Mitä tarkoittaa Jumalan kolminaisuus?

Monia varmaan ihmetyttää mitä merkitsee Jumalan kolminaisuus, kuten minuakin se on mietityttänyt. Mikä on Jumalan olemus, kun Hän on kolminaisuus, eli yksi Jumala, jota kutsutaan myös Isäksi, Pojaksi ja Pyhäksi Hengeksi. Ihminenkin on luotu myös kolminaisuudeksi, sillä meillä on keho, sielu ja henki. Raamatun mukaan ainoastaan Jumalan persoona Poika, eli Jeesus syntyi ihmiseksi, jotta voisimme nähdä ja kuulla Jumalan, näin Jeesus kertoi hänestä kerrotuissa evankeliumeissa, että kun he näkevät hänet, ovat he nähneet Hänen Isänsä, joka on taivaassa. Monista Raamatun asioista löytyy hyvinkin erilaisia käsityksiä, yksi on Jumalan persoona Pyhä Henki, yksi osa Jumalan kolminaisuudesta. Pyhän Hengen ollessa henki, niin hän voi olla yhteydessä meidän henkemme kanssa, mutta ei näkyvässä muodossa. Olen yrittänyt kerätä aineistoa, joka voisi valaista asiaa.

Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjassa kerrotaan Pyhästä Hengestä: ”Pyhä Henki jumaluuden 3:s persoona, Matt. 28:19; 2. Kor. 13:13. Pyhän Hengen persoona ilmenee hänen ominaisuuksistaan ja töistään. Hän on osallisena luomisessa ja siksi kaikkivaltias, 1. Moos. 1:2; Job 26:13; Job 33:4; Ps 104:30. Pyhän Hengen tekee ihmisille mahdolliseksi saada ja lausua jumalallisia ilmoituksia, 4. Moos. 11:25; 2. Sam. 23:2. Jumala antaa omillensa Pyhän Hengen, Ps. 51:12; Joel 2:28; Miika 3:8; Sak. 4:6. Hän on pyhä, Ps. 51:11, hyvä Ps. 143:10, tuomion ja puhdistuksen henki Jes. 4:4, Herran pelon henki, Jes. 11:2, armon ja rukouksen henki, Sak. 12:10. Näin ilmoittaa VT, jonka aikana Pyhä Henki toimii voimansa vapaudessa ilman ehtoja. UT:n aikana uskovat voivat saada Pyhän Hengen. Jeesuksen kuoleman ja kuolleista nousemuksen siunaus on se, että hän lähetti Pyhänn Hengen asumaan uskoviinsa, Joh. 7:39; Joh. 16:7; Ap. t. 2:33; Gal. 4:1-6. VT:ssa on ennustuksia tästä yleisestä Hengen vuodatuksesta, Hes.37:14; Hes.39:29; Joel 2:28. Kansa saattoi vastustaa ja murehuttaa Pyhää Henkeä ja Jumala voi ottaa hänet poiskin, Jes. 63:10; Jes. 32:15. UT:ssa Pyhä Henki ilmoitetaan selvästi jumaluuden persoonana, Joh. 14:16, Joh. 14:17, Joh. 14:26, Joh. 15:26, Joh. 16:7-17, Matt. 28:19. Jeesus opetti opetuslapsilleen, että he rukoilemalla Isää saisivat Pyhän Hengen, Luuk. 11:13. Puhuessaan poismenostaan Jeesus lupasi itse rukoilla Isää lähettämään Pyhän Hengen, Puolustajan olemaan omiensa kanssa, Joh. 14:16. Kuolleista noustuaan hän antoi oppilailleen Pyhän Hengen, Joh. 20:22, mutta kehotti myös heitä odottamaan Hengen vuodatusta, Luuk. 24:49; Ap- t. 1:8. Helluntaina kaikki uskovat saivat Pyhän Hengen, Ap. t. 2:1-4. Sen jälkeen, niin kauan kuin evankeliumia saarnattiin vain juutalaisille, uskovat, joiden päälle apostolit panivat kätensä, saivat Pyhän Hengen, Ap. t. 8:17; Ap. t. 9:17. Kun sitten evankeliumia julistettiin pakanoillekin, tuli Pyhä Henki ilman ehtoja uskoville, Ap. t. 10:44; Ap. t. 11:15-18. Kaikki uskovat ovat syntyneet Hengestä, Joh. 3:3, Joh. 3:6; 1 Joh. 5:1, ja Henki asuu heissä tehden ihmisen ruumiinkin temppelikseen, 1. Kor. 6:19; Room. 8:9-15; Gal. 4:6, he ovat kastetut Hengellä, 1. Kor. 12:12, 1. Kor. 13:13; 1. Joh. 2:20, 1. Joh. 2:27, ja siten sinetöidyt Jumalalle, Ef. 1:13; Ef. 4:30. Uskovat saavat Pyhän Hengen (tulevat kastetuiksi Hengellä), he saavat täyttyä Hengellä yhä uudestaan, Ap. t. 2:4; Ap. t. 4:29-31; Ef. 5:18…”

Tähän olen koonnut eri kirjoittajien kirjalliseen muotoon laitettuja kokemuksia Pyhästä Hengestä:

Azusa-kadun vuonna 1906 alkaneessa herätyksessä oli mukana lehtimies ja saarnaaja Frank Bartleman, jolla oli merkittävä osuus tapahtumien julkistajana. Hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja. Hänen isänsä oli saksalaissyntyinen roomalaiskatolinen ja äiti englantilaista kveekarisukua. Frank Bartleman koki kääntymyksen lokakuussa 1893 babtistien rukoushuoneessa Philadelphiassa. Bartleman sai luvan saarnata Temple Baptist -seurakunnalle.

Frank Bartleman syntyi 1871 Carversvillessä Pennsylvaniassa ja kuoli 1936. Frank Bartlemanin kirjassa kerrotaan kuinka Jumala ei anna kunniaansa ihmisille, mikä ilmenee siten, että kuuluisia ja lahjakkaita kutsutaan puhumaan, jotta kuulijoita tulisi, mutta he kiinnittävät huomionsa ihmiseen ja hänen Jumalalta saamiin armolahjoihin, sekä muihin syntymälahjoihin, vaan julistuksen ja tapahtumien keskipiste tulisi olla Jeesus, joka on ostanut verellään meidän lapsikseen. Kirkkojen ja seurakuntien oppirakennelmat saattavat estää Jumalan Pyhän Hengen toiminnan, vaikka ihmiset ovat luoneet ne seurakuntalaisten turvaksi, mutta Jumala ei halua, että Hänet kahlitaan ihmisten oppeihimme Jumalasta ja Hänen valtakunnastaan. Esimerkki mihin oppien ja oikeauskoisuuden valvonta voi viedä on Inkvisitio, joka oli katolisen kirkon laitos. Inkvisitio toimi sen määrittelemää harhaoppisuutta vastaan.  Inkvisitio syntyi vuonna 1184, ja siitä muodostui kirkon pysyvä harhaoppisuutta vastustava laitos. Inkvisitio saattoi kiduttaa harhaoppisuudesta epäiltyjä. Virallisesti lasten ja vanhusten kidutus oli kiellettyä, mutta kieltoa ei aina noudatettu. Verenvuodatus tai kuulustellun tappaminen oli kielletty. Koska harhaoppisuus oli myös maallisen oikeuden vastaista, inkvisitio saattoi kuitenkin luovuttaa epäillyn maalliselle tuomioistuimelle kidutettavaksi. Myös inkvisition langettaman kuolemantuomion täytäntöönpano oli maallisen hallinnon vastuulla. Tällä tavalla kirkko tavallaan välttyi kantamasta vastuuta tapahtumasta. Inkvisition oikeuskäytännössä syytetyllä oli vain vähäiset mahdollisuudet puolustautua. Tavallisesti tuomari ja syyttäjä olivat sama henkilö.

Frank Bartleman ”Azusa-katu 312 – Nykyaikaisen helluntaiherätyksen juuret” (RV-kirjat 1986), lainaus sivulta 51 alkaen: ”Sain Jumalalta vuoden 1905 alussa seuraavan herätykseen liittyvän avainsanoman: ’Herätyksen syvällisyys määräytyy tyystin sen mukaan, kuinka syvä on parannuksen ja katumuksen henki.’ Ja se pitää paikkansa kaikkien ihmisten elämässä kaikkina aikoina… Herätys alkaa lähes aina maallikoiden parissa. Kirkon johtajat tervehtivät harvoin iloiten puhdistuksia. Historia toistaa itseään. Nykyisten johtajien asema on liian mukava, jotta he ylipäänsä toivoisivat sellaista uudistusta, joka mahdollisesti vaatisi heiltä uhrauksia. Ja Jumalan tuli lankeaa vain uhrin ylle. Tyhjään alttariin ei tuli syty. Kylmä järkeily, muodollinen kirkollisuus ja pappien ylivalta ovat kerta kaikkiaan evankeliumin luonteen ulkopuolella. Kiitos Jumalan, että johtajien joukossa on poikkeuksiakin. Mutta palvelemaan meidät on pelastettu. Oikea pappi on palvelija. Jeesus ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan… Sitten saimme tietää, että Henki oli virrannut muutama ilta sitten, huhtikuun yhdeksäntenä, pienessä tuvassa Bonnie Brae-kadulla. Ihmiset olivat hyvin vakaasti jonkin aikaa odottaneet hengenvuodatusta. Muutama valkoinen ja muutama värillinen hurskas uskova oli odotellut siellä päivittäin. Tämäkin tapahtui juuri pääsiäisen aikoihin. Jostakin syystä minulla ei ollut etuoikeutta olla mukana tuossa kokouksessa. Monet olivat puhuneet ’kielillä’. Menin iltapäivällä Bonnie Brae -kadun kokoukseen ja havaitsin, että Jumala toimi siellä voimakkaasti. Useita kuukausia olimme rukoilleet voittoa. Nyt Jeesus ’näyttäytyi elävänä’ jälleen monille. Pioneerit olivat päässeet läpi ja joukot voivat seurata. Kokous ilmensi yleistä nöyryyden henkeä… Martti Luther alkoi saarnata uskonpuhdistusta romahtamaisillaan olevassa rakennuksessa keskellä Wittenbergin toria. D’Aubinge kuvailee sitä seuraavasti: ’Keskellä toria Wittenbergissä seisoi puinen kappeli, kolmekymmentä jalkaa pitkä ja kaksikymmentä leveä, ja sen seinät, joita oli joka puolelta tuettu, olivat luhistumaisillaan. Vanha, lankuista rakennettu, kolme jalkaa korkea saarnastuoli oli puhujan paikkana. Tässä surkeassa paikassa alkoi uskonpuhdistuksen saarnaaminen. Oli Jumalan tahto, että sen, minkä tuli palauttaa takaisin Hänen kunniansa, olisi tapahduttava mitä alhaisimmissa olosuhteissa. Tässä onnettomassa ympäristössä Jumala halusi niin sanoaksemme, että Hänen rakas Poikansa syntyisi uudelleen. Noiden tuhansien katedraalien ja kirkkorakennusten joukossa, joita maailma on täynnä, ei ollut yhden yhtäkään siihen aikaan, jonka Jumala olisi valinnut paikaksi ihanalle julistukselle iankaikkisesta elämästä.’…

John Wesley itse rukoili kerran, kun herätys oli jo melkein vaimentunut joksikin aikaa: ’Oi Herra, lähetä meille entinen herätys ilman virheitä. Mutta jos niin ei voi tapahtua, lähetä se – kaikkine virheineen. Me tarvitsemme herätyksen.’…
Pian huhuttiin laajalti, että Jumala toimi ’Azusassa’, Kaikkia kansankerroksia alkoi tungeksia kokouksiin. Monet olivat uteliaita ja epäuskoisia, mutta toiset kaipasivat Jumalaa. Sanomalehdet alkoivat ilkkua ja parjata kokouksia ja antoivat meille sillä tavalla runsaasti ilmaista mainosta. Se veti kansaa paikalle. Paholainen ampui jälleen yli. Ulkopuolinen vainoaminen ei koskaan vahingoita työtä. Eniten pelättävää meillä oli niissä pahoissa hengissä, jotka tekivät  työtä sisäpuolelta. Jopa spiritualistit ja hypnoosiin uskovat tulivat kokeilemaan vaikutusmahdollisuuksiaan. Sitten tulivat kaikki uskonnolliset kiivailijat ja roistot ja intoilijat etsimään paikkaa toiminnassa. Näitä meidän oli syytä pelätä eniten. Mutta tämä on jokaisessa uudessa työssä tarjona oleva vaara. Noilla ihmisillä ei ole missään omaa paikkaa. Tämä asiantila langetti monen sydämeen pelon, josta oli vaikea päästä yli. Siitä oli paljon haittaa Hengen toiminnalle. Monet eivät uskaltaneet etsiä Jumalaa pelätessään, että paholainen voisi viedä heidät. Huomasimme heti ’Azusan’ toimintamme alussa, että jos pyrimme saamaan arkin kulun vakaaksi, Herra lakkasi tekemästä työtä. Emme uskaltaneet liikaa kiinnittää ihmisten huomiota pahojen valtojen toimintaan. Siitä olisi seurannut pelkoa. Voimme vain rukoilla. Silloin Jumala antoi meidän onnistua…

Veli Seymouria pidettiin nimellisesti johtajana. Mutta meillä ei ollut paavia eikä papillista arvojärjestystä. Me olimme ’veljiä’. Meillä ei ollut ihmisen rakentamaa ohjelmaa. Itse Herra johdatti. Meillä ei ollut pappissäätyä eikä ammattipappeja. Ne ovat tulleet kuvaan mukaan myöhemmin herätyksestä luovuttaessa. Meillä ei aluksi ollut edes koroketta eikä saarnatuolia. Kaikki olivat samalla tasolla. Sananjulistajat olivat palvelijoita sanan aidossa merkityksessä. Emme kunnioittaneet ihmisiä hänen suuren varallisuutensa tai korkea oppineisuutensa vuoksi vaan sen sijaan hänen Jumalalta saamiensa ’lahjojen’ vuoksi. Hän itse asetti paikalleen ’ruumiin’ jäsenet…

Veli Seymour istui tavallisesti kahden päällekkäin asetetun tyhjän kenkälaatikon takana. Yleensä hän piti kokouksen aikana päätään rukoukseen painuneena ylemmän laatikon sisällä. Ylpeydellä ei ollut sijaa. Kokoukset jatkuivat melkein tauotta. Voiman vallassa olevia etsiviä sieluja saattoi olla sisällä lähes mihin vuorokauden aikaan tahansa. Paikka ei ollut ikinä suljettu eikä tyhjä. Ihmiset tulivat kohdatakseen Jumalan. Hän oli siellä aina. Siksi kokouskin oli jatkuva. Se ei ollut riippuvainen ihmisjohtajasta… Olimme kokouksissa sulkeutuneet Jumalan yhteyteen rukouksen kautta ja ajatuksemme olivat kiinni Hänessä. Kaikki tottelivat Jumalaa nöyrinä ja alamaisina. Kunnioituksella ’pidimme toista parempana’ kuin itseämme. Herra saattoi hyvin puhjeta puhumaan kenen kautta hyvänsä. Sitä me rukoilimme jatkuvasti. Lopulta joku nousi seisomaan vihittynä johonkin sanomaan. Kaikki tuntuivat tajuavan sen ja väistyivät tieltä. Tuo ihminen saattoi olla lapsi, nainen tai mies. Hän saattoi istua takana tai edessä, sillä ei ollut mitään väliä. Riemuitsimme siitä, että Jumala teki työtään. Kukaan ei halunnut olla itse esillä. Ajattelimme vain sitä, että olisimme Jumalalle kuuliaiset. Jumala oli tehnytkin ilmapiirin sellaiseksi, että vain typerys olisi yrittänyt ruveta esiintymään ilman todellista voitelua. Eikä tuollainen yritys kestänyt kauan. Henki hallitsi kokouksia valtaistuimelta. Elettiin todella ihania päiviä.”

http://frankbartleman.blogspot.fi/

Lauri K. Ahosen kirjassa ”Suomen Helluntaiherätyksen historia” (Päivä Osakeyhtiö 1994) sivulta 20 lainaus: ”Parhamin merkittävimmäksi aikaansaannokseksi Texasissa muodostui raamattukoulu, jonka aloitti Houstonissa joulukuussa 1905. Koulu, nimeltä ’Bible Training School’, toimi vain muutamia kuukausia, mutta sieltä valmistui noin viisikymmentä saarnaajaa ja työntekijää, jotka lähtivät julistamaan evankeliumia uusille alueille. Heidän työtään seurasivat herätykset monilla paikkakunnilla. Babtisteihin kuuluva neekeripastori William James Seymour (1870-1922) oli yksi koulun oppilaista. Parhamin toimintaan hän oli tutustunut työtoverinsa Lucy Farrowin kautta. Amerikan Etelävaltioissa vielä tuolloin vallalla olleen rotuerottelun johdosta hän istui erikseen eteishallissa kuunnellen luentoja oven raosta. Raamattukoulussa hän omaksui uuden käsityksen Pyhän Hengen kasteesta, vaikka ei itse vielä tuolloin ollut sitä kokenut… William Seymour saapui Los Angelesiin 22.2.1906. Asunnon hän sai Edward S. Leen kodissa. Kaksi päivää myöhemmin hän alkoi julistaa Nazarene-kirkossa Santa Fe-kadun varrella. Ensimmäisen saarnansa tekstiksi hän valitsi Apostolien tekojen toisen luvun neljännen jakeen ja julisti sen pohjalta, että kielilläpuhuminen oli Pyhän Hengen kasteen saamisen merkki. Tämän näkemyksensä johdosta hänen ei sallittu jatkaa saarnatehtävää Nazarene-kirkossa… Azusa-kadulta löytyi tallina ja varastona käytetty entinen metodistien kirkkorakennus, jossa kokouksia voitiin jatkaa. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin huhtikuun 14. päivänä. Alkeellinen rukoushuone, johon mahtui noin 600 kuulijaa, sai nimekseen Azusa Mission… Sanomalehdet alkoivat kertoa Seymourin kokouksista. Los Angeles Times kirjoitti Azusa-kadun tapahtumista ensimmäisen kerran 18.4. Artikkeli oli kriittinen, mutta julkisuus lisäsi yleistä mielenkiintoa. Toukokuussa jo yli tuhat kuulijaa ahtautui tallitemppeliin. Kokouksia pidettiin nyt kolme kertaa vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa…”

Smith Wigglesworth ”Kasva usko” (Ristin Voitto 1958) lainaus sivulta 16: ”Ja ennen kuin Jeesus meni kirkkauteen, Hän ilmoitti opetuslapsilleen, että hekin saisivat Hengen voiman. Eikä tämä Hengen voima ollut tarkoitettu ainoastaan muutamille apostoleille, vaan kuului kaikille kaukana olevillekin, ketkä ikinä meidän Jumalamme kutsuu (Apt. 2:39), siis myös meille, jotka elämme 20. vuosisadalla. Jotkut kysyvät: – Mutta eikö tämä voima tarkoitettu vain joillekin harvoille, jotka elivät ensimmäisellä vuosisadalla? Lue Mestarin ohjeet sellaisinaan kuin ne on annettu Markuksen evankeliumissa, niin huomaat, että se koskee kaikkia, jotka uskovat.”

Azusan jälkeen on tapahtunut herätyksiä, kuten Veikko Pekki kertoo kirjassaan ”Lisää Lisää” (Kuva ja Sana 1995) näin: ”Suomessa on vuoden 1995 alusta vaikuttanut Pyhän Hengen liike, joka koskettaa uskovia ja seurakuntia lähes kaikissa maamme kristillisissä yhteisöissä. Tämä maailmalla jo kauemmin levinnyt uudistusherätyksen aalto on herättänyt huomiota siihen liittyvien ulkoisten reaktioiden tähden. En kuitenkaan käytä tästä Pyhän Hengen siunauksesta nauruherätyksen nimeä, vaikka sekulaari lehdistö niin on tehnytkin. Huono nimitys on myös ’Toronton siunaus’, vaikka pieni Vineyard-seurakunta tuossa kaupungissa onkin ollut yksi liikehdinnän keskuspaikoista… Sain nimittäin ensi kerran tiedon Toronton siunauksesta lukiessani siitä lehdestä. Ensin oudoksuin kuvauksia ihmisten kummallisista reaktioista. Mutta yhtäkkiä sisimpääni iskeytyi täysin yllättäen varma tieto: Nuo ulkoiset ilmiöt ovat vain jäävuoren pintaa – tässä herätyksessä Jumala uudistaa ja eheyttää ihmisiä syvältä, olivatpa he kuinka rikkinäisiä tai haavoittuneita hyvänsä!… Mutta tässä se nyt oli: Eheytymisherätys! Hätkähdin tätä yllättävää ja selkeää tietoisuutta.”

Yksi merkittävämpiä tapahtumia Amerikassa 1990-luvulla oli John Arnottin seurakunnassa tapahtunut nauruherätys Kanadan Torontossa John Arnottilta on Suomeksi julkaistu kirja ”Isän siunaus, totuus Torontosta” Kuva ja Sana 1996. Isän siunaus kirjasta lainaus: ”Joitakin vuosia sitten minulle selvisi valtavan paljastuksen tavoin, että kristillinen usko on täysin samanlaista kuin rakkaus ja ’romanssi’ tai aviosuhde. Sitä ennen ajattelin, että siinä oli kyse totuuden ymmärtämisestä ja opin puhtauden varjelemisesta. Uskoin, että jos vain pystyisimme saavuttamaan saman opillisen puhtauden kuin alkuseurakunnallakin oli, se toisi meihin Jumalan läsnäolon ja voiman. Mutta ei varhaiskristityilläkään ollut kristillistä oppia täydellisesti hallussaan… Miksi luulet, että meillä on nykyään tuhansia eri suuntauksia? Koska ihmiset uskovat, että heidän oppinsa on oikeampi kuin lähimmäisen. Mutta se ei korosta rakkautta. Mikä siis on puhdas oppi? Jumala on rakkaus. Se on puhdas oppi. Se on totuus. Älä käsitä minua väärin. Kristuksessa Jeesuksessa oleva totuus on hyvin tärkeä. Juuri se totuus tekee meidät vapaiksi (Joh. 8:32). Mutta vaikka meillä miten olisi totuus, mutta meillä ei ole rakkautta, meillä ei enää ole totuutta. (1 Joh. 4:8,16).

Samassa kirjassa John Arnott kertoo kuinka kaikki alkoi Torontossa näin: ”Lokakuussa 1992 Carol ja minä aloimme antaa koko aamumme Herralle, käytimme aikaa palvomiseen, lukemiseen, rukoilemiseen ja Herran luona olemiseen. Puolentoista vuoden ajan teimme näin ja rakastuimme Jeesukseen yhä uudelleen. Me lähdimme Jeesuksen läheisyyteen johtavalle tielle… Kuulimme Argentiinassa käynnissä olevasta herätyksestä ja lähdimme sinne marraskuussa 1993 toivoen, että Jumalan voitelu hipaisisi jotenkin meitäkin. Henki kosketti meitä väkevästi kokouksissa, joita johti Claudio Freidzon, Argentiinan Assemblies of God -seurakunnan johtaja… Palasimme Argentiinasta suurten odotusten vallassa uskoen, että Jumala tekisi jotakin uutta seurakunnassamme… Kutsuimme puhujaksi Randy Clarkin, ystävän ja pastorin St. Lousin Vineyard Christian Fellowship -seurakunnasta, Missourista… Tammikuun 20. päivänä 1994 Isän siunaus tuli 120 ihmisen osaksi, kun he osallistuivat seurakuntamme torstaikokoukseen. Randy todisti, ja sielunhoito alkoi. Ihmiset kaatuivat lattialle Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta, nauroivat ja itkivät…”

Toronton herätyksen toi Suomeen 1995 Marc Dupont

Jorma Kuusinen ”Pakkalan poika pyhällä alttarilla” (Päivä Osakeyhtiö 2010), josta lainaus sivulta 162: ”Karismaattisia ilmiöitä on kirjattu muistiin Suomessakin ainakin 1700-luvulta asti. Yksi tunnetuimmista on Telppäsniityn herätys 1796 Iisalmen pitäjän Savojärven kylässä. Kun kahden talon väki oli työssä heinäniityllä, niin Pyhä Henki lankesi heidän päällensä yhtenä päivänä niin voimallisesti, että he kaatuivat maahan ikäänkuin kuolleet; ja he näkivät erinomaisia näkyjä ja puhuivat eri kielillä, joita Henki heille opetti, niinkuin apostolisena aikana. (Aapeli Saarisalo: Erämaan vaeltaja – Paavo Ruotsalainen WSOY 1969). Tästä Hengen vuodatuksesta seurasi, että uskoontulleiden luku kasvoi nopeasti ja herätys levisi pitäjästä toiseen. Ulkoiset ilmiöt olivat yleisiä. Oli kielilläpuhumista, profetoimista, kiitosta kohotetuin käsin ja hyppien. Syvä synnintunto sai ihmiset huutamaan ääneen hätänsä, toiset saivat erilaisia kouristuksia kipuillessaan Herransa edessä. Kerrotaan myös ekstaattisen herännäisyyden ja hurmossaarnaajien esiintymisestä vuonna 1798 Karkussa, Pirkkalassa ja Vesilahdella. (Harri Heino: Hyppyherätys – Länsi-Suomen rukoilevaisuuden synnyttäjä. Suomen kirkon historiallinen seura 1976). Paavo Ruotsalaisen puheen vaikutus oli valtava. Yhä useammat vaipuivat voiman alla lattialle ja alkoivat puhua kielillä ja saarnata hengessä. (Aapeli Saarisalo: Erämaan vaeltaja…). Honkilahdella puhkesi vuonna 1817 herätys, joka levisi erityisesti 1820-luvun lopussa ja 1830-luvun alkupuolella voimakkaana herätysaaltona ns. isona hyppyherätyksenä Länsi-Suomen herännäisalueella. Hyppyherätys ilmeni pääasiassa käsien yhteenlyömisenä, hyppäämisenä ja hengellisenä tanssina. Hurmoksellisuuden tarkoituksena näyttää olleen toisaalta ilmaista kiitollisuutta, jota tunnettiin pelastuksesta, ja toisaalta saada entistä vahvempi vaikutus Pyhän Hengen läsnäolosta ja pelastuksen osallisuudesta. (Harri Heino: Hyppyherätys…). Karismaattisuutta oli runsaasti myös lestadiolaisuudessa. Lestadius antoi suuren arvon näyille ja ilmestyksille. Myös kielilläpuhumista esiintyi herätysliikkeen alkuaikoina. Suurinta huomiota ovat herättäneet ns. liikutukset. Laestadius kuvaa liikutuksia: ’Jos särjettyyn sydämeen sattuu lain salama Siionin vuorelta, niin kuuluu pelon huuto muutamien naisten suusta. Jos taas särjetyn sydämen tapaa evankeliumin valon säde, silloin täytyy särjetyn kohottaa ilohuuto, eivätkä he mitenkään pysty näitä tunteitaan tukahduttamaan. Heidän täytyy päästää tunteensa purkautumaan äänen kautta, sillä päinvastaisessa tapauksessa heidän sydämensä pakahtuisi.’ Laestadius vakuuttaa myös, että ’…hengelliset liikutukset eivät voi kirkossa vaieta niin kauan kuin on kipinäkään elävää uskoa jäljellä heidän sydämissään, mutta hengellisen kuoleman mukana tulee kirkkoon myös hengellinen kuolemanhiljaisuus, kukaan ei itke, kukaan ei päästele pelon- eikä ilonhuutoja’… (Aapeli Saarisalo: Laestadius – Pohjolan pasuuna. WSOY 1970).”

Jaana Juvonen ”Parikkalan historia” (1996), josta lainaus sivulta 594: ”Uukuniemeläisen Helena Konttisen saarnojen voimistama liike, johon vaikutti sekä renqvistiläisyys että herännäisyys, sai kannattjia etenkin Koitsanlahdella. Liikkeen keskuspaikkana oli Parikanniemen orpokoti Uukuniemellä. Siellä pidetyt juhlat olivat koko seudun suurimpia hengellisiä tapahtumia. Liikettä johtivat maallikkosaarnaajat, jotka nojautuivat toiminnassaan kirkkoon ja seurakuntapappeihin. 1930-luvulla jaakkimalaisen unissasaarnaaja Anna Kormanon vaikutus ulottui myös Jaakkiman naapuripitäjiin – Parikkalassa varsinkin Tyrjälle, josta liikkeen kannattajat ostivat itselleen talon. Kormanolaiset unissasaarnaajat vierastivat järjestäytynyttä kirkollista toimintaa, mutta voivat toimia pyhäkoulunopettajina. Konttinen sen sijaan tukeutui kirkkoon, minkä takia papisto arvioi liikkeen vaikutuksen siunaukselliseksi.”

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Veli-Matti Kärkkäinen ”Pyhä Henki: teologisia näköaloja meillä ja muualla” (Kuva ja Sana 2005)
Jan Cedercreutz ”Pyhä Henki: Jumala meidän kanssamme” (Uskon Sanan Kustannus 2014)
Kalevi Lehtinen ”Pyhä Henki tässä ja nyt” (Päivä 2004)
Matti Niemelä ”Pyhä Henki ja me: vuorovaikutus arjessa” (Aikamedia 2020)
Paul Raja-aho ”Ohittamaton Pyhä Henki” (Päivä Osakeyhtiö 2018)
Nicky Cruz ”Sydän tulessa: mitä voikaan tapahtua kun Pyhä Henki sytyttää?” (Kuva ja Sana 2005)
Benny Hinn ”Hyvää huomenta Pyhä Henki” (Uskon Sanan kustannus Oy)
Kenneteh E. Hagin ”Miten vaellat Jumalan Hengen johdatuksessa” (Uskon Sanan kustannus 2010)
Mauri Vilponen ”Azusa – Mitä Azusan herätyksessä tapahtui?