Ohjaavatko ideologiat meitä?

Olen pohtinut sitä miten eri ideologiat ohjaa meitä ehkä tiedostamattamme. Ollessani kansakoulussa 1960-luvulla, niin koulukaverit pyysivät tulemaan mukaan partiotoimintaan. Kysyin isältäni, miten tämän asian kanssa pitäisi toimia, mutta hän kielsi sen ehdottomasti, koska se oli porvarien toimintaa ja me olimme luokkatietoisia. Isä kontrolloi meitä lapsia, ettemme edes saaneet kaveerata porvarien lapsien kanssa ja tarvittaessa hän esti sen, jos sai sen tietoonsa. Meille lapsille se oli aika vaikeaa tietää mihin yhteiskuntaluokkaan kukin perhe mahtoi kuulua, eli kuuluivatko isämme hyväksymään työläisiin? Tämän seurauksena vietimme paljon vapaa-aikaa keskenämme ilman yhteisä harrastuksia. Tämä käytäntö taisi siirtyä osaksi myös omien lasten kohdalle, sillä kaikenlaiset harrastukset olivat jääneet vähiin, koska ei ollut kosketusta esim. urheiluharrastuksiin ollut, joihin olisi osannut ohjata. En tiedä miksi isäni ei ehdottanut Suomen Demokratian Pioneerien Liiton toimintaa, joka oli perustettu vuonna 1945 vastaamaan kansandemokraattisen liikkeen varhaiskasvatustyöstä. Pioneereiksi kutsutut SDPL:n lapsijäsenet opettelivat leikin kautta työväenliikkeen arvoja, solidaarisuutta ja kansainvälisyyttä. Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry:n puheenjohtaja on Joni Korhonen. Pioneerit tutustuivat Suomen työväenliikkeen historiaan ja keskeisiin hahmoihin. Yleinen tavoite oli lasten sitouttaminen työväenliikkeen perinteisiin. Pioneerileireillä ja -kerhoissa leikittiin, askarreltiin ja laulettiin, mutta myös tutustuttiin leikin kautta muun muassa Kuuban vallankumoukseen. Sittemmin Pioneeriliitosta tuli puolueisiin sitoutumaton järjestö, mutta se toimii tiiviissä yhteistyössä Vasemmistoliiton kanssa. Pioneerileirejä järjestetään edelleen, ja paikallistoiminta on vilkasta erilaisten kerhojen muodossa. Järjestön tavoitteita ovat lasten oikeuksien puolesta toimiminen, rauhankasvatus, kansainvälisyyskasvatus sekä ’demokratian’ (jos se työläisten diktatuurissa on mahdollista) puolesta toimiminen. Isäni ei pitänyt kunnon työläisinä sosiaalidemokraatteja, minkä vuoksi myös Nuorten Kotkien Keskusliitto – Unga Örnars Centralförbund NKK ry, toiminta ei olisi ollut sopivaa toimintaa meille lapsille. Nuoret Kotkat on valtakunnallinen lapsijärjestö, joka perustettiin Ruotsin esimerkkiä seuraten vuonna 1943. Nuoret Kotkat edistävät näitä arvoja osana sosialidemokraattista työväenliikettä. Toiminnassa järjestetään lapsille ja nuorille leirejä, kerhoja ja tapahtumia ympäri Suomea sekä tehdään yhteistyötä kansainvälisten sisarjärjestöjen kanssa. Merkittävä osa toiminnan järjestämisestä tapahtuu järjestön kouluttamien vapaaehtoisten voimin. Kotkaliike levisi Pohjoismaihin Itävallasta. Monet mallit, kuten univormu, järjestörakenne ja suoritusmerkit, jotka lainattiin partiojärjestöstä.

Veikko Tolin ”80 vuotta partiointia 1907-1987” (Partiokirja Oy 1987), josta lainaus sivulta 41: ”Partioliikkeen synnyn aikaan alkoi maassamme ns. toinen sortokausi. Vuonna 1909 nimitettiin kenraalikuvernööriksi Seyn, joka oli jo aiemmin toiminut venäläistämistoimenpiteiden innokkaana johtajana… Työväenliike tuomitsi myös sen yli luokkarajojen tapahtuvan toiminnan, kaikkien ystävyyden ja isänmaallisuuden, koska se hämärsi luokkataistelun merkitystä. Jopa Kasvatusopillisen Yhdistyksen kokouksissa esiintyi vastustajia. Se nähtiin vaarallisena kilpailijana nuorisosta. Lopullinen isku tapahtui 22.9.1911, jolloin ’Seyniltä kävi käsky partiojoukkojen hajoittamisesta’… Kun partiotoiminta kiellettiin, joutui nuorison toiminta entistä enemmän tarkkailun kohteeksi… Toiminta sekä Helsingin että Sörnäisten NMKY:ssä, ja varmasti monessa paikassa muuallakin, jatkui kiellon jälkeenkin.” Ja sivulta 88: ”Kristillisissä maissa partiotoiminta on kristillistä toimintaa. Kaikkialla se on uskonnollista. Se ei kuitenkaan ole sitoutunut mihinkään kirkko- tai uskontokuntaan… Sen lisäksi että partiotoiminta kristillisissä maissa yleensä tapahtuu kristillisessä hengessä, on myös partiotoimintaa, joka painottuu tavallista enemmän hengelliseen suuntaan. Kaikissa Pohjoismaissa on NMKY:n partiotoiminnalla merkittävä asema maan partiotyössä. Niin myös Suomessa NMKY:n partiotoiminta levittäytyi seurakuntiin ja sen myötä tunnustuksellinen partiotoiminta laajeni niin, että se kattaa valtaosan maamme partiotoimintaa… Myös katolinen kirkko tekee voimakkaasti partiotyötä ja mm. Euroopan maiden katolisilla partioliitoilla on yhteinen Euroopan liitto. Suomessa ei kirkko kirkkona ole ollut aktiivinen partiotoiminnan edistäjä, vaikka jo 1949 NMKYPL:n entinen uskonnollisen työn ohjaaja piispa Elis Gulin kirjoitti Sininen Savu -lehdessä, että ’sininen’ so. kristillinen partiotyö tulee valloittamaan seurakunnat… Eikä kirkko muutenkaan ole edistänyt maamme partiotoimintaa. Esimerkiksi Ruotsissa tilanne on parempi. Siellä on ollut jo vuodesta 1927 Svenska Kyrkans Diakonistyrelsessä partityön sihteeri ja kirkko on mm. julkaissut ohjekirjaa Scoutandakt, 300 sivua, henhellistä toimintaa varten lippukunnissa.” Ja sivulta 123 lainaus: ”Sotien jälkeinen voimakas taloudellinen kasvu ja materiaalinen elintason nousu oli niin nopea, etteivät ihmiset ja kansat henkisesti kehittyneet samaa tahtia. He eivät kyenneet sopeutumaan siihen. Rahasta esimerkiksi näytti tulleen kasvatusväline. Se työnnettiin lapsen kouraan, kun olisi tarvittu rakkautta, huolenpitoa ja kasvatusta. Se korvasi perheen yhteiselämän. Sillä työnnettiin sen sisäiset vaikeudet syrjään. Näin vähitellen kasvatettiin – tai paremminkin kasvoi – tasapainoton, irrallinen sukupolvi. Aikanaan tämä kostautui, kun nuoriso reagoi asettuen koko yhteiskuntaa vastaan. Kaikki mikä oli vanhaa, oli sitten kysymys aatteesta, järjestelmistä tai rakennuksista, revittiin alas ja esitettiin sitten alkemistin tavoin kultaa, utopistista mahdottomuutta… Vaadittiin partiolain ja -lupauksen poistamista. Luovuttiin partiomerkkien suorittamisesta.”

Isäni salli kuitenkin meidän lasten mennä rippikouluun, vaikka ei sallinut mitään uskonnollista kotonaan, eikä meitä ei kastettu ennen kuin vasta viisivuotiaana, koska kirkkoon kuuluminen ei kuulunut isäni aatemaailmaan, mutta jostain syystä salli sen kastamisen myöhemmin. Rippikoulusta en muista muuta kuin, että kävin veljeni kanssa sitä yhdessä, sekä sen, että rippikoulupappi antoi lainaksi Nicky Cruzin kirjan ”Juokse poika juokse”, joka oli hämmentävä lukukokemus, sillä sisältö oli kovin vieras meidän aatemaailmallemme. Rippikoulu on osa luterilaisen kirkon opetusta kristillisestä uskosta. Seurakunta kutsuu rippikouluun 15 vuotta täyttävät jäsenensä. Kirkon ja seurakunnan asettama virallinen yleistavoite rippikoululle on, Rippikoulun tehtävänä on auttaa nuorta elämään ja ymmärtämään sitä uskon todellisuutta, johon hän on lapsikasteessa tullut osalliseksi. Rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Konfirmaation osallistuminen edellyttää rippikoulun käymistä, ja rippikoulu oikeuttaa osallistumaan konfirmaatioon. Rippikoulu antaa oikeuden kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen ja konfirmaatio lisäksi oikeuden tulla kummiksi, osallistumaan itsenäisesti ehtoolliselle ja 16 vuotta täyttänyt seurakunnan jäsen saa myös äänestää kirkollisissa vaaleissa. Suomessa koulumuotoinen rippiopetus sai alkunsa Turussa 1730-luvulla. Ensimmäisen koulumuotoisen opetusjakson, josta on varmoja todisteita, järjesti Ilmajoen kirkkoherra Gabriel Peldan. Rippikoululla oli 1600–1800-luvuilla huomattavasti nykyistä suurempi merkitys yksilön asemalle yhteiskunnassa. Kirkon ja yhteiskunnan ollessa kiinteästi yhteydessä toisiinsa rippikoulun käyminen ei tehnyt nuoresta ainoastaan hengellisessä mielessä täysivaltaista seurakunnan jäsentä, vaan konfirmaatio nähtiin siirtymisenä lapsuudesta aikuisuuteen. Rippikoulua on uudistettu voimakkaasti 1970-luvulta lähtien uusien pedagogisten virtausten mukaisesti.

Mistä isäni ja hänen isänsä omaksumassa ideologiassa oli kyse, se oli Marxilaisuus, josta Björn Wahlroos ”Markkinat ja demokratia” (Otava 2012), kertoo sivulta 24: ”Karl Marxilla oli yksi hyvä ajatus. Hänen taloustieteensä oli valtaosin tolkutonta ja perustui työnarvoteorian ideaan, jonka idean todellinen isä David Ricardo oli hylännyt jo puoli vuosisataa ennen kuin Marx otti sen Pääomaansa. Hänen historiakäsitystään kutsutaan usein historialliseksi materialismiksi… Marx esitti, ettei historiaa pitäisi tulkita sarjaksi lähes sattumanvaraisia tapahtumia, vaan järkeenkäyväksi edistymiseksi kohti ihanteellista ’lopputilaa’ – hänen tapauksessaan kommunismia. Marxin mukaan historioitsija ei ollut pelkkä tarinankertoja. Hän löytäisi kaavan, jos hän vain vaivautuisi tarkastelemaan pinnan alla olevaa yhteiskunnan perusrakennetta. Silloin tapahtumista alkaisi muodostua looginen ketju, ilmestyisi rakenne ja lopulta erottuisi kehitys, jonka voisi ainakin osaksi ymmärtää käyttämällä järkeä. Marxille yhteiskunnan perusrakenne heijasti kehitysvaihetta, jonka osia hän kutsui tuotantovälineiksi: maata, työvälineitä ja koneita. Nykyään käyttäisimme luultavasti käsitettä. ’teknologia’ kuvaamaan ajatuksen ydintä. Marxin mukaan tietty teknologisen kehityksen taso liittyy erottamattomasti yhteiskunnan rakenteeseen, joka määritellään ensi sijassa tuotantovälineiden omistuksen mukaan. Ensin tuotantovälineinä olivat orjat, sitten maa ja lopulta koneet. Vastaavia yhteiskuntia kutsuttiin orjanomistaja-, feodaali- ja kapitalistiyhteiskunniksi. Marx ei ollut historioitsija, kuten ei myöskään hänen ystävänsä ja yhteistyökumppaninsa Friedrich Engels. Hidän käyttämänsä faktat – varsinkin heidän käsityksensä ihmiskunnan alkuperäisestä sosiaalisesta organisaatiosta – olivat yksinkertaisesti vääriä ja rankasti muokattuja… Tuo virhe saattoi merkitä kurjuutta miljardeille ihmisille parin kolmen sukupolven aikana, mutta toinen virhe oli vielä pahempi: Hegeliä seuraten Marx valitsi historian käyttövoimaksi ristiriidan eikä kilpailua. Sen vuoksi hän ei tunnistanut luovaa tuhoa voimaksi, joka oli inhimillisen kehityksen takana, vaan päätyi saarnaamaan luokkavihollisuutta ja vallankumousta. Marx näki vain riistoa ja lopulta kumouksen, mutta ei sitä, miten uudet ja paremmat teknologiat syrjäyttävät tehottomammat ja miten uudet ja halvemmat tuotteet parantavat kaikkien, eivät vain hallitsevien luokkien elämänlaatua.”

Käsittääksen nuoret, jotka kärsivät mielenterveysongelmista tarvitsisivat tällaista yhteisöllistä toimintaa ja liikuntaa luonnossa, eli tällaista toiminta olisi edistettävä, vaikka itse en ole päässyt koskaan toimintaan mukaan.

Opinnäytetöitä:

Jaana Väänänen ”Ympäristötavoitteet osana leirin tavoitteitasuurleirin toimiva jätehuolto Finnjamboren VII Roihu 2016” (Laurea, opinnäytetyö 2016)
https://core.ac.uk/download/pdf/80987194.pdf

Crista Sinisalo ”’HEI KYLLÄ ME TYTÖT TÄÄ HOMMA HOIDETAAN’ Kokemuksia partiotyttöydestä turkulaisten tyttömeripartiolaisten silmin” (Turun yliopisto, Pro gradu -tutkielma 2019)
https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/148889/Sinisalo_Crista_opinnayte.pdf;jsessionid=AA75885D2C5A2EABBB658459A804DF19?sequence=1

Linkit:

https://www.partio.fi/suomen-partiolaiset/tietoa-meista/organisaatio/maailmanjarjestot/

https://nuoretkotkat.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Partio

https://www.partioaitta.fi/

Kirjallisuus ja lähteet:

Veikko Tolin ”80 vuotta partiointia 1907-1987” (Partiokirja Oy 1987)
Robert Baden-Powell ”Partiopojan kirja” (Partiokirja 1995)
Olli Aulio ”Partiolaisen kirja” Gummerus 1982)
William Hillcourt, lady Olave Baden-Powell ”Baden-Powell – sankarin kaksi elämää” (Partiokirja, 1992)
Esa Ålander ”Punaisen liinan lapset – Suomen demokratian pioneerien liitto ja sen edeltäjät” (Suomen demokratian pioneerien liitto 1995)
Ismo Kuivala ”Viisari – pioneeriohjaajan toimintaopas” (Suomen demokratian pioneerin liitto 1975)
Wikipedia