Ruotsin jengiväkivalta

TV uutisissa on kerrottu, että Ruotsissa jengiväkivalta on kiihtynyt rikollisjärjestö Foxtrotin ajauduttua sisäiseen valtakamppailuun. Yksi näistä jengeistä, eli Foxtrot on erityisesti Uppsalan alueella toimiva rikollisjärjestö, jonka perustaja on 37-vuotias Rawa Majid. Majid tunnetaan Ruotsissa paremmin lempinimellä Kurdikettu. Samassa uutisessa kerrottiin, että rikollisjärjestö voi keksiä velan tjollekin sivulliselle ja ryhtyä sitä sitten perimään, vaikka velkaa ei olisi oikeasti edes olemassa. Jotain tälle asialle pitäisi tehdä ennekuin se leviää Suomeen.

Tämän vuoksi selvitin mitä velasta yleensä sanotaan, eli kuinka voisi suojautua näitä perusteettomien velkojen perijöitä. Yleensä Velka syntyy, kun velaksianto, eli laina, velkakauppa. Lakiperusteinen velka ja maksuvelvollisuus voi syntyä monella tavalla. Tällaisia velvoitteita ovat esimerkiksi vahingonkorvausvastuu, perusteettoman edun palautus ja aviopuolison velvollisuus maksaa tasinkoa.

Jos velka vanhentuu, sen olemassaolo lakkaa. Velka vanhentuu Suomessa kolmessa vuodessa eräpäivästä. Vanhentuminen katkeaa eli vanhentumisaika lasketaan uudelleen alusta, kun velallinen maksaa velkaa, tunnustaa velan, velkoja vaatii suoritusta tai muistuttaa velallista velasta. Vanhentumisen katkaisee myös osapuolten sopimus (esimerkiksi maksuajan pidentämisestä) tai niin sanottu viralliskatkaisu tietyissä oikeuskäsittelyissä, jotka liittyvät velkomuskanteesen, ulosottoon, konkurssiin tai muuhun maksukyvyttömyysmenettelyyn tai sovitteluun.

Kolmen vuoden vanhenemisajasta on poikkeuksia. Jos velasta on annettu lainvoimainen tuomio, vanhentumisaika on viisi vuotta. Jos eräpäivää ei ole ennalta sovittu, vanhentumisaika on kymmenen vuotta velan syntymisestä. Tämä koskee tyypillisesti yksityishenkilöiden välisiä velkoja ja luotollisten pankkitilien limiittiluottoja.

Lopullisesti luonnollisen henkilön velka vanhenee 15 vuoden kuluttua velkaa koskevan maksutuomion antamisesta. Aika on 20 vuotta, jos kyseessä on luonnollisten henkilöiden välinen velka.

Raamatussa sanoilla velka ja velallinen on Raamatussa kaksinainen merkitys. Voi olla kyse velasta toiselle ihmiselle, mutta myös rikkomukset Jumalan pyhää lakia vastaan, synnit, luovat velkasuhteen Jumalaan nähden. Mooseksen laissa on yksityiskohtaisia määräyksiä köyhän, velkaantuneen israelilaisen suojaksi, esim. 5Moos. 15:1-11. UT:ssa tehdään selväksi, että synti tosin luetaan rikkojalle velaksi, mutta Kristuksen tähden se myös annetaan armosta anteeksi katuvalle, joka uskoo, esim. Matt. 18:23-35, Luuk. 7:41-50. Isä meidän -rukouksessa edellytetään, että rukoilija haluaa antaa sydämessään anteeksi veljelleen tämän velan hänelle; vain silloin rukoilija voi luottaa siihen, että Jumala antaa armosta hänenkin syntivelkansa anteeksi, Matt. 6:12.

Lähteet:

YLE
Wikipedia
Digi IRT (Raamatun Iso Tietosanakirja)

Jälkikirjoitus viikingeistä

Tästä tuli mieleen, että viikinkiajalla viikingit olivat niitä kauppaa käyviä ryöstäjiä. Viikingit lienevät liikkuneet Itämeren itäpuolisilla alueilla ainakin jo 500-600-luvulta lähtien. Norjan Lofooteilla olen käynyt tutustumassa viikinkiasumuksiin viikinkimuseossa. Sana viikinki tarkoittaa skandinaavista alkuperää olevaa aseistautunutta merenkulkijaa 700-1000-luvuilla. Frankit, jotka antoivat nimensä nykypäivien Ranskalle, sanoivat viikinkejä ”normanneiksi”, mikä tarkoittaa pohjoisen miehiä. Skandinaaviset riimukirjoitukset ja saagat käyttivät nimitystä viikinki ryöstö- ja sotaretkiin osallistujista. Länsimaissa puhutaan skandinaavisten viikinkien osalta normanneista ja Bysantissa esim. Venäjällä heitä kutsuttiin varjageiksi. Venäjällä viikinkejä kutsuttiin myös ruseiksi.

Viikinkien vaikutuksesta Karjalaan voi lukea Abul Hasan Masudin kronikasta, jossa on tietoja viikinkien retkistä: ”Kun viikinkien laivat olivat saapuneet Aestuariumin (Asovanmeren) linnoituksen kohdalle, niin he lähettivät lähettejä kasaarien kuninkaan luo pyytämään lupaa saada matkustaa hänen maansa kautta ja jokea (Donia) myöten kasaarien järvelle (Kaspianmerelle)… He lupasivat hänelle puolet kaikesta saaliista. Hän antoi heille suostumuksensa. Sen jälkeen he menivät Don-joelle ja sitten kasaarien joelle (Volgalle) kulkien Itil-kaupungin (muinainen kaupunki Astrakanin lähellä) sivuitse kasaarien mereen. Joki, jota myöten he sinne tulivat, on hyvin leveä ja syvä. Merelle päästyään he tekivät ryöstöretkiä El-Jid el Dailemissa, Tabaristanissa ja Aboskunissa – Djordjanin rannikko on sen niminen – edeten sitten nafta-alueelle Aserbeidzaniin päin Ardobilin kaupunkiin saakka, joka sijaitsee Aserbeidzanissa kolmen päivämatkan päässä merestä. He tappoivat ja ryöstivät, ottivat lapsia orjiksi ja lähettivät ryöstöryhmiä joka suuntaan…
”Konstantinopolin patriarkka Fotios johti 860 -luvulla määrätietoista lähetystyötä Venäjälle, jonka asukkaita nimitettiin russeiksi. Russit olivat Venäjälle asettuneita ruotsalaisia viikinkejä, jotka olivat saaneet nimensä Roslagenin maakunnasta Ruotsista. Venäjän syntyaikana mahtavat viikinkipäälliköt ovat hallinneet useita Venäjän kaupunkeja ja alueita. Patriarkka Fotios kirjoitti vuonna 867 että russit ovat vaihtaneet pakanallisen uskontonsa puhtaaseen ja turmeltumattomaan kristinuskoon. Venäjällä liikkuneet viikingit (varjagit) olivat nähtävästi suureksi osaksi lähtöisin Tukholman seudulta (missä olivat tuolloin Birkan kauppakeskus ja Uppsalan uskonnollinen ja valtiollinen keskus), sillä Venäjän omakielinen ja kansainvälinen nimi on johdettu Roslagenin rannikkomaakunnan nimestä, mistä siis ensimmäiset ’russit’ lienevät tulleet (nimeä käyttivät viikingeistä mm. Venäjällä liikkuneet arabialaiset oppineet).

Roslagenin Rurikit perustivat Venäjän. Miljoonien venäläisten nimi on yhä Oleg, Olga ja Igor, jotka olivat viikinkinimien Helge, Helga ja Ingvar venäläistyneitä muotoja. Roslagenin ruotsalaisten pyrkiminen idän kauppateille johti viikingit Laatokan etelärannalle, Olhavanjoen suuhun. Islantilaisten saagojen tuntema Aldeigjuborg, myöhemmin Staraja Ladoga eli Vanha Laatokka. Siellä on asustanut ainakin 600-luvulta lähtien suomensukuinen kansa. Nykyään on faktaa, että Rurikit olivat karjalais-suomalaista alkuperää DNA-sukututkimuksen perusteella. Rurikien jälkeläisiä jäi myös pitkin rannikkoa Espanjaan ja Portugaliin asti.

Jukka Korpela ”Idän orjakauppa keskiajalla – Ihmisryöstöt Suomessa ja Karjalasta” (SKS 2014), josta lainaus sivulta 39: ”Orjat kuuluivat viikinkien maailmassa lähes kaikkiin talouksiin. He tekivät erilaisia arkipäivän töitä. Lait ja kirjallisuus käsittelevät heitä jokapäiväisyyksinä. Tore Iversenin mukaan Skandinaviaan hankittiin orjia kahdesta päälähteestä. Lähialueelta orjia saatiin syntymän, kaappauksien kautta. Vähäisessä määrin orjuus perustui velkoihin ja muihin syihin. Kauempaa orjia tuli vankeina ja kansainvälisen orjakaupan myötä.”

Paul Herrmannin kirjassa ”Suuntana tuntematon” (Gummerus 1956) todetaan, että yhdeksännellä vuosisadalla viikingit tunkeutuivat Norfasundin, Gibraltarin salmen kautta Välimerelle ja vuonna 1059 asettuivat asumaan Sisiliaan ja koko Etelä-Italiaan. Sisilian viikinkikuningas Roger II:n hallitsi 1130- 1154. Roger asui Palermossa ja maantieteilijä Ibn Edrisi oli Roger II:n lähimpiä miehiä. Ibn Fadhlan Bagdadissa asunut ja kalifi Muktedirin (908-932) hovissa vaikuttanut maantieteilijä lähetettiin 920 bolgaarien kuningas Almuksen hoviin viikinkien Gog ja Magog-maahan ja hän kertoo näin F. Markwardin käännöksen mukaan: ”Bolgaarien kuningas kertoi minulle, että noin kolmen kuukauden matkan päässä hänen maastaan oli višu-niminen kansa, jonka luona yöt eivät ole tunninkaan pituisia. Tämän alueen eräässä meressä elää kala, jonka hampaista he tekevät veitsiä ja miekankahvoja. Kun tällä merellä purjehditaan Pohjantähden suuntaan, niin saavutaan seudulle, jossa kesällä ei ole minkälaista yötä ja jossa talvella päinvastoin aurinkoa ei nähdä, kun se pyörii kuin mylly taivaanrannan alapuolella. Tämän jälkeen tullaan seudulle, missä vuodessa on vain yksi päivä ja yksi yö…”

Viikinkejä asui Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa ja pienempiä viikinkiasutuksia on ollut
nykyisessä Suomessa. Viikinkien kauppapaikka Turun saaristossa sijaitsi Rosalassa, jossa nykyään on viikinkimuseo, johon on mm. rakennettu viikinkitaloja. Tällä alueella on tehty arkeologisia viikinkilöytöjä kuten esim. hopeinen miekankahva, erilaisia rahoja ja pala riimukivestä. Viikinkiajan kulttuurille loi pohjan kauppa, jota kävivät Itämeren piirissä olevat kaupungit, mm. Mälarenin Birka, Etelä-Jyllannin Hedeby (nykyinen Schleswig Saksassa) ja Oslon vuonon Kaupang.

Kaupang oli Oslonvuonon tärkein kauppapaikka, mutta ei kehittynyt kaupungiksi. Vanhin asutus Hedebyssä on 700-luvun puolivälistä. Kaupungissa pidettiin orjamarkkinoita. Hampurin ja Bremenin arkkipiispa kertoo, kuinka hän osti orjamarkkinoilta vapaaksi kristityn nunnan, sillä hän vaihtoi hänet hevoseensa.

Vaimoni kanssa vierailimme Ruotsissa Björkön saarella, jossa on ollut Viikinkikaupunki Birka. Lähdimme Tukholman kaupunginsatamasta Birkaan menevällä lautalla. Tukholmasta Björkön saarelle on 30 km. Matka kestää veneellä 1,5 tuntia. Perillä voi valita Ruotsin tai Englanninkielisen opastuksen, joka on tarpeen, sillä kaikki entisen kaupungin muurit ja puurakennelmat ovat sortuneet ja palaneet. Viikinkiaikaisia hautakumpuja on, jotka on rajattu kiveyksin.

Birkasta on löydetty 3000 hautaa ja jäänteitä hirsiasutuksista. Saarella oloon jää 4 tuntia ennen kuin vene tulee hakemaan vierailijat pois. Birkassa Viikinkiaikaan käytiin kauppaa eri puolilla Pohjolaa sijaitsevien kaupunkien kanssa, kuten Suomen Koiviston Karjalassa, Rikalan Halikossa, Teljän Kokemäellä ja Sihtuunan Kemijokisuussa. Pohjoisen tuotteet kulkivat Birkan kautta Keski-Eurooppaan. Suomalaiset saivat miekkoja, koruja ja kankaita kaupankäynnin seurauksena. Birkan saarella on Ansgarin kappeli, museo ja museokauppa, josta voi ostaa viikinkiaiheisia kirjoja ja muuta materiaalia. Museossa on pienoismalleja. Saarella on myös viikinkimallin mukaan rakennettuja rakennuksia. Birkan kaupunki on ollut satamasta etu vasemmalla mäellä ja oikealla puolella olevalla mäellä on ollut linnoitus ja näiden mäkien väliin on jäänyt viljelysniityt. Vastapäätä Björkön saarta on Adelsön Hovgården, jonka rakennutti ilmeisesti ensimmäinen svealaisten kruunattu kuningas n. 750. Saarella olevan Alsnöhusin teetätti todennäköisesti Birger-jaarlin vanhin poika Valdemar Birgerson 1270-luvulla. Hänen jälkeensä kuninkaaksi tuli vuonna 1275 hänen veljensä Magnus Birgerson eli Maunu Ladonlukko.

Sigtunan kaupungin perusti vuonna 980 kuningas Erik Sägersäll. Novgorodilaisten hävitettyä Sigtunan vuonna 1187 Svealaisten kuningas siirtyi Uppsalaan. Jo satoja vuosia ennen viikinkiaikaa oli nykyisen Ruotsin eteläosassa kaksi valtakuntaa Götanmaa ja Sveanmaa. Sveanmaa sai yliotteen valtakuntien keskinäisissä kamppailuissa. Ruotsalaiset yhdistyivät monista heimoista svealaisten kuninkaiden johtamaksi kansaksi.

Riimukivi, kivi, jossa on riimukirjoitusta, tavallisesti nauhamaisiin käärmekuvioihin hakattuna muistoksi vainajista, mutta myös merkittävistä tapahtumista. Erityisesti Pohjoismaista on löydetty riimukiviä, joista valtaosa on muistokiviä. Suurin osa nykykyisin tunnetuista 3 000 riimukivestä on löydetty Ruotsista. Muutamissa riimukivissä on mainintoja Suomeen (Finlonti) ja Hämeeseenkin (Tafstalonti) tehdyistä sotaretkistä. Riimukivet saattavat olla koristuksineen taideteoksia tai niissä kerrotaan miehistä, jotka ovat kuolleet kaukana kotiseudultaan. Toisinaan on käytetty salakirjoitusta, jota ei ole pystytty tulkitsemaan. Riimukirjoitus on muinaisgermaaninen kirjainkirjoitus. Riimukirjoitusta on käytetty 200-luvulta lähtien mm. gootit muinaissaksalaiset ja -englantilaiset heimot, myös pohjolassa. Kristinuskon myötä riimukirjoitus hävisi., niin että Britanniassa se katosi 700-800 luvulla ja pohjolassa 1100 lukuun mennessä. Nuoremmat riimukirjoitukset ovat suureksi osaksi hautamuistomerkkejä. Monet riimukirjoitukset kertovat Englantiin tai itään tehdyistä viikinkiretkistä. Jellingin tekstissä kuningas Harald Sinihammas nimittää itseään siksi Haraldiksi joka voitti koko Tanskan ja teki tanskalaiset kristityiksi. Ruotsalaisissa riimukivissä sotaretket Finlontiin ja Tafstalontiin tarkoitti suomalaisia ja hämäläisiä. Samoin kuin Novgorodin kronikassa puhutaan suomalaisista ja hämäläisistä eli jäämeistä erikseen.

Katso lisää mm. S. Jansson ”Runiskrifter i Sverige” vuodelta 1963 ja Örjan Svensson ”Scandinavien Secrets The Hebrew Code of the Runes http://www.britam.org/orjanbook.html

Viikinkiajan alkupuolella vähäinen Pohjanmeren rannalla asuva kansa, friisit, oli saanut haltuunsa Skandinavian kaupan. Nykyisessä Hollannissa sijaitsevilta asuinsijoiltaan he purjehtivat pitkin Pohjanmeren rannikkoa Tanskaan, jonne he perustivat Hedeby-Slesvig nimisen kauppakeskuksen Jyllannin niemimaan länsirannikolle. Nämä friisit olivat kristittyjä kauppiaita jotka toivat kristinuskon rauhanomaisesti Pohjoismaihin. Viikinkiajan lopulla friisien kauppavalta loppui. Itämerellä sen peri Gotlanti. Gotlannin väestö valtasi mm. Suomen kaupan. Gotlantilaiskauppiaat täydensivät kristinuskon hiljaista soluttautumista Pohjoismaihin ja Suomeen friisien jälkeen. Roomalainen historioitsija Tacitus mainitsi friisit vuonna 100 jKr. Plinus vanhemman mukaan roomalainen kenraali Drusus voitti friisit 12 eKr. Osa friiseistä liittyi 400-luvulla maidensa läpi kulkeneisiin angleihin ja sakseihin ja he olivat mukana valloittamassa Englantia. Varhaisin merkintä viikinkien ryöstöretkestä on vuodelta 787, jolloin Anglosaksien kronikan mukaan joukko norjalaisia viikinkejä purjehti Portlandin saarelle, joka sijaitsee Dorsetissa ja he tappoivat virkamiehen. Seuraava taltioitu hyökkäys tapahtui 8.6.793, kun Lindisfarnen luostari Englannin itärannikolla ryöstettiin. Saksan kuningas Arnulf voitti Viikingit Löwenin luona 891, minkä seurauksena Viikingit jättivät Saksan alueen rauhaan.

Saksalainen pappi Adam Bremeniläinen kirjoitti 1000-luvulla Gesta Hammaburgensis Ecclesiae Pontificum neljännessä osassa: ”Täällä Sjellannissa on paljon kultaa, ryöstöretkillä hankittua. Nämä merirosvot, jotka kutsuvat itseään wichingeiksi, joita me kutsumme ascomanneiksi, maksavat veroa Tanskan kuninkaalle.”

Kirjallisuutta: Adam of Bremen History of the Archbishops of Hamburg-Bremen English translation by F. J. Tschan Columbia UP 2002 ISBN 0231125755. Adam Bremeniläisen kirjasta lainaus: ”Tämän lisäksi tanskalaisten kuningas kertoi, että tästä valtamerestä olivat monetkin löytäneet saaren, jonka nimi on Vinland sen takia, että siellä kerrotaan kasvavan mitä parhaimpia rypäleitä antavia viiniköynnöksiä. Tiedämme siellä myös kasvavan erittäin runsaasti kylvämätöntä viljaa, sillä se ei ole tarua, vaan tanskalaisten luotettavia kertomuksia.” Adam Bremeniläinen oli hankkinut nämä tiedot oleskellessaan Tanskassa Sven Estrithsonin hovissa Roskildessä ja islantilaiselta päälliköltä Gellir Thorkelssonilta, joka oli vuonna 1070 palannut Roomasta pyhiinvaellusmatkalta. Euroopan Neuvoston 1996 julkaisemassa kirjassa Follow the Vikings on merkitty viikinkien asuinpaikat sekä heidän sota- ja kauppareittinsä.

Adam Bremeniläinen syntyi n. 1050 ja kuoli 1085. Hän oli pappi ja historoitsija. Vuonna 1075 Adam laati neljästä kirjasta koostuvan Hampurin piispojen historian, Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum. Tämä teos on tärkeä lähde Saksan ja Skandinaavian keskiajan historian tutkimuksessa. Suomi esiintyy teoksessa ”Naistemaana”. Alunperin latinankielinen laaja teos on käännetty myös useille nykykielille. Neljäs osa Descriptio insularum Aquilonis käsittelee Skadinaavian maantiedettä, ihmisiä ja tapoja, myös Skandinavian kristityistä lähetys-saarnaajista on tietoa. Tässä teoksessa mainitaan Vinlandia, alueen joka tunnettiin vuosisatoja myöhemmin Pohjois-Amerikkana.
Beowulf on muinaisenglantilainen sankarieepos, joka valaisee Skandinavian muinaisuutta. Päähenkilönä on urhea soturi Beowulf. Kirjan on julkaissut Suomeksi WSOY vuonna 2007. Englannissa Alfred Suuren aikaan pakanalliset pohjanmiehet polttivat kirkkoja ja luostareita sekä häpäisivät kristinuskoa. Laittomuus ja epäjärjestys vallitsi kaikkialla Englannissa. Pohjanmiehet eli normannit ottivat anglosakseilta heidän härkiään ja hevosiaan, särkivät heidän auransa tai ruoskivat heitä.

Kuningas Alfredista on tarina näiltä ajoilta, jossa Alfred, joka lapsuudessaan oli nähnyt paljon kierteleviä runoniekkoja, pukeutui runoniekaksi ja meni harppu kädessä Tanskalaisten Viikinkien leiriin. Tanskalaiset kuuntelivat huvittuneena vieraan soittoa ja laulua, sekä ottivat pitoihinsa mukaan ollen monta päivää vieraana. Urkittuaan tietoonsa kaikki heidän heikot kohtansa, niin seuraavana aamuna Alfred kävi Tanskalaisten kimppuun ja voitti heidät perin pohjin. Heidän täytyi kääntyä kristinuskoon ja asettua rauhallisesti asumaan Itä-Englantiin. Alfred Suuri (s. 849, k. 899), anglosaksien kuningas edisti maansa kulttuuria, sillä hän laittoi alulle englantilaisen suorasanaisen kirjallisuuden käännättämällä Jarrowin Pyhän Paavalin luostarin munkin Beda Venerabiliksen (674-735) latinankielisiä teoksia anglosaksien kielelle ja tekemällä jumaluusopin, historian ja maantieteen käsikirjoja alamaistensa tarpeiksi.

Alfred Suuri käänsi espanjalaisen historioitsijan Paulus Orosiuksen (385-420) kirjan ”Historiae”, Kronikka (Maailmanhistoria), joka on kirjoitettu vuonna 418, ja käännettyyn versioon lisättiin Ottarin matkakertomukset. Kuningas Alfredin käsikirjoitus painettiin täydellisenä vasta vuonna 1773. Tässä kirjassa Norjan Haalogalandista kotoisin oleva suurtalonpoika, kauppias Ottar (Alfredin tekstissä Ohthere, Othere), joka kertoi kuningas Alfredille etäisestä pohjoisesta seudusta ja siellä asuvasta kansasta, jonka nimi oli beormas (Bjarmaland) ja kuningas Alfred kirjasi nämä kertomukset kirjaansa muistiin. Ottar kertoi, että hän asui kaikista norjalaisista pohjoisimpana. Hän sanoi asuvansa tämän maan pohjoisosassa Länsimeren rannalla. Ja suurimman osan tuloistaan hän sai niistä veroista, joita lappalaiset hänelle maksoivat. Nämä verot koostuivat nahoista, untuvista, valaanluista ja hylkeennahasta tehdyistä köysistä. Jokainen maksaa asemansa mukaan. Jalosyntyisimpien oli maksettava viisitoista näätää ja viisi poroa ja yksi karhunnahka ja kymmenen paalia höyheniä ja karhu- tai saukkopeski ja kaksi kahdenkymmenen jalan mittaista laivaköyttä, toinen valaannahasta ja toinen hylkeennahasta. Joka vuosi Ottar lähti kotoaan Norjasta arvokkaine lasteineen Tanskaan, Hedebyn kauppakaupunkiin (nykyään Saksassa), jonne oli matkaa yli kaksituhatta kilometriä. Siellä hän tapasi ulkomaisia kauppiaita ja saattoi viedä kotiin kaikenlaisia ylellisyystuotteita kuten viiniä, silkkiä ja muita kalliita kankaita, kultaa ja hopeaa. Ottar kertoi, että maa jatkui vielä kauas pohjoiseen, mutta se oli asumatonta, vain muutamilla seuduilla oli ajoittain finnejä (Finnas), jotka metsästivät talvella ja kalastivat kesällä meressä. Kainulaiset hävittivät tunturiselänteen yli tullen norjalaisten maata ja norjalaiset toisinaan heidän aluettaan. Siellä on sangen suuria makeavetisiä sisäjärviä vuorten välissä. Kainulaiset kantavat sen vuoksi laivansa maan yli näihin järviin ja hävittävät siten norjalaisia. Heillä on sangen pienet ja varsin keveät alukset. Ottar sanoi, että se maakunta, jossa hän asui, oli nimeltään Haalogaland. Ottar oli kertonut halunneensa tutkia, kuinka pitkälle pohjoiseen maa ulottui ja asuiko tämän autiomaan pohjoispuolella ketään.

Ottar mainitsee Kaupangin, josta hän käyttää nimeä Sciringesheal, joka on satama Norjan maan etupäässä. Tätä satamaa ihmiset sanoivat Sciringeshealiksi ja sinne päästäkseen
kotoaan hänen oli purjehdittava vähintään kuukausi, jos leiriytyi aina yöksi ja jos päivällä tuulet olisivat suotuisat. Ja aina oli purjehdittava rannikkoa pitkin. Tällaista mm. voi lukea Ottarin matkakertomuksesta luultavasti se koskee 870-luvun aikoja. Vuonna 920 viikinkiasuttajien oli tunnustettava hallitsijakseen Englannin kuningas Edvard Vanhempi (Edward the Elder Son of Alfred the Greate, syntyi 870 ja hallitsi 899-924). (Kuningas Edvard Vanhempi rakennutti linnoituksen Hertfordiin vuonna 913. Ensimmäisen kerran nimi Hertfordhire mainitaan anglosaksien Kronikassa vuonna 1011). Uutisista saatiin lukea tämä uutinen: ”Joukkohaudasta löytyneet 54 miestä on ilmeisesti murhattu 1000-luvulla. Etelä-Englannista löytyneessä joukkohaudassa lepää ilmeisesti joukko hurjia 1000-luvun viikinkejä, kertoo uutiskanava CBS News. Arkeologit ovat päätelleet löytyneiden hampaiden perusteella, että 54 nuorehkoa miestä ovat kotoisin Skandinaviasta. Vahingossa tien rakennuksen yhteydessä vuonna 2009 tehty hautalöytö sijaitsee Dorsetin kaupungin lähellä. Lähes kolme vuotta tiedemiehet ovat yrittäneet selvittää kenelle ruumiit ja niistä irti leikatut pääkallot kuuluvat. Nyt jäljet johtavat norjalaisiin viikinkeihin, ja vaikuttaa, että heidät on murhattu. Vielä ei tiedetä, miksi he olivat Englannissa. Cambridgen yliopiston professori Britt Baillien mukaan miehet olivat viikinkisotureita ja kuuluivat 900-luvun lopulla Tanskaa ja myöhemmin Norjaa hallinneen Harald Sinihampaan Jomsviikinkien palkka-armeijaan. Jomsviikinkien veljeskunta oli hyvin tarkkaan sääntöihin sidottu palkka-armeija, johon voitiin hyväksyä voimansa osoittaneet 18–50-vuotiaat miehet. Jomsviikingeillä oli hurja ja peloton maine. Jomsviikinkien tapoihin kuuluin muun muassa kostaa toverinsa kuolema.” Uhraaminen oli keskeinen osa viikinkien elämää. Suurimmat uhrijuhlat pidettiin Uppsalassa Ruotsissa ja Lejressä Tanskassa. Molemmista on säilynyt kristittyjen kirjoittamia kuvauksia. Molemmat juhlat pidettiin yhdeksän vuoden välein ja siellä uhrattiin ihmisiä ja eläimiä. Vanhat ja raihnaat, jotka kävivät suvuilleen vastukseksi, niin heidät vietiin jyrkänteelle jossa suku jäsenet tönäisivät vanhuksensa rotkoon, sillä he uskoivat vainajan pääsevän Valhallaan Odinin saliin. Taikuus oli olennainen osa viikinkien elämää. Taikuudella oli myös vahingoittavia käyttötarkoituksia ja oli lähellä shamanismia. Riimukirjoitusta käytettiin asioiden muistiinmerkitsemisen lisäksi magiaan jota harrastivat riimumestarit. Kristinusko alkoi levitä Skandinaviaan viikinkiajalla ja 900-luvun jälkipuoliskolla viikinkikuninkaat ja ylimykset kääntyivät kristinuskoon. Norjalaiset viikingit kulkivat myös Lappiin ja Bjarmalantiin, ehkä Vienanjoen suulle asti, mutta varsinaisia idänkävijöitä olivat ruotsalaiset varjagit, jotka Venäjän jokia myöten ulottivat matkansa Kaspian- ja Mustallemerelle. Ruotsalaisten viikinkien retket, jotka sivusivat Suomenkin rannikkoa, lienevät alkaneet 800-luvun alussa. Idäntien (Ostvegr) viikinkiretket olivat pääasiallisesti matkoja bolgaarien, kasaarien, Bysantin, Bagdadin kalifikunnan ja muiden alueiden kauppakeskuksiin, joihin vietiin turkiksia ja orjia. Jokireittien varsille syntyi keskuksia, mm. Aldeigjuborg Laatokan eteläpuolelle sekä Novgorod ja Kiova Dneprin reitille. Volgan reitti alkoi menettää merkitystään hopean tuonnin lakatessa Bagdadin kalifaatista. Viikinkejä jäi 900-luvulla palkkasotureiksi Bysanttiin. Viikingit perustivat Dublinin kaupungin vuonna 840 ja he valloittivat suurimman osan Irlantia. Dublin on Irlannin pääkaupunki. Keskiajalla Englanti valloitti Irlannin.

Arabialainen lähettiläs Ahmed Ibn Fadlan kohtasi russien retkikunnan Volgalla 920-luvulla ja kuvaa eloisasti näitä suurikokoisia punakoita ja hurjaluontoisia miehiä, joiden aseina ovat kirves, puukko ja frankkilaismallinen miekka ja jotka koristivat naisensa kulta- ja hopeakäädyin arabeilta saamiensa rahojen hinnalla. He myyvät arabeille arvokkaita turkiksia ja ryöstämiään slaavilaisia naisorjia, joita he peittelemättä käyttävät hyväkseen matkalla. Arabia ihmetytti russien epäsiisteys ja alkukantainen käytös. Hän seurasi myös päällikön polttohautausta, jossa vainajan hevoset ja orjatar poltettiin veneessä päämiehensä keralla. Tämä Ibn Fadlanin kirja ”Viikingit arabin silmin” on Suomennettu Jorma Salmisen toimesta (Ammatour Press 2004). Lainaus Ahmed Ibn Fadlan tekstistä: ”Kun rusit saapuvat laivoineen satamaan, menevät kaikki maihin. Kullakin rusilla on mukanaan leipää, lihaa, sipulia, maitoa ja vahvaa juovuttavaa simaa. Hän menee korkean maahan pystytetyn puupaalun luo, jossa on ikään kuin ihmisen kasvot. Paalun ympärillä on pieniä kuvapatsaita ja niiden takana korkeita, maahan pystytettyjä puupaaluja. Hän menee suurimman patsaan luo, heittäytyy maahan sen eteen ja sanoo: ’Oi Herra, olen tullut kaukaisesta maasta ja minulla on mukanani niin ja niin monta orjatarta ja niin ja niin monta soopelinnahkaa.’ Hän luettelee kaikki mukanaan tuomansa tavarat. ’Minä tulin Sinun luoksesi mukanani tämä raha.’”

Orjuudella yleensä tarkoitetaan alistussuhdetta, jossa orja elää alistettuna toisen henkilön valtaan, vailla itseensä ja elämäänsä liittyviä oikeuksia. Sotien ja ryöstöretkien yhteydessä saatiin orjia. Orjia saatiin myös rikoksiin syyllistyneistä ja velkaantumisen seurauksena. Orjan kuuluessa isännälleen omaisuutena, niin orjien lapset olivat myös isännälleen kuuluvia orjia. Orjia ostettiin ja myytiin. Erityisesti ihmisarvoa alentavaa orjuutta on ilotaloissa, haaremeissa tai yksityisten omistajien mielivallan sanelemissa tehtävissä oleminen.

Abraham ben Jacob, tunnetaan paremmin hänen arabialaiselta nimeltään Ibrahim ibn Yagub oli Espanjalainen sefardi juutalainen, joka matkusteli ja teki kronikoita. Hän matkusti Länsi- ja Keski Euroopassa 965-971 ja viikinkien Hedebyssä. Matkakertomukset kustansi Abu Abdullah al-Bakri Book of High ways of kingdoms. Simaa tehtiin käyttämällä veteen liuotettua hunajaa ja lisäämällä siihen erilaisia mausteita. Hunaja sekoitettiin 8-9 kertaa suurempaan vesimäärään ja keitettiin seosta, kunnes noin puolet lisätystä vesimäärästä oli haihtunut. Sitten simaan lisättiin mausteet, esim. kaneli ja neilikka, jonka jälkeen neste kaadettiin tynnyreihin ja lisättiin hiiva. Käymisen jälkeen sima kaadettiin uusiin tynnyreihin ja varastoitiin. Mitä kauemmin se kypsyi, sitä paremmaksi se tuli.

Orjat olivat alimpana sosiaalisessa arvoasteikossa. He tekivät kaiken raskaan työn, eikä heillä ollut mitään oikeuksia viikinkiajan yhteiskunnassa. Orjat kuuluivat herralleen samaan tapaan kuin esim. karja. He eivät saaneet omistaa mitään, eivät avioitua ja orjien lapset olivat herran omaisuutta. Usein orja sai seurata herraansa tämän hautaan sidottuna ja kaula katkaistuna. Viikinkien ryöstöretkillään ottamat vangit tuotiin esim. Hedebyn markkinoille ja myytiin orjiksi. Orjat olivat Pohjolan kauppamiehille tärkeä kauppatavara. Tanskalainen arkkipiispan Absalonin testamentissa vuodelta 1201 mainitaan orja, jonka Absalon halusi vapauttaa kuoltuaan.

Viikinkien jälkeläinen 900-luvulla Rangvald hallitsi Vitebskin seutua. 1300-luvulla Valko-Venäjä oli Puola-Liettua vaikutuksen alaisena. Norjan yhdistämisen suoritti vuoden 890-930 tienoilla Harald Kaunotukka (s. 850, k. 933), joka löi Norjan pikkuruhtinaat ja hallitsi koko maata tämän ajan. Haraldin ankaran hallinnon seurauksena useita mahtimiehiä muutti Islantiin, Skotlantiin ja Irlantiin, mikä vaikutti viikinkiretkiin lisäävästi. Vanheneva Harald luovutti vallan pojalleen Eerik Verikirveelle. Eerikin nuorempi veli Haakon palasi Englannista saatuaan tiedon isänsä kuolemasta ja hänet valittiin Norjan kuninkaaksi. Eerik yritti pitää kruunun itsellään, mutta joutui vetäytymään Orkneyn saarille. Eerik oli jonkin aikaa Northumbrian hallitsija ja kuoli 954.

Ensimmäisen kerran kristinusko levisi Norjaan friisiläisten kauppiaiden mukana.
Tieteen kuvalehden historiassa 12/2008 kerrotaan norjalaistutkijoista, jotka ovat ratkaisseet viikinkikuningattaren kuoleman syyn, sillä hautakummusta löytyi Osebergistä vuonna 1904 viikinkinaisen luuranko. Röntgentutkimuksissa on paljastunut naisen kuolleen syöpään. Arvellaan, että vuonna 834 kuollut viikinkinainen olisi ollut Åsa Halfdan Mustan äiti ja Norjan kuninkaan Harald Kaunotukan isoäiti.

Antti Tuurin suomentamassa ”Egillin Kalju-Grimrinpojan saaga” (Otava 1994) kerrotaan kuinka mahtimiessuku joutui lähtemään Norjasta Islantiin jouduttuaan Harald Kaunotukan
epäsuosioon. Egill on elänyt noin 910 – 990 aikoihin.

Rollo (Rolf) s. 855, k.932. Hän oli tarinoiden mukaan poikkeuksellisen kookas. Tultuaan riippumattomaksi Norjan kuningas Harald I:stä Rollo purjehti Skotlannissa, Englannissa ja Ranskassa merirosvous ja ryöstösotaretkillä. Rollo tunnetaan Normandian herttuana myös nimellä Robert ja norjalaisissessa tarustossa nimellä Gånge-Rolf (Kävelijä Rolf, koska hevonen ei kyennyt kantamaan häntä). Kansa kärsi suuresti normannien hävityksestä, mutta kuningas ei kyennyt auttamaan. Rollo ryösti Pariisin useita kertoja ja Ranskan kuningas Kaarle III Yksinkertainen (Kaarle Kaljupään pojanpoika) teki 911 sopimuksen Rollon kanssa, jossa Rollo sai hallintaansa Seinejoen suun ympäristöineen. Vastineeksi Rollon tuli puolustaa aluetta muita viikinkejä vastaan.

Herttuasopimuksen vahvistukseksi Rollo meni naimisiin Kaarlen tyttären Giselan kanssa ja kääntyi Kristinuskoon. Läänittämistilaisuudessa oli Ranskassa tapana, että vasalli lankesi polvilleen lääninherransa eteen ja suuteli hänen jalkojaan. Rolfia pyydettiin tekemään samoin, mutta hän kieltäytyi. Sovittiin, että eräs Rolfin miehistä suorittaisi tuon menon hänen sijastaan.

Mutta tämäkin oli liian ylpeä kumartuakseen kuninkaan jalkoihin. Seisoaltaan hän nosti jalan suutansa kohti, jolloin kuningas valtaistuimineen kaatui. Se aiheutti suuren naurun normannien joukossa, mutta kuninkaan täytyi tyytyä siihen alamaisuuden osoitukseen, minkä oli saanut (911). Rolloa ja hänen miehiään kutsuttiin normanneiksi ja heidän läänityksensä sai nimen Normandia. Rollon hauta on Rouenin katedraalissa. Kolmesataa vuotta Rollon jälkeläiset hallitsivat herttuoina Normandiaa. Normannit kääntyivät kristinuskoon ja omaksuivat ranskan kielen ja tavat.

Snorri Sturlusonin (suom. J. A. Hollo) kirjassaan ”Norjan kuningassaagat (Kringla heimsins)” (WSOY 1960) luvussa Harald Kaunotukka kohdassa 24 sanotaan näin: ”Ragnvald Mörenjaarli oli kuningas Haraldin rakkain ystävä, ja kuningas piti häntä suuressa arvossa. Ragnvaldilla oli vaimonaan Rolf Nevjan tytär Hild. Rolf ja Tore olivat nimeltään heidän poikansa. Ragnvald-jaarlilla oli poikia myös sivuvaimostaan… Rolf oli suuri viikinki. Hän oli niin kookas, ettei yksikään hevonen jaksanut häntä kantaa, ja siitä syystä hän kulki jalkaisin, minne ikinä menikin; siksi häntä sanottiin Gange-Rolfiksi. Hän teki monta ryöstöretkeä itään. Eräänä kesänä, palatessaan itään tekemältään viikinkiretkeltä, hän tuli Vikeniin ja meni ryöstämään rannikkoa. Kuningas Harald oli juuri silloin Vikenissä. Saatuaan kuulla mitä oli tapahtunut hän vihastui kovin, sillä hän oli ankarasti kieltänyt ryöstöt maassa. Kuningas kuulutti nyt käräjillä, että hän julisti Rolfin lainsuojattomaksi Norjassa. Tämän kuultuaan meni Rolfin äiti Hild kuninkaan luo ja rukoili armahdusta Rolfille. Mutta kuningas oli niin vihainen, että Hildin rukoukset olivat turhia…

Gange-Rolf meni sitten meren yli länteen, Sudersaarille, ja sieltä Ranskaan. Hän ryösti siellä ja valtasi itselleen suuren jaarlikunnan; hän salli monien pohjoismaalaisten asettua sinne asumaan, ja maata on siitä alkaen sanottu Normandiaksi. Rolfista polveutuvat Normandian jaarlit. Gange-Rolfin poika oli Vilhelm, tämän poika Rikard, tämän poika Rikard toinen, tämän poika Robert Pitkämiekka, tämän poika Englannin kuningas Vilhelm Äpärä. Tästä polveutuvat kaikki Englannin kuninkaat…” Orkneylaisten saagassa (Otava 2008) todetaan näin: ”Jaarli Rögnvaldr meni naimisiin Hrolf Nenän tyttären Ragnhildrn kanssa: heidän poikansa Hrolfr valtasi Normandian. Tämä Hrolfr oli niin isokokoinen, että yksikään hevonen ei jaksanut häntä kantaa, sen takia häntä kutsuttiin Hrolfr Kävelijäksi. Rouenin jaarlit ja Englannin kuninkaat ovat hänen jälkeläisiään.” http://larryvoyer.com/genealogy/descend.php personID=I141327&tree=v7_28

Köyhä normanniylimys Tancred de Hauteville oli sanonut kahdelletoista pojalleen: ”Minulta ei jää sellaista perintöä, joka riittäisi kaikille. Kahdelle se riittää, menkää toiset hakemaan itsellenne perintöä maailmalta; siellä on rohkeille ja viisaille miehille tavaraa ja valtaa yllin kyllin.” Kymmenen poikaa noudatti isänsä neuvoa. Ikäjärjestyksessä kuudennen veljen Robertin johdolla he lähtivät Italiaan kerättyään ensin mukaansa joukon seikkailunhaluisia tovereitaan ja alustalaisiaan. Robert, jota oveluutensa vuoksi sanottiin Guiscardiksi eli Ketuksi, oli tavattoman pitkä ja voimakas mies. Tämä Robert Guiscard johti pienen joukkonsa Sisiliaan, jossa he ryhtyivät Itä-Rooman keisarin palkkasotureina karkottamaan saarelle Afrikasta tulleita saraseeneja. Mutta pian he käänsivät aseensa myös isäntiään vastaan, joita he halveksivat näiden pelkuruuden vuoksi. Robert vei normannit Etelä-Italiaan kukistamaan siellä olevia longobardi ruhtinaskuntia. Robertista tuli nyt Apulian ja Kalabrian herttua. Roger-veli oli valloittanut Sisilian. Uusia normannijoukkoja saapui jatkuvasti veljesten armeijaan. Robert Guiscard aikoi liittää uuteen valtakuntaansa myös Itä-Rooman, mutta kesken näitä taisteluja hän kuoli vuonna 1085. Rogerista tuli johtaja ja onnistui alistaa koko Etelä-Italian valtansa alle.

Norja

Keski-Norjan Lomissa on 1000-luvulla rakennettu kirkko, sillä viikingit toivat tuolloin
mukanaan Englannista lähetyssaarnaajia ja kuningas Olavi II myötävaikutti kansansa kääntymiseen. Norja oli jakaantunut lukuisiin pikkuvaltioihin eli fylkeihin mikä jatkui aina viikinkiajalle saakka. Norjalaiset asuttivat Islannin 800-luvun jälkipuolella, ja sieltä käsin Eerik Punainen eteni 980-luvulla Grönlantiin. Erik Punainen (s. 950, k. 1003) oli Grönlannin ensimmäisiä skandinaavisen asutuksen perustaja. Hän sai lisänimensä punaisen partansa
takia. Häntä kutsuttiin myös isänsä mukaan Erik Torvaldsson. Erik syntyi Norjassa ja perhe muutti Islantiin ja josta hän joutui muuttamaan Grönlantiin. Erikillä oli tytär ja neljä poikaa, eräs heistä oli Leif Eriksson. Erik Punainen asutti lounaisrannikkoa vuonon rantaa johon hän perusti Brattahlidin tilan. Grönlannin ilmasto oli tuolloin melko leuto mikä edesauttoi muuttoa liikakansoitetusta Islannista. Silloiseen viikinkiyhteisöön kuului noin 5000 viikinkiä. Elämä Grönlannissa oli saman tapaista kuin Norjassa ja Islannissa, maan viljelyä ja karjan hoitoa. Kristityt viikingit veivät Grönlannista mursunhampaita Eurooppaan ja toivat tullessaan puuta ja rautaa. Puusta rakennettiin kirkkoja ja raudasta valettiin kirkonkelloja. Viikingit pysyivät erillään paikallisista inuiiteista, joita he pitivät pakanoina. Vanhan inuiini kertomuksen mukaan viikingit ottivat yhteen inuiittien kanssa melko usein. Vuoden 1300 tienoilla ilmasto kylmeni ja viikinkien tulevaisuus Grönlannissa näytti huonolta, sillä satoa ei saatu moneen vuoteen. Kauppasuhteet katkesivat 1349-1350 koska viikinkien tärkein kauppakumppani Norja oli rutto epidemian kourissa, sillä ruttoon kuoli puolet asukkaista. Viimeinen merkintä Grönlannin viikingeistä on vuodelta 1408 jolloin nuoripari vihittiin Østerbygdenin kirkossa. Ilmeisesti melko pian sen jälkeen viikinkiyhteisö kuihtui.

Snorri Sturlusonin kirjassa ”Norjan kuningassaagat (Kringla Heimsins) osat I,II ja III” (WSOY 1960) osassa Harald Harmaaturkki kohdassa 14 todetaan näin: ”Harald Harmaaturkki lähti eräänä kesänä sotajoukkoineen Bjarminmaahan, ryösteli siellä ja joutui suureen taisteluun bjarmeja vastaan Vienan rannalla. Kuningas Harald pääsi voitolle ja surmasi paljon väkeä, hävitti sitten laajalti maata ja otti valtavan saaliin. Siitä kertoo Glum Geirinpoika: Kuninkaitten käskijä miekan kastoi vereen, palavilta mailta ajoi pohjoiseen bjarmit. Sai sovittaja riitain idässä suuren maineen, kun suhisevin peitsin hän soti Vienan luona.

Olavi Trygvenpoika vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Virossa ja Novgorodissa ja vartuttuaan aikuiseksi toimi mm. palkkasotilaiden päällikkönä Bysantissa ja osallistui viikinkiretkille. Englannissa hän kääntyi kristinuskoon ja palattuaan Norjaan hän käännytti myös norjalaisia. Olavi oli Norjan kuningas 995-1000. Hän perusti vuonna 997 Trondheimin, josta tuli Norjan ensimmäinen pääkaupunki. Olavi kaatui vuonna 1000 jKr. käydyssä taistelussa kapinallisia ruhtinaita ja Tanskan Sven Kaksipartaa ja Ruotsin Olavi Sylikuningasta vastaan käydyssä Svolderin taistelussa.

Snorri Sturlusonin kirjassa ”Norjan kuningassaagat (Kringla Heimsins) osat I,II ja III”
(WSOY 1960) osassa Olavi Trygvenpoika kohdassa 90 ”Eerik-jaarli (jaarli Eerik Haakoninpoika) purjehti syksyllä takaisin Ruotsiin ja viipyi siellä vielä talven. Mutta keväällä hän varusti sotajoukkonsa, purjehti sitten itään, ja tultuaan kuningas Valdemarin valtakuntaan hän alkoi hävittää, tappaa ihmisiä ja polttaa kaikkialla, missä hän liikkui, ja autioitti maan. Hän tuli Laatokanlinnaan ja piiritti tätä kaupunkia, kunnes sai sen valloitetuksi, surmasi siellä paljon ihmisiä, poltti ja tuhosi koko kaupungin ja liikkui sitten hävittäen laajalti Gardarikessä.”

Ynglingasaaga kertoo sveealaiskuninkaan Ingvarin taisteluista ja kaatumisesta Läänemaalla ja hänen poikansa Amundin kostoretkestä Viroon, jotka on ajoitettu vuoden 600 tienoille.

Hervararsaaga mainitsee Ivar Vidfamnen aikaan sveealaisten verottaneen balttian asukkaita, minkä n. 875 Bremenissä kirjoitettu Pyhän Ansgarin elämänkerta vahvistaa. Saagojen antamaa kuvaa täydentävät 1000-luvulta lähtien ruotsalaiset ja gotlantilaiset riimukivet, joihin on kirjattu todisteet skandinaavien aktiivisuudesta Baltiassa.
Leif Eriksson (s.970, k. 1020) Grönlantilaisten saaga kertoo, että vuonna 1000 Leif Eriksson purjehti kauaksi länteen ja kävi maassa jolle antoi nimet Markland ja Vinland, eli kävi Amerikassa, jonne perustettiin siirtokunta, joka säilyi useiden vuosien ajan. Jo vuonna 876 myrsky oli kuljettanut merirosvo Gunnbjörniä, jonka tarkoituksena oli ollut purjehtia Norjasta Islantiin, mutta oli kulkeutunut kauaksi länteen tuntemattomaan maahan. Vuosisata myöhemmin vuonna 985 Erik Punainen oli saanut käsiinsä Gunnbjörnin matkasta säilyneitä kertomuksia ja niiden mukaan lähti matkalle ja löysi Grönlannin. Kaksi vuotta myöhemmin Bjarni Herjulfson joutui myrskyn ajelemana etäälle Grönlannista ja sai näkyviinsä tuntemattoman maan.

Norjan kuningas Olavi Haraldinpoika Pyhä, kuningas Harald Ankaran velipuoli, Norjan kuningas, hallitsijana vuodesta 1016. Ja Snorri Sturlusonin kirjassa ”Norjan kuningassaagat (Kringla Heimsins) osat I,II ja III” (WSOY 1960) osassa II Olavi Pyhä kohdassa 9: ”Sitten hän (Olavi Pyhä) purjehti Suomeen, nousi maihin ja hävitti siellä, mutta kaikki asukkaat pakenivat metsiin ja veivät kaiken omaisuutensa pois seudulta…” Eli Norjan kuningas Olavi Pyhä teki ryöstöretken Suomeen vuonna 1008. Suomen Olavinlinna sai nimensä hänen mukaansa. Ja Norjan kuningassaagoissa kohdassa 93 sanotaan näin: ”Seuraavana keväänä tulivat kunungas Jarisleivin lähettiläät idästä, Holmgaardista, Ruotsiin vaatimaan että kunungas Olavi täyttäisi edellisenä kesänä antamansa lupauksen, naittaisi tyttärensä Ingegerdin kuningas Jarisleiville. Kuningas Olavi puhui tästä Ingegerdille, sanoi tahtovansa että Ingegerd menisi kuningas Jarisleiville. Ingegerd vastasi: ’Jos minun on solmittava avioliitto kunungas Jarisleivin kanssa, tahdon saada morsiuslahjaksi Laatokanlinnan ja siihen kuuluvan jaarlikunnan.’”

Norjan kuningas Olavi Pyhä Kävi pitkällä pyhiinvaellusmatkalla Ranskassa ja Espanjassa 1012-13. Matkalla hän vieraili apostoli Jaakobin haudalla Santiago de Compostelassa. Olavi Haraldinpoika kääntyi kristinuskoon viikinkiretkillä. Hän riitaantui ylimysten kanssa ja hänet ajettiin maanpakoon. Stiklestadissa Olavin yrittäessään palata valtaan hänet surmattiin 1030 käydyssä taistelussa trondeja vastaan. Kuolemassaan hän silti voitti, sillä hänen haudallaan alkoi tapahtua ihmeitä ja ne käännyttivät normannit. Hänestä tuli Norjan kansallispyhimys. Harald Ankara lähti Skandinaviasta Venäjän ruhtinaiden palkkasoturien päälliköksi ja liittyi Bysantin keisarin varankikaartiin. Vuonna 1045 Harald Ankara palasi Norjaan ja hallitsi yhdessä serkkunsa Magnuksen kanssa. Harald Ankara oli ottanut puolisokseen Vladimir Jaroslavitsin tyttären. Vuonna 1064 Harald Ankara teki rauhan Tanskan kuningas Sven Estridinpojan kanssa. Tämän jälkeen vuonna 1066 Harald Ankara varusti laivaston ja meni Yorkkiin Englantiin yhdessä Englannin kuninkaan veljen jaarli Tostigin kanssa. Harld ja Tostig kaatuivat taistelussa. Harald Ankara perusti Oslon 1046–50 vanhalle kauppapaikalle, jonne rakennettiin mm. kuninkaanlinna. Vuoden 1624 tulipalon jälkeen kaupunki rakennettiin Akershusin linnoituksen suojiin ja sai nimen Christiania. Norjan ja Ruotsin unionin alkaessa 1814 Christianiasta tuli pääkaupunki ja Norjan itsenäistyessä 1905 myös kuninkaan hallituskaupunki. Oslossa on Bygdoyn viikinkilaivamuseo. Norjan kuningas Sigurd I Jerusaleminkävijä (Jorsalafare) (1090-1130). Sigurd tuli kuninkaaksi veljensä Olavin ja Östenin (Østenin) kanssa isänsä Maunu Paljassäären kuoltua n. 1103. Sigurd teki ristiretken Jerusalemiin vuosina 1108-1111. Hän perusti piispanistuimen Stavangeriin.

Islanti

Islannin ensimmäiset asukkaat olivat 700-luvulla saarelle saapuneita irlantilaisia munkkeja, Landnamabokissa Islannin asutuksen kirjallisessa tuotteessa todetaan: ”Siihen aikaan oli Islanti rannikon ja vuorten välistä mesien peittämää. Siellä asui kristittyjä miehiä, joita pohjoismaalaiset nimittivät piispoiksi. Nämä lähtivät sittemmin pois saarelta, koska he eivät halunneet elää pakanoiden kanssa. He jättivät jälkeensä kelloja, käyriä sauvoja ja irlantilaisia kirjoja, joista voitiin päätellä heidän olleen peräisin Irlannista.”
Ari Froden Islannin kirjassa todetaan: ”Islantiin tulivat ensimmäiset asukkaat Norjasta Harald Kaunotukan aikana silloin, kun Ivar surmautti anglien kuninkaan Edmund Pyhän. Tämä tapahtui 870 talvea Kristuksen syntymän jälkeen, kuten historiankirjoihin on kirjoitettu.” Pääasiallisen asujaimiston saari sai 800-luvulla Norjasta, mutta lappalaisia ja suomalaisia, jotka olivat joko orjia tai palvelusväkeä. Lakiasäätävä kokous allting perustettiin 930 ja kristinusko omaksuttiin vuonna 1000 alltingin päätöksellä. Islantilainen Snorri Sturluson s. 1178, k. 23.9.1241 oli historian kirjoittaja pohjolan kuninkaista ja ylimys. Hänen teoksiaan on ”Nuorempi Edda” (mytologiaa) ja Heimskringla (esitys Norjan kuninkaiden historiasta). Ari Thorgilsson niminen pappi on kirjoittanut Islannin historiaa Islantilaisten kirjaan n. vuonna 1100. Egill Skallagrímsson, (n. 910–990), islantilainen runoilija.

Pakanaviikingit nousivat maihin Islantiin 900-luvulla ja löysivät maasta pienen Irlannista tulleen kristittyjen ryhmän. Viikingit ottivat irlantilaiset kristityt orjikseen ja antoivat toisarvoiseksi koetun työn, lasten kaitsemisen, heille. Orjat opettivat lapsia kolmen sukupolven ajan ja muovasivat koko kansakuntaa. Vuonna 1000 Islannin kansa äänesti maan julistamista kristityksi.

Egill Skallagrímsson on Islannin muinaisista runoilijoista merkittävin. Hänen elämästään kertova, noin vuoteen 1230 ajoitettu Egillin, Kalju-Grímrinpojan saaga luo elävän ja psykologisesti vivahteikkaan henkilökuvan. Saagaan sisältyy myös n. 30 Egillin omaa tilapäisrunoa. Hänen säilyneistä runoelmistaan on suomennettu Pojan menetys teoksessa Tuhat laulujen vuotta. Sämundr Viisas (1056-1133) oli islantilainen kristitty pappi. Hän opiskeli Pariisissa. Hän perusti Oddiin koulun. Sämundr kirjoitti latinaksi Norjan kuninkaiden historian. Saaga, islanniksi saga, muinaisislantilainen proosakertomus. Parhaille henkilö- ja sukusaagoille on ominaista viimeistelty muoto, yksinkertainen monumentaalinen proosatyyli ja syvällinen luonteenkuvaus; henkilösaagat kuvaavat mm. tunnettuja runoilijoita ja heidän kuuluisien runojensa vaikutusta. Useat saagat kertovat maan asuttamisen jälkeisistä tapahtumista, ja niissä on historiallisesti luotettavaa tietoa. Useimmat muinaissaagat ovat myyttis-herooisia tai romanttisia ja rakentuvat yleisgermaaniselle taruainekselle.

Islanti liitettiin Norjan alaisuuteen 1262, ja vanha päällikkövaltainen järjestelmä väistyi
vahvan kuningasvallan tieltä. Kun Norja liittyi unioniin Tanskan kanssa 1380, Islanti siirtyi Tanskan hallintaan. Vuonna 1662 Tanskan kuninkaasta tuli myös Islannin itsevaltias. Islanti köyhtyi Tanskan tiukkojen kaupparajoitusten, nälkävuosien ja luonnonmullistusten vuoksi niin, että vuoteen 1800 mennessä väkiluku oli vähentynyt vajaaseen 50 000:een. Allting oli lakkautettuna 1800–1843. Kansallisuusliike syntyi 1800-luvun alussa, ja vähitellen Tanskan oli tehtävä myönnytyksiä. Islanti sai 1874 sisäisen itsehallinnon ja 1903 oman hallituksen.
Vuonna 1918 siitä tuli Tanskaan liittosuhteessa oleva valtio.

Grönlanti

Paul Nörlund kirjoitti vuonna 1937 kirjan ”Viikinkien siirtokunnat Grönlannissa. On olemassa Grönlantilaissaga joka 12. ja 13. vuosisatojen vaihteessa Grönlannissa laadittu kronikka, josta tämä lainaus: ”Herjulf oli Bardin poika, joka oli Herjulfin poika… Hän oli rohkea yritteliäs mies. Jo nuorella iällä hän uskalsi tehdä pitkiä meriretkiä. Näillä hän ansaitsi omaisuutta ja mainetta. Joka toinen talvi hän oli maan ulkopuolella ja joka toinen isänsä luona. Viimeisenä talvena Bjarnen ollessa Norjassa lähti Herjulf Eerik Punaisen kanssa Grönlantiin jättäen Islannissa olevan tilansa… Herjulf asettui asumaan Herjulfsnessiin. Hän oli hyvin huomattava mies. Eerik Punainen asettui Brattahlidiin. Hänellä oli siellä suuri maine ja kaikki kumartuivat hänen edessään. Leif, Thorwald ja Thorstein olivat Eerikin pokia ja hänen tyttärensä nimi oli Freydis. Tämä meni naimisiin miehen kanssa, jonka nimi oli Thorward. Molemmilla oli kartano Gardarissa, siellä missä nyt sijaitsee piispanistuin. Freydis oli hyvin ylpeä ja rohkea, mutta Thorward sen sijaan oli heikko mies. Hän oli saanut Freydisin vain sen takia, että oli rikas. Siihen aikaan grönlantilaiset olivat vielä pakanoita…”

Ensimmäinen Gönlannin piispa oli Valthöflingien islantilaissuvun Eerik Gnupsson vuonna 1112 jKr. ja asettui Vestribygdiin jossa oli ensimmäinen piispanistuin sekä tuomiokirkko. Vuonna 1126 tuli Arnaldr Grönlannin toiseksi piispaksi. Norjan hovi sai tiedon Grönlannin tuhoutumisesta vuonna 1348 Gardarissa toimineen pappismiehen Ivar Bardsenin selostuksen johdosta, jossa hän kertoo eskimoiden ryöstäneen koko Vestribyggdin, eikä siellä asunut enää ketään. Skallholtin piispa Gisle Oddsonin ”Islannin aikakirja” on vuoden 1342 kohdalla merkintä: ”Grönlannin asukkaat luopuivat vapaaehtoisesti oikeasta, kristinuskosta. Sen jälkeen kun olivat hylänneet kaikki todelliset hyveet ja hyvät tavat, he lähtivät Amerikan kansojen luo. Oletetaan nimittäin, että Grönlannista ei ole pitkä matka läntisiin maihin…” Skalholtin pääkirkon arkisto oli vuonna 1630 palanut, mutta piispa Oddson oli jäljentänyt asiakirjat.

Ruotsi

Ruotsin kuninkaista tekemässä luettelossa Snorre Sturlassonilla ensimmäinen on viikinkijumala Odin. Snorren mukaan Odin oli kuolevainen sankari, jota oli alettu palvomaan jumalana hänen kuolemansa jälkeen. Snorren mainitsema Ynglinga–suku olisi hallinnut aina Ingjald Illrådeen asti 600 luvulla. Norjassa Ynlinga-suku sammui Olavi IV:n myötä 1385. Ruotsin kuninkaan Ragnar Lodbrokin tiedetään hyökänneen Englantiin ja Northumbrian kuninkas Aelle II teloitti hänet käärmekuopassa vuonna 863. Seuraava Ruotsin kuningas oli Erik Voittoisa (Segersäll) joka hallitsi Upplannissa 900-luvulla.

Ruotsin kuningas Olavi Sylikuningas oli Erik Voittoisan poika ja oli Ruotsin kuninkaana (Sveanmaan ja Göötanmaan) vuodesta 993 vuoteen 1024 saakka. Adam Bremeniläisen tieojen mukaan Olavi avioitui slaavilaisen ruhtinaan tyttären Estridin kanssa. Oman tyttärensä Inegerdin Olavi antoi vaimoksi Kiovan suurruhtinaalle Jaroslaville. Gootit olivat Ruotsin Göötanmaalla asunut germaaninen heimo, joka hallitsi koko Itämeren alueen kauppaa Kristuksen syntymän ajoista aina 400 luvulle. Gootteja oli asettunut asumaan Öölannin ja Gotlannin saarille sekä Weikselin suupuoleen. Täältä käsin he välittivät Pohjoi-Euroopan tuotteita Roomaan. Heidän kauttaan roomalaiset tuotteet, kuten erilaiset rautaesineet saapuivat pohjoismaihin ja myös Suomeen. Ruotsalaiset viikingit suuntasivat matkansa itään. Tämä johti Itämeren poikki Väinäjoelle ja siitä edelleen nykyiselle Venäjälle tai Suomenlahden pohjoisrannikon saaristoa pitkin Nevalle, josta edelleen Laatokalle ja Olhavajokea pitkin Sisä-Venäjälle.

Venäjän suurten jokien kautta viikingit ulottivat matkansa aina Mustalle merelle ja Kreikkaan saakka, jossa näitä ns. varajageja palveli Itä-Rooman keisarin henkivartijoina. Sopiviin kohtiin vakinaisilla kulkureiteillä varajagit perustivat linnoitettuja tukikohtia. Niistä käsin varajagipäälliköt alistivat ympäristön heimot valtaansa. Vähitellen näistä tilapäisluontoisista valloituksista muodostui vakituisia ruhtinaskuntia. Aikaa myöten nämä ruhtinaskunnat slaavilaistuivat muodostaen tulevan Venäjän valtakunnan alun. Viikinkiretket ja kauppa toivat maahan varallisuutta. Ruotsalaisia viikinkejä eli varageja nimitettiin myös russeiksi, vaikka jotkut nimittivätkin heitä sveanmaalaisiksi, toiset taas normanneiksi tai anglosakseiksi ja jotkut jopa gotlantilaisiksi.

Kristinuskoa levitti erityisesti piispa Ansgar 800-luvulla. Upsala sai arkkipiispanistuimen 1164. Birger Jaarlin suvun valtakaudella (1250–1364) vakiinnutettiin maallinen rälssi ja säädettiin mm. yleinen maanlaki (1347) ja kaupunkilaki (1351), vahvistettiin siteitä Suomeen ja solmittiin 1323 Pähkinäsaaren rauha Novgorodin kanssa. Samaan aikaan vakiintui kirkon ja papiston verovapaus.

Kristinusko tuli Ruotsiin ranskalaisen arkkipiispa Ansgariuksen (Ansgar) (s. 801 Amies – k. 865 Bremen) toimesta. 14 vuotiaana Ansgar tuli munkiksi Corveyn benediktiiniluostariin. Rimbertin n. 875 kirjoittamassa Ansgariuksen elämäkerrassa Vita Ansgari (www.fordham.edu/halsall/basis/anskar.html) ja Adam Bremeniläisen Hampurin arkkihiippakunnan historiassa n. 1075 mainitaan, että Ansgarius teki Ruotsin Birkaan kaksi lähetysmatkaa vuosina 829-31 ja vuonna 850 avustajansa Witmarin kanssa. Birkaan perustettiin vuonna 831 pieni seurakunta, jota pidetään Ruotsin ensimmäisenä. Ruotsalaiset edustajat olivat pyytäneet frankkien kuningasta Ludvig Hurskasta lähettämään Ruotsiin kristinuskon julistajia ja tämä lähetti Ansgarin. Ansgar lähetettiin vuonna 826 lähetystyöhön ensin Tanskaan, jossa hän kastoi Tanskan kuninkaan Harald Klakin. Lähetysmatkan jälkeen häntä varten perustettiin arkkipiispan virka Hampuriin, mistä hän johti lähetystyötä Pohjoismaissa. Uraauurtavan työnsä ansiosta Ansgaria on sanottu Pohjoismaiden apostoliksi. Rimbert kertoo kuinka Ansgarius ja isä Witmar lähtivät Ruotsiin antamaan opetusta kristillisyydestä. He olivat matkansa puolivälissä, niin joutuivat he viikinkien käsiin. Vaikka kauppamiehet jotka olivat lähetyssaarnaajien mukana ja puolustautuivat, niin heidät voitettiin. He menettivät laivansa ja kaiken mitä heillä oli mukanaan. Lähetyssaarnaajat menettivät myös lahjat jotka oli tarkoitus viedä Ruotsiin. Menetetyn omaisuuden joukossa oli 40 kirjaa. Suurin vaikeuksin he jatkoivat matkaansa jalkaisin. He saapuivat Ruotsin satamakaupunkiin jota kutsuttiin Birkaksi.

Birkan katsotaan sijainneen Björkön saaressa Mälarissa. Vuonna 1000 viikingit hävittivät kaupungin. Kuningas Björn otti vastaan Ansgariuksen ja hänen seuralaisensa Birkassa. Molemmat Jumalan palvelijat alkoivat julistaa pelastuksen sanaa asukkaille. Monet pyysivät päästä osalliseksi kasteen armosta. Näiden joukossa oli Birkan ylin valvoja Hergeir kuninkaan neuvonantaja. Selostuksessaan Rimbert mainitsee Birkasta monta merkillepantavaa asiaa, kuten että sitä hallitsi käräjäneuvosto ting, ja toteaa että Birkan kauppiailla oli yhteyksiä Hollantiin Dorestadin kaupunkiin.

Rimbert kertoo myös Birkaa vastaan tehdystä hyökkäyksestä, jonka aikana asukkaat ja kauppiaat suojautuivat läheiseen linnoitukseen. Toisella Ruotsin matkalle tullessaan kristinuskosta oli luovuttu, mutta Ansgarius oli peräänantamaton.

Ruotsin juutalaisten historian kirjoittaja Hugo Valentin arvelee ruotsalaisten joutuneen juutalaisten kanssa tekemisiin jo 800-luvun alkupuoliskolla. Tähän aikaan, mahdollisesti jo 700-luvun lopussa, alkoivat silloin vielä pakanalliset ruotsalaiset käydä vilkasta kauppaa suureksi osaksi juutalaissekaisten kasaarien kanssa, mahtavan kauppakansan, joka hallitsi Volgan, Donin ja mahdollisesti myös Dnjeprin alajuoksuja, toisin sanoen tärkeimpiä Ruotsin ja suurten itämaisten kulttuurimaiden Bysantin ja Abbasidien kalifikunnan välisiä yhdysteitä. 800-luvulla muodostuivat Karpaatit Kasaarivaltakunnan länsirajaksi, vaikkakaan se ei merkinnyt lännessä asuville kansoille muuta kuin verovelvollisuutta. (Kasaarit olivat turkinsukuinen puolipaimentolaiskansa, joka perusti 800-luvulla valtakunnan Kaspianmeren pohjoispuolelle. 700-luvulla Kasaarien yläluokka oli kääntynyt juutalaisuuteen. 700-800 -luvuilla monet itäslaavilaiset heimot maksoivat veroja kasaareille. Heidän vaikutuksensa väheni, sillä varjagi Oleg siirtyi Novgorodista etelään ja karkoitti Kasaarit Kiovasta ja perusti Kiovan Rusin n. 880. Kiovan ruhtinas Svjataslav tuhosi Kasaarien valtakunnan 967). Kun Dnjeprin liikenteestä kuitenkin vasta myöhemmin tuli todella suuriarvoinen Ruotsille, on joen alajuoksun kuuluminen Kasaarivaltakunnan hallinnan tässä yhteydessä toisarvoinen kysymys. Suomeen tulleet juutalaiset 1800-luvulla olivat Venäjän armeijan sotilaita. Vanhat tarinat kertovat ruotsalaisten viikinkien retkeilleen usein Suomen rannikoilla. Niinpä kuningas Eerik Emundinpojan mainitaan laskeneen valtansa alle Suomen, Karjalan Viron, Kuurinmaan ja laajalti seutuja idän puolella. Samma kerrotaan hänen pojanpojastaan Eerik Voitollisesta, joka kuoli 900-luvun lopulla. Sigtuna kunta ja kaupunki Mälarenin lahden Sigtunafjärdenin rannalla Tukholman läänissä Ruotsissa. Olavi Sylikuninkaan n. 1000 perustama Sigtuna on Lundin ohella Ruotsin kaupungeista vanhin. Huomattavia rakennuksia ovat Pyhän Pietarin kirkon (piispankirkon) ja Pyhän Olavin kirkon rauniot (1100-luvulta) sekä 1237 per. dominikaaniluostarin yhteyteen 1255 valm. Pyhän Marian kirkko; lisäksi Rosersbergin linna (1638), Steningen linna (n. 1690), Venngarnin linna (1600-luvulta) ja raatihuone (1745). Muita nähtävyyksiä: Stora Gatan (alk. 1000-luvulta), laivahautoja 900–1000-luvulta, Fornhemmet-museo, Vibyn kyläyhteisö, runsaasti riimukiviä. Sigtuna-säätiön ylläpitämiä kouluja ja laitoksia. Arlandan lentokenttä. Ruotsin (Sveanmaan) ensimmäinen piispanistuin oli Sigtunassa n. 1060–1130.

Tanska

Anders Buren kirjassa ”Pohjoismaiden kuvaus v. 1626” (SKS1985), jossa kerrotaan, että  Tanskalaisten ensimmäinen kuningas Dan, jonka mukaan maa on saanut nimen Dania eli Tanska, oli Ruotsin kuudennentoista kuninkaan Humelin poika. Saxo Grammaticus 1,1 ”Dan ja Angul, joista tanskalaiset ovat saaneet alkunsa, olivat Humblen poikia. He eivät olleet vain kansamme kantaisiä vaan myös sen hallitsijoita.” Saxon Humble (Humblus) ja Anders Buren Humel (Humelus) ovat saman nimen eri muotoja. Tanskan (Dania) nimen johtaminen Dan-nimestä esiintyy Johannes Magnuksen Historiassa, ei vielä Saxolla. Johannes Magnus 2,2 ”Tanska (Dania), joka silloin sai nimensä Danin mukaan..” Ibid. 3 ”Tämä on tuo Dan, götalaisten kuninkaan Humelin poika, jonka isä asetti tanskalaisten ensimmäiseksi kuninkaaksi.”

Alfred Suuri solmi vuonna 880 rauhan maahan tunkeutuneiden tanskalaisten kanssa. Heidän paikalliset kuninkaansa pitivät hovia Yorkissa, joka oli roomalaisten aikaan ollut keisarinkaupunki (Eboracum). 840-luvulta alkaen tanskalaiset ahdistelivat Ranskaa ja perivät lunnasveroja. He mm. polttivat Rouenin ja muita satamia 840 ja ryöstivät 845 Pariisin. Retket Ranskaan päättyivät, kun viikinkipäällikkö Rollo 911 vannoi uskollisuudenvalan Kaarle Yksinkertaiselle ja asettui asumaan Normandiaan. Reimsin arkkipiispa Ebo käy vuosina 823-24 lähetystyössä Tanskassa. Vuonna 825 Pohjolan ensimmäiset rahat lyödään Hedebyssä. Hedeby on nykyään Schleswig nimisenä, joka on kaupunki Schlein perukassa Schleswig-Holsteinissa Saksassa, jossa on n. 27 000 asukasta. Schelswigissä on elintarviketeollisuutta ja Gottorfin linna (museona). Pohjolan ensimmäinen kirkko rakennetaan Slesvigiin ja Ribeen Tanskassa 865. Schleswigissä on Haithabu viikinkimuseo, katso http://wmh.atelier-bokelmann.de/cms/ (Wikinger Museum Haithabu Schloß Gottorf, 24837 Schleswig).

Tanskalaiset viikingit alistivat valtaansa 860–870-luvulla suuria osia Englannista (Danelagen) ja kantoivat alueelta veroa (danegeld). Englannin yhdistäjäkuningas Alfred Suuri joutui taistelemaan ajoittain melkein koko maan alistaneita tanskalaisia vastaan ja olivat yli sadan vuoden ajan Englannin koillisosassa (Danelaw, alkuaan Danelagh, ”Tanskan lain”) alue.

Vuonna 865 Tanskalaiset Lodbrokin pojat lähtevät sotaretkelle Englantiin ja Viikingit valloittavat Yorkin 866-67. Gorm Vanha, Tanskan kuningas. Gorm hallitsi Etelä-Jyllannissa 930–940-luvuilla. Hän pystytti puolisolleen Tyralle ns. Jellingen riimukiven. Harald Gorminpoika lisänimeltä Sinihammas oli Tanskan kuningas 958-986 ja Norjan kuningas 976-986. Harald Sinihammasta vastaan nousi kapina 986 ja hänet syöstiin vallasta ja surmattiin 987. Harald Sinihammas oli Gorm Vanhan poika. Harald kääntyi kristityksi ja kastettiin vuonna 965 ja teki kristinuskosta virallisen uskonnon. Harald Sinihampaan johdatti kristinuskoon Popo-niminen munkki. Roskildessä Domkirken paikalla on ollut Harald Sinihampaan rakennuttama puukirkko ja jota piispa Absalon, Kööpenhaminan perustaja alkoi 1170-luvulla rakentamaan tiilestä ja kivestä tuomiokirkkoa joka kasvoi 300 vuoden aikana nykyiseen roomalais-goottilaiseksi kirkoksi, johon on haudattu lähes kaikki Tanskan hallitsijat 1412 kuolleesta kuningatar Margareetta I:stä alkaen. Harald Sinihampaan poika oli Sven Kaksiparta johti kapinallisia isäänsä vastaan ja nousi kuninkaaksi. Sven Kaksiparta on Tanskan kuninkaana vuoteen 1014 asti. Vuonna 1016 Sven Kaksiparran poika, Tanskan kuningas Knuut Suuri valloittaa Englannin. Vuonna 1026 Knuut Suuri voittaa Ruotsin ja Norjan kuninkaat Helgeån taistelussa. Vuonna 1035 Knuut Suuri kuolee. Seuraaja Tanskassa Hardeknud, Norjassa Maunu Hyvä. 1100-luvun alussa Tanskan kuningas Erik Ejegod lähti pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin. Hän kulki vanhoja viikinkireittejä pitkin Venäjän jokia ja vieraili Bysantin eli Itä-Rooman keisarin hovissa tapaamassa sen viikinkikaartia. Erik Ejegod ei päässyt perille Pyhään Maahan, vaan kuoli Kyproksella 1103. Vierailin Tanskan Aalborgin Lindholm Højessa 15.11.2007, jossa on 1950 luvulla löydetty Viikinkiaikainen hautausmaa. Hautausmaa ja viikinkiaikainen kynnetty pelto oli peittynyt hiekkaan, sillä tuulet oli puhaltanut hiekan hautakivien päälle. Ja siinä samassa yhteydessä toimii Lindholm Høje Museet www.nordjyllandshistoriskemuseum.dk

Tanskan kuningas Sven Pörhöparta tuli 1013 Englantiin valloittaakseen maan, ja hänen poikansa Knuut Suuri valittiinkin 1014 Englannin kuninkaaksi. Hamlet on Tanskan prinssi, jonka tarinan on tehnyt tunnetuksi William Shakespeare. Ennen häntä Hamletista kertoi Saxo Grammaticus ”Gesta Danorumissa” (1100-1200 -luvulta). Saxo Grammaticus The Danish History, Book I-IX löytyy netistä http://omacl.org/DanishHistory Limfjord vesistön rannalla on viikinkien perustama kauppapaikka nykyään Aalborgin kaupunki. Limfjord erottaa Jyllannin niemimaan pohjoisimman osan omaksi saarekseen.

Knuut Suuri (Cnut) s. 995, k. 1035 oli Englanin, Tanskan ja Norjan kuningas. Knuut seurasi isäänsä Sven Haarapartaa tämän valloittaessa Englannin elokuussa 1013. Hänen isänsä kuoli ja Knuut julistettiin Englannin kuninkaaksi. Knuut palasi takaisin Tanskaan ja siellä oloaikana Ethelred II Neuvoton nousi kuninkaaksi. Knuut miehitti Englannin uudestaan vuonna 1015 ja voitti 1016. Knuut ja Edmund sopivat valtakunnan jakamisesta. Edmund kuoli, niin Knuut vahvisti asemaansa avioitumalla Edmundin lesken Emma Normandialaisen kanssa. Kuningas Knuutista tuli kristitty kirkkojen suojelija ja Rooman matkaaja. Hän oli kirjoittanut: ”Kiitän nöyrästi Kaikkivaltiasta Jumalaa, joka on suonut minun elinaikanani käydä pyhien apostoleidensa, Pietarin ja Paavalin tykönä ja kaikilla pyhillä paikoilla, joista sain kuulla, niin Rooman kaupungissa kuin ulkopuolellakin, ja kunnioittaa ja palvoa heitä siellä henkilökohtaisesti niin kuin olin toivonut.” Lopulta kuninkuus Englannissa siirtyi jälleen Alfredin perillisille, Ethelredin pojalle Edvardille, joka sai liikanimen Tunnustaja. Arabeja viikingit ahdistelivat vielä 960-luvullakin.

Tanskan Roskilden arkkipiispa ja valtiomies Absalon oli Kööpenhaminan perustaja vuonna 1167 rakennuttamalla piispanlinnan Havniin. Absalon s. 1128, k. 1201 ja oli rikkaan Rigin perheen poika. Hän otti 1180-luvulla yksityissihteerikseen nuoren Saxo-nimisen oppineen. Tanskan historiasta on Saxo Grammaticus s. 1150, k. 1220 kirjoittanut 16 kirjaa, joista seitsemän on historiallisia kirjoja ja 9 taruhistoriallisia. Saxo sanoo teoksensa esipuheessa käyttäneensä lähteinään tanskaksi sepitettyjä runoja, joita oli säilynyt suullisessa perinteessä. Teos on historiallisten novellien kokoelma. Saxo Grammaticuksen sankari oli Starcatherus jonka seikkailuista hän kertoo tarinoita. Tanskalainen Nikolai Fredrik Grundtvig (1783-1872) kirjoitti Pohjolan mytologiasta Nordens mytologi 1808.

Juutit olivat germaaninen kansa, joiden uskotaan asuneen Tanskan Jyllannissa (Jutland) sekä Friisian rannikolla. Juutit valloittivat yhdessä anglien, saksien ja friisien kanssa Englannin 400-luvulla. He asettuivat Kentiin, Hampshireen ja Wight-saarelle. Tanskan Roskildessä on Viikinkilaivamuseo, jossa on viisi viikinkilaivaa (noin vuodelta 1000); Gammel Lejhre (viikinkilaivojen kivijalusta ja Ledreborgin historiallis -arkeologinen tutkimuskeskus). Roskilde oli jo keskiajalla Tanskan kukoistavimpia kaupunkeja (lukuisia kirkkoja ja luostareita) ja 900-luvulta vuoteen 1443 kuninkaiden asuinpaikka. Vanhin kirkoista on Vor Frue Kirke (1088). Varhaisgoottilaiseen tuomiokirkkoon (aloitettu 1170) on haudattu 38 Tanskan kuningasta ja kuningatarta.

Bernard Cornwell on kirjoittanut mielenkiintoisen historiallisen romaanin ”Viimeinen kuningaskunta” (www.bazarforlag.com) 2008, jossa kerrotaan viikingeistä ja Wessexin kuningas Alfredista.