pizarro oli mukana neljä vuotta myöhemmin, jolloin Balboa mestattiin… Espanjalaisten uuteen maailmaan tekemien löytö- ja valloitusretkien päävaikuttimena oli kullanhimo… Garcilaso de la Vega, conquistadorien kristinuskoon käännyttämä inka ja inkojen ensimmäinen ’eurooppalainen’ historiankirjoittaja, olettaa Manco Capacin valtakunnan syntyneen 1000-luvun keskivaiheilla.”

Katso: https://en.wikipedia.org/wiki/Inca_Garcilaso_de_la_Vega

Brasilia

Portugalilaiset saapuivat Brasiliaan 1500-luvun alussa. Pedro Álvares Cabral valtasi maan Portugalin kuninkaan nimissä vuonna 1500. Ensimmäinen siirtokunta perustettiin kuitenkin vuonna 1532. Vuonna 1549 siitä tuli kenraalikuvernöörikunta, jolloin maahan tuli jesuiittalähetyssaarnaajia. Intiaanien orjuus kiellettiin vuonna 1758, mutta heidän sijaansa käytettiin mustia orjia, joita oli vuonna 1818 puolet asukasluvusta. Kolmen vuosisadan aikana eurooppalaiset hakivat maasta brasilianpuuta ja maassa viljeltiin runsaasti sokerirukoa. Ranska valloitti Portugalin vuonna 1807, pakeni sen kuningas Juhana VI Brasiliaan, joka korotettiin Portugalin kanssa personaaliunionissa olevaksi kuningaskunnaksi. Hänen poikansa Pedro I, jolle kuningas oli uskonut hallinnan lähtiessään takaisin emämaahan vuonna 1820, julisti yleisen mielipiteen pakottamana Brasilian itsenäiseksi ja hänet tunnustettiin perustuslailliseksi keisariksi 12. lokakuuta 1822. Pedro I:tä (1822–1831) seurasi hänen poikansa Pedro II (1831–1889). Orjuuden poistaminen aiheutti 1889 vallankumouksen, jolloin Brasilia julistettiin tasavallaksi.

Betty Ahvenainen-Salinin kirjassa ”Donna Bettynä Brasiliassa” (WSOY 1966), jossa hän kertoo lapsuudestaan Hämeenlinnassa, kouluaikoja Mikkelissä, opintomatkaansa Wieniin, jossa sai valmistaa kisällinnäytteenä itselleen Romanian tulevalle kuningattarelle, prinsessa Helenalle, sekä sota-ajan kenttäsairaalakokemuksistaan Petsamossa. Iso muutos oli muutto Brasiliaan siskonsa luokse, jossa aloitti kotiompelijattarena Rio de Janeirossa, myöhemmin hän perusti menestyvän oman ompelimon. Hänestä tuli Copacabanan Golden Roomin muotimaailmassa tunnettu nimi. Hän kertoo lukeneensa paljon Raamattua ja teki Brasilian slummialueilla avustustyötä työnsä ohessa, josta hän kertoo kirjassaan.

Lainaan sivulta 86 alkaen kertomusta Matto Grosson intiaanikylässä: ”Jo pitkän aikaa oli halunnut tehdä matkan Keski-Brasiliaan Matto Grosson osavaltioon. Olin jo useita vuosia hyvin varakkaan rouvan, Donna Sandran, joka oli intiaanipäällikön tytär tästä valtiosta. Päällikkö oli kuollut vuotta aikaisemmin ja nyt Donna Sandra tahtoi yhdessä miehensä kanssa lähteä tervehtimään sukuaan tuodakseen samalla äitinsä Rioon. Iloni oli suuri kun sain kutsun tulla mukaan matkalle. Paperisota vei aikansa, kuten tavallisesti. Toistakymmentä erilaista rokotustakin oli otettava. Mutta kun kaikki oli kunnossa, kiipesimme yksityiskoneeseen, joka käänsi nokkansa kohti pohjoista. Taivas oli pilvetön ja sääennustus lupasi hyvää ilmaa. Olen paljon lentänyt etelävaltiossa, mutta lentomatka kauas pohjoiseen sademetsissä asuvien intiaanien keskuuteen tuntui sentään aika uskalletulta. Luotin kuitenkin Donna Sandraan, joka oli kuusitoista ikävuottaan viettänyt kotiseudullaan. Hän oli yksi intiaanipäällikön kuudestatoista lapsesta. Ensimmäinen laskumme tapahtui Bello Horizontessa. Täytettyämme polttoainetankkimme jatkoimme matkaa Goiasin osavaltion yli Matto Grosson pääkaupunkiin Cuibaan. Tämä alle sadantuhannen asukkaan kaupunki oli jo intiaanien asuma-aluetta. Viivyimme siellä pari päivää papereittemme tähden… Donna Sandran syntymäkoti, suuri maatila, sijaitsi Juruena-joen rannalla autiolla tasangolla aarniometsän keskellä lähellä Bolivian rajaa. Tietysti ei kaupungissa eikä pienessä kyläpahasessa ollut sellaista ylellisyyttä kuin lentokenttää, ja niin meidän koneemme oli muutamia kierroksia tehtyään laskeuduttava suurelle maissipellolle… Kun olimme aikamme raahanneet tavaroitamme pitkin peltoa, saavumme lopulta leveän joen tuntumaan. Sen rantaa pitkin kulkien tulimme taloon, jonka edessä seisoi arviolta parisataa miestä, naista ja lasta meitä odottamassa…

Lähetyssaarnaajaan ja hänen vaimonsa tapasimme myöhemmin uudestaan, kävimme heidän vaatimattomassa majassaan. Siellä oli suuria kääröjä Amerikasta saapunutta tavaraa, lääketarpeita, siteitä, instrumentteja, kangasta ym. Rouva oli aikoinaan valmistanut sairaanhoitajaksi ja oli korvaamaton tuki miehelleen. – Tunnemme olevamme täällä kotonamme, kertoilivat lähetyssaarnaajat. Epäonnistuminen intiaanien ja muidenkin alkuasukasheimojen keskuudessa johtuu siitä, että vieras tulija asettuu heidän yläpuolelleen erikoisasemaan eivätkä he pidä siitä. Vaikeuksia meilläkin oli alussa, mutta Xugun isä, suuri päällikkö, alkoi luottaa meihin. Kun hän ja hänen perheensä kääntyi kristinuskoon, alkoi työmme menestyä. Työkenttämme on laaja ja käymme monien päivämatkojen päässä. Yritämme olla auttamassa, kun on kysymyksessä esim. vaikea synnytys tai sairaat tarvitsevat hoitoa. Kulkeminen viidakoissa on hidasta ja vaikeata, mutta ei lainkaan niin vaarallista kuin sivistyneessä maailmassa luullaan. Lähetyssaarnaajat kertoivat, että eri intiaaniheimot eroavat suuresti toisistaan sekä tapojensa että luonteensakin puolesta. Kun voittaa heidän luottamuksensa, saa heistä uskollisia ystäviä… – Uskon ja evankeliumin sanoman he ottavat vastaan lapsen lailla, jatkoi lähetyssaarnaaja. Minulla on täysiverisiä intiaaneja apulaisinani. He ovat älykkäitä eivätkä pelkää mitään. Heidän työnsä on jo tuottanut suurta siunausta. On täällä ollut myös joitakin amerikkalaisia työntekijöitä, mutta työ on ollut heille liian vaikeata ja ilmasto rasittavaa, ja niin he ovat palanneet takaisin. Me olemme jo vanhoja ja voisimme lähteä kotiin eläkkeelle, mutta emme viihtyisi enää muualla, sillä olemme olleet täällä liian kauan. – Miten opitte tämän kielen? Minusta tuntuu, että kaikki puhuvat eri tavalla. – Kyllä kielen oppiminen usein oli vaikeata, se on totta. Suurimman kiitoksen ansaitsee Xugun isä. Hän oppi nopeasti lukemaan ja kirjoittamaan ja alkoi sitten opettaa meitä ja niin pääsimme vähitellen perille eri heimojen kielistä. Uuden testamentin olen vaimoni kanssa kääntänyt neljän heimon kielelle ja sitä luetaan ahkerasti. Eivät läheskään kaikki ihmiset osaa lukea, mutta he kuuntelevat mielellään, kun toiset heille lukevat. Kirkkoa meillä ei ole. Tällaisessa kylässä pidämme jumalanpalvelukset ja rukoushetket ulkona tai sateen sattuessa suuremmissa majoissa. Kuulijakuntamme, jotka tulevat uskomattoman pitkien ja vaivalloisten matkojen päästä, tilaisuudet ovat aina juhlahetkiä.”

Argentiina

Argentiinassa Ranskan vallankumouksen ja Yhdysvaltain vapaussodan innoittamina annettiin Buenos Airesissa  itsenäisyysjulistus 1810. Kenraaleiden José San Martín ja Simón Bolivar johtamissa itsenäisyyssodissa espanjalaiset lyötiin, ja Argentiina itsenäistyi 9. heinäkuuta 1816. Tämän jälkeen vallasta kamppailivat keskusvaltaa kannattavat unitarios ja liittovaltiota kannattavat mazorqueros. Bolivia erosi liitosta 1825 ja Uruguay 1828. Tämän ajan merkittävä hahmo oli kenraali Juan Manuel de Rosas, joka hallitsi yksinvaltiaana 1829–1852. Uruguayn ja Brasilian tukemana kenraali Justo José de Urquiza johti vallankumousta, ja Argentiina sai perustuslain 1853. 1800-luvun lopulla maa rikastui nopeasti uudenaikaisen maatalouden ja kaupan ansiosta. Vuosina 1880–1930 Argentiina ylsi maailman kymmenen rikkaimman maan joukkoon.

Toisen maailmansoda aikaan Argentiina julistautui puolueettomaksi, mutta kieltäytyi katkaisemasta suhteita Saksaan ja Japaniin. Vuonna 1943 akselivaltoja myötäilevä asevoimien juntta kaappasi vallan kenraali Pedro Pablo Ramírezin johdolla. Yksi sen johtajista oli eversti Juan Domingo Perón, joka nousi hallituksen näkyvimmäksi hahmoksi työvoimaministerinä. Argentiina katkaisi suhteet akselivaltoihin 1944 ja julisti niille sodan viimein 1945. Juan Perón voitti presidentinvaalit sodan jälkeen 1946. Hän lupasi työläisille korkeammat palkat ja sosiaaliturvaa. Perónin politiikassa ensisijalla oli työllisyyden ylläpito ja ammattiyhdistysten laajentaminen. Ensimmäinen viisivuotissuunnitelma vuonna 1947 perustui kansallistetun teollisuuden tuomaan kasvuun. Hänen vaimonsa Evita Perónista tuli miltei pyhimys Argentiinassa. Hän perusti useita köyhien avustusohjelmia ja työskenteli ahkerasti myös naisten aseman parantamiseksi. Useat Saksan kansallissosialistit pakenivat sodan päätyttyä Perónin Argentiinaan. Vuonna 1949 säädettiin uusi perustuslaki, joka vahvisti presidentin valtaa. Perónin tukijoiden hallitsema kongressi sääti lain, joka kielsi presidentin arvostelemisen. Vuonna 1951 Perón valittiin uudelleen presidentiksi suurella äänten enemmistöllä. Hänen vaimonsa kuoli syöpään 1952, ja sen jälkeen Perónin suosio alkoi hiipua.

Juan Perón syntyi pientilallisen poikana, joka meni sotilasakatemiaan 1911. Hän toimi myöhemmin akatemian kouluttajana ja vieraili 1939 Mussolinin Italiassa, matkustaen Saksan ja Espanjan kautta. Eversti Perón tuli vuonna 1943 sotilasjuntan työministeriksi. Työministerinä hän perusti häntä tukevan ammattiyhdistysliikkeen, johon kuului paljon köyhiä työläisiä, descamisadoseja (kirjaimellisesti paidattomia). Perónin hallituskumppanit olivat hyvin huolestuneita hänen kansansuosiostaan ja pidättivät Perónin lokakuussa 1945, mikä sai descamisadot raivoihinsa, ja he aloittivat suurmielenosoitukset radiotoimittaja Eva ”Evita” Duarten yllyttäminä. Evita ja Perón menivät naimisiin ja 1946. Perón valittiin presidentiksi antiamerikkalaisen ja populistisen kampanjan avulla. Perón aloitti käänteentekevät sosiaaliset uudistukset, kansallisti ulkomaiset yritykset ja aloitti laajat työllisyyshankkeet. Sodan jälkeen maahan tuli runsaasti pakolaisia mm. Saksasta. Peron antoi turvapaikan monille Euroopasta paenneille saksalaisille sotarikollisille.

Viidentoista vuoden ikäisenä Eva Duarte matkusti Buenos Airesiin pyrkien elokuva- ja radiotyöhön. Eva tapasi Perónin ensimmäistä kertaa työskennellessään näyttelijänä B-luokan melodraamoissa ja Radio El Mundon saippuaoopperoissa. Kenraali Juan Perón perusti työväen ja ammattijärjestöjen puolueen ja tuli presidentiksi vuonna 1946. Perónin puoliso Eva Duarte oli miehensä tukena kansansuosion hankinnassa, kunnes hän kuoli 1952 syöpään. Sotilaskapina kukisti Perónin 1955 ja hän joutui poistumaan maasta. Kenraali Juan Perón palasi 1973 Argentiinaan asuttuaan 18 vuotta Espanjassa. Perónin kannattajien, peronistien, ehdokas Hector Campora valittiin presidentiksi 1973, niin hän luopui tehtävästä Perónin hyväksi. Juan Perón kuoli 1974 ja hänen puolisonsa varapresidentti Maria Estela Martinez de Perón tuli presidentiksi Juan Perónin kuoltua, kunnes hänet syrjäytettiin 1976. Kenraalien Jorge Rafael Videlan, Roberto Eduardo Violan ja Leopoldo Galtierin johtamien sotilashallitusten epäonnistuneen talouspolitiikan, räikeiden ihmisoikeusloukkauksien ja 1982 Isolle-Britannialle hävityn Falklandin sodan seurauksena Argentiinaan valittiin 1983 jälleen siviilipresidentti Raúl Alfonsínin. Peronistipresidentti Carlos Saul Menem (1989–1999) pyrki saamaan talouden kuntoon. Myös Falklandin sodan jälkeen katkenneet diplomaattisuhteet Ison-Britannian kanssa solmittiin uudelleen 1990. Lokakuussa 1997 pidetyissä edustajainhuoneen välivaaleissa peronistit menettivät vuoden 1995 vaaleissa saamansa ehdottoman enemmistön, mutta säilyttivät asemansa suurimpana puolueena. Maassa käytiin keskustelua sotilashallitusten aikaisista ihmisoikeusrikkomuksista ja useita korkeita upseereita oli vangittuna.

Alicia Dujovne Ortiz on kirjoittanut kirjan ”Evita köyhien kuningatar” (Otava 1997), josta lainaus sivulta 70: ”Työllä ja tuskalla taltutetut sankat hiukset ja kotkannenä kielivät intiaanialkuperästä: eikö Perón muistuttanutkin intiaani Patoruzúa, suositun argentiinalaisen sarjakuvan sankaria, josta Asterixin tekijät ottivat mallia? Todellisuudessa hänen poskiensa miehekäs ahava johtui psoriasiksesta, jota hän hoiti ja peitti ihovoiteella – siitä gardelmainen kuvauksellinen maski… Perónin tuohon aikaan julistama oppi oli lainattu paavin kiertokirjeistä. Toisin sanoen ne toistivat kristinopin mukaista yhteiskuntakäsitystä. (Isä Benitez sanoo olleensa puheiden takana, mikä saattaa hyvin pitää paikkaansa.) Viesti oli yksinkertainen ja helposti mieleen painuva ei pelästyttänyt porvareitakaan: hän muisti sanoa työläisille, etteivät kaikki työnantajat sentään olleet kunnottomia…”

Tässä kirjassa mainitaan myös Evitan perustamat avustussäätiöt ja muu köyhien auttaminen. Evitan avustussäätiö keräsi melkein pakolla tai kyseenalaisilla keinoilla yrityksiltä ja työläisiltä avustusrahat asemansa avulla, mutta vain osa kerätyistä varoista meni avustustyöhön. Ehkä he keskittyivät liikkaa köyhien avustamiseen, eikä työpaikkojen ja yrittämisen edellytyksien parantamiseen luomalla kestävää yhteiskuntamallia, jossa ei tarvita avustustoimintaa, jos työtä on tarjolla kaikille, palkalla tulee toimeen ja jää säästöönkin. Juan Perónin talouden huono hoito johti kansan köyhtymiseen, sekä vallankaappaukseen, joten Perónin oli paettava maasta. Evitasta on tehty musikaalielokuva Alan Parkerin toimesta vuonna 1996, joka perustuu teatterimusikaaliin, jonka. Elokuva kertoo Argentiinan presidentin puolisosta Eva Perónista. Elokuva voitti Oscarin parhaasta laulusta ”You Must Love Me”, jonka sävelsi Andrew Lloyd Webber ja Tim Ricen sanoitti. Elokuvan pääosissa nähdään Madonna, Antonio Banders ja Jonathan Pryce.

Katolilaisia Argentiinassa on 92 %, protestantteja 2 %, juutalaisia 2 %, muita 4 %. Argentiinan juutalainen väestö on Etelä-Amerikan suurin, ja maassa on myös yksi maanosan suurimmista moskeijoista.

Aadolf Eichmann lähti Saksasta vuoden 1950 alussa ja meni Italiaan, jossa muuan fransiskaanimunkki järjesti hänelle Ricardo Klementin nimelle kirjoitetun passin ja Argentiinaan viisumin. Heinäkuun puolivälissä 1950 Eichmann matkusti Argentiinaan Buenos Airesiin. Hänen vaimonsa ja heidän kolme lastaan muuttivat Argentiinaan 1953. Paikallisessa saksalaisyhteisössä karkurin henkilöllisyys oli melko laajalti tiedossa. Israelin tiedustelupalvelu Mossad pääsi syksyllä 1959 muuta kautta selville Eichmannin piilopaikasta. Israelin salaisen palvelun joukot kaappasivat Eichmannin Argentiinassa 11. toukokuuta 1960 maan lakien vastaisesti, ilman argentiinalaisten viranomaisten lupaa. Eichmann lennätettiin 21. toukokuuta 1960 salaa. Argentiina katsoi tapauksen suvereniteettinsa loukkaamiseksi, kutsui Israelin-suurlähettiläänsä kotiin ja vaati YK:n turvallisuusneuvostoa koolle. Eichmannista on kirjoitettu lukuisia teoksia. Eichmannin kaappauksesta Israeliin Mossadin silloinen päällikkö Isser Harel on kirjoittanut teoksen Kaappaus Garibaldin kadulla (WSOY, 1976). Joitakin vuosia myöhemmin yhdysvaltalainen sotakirjeenvaihtaja Quentin Reynolds sekä israelilaiset toimittajat Ephraim Katz ja Zwy Aldouby kirjoittivat samasta aiheesta kirjan Kuoleman asiamies: Adolf Eichmannin tarina (Karisto, 1961). Molemmat kirjat päättyvät Eichmannin syytteeseen asettamiseen.

Tommy Hicksin tulkin Kaleva Salorannan kirjoittamassa esittelyssä ”Maasta maahan Jeesuksen nimessä” nimisessä kirjassa mainitaan, että Tommy menetti nuorena poikana onnettomuudessa vanhempansa vuonna 1914. Hän sai uuden kodin setänsä perheen luota, jossa hän koki yhdentoista vanhana hengellisen ratkaisun herätyskokoussarjassa. Tommy opiskeli neljä vuotta lääketiedettä, niin hän koki kutsun lähteä lähetyssaarnaajaksi Afrikkaan. Afrikassa Tommy oli kymmenen vuotta, jonka jälkeen hän palasi takaisin Amerikkaan ja ryhtyi rakennusurakoitsijaksi. Tommy avioitui, mutta menetti lapsensa vuonna 1943, koska lapsi sairastui. Tommyn vaimo kuoli myös ja Tommy itse sai veritulpan aivoihinsa, jonka seurauksena tuli halvaus ja Tommy oli liikuntakyvytön. Tämän takia hän odotti kuolemaansa, mutta sitten tapahtui ihme, sillä Tommy Hicks kääntyi Jumalan puoleen Hänen lupauksiinsa luottaen ruumiillisen parantumisensa suhteen. Tämä uskonrukous paransi hänet 2.9.1949. Tommy Hicks oli luvannut rukoillessaan antaa koko loppu elämänsä evankeliumin julistustyöhön, jos hän paranee. Ja hän koki saaneensa lisää elämän päiviä kuten Raamatun kuningas Hiskia aikoinaan Israelissa. Parantumisen jälkeen hän oli kokenut saaneensa erityisen Jumalan kutsun Argentiinaan. Argentiinaan Tommy Hicks saapui Evitan kuoleman jälkeen.

Dr. R. Edward Millerin kirjassa ”Sinun Jumalasi hallitsee” Out of Africa ry 2007 kerrotaan mm. Tommy Hicksin Argentiinan kokouksista, josta seuraava lainaus: ”Argentiinan massaevankeliointitoimikunta oli pyytänyt tunnettua amerikkalaista parantajaevankelistaa pitämään kokouksia. Kun hän ei ollut päässyt tulemaan, Tommy Hicks lähetettiin hänen sijastaan… Tommy, tuntematon ja maineeton parantajaevankelista Yhdysvalloista, sanoi Jumalan käskeneen hänen mennä tapaamaan presidentti Peronia. Hän halusi keskustella tämän kanssa tulevasta herätyskokoussarjasta… Ajatus oli aivan liian järjetön!… Kuitenkin Tommy – jonka Jumala oli lähettänyt Argentiinaan – oli pohtinut matkalla lentokoneessa, miten aloittaisi kokouksensa Argentiinassa. Miettiessään hän kuuli Jumalan puhuvan hänelle; Herra kehotti häntä vierailemaan herra Peronin luona. Nimi ei merkinnyt hänelle mitään, joten hän kutsui lentoemäntää ja kysyi häneltä, oliko tämä ehkä koskaan kuullut sen nimisestä argentiinalaisesta miehestä. Nainen nauroi vastatessaan: ’Tietysti; hän on Argentiinan presidentti.’… Seuraavana päivänä Tommy käveli tulkkinsa kanssa Casa Rosadalle (’vaaleanpunaiselle talolle’), jossa hallituksen virastot sijaitsivat. Hänen lähestyessään sisäänkäyntiä aseistettu sotilas, joka toimi samalla ovenvartijana, pysäytti hänet. Osoittaen konepistoolilla Tommyn rintaa hän kysyi töykeästi: ’Kuka sinä olet? Mitä haluat?’ Pastori Hicks selitti hänelle huolellisesti, mitä halusi – pitää pelastumis- ja parantumiskampanjan. Mitä enemmän hän selitti, sitä kiinnostuneemmaksi vartija tuli. Lopulta tämä kysyi: ’Tarkoitatko, että Jumala pystyy parantamaan?’ ’Kyllä, Hän pystyy parantamaan ja tekee myös niin!’ vastasi Tommy. ’No’, sanoi vartija, ’pystyykö Hän parantamaan minut?’ Kyllä pystyy. Mikä ongelmasi on?’ kysyi Tommy. ’Minulla on maksatulehdus, ja kärsin juuri nyt hirveitä maksakipuja’, sanoi vartija- ’Anna minulle kätesi’, evankelista vastasi ja rukoili siinä paikassa uskon rukouksen. Jumalan voima virtasi vartijan ruumiiseen, ja hänen kipunsa ja sairautensa katosivat yhdessä hetkessä… Kun evankelista saarnasi yksinkertaisen sanoman (sillä hän ei ollut mikään loistava puhuja) Jeesuksesta, Pelastajasta ja Parantajasta, kansanjoukot vastasivat: ’Me haluamme tämän Jeesuksen Pelastajaksemme ja Parantajaksemme.’ Pastori Hicks kääntyi lavalla olevien pastoreiden puoleen ja sanoi: ’Näettekö tämän ihanan näyn? Argentiina tarvitsee Kristusta. Eivätkö teidän sydämenne pala?’ Uskon rukouksen lausumisen jälkeen evankelista huusi: ’Vapauta uskosi, tee, mitä et ole koskaan aikaisemmin tehnyt!’ Kaikkialla syntyi liikehdintää. Hyljätyt kainalosauvat nostettiin ilmaan. Toiset luopuivat pyörätuoleistaan. Jotkut huudahtivat: ’Pystyn näkemään!'” Edward Miller toimi lähetystyöntekijänä Argentiinassa 1950-luvulla.Olavi Eskola on tehnyt Juhani ja Marjatta Wariksen mielenkiintoisesta lähetystyöstä kirjan ”Pioneerityössä Uruguayssa ja Espanjan Baskimaalla” (Aikamedia 2013), jossa kerrotaan Juhanin muutosta Uruguayhin Montevideoon 1953. Montevideossa hän lehdestä luki Agrentiinassa alkaneesta suuresta herätyksestä, joka käynnistyi Tommy Hicksin toimesta, joka oli vielä silloin tuntematon henkilö suurelle yleisölle. Warikset tutustuivat myös Tommy Hicksiin. Tommy Hicks tutustui presidentti Peroniin parantumisihmeen kautta. Tämän presidentti Peronin ystävyyden takia hän joutui myös poistumaan maasta, koska tuli vallankumous ja uuden vallanpitäjät. Tämä Argentiinan Buenos Airesin herätys toteutti, sillä Tommy Hicks kuuli Jumalan puheen ja ohjeet, sekä toimi niiden mukaan.

Peter Youngrenin kirjassa ”Sinä voit vastaanottaa parantumisen Jumalalta” (EKM 2003), josta lainaus: ”1950-luvulla Tommy Hicks johti sen ajan historian suurinta kokousta Buenos Airesissa, Argentiinassa. Yhteen ainoaan kokoukseen osallistui jopa 400 000 ihmistä. Kaikki alkoi siitä, kun Jumala paransi useita korkea-arvoisia argentiinalaisia. Tämä avasi Tommy Hicksille ovet päästä stadionille. Se takasi hänelle myös mahdollisuuden mainostaa kokouksia kansallisissa tiedotusvälineissä. Suurin osa Argentiinan helluntai- ja karismaattisista seurakunnista on syntynyt tuosta herätyksestä.”

Kanadalainen pastori Oswald J. Smith (1889-1986), joka perusti Torontoon The People’s Churchin vuonna 1928. Oswald J. Smith vieraili Suomessa 1959 ja Ristin voitto julkaisi hänen kirjansa Tuska sieluista ensimmäisen kerran 1952, jonka Aikamedia on julkaissut nyt uudestaan. Oswald J. Smithin kirjassa ”Maailman huuto, The cry of the World” (Kuva ja Sana 1961), josta lainaus: ”Vuoden 1957 aikana minulle tarjoutui erikoinen tilaisuus pitää suuria kokoussarjoja sen suurissa kaupungeissa. Silloin Etelä-Amerikan seurakunnat ja kirkot olivat koko olemassaolonsa historian aikana ensimmäistä kertaa yhteistyössä. Esimerkiksi Montevideossa oli 71 seurakuntaa kokoussarjani järjestäjänä, Santiagossa 90 ja Buenos Airesissa 300 eri kirkkoa ja seurakuntaa. Tällaista kristittyjen yhteenliittymistä ei ollut koskaan aikaisemmin tapahtunut. Samalla tavalla pitäisi kaikkialla maailmassa kristittyjen yhtyä yhteiseen rintamaan. Buenos Airesissa, jossa asuu 6 miljoonaa ihmistä, tuli kokoukseemme jopa 25.000 yhdellä kertaa. Saarnasin siellä kaksi viikkoa evankeliumia. Sama toistui muissakin Etelä-Amerikan suurissa kaupungeissa. Valtavat joukot kokoontuivat kuuntelemaan evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta huolimatta siitä, että he kuuluvat melko 100%:sti roomalaiskatoliseen kirkkoon. Claudio Freidzon Argentiinasta puhui konferenssissa 1.8-5.8.2001 Jesajan kirjan luvun 6 ja jakeiden 1-8 ”Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa.” Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla. Niin minä sanoin: ”Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.” Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: ”Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu.” Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: ”Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?” Minä sanoin: ”Katso, tässä minä olen, lähetä minut.”

Tommy Tenney ”Tähtäimessä Jumala” (Aikamedia 2003), josta lainaus 74: ”Edward Miller on kirjoittanut kirjan nimeltä Cry for Me Argentina, jossa hän kuvailee yhtä Argentiinan suuren herätyksen taustatekijöistä… Hän kertoo, kuinka viitisenkymmentä opiskelijaa alkoi rukoilla hänen johtamassaan raamattukoulussa ja näki enkelinäyn… Opiskelijat rukoilivat neljäkymmentäyhdeksän päivän ajan keskeytymättä Argentiinan puolesta… maata hallitsi Juan Peron… Miller kertoi, että opiskelijat itkivät päivän toisensa jälkeen… Opiskelijat eivät pelkästään katuneet omia syntejään. Pyhä Henki oli vaikuttanut heissä sijaiskatumusta, he alkoivat katua sitä, mitä muut olivat tehneet heidän kaupungeissaan, alueellaan ja koko Argentiinassa… Puolentoista vuoden kuluttua argentiinalaiset tulivat evankelioiviin parantumiskokouksiin parinsadantuhannen katsojan jalkapallosationeille. Väkijoukot eivät mahtuneet edes maan suurimmille stadioneille.”

Carlos Alberto Annacondia syntyi Quilmesin kaupungissa Buenos Airesin maakunnassa 1944. Carlos Annacondia tuli uskoon 1979 ja aloitti kokopäiväisenä evankelistana 1982 järjestössään Mensaje de Salvacion.

Carlos Annacondian kirjassa ”Kuuntele minua saatana” (KKJMK OY 2007) kerrotaan kuinka Carlos oli kutsuttu vaimonsa Marian kanssa kokoukseen 19.5.1979, jossa saarnasi Panaman lähettiläänä Boliviassa toiminut pastori Manuel Ruiz. Uskoon tultuaan heillä ei ollut paikallisseurakuntaa, siksi he kokoontuivat perheiden kanssa, jotka olivat tulleet uskoon. Tässä joukossa oli Carlosin yrityksen työntekijöitä. He perustivat sitten seurakunnan ja tässä alkuvaiheessa oli pastori Jorge Gomelsky auttamassa. Tästä lähti liikkeelle Carlos Anacondian maailmanlaajuinen palvelutyö.

Stephen Hill ”Herätyksen palo” (Aika Oy 2001), josta lainaus sivulta 89: ”Suoritettuamme kielikoulun loppuun Jeri ja minä lähdimme välittömästi Argentiinan pääkaupunkiin Buenos Airesiin aloittamaan seurakuntien istutus- ja evankelioimistyötä… Olin Mar Del Platassa, Atlantin rannikolla sijaitsevassa vilkkaassa turistikaupungissa, joka muistutti monella tapaa Las Vegasia. Päätin käydä tunnetun evankelistan Carlos Annacondian pitämässä evankelioimiskokouksessa. Kokoukset pidettiin kaupungin avoimessa puistossa; olin kuullut, että niihin tuli 15000-20000 ihmistä.”

Stephen Hill ”Radikaali kristitty” (Elämän Sanan Kustannus Oy 2003), josta lainaus sivulta 124: ”Yksi lempiharrastuksistamme Argentiinassa oli nousta yhteen Buenos Airesin monista paikallisjunista mukanamme noin sadan kirjasen laatikollinen. Asetuimme junavaunuun ja odotimme, kunnes se täyttyi matkustajista. Lähtövihellyksen soidessa ovet sulkeutuivat ja juna alkoi liikkua raiteita pitkin. Ihmiset asettuivat 30 minuuttia kestävälle matkalle keskusasemalle. Sopivaan aikaan menin seisomaan vaunun toiseen päähän ja julistin kovaäänisesti: Hola, mi nombre es Esteban Hill. Yo era traficante y drugadicto por muchos aňos en los Estados Unidos. Tomaba alchol y fumaba marijuana y comitia crimines para sustener mis habitos. Pero un dia, un hombre de Dios, me hablo del amor de Jesus. Yo quieria cambiar pero no sabia como. En ese dia Cristo me toco y me transformo. Ahora, vivo en Argentina para compartir con ustedes el amor de Jesus. Quiero regarte una copia de mi testimonio se llama Creo en Milagros. Es absolutemente gratis. Si queres una copia, por favor, levante su mano. Y despues de leerlo, Jeri y you estamos aqui para contestar tus preguntas y orar contigo. Muchas gracias!

Jos et kyennyt ymmärtämään tätä pientä espanjankielistä esitelmää, salli minun kääntää se sinulle: Hei, nimeni on Steve Hill. Olin huumekauppias ja huumeiden käyttäjä Yhdysvalloissa monien vuosien ajan. Join alkoholia, käytin marihuanaa ja tein rikoksia rahoittaakseni aineiden käytön. Mutta eräänä päivänä eräs Jumalan mies puhui minulle Jeesuksen rakkaudesta. Haluaisin muuttua, mutta en tiennyt miten. Tuona päivänä Jeesus kosketti minua ja muutti minut. Nyt asun Argentiinassa kertoakseni sinulle Jeesuksen rakkaudesta. Haluaisin antaa sinulle todistukseni sisältävän kirjasen, jonka nimi on ’Uskon ihmeisiin’. Se on täysin ilmainen. Jos haluat saada sen, nosta kätesi ylös. Luettuasi sen Jeri ja minä olemme täällä vastataksemme kysymyksiinne ja rukoillaksemme kansanne. Kiitos paljon.

Meillä oli tietenkin tarkkaavainen yleisö – heidän oli pakko kuunnella. He eivät päässeet minnekään. Yllätykseksemme joka kerta kun julistimme Jeesuksen rakkautta ja tarjosimme kirjasta, suurin osa matkustajista nosti kätensä ylös. Jeri ja minä jaoimme kirjaset ja käytimme loppumatkan keskustellen, antaen sielunhoitoa ja johdattaen usein ihmisiä Jeesuksen luokse.”

Itse muistan argentiinalaisen laulavan evankelistan Miguel Cejasin 1990-luvun Suomen vierailultaan ja minulla oli hänen erinomaisia laulukasetteja.

Suomalaisia Argentiinassa

Thesleff, Arthur (1871–1920), kielentutkija ja kasvitieteilijä.  Thesleff tutki romanien elämää Suomessa, Skandinaviassa, Keski-Euroopassa, Välimeren maissa, Venäjällä ja Pohjois-Afrikassa. Hän julkaisi n. 2 000 sanaa sisältävän romanikielen sanakirjan Wörterbuch des Dialekts der finländischen Zigeune, joka yhä on kansainvälisesti arvostettu arvostettu lähde. Thesleff oli myös merkittävä sienitieteilijä. Vuonna 1906 Thesleff oli perustamassa Colonia Finlandese-nimistä utopiasiirtokuntaa Argentiinan koillisosassa sijaitsevaan Misiones-maakuntaan ja toimi siirtokunnan ensimmäisenä johtajana vuoteen 1909 saakka. Siirtokunta-ajatuksen taustalla oli joukko suomenruotsalaisia aktivistipiirejä lähellä olleita nuoria miehiä kuten Herman Gummerus, J. N. Reuter ja E. A. Fabritius jotka halusivat siirtyä pois Suomesta Venäjän sortotoimia pakoon. Suomalaisen Merimieskodin tai Hogar de Marineros Finlandeses Buenos Airesin toiminta voidaan jakaa kahteen osaan: 1) pappien johtamaan vaiheeseen vuodesta 1952 vuoteen 1982 ja kyseisen aikakauden jälkeiseen vaiheeseen vuodesta 1983 lähtien.

Olavi Lähteenmäki on kirjoittanut Colonia Finlandesa, Uuden Suomen perustaminen Argentiinaan 1900-luvun alussa, 1989. Ja Enrique Tessieri on kirjoittanut kirjan Kaukainen maani, Päätepysäkki Colonia Finlandesa, 1986.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/24/argentiinan-aarniometsissa-mureni-jopa-suomalainen-sisu

https://yle.fi/uutiset/3-9792646

Niilo Ylivainio vieraili Argentiinassa 1979 Bahias Blancasin kaupungissa. Mauno Saaren kirjasta ”Niilo Yli-Vainion taistelu, testamentti ja päiväkirjat” (WSOY 1983) lainaus: ”Argentiina, Bahia Blanca, 20.1.79. Vapaasti. Väkeä oli enempi kuin kirkkoon sopi. – Kuuma kuin pätsissä. Noin 30 haluisi pelastua. – Kun rukoiltiin niin alussa ei tapahtunut mitään näkyvää, ajattelin jo lopettaa rukoilemisen. Olin väsynyt ja märkä. Jatkoin ja sitten ihmiset alkoivat pudota lattiaan. Argentiina 21.1.79. Mr. 5:25 -. Noin 300. Kadulle asti seisoi ihmisiä. 30 halusi pelastua. Noin 150 ’lensi’. Oli totisesti voimaa tässä kokouksessa. Mutta oli niin kuuma, että olin kuolla. – Majapaikkaan klo 24.00… Argentiina 23.1.79. Klo 10. työntekijäin kokous. Noin 200 koolla – Elian vaippa – Valtava voima – Melkein kaikki kaatuivat lattialle Jumalan voimasta. – Uskon herätyksen alkavan Argentiinassa… 29.1.79. Lensimme Monte Videoon – Sieltä autolla Tarski Salokankaalle – San José – Sinne tuli monia – kaikki kaatuivat lattialle ja 2:n selkä parani…”

Lauri K. Ahosen ”Lähetyskäskyä täyttämään – Helluntaiherätyksen lähetyshistoria 1907-1934” (Aikamedia 2002) kirjassa, jossa kerrotaan Argentiinan Annista eli Anni Silanderista, joka oli syntynyt Turussa 1887. Kokoaikaiseen hengelliseen työhön Anni ryhtyi vuonna 1931. Hänen lähetyskutsuaan vahvisti englantilaisen evankelista Smith Wigglesworthin vierailu Silanderien kodissa kesäkuussa 1931. Anni sai profetian kautta ilmoituksen tulevasta tehtävästään. Myös Aurora-äidin kautta oli Jumalan Henki puhunut samasta asiasta. Anni Silander erotettiin lähetystyöhön 9.10.1933 Turun Smyrna-seurakunnassa. Anni lähti Suomesta 30. toukokuuta Ruotsin kautta Brasiliaan ja sieltä Buenos Airesiin. Anni opiskeli espanjaa ja osallistui ruotsalaisen helluntailähetyksen toimintaan.

Buenos Aires

Espanjalaiset perustivat Buenos Airesin ensi kerran 1536, mutta intiaanit hävittivät sen lähes heti, minkä jälkeen se perustettiin uudelleen 1580. Buenos Airesista tuli 1776 espanjalaisen varakuningaskunnan ja 1816 itsenäistyneen Argentiinan pääkaupunki, mutta sen asema liittovaltion pääkaupunkina vakiintui vasta 1880. Kaupunki on kasvanut 1900-luvulla erittäin nopeasti, mikä on aiheuttanut ylikansoittumista ja pahojen slummialueiden syntymisen. Buenos Aires on Argentiinan pääkaupunki Río de la Platan suppilosuun etelärannalla, jossa on esikaupunkeineen 13 miljoonaa asukasta. Yhtenäinen kaupunkiasutus jatkuu paljon liittopiirikunnan rajojen yli, ja se on siten Etelä-Amerikan suurimpia kaupunkeja. Suuralueella asuu kolmasosa maan väestöstä. Buenos Aires on talouden, politiikan, kaupan ja kulttuurin keskus. Ja siellä on elintarvike-, metalli-, auto-, öljy-, kemian- ja tekstiiliteollisuutta. Pääosa kaupunkia on rakennettu 1900-luvun alussa seuraten säännöllistä ruutuasemakaavaa, jota kuitenkin halkovat vinosti kulkevat pääkadut. Buenos Airesin keskus on sen vanhin tori, Plaza 25 de Mayo, ja siihen liittyvä Plaza Colón, joita reunustavat monet julkiset rakennukset. Täältä länteen johtaa pääkatu Avenida de Mayo Plaza el Congreso -torille, jonka laidassa on uusi parlamenttitalo. Kaksi kansallista ja seitsemän muuta yliopistoa. Suuri ooppera. Kaupunki on maan talouselämän keskus, tärkein teollisuuskaupunki, Etelä-Amerikan suurin satama ja tärkeä rautatieristeys. Ezeizan kansainvälinen lentoasema.

Paraguay

Domingo Martinez de Irala perusti ensimmäiset eurooppalaiset siirtokunnat vuosina 1536–1556. Asuncionista tuli pian Espanjan keskuspaikka Etelä-Amerikan kaakkoisosissa. Irala pyrki estämään portugalilaisten valtausyritykset, joten hän linnoitti Brasilian vastaisen rajan.  Ensimmäiset jesuiitat saapuivat Paraguayhin 1588. Vuonna 1610 Espanjan kuningas Filip III julisti, että Paraguayn guarani-intiaaneja sai hallita vain sanan säilällä, ei väkivalloin. Kirkko salli jesuiitoille huomattavat toimintavapaudet. Jesuiittojen toiminnan tuloksena syntyikin eräs historian suurimmista yhteisöelämänmuodon kokeiluista: jopa 100 000 guarani-intiaania asutti kahtakymmentä siirtokuntaa Paraguayssa 1600-luvun puolivälissä. Siirtokuntia uhkasivat kuitenkin portugalilais- ja hollantilaistaustaiset orjakauppiaat, jotka vangitsivat intiaaneja ja myivät heitä orjiksi plantaaseille. Ei jesuiitoilla eikä guarenoilla ollut mahdollisuuksia puolustautumaan, kunnes vuonna 1639 Perun varakuningas hyväksyi intiaaneille luvan kantaa aseita. Elämä siirtokunnissa tarjosi guaraneille korkean elintason, suojapaikan orjakauppiailta sekä fyysistä ja sosiaalista turvaa. Siirtokunnat tulivat ajan kuluessa melko vauraiksi, ne veivät kauppatavaraa kaupunkeihin sekä varustivat oman intiaaniarmeijan Vuosina 1720–1730 Paraguayn uudisasukkaat kapinoivat jesuiittojen etuuksia ja hallintoa vastaan. Kapina epäonnistui. Kapina oli kuitenkin yksi ensimmäisistä vakavista yrityksistä nousta Espanjan valtaa vastaan siirtomaissa. Madridissa siihen suhtauduttiin vakavasti ja kuningas Kaarle III  päätti ottaa alueet hallintaan. Vuonna 1767 jesuiitat karkotettiin Espanjan kuninkaan käskystä Paraguaysta. Guaranit hylkäsivät lähetysasemat, ja ne joutuivat rappiolle Paraguay siirrettiin 1776, La Platan varakuningaskuntaan, minkä seurauksena Asunciónista tuli Bueonos Airesin alainen.

Kolumbia

Espanjalaiset purjehtivat Kolumbian pohjoisrannikkoa pitkin 1500-luvun alussa, mutta ensimmäinen pysyvä eurooppalaisasutus Santa Maria perustettiin vuonna 1525. Konkistadorit pyrkivät rikastumaan itse, hallintomiehet pyrkivät vahvistamaan Espanjan imperiumin valtaa ja omaisuutta ja papisto pyrki käännyttämään alkuperäisväestöä kristinuskoon ja hankkimaan kirkolle omaisuutta. Siirtomaa-aika alkoi käytännössä vuonna 1549, kun Santa Fe de Bogotáan perustettiin hallintokeskus audiencia, joka alistettiin Perun varakuningaskunnan alle. Alkuperäisasukkaiden väkiluku väheni selvästi ensimmäisten vuosikymmenien aikana eurooppalaisten tuomien tautien ja asettamien taloudellisten vaatimusten takia. Väkiluku kääntyi kuitenkin kasvuun 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa. Talous perustui pitkälti kaivosteollisuuteen ja maanviljelyyn. Alueelle tuotiin orjia, ja myös alkuperäisasukkaita kohdeltiin kuin orjia. Vuonna 1717 Santa Fe de Bogotasta tehtiin Espanjan uuden-Granadan varakuningaskunnan pääkaupunki, mihin kuuluivat nykyisten Venezuelan, Ecuadorin ja Panaman alueet. Bogotá oli yksi Espanjan kolmesta Uuden maailman hallintokeskuksesta. Uusi varakuningaskunta alkoi nopeasti muuttaa Kolumbian taloudellista ja poliittista ilmapiiriä. Etelä-Amerikassa syntyneet espanjalaiset nousivat keskeisiin asemiin.

Lähteet ja kirjallisuus:

Otavan Suuri Ensyklopedia
CD Fokus. WSOY
Hammond Innes ”Conquistadorit: Espanjalaiset valloittajat” (Weil+Göös 1973)
Matti Rossi ”Väkivallan vuosi: Matka Latinalaiseen Amerikkaan maaliskuu 1969 – toukokuu 1970” (Tammi 1970)
Marjatta Nieminen ”Suomalaiset merimiehet 1900-luvun Buenos Airesissa ja siirtolaisuus” (www.migrationinstitute.fi 2003)
Kustaa Hautala. Merimiesten karkaaminen suomalaisilta laivoilta 1800-luvulla. Porvoo 1967
Olavi Lähteenmäki; Reino Kero. Colonia Finlandesa: Uuden Suomen perustaminen Argentiinaan 1900-luvun alussa. Suomen historiallinen seura 1989
Enrique Tessieri. Kaukainen maani: päätepysäkki Colonia Finlandesa. WSOY 1986
Olavi Koivukangas. Kaukomaiden kaipuu: Suomalaiset Afrikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Latinalaisessa Amerikassa. (www.migrationinstitute.fi 1998)
Pekka Valtonen. Latinalaisen Amerikan historia. Gaudeamus 2001
Quentin Reynolds, Ephraim Katz, Zwy Alduby ”Kuoleman asiamies: Adolf Eichmannin tarina” (Karisto 1979)
Isser Harel ”Kaappaus Garibaldin kadulla” (WSOY 1976)
Claudio Freidzon. Pyhä Henki – Janoan sinua.
Danny Aeberhard, Andrew Benson and Lucy Phillips. The rough guide to Argentina. (www.roughguides.com)
Carlos Annacondia. Kuuntele minua saatana. Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus KKJMK OY 2007
Wikipedia

Linkit:

https://en.wikipedia.org/wiki/Hiram_Bingham_III Perun Machu Piccun löytäjä