Omavaraisuus

Maailma on kokenut ja elää yhä monenlaisten kriisien keskellä nyt, kuten vuosia jatkunut Covid 19 pandemia, joka onneksi on saatu hallintaan, mutta sen aiheuttamat ongelmat ovat muistoissamme, kuten yhteiskuntien sulkeminen ja sairaalaresurssien äärirajoille meno, ja nyt uutena ongelmana on puheenaiheena lintuinfluenssa, että siirtyykö lintuinfluenssa linnuista nisäkkäisiin ja ihmisiin. Venäjän ja Ukrainan sodan tuomat pakotteet ja vastapakotteet, sekä miljoonat pakolaiset, mikä on jakanut Euroopan ja maailman maat leireihin pois globalisaatiosta ja sen seurauksena nälänhätä lisääntyy. Näiden syiden seurauksena raaka-aineiden saatavuuden vaikeutuminen, pakolaisuus sodan keskeltä ja sen tuomat kuormat muulle maailmalle jne. Myös ilmastonmuutoksen edellyttämät toimet ovat juuri samaan aikaan päälle, mikä aiheuttaa energiakriisiä siirryttäessä nopeassa tahdissa fossiilisista polttoaineista pois mm. sähköön. Ihmiskunta on liikaa riippuvainen Kiinan akkuteknologiasta, sillä Kiinassa tuotetaan iso osa maailman autojen tarvitsemista akustoista ja elektroniikka tuotteista, sekä kiinalaisella lainarahalla Kiina on lisännyt vaikutusvaltaa kaikkialla maailmassa, joka on alkanut näkyä ongelmaisena, sillä riippuvuus yhdestä toimittajasta ei ole hyväksi, joka ei ole edes demokratia. Monien Euroopan ja maailman maiden suuryritysten tuotanto on siirretty Kiinaan. Suomenkin maatalous elää kriisissä huonon kannattavuuden seurauksena, koska tuotannossa tarvittavien raaka-aineiden, kuten lannoitteiden hintojen lähdettyä voimakkaaseen nousuun, sekä työkoneiden polttoainekustannusten moninkertaistuessa. Näiden syiden seurauksena maailmassa alkaa olla pulaa ruuasta ja jopa paikoitelleen arvellaan tulevan nälänhätää.

Näihin ongelmiin tulisi varustautua nostamalla valtioiden, kuten Suomeen omavaraisuusastetta, myös yksityisten perheiden ja ihmisten tulisi miettiä kuinka omissa kotipuutarhoissaan voisi varautua tähän tulevaan ongelmaan, johon ei ole näkyvissä ratkaisua,

Raamatussa on kertomus Joosefista ja silloisesta suuresta nälänhädästä, sekä kuin Joosef seliliti Faaraon merkillisen unen ja sen seurauksena löytyi ratkaisu, kuinka selvitä silloisesta nälänhädästä. Tästä voimme ottaa oppia tänäkin päivänä tutkimalla tätä kertomusta Raamatusta.

Opinnäytetöitä:

Suvi Kuusisto ”OMAN MAAN ANTIMET Opas omavaraiseen ruokatuotantoon Onnellisten kylässä” (Hortonomi opinnäytetyö Rakennetun ympäristön koulutusohjelma 2021)
http://omavaraopisto.fi/wp-content/uploads/2022/03/Opas-omavaraiseen-ruokatuotantoon_Opinnaytetyo_Kuusisto.pdf

Heidi Kemppainen ”ENERGIATEHOKKAIDEN ASUINALUEIDEN TAVOITTEITA JA KOKEMUKSIA SUOMESTA JA OULUN RESCA-HANKKEESTA” (Oulun ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2014)
http://www.rescaoulu.fi/wp-content/uploads/Kemppainen_Heidi-ENERGIATEHOKKAIDEN-ASUINALUEIDEN-TAVOITTEITA-JA.pdf

Mikko Jouppi ”Omavaraisuus kiinteistön energiantuotannossa” (Tampereen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2021)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/510626/Jouppi_Mikko.pdf?sequence=3

Kirjallisuus:

Bella Linde, Lena Granefelt ”Omasta maasta: omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja” (Minerva 2016)
Maria Österåker ”Unelma omavaraisuudesta” (Nemo 2016)
Lasse Nordlund, Maria Dorff ”Elämämme perusteista: pohdintoja työstä, rahasta ja energiasta omavaraisen elämänkokemuksen valossa” (Palladium 2008)
Paavo Hiltunen ”Joosef, Egyptin valtias” (Päivä 1987)

 

penttijuhani
Helsinki

Olen syntynyt Helsingissä 1950 luvulla, kun vanhempani muuttivat Oulusta ja Ilomantsista Helsinkiin työn perässä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu