Mitä synti käsite voisi tarkoittaa?

Elämme aikoja, jossa monien asioiden merkityksestä on epätietoisuutta ja epäselvyyttä, eli ehkä koulun opetuksessa voi olla puutteita. Tämän vuoksi pohdin mitä oikein tarkoittaa synti käsite. Monia muitakin varmaan mietityttää mitä käsite synti voisi oikein tarkoittaa, koska siitäkin on monenlaisia näkemyksiä. Synti sana esiintyy Lähi-idässä syntyneissä uskonnoissa eli juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa tarkoittaa Jumalan tahtoa vastaan rikkomista. Kristillisen uskon eri kirkkokuntien välillä on toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, mitä synti tarkoittaa.  Kirjallisuuden mukaan kirkkoisä Augustinuksen esittämällä Raamatun tulkinnalla on yhä merkittävä vaikutus kaikkien kristillisten kirkkokuntien käsitykseen synnistä. Raamattu (jossa vanha testamentti on myös juutalaisen pyhä kirja) käyttää synnistä useimmiten sanaa hamartia, jonka alkukielinen merkitys on laajempi kuin mitä suomenkielisessä käännöksessä pystytään tuomaan esiin. Alkukielellä sana merkitsee erehdystä, tieltä eksymistä, maalin ohi ampumista ja jumalallisen lain rikkomista. Kristillisissä tulkinnoissa painotetaan merkitystä, joka viittaa Jumalan asettamia käskyjä, asetuksia, lakia tai järjestystä rikkovien tekojen toteuttamiseen tai motiivien edistämiseen ajatuksin tai toimin.

Kirkkoisä Augustinus pohtii kirjoituksissaan vapaan tahdon ja perisynnin välistä suhdetta. Koska ihmiset ovat pohjimmiltaan turmeltuneita niin, he tarvitsivat syntiensä sovittajaa, eli Jeesusta, joka kärsi ristillä meidän syntiemme seuraukset. Kun taas Pelagius (354–420) oli Italiassa vaikuttanut teologi, jonka mukaan ihminen ei ole pohjimmiltaan perisyntinen Aadamin ja Eeva tottelemattomuuden seurauksena. Pelagiolaisten mukaan ihmisellä on vapaa tahto ja luonnollinen kyky elää synnittömästi. Pelagiolaisuus joutui ankaran kritiikin kohteeksi ja julistettiin harhaoppiseksi vuonna 419. Augustinuksen esittämä Raamatun tulkinta synnin olemuksesta saavutti voiton väärästä pelagiolaisuudesta ja pelagiolaiset näkemykset julistettiin harhaopiksi. Julistuksen seurauksena katolinen kirkko omaksui Augustinuksen käsityksen perisynnistä. Kirkkoisä Augustinus on yhä edelleen katolisen kirkon arvostetuimpia teologeja.

Ortodoksinen kirkko ei hyväksy perisyntioppia samalla tavalla kuin katolinen kirkko tai luterilaisuus. Ortodoksien mukaan ensimmäisten ihmisten lankeamisesta ei aiheutunut sitä, että kaikki maailman ihmiset joutuisivat kantamaan ikuista syyllisyyden taakkaa Aadamin ja Eeva tottelemattomuudesta.

Martti Luther (1483–1546) oli augustinolaismunkki, joka ei hyväksynyt katolisen kirkon oppia kiirastulesta. Kiirastulta ei nimittäin mainita lainkaan Raamatussa. Luther oli myös huolestunut katolisen kirkon oppeihin liittyneestä anekaupasta. Martti Luther otti muutenkin etäisyyttä skolastikkojen ajatteluun, joka oli saanut vaikutteita antiikin kreikkalaisesta filosofiasta. Luterilaisessa tulkinnassa korostetaan näkemystä, jonka mukaan Jeesus kärsi sijaisrangaistuksen kuolemalla ihmisten syntien vuoksi, joten jokainen häneen uskova saa syntinsä anteeksi.

Watchman Nee ”Ihmeellinen armo” (KKJMK Oy 2018), josta lainaus sivulta 14: ”Meidän tulee ymmärtää, että se, mitä Raamatussa kutsutaan synniksi, viittaa siihen, mitä pidetään syntinä Jumalaa vastaan tai Jumalan edessä. Se ei viittaa siihen, mitä me itse pidämme syntinä itsemme tai toisten ihmisten edessä. Toisin sanoen puhuessaan synnistä Raamattu ei tarkoita sitä, minkä sinä tai minä koemme syntiseksi, eikä sitä, minkä koemme omassatunnossamme synniksi. Sitä vastoin Raamatussa puhutaan synnistä Jumalan edessä tehtävänä asiana. Lyhyesti sanottuna synti on Raamatun mukaan jotain sellaista, mikä tehdään Jumalan edessä tai häntä vastaan. Tämä käy selvästi ilmi siitä, mitä Daavid tunnusti Jumalalle psalmissa 51:6 ’Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi’. Tässä Daavidin sanat eivät kuvaa lainkaan synnin tekemistä ihmistä vastaan – ei hänen surmauttamaansa Uuriaa vastaan eikä Batsebaa vastaan. Hän puhuu ainoastaan synnin tekemisestä Jumalaa vastaan.”

David Pawson ”Matka Jesajan maailmaan” (KKJMK Oy 2011), josta lainaus sivulta 359: ”Etsikää Herraa silloin, kun Hänet voidaan löytää. Miten miehen tulisi etsiä Häntä? Vastaus on kääntymällä Jumalan puoleen. Hyljätköön hän pahat tiensä ja väärät ajatuksensa – kääntäköön niille selkänsä, kääntäköön kasvonsa Jumalan puoleen ja sanokoon: ’Jumala, se on nyt loppu.’ Se on parannuksentekoa. Parannuksenteko ei ole katumista, mutta siihen liittyy, että katuu riittävästi lopettaakseen! Se on jotain mitä tehdään, ei jotain, mitä tunnetaan. Todellisessa parannuksenteossa ihminen sanoo hylkäävänsä pahat tiensä ja väärät ajatuksensa, luopuvansa niistä, kääntyvänsä Jumalan puoleen ja etsivänsä Häntä. Miksi tehdä parannus? Vastaus on, että Jumala voisi armahtaa. Syy on siinä, että Jumalan armo voi tulla vain katuville. Ihmiset, jotka luulevat Jumalan armon olevan kaikkia varten, ovat erehtyneet – se on niille, jotka tekevät parannuksen. Palatkoon ihminen siis Herran luokse, jotta Hän voisi armahtaa häntä, sillä Hänellä on paljon anteeksiantamusta. Jumalan anteeksiantamus vain odottaa katuvaa ihmistä.”

Watchman Nee ”Elämän rikkaus Kristuksessa” (Kuva ja Sana 1976), josta lainaus sivulta 16 ja 46: ”Mitenkä meistä tuli syntisiä? Ei omien tekojemme tähden, vaan sen johdosta, mitä Aadam teki ja miksi hän tuli. Minä puhun englantia, mutta en silti ole tullut englantilaiseksi. Olen kiinalainen. Roomalaiskirjeen kolmas luku opastaa meidät näkemään, mitä me olemme tehneet – ’Kaikki ovat syntiä tehneet’. Tämä ei kuitenkaan oikeuta meitä uskomaan, että me tekojemme perusteella olemme syntisiä. Se, että ihminen tekee syntiä, on vain merkki siitä, että hän sitä ennen on ollut syntinen. Sekin ihminen, joka ei edes tee syntiä, on Jumalan armoa tarvitseva syntinen. On karkeita syntisiä ja siivoja syntisiä, on vanhurskaita ja turmeltuneita syntisiä. Mutta olkoonpa kumpia tahansa, he ovat kuitenkin poikkeuksetta kaikki samoja syntisiä. Saatamme erehtyä luulemaan, että tiettyjen tekojen välttäminen saisi kaikki järjestykseen, mutta vaikeus onkin paljon syvemmällä: siinä mitä me olemme. Kiinalainen on hyvinkin voinut syntyä Amerikassa ja saattaa olla, ettei hän osaa sanaakaan kiinaa, mutta kiinalainen hän on kuitenkin syntyperänsä vuoksi. Syntyperä on ratkaiseva. Tekosyntien perimmäisenä syynä on syntyminen Aadamin sukuun. Ei ole kysymys niinkään vaelluksestani kuin alkuperästäni ja perinnöllisyydestäni. En ole syntinen tekojeni vuoksi, vaan teen syntiä, koska olen lähtöisin syntisestä ja saastuneesta suvusta. Olemme taipuvaisia uskomaan, että tekomme ovat kyllä pahoja, mutta olemuksemme, muka, parempi. Jumala pyrkii toki näyttämään meille, että olemme perinjuurin vääristyneitä ja täysin mahdottomia. Päävaikeutena on syntinen itse. Hänen on tultava Jumalan käsittelyn alaiseksi. Se tapahtuu ristillä. Veri tuottaa anteeksiannon teoistamme, risti vapauttaa meidät siitä, mitä me olemme… Jumala istutti paljon puita Eedenin paratiisiin, mutta keskelle paratiisia, siis erittäin näkyvälle paikalle, hän istutti kaksi puuta, elämänpuun ja hyvän- ja pahantiedon puun. Aadam luotiin pyhäksi, mutta häntä ei ollut koeteltu. Hänellä ei ollut kokemuksen kautta saatua tietoa hyvästä ja pahasta. On vaikea kuvitella mielessään 30-vuotiasta miestä, jolla ei ole mitään kokemuksen kautta saatua tietoa oikeasta ja väärästä, ei kokemusta hyvän ja pahan erottamisesta. Tällainen oli Aadam, kun Jumala asetti hänet paratiisiin, hän sanoi tälle: ’Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman.’ Toinen puu oli elämänpuu. Aadam saattoi valita elämänpuun tai hyvän- ja pahantiedon puun. Nämä kaksi puuta kuvaavat kahta hengellistä, peruskäsitettä, kahdenlaista elämän muotoa, jumalallista ja inhimillistä. ’Elämän puu on itse Jumala, sillä Jumala on elämä. Hän on päämäärä. Hedelmä on itse Jumala, sillä Jumala on elämä. Hän on päämäärä. Hedelmä on Herra Jeesus Kristus. Et voi syödä puuta, mutta voit syödä hedelmää. Kukaan ei voi ilman muuta ottaa vastaan Jumalaa sellaisena, kuin hän on itsessään, mutta kaikki me voimme vastaanottaa Jeesuksen Kristuksen. Hedelmä on puun syötävä, nautittava osa. Salli minun tässä mielessä sanoa kaikessa nöyryydessä: Jeesus on Jumala vastaanotettavassa muodossa. Me voimme vastaanottaa Jumalan vain Kristuksessa. Jos Aadam olisi syönyt elämänpuusta, hän olisi tullut osalliseksi Jumalan omasta elämästä ja tullut Jumalan pojaksi, koska hänellä olisi ollut Jumalasta itsestään tuleva elämä. Silloin Jumalan elämä olisi tullut meidän ihmisten osaksi ja olisi syntynyt ihmissuku, jolla olisi ollut Jumalan elämä itsessään ja joka olisi elänyt täysin riippuvaisena hänestä. Valitsemalla hyvän- ja pahantiedon puun, inhimillisen tien Aadam tuli antaneeksi itselleen ratkaisevan sysäyksen. Hänestä tuli itsenäinen, riippumaton olento, joka saattoi päättää ja toimia erillään Jumalasta. Ihmiskunnan historia on hänen valintansa tulos.”

Billy Graham ”Millainen on taivas?” (KKJMK Oy 2013), josta lainaus sivulta 33: ”Maa on synnin turmelema, taivas ei. Siinä on suurin ero taivaan ja maan välillä. Ihmisen synnin vaikutukset ulottuvat koko maailmaan, mutta Jumalan kirkkaus tekee taivaasta täydellisen. Jumala, taivaan kirkkaus, loi maan ja antoi sen ihmisrodulle, niin että se pitäisi siitä huolta ja nauttisi siitä. Sen sijaan että olisivat totelleet Jumalan antamia maan asioita koskevia ohjeita, Adam ja Eeva kuuntelivat saatanaa ja tekivät sen ainoan teon, jonka Jumala oli heiltä kieltänyt. Maa tuli kirotuksi heidän tottelemattomuutensa takia, sen kautta, että he kapinoivat Jumalaa vastaan. ’Sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi’ (Room. 5:19). Joka sukupolvi on saanut näin tartunnan synnin sairaudesta. Raamattu sanoo: ’Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut: sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä’ (1. Moos. 6:12). ’Maa on saastunut asukkaittensa alla… Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät’ (Jes. 24:5-6). Maa huokaa, koska synti on vahingoittanut sitä; rampauttavan sairauden lailla synti vääristää ja hävittää kaiken mitä on koskettanut. Se tuhoaa ja aiheuttaa jakautumista, mutta taivas julistaa Herran kunniaa (Ps. 19:1). Taivas on Jumalan valtaistuin (Jes. 66:1) ja koska Jumala on täysin pyhä ja synnitön, hän ei siedä syntiä eikä hän voi katsoa sitä tuomitsematta. Raamattu sanoo Jumalasta: ’Sinun silmäsi ovat puhtaat, niin ettet voi katsoa pahaa etkä saata katsella turmiota’ (Hab. 1:13)… Olemme syntisiä syntyessämme, syntisiä valintojemme tähden ja syntisiä tottumustemme takia, niin vaikeaa kuin se onkin myöntää. Hyvä uutinen on, että Jumala on armollinen ja valmisti meille pelastuksen (Ef. 2:8-9)… Koska Jumala on kertakaikkisen puhdas ja pyhä eikä mikään synti voi tulla hänen kotiinsa. Yksi ainoa synti estää meitä pääsemästä hänen läsnäoloonsa – eikä kukaan voi väittää olevansa synnitön. Olemme synnistä syntyneitä (Room. 5:12) ja luontojaan syntisiä. ’Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla’, sanotaan Raamatussa (Room. 3:23). Jumala ei punnitse ja vertaile hyviä ja pahoja tekojamme. Jos hän sen tekisi, hän päästäisi meidät taivaaseen syntiemme kanssa. Jumalan standardi on täydellisyys, vähempi ei riitä. Jos luulemme, että olemme tarpeeksi hyviä itsessämme, olemme äärimmäisen ylpeitä, mikä myös on syntiä. ’Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä’, Sana sanoo (1. Joh. 1:8). Ihmisen on tehtävä parannus, jotta hän saisi iankaikkisen elämän taivaassa, Jeesus saarnasi (Mark. 1:15). Syntiemme anteeksiantamus on hänen vuodatetussa veressään, hänen hyvyytensä on peittänyt ne alleen. Ne, jotka uskovat häneen, pääsevät taivaaseen.”

Johan Arndt ”Totisesta Kristillisyydestä” (Ev. lut. Herätysseura ry. 1976), josta lainaus sivulta 18: ”Aadamin lankeemus on se tottelemattomuus Jumalaa kohtaan, jonka kautta ihminen luopui Jumalasta ja kääntyi itseensä ryövätessään Jumalalta kunnian, kun tahtoi itse päästä Jumalaksi. Sen kautta hän kadotti Pyhän Jumalan kuvan, kadotti täydellisen ja perittävän vanhurskautensa ja pyhyytensä ja joutui ymmärrykseltään pimeyteen, tahdollaan kovakorvaisuuteen ja vastahakoisuuteen ja kaikin puolin sydämeltään nurjamielisyyteen. Tämän kauhistuksen perivät ja saavat kaikki ihmiset itsellensä luonnollisen syntymisen kautta, ja sen kautta ihminen on hengellisesti kuollut ja vihan ja kadotuksen lapsi, ellei hän tule Kristuksen kautta lunastetuksi. Sen tähden älä sinä yksinkertainen sielu pidä Aadamin lankeemusta niin pienenä syntinä kuin omenasta puraiseminen; hänen lankeemuksensa oli se, että hän tahtoi ruveta Jumalaksi. Se oli saatanankin lankeemus ja se on kaikkein kauhein ja hirmuisin synti. Tämä lankeemus tapahtui ensin hänen sydämessään, mutta puhkesi sitten julkiseksi, kun hän suostui syömään kielletystä hedelmästä. Tämä käy selkeästi ymmärtää, kun otamme tähän Absalomin lankeemuksen ja synnin vertailukohdaksi. Ensiksikin hän oli kuninkaan poika, toiseksi hän oli kaunis mies, niin että hänestä sanotaan: Kantapäästä kiireeseen asti ei ollut hänessä yhtään virheä, 2 Sam. 14:25. Edelleen, hänen isänsä rakasti häntä, minkä todistavat hänen surunsa ja kyyneleensä. Mutta Absalom ei tyytynyt siihen, vaan tahtoi päästä kuninkaaksi ja halusi ryövätä itselleen kuninkaallisen arvon ja kunnian. Heti kun tämä ilkeä aikomus syttyi hänen sydämessään, hänestä tuli isänsä häikäilemätön vihollinen ja hän alkoi uhata tämän henkeä. Samoin Aadam oli ensiksikin Jumalan poika, sitten kaunein luoduista olennoista, eikä hänessä yhtään virhettä eikä vikaa ollut, ei sielussa eikä ruumiissa. Sen lisäksi hän oli Jumalan rakas lapsi. Mutta hän ei tyytynyt vielä siihen kunniaan, vaan tahtoi päästä itse Jumalaksi. Silloin hänestä tuli Jumalan vihollinen, ja olisi varmaan ajanut Jumalan pois ja ottanut häneltä vallan, jos hän olisi voinut sen tehdä. Mikä voisi olla suurempi ja kauheampi synti? Ensin ihminen muuttui sydämeltään saatanan kaltaiseksi, sillä he molemmat tekivät samanlaisen synnin. Hän muuttui Jumalan kuvasta saatanan kuvaksi ja aseeksi, soveliaaksi kaikkeen saatanan pahuuteen. Sitten hän muuttui jumalallisesta, hengellisestä ja taivaallisesta kuvasta kokonaan maalliseksi, lihalliseksi, riettaaksi ja ilkeäksi; ja kun saatana ensin oli painanut perkeleellisen kuvansa ihmiseen, niin hän sitten petollisilla, kavalilla ja myrkyllisillä sanoillansa ja käytöksellänsä kylvi käärmeen siemenensä hänen sydämeensä; sitä on itserakkaus, oma tahto ja jumalana oleminen.”

Raamatussa on esimerkki synnistä ja sen seurauksista 4. Moos. 12:1-15 ”Mutta Mirjam ja Aaron parjasivat Moosesta etiopialaisen naisen tähden, jonka hän oli ottanut vaimokseen; sillä hän oli ottanut vaimokseen etiopialaisen naisen. Ja he sanoivat: ”Ainoastaan Mooseksen kauttako Herra puhuu? Eikö hän puhu myös meidän kauttamme?” Ja Herra kuuli sen. Mutta Mooses oli sangen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä. Niin Herra sanoi äkisti Moosekselle ja Aaronille ja Mirjamille: ’Menkää te kaikki kolme ilmestysmajalle.’ Ja he menivät kaikki kolme sinne. Silloin Herra astui alas pilvenpatsaassa, asettui majan ovelle ja kutsui Aaronia ja Mirjamia; molemmat menivät sinne. Ja Herra sanoi: ’Kuulkaa minun sanani. Jos keskuudessanne on profeetta, niin minä ilmestyn hänelle näyssä, puhun hänen kanssaan unessa. Niin ei ole minun palvelijani Mooses, hän on uskollinen koko minun talossani; hänen kanssaan minä puhun suusta suuhun, avoimesti enkä peitetyin sanoin, ja hän saa katsella Herran muotoa. Miksi ette siis peljänneet puhua minun palvelijaani Moosesta vastaan?’ Ja Herran viha syttyi heitä kohtaan, ja hän meni pois. Kun pilvi oli poistunut majan päältä, niin katso, Mirjam oli lumivalkea pitalista; ja Aaron kääntyi Mirjamiin päin, ja katso, tämä oli pitalinen. Silloin Aaron sanoi Moosekselle: ’Oi, herrani! Älä pane meidän päällemme syntiä, jonka olemme tyhmyydessä tehneet. Älä anna hänen jäädä kuolleen sikiön kaltaiseksi, jonka ruumis on puoleksi mädännyt, kun se äitinsä kohdusta tulee.’ Silloin Mooses huusi Herran puoleen sanoen: ’Oi, Jumala! Paranna hänet!’ Herra vastasi Moosekselle: ’Jos hänen isänsä olisi sylkenyt häntä silmille, eikö hänen olisi ollut hävettävä seitsemän päivää? Olkoon hän nyt suljettuna ulos leiristä seitsemän päivää, ja sitten hän pääsköön takaisin.’ Niin Mirjam oli suljettuna ulos leiristä seitsemän päivää, eikä kansa lähtenyt liikkeelle, ennenkuin Mirjam oli tuotu takaisin.”

Jeesus joutui ottamaan kantaa syntyisen ihmisen tekoon Joh. 8: 2-11 ”Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön, ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa; ja hän istuutui ja opetti heitä. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: ’Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?’ Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: ’Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä.’  Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: ’Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?’  Hän vastasi: ’Herra, ei kukaan.’ Niin Jeesus sanoi hänelle: ’En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee.’”

Meidän tulee muistaa ettemme olisi veljiemme syyttäjän kaltaisa, vaan tekisimme kaikkemme, että jokainen saisi kokea pelastuksen Jumalan tahdon mukaa. Ilm. 12:10-12 ”Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ’Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos. Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!’”

Charles G. Finney ”Muistelmat – Ihmeellisiä herätyksiä” (Ev. Lut. Herätysseura ry. 1984), josta lainaus sivulta 40: ”Olen tavannut saarnaajatoimessani hyvin paljon tällaisia tapauksia, jolloin jokin yksityinen, kenties itsessään aivan vähäpätöinen asia on tuonut ilmi syntisen sydänylpeyden. Kaikissa näissä tapauksissa on luovuttava väittelemisestä, muutoin syntinen ei ikinä tule Jumalan valtakuntaan. Olen nähnyt ihmisten olevan viikkokausia suuressa ahdistuksessa Jumalan Hengen painostamina, mutta he eivät päässeet edistymään, ennenkuin olivat antaneet perään siinä kohdassa, joka paljasti heidät. Tuomari oli ensimmäinen tällainen tietooni tullut tapaus. Tultuaan kääntymykseen hän kertoi usein ajatelleensa tätä kysymystä rukoillessaan ja että Jumala oli näyttänyt hänelle, että hänen kantansa johtui ylpeydestä ja esti häntä tulemasta Jumalan valtakuntaan. Mutta hän ei vielä tahtonut myöntää sitä, ei edes itselleen. Hän koetti kaikin tavoin uskottaa itselleen ja uskottaa Jumalalle, ettei ollut ylpeä. Kerran hän koko yön rukoili arkihuoneessaan, että Jumala armahtaisi häntä, mutta aamulla hän tunsi vain entistä suurempaa ahdistusta. Viimein hän aivan raivostui, kun Jumala ei kuullut hänen rukoustaan, ja oli kiukuissaan tehdä itsemurhan. Hänen teki mieli käyttää siihen kynäveistään, niin että hän suorastaan viskasi sen niin kauas kuin suinkin, jotta se joutuisi hukkaan, niin ettei kiusaus olisi saanut valtaa… Mutta kun eräänä iltapäivänä istuin toimistossamme ja luonani oli kaksi seurakunnan vanhinta, tuli äkkiä sisään se nuori mies, joka olin tavannut suutarinliikkeessä, ja huudahti: ’Tuomari on kääntynyt!’ Sitten hän jatkoi: ’Lähdin metsikköön rukoilemaan ja kuulin silloin laaksosta äänekästä huutoa. Menin mäenrinteeseen, josta saatoin katsella notkoon, ja näin tuomarin kävelevän edes takaisin ja laulavan täyttä kurkkua. Vähän päästä hän aina pysähtyi, taputti käsiään voimakkaasti ja huusi: ’Minä tahdon riemuita Jumalassa pelastustani.’”

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Antti J. Pietilä ”Synnin hätä ja Jumalan rauha” (1964)
John Bevere ”Herran pelko” (KKJMK Oy 2001)
David Pawson ”Matka Jesajan maailmaan” (KKJMK Oy 2011)
Wikipedia