Saksa

Saksa on merkittävä voimatekijä Euroopassa, mutta onko sen vaikutusvalta heikentynyt Merkelin liittokanslerikauden jälkeen. Angela Dorothea Merkel o.s. Kasner; s. 17.7.1954 Hampurissa, oli Saksan liittokansleri vuosina 2005–2021 ja oli Kristillisdemokraattisen puolueen (CDU) puheenjohtaja vuosina 2000–2018. Liittokanslerina Merkel oli merkittävä kansainvälisen politiikan toimija. Jotkut kutsuivat häntä ”Euroopan unionin todelliseksi johtajaksi” Merkel luopui puolueen puheenjohtajan tehtävästä joulukuussa 2018, eikä Merkel asettunut ehdolle Saksan liittokansleriksi vuonna 2021. Merkelin liittokanslerin kauden päättymisen on arvioitu heikentävän Euroopan unionia.

Tehtyäni DNA testit (FamilytreeDNA:ssa ja www.23andme.com), niin sen mukaan isälinjani haploryhmä on I, joka kertoo, että isäni suku olisi tullut Suomeen Pohjois-Saksasta Melle-nimisestä kaupungista 1500 luvulla, josta suku on siirtynyt Tyrnävälle Oulun seudulle. Tämän vahvistaa myös silloinen sukunimitutkimus, sillä Melle tai Melleke nimi, josta muovautui Mällinen Tyrnävällä, jossa se on aika yleinen sukunimi. Sukuni Tyrnävällä on vaihtanut vuonna 1906 sukunimeksi Mattila. Saksassa on Melle niminen kaupunki Osnabrückin piirikunnassa Ala-Saksin osavaltiossa. Melle on pinta-alaltaan Ala-Saksin kolmanneksi suurin kaupunki. Melle mainittiin ensimmäisen kerran asiakirjassa vuodelta 1169. Vuonna 1443 Osnabrückin piispa Heinrich von Moers myönsi Mellelle Wigboldin etuoikeuden. Osnabrück huolehti Mellen eduista Westfalenin hansaliitossa. Melle kuului Hannoverin kuningaskuntaan vuoteen 1866 asti, jolloin siitä tuli osa Preussia. Vuonna 1885 Amt Grönenberg ja Mellen kunta muodostivat preussilaisen Kreis Mellen piirin. Tunnettu Mellen asukas on Hermann von der Hardt (1660 – 1746), saksalainen historioitsija ja orientalisti, syntynyt Mellessä. Olen vieraillut vuosien aikana jonkun kerran Düsseldorfissa, Hampurissa ja Berliinissä. Saksan historia on mielenkiintoinen, koska isäni suku on siis tullut Saksasta Suomeen n. 1500-luvulla.

FamilyTreeDNA Big Y isälinjatesti kertoo Discover Haplogroup Reports osiossa myös merkittävistä yhteyksiä tunnettuihin ihmisiin. Merkittävät haploryhmäyhteydet perustuvat suoraan DNA-testaukseen tai päätelty sukulaisten testaamisesta, ja niitä tulee pitää hauskoina tietoina. Jaetun esi-isä haploryhmän I-L460 kautta minulla ja mm. Martin Lutherilla on yhteinen esi-isä. FamilyTreeDNA kertoo näin tästä sukulaisestani: Martin Luther syntyi Eislebenissä, Mansfeldissa Pyhässä Rooman valtakunnassa. Merkittävänä saksalaisena teologina, pappina, kirjailijana ja virsien kirjoittajana Martin Luther oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimmista ja tärkeimmistä uskonnollisista henkilöistä. Hänen panoksensa kirjailijana ja opettajana johti länsimaisen kristinuskon erottamiseen protestanteista ja katolilaisista. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan, Yhdeksänkymmentäviisi teesiä (1517), vastustaa ”aneiden myyntiä” tai käytäntöä maksaa kirkolle vastineeksi Jumalan syntien anteeksisaamisesta. Tämä radikaali asiakirja sytytti ensimmäisen kipinän, joka johti protestanttiseen uskonpuhdistukseen. Painokoneen keksimisen myötä Lutherin teokset tulivat laajalti saataville ja tavoittivat kaukaisia yleisöjä. Lutherilla oli suuri merkitys Raamatun kääntämisessä sen ajan yleiseen kansankieleen, koska yleensä vain papit pystyivät lukemaan latinankielistä kirjoitettua Raamattua. Hän työskenteli Raamatun kääntämisen parissa latinasta saksaksi ja julkaisi Uuden testamentin käännöksen vuonna 1522 ja koko Lutherin Raamatun vuonna 1534. Luterilaisen kirkon perustaminen toteutui Lutherin irtautuessa Rooman katolisesta kirkosta. Luther jatkoi opettajana, saarnaajana ja kirjailijana sekä kiisteli uskonnollisia ja poliittisia auktoriteetteja vastaan aina kuolemaansa saakka vuonna 1546.

Pitempiaikaiseen Saksassa asumiseen löytyy erilaisia asumismuotoja, kuten omakotitaloja, huoneita, huoneistoja, Katso lisätietoja esim. Home Company: https://www.homecompany.de/en/index

Jyrki Hämäläinen ”Hopeinen kuu” (Otava 1996), josta lainaus sivulta 19:”Tullessani Hampuriin ensimmäistä kertaa olin 18-vuotias. Olin hankkinut rahaa kesätöillä Ruotsissa ja pystyin viettämään Hampurissa muutamia viikkoja asumalla halvoissa murjuissa, kuten Hotel Steinissa… Jonkinlainen tuttavuus Reeperbahnin rock-klubeja pyörittävien gangstereiden kanssa takasi silloin tällöin ilmaista olutta ja tietysti ilmaisen sisäänpääsyn klubeihin koska tahansa… Vastapäätä nykyistä Waltershofin konttisatamaa, rannan puolella on Neumühlenin laituri. Sen yläpuolella Altonan viereisessä kaupunginosassa asui kaikenlaiseen gangsteritoimintaan sotkeutunut manageri Günther Stracke. Hänet nähtiin usein Altonan ja St. Paulin klubeissa tanssimassa… Hänen tyttöystävänsä oli Colibri-yökerhossa St. Paulissa strippaava Baby Miller, joka esiintyi taiteilijanimellä… Günther oli istunut linnassa taposta aivan kuten The Beatlesien suojelija ja ystävä Horst Fascherkin. St. Paulissa monella entisellä merimiehellä oli rikollinen tausta. Mutta siellä tarvittiin sisään- ja ulosheittäjiä, laskunperijöitä katkaisemaan käsiä ja jalkoja ja murhaajia ratkaisemaan eri jengien keskinäisiä erimielisyyksiä… Helga, baarin emäntä kertoi, että Günther oli saanut tappotuomion St. Paulissa… Güntherin kanssa ei kannata olla enää missään tekemisissä, opasti baarin emäntä ja veti sormella kurkkunsa yli… Günther oli vetänyt välistä. Jäänyt St. Paulin mafialle velkaa… Günther ei kuitenkaan tullut koskaan kotiin. Hänen ruumiinsa oli löytynyt aamulla Neumühlenin laiturin yläpuolelta olevasta Donnersparkin puistosta. Roskalaatikosta, niska luodin lävistämänä… Poliisin arkistot karttuivat taas yhdellä monista tapoista ja murhista, joita St. Paulissa tapahtui 60-luvulla.” Ja lainaus jatkuu sivulta 104: ”Cay Karlsson kohosi huipulle peräti kolmessa eri bändissä, ensin Cay & Scaffoldsien laulusolistina, sittemmin Roosterseissa ja lopulta Cumuluksessa… Cay & Scaffolds sai toteuttaa myös kaikkien senaikaisten bändien unelman: esiintyä The Beatlesien jalanjäljissä Hampurin Star-Clubilla. Kesällä 1964 meille tarjottiin keikkaa Star-Clubilla… Olihan se aikamoinen kolahdus, kun nuoret 18-vuotiaat saapuivat syntiseen Hampuriin… Ja tietysti paikka oli niin kova, että meidät ryöstettiin heti ekana iltana. Sillai puolilaillisesti, niin kuin näissä hiirenloukuissa tehdään. Reeperbahnin sisäänheittäjät vetivät meidät sisään johonkin kapakkaan. Ensin otettiin pari paikkua. Sitten tuli pöytään sen näköisiä seksikkäitä mimmejä, joita oli nähty vain autorengaskalentereissa… Ne halusivat samppanjaa ja me ajateltiin, että hyvä meininki. Suomipoikien charmi puree. Meiltä loppui rahat alta aikayksikön ja kapakanpitäjä heitti meidät sitten kylmästi ulos. Oppitunti oli lopussa… Kicke Bergholmin äiti oli onneksi maksanut meille huoneen hotelli Reichshofista asemaa vastapäätä. Siinä me sitten pyörittiin pennittöminä kadulla. Kun me sitten aloitimme Star-Clubilla, niin me pääsimme johonkin muusikkojen yhteismajoitukseen ja saimme uuden startin. Yleisön rajuus oli meille yllätys: Merimiehiä, gangstereita, yökulkijoita ja tietysti paikallista nuorisoa… Me oltiin niin nuoria ja kokemattomia, ettei tiedetty rajusta huumeiden käytöstä, rikollisuudesta ja kaikesta näistä varjopuolista. Mä olin niin sinisilmäinen ja jopa naiivi, että en mä osannut pelätäkkään… Star Clubin pitäjä Manfred Weisslederhän oli myös Reeperbahnin seksikuningas, joka omisti lukuisia strippauspaikkoja ja bordelleja.”

Saksan historiasta jotakin

Philipp Vandenberg ”Nero” (WSOY 1982), josta lainaus sivulta 26: ”Germanicus oli roomalaisten ihannekuva. ’Hänen hahmonsa ja voimansa’, kirjoittaa historioitsija Suetonius, ’olivat vailla vertaa, hän oli syvällisesti perhtynyt kreikkalaiseen ja roomalaiseen puhetaitoon ja kirjallisuuteen, hän oli harvinaisen rakestettava ja hänessä eli ihailtava, määrätietoinen pyrkimys voittaa puolelleen ihmisten suosio ja heidän rakkautensa.’ … Germanicus, Agrippan ja Caligulan isä, oli Nero Claudius Drusuksen ja Antonia nuoremman poika ja samalla Livia Augustan pojanpoika ja Marcus Antoniuksen tyttärenpoika…Kölnistä, joka oli roomalaisiin suosiollisesti suhtautuvan ubien germaaniheimon pääkaupunki, Germanicus lähti sitten vuonna 15 sotaretkelle khatteja ja kheruskeja vastaan. Retken päämääränä oli saattaa Teutoburgin metsän taistelussa kaatuneet Varuksen roomalaissotilaat kunniakkaasti haudan lepoon ja hankkia takaisin legioonien kotkat, Rooman vallan ylväät symbolit. Germanicuksen palatessa mukanaan yksi sotamerkeistä oli hänen vaimonsa, jonka kanssa hän oli elänyt jo parin vuoden ajan ubien kaupungissa Kölnissä, synnyttänyt tyttären. Germanicus antoi lapselleen vaimonsa nimen, Agrippina. Urhean sotapäällikön onnistui vuotta myöhemmin voittaa takaisin vielä toinenkin legioonan kotka, hän kävi suuren taistelun Weserin itäpuolella Mindenin ja Rintelnin välillä ja sai lopulta keisari Tiberiukselta käskyn palata takaisin. Keväällä 19 hän lähti vaimonsa ja lastensa kanssa huvimatalle Egyptiin… Augustuksen nimestä johdetun kunnianimen perusteella Agrippina oli nyt keisarinna… Hän loi itselleen muistomerkin perustamalla roomalaisen veteraanisiirtokunnan ubilaisten pääkaupunkiin, nykyiseen Kölniin, jossa hän oli kolmekymmentäviisi vuotta aikaisemmin syntynyt, ja antamalla kaupungille italialaiset oikeudet, Jus Italicum. Siihen astinen Oppidum Ubiorum oli tämän jälkeen nimeltään Colonia Agrippinensis ja kohosi niin merkittäväksi, että Vitellius, muuan Neron seuraajista, huudettiin keisariksi tässä Reinin rantakaupungissa ja Trajanus otti siellä vuonna 98 vastaan keisarin tehtävät. ”

Germanicus Julius Caesar Claudianus s. 15 eKr., k. 19 jKr., tunnettu nimellä Germanicus, oli roomalainen sotapäällikkö ja keisari Tiberiuksen veljen Drusuksen poika. Germanicus oli myös keisari Claudiuksen veli ja keisari Caligulan isä. Germanicus soti menestyksekkäästi germaaneja vastaan vuosina 13-16.  Tiberius kutsui kuitenkin hänet takaisin Roomaan, sillä hän katsoi, että sota germaaneja vastaan tuhlasi liikaa Rooman voimavaroja. Vuonna 17 pitämänsä triumfin jälkeen Germanicus lähti tarkastamaan itäisiä provinsseja. Hän kuoli idässä vuonna 19, mahdollisesti salajuonen uhrina.

Kun roomalaiset vuonna 50 perustivat Colonia Agrippianan siirtokunnan myöhemmältä nimeltään Kölnin kaupunki, niin alue oli gallialainen ei teutonilainen. Teutonit olivat germaaneja tai kelttejä tai molempia. Gaius Marius löi teutonien armeijan vuonna 102 eKr. Aquae Sextiaen taistelussa. Käsite germaani latinaksi Germani on peräisin roomalaisilta, jotka Julius Caesarin ajoista lähtien kutsuivat Rein-joen takana asuvia barbaareja. Roomalaisten germaaneja koskevat tiedot on koottu historioitsija Tacituksen kirjaan Germania. Antiikin roomalaiset perustivat Saksan vanhimmat kaupungit Trierin, Kölnin ja Augsburgin ja rakensivat rajamuurin, limesin, mutta eivät pystyneet estämään germaanien kansainvaellusta.

Saksi on historiallinen alue nykyisen Saksan alueella. Suomen kielen maannimi Saksa tulee Saksin ja saksien heimojen nimestä.

Helsingin Sanomissa 30.12.2010 oli uutinen ”Saksasta löytyi kelttien hauta aarteineen”. Arkeologi Dirk Kraussen mukaan kyseessä on 2600 vanha hautalöytö, joka löytyi viime kesänä. Löytöpaikka on Baden-Württembergin osavaltion Heuneburgin kukkulat, jossa sijaitsi tiettävästi Alppien pohjoispuolen vanhin kaupunkimainen asutus. Paikkaa on tutkittu 1800-luvulta lähtien ja siellä on 50 hautaa. Argeologit arvelevat koristeiden perusteella sen kuuluneen kelttiläiselle ylimystönaiselle.

Germaanien alkukodin on arveltu olleen Etelä-Skandinaviassa ja Luoteis-Saksassa. Jeesuksen syntymän aikoihin germaaneja asui Pohjanmeren rannikolla, Reinin ja Elben välillä, Itämeren ja Mustanmeren välisellä alueella sekä Skandinaviassa. Huomattavia heimoja olivat bataavit, friisit, khatit, kheruskit, anglit, saksit, langobardit, sveebit, gootit, ruugit, gepidit, herulit, vandaalit, burgundit ja svealaiset, myöhemmin mm. Frankit. Germaanien yhteiskunnan muodostivat vapaat miehet ja ylimystö sekä maahan sidotut vuokramiehet ja orjat. Sodasta ja rauhasta päätettiin käräjillä. Useilla heimoilla oli kuningas, jonka valtaa käräjät rajoittivat. Oikeudenkäyttö perustui tapaoikeuteen.

Roomalaiset kuvailivat germaanit sotaisiksi, mutta he harjoittivat myös karjataloutta ja maanviljelyä sekä merenkulkua (viikinkiretket). Friisit, friisiläiset on muinaisgermaaninenheimo, joka n. 200 eKr. asettui Pohjanmeren rannikolle Reinin ja Emsin väliselle alueelle sekä läheisille saarille ja levittäytyi n. 700 jKr. Weserjoelle saakka.  Kristuksen syntymän aikoihin friisit joutuivat Rooman ja 700-luvulla frankkien alaisuuteen. Valtakunnan hajottua he kuuluivat aluksi Lotharin valtakuntaan, myöhemmin Saksaan. Läänityslaitoksen aikana friisien alue jakaantui useihin lääneihin. Friisit viljelivät maata ja kävivät merenkulkijoina kauppaa Itämerellä ja Suomenlahdella saakka.

Sirkku Klemola ”Kansojen historia – kansainvaellukset osa 7” (WSOY 1981), josta lainaus sivulta 3: ”Kaupankäynti roomalaisten kanssa vaikutti rauhoittavasti gootteihin, ja kristinusko voitti alaa heidän keskuudessaan. ’Goottien apostoliksi’ tuli Ulfila, joka vuonna 340 vihittiin Konstantinopolissa kristittyjen goottien piispaksi. Hän käänsi suurimman osan Raamattua kreikasta goottien kielelle. Tällöin hänen täytyi muodostaa joukko uusia sanoja voidakseen ilmaista uusia uskonnollisia käsitteitä. Ja kun riimukirjaimet, germaanien yhteiset kirjainmerkit, eivät riittäneet Ulfilan tarpeisiin, hänen täytyi kreikkalaisia kirjaimia apunaan käyttäen luoda goottilainen kirjaimistokin. Kuuluisin katkelma Ulfilan raamatunkäännöksestä on Upsalan yliopistossa säilytetty erittäin kaunis käsikirjoitus, maailmankuulu Codex argenteus, (Hopeakirja), mikä nimitys johtuu sen pakotettua hopeaa olevista kansista. Se on kirjoitettu hopea- ja kultakirjaimilla purpuranväriseen pergamenttiin. Kielelliseltä kannalta Ulfilan raamatunkäännös on korvaamaton, se kun on vanhin germaaninkielinen kirjallisuustuote. Kaikista tunnetuista kielistä on gootin kieli lähinnä germaanista alkukieltä. Se on siitä syystä ollut parhaana apukeinona vertailevalle kielitieteelle germaanien alkuperäistä kieltä sommiteltaessa. Ulfilan raamatunkäännöksellä on tässä tieteessä ollut samanlainen asema kuin sanskritin kielellä vertailevassa indoeurooppalaisessa kielentutkimuksessa. Ulfilan Raamatun ja hänen oppilaittensa lähetystyön seurauksena jo kansainvaellusten alkaessa oli suurin osa niissä tärkeintä osaa esittävistä germaaniheimoista kääntynyt kristinuskoon.”

Attila, (k. 453), hunnien kuningas. Attila (”Jumalan ruoska”) alisti valtaansa kansat Volgalta Reinille saakka, ja hänen armeijansa herätti suurta pelkoa hävitystöittensä vuoksi. Attila johti Balkanin pohjoispuolella asuneet hunnit sotaretkelle aina nykyiseen Ranskaan, jossa kuitenkin yhtyneet roomalaisten ja frankkien joukot voittivat hänet 451 Katalaunisilla kentillä, ja Attila pakotettiin vetäytymään Reinin taakse. Seuraavana vuonna hän hävitti vielä Pohjois-Italiaa, mutta joutui luopumaan Roomaan suunnittelemastaan sotaretkestä ja perääntymään Pannoniaan. Attilan kuoltua hänen valtakuntansa hajosi.

Gootit olivat kuuluisimpia kansainvaellusten aikana esiintyneitä germaanikansoja.
Jordaneen 500-luvulla muistiin merkitsemän heimotarun mukaan lähtöisin Scandzan saarelta eli Skandinaviasta. Ensi kerran gootit esiintyvät kirjallisessa lähteessä Tacituksen Germania-teoksessa. Sen mukaan gotonit asuivat vuoden 100 eKr. Veikselin alajuoksulla. Siellä lienevät toimineet mm. kaupan välittäjinä, myös Suomessa.

Flavius Magnus Aurelius Cassiodorus Senator n. 490, k. 585 oli roomalainen poliitikko ja historoitsija, joka teki konsulina ostrogoottien kuninkaan Teoderik Suuren aikana ja kirjoitti goottien historian, joka ei ole säilynyt kuin Jordaneksen lainauksina. Goottien nimi voidaan yhdistää Göötanmaan maakuntanimeen Etelä-Ruotsissa ja niin keskiajalla syntyi ajatus, jonka mukaan gootit olivat alkuperältään ruotsalaisia ja göötalaiset heidän heimoveljiään. Eräs, joka tutkii näitä asioita totesi: ”Gadin sukukunta lähti KASPIAN MEREN alueelta ylös kohti Eurooppaa ja mm. Skotlantiin ja heistä tuli gootteja ja Ruotsissa heistä tuli GÖTAR ja sana GOTTLAND tai GÖTALAND jne.

Saksa lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar I ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren osan nykyistä Pohjois-Saksaa aina keski Italiaan ulottuvaan alueeseen. Kun se jakautui 843, Ludvig Saksalaisen saamasta itäosasta kehittyi Saksa, joka laajeni itään, slaavien alueelle. Otto Suuri (936–973) lannisti länsimaita hävittelevät unkarilaiset ja sai paaville tekemiensä palvelusten palkinnoksi keisarinkruunun, ja näin syntyi Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (962–1806).

Grimberg Kansojen historia – 7. kansainvaellukset (WSOY 1981), josta lainaus sivulta 257: ”Saksalle oli englantilaisten lähetyssaarnaajien työllä niin mullistava merkitys, että etevintä heistä, Wynfrihiä, on sanottu Saksan apostoliksi. Hän oli syntynyt vuoden 675 tienoilla ja kasvanut rikkaassa ja ylhäisessä kodissa Wessexissä. Suku oli saksilaista alkuperältään, ja saksilaisena Wynfrith piti itseään koko elämänsä ajan. Tämän maailman hyvyydet eivät häntä koskaan houkutelleet. Jo lapsena hän ajatteli omistaa elämänsä Jumalan palvelemiseen, ja kerrotaan, ettei hän ollut vielä täyttänyt viidettä ikävuottaan, kun hän päätti ruveta munkiksi. Hänen isänsä ei saanut häntä luopumaan sellaisista ’houreista’ houkutuksin eikä uhkauksinkaan – pienokaisen kaipuu luostarielämään kasvoi vain voimakkaammaksi. Niinpä ei lopulta ollut muuta neuvoa kuin antaa Wynfrithin mennä erääseen lähistöllä sijaitsevaan luostariin… Eräänä päivänä vuonna 716 hän astui kolmen seuralaisensa kanssa Lontoossa laivaan, joka vei hänet yli meren friisien maahan. Tämä merta rakastava germaanikansa oli vanhoista ajoista saakka asustanut Pohjanmeren rannikolla. Reinin suistolla, sen runsaslaitumisilta saarilta ja hyvien kalavesien varsilta friisit olivat levittäytyneet etelään päin nykyisen Belgian rajalle, pohjoiseen Slesvigin ja Holsteinin länsirannikolle sekä edustalla oleville saarille ja koillissuuntaan Weserin suulle saakka… Merkiksi läheisestä suhteesta, joka sillä tavoin oli syntynyt Wynfrithin ja Rooman kirkon välille, paavi antoi hänelle roomalaisen nimenkin: Bonifatius… Hänen mielensä paloi kuitenkin Reinin toisella puolen sijaitseviin seutuihin, joista hänen esi-isänsä kerran olivat lähteneet vaeltamaan ja joissa heidän heimolaisiaan vielä asui. Siellä hän aloitti työnsä Thüringenissä ja Hessenissä. Jotta hän olisi voinut menestyksellisemmin harjoittaa käännytystyötään, paavi vihki hänet vuonna 722 Germanian lähetyspiispaksi, ja siinä tilaisuudessa hän vannoi pysyvänsä paaville kaikessa uskollisena ja tottelevaisena. Kaarle Martell otti suuren pakanain apostolin suojelukseensa… Kun koko Hessenistä oli tullut kristitty maa, Bonifatius jatkoi lähetystyötään Thüringenissä ja kitki pakanuuden vähitellen sieltäkin. Kristinuskon juurruttaminen Saksan keskiosiin on Bonifatiuksen työtä.”

Kuningas Konrad III (Saksan kuningas 1138-1152) nimesi seuraajakseen veljenpoikansa Fredrik I Barbarossa eikä omaa poikaansa Fredrikiä. Tapahtumalla oli vain kaksi todistajaa, joista toinen oli Fredrik I Barbarossa itse. Fredrik I Barbarossa s. 1122, k. 1190 oli Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari ja hänen poikansa oli Henrik VI (1165-1197) oli Saksan kuningas 1190-1197 ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari 1191-1197. Hän hankki merkittävän omaisuuden lunnaina pitäessään Englannin kuningas Rikhard Leijonamieltä vankinaan. Keisarin saama valta-asema synnytti taistelun paavien ja keisareiden välillä. Tämä investituurariidaksi (1075–1122) kutsuttu taistelu päättyi Wormsin konkordaattiin, jossa keisariuden hengellinen luonne heikkeni. Saksasta tuli vähitellen läänityslaitoksen heikentämä, pikkuruhtinaskunnista koostuva valtio, jonka kehityksen suuntaa eivät voimakkaatkaan keisarit, Fredrik I Barbarossa (1152–90) ja Fredrik II (1212–50), kyenneet muuttamaan. Hohenstaufien suvun sammuttua alkanut interregnumin aika (1254–73) päättyi Rudolf Habsburgilaisen (1273–91) noustua valtaistuimelle. Hankkimalla suvulleen Itävallan perintömaat hän perusti sukumahdin, jonka turvin Habsburgit pitivät keisarinkruunua hallussaan lähes keskeytyksettä 1438–1806. Vuonna 1356 vahvistettiin kultaisella bullalla keisarinvaali huomattavien ruhtinaiden, vaaliruhtinaiden, suoritettavaksi.

Hansa tulee muinaisyläsaksalaisesta Hanse sanasta, jolla alkuaan tarkoitettiin ateria- tai uhriyhteyttä. Sana tuli käyttöön 1100 -luvulla Pohjan- ja Itämeren rannikon taloudellisella vaikutusalueella. Nimityksellä tarkoitettiin kauppiaiden maksamaa veroa tai kauppiasryhmittymää, jonka jäseniä oli yhden tai useamman kaupungin kauppiaat. Hansa oli pääasiallisesti saksalaisten kaupunkien 1150-luvulta alkaen muodostama liitto, jonka alkuna voidaan pitää yksityisten kauppiaitten kaupan suojelemiseksi perustamia kiltoja.
Viikinki vallan kadottua kaupankäynnin keskus siirtyi saksalaistuvalle Itämeren etelä rannikolle. Merkittävä tapahtuma oli Lyypekin perustaminen 1158. Lontoon hansa on perustettu 1158. Suurimmillaan hansan valta oli 1300-luvulla, jolloin liittoon kuului n. 70 kaupunkia. Tärkeimmät olivat Lyypekki, Rostock, Wismar, Stralsund, Greifswald, Lüneburg, Bremen, Hampuri ja Köln. Ulkomaisia kauppakonttoreita oli Lontoossa, Bruggessa, Bergenissä ja Novgorodissa. Tärkeimpiä hansan Itämeren piiristä länteen välittämiä tavaroita olivat turkikset, vuodat, vaha, hunaja, hylkeenrasva, silli ja vilja; Itämeren alueelle tuotiin kankaita, suolaa, mausteita ja viinejä.

Hansa vaikutti Ruotsin ja Suomenkin ulkomaankaupassa. Suomen kauppapaikkoja olivat Koroinen ja Turku, ja Tallinnasta oli vilkas yhteys Suomenlahden yli. 1400-luvun lopulta lähtien hansan mahti heikkeni, kun flaamit ja hollantilaiset nousivat hansan kilpailijoiksi. Kauppaliitto menetti erioikeutensa esim. Ruotsi-Suomessa kreivisodan yhteydessä 1537. Viimeiset hansapäivät pidettiin 1669. Hampuri, Lyypekki ja Bremen pitivät yhteyttä keskenään 1800-luvulle saakka ja käyttävät yhä hansakaupungin nimeä. Hansan tärkeimmiksi kauppaoikeudeksi tuli perustaa vieraaseen kaupunkiin kauppapaikka, johon laivojen tavarat voitiin varastoida. Sellaisia varastopaikkoja eli hoveja Hansalla oli useita. Suurimmat olivat Novgorodissa, Visbyssä, Bergenissä ja Lontoossa. Hansalaisilla eli kesteillä oli suurissa kaupungeissa erityinen muureilla, torneilla ja vahvoilla porteilla varustettu kaupunkikortteli. Niiden sisäpuolella oli pakkahuoneita, halleja tavaravarastoja varten, asuinrakennuksia, ammattikuntain taloja, ravintoloita ja kirkko. Siellä kestit, mestarit, kisällit, ja oppipojat elivät yhteisessä taloudessa ankarien sääntöjen alaisina niin kuin luostarissa, kukaan ei saanut ottaa kotikaupungistaan mukaan vaimoaan tai lapsiaan. Ilman ammattikunnanvanhimman lupaa ei kukaan vieras saanut tulla Hansan kauppapaikan muurien sisäpuolelle. Portit suljettiin yöksi ja kaikkien tuli olla sisällä. Muureilla pidettiin vartiota. Jokaisella kestillä piti huoneessaan olla haarniska, jousi ja miekka, ja katumetelin tai piirityksen sattuessa hänen oli riennettävä kauppapaikkaa puolustamaan. Maamme tärkeimpiin kaupunkeihin Turkuun ja Viipuriin asettui paljon saksalaisia vakinaisesti asumaan. Kaupunkien itsehallintoelimissä, raadeissa, heitä oli puolet sen jäsenistä. Suomen ulkomaankauppa oli Hansan käsissä.

Jukka Korpela ”Idän orjakauppa keskiajalla – Ihmisryöstöt Suomesta ja Karjalasta” (SKS 2014), josta lainaus sivulta 50: ” Hansakaupunkien ja Rusin keskusten sopimuksien takeeksi ei enää luovutettu panttivankeja, mutta tämä johtui jo siitä, että kansainvälinen järjestelmä oli alueella vakautunut riittävästi. Sitä vastoin sopimuksissa oli toisinaan mutts ei toki aina määräyksiä orjista ja orjuudesta, joten näitä asioita käsiteltiin myös arkipäivässä. Tappo sovittiin sakkomaksulla, mutta rahaton joutui orjaksi. Kauppias ja hänen perheensä saattoi joutua myös orjuuteen, jos kauppatoimet epäonnistuivat eikä rahaa ollut velkojen maksuun. Sopimukset säätivät erikseen velkojen maksamisesta ja orjuudesta, jos velallinen oli hansakauppias… Hansan yhteydet eivät kuitenkaan rajoittuneet Itämeren vesistöalueelle. Hansakauppiaat kävivät myös Moskovassa, Suzdalissa ja varsinaisissa Kultaisen Ordan kaupungeissa. Novgorodin kaupungin ja Tverin suuriruhtinaan Jaroslav Jaroslavitsin sopimuksessa 1270 viitataan kaanin kirjeeseen (po tsesarjevje gramotje), jolla taattiin vapaa kauppa Suzdalin maalla. Tutkimuksessa tämä on tulkittu kaani Mengi-Timurin yarlykiksi, jotta hansakauppiaat (Riiasta) pääsisivät suuriruhtinas Jaroslavin maiden läpi Kultaiseen Ordaan. Kaupungistuminen merkitsi kaupan ja tuotannon uudelleen organisoitumista. Elintarvikkeiden kauppa laajeni, koska kaupunkilaiset eivät tuottaneet niitä riittävästi itselleen. Tämä ei johtanutkaan lähialueen kaupan kasvuun vaan loi pohjaa myös myöhäiskeskiajan suurelle kalakaupalle. Kaupungistuminen mahdollisti siten laaja-alaisen elintarviketuotannon, mitä tuki vielä laivatekniikan kehitys. Se lisäsi suuresti kuljetuskapasiteettia ja mahdollisti siten muunkin kuin luksustuotteiden kuljetuksen yksikköhintojen laskiessa.”

Ilkka Leskelä on tehnyt opinnäytetyön Helsingin yliopiston Humanistiseen tiedekuntaan Historian laitokselle ”Turkulaisen kirkonmiehen Paavali Scheelin ja Danzigin porvarin Hans Chonnertin kauppayhteydet 1509–1516″ helmikuussa 2007, jossa on puhetta hansakaupasta.

Pommeri, saksaksi Pommern, puolaksi Pomorze, oli entinen Preussin provinssi Itämeren rannalla, jonka pinta-ala on 38 401 neliökilometriä. Oderin alajuoksu jakaa Pommerin pienempään läntiseen Etu-Pommeriin (Vorpommern) ja isompaan itäiseen Taka-Pommeriin (Hinterpommern). Jo keskiajalla Pommerin muodosti kaksi ruhtinaskuntaa, jotka läänitettiin Brandenburgille 1181. Uudella ajalla kilpailivat Pommerin omistuksesta useat Itämeren valtiot.

Arvi Korhonen ”Eerikki Antinpoika” (WSOY 1953), josta lainaus sivulta 267: ”Sotakomissaarina Pommerissa ja Mecklenburgissa… Joutuessaan tekemisiin saksalaisten pikkuruhtinasten ja heidän edustajiensa kanssa Eerikki Antinpoika toimi niin tarkoitin kanslerin esittämien näkökohtien hengessä, että sen omaksuminen suoraan alkulähteestä on melko todennäköistä. Joka tapauksessa voi pitää varmana, että keskustelustaan valtakunnan yleispoliittisen ja taloudellisen tilan hyvin tuntevan valtiomiehen kanssa Eerikki Antinpojalla oli monenlaista hyötyä toiminnassaan Saksassa… Vain Pommerin herttua oli tehnyt liittosopimuksen Kustaa Aadolfin kanssa, mutta muut protestanttiset ruhtinaat koettivat huolellisesti pysyä puolueettomina, kuten v:n 1631 alkupuolella useita kuukausia neuvotteluja käynyt Leipzigin konventti oli osoittanut. Vain kaukana Elbellä oleva Magdeburgin kaupunki oli kieltäytynyt alistumasta katolisten vaatimuksiin ja nyt kävi yksinäistä puolustustaisteluaan odottaen apua ’Pohjolan leijonalta’.” Katso lisää: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eerikki_Antinpoika_Trana

Gerhard Rödding ”Paul Gerhardt elämä ja laulut” (Sley-Kirjat Oy 1982), josta lainaus sivulta 7: ”Niinpä voi 1600-luvun alkupuoliskoa varsin hyvin verrata oman vuosisatamme alkupuoliskoon; molempien silmiinpistävimpiä tunnusmerkkejä ovat olleet sota ja hävitys. Böömiläisten kapinasta, joka puhkesi kuuluisan Prahan neuvosherrojen ikkunasta heittämisen yhteydessä 23. toukokuuta 1618, alkoi Saksalle suurta tuhoa aiheuttanut sota, jota sanotaan kolmikymmenvuotiseksi sodaksi. Se päättyi vasta Westfalenin rauhaan 1648. Saksan valtakunta menetti puolet asukkaistaan ja kansallisomaisuudestaan, ja huomattavia alueita erkani sen rajojen ulkopuolelle. Aseiden tuottamia kauhuja pahensi rutto, ja sodan loppuun mennessä sotilaista tuli ryösteleviä laumoja. Naisille tehtiin väkivaltaa ja lapsia surmattiin, eivätkä ole harvinaisia piirrokset, joissa hirsipuu ja siinä riippuvat ruumiit kuvaavat havainnollisesti ajan tapahtumia. Kuka voisi olla vertaamatta sitä kauteen, joka alkoi mitättömästä syystä vuonna 1914 ja päättyi suunnattoman verenvuodatuksen ja tappamisen jälkeen Saksan valtakunnan tuhoon vuonna 1945? … Wittenberg on nykyään merkitykseltään keskikokoinen kaupunki, jossa on jonkin verran teollisuutta. Tämä seutu on historiansa aikana kärsinyt monia menetyksiä. Jo vuonna 1547 se menetti hallituskaupungin aseman Dresdenille, ja vuonna 1817 yliopiston oli muutettava Halleen. Vaikuttavia muistoja on tuskin lainkaan; suurin osa on epäaitoa, ellei oteta huomioon kaupunginkirkkoa, jossa Luther on saarnannut. Mutta entä linnankirkko! Melkein kaikki mikä siinä on näkyvissä on kansallista protestanttisuutta, jäljittelyä, kehno yritys luoda luterilaisuudelle oma Pietarinkirkkonsa… Wittenberg oli kuitenkin aikanaan täynnä elämää. Vaaliruhtinas Fredrik Viisas oli perustanut vuonna 1502 yliopiston, jolle Luther ja Melanchthon antoivat ensimmäisen loiston… Mutta Brandenburgin maapäivät, joille nämä sanat kohdistettiin, olivat huolissaan, sillä suvaitsevaisuudella oli hintansa. Myöhemmin maahan sitten tuli näitä vieraita, toisuskoisia, jopa uskonnottomia: Ranskan pakolaisia, 4000 hugenottia Berliinin 11 000 asukkaan joukkoon. Wienin juutalaisia, sen lisäksi valdolaisia ja mennoniitteja. Vaikka tämä kaikki alkoikin vasta vuoden 1670 jälkeen, aavistivat maapäivät ja papisto nämä vaaliruhtinaan politiikan väistämättömät seuraukset jo hyvissä ajoin. Vaaliruhtinas halusi kansoittaa maansa, koska piti taajaa asutusta eteenpäin pyrkivän valtionsa varmimpana perustana. Tätä politiikkaa ei olisi voitu toteuttaa ilman uskonnollista suvaitsevaisuutta. Sen vuoksi tuli eri uskontunnustusten olla samanarvoisia. Valtaistuimelle noustuaan vaaliruhtinas oli jo kieltänyt häiritsemästä katolisia jumalanpalveluksia Itä-Preussissa.”

Westfalenin rauhassa 1648 Brandenburg ja Ruotsi jakoivat Pommerin keskenään. Ruotsi luovutti 1720 Preussille osan Etu-Pommeria ja 1814 loput Tanskalle, jolta alue siirtyi 1815 Preussille. Vuoteen 1945 Pommeri oli Preussin provinssi. Nykyään Etu-Pommeri kuuluu Saksan Mecklenburg-Vorpommernin osavaltioon ja Taka-Pommeri Puolaan.

Johannes Gutenberg (Mainz n. 1397 k. 3.2.1468) oli saksalainen kirjapainaja, irtokirjakkeilla painamisen (kohopainon) keksijä, jota tämän saavutuksensa ansiosta pidetään ylipäätään kirjapainotaidon keksijänä.

Martti Luther oli syntynyt 10.11.1483 Moran eli Möhran kylässä lähellä Eislebenin kaupunkia, jossa asui Lutherin suku myös. Lutherit olivat seudun talonpoikaista kantaväestöä. Suvun alkuperäinen nimi oli Luder, Lüder tai Luider. Matti Lutherin isä oli Hans Luder ja hänen vaimonsa Margareta Ziegler talonpojan tytär. He siirtyivät 1483 Mansfeldin alueelle Eislebenin kaupunkiin, jossa Hans-isä oli vuorimiehen työssä. Lutherin tarkoituksenaan ei ollut perustaa uutta kirkkokuntaa vaan palauttaa kirkolle sen alkuperäinen olemus, oppi ja järjestys.

Lutherin aatteiden leviämistä edisti ja nopeutti se, että hän kirjoitti pääasiallisesti kansansa kielellä, saksaksi, ja että hänen kirjoitustensa levittämisessä käytettiin menestyksekkäästi hyväksi uutta keksintöä, kirjapainotaitoa. Siten Luther vaikutti merkittävästi myös saksan kielen muotoutumiseen. Lutherille selvisi, ettei kelpoisuus Jumalan edessä ole ihmisponnistusten tulosta vaan että ”vanhurskas on elävä uskosta” (Room. 1: 17). Näin hän päätyi ensimmäiseen uskonpuhdistuksen pääperiaatteeseen uskon vanhurskaudesta. Uskonpuhdistuksen katsotaan alkaneen 31.10.1517, jolloin Luther julkaisi 95 teesiään anekauppaa vastaan. Hän halusi näin herättää aneita koskevan keskustelun.
Aneet vapauttivat kirkon määräämistä synnin ajallisista rangaistuksista, mutta innokkaat anekauppiaat antoivat sellaisen kuvan, että aneella oli iankaikkistakin vaikutusta. Saksissa anekauppaa hoiti dominikaanimunkki Johann Tetzel (1465–1518), ja aneista kertyneitä tuloja käytettiin mm. Pietarinkirkon rakentamiseen Roomassa. Lutherin teesit levisivät nopeasti, ja hänet haastettiin niiden johdosta useita kertoja keskustelemaan suhteestaan kirkkoon.

Merkittävimmät olivat keskustelu, jonka hän 1518 kävi kardinaali Cajetanuksen (1469–1534) kanssa Augsburgissa, ja seuraavana vuonna tohtori Johann Eckin (1486–1543) kanssa Leipzigissä käyty keskustelu. Näissä väittelyissä Luther totesi, että paavius on inhimillinen ja kirkolliskokoukset voivat erehtyä. Hänelle tarjottiin vaikenemista vastaan etujakin, mutta vaikenemiseen suostuminen oli Lutherille mahdotonta. Tällöin paavi julkaisi bullan Exsurge Domine (Nouse, Herra). Bullassa, joka oli päivätty 15.6.1520, uhattiin julistaa Luther pannaan eli kirkonkiroukseen, ellei hän peruuttaisi väitteitään. Luther poltti joulukuussa 1520 julkisesti Wittenbergin torilla pannabullan ja eräitä kirkon lakikirjoja.

Kimmo Katajala ”Suomalainen kapina – Talonpoikaislevottomuudet ja poliittisen kulttuurin muutos Ruotsin ajalla (m. 1150-1800)” (SKS 2002), josta lainaus sivulta 149: ”Saksalaisia kaupunkeja ravisteli levottomuuksien aalto myös 1520-luvulla. Vuosien 1521-1525 väliseltä ajalta kapinoita, levottomuuksia ja mellakoita on laskettu yli 200, siis yhtä paljon kuin edellisellä vuosisadalla yhteensä. Kapinahuipun ajoittuminen näihin vuosiin osoittaa, että reformaatio vapautti energian joka vavisutti tuon ajan saksalaisia kaupunkeja. Jan Husin ja John Wycliffin ajatuksista kummunneet uskonnolliset kirjoitelmat saivat vastakaikua saksalaisen alueen talonpojissa… Voimakkaimmin uskonnollinen kokemus kosketti saksalaisia talonpoikia uskonpuhdistaja Martti Lutherin (1483-1546) julistuksen kautta, olihan hän lähtöisin talonpoikaissuvusta. Vuonna 1517 hän naulasi ajan väittelytavan mukaisesti Wittenbergin kirkon oveen kuulut anekaupan vastaiset teesinsä. Kolmen vuoden kuluttua Lutherin mielipiteet julistettiin harhaopiksi. Rohkea puolustautuminen vuoden 1521 Wormsin valtiopäivillä teki hänestä kansansankarin.”

1500-luku oli puupiirroskuvituksen painamisen loistoaikaa mm. Lucas Cranachin (1472-1553), Albrecht Dürerin (1471-1528) ja Hans Holbein nuoremman (1497-1543) ansiosta. Albrecht Dürer syntyi Nürnbergissä 21.5.1471 ja kuoli 6.4.1528 ja oli saksalainen taidemaalari ja graafikko. Dürer oli renessanssiajan monipuolisin saksalainen kuvataiteilija, joka jo elinaikanaan saavutti yhtä suuren maineen kuin suurimmat italialaiset taiteilijat. Hän oli myös ensimmäinen keskieurooppalainen taideteoreetikko. Dürer oli isän puolelta unkarilaista kultaseppäsukua ja äiti Nürnbergistä, kummina hänellä oli Anton Koberger (n.1445-1513), sen ajan ensimmäinen saksalainen kustantaja. Vuonna 1486 hän tuli oppipojaksi kaupungin taidemaalarin Michael Wolgemutin, Hans Pleydenwurffin seuraajan luo. Taidegraafikkona, etsaajana, hän nousi kuitenkin kaikkein nopeimmin yleiseurooppalaiseen kuuluisuuteen.

Dürer oleskeli Baselissa ja tältä ajalta ovat peräisin hänen ensimmäiset graafiset teoksensa. Syksyllä 1494 Dürer lähti yksinään Venetsiaan, luultavasti myydäkseen grafiikkalehtiään. Palattuaan Nürnbergiin Dürer innostui pohtimaan taide- ja perspektiiviteorioita ja hän julkaisi Mittausohjeita 1525 ja tutkielman linnoituksista 1527 sekä ihmisruumiin suhteita käsittelevän tutkimuksen.
Saksassa on kirjapainoalan ammattioppilaitos Albrecht-Dürer-Schule Düsseldorfista (Fürstenwall 100), joka jatkaa Albrecht Dürerin perinteitä.

Kaarle V:n (1519–56) aikana tapahtunut uskonpuhdistus sai aikaan syvällisiä muutoksia Saksassa, mutta aiheutti myös vakavia uskonsotia. Augsburgin uskonrauhassa 1555 hyväksyttiin ruhtinaiden kesken periaate ”kenen maa, sen uskonto”; kolmikymmenvuotisen sodan (1618–48) päättäneessä Westfalenin rauhassa ruhtinaiden suvereniteetti vahvistui ja vieraat valtiot (Ruotsi, Ranska) saivat alueita Saksasta. Tämän jälkeen kehitys tapahtui lähinnä Baijerissa, Itävallassa, Brandenburg-Preussissa ja Württembergissä.

Grimberg Kansojen historia – 12 Tieteen ja taiteen historia (WSOY 1982), josta lainaus sivulta 12: ”Saksan valtakunnassa vallitsevasta sekasorrosta, hädästä ja surkeudesta syntyi kuitenkin kirkkopoliittisessa suhteessa eräitä huomattavia tuloksia. Speyerissä pidettiin kahdet merkittävät valtiopäivät, vuonna 1526 ja 1529. Edellisillä päätettiin, että siihen saakka, kunnes saataisiin toimeen yleinen kirkolliskokous, saisi jokainen uskonnollisissa kysymyksissä menetellä, niin kuin arveli parhaiten voivansa vastata Jumalalle, keisarille ja valtakunnalle. Tämä päätös merkitsi luterilaisille menestystä… Vastaisku kohtasi heitä kuitenkin toisilla Speyerin valtiopäivillä. Vuoden 1526 päätös purettiin ja säädettiin uskonpuhdistuksen oppien levittämiskielto, mutta luterilaiset ruhtinaat ja kaupunkien edustajat esittivät päätöstä vastaan juhlallisen vastalauseen, protestin. Tämän johdosta Lutherin asian kannattajia nimitettiin tästä lähin protestanteiksi. Uskonpuhdistus oli nyt joutunut puhtaasti poliittisen kehityskauteen. Tällainen asiantila vallitsi keisari Kaarle V:n saapuessa kesäkuun 1530 juhlallisesti Augsburgiin ottaakseen osaa valtiopäivien työhön, jotka oli julistettu pidettäväksi tässä kaupungissa. Molempien uskonnollisten leirien välinen vihamielisyys oli niin kiihkeä, että yleisesti odotettiin aseellisia selkkauksia… Uuden protestanttisen liiton toimeenpanevana voimana oli Hessenin maakreivi Filip, mies, jolla toimintatarmonsa, innostuksensa ja avarakatseisuutensa ansiosta oli lähinnä seuraavina vuosina johtava asema uskonpuhdistusliikkeen poliittisessa historiassa. Hän oli ensimmäinen huomattava saksalainen ruhtinas, joka omasta vapaasta tahdosta liittyi Lutheriin. Se tapahtui jo talonpoikaissodan päivinä, ja sen jälkeen Filip oli saattanut evankelisen opin kirkkojärjestyksen maissa voimaan. Siten hän rakensi sillan, joka välitti evankeliumin leviämisen Keski-Saksassa valtakunnan länsi- ja lounaisosiin, huomauttaa hänen elämänkertansa kirjoittaja. Filipin päämääränä oli, että keisarin ja Rooman valta oli Saksassa kerta kaikkiaan murrettava, että niiden palauttaminen katolisuuden valtaan tehtäisiin mahdottomaksi.”

August Herman Francke s. Lübeckissä 22.2.1663, k. 1727 oli saksalainen pietistinen teologi ja pedagogi. Hän perusti Halleen vuonna 1695 suuret Francke-laitokset. Niihin kuului erilaisia oppilaitoksia, opettajaseminaari, kirjapaino, orpokoti sekä kouluja. Aikaa myöten laitosten yhteyteen tuli kirjakauppa, paperimylly, apteekki, lääkkeiden valmistuslaitos, sairashuone, laaja puutarha ja maanviljelystä sekä karjataloutta. Francken kuolinvuonna 1727 orpokodissa oli kasvatettu 100 poikaa ja 34 tyttöä, saksalaisissa kouluissa 1 725, latinakoulussa 400 ja pedagogiumissa 82 oppilasta. Biblialaitoksesta on sen perustamisesta vuoteen 1903 levitetty 7 250 000 raamattua ja uutta testamenttia.

Halle  kaupunki Sachsen-Anhaltissa Saksassa Saalejoen varrella; 243 000 asukasta. Halle on kalisuola- ja ruskohiiliesiintymien lähelle kehittynyt kauppa- ja teollisuuskaupunki, jossa on graafista, metalli-, kemian- ja elintarviketeollisuutta. Monista vanhoista rakennuksista tunnetuimpia ovat raatihuone 1400–1600-luvulta ja tuomiokirkko 1520-luvulta. Hallessa on Martti Lutherin yliopisto (perustettu 1694). Georg Friedrich Händel syntyi Hallessa. Suolavesilähteiden ansiosta Hallen alueella oli asutusta jo esihistorialliselta ajalla. Linnoituksena Halle mainitaan 806, kaupunki siitä tuli 1064 ja keskiajalla se kuului hansaan. Halle oli sekä valistuksen että pietismin keskuksia.

Arndt Johann (1555–1621), saksalainen pappi. Kohentaakseen aikansa moraalia Arndt ryhtyi 1606 julkaisemaan teostaan Totisesta kristillisyydestä, joka kuuluu maailman levinneimpiin hartauskirjoihin. Hän julkaisi muitakin hartauskirjoja.

Spener, Philipp Jakob (1635–1705), oli saksalainen teologi. Spener perusti vuodesta 1670 lähtien pietismille tunnusomaisiksi tulleita yksityisiä hartauspiirejä (collegia pietatis). Vuonna 1675 ilmestyi hänen ohjelmakirjasensa Kirkon uudistus Pia desideria, jossa hän vaati kristillisen elämän uudistamista, yleistä pappeutta Lutherin esikuvan mukaisesti sekä käytännön sielunhoitotyön ja sananharjoituksen tehostamista. Saksan valtakunta tai sen ruhtinaskunnat osallistuivat moniin Euroopan sotiin 1700-luvulla tai sotivat keskenään. Preussi alkoi valtiona kehittyä Itävallan merkittäväksi kilpailijaksi.

Ranskan vallankumoussodat ja Napoleonin sodat aiheuttivat Saksassa suuria muutoksia. Campo Formion rauhassa 1797 Ranska sai Reinin länsipuoliset alueet, 1803 lakkautettiin kaikki hengelliset ruhtinaskunnat. Napoleon yhdisteli valtioita suuremmiksi kokonaisuuksiksi, suosi liittolaisiaan ja lopetti 1806 saksalais-roomalaisen keisarikunnan. Karkotettaessa Napoleonin joukkoja Saksasta 1813–15 saksalaiset osallistuivat taisteluun tehokkaasti.

Denis Matthews ”Beethoven” (Otava 1991), josta lainaus sivulta 8: ”Kuitenkin Bonn oli vielä Beethoevenin nuoruuden aikaan vanhan yhteiskuntajärjestyksen symboli huolimatta vaaliruhtinaittensa vaihtelevanasteisista valistuspyrkimyksistä. Se nimittän oli saanut yli viidensadan vuoden ajan ylpeillä asemastaan Kölnin vaaliruhtinaskunnan keskuspaikkana sitä isomman naapurinsa, itse Kölnin tultua jo paljon aikaisemmin julistetuksi vapaaksi valtakunnankaupungiksi Habsburgien hallitsemassa laaja-alaisessa keisarikunnassa. Lukemattomat pikkuvaltiot, jotka pian pyyhkäistiin pois Suuren vallankumouksen jälkimainingeissa ja Saksan lopulta yhdistyessä, näkivät Wienissä alkulähteensä. Bonnin ja Wienin väliset yhdyssiteet lujittuivat Maximilian Franzin tultua vaaliruhtinaaksi vuonna 1784.”

Wienin kongressissa 1814–15 vanhaa järjestelmää ei palautettu sellaisenaan, vaan luotiin 39 valtion Saksan liitto (1815–66). Sen johtoon nimitettiin vielä Itävalta, mutta monin tavoin uudistunut, saksalaiskansallinen Preussi nousi Saksan yhdistäjävaltioksi. Vallankumousliike 1848 joudutti yhteiskunnallisia uudistuksia Saksassa ja johti kansalliskokouksen koolle kutsumiseen Frankfurt am Mainiin. Kun Itävalta 1866 hävisi sodan Preussille, Saksan liiton tilalle luotiin Pohjois-Saksan liitto, jonka ulkopuolelle Itävalta jäi. Saksan ja Ranskan välinen sota 1870–71 sinetöi Saksan yhdistymisen, ja 1871 perustettiin Saksan keisarikunta.
Saksan keisarikunta (1871–1918) oli liittovaltio, jonka keisarina oli Preussin kuningas. Keisari Vilhelm I:n (1871–88) kansleri Otto von Bismarck (1871–90) pyrki lujittamaan maataan sisäisesti. Hän sai aikaan sosialistilait työväenliikkeen järjestäytymistä vastaan, samalla kun suoritti ylhäältäpäin huomattavan sosiaalisen uudistustyön, ja kävi katolista kirkkoa vastaan ns. kulttuuritaistelua.

Vuonna 1873 hän sai aikaan kolmen keisarin liiton (Saksa, Venäjä, Itävalta-Unkari), joka uudistettiin 1881, 1882 kolmiliiton (Saksa, Itävalta-Unkari, Italia) ja 1887 kolmeksi vuodeksi jälleenvakuutussopimuksen Venäjän kanssa. Pitkän harkinnan jälkeen hän salli myös siirtomaavalloitukset Afrikassa ja Tyynellämerellä. Ajauduttiin ensimmäiseen maailmansotaan (1914–18).

Pierre Bertaux ”Sellaista oli elämä keisarin Saksassa” (WSOY1969) sivulta 66 lainaus: ”Ylioppilaiden kaksintaistelua ylistää esimerkiksi tohtori Immisch eräässä kirjasessa vuonna 1885: ’Kaksintaistelut ovat vanha ritarihenkinen ja yliopistollinen instituutio, josta voidaan sekä nauttia että saada hyvitystä loukatulle kunnialle, yhtä hyvin yksilöiden kuin osakuntienkin kunnialle. Ennen niitä käytiin ainakin Heidelbergissä; opiskelijaryhmät kuljeksivat illalla kaupungin halki provosoiden sattumanvaraisesti yhteenottoja; se, joka tunsi että häntä itseään tai hänen osakuntaansa oli loukattu, antoi taisteluhaasteen solvaajalle, ja se johti kaksintaisteluun miekoin… Vuonna 1900 ilmestynyt Ylioppilaan opas, joka on julkaistu katolilaisten toimesta, varoittaa nuorta ylioppilasta osakuntien värväreistä, joita maleksii tutkintosalien ovilla yksinkertaisia houkutellen. Katolilaisia on virallisesti kielletty ottamasta osaa kaksintaisteluihin, olkoot ne minkä laatuisia tahansa, edes valvottuun miekkataisteluun he eivät saa osallistua… Kuitenkin Saksin kuningas oli lähettänyt kaksi poikaansa, nuorta prinssiä,  tulevan kuninkaan Fredrik Augustin veljet, Leipzigin yliopistoon, ei niinkään opiskelemaan kuin uudistamaan Saksin hovin ja Leipzigin miljöön välistä kontaktia. Pojat olivat pikemminkin diplomaatteja kuin opiskelijoita. Nuorempi, hento kuin Velázquezin perintöprinssi, alkoi lakiopintonsa päätettyään tutkia teologiaa, luopui arvostaan, sai pappisvihkimyksen ja uhrasi elämänsä köyhille Lontoon East Endissä…”

Saksan hävittyä sodan keisari Vilhelm II (1888–1918) pakeni maasta ja Saksa julistettiin tasavallaksi, kuten sen ruhtinaskunnatkin. Weimarin tasavallan sosiaalidemokraattinen hallitus (presidenttinä Friedrich Ebert) joutui allekirjoittamaan 1919 nöyryyttävän Versaillesin rauhan, jonka mukaan Saksa menetti kaikki siirtomaansa ja alueita Euroopassa, Puolalle ns. Puolan käytävän.

Albert Einstein syntyi 14.3.1879 pienessä juutalaisyhdyskunnassa Ulmissa, Saksassa. Seuraavana vuonna perhe muutti Müncheniin, missä Einsteinin isä perusti veljensä kanssa pienen sähkökemiallisen tehtaan. Vuonna 1894 Einsteinit muuttivat Milanoon. Einstein alkoi lukea matematiikkaa ja fysiikkaa käsitteleviä kansantajuisia kirjoja jo kahdentoista ikäisenä. Isänsä kehotuksesta hän pyrki 1895 Zürichin teknilliseen korkeakouluun, mutta pääsi opiskelemaan matematiikkaa ja fysiikkaa vasta seuraavana vuonna. Einstein oli erityisen kiinnostunut kokeellisesta fysiikasta, ja hän viettikin suurimman osan ajastaan fysiikan laboratoriossa. Vapaa-aikoinaan hän tutustui mm. Kirchhoffin, Helmholtzin ja Hertzin teoksiin. Einsteinilla oli opiskeluaikanaan erinomaisia matematiikan opettajia, mm. Adolf Hurwitz ja Hermann Minkowski. Opintonsa päättänyt Einstein, joka oli jo silloin Sveitsin kansalainen, sai 1902 paikan Bernin patenttivirastossa. Einstein julkaisi ensimmäisen tieteellisen tutkimuksensa jo 1901. Työskentely patenttivirastossa jätti hänelle runsaasti aikaa jatkaa tieteellisiä harrastuksiaan.

Tuohon aikaan hän tutki mm. keinoja atomien olemassaolon todistamiseksi kokeellisesti. Jotkut sen aikaiset tiedemiehet vastustivat voimakkaasti koko atomin käsitettä ja asettivat atomien olemassaolon kyseenalaiseksi. Näitä olivat mm. kemisti Wilhelm Ostwald ja fyysikko Ernst Mach. Tässä tilanteessa olivat erilaiset atomien kokeelliset havaitsemiskeinot ensiarvoisen tärkeitä. Julkaistuaan joitakin termodynamiikkaa koskevia tutkimuksia Einstein kirjoitti vihdoin 1905 kuuluisan selityksensä Brownin liikkeestä.

Kasvitieteilijä Robert Brown oli 1827 tutkinut mikroskoopilla vedessä olevia siitepölyhiukkasia ja todennut, että ne liikkuvat sinne tänne täysin epäsäännöllisesti. Tämän havainnon pohjalta Einstein osoitti atomien olemassaolon. Siitepölyhiukkasten liike johtuu niihin satunnaisesti törmäilevistä vesimolekyyleistä, jotka sysäävät hiukkasia vaihtelevilla voimilla eri suuntiin. Tämä aiheuttaa siitepölyhiukkasten havaitun epäsäännöllisen ”nykivän” liikkeen vedessä. Alun perin tiivis siitepölyhiukkasista muodostunut pallonen leviää vesimolekyylien törmäysten ansiosta vähitellen koko nesteeseen. Brownin liikettä koskevassa tutkimuksessaan Einstein johti lisäksi nesteessä olevien kiinteän aineen hiukkasten diffuusiota kuvaavan yhtälön. Tämä tutkimus merkitsi fysiikalle hyvin paljon, koska se osoitti vakuuttavalla tavalla, että atomit olivat todella olemassa. Samana vuonna (1905) Einstein julkaisi vielä kaksi muutakin merkittävää tutkimusta (valosähköinen ilmiö ja suppea suhteellisuusteoria), jotka tulivat aiheuttamaan klassisen fysiikan maailmankuvan täydellisen muutoksen ja antoivat luonnontieteen filosofialle aivan uusia lähtökohtia.

Otto Leopold Eduard von Bismarck oli saksalainen ruhtinas ja valtiomies s. 1.4.1815, k. 30.7.1898. Ruhtinas Bismarck johti Saksan sisä- ja ulkopolitiikkaa 1871-90 ja saavutti Euroopan johtavan valtiomiehen aseman. Bismarck vietti viimeiset elinvuotensa maatilallaan Hampurin läheisyydessä. Hänen suurtyönsä keisarikunnan perustajana jäi vaille jatkoa Vilhelm II:n muutettua Saksan politiikan suunnan.

J. R. von Salis ”Uudenmaailman ajan maailmanhistoria 1″ (WSOY 1965”, josta lainaus sivulta 1: ”Bismarck sanoi vuoden 1882 valtiopäivillä: ’Mikäli olen ulkopolitiikassa saanut aikaan jotakin ansiokasta, se on tosiasia, että ylivoimaista liittokuntaa ei ole päässyt syntymään Saksaa vastaa vuodesta 1871 lähtien.’ Tämä lause ilmaisee hänen menestyksensä salaisuuden ja huolen, jota hän alati tunsi valtiotaitonsa tuloksen säilymisestä. Hän oli suoriutunut Preussin vastustajista yksitellen, lyömällä Tanskan 1864, Itävallan 1866 ja Ranskan 1870, mutta ansio voitoista voitiin panna Hohenzollernin hallitsijasuvun ja Saksan yhdistäneen Preussin armeijan tiliin. Venäjä ja Iso Britannia eivät olleet häirinneet tätä voittokulkua sekaantumalla asioihin. Italia oli käyttänyt Pohjois-Saksan johtavan valtion käymiä sotia hyväkseen ja niiden avulla täydentänyt kansallisen yhtymisensä liittämällä alueisiinsa Venetsian ja Rooman… Arvovalta, jota Preussin pääministeristä Saksan valtakunnankansleriksi kohonnut ruhtinas Otto von Bismarcknautti, oli vertaansa vailla paitsi Saksassa myös kansainvälisessä politiikassa. Rakentaessaan uutta valtakuntaa, jonka hallitusmuoto pohjautui Saksan keisariksi ylenneen Preussin kuninkaan ja hänen pääministerinsä ja kanslerinsa mahtiasemaan… Bismarck sen sijaan ei vanhoillisena preussilaisena maa-aatelin jäsenenä ja vanhan tyylin kuningasvallan suosijana katsellut suopeasti ’vallankumouksellisia’ kansojen tasa-arvoisuuden ja itsemääräämisoikeuden aatteita. Tuki, jonka hän 1866 antoi kansallisille liikkeille, merkitsi vain hetken taktillista toimenpidettä Itävaltaa vastaan käydyssä kamppailussa. Vasta pitkän kehityksen läpi käytyään ja ennen kaikkea tosiasioihin törmättyään tämä mahtimies kallisti korvansa Saksan kansan toiveille ja muuttui preussilaisesta saksalaiseksi valtiomieheksi. On outoa todeta, että poliittisilta periaatteiltaan ja menetelmiltään niin erilaiset valtiot kuin parlamentaaris-liberaalinen Palmerstonin ja Gladstonen Englanti, diktatorisesti hallittu Napoleon III:n Ranska ja konservatiivinen Bismarckin Preussi ovat kukin tavallaan ja usein ristiriitaisista eduistaan huolimatta olleet mukana hävittämässä Wienin sopimusten luomaa Euroopan valtiojärjestelmää. Tämän toiminnan tuloksena Itävallan mahtiasema kärsi pahoja kolauksia ja heikentyi, Venäjä pysyi syrjässä Euroopan näyttämöltä, Italian kansallisvaltion synty kävi mahdolliseksi, Balkanin ja Tonavan maiden itsenäisyyspyrkimykset saivat tukea ja Preussi pääsi johtoasemaan saksalaisissa maissa. Euroopan kasvot muuttuivat tuntuvasti, ensin Venäjän kustannuksella Krimin sodassa 1854-56, sitten Itävallan vahingoksi 1859 ja 1866, Tanskan tappioksi 1864 sekä pitkäksi aikaa Frankfurtin rauhassa 1871, jossa menetyksiä kärsi Ranska… Bismarck halusi vuoden 1871 jälkeenkin pitää Preussi-Saksan ja Itävalta-Unkarin valtiollisesti ja taloudellisesti täysin erossa toisistaan eikä suosinut minkäänlaista valtio-oikeudellisia tai taloudellisia sekamuodostelmia. Itävaltalaisten tuli hoitaa erikoistehtäviään omalla valta-alueellaan, monien kansallisuuksien asumassa Habsburgien monarkiassa. Heidät oli lopullisesti suljettava Saksan ulkopuolelle eikä heitä hyväksytty myöskään Saksan tullialueen osaksi… Vaikka muut Saksan ruhtinaat aina pitivät Itävallan Habsburgeja vanhimpana ja ensimmäisenä saksalaisena hallitsijasukuna, olivat kuitenkin sen pitkänä valtakautena sen kantamaat ja niiden väestö vähitellen saaneet oman erikoisluonteensa. Ne olivat valtiollisesti, sosiaalisesti ja sivistyksellisesti erilaistuneet… Bismarck loi alueellisesti yhtenäisen, sotilaallisesti vahvan, hallinnollisesti kiinteän, runsaita kivennäisvaroja ja hyvää viljelysmaata omistavan Preussin. Sen maat ulottuivat Ranskan rajalta Venäjän rajalle, sillä oli rannikkoa kahden meren, Itä- ja Pohjanmeren, äärellä, sen alue pisti pitkälle Jyllantiin ja se oli kohonnut Itävallan sijasta Saksan johtoasemaan. Tämän Preussin perustalle hän sitten pystytti Saksan kansallisvaltion, joka perustuslailtaan tosin oli liittovaltio, mutta jonka piirissä vanhat saksalaiset kuningas- ja ruhtinaskunnat tosiasiallisesti menettivät itsenäisyytensä. Luomuksensa johtoon hän asetti Preussin kuninkaan Saksan keisarina ja sotavoimien ylipäällikkönä… Saksan rahayksikkö, valtakunnanpankin perustaminen ja Bismarckin suunnitelma, jonka mukaan valtakunnan omistukseen piti siirtää kaikki valtioiden ja yksityisten rautatiet. Viimeksi mainittu kuitenkin raukesi Keski-Saksan valtioiden ja liikemaailman vastustukseen. Tänä aikana siirtyi myös valtakunnan hoitoon yksityisoikeudellinen, siviili- ja rikosprosessi säätelevä ja tuomioistuinten järjestysmuotoon kohdistuva lainsäädäntö. Jäsenvaltioiden oikeuksia supistettiin jatkuvasti ja ne rajoittuivat pääasiallisesti verotukseen ja opetuslaitokseen. Sotaväen rikoslakia ja uutta sanomalehdistölakia säädettäessä kansallisvapaamielisten oli pakko tehdä Bismarckille kirveleviä myönnytyksiä. Kanslerin mielipiteet lehdistön vapaudesta erosivat jyrkästi käsityksistä, jotka olivat vallalla Länsi-Euroopassa. Tämän osoittaa Saksan kruununprinsessan 1875 äidilleen, kuningatar Viktorialle lähettämä kirje. ’Bismarckin suhtautuminen sanomalehdistöön on täysin keskiaikaista’, valittaa kruununperijän puoliso, ’onpa koko mieskin keskiaikainen. Aidot vapauden ja nykyaikaisen hallitustavan opit ovat hänelle kauhistus, vaikka hän joskus turvautuukin demokraattiseen ajatukseen tai toimenpiteeseen, jos se edistää hänen suunnitelmiaan.’”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Otto_von_Bismarck

C. F. W. Walther ”Laki ja evankeliumi” (STLK 2007), josta lainaus sivulta 8: ”tohtori C. F. W. Walther, on alun perin saksalainen, syntynyt vanhasta pappissuvusta Saksissa v. 1811. Toimittuaan vähän aikaa pappina kotimaassaan hän luopui 1830-luvulla virastaan ja siirtyi Amerikkaan. Tähän maahanmuuttoon olivat syynä hänen kotimaansa kurjat kirkolliset olot. Maallistuminen ja järkeisoppisuus tekivät tuohon aikaan olot uskollisille luterilaisille siinä määrin sietämättömiksi, että sikäläiset kristityt joukoittain etsivät pelastusta ahdinkoonsa siirtolaisuudesta. Omantunnon hätä pakotti nuoren Waltherinkin hänen tahtoessaan pitäytyä uskonpuhdistuksen perintöön lähtemään entisestä uskonpuhdistuksen emämaasta maahan, jossa vallitsi uskonnonvapaus… Kun tuo niin merkittävä amerikkalainen luterilainen kirkkokunta, niin sanottu Missouri-synodi v. 1847 saksalaisten siirtolaisten keskuudessa sai alkunsa, oli Waltherin osuus sen syntyvaiheisiin erittäin huomattava… Erään tärkeän puolen siitä muodosti toiminta jumaluusopin professorina kirkkokunnan pappein valmistuslaitoksessa St. Louisissa, missä hänen suuri lahjakkuutensa ja perinpohjaisuus jumaluusopilliseen syvällisyyteen yhtyneenä loi edellytykset harvinaisen siunaukselliseen ja kauaskantoiseen vaikutukseen. Waltherin rikas elämä päättyi v. 1887.

Suomalaisten matkakertomuksia

Inkeri Numminen ”Arvo Ylpön vuosisata” (WSOY 1987), josta lainaus sivulta 59: ”Tampereen koulukortteerin isäntä oli päättänyt lähteä kesällä 1906 Saksaan Wiesbadeniin pariksi viikoksi kylpemään ja kysynyt vanhemmiltani minua oppaaksi ja tulkiksi matkalle, kun hän ei itse saksankieltä osannut. Minä olin sitä lukenut koulussa, joten jo vähän osasin puhua tolkata. Yhtenä kesäisenä aamuna lähdimme Toijalan asemalta junalla Helsinkiin, mistä jatkoimme laivalla Stettiniin ja junalla Wiesbadeniin… Hänen hoitojensa ohessa ehdimme tutustua myös Wiesbadenin kaupunkiin ja sen ympäristöön. Koulusaksallani puhutin runsaasti lääkäreitä sillä aikaa kun matkatoverini kylpi. Ja kun näin pitkälle kerran Saksaan olimme tulleet, toki meidän Berliinissäkin piti käydä. Muutaman päivän kiersimme Berliinin museoita ja nähtävyyksiä, tutustuimme Café Baueriin ja jonain iltana myös kabareehen, mutta se ei minuun tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Berliinissä oli kuuluisa Wertheimin kauppahuone, minkä Heikki entisenä kauppiaana tietysti halusi nähdä… Päätin lähteä syksyllä 1908 Saksaan Göttingenin yliopistoon, jossa anatomian professorina oli maailmankuulu tutkija Friedrich Merkel. Neuvoteltuani isäni kanssa hän oli valmis tekemään vielä tämänkin uhrauksen minun eteeni… Marraskuisena maanantai-iltana vuonna 1908 olin kurssitoverini Vilfrid Brotheruksen kanssa lähdössä Turusta Tukholman, Malmön, Kööpenhaminan ja Kielin kautta Göttingenin kaupunkiin…Göttingen oli idyllinen parinkymmenentuhannen asukkaan yliopistokaupunki Leine-joen rannalla. 1300-luvulla se oli vähän aikaa ollut kukoistava hansakaupunki. Vuonna 1737 kaupunkiin oli perustettu yliopisto, jossa saksalaisten ohella opiskeli runsaasti ulkomaalaisia. Vuonna 1908 Göttingenin yliopistossa oli yli 2000 opiskelijaa. Ruhtinas Otto von Bismarck oli opiskellut aikanaan myös Göttingenin yliopistossa…Pienuudestaan huolimatta Göttingen oli mielenkiintoinen kulttuurikaupunki. Siellä oli 1700-luvulla perustettu Göttinger Dichterbund, runoilijaliitto, joka oli vastustanut ranskalais-klassista kulttuurisuuntausta ja keskittynyt puolustamaan taiteessa tunteen ja mielikuvituksen vapautta… Tunnusomaisinta Göttingenin ylioppilaselämälle olivat edelleen vuonna 1908 vauhdikkaat mensuurit, miekkailun kaksintaistelut. Niiden seurauksena lähes kaikilla miesylioppilailla oli arpia ja haavoja kasvoissaan ja käsissään. Makkara- ja olutillat kun lähes poikeuksetta päättyivät mensuureihin… Ihmisruumiin tuntemuksen, anatomian lisäksi Arvo Ylppö oppi Göttingenissä, miten historiaa voidaan kirjoittaa monesta näkökulmasta pidettyään isännille kiitispuheen pikkujoulujuhlassa ulkomaalaisten ylioppilaiden pyynnöstä… Puheeni oli saksalaisesta näkökulmasta loukkaava… Keisari Vilhelm II:n puoliso Auguste Viktoria ja saksalaiset lastenystävät olivat perustaneet professori Otto Heubnerin johdolla järjestön, jonka tarkoituksena oli rakentaa tutkimus- ja hoitokeskus lasten suuren kuolleisuuden pienentämiseksi. Vuonna 1907 laitoksen peruskivi oli muurattu keisarillisen linnan puistossa ja vuonna 1909 Kaiserin Auguste Viktoria Hausin nimen saanut keisarinnan suojeluksessa ollut laitos oli vihitty käyttöönsä. Laitoksen rakentamisrahat oli koottu lahjoituksina. Vuonna 1912 Arvo Ylpön aloittaessa tutkimustyön laitoksessa, sen johtajana oli professori Leo Langstein.”

Olavi Paavolainen ”Kolmannen valtakunnan vieraana” (Kustannusosakeyhtiö Otava 1936), josta lainaus sivulta 70: ”Olen käyttänyt tämän luvun otsakkeena kenraali Ludendorffin ja hänen puolisonsa Mathilde Ludendorffin toimittamaan kuuluisan ’uuspakanallisen’ aikakauslehden nimeä ’Am Heiligen Quell Deutscher Kraft, Ludendorffs Halbmonatsschrift’. Lehdessään tuo maailmansodan maineikas sankari on julistanut, että kristinuskon hävittäminen Saksasta olisi hänen mielestään suurempi työ kuin Tannenbergin taistelun voitto… Tietenkin on silti kiinnitettävä huomiota tämän äärimmäisyysliikkeen vaikutukseen henkisen maaperän muokkaajana. Valtio ei ole asettanut esteitä sen toiminnalle, sen kannattajia on nimenomaan Hitler-Jugendissa, ja jo yksistään ihmeelliset kuvaukset suoritetuista pakanallisista seremonioista hautajaisten, vihkimisten ja ristimisten yhteydessä ovat olleet omiaan lisäämään Kolmannen Valtakunnan antikristillistä ajattelutapaa. Jos varsinainen kansallissosialismi fanaattisella juutalaisvihallaan on vain kaivanut maaperää kristinuskon alta, Ludendorffien lehti on ottanut täyden askeleen ja samastanut kristinuskon ja juutalaisuuden… Evankelisen tunnustuskirkon kolminkertaista taistelua valtiota, ’saksalaisia kristittyjä’ ja germaanista uuspakanuutta vastaan on koko muu maailma seurannut ja voinut seurata paremmin kuin Kolmas Valtakunta itse. Virallinen saksalainen lehdistö on suurin piirtein vaiennut tämän taistelun kuoliaaksi. Taistelua onkin käyty etupäässä kirkkojen saarnastuoleista luetuilla julistuksilla. Ulkomaiden sanomalehdistö julkaisi suurena uutisena tiedon Saksan tunnustuskirkon sunnuntain elokuun 23. päivänä tekemästä ankarasta hyökkäyksestä hallitusta vastaan. Tässä rohkeassa julistuksessa sanottiin: ’Vertaansa vailla olevalla voimalla ja suunnitelmanmukaisuudella taistellaan meillä nykyisin Jeesuksen Kristuksen evankeliumia vastaan. Valtion ja puolueen voimakeinot mobilisoidaan evankeliumia ja niitä vastaan, jotka sitä tunnustavat. Myöskin valtion johtavat miehet hyökkäävät julkisesti evankeliumin totuuksien kimppuun. Kirkon ei sallita vastata tällaisiin hyökkäyksiin. Opintokursseilla opetetaan Rosenbergin ’20. vuosisadan myytti’-teoksessa esitettyä maailmankatsomusta, joka ihailee ihmisiä ja riistää Jumalalta kunnian. Täysin julkisesti julistetaan, ettei tämä maailmankatsomus sovi yhteen kristinuskon kanssa ja että se on tarkoitettu asetettavaksi kristinuskon tilalle. Henkilöä, joka vastustaa taistelua kristinuskoa vastaan, pidetään valtion vihollisena… Kansallissosialismin ja kristinuskon täytyy joutua taisteluun keskenään; muuta mahdollisuutta ei ole… Eräissä kansallissosialistisissa piireissä mentiin aluksi tässä epäerotisoimispyrkimyksessä teoreettisiin äärinmäisyyksiin. Rodun hyväksi suunniteltiin ei enempää eikä vähempää kuin avioliitonkin poistamista. Sen tilalle ehdotettiin jonkinlaista ’äitiavioliittoja’ tai ’hedelmällisyysavioliittoja’… Äideiksi kelvolliset saksalaiset naiset olisi joka toinen vuosi saatettava yhteyteen valikoitujen miesyksilöiden kanssa, ja täten syntyneet poikalapset olisi jo 6 vuoden vanhoina otettava pois äideiltä ja kasvatettava valtion valvonnan alaisina erikoisissa ’miestaloissa’! Tyttölapset eläisivät ja saisivat kasvatuksensa taas erityisissä ’naistaloissa’. Näiden täysin vakavassa mielessä tehtyjen ehdotusten mukaan olisi yksilöllinen rakkauselämä siis julistettu täysin tarpeettomaksi ja nainen sananmukaisesti tehty vain synnytyskoneeksi. Miesten yksityiset seksuaaliset tarpeet sen sijaan tietenkin olisi otettu huomioon perustamalla jälleen julkisia porttoloita.”

Mika Waltari ”Matkakertomuksia – Mika Waltarin matkassa vuosia 1927-1968” (WSOY 1988), josta lainaus sivulta 102: ”Tulin Berliiniin muutamia päiviä suurten juutalaismellakkain jälkeen. Siitä kertoi enää vain siellä täällä jokin laudoitettu myymälänikkuna sekä niin Berliinissä kuin Munchenissäkin jokaisen ravintolan ja kahvilan oveen liimattu punareunainen julistus: Juutalaisilta pääsy kielletty! Yhdessä ainoassa paikkassa huomautettiin: Juutalaisia ei tänne toivota! Berliinin valtiopäivätalossa avattiin tulopäivänäni suuri juutalaisvastainen näyttely. Sinne pyrkiessäni ulottui sisään pyrkijäin jono ovelta parin kadunkulman päähän. Taikasana suomalainen auttoi minut pääsemään suoraa tietä sisään tarvitsematta edes turvautua sanomalehtimiespassiin. Käytävissä ja saleissa liikkui hitaasti, totisin kasvoin valtava ihmisjoukko loputtomana jonona, joukossa myös ilmeisesti epäileviä Tuomaita. Joku harmaapartainen, kiltin näköinen setä huomautti lainkaan ääntään vaimentamatta seuralaiselleen räpytellen likinäköisesti silmiään tutkijan kuperain silmälasien takaa: ’Voiko tämä kaikki tosiaan olla valhetta?’ Kauhupropagandan kaikkien sääntöjen mukaan olisi nyt jonkun pitänyt iskeä häntä pampulla päähän. Vilkaisin odottavasti ympärilleni, mutta mitään ei tapahtunut. Muutamat lähinnä seisovat vain käänsivät häveliäästi päänsä pois… Yllätyin ja samalla leimaavin piirre, joka painuu satunnaisen matkailijan mieleen nykyisestä Saksasta, on se ilo ja vapautuneisuus, joka kuvastuu nuorista ihmisistä, melkein uskonnollinen hurmio, joka tekee elämän helpommaksi jokaiselle, joka uskoo. Miljoonat ihmiset ovat huokaisseet helpotuksesta havaitessaan, ettei heidän enää tarvitse ajatella itse puolestaan, vaan että joku – heitä suurempi – ajattelee heidänkin puolestaan. Kysäisin kerran junassa kahdelta ruskeapuseroiselta nuorukaiselta, missä der Fuhrer sillä hetkellä mahtoi oleskella. He katsoivat minuun kummastunein silmin, kohauttivat hiukan olkapäitään, kysymys oli heidän mielestään täysin käsittämätön. ’Sitä ei kukaan koskaan tiedä’, arveli lopulta toinen, ’hän on aina- ja kaikkialla, missä häntä tarvitaan!’ – He vilkaisivat molemmat ympärilleen kuin tuntien yliluonnollisen läsnäolon. Silloin vasta otaksuin todella ymmärtäväni, miksi näiden nuorten on helppo elää ja helppo kuolla.”

Raija Lampila ”Ralf Gothónin Soiva elämä” (Teos 2016), josta lainaus sivulta 58: ”Kuusisto soitti Ralfille joulun aikaan 1964 ja kysyi, oliko tämä kiinnostunut stipendistä Saksaan Essenin musiikkikorkeakouluun syksyllä 1965… Jotta muutto Saksaan olisi ollut mahdollista Arjan kanssa, heidän piti mennä naimisiin. Ralf oli 19-vuotias ja Arja 21-vuotias… Stipendimatka alkoi Finnhansalla ensin Travemündeen… Stipendiin kuuluneella pakollisella muutaman kuukauden kielikurssilla Lüneburgissa… Essenin ajan 1965-1967 tärkein kontakti oli tenori Matti Piipponen, joka asui Düsseldorfissa ja lauloi Deutsche Oper am Rhein -oopperatalossa.”

Heikki Palmu ”Panssariniitty – Ulkosuomalaisen päiväkirja” (Suomen Lähetysseura ry 2008), josta lainaus sivulta 27: ”Joulukuun alku, elämänkumppanini syntymäpäivä. Sen kunniaksi lähdemme ajelemaan etelään, Alppien suuntaan. Alpit näkyvät paitsi postikorteissa ihan oikeastikin kauniilla ja pilvettömällä säällä. Asumme Münchenin pohjoisrajoilla, Harthoffissa. Meistä pohjoiseen on vielä Hasenbergl ja sen sivulla Panzerwiese, Panssariniitty, armeijan entinen harjoituskenttä panssarivaunuja varten. Kesäisin kentällä kuulemma laiduntavat lammaslaumat. Kirkkaalla ilmalla Alpit näkyvät Panzerwieselle asti, mutta noin kymmenen kilometriä Münchenin eteläpuolella aina ja kaikissa tapauksissa. Ajamme Tegernseelle, järvi-idylli ennen Alppeja. Pienen etsimisen jälkeen löydämme mukavan ruokapaikan. Sitten ajelemme vielä vähän etelän suuntaan ja äkkiä olemmekin Itävallassa. Vain lyhyen matkan ja kokonaan ilman muodollisuuksia. Passit eivät olleet mukana. Olemme kaikki kolme samaa mieltä: meidän pitää useammin ottaa ja lähteä… Pääkonsulin viraston osoite on Schleissheimerstrasse 2 ja kotimme, Münchenin suomalaisen pappilan osoite saman kadun numero 435. Pääkonsulinvirasto on kivenheiton päässä päärautatieasemalta… Ilma on huono ja vaihdamme autossa suunnitelmaa. Ajamme Dachauhun. Saksan ensimmäinen keskitysleiri oli täällä, liikkeen pääkaupungin Münchenin naapurissa. Dachaussa oli aluksi vankila ja keskitysleiri nimenomaan Hitlerin poliittisille vastustajille. Kommunisteille, sosiaalidemokraateille ja kirkonmiehille. Dachauhun kuljetettiin ja siellä tapettiin muiden muassa yli tuhat puolalaista pappia. Kiertelemme parakeissa. Näyttely näyttää selkeästi ympäri Baijeria leviävän verkoston, juutalaisten keräyspaikat… Työn perustana on kirkkojen välinen sopimus. Suomen ev.lut. kirkko on sitoutunut takamaan saksankielisen seurakuntatyön Suomessa ja EKD suomenkielisen työn Saksassa. Käytännössä ovat saksalaisen kirkollisen työn resurssit Suomessa olennaisesti vahvemmat kuin meidän täällä. Suomessa asuvien saksalaisten kirkollisvero tulee täysimääräisesti Saksalaisen seurakunnan käyttöön. Saksassa työ perustuu siihen, että suomalaiset liittyvät saksalaisiin paikallisseurakuntiin, mutta meitä ei ole edes tilastoitu eri ryhmänä. SKTK:n talous perustuu maakirkkojen harkinnanvaraisiin avustuksiin. Osa tänne jääneistä suomalaisista on ottanut Saksan kansalaisuuden. Saksan suomalaisten kokonaismäärästä arvioidaan parikymmentätuhatta, parinkymmenen suomalaisen seurakunnan piirissä arvioidaan olevan yli kolmekymmentätuhatta suomalaista ja Suomen ystävää. Seurakuntien jäsenluku on vajaa kymmenentuhatta, mutta juridisesti seurakunnat ovat vain yhdistyksiä. Jäseniksi kelpaavat kaikki, jotka haluavat edistää Saksassa tapahtuvaa suomalaista kirkollista työtä.” Katso lisätietoja: https://www.rengas.de/munchen

Maahanmuutajien kokemuksia Saksasta

Yassir Eric ”Vihasta rakkauteen – Islamistista sillanrakentajaksi” (Avainmedia 2019), josta lainaus sivulta 190: ”Ongelmallisena näen sen, että viime vuosina Saksan evankelis-luterilaisen kirkon (EKD) alueellisissa kirkoissa on noussut uusi keskustelu, joka asettaa lähetystyön muslimien parissa täysin kyseenalaiseksi sillä perusteella, että muslimit ja kristityt aivan ilman muuta uskoisivat samaan Jumalaan. Tätä pidän kohtalokkaana ja näkisin sen jopa uskonnonvapauden rajoittamisena, jos päätetään pidättää muslimeilta oikeus saada kuulla kristillinen sanoma… Islam kuuluu nyt myös Saksaan – tämä entisen liittopresidentti Christian Wulffin lause on aiheuttanut paljon keskustelua. Ja täysin oikeutetusti… Ongelma muodostuu usein silloin, kun puhutaan ’islamista’, mutta tarkoitetaan ’muslimeja’. Täytyisi erottaa islam oppijärjestelmänä, niin kuin se on esitetty koraanissa ja profeetan perimätiedoissa, ja muslimit lähimmäisinä… Islam, joka sanoo, että naislta puuttuu järkeä ja uskoa ja että juutalaiset ovat apinoiden ja sikojen jälkeläisiä, islam, joka tappaa luopiot ja ihannoi väkivallan käyttöä ei-muslimeja kohtaan, ei voi olla osa yhteiskuntaa, jossa tahdon asua. Juuri näiden ihmisarvoa halventavien ja vapautta rajoittavien uskonsisältöjen vuoksi sekä sisäisen ja ulkoisen vapaudenkaipuuni takia lähdin kotimaastani!”

DDR

Saksan demokraattinen tasavalta DDR, epäviralliselta nimeltään Itä-Saksa oli marxismi-leninismiä virallisena ideologianaan tunnustanut valtio, joka oli olemassa vuodesta 1949 vuoteen 1990. DDR:n perustivat saksalaiset kommunistit, joista moni oli ollut 1930-luvulta asti maanpaossa Neuvostoliitossa.  Alueellisesti DDR käsitti vain Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen, koska tämä erillinen kommunistien hallitsema saksalainen valtio perustettiin Neuvostoliiton myötävaikutuksella kommunistien epäonnistuttua aikaisemmissa (1945–1949) pyrkimyksissään tulla valtaan koko Saksassa ja länsimaiden hylättyä Neuvostoliiton tarjouksen yhdistyneestä liittoutumattomasta Saksasta. DDR sai muodollisen suvereniteetin 1954, mutta Potsdamissa solmitun sopimuksen nojalla neuvostojoukot jäivät maahan. Seuraavana vuonna DDR liittyi myös Varsovan liittoon.

Kalle Vaismaa & Pekka Simojoki ”Seitsemän silmäniskua” (Suomen Lähetysseura 2012), josta lainaus sivulta 112: ”Siinä se oli, rautaesirippu! Pekka odotti ystävineen autossa DDR:n tullissa korkean muurin ja piikkilanka-aitojen edessä. Muistoissa olivat vierailut Neuvostoliitossa ja Unkarissa, mutta jotenkin kirjainyhdistelmällä DDR oli vieläkin rajumpi kaiku. Täällähän oli Berliinin muuri, jonka juurelle oli moni pakoa yrittänyt ammuttu… Pekasta tuntui kuin tulliasema olisi ollut aikakone, joka sujautti heidät suoraan 1930-luvulle. Vastaan tuli hevoskärryjä, muutama harmaa Trabant sekä alakuloisen näköisiä taloja ja uteliaita ihmisiä. Joka paikassa oli suuria punaisia iskulauseita, jotka muistuttivat, mikä aate maassa oli vallalla… Päivittäinen ohjelma oli sellainen, että aamulla messuporukka lähti seuraamaan Jurgenin Trabantia, joka johdatti aina uuteen kaupunkiin. Perillä ihailtiin ensin kaupungin nähtävyyksiä, ja illalla vietettiin Afrikkalaista Messua paikallisessa kirkossa. Kiertueelle osui monia mielenkiintoisia kaupunkeja. Erfurtissa sijaitsi augutinolaisluostari, jonne nuori Luther saapui kilvoittelemaan ja etsimään Jumalaa. Wartburgin linnassa Eisenachissa Matti Repo ja muut messuporukan teologit riisuivat kengät jalasta, kun astuttiin siihen huoneeseen, jossa Lutherin kerrotaan heittäneen Paholaista mustepullolla. Arnstadtin kirkko oli Johann Sebastian Bachin ensimmäinen työpaikka… Ilta illan jälkeen kirkot olivat täynnä eri kaupungeissa ja tunnelma oli katossa. Kiitoslaulun aikana monessa paikassa seurakunta alkoi tanssia letkajenkkaa ympäri kirkkoa, ja encore piti soittaa lähes jokaisen messun lopuksi. Oltiin keskellä kommunismia ja ateismia, mutta suomalaiset tunsivat merkillisen voimakasta yhteyttä yli rajojen. Kokemus oli kuin pieni aavistus taivaasta.”

Dresden

Hanna-Liisa Ryti-Erkinheimo ”Gerda Rytin elämäkerta I” WSOY 1998), josta lainaus sivulta75: ”Helmikuun alussa 1907 myös Gerda suuntasi Saksaan, Dresdeniin… Gerda viipyi Berliinissä vain muutaman päivän. Sitten hän hyvästeli Anna Liisan ja jatkoi yksinään Dresdeniin. Paulan pyynnön mukaisesti hänen sisarensa oli varannut Gerdalle huoneen Pension Heydestä Werderstrassen varrelta… Gerda opiskeli Dresdenissä pianonsoittoa professori Raussin johdolla. Lisäksi hän otti opinto-ohjelmaansa luentosarjat Saksan taidehistoriasta ja Saksan kirjallisuushistoriasta Dresdenin yliopistossa… Gerda sai kutsuja baaleihin ja iltamiin ja hänen menestyksensä niissä oli verraton.”

Hampuri


Kaarle Suuren
 811 perustama Hampuri kuului hansaliittoon ja sai 1510 vapaakaupungin aseman. Kaarle Suuren poika Ludvig Hurskas (778-840) oli rakennuttanut vuonna 825 linnoituksen nimeltä Hammaburg ja sen keskellä sijaitsi kirkko. Kaupungin ensimmäinen piispa ja arkkipiispa oli Ansgar Pohjoismaiden apostoli. Arkkipiispan istuin siirrettiin vuonna 845 Bremeniin, koska Viikingit Elbe-joelta käsin hävittivät Hampurin, jossa oli silloin n. 500 asukasta.

Puolan kuningas Mieszko II poltti Hampurin 1030. Hampuri oli 1201-1227 Tanskan hallinnassa. Tanska myönsi Hampurille kaupunkioikeudet 1220 asukasluvun ollessa 1500. Hampurin hyvä sijainti Pohjanmeren ja Itämeren kauppareiteillä teki kaupungista merkittävän satamakaupungin. Hampurin ja Lyypekin liitosta 1241 sai alkunsa kaupunkien hansaliitto. Puolet kaupungista tuhoutui ilmapommituksissa 1943–44. Vuonna 1949 Hampurista tuli Saksan liittotasavallan osavaltio.

Keskustan länsipuolella on Hampurin kuuluisa huvittelukeskus Sankt Pauli, jonka tunnetuin katu on Reeperbahn. Hampurissa on ooppera sekä useita teattereita ja museoita, kasvitieteellinen puutarha ja Hagenbeckin eläintarha. Kaupungin yliopisto on maan suurimpia. Urheilu- ja monitoimihalli Color Line Arena.

1500-luvulla Hampurin taloudellista asemaa vahvisti kaupunkiin muuttaneet juutalaiset kauppiaat Englannista, Espanjasta ja Portugalista. He avasivat kauppayhteyksiä kaukaisiin maihin ja toivat sieltä tupakkaa, pumpulia ja mausteita. Eräs heistä oli Diego Texeira, joka lainasi suuria summia Tanskan Kristian IV:lle. Hänen pojastaan tuli Ruotsin kuningattaren Kristiinan taloudellinen neuvonantaja. On säilynyt omaelämäkerrallinen tarina Glüeckel von Hamelnista, joka on 17 vuosisadalta, jossa Glüeckel on hurskas nainen ja kultaseppä, joka teki pitkiä matkoja mm. Kööpenhaminaan, jossa hänen poikansa Josef meni naimisiin Meyer Goldschmidtin tyttären kanssa.

Hampurissa on Merimieskirkko www.merimieskirkko.fi joka on Hampurin sataman tuntumassa, jossa vierailin kuuntelemassa kauneimpia joululauluja Vinjetin johtamana jouluna 2007. Sigfrid Sirenius kertoo kirjassaan: ”Ihmisiä joilta sain – Muistelmia elämästäni vuosisadanvaihteen molemmin puolin” (Tammi 1965) merimiespappina olostaan ja minkälaisia asioita merimiespapin työpäivään kuuluu mm. Antwerpenissä.

Hampuri on Saksan suurin kauppa- ja teollisuuskaupunki. Tärkeimmät teollisuudenhaarat ovat sähkötekniikka, kone-, laivanrakennus-, kemian-, öljynjalostus- ja elintarviketeollisuus. Hampurissa on myös maan suurin satama. Tärkein tuontitavara on maaöljy. Fuhlsbüttelin kansainvälinen lentoasema. Elben yli johtaa useita siltoja, ja sen ali on rakennettu kaksi tunnelia (uudempi valmistui 1975).

München

München on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki Berliinin ja Hampurin jälkeen. Se sijaitsee Etelä-Saksassa Isarjoen varrella Baijerin osavaltiossa ja on myös osavaltion pääkaupunki. Münchenin väkiluku oli vuonna 2021 noin 1,5 miljoonaa.

Münchenin kasvaessa siihen on sulautunut lähiseudun pikkukaupunkeja. Münchenissä on tähtitieteen tutkimuskeskus, jossa on yksi lukuisista Max Planck -instituuteista. Tärkeimpiä elinkeinoaloja ovat auto-, kone-, sähkö- ja panimoteollisuus, pankki- ja vakuutuspalvelut sekä kustannustoiminta. Münchenin perustamisvuotena pidetään vuotta 1158, jolta on löydetty varhaisin tunnettu maininta kaupungista. Tuolloin Saksin ja Baijerin herttua Henrik Leijona rakennutti sillan Isarjoen yli lähelle 700-luvulla alueelle saapuneiden benediktiinimunkkien asutusta. Siten Henrik ryhtyi avoimeen kilpailuun piispa Otto Freisingiläisen kanssa, joka oli siihen saakka hallinnut Etelä-Saksan alueen tuottoisaa suolakauppaa.

Viralliset kaupunkioikeudet Münchenille myönsi Baijerin herttua Rudolf I vasta vuonna 1294, mutta jo vuonna 1207 viralliset dokumentit viittasivat Müncheniin kaupunkina. Munkkivaakunaa alettiin käyttää vuodesta 1239 yhdessä Wittelsbachin leijonan kanssa, joka on Baijerin heraldinen eläin. Vuonna 1255, jolloin Baijerin herttuakunta jaettiin kahtia, Münchenistä tuli Ylä-Baijerin herttuallinen residenssikaupunki.

Herttua Ludvig IV nousi saksalaisten kuninkaaksi vuonna 1314 ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtaistuimelle vuonna 1328. Hän vahvisti Münchenin asemaa myöntäen kaupungille suolamonopolin. Vuonna 1327 suurin osa kaupungista tuhoutui tulipalossa, mutta se jälleenrakennettiin nopeasti ja myöhemmin varustettiin uudelleen uudella linnoituksella. Tuli sai suurta tuhoa aikaan kaupungissa myös vuonna 1429.

Mainz

Mainz, Rheinland-Pfalzin pääkaupunki Saksassa vastapäätä Wiesbadenia ja Reinin ja Mainin yhtymäkohtaa; 185 000 as. (2000). Mainz on tärkeä jokisatama, jossa on lasi-, kone-, kemian- ja elintarviketeollisuutta sekä kirjapainoja. Reinin yli johtaa kolme siltaa. Nähtävyyksiä ovat mm. monet palatsit ja kirkoista mainittakoon tuomiokirkko Sankt Martin, Sankt Quinin (1200-1400-luvulta) ja Karmeliterkirche (1200-1300-luvulta). Johannes Gutenbergin yliopisto (1477-1797, avattiin uudelleen 1946). Mainz oli alkuaan kelttiläisten asuinaluetta, jonne roomalaiset perustivat linnaleirin (Mogontiacum) 15 eKr.

Köln

Köln on  kaupunki Reinin molemmin puolin Nordrhein-Westfalenissa Saksassa; 968 000 as. (2002), esikaupunkeineen 1,8 milj. as. Köln syntyi vanhojen kauppateiden risteykseen. Nykyään se on maan toiseksi suurin jokisatama. Reinin yli johtaa kahdeksan siltaa. Länsirannalla oleva vanha keskusta tuhoutui pahoin 2. maailmansodan pommituksissa. Historiallisia rakennuksista on entistetty useita keskiaikaisia kirkkoja, mm. goottilainen Kölnin tuomiokirkko (aloitettu 1248, valmistui 1842-80), jonka kaksoistornit ovat 160 m korkeat. Keskiajalta ovat myös vanha raatihuone (aloitettu 1300-luvulla) ja konserttitaloksi uusittu Gürzenich (1441-47). Köln on huomattava sivistyselämän keskus, jossa on mm. yliopisto (1388-1798 ja vuodesta 1919), musiikki- ja urheilukorkeakoulu, ooppera ja useita museoita. Monipuolinen teollisuus tuottaa mm. terästä, koneita, autoja (Ford), moottoreita, sähkölaitteita, kemikaaleja ja hajuvesiä. Köln on myös messu- ja kongressikaupunki. Kölnin-Bonnin kansainvälinen lentoasema on 15 km keskustasta kaakkoon.

Frankfurt

Frankfurt am Main, kaupunki Mainin alajuoksulla Reinin ja Mainin yhtymäkohdan alankoalueella Hessenissä Saksassa; 641 000 as. (2001), esikaupunkeineen 1,9 milj. as. Frankfurt on Saksan finanssikeskus (Euroopan keskuspankki, Deutsche Bundesbank ja suurpankkien pääkonttoreita) ja yksi tärkeimmistä kauppakeskuksista lukuisine messuineen sekä huomattava teollisuuskaupunki, jossa on kemian-, sähkötekniikan, metalli-, kone-, tekstiili- ja optista teollisuutta. Kaupunki on huomattava liikenneristeys, jossa on myös vilkas jokisatama. Kansainvälinen lentoasema Rhein-Main-Flughafen on Euroopan toiseksi vilkkain (38,8 milj. matkustajaa 1996). Kaupungin osin entistetyssä vanhassa keskustassa Römerbergin kukkulalla ovat raatihuone, goottilainen tuomiokirkko (1200-1300-luvulta) ja J. W. von Goethen syntymäkoti. Toisen maailmansodan tuhottua suurimman osan Frankfurtista on keskusta ja esikaupunkialueet rakennettu uudenaikaisesti. Korkeimmat pilvenpiirtäjät sijaitsevat pankkikorttelissa, jonne 1997 valmistui Commerzbankin 258 m korkea pääkonttori. Kaupungissa on yliopisto (Saksan suurin) ja muita korkeakouluja, lukuisia taidemuseoita, uusi ooppera- ja teatteritalo sekä Saksan kansalliskirjasto. Vanhan oopperan entistetyn ulkokuoren sisään on rakennettu uusi konsertti- ja kongressikeskus. Roomalaisen linnoituksen paikalle syntynyt Frankfurt mainitaan kaupunkina 794. Vuodesta 855 1800-luvun alkuun se oli Saksan hallitsijoiden kruunauspaikka.

Berliini


Saksalaiset uudisasukkaat perustivat n. 1200 Spreen varrelle Berlinin ja Kölnin, jotka 1308 yhdistettiin Berliiniksi. Sen vaiheet liittyvät kiinteästi Brandenburg-Preussin historiaan, ja Preussin ollessa Saksan johdossa siitä tuli 1871 perustettiin keisarikunnan pääkaupunki. Berliinillä on ollut suuri merkitys Saksan uusimmassa historiassa. Vuosina 1918–19 vallankumoukselliset ja hallitukselle uskolliset joukot ottivat alinomaa yhteen, ja valtiopäivätalon palo kaupungissa 1933 voimisti kansallissosialistien valtaa. Toisen maailmansodan ilmapommitukset 1943–45 ja sodan lopputaistelut 1945 raunioittivat kaupungin. Berliini jäi Neuvostoliiton vyöhykkeelle, mutta se jaettiin neljän voittajavallan kesken.

Bremen

Bremen on satamakaupunki ja Bremenin osavaltion Weser-joen varrella. Kaupungissa on noin 563 000 asukasta. Bremen jakautuu 23 kaupunginosaan.

Bremen on tärkeä rautatieliikenteen solmukohta. Junayhteys Hampurin ja Ruhrin alueen välillä kulkee Bremenin kautta. Moottoritie A 1 kulkee kaupungin eteläpuolitse.

Kaupungin eteläpuolella sijaitsee kansainvälinen lentokenttä Flughafen Bremen-Neuenland. Päärautatieasemalta johtaa lentokentälle suora raitiotielinja. Bremenin ystävyyskaupunkeja ovat mm. Dalian Kiinassa 1985 alkaen.

Bremerhaven sijaitsee Pohjanmeren rannalla Weserin suulla. Kauempana pohjoisessa sijaitsevat Duhnen ja Cuxhaven, jotka molemmat ovat suosittuja terveyskylpylöitä pitkinen hiekkarantoineen. Laskuveden aikana Duhnenista voi kävellä mutaista merenpohjaa pitkin Neuwerkin saarelle kolmentoista kilometrin päähän. Matkailukausi on maaliskuun alusta aina lokakuun loppuun asti.

Alueen asutushistoria ulottuu kristillisen ajanlaskun alkuun. Bremenin historia piispankaupunkina ja kauppapaikkana alkaa 700-luvulta. Vuonna 1186 Bremenistä tuli vapaakaupunki ja Fredrik I Barbarossa oli sen ensimmäinen johtaja. Vuonna 1358 Bremen liittyi Hansaliittoon, joka oli perustettu valvomaan kauppaa Itämeren ja Pohjanmeren alueella. Lyypekin ja Hampurin rinnalla Bremen oli Hansan tärkeimpiä jäseniä. Vapaan valtakunnankaupungin aseman Bremen sai vuonna 1646.

Vuonna 1260 Bremenistä tuli osa hansaliittoa. Bremenin Vegesackin kaupunginosaan rakennettiin Saksan ensimmäinen satama vuosina 1619–1623. Vuonna 1783 Bremenistä aloitettiin suora kauppaliikenne Yhdysvaltoihin.

Düsseldorf

Düsseldorf, Nordrhein-Westfalenin pääkaupunki Reinin itärannalla Saksassa. Varsinaisen Ruhrin alueen lounaispuolella oleva Düsseldorf on Ruhrin alueen tärkeimpiä teollisuuskeskuksia (rauta-, teräs-, kone-, auto-, kemian-, lasi-, sähköteknistä ja tekstiiliteollisuutta), Düsseldorfin ja Wupperjoen laakson teollisuuden jokisatama ja maaliikenteen keskus. Kaupungissa on useita Ruhrin alueen teollisuusyritysten pääkonttoreita. Toisessa maailmansodassa keskusta ja suurin osa historiallisista rakennuksista tuhoutuivat, ja uudenaikaista keskustaa hallitsevat liiketalot ja suuryritysten hallintorakennukset; toisaalta kaupunkikuvaa elävöittävät monet puistot. Düsseldorfissa pidetään vuosittain useita kansainvälisiä messuja. Kulttuurikaupunkina se on tunnettu varsinkin taideakatemiastaan (perustettu 1767). Siellä on myös ooppera, konservatorio, yliopisto ja museoita (mm. osavaltion taidekokoelma, Löbbecken luonnonhistoriallinen museo). Düsseldorf sai kaupunginoikeudet 1288.

Saksalaisvaikutus Suomessa

Kimmo Kääriäinen ”Matkassa maailmalla – Kirkon ulkomaalaistyö 1900-luvulla” (Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 83, 2003), josta lainaus sivulta 263: ”Saksalainen vaikutus on ulottunut Suomeen eri tavoin tunnetun historian alusta asti. Varhaiskeskiajan kauppatiet, jotka kulkivat Suomen etelärannikon kautta, olivat erilaisia kulttuurikanavia. Viikingit, venäläiset, saksalaiset, friisiläiset ja muutkin kansanheimot kulkivat näitä teitä, kävivät kauppaa, toivat uusia tapoja ja koulutustottumuksia sekä vilkastuttivat kansojen välistä yhteyttä. Sydänkeskiajalla Itämeren piirin kauppavaltiaaksi kohosi Hansaliitto, lähinnä Itämeren suurten saksalaisten rannikkokaupunkien johtama talousmahti. Sen vaikutus Suomessa oli varsinkin 1400-luvulla suuri ja monipuolinen. Suomen kaupunkeihin, ennen kaikkea Turkuun ja Viipuriin, asettui asumaan suuri määrä saksalaisia kauppiasperheitä. Vaikka näiden osuus pieneni aikaa myöten, saksalaisyhteydet eivät koskaan kokonaan katkenneet. Varsinkin Viipurin liike-elämässä näkyivät saksalaiset nimet vielä Suomen itsenäisyydenkin aikana… Suomen tulo lännen kirkon yhteyteen merkitsi ulkomaisten tieteellisten, ennen kaikkea teologian opiskeluun kohdistuvien, väylien avautumista suomalaisille Keski- ja Etelä-Euroopassa jo 1200-luvulla. Suomalaisten kannalta tärkein oli aluksi Pariisin yliopisto, sitten Prahan ja 1400-luvulta lähtien Leipzigin, Kölnin, Greifswaldin ja etenkin Rostockin yliopistot. Keskiajalla näissä opiskeli kaikkiaan lähes 200 suomalaista, pääosa heistä teologeja, mutta myös juristeja ja humanisteja… Wittenbergissä Lutherin jalkojen juuressa opiskelleet nuoret teologit näkivät tärkeäksi suomen kielen kehittämisen. Mikael Agricolasta tuli suomalaisen kirjallisuuden isä, ennen kaikkea Uuden testamentin suomentajana… Vaikka suomalaisia oli Saksassa jonkin verran jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, varsinainen muuttoliike sinne tapahtui 1950-luvun alkupuolen ja 1970-luvun puolivälin välillä… Myös muualla Euroopassa ilmeni kipeä tarve merimieslähetystyön aloittamiseen. Näistä uusista asemista ensimmäinen tuli Hampuriin 1901. Siellä oli jo 1880-luvulla kiinnitetty huomio suomalaisen työn tarpeellisuuteen… Kun ruotsalaisille valmistui 1907 tilava uusi kirkko, suomalaiset saivat työtilat sen yhteydessä. Hampurin suomalaiset merimiespapit viihtyivät aluksi virassaan vain lyhyen aikaa, mikä hankaloitti työn järjestämistä.”

Painoviestinnän messut – Drupa 2004, matkakertomus

Kirjapainoalan ammatillisten opettajien jaoston opintomatka 5 – 9.5.2004 painoviestinnän tutustumiskohteisiin ja messuille Düsseldorffiin onnistui hyvin. Ensimmäiset Drupa-messut olivat vuonna 1951 Düsseldorfissa. Ensin varsinaisia Drupa-messuja vierailimme paikallisissa ammattikouluissa. Aamupäivällä saavuimme Frankfurtiin josta meillä oli bussikuljetus Düsseldorffiin Albert-Dürer-Schule nimiseen painoviestintäalan kouluun Fürstenwall 100 Düsseldorfissa. Albert-Dürer-Schule koulu on saanut nimensä samannimisestä merkittävästä käsityöläisestä ja taiteilijasta, joka asui Saksassa 1400-luvun lopulla. Tässä koulussa ei pelkästään opiskella tekniikkaa, vaan myös uskontoa jne., mikä tuo elämisen arvot tietoisuuteen, toisin kuin Suomessa. Opiskelua oli kehitetty projektityöopetuksen suuntaan, josta opiskelijat pitivät. Koulussa opetetaan painoviestinnän opintojen lisäksi hyvin monia muidenkin alojen opintoja. Saksassa on kolme mahdollisuutta valmistua ammattiin, joita ovat kädentyön-, virkamies- ja hallinnon ammatit ja yliopistossa tutkijaksi tähtäävät ammatit.

Kädentyön ammattiin voi valmistua oppisopimusjärjestelmän ns. dual systeemin kautta, jossa työnantaja valitsee opiskelijan cv:n ja koulutodistusten pohjalta. Saksassa on noin 500 000 oppisopimuskoulutukseen oikeutettua yritystä. Yritykset jotka eivät ole mukana oppisopimuskoulutuksessa, maksavat ylimääräistä veroa. Työnantaja maksaa opiskelijalle 400-700 euroa palkkaa kuukaudessa. Opiskelija käy työssä työpaikalla 3-4 päivää ja koulussa 1-2 päivää viikossa. Iso yritykset toteuttavat työharjoittelun omissa harjoittelupaikoissaan, pienemmät yritykset tekevät yhteistyötä muiden yrityksien kanssa työkeskuksia muodostamalla.

Tähän koulujärjestelmään on valmistava koulutus, johon osallistuu kaikista opiskelijoista noin 10-15 % ennen varsinaisia opintojaan aloittavat opiskelijat (maahanmuuttajat jne.). Nykyään 80 % lukion käyneistä siirtyy dual-systeemiin valmistuakseen ammattiin esim. AV-opiskelijoista. Opetussuunnitelma on maanlaajuinen ja yritykset saavat oman väljemmän opetussuunnitelman. Oppilaitoksen tilat maksaa tavallisesti kaupunki ja maakunta maksaa opettajien palkat. Saksassa on 18 kirjapainoalan oppilaitosta, joissa kussakin opiskelee n. 1400 opiskelijaa. Opiskelijat saavat kaksi opintotodistusta, joista toinen tulee koululta ja toinen, arvostetumpi IHG, kauppakamarilta. Seuraavana päivänä kävimme Graphic Collegessa Kölnissä, Kartäuserwall 30.

Tämän jälkeen kävimme tutustumassa Rheinische Postiin Zülpicher Str. 10, eli Düsseldorfin paikalliseen sanomalehteen. Mr. Breidenbach kertoi sanomalehden historiasta ja yrityksen nykyisestä toiminnasta. Tämä sanomalehti on perustettu sodan jälkeiseen tarpeeseen omasta uutisoinnista, sillä englantilaiset julkaisivat vain seinille laitettuja tiedotteita, jotta saksalaiset olisivat saaneet informaatiota, mutta saksalaiset eivät luottaneet niihin. Englantilaiset antoivat luvan aloittaa sanomalehden julkaisemisen, jonka omisti perhe. Sanomalehti ilmestyi sodan jälkeen nelisivuisena keskiviikkoisin ja lauantaisin (paperipulan vuoksi) mistä se on kasvanut nykyiseksi vaikuttajaksi Saksassa. 1980-luvulla sanomalehtipainossa kohopainokone korvattiin KBA:n offsetsanomalehtirotaatiolla, joka painaa vielä tänäkin päivänä, mutta sanomalehden värillisyystarpeiden täyttämiseksi yhtiö hankki 170 miljoonan euron uuden KBA:n sanomalehtirotaation, koska olivat olleet niin tyytyväisiä edelliseen painokoneeseen.

Olin Saksassa Kölnissä syksyllä 2014 katsomassa koulumme opiskelijoiden näyttökokeita työpaikoilla. Keskiviikkona kävin suurkuvatulostuspaikassa, jossa omistaja esittäytyi turkkilaiseksi. Näyttökokeeseen opiskelija oli suunnitellut Illustrator -ohjelmalla kaksivärisen paitapainoaiheen tarraleikkurilla toteutettavaksi ja siirrettäväksi lämpöprässillä paidalle. Tarraleikkuri tarvitsee Illustrator -ohjelmassa tehdyt ääriviivapolut, joiden avulla rullaleikkuri ritsaa/leikkaa. Tässä yrityksessä tehdään paita ja autoteippauksia tällä tekniikalla, mutta kumpaankin käyttöön on oma tarramateriaali. Tällä rullatarraleikkurilla ritsataan terällä tarrarullalla olevan materiaali tukikalvon puolelta. Tukikalvolta revitään ylimääräinen värikalvo pois veitsen kärjellä. Tukikalvon poistamisen jälkeen on paljastunut kirkas liimakalvo, jossa on kiinni painettava aihe. Painettava aihe kootaan osaväreittäin oikeille paikoilleen paidalle liimakalvon avulla ja viedään lämpöprässiin, jossa lämpötila on 163 astetta ja lämmitetään 25 sekuntia, jonka jälkeen viimeinen ylimääräinen liimakalvo poistetaan ja painettava aihe on peittävänä mustassa paidassa. Tämän jälkeen lämmitetään vielä toisen kerran peittävä värikalvo, jotta väri kiinnittyy paidan kuituihin asti. Opiskelija on osallistunut bussin teippaukseen jne. Hän on myös suunnitellut painon asiakkaille painotöitä. Opiskelija selviytyi kiitettävästi. Näyttö ym. paperit laadittiin, allekirjoitettiin, sekä leimattiin leimasimella. Se toinenkin työssäoppimispaikka oli samankaltainen. Täällä opiskelija oli vakuuttunut, että hänestä tulee suurkuvatulostaja ja saattaa muuttaa valmistuttuaan Saksaan. Mielestäni matka on ollut hyödyllinen opiskelijoille ja minulle.

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Heikki Palmu ”Panssariniitty – Ulkosuomalaisen päiväkirja” (Suomen Lähetysseura ry 2008)
Hannu Tuominen on kirjoittanut kirjan ”Saksa” (Matkalla maailmalla).
Jörn Donner ”Berliini-raportti” (Otava 1977)

Linkkejä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oskar_Schindler
https://pohjoissaksa.merimieskirkko.fi/
https://suomikoulu-frankfurt.de/saksaan-muuttavalle/
https://fi.eurocampings.net/saksa/
https://www.facebook.com/groups/suomalaiset.saksassa/
https://ahkfinnland.de/fi/
https://hssy.fi/fi (Helsingin Suomalais-Saksalainen Yhdistys)
https://www.genealogylinks.net/europe/germany/ (Saksalaisia sukututkimuslinkkejä)

https://www.dfg-ev.de

Opinnäytetöitä:

Laura Heinonen ”Sosiaalisen median ja sisältömarkkinoinnin käyttö Saksalais-Suomalaisesssa kauppakamarissa” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, opinnäytetyö 2018)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/153173/laura%20heinonen%202018%20haagahelia%20journalismi.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Johanna Salonen ”LAULU KAUKAISELLE RAKASTETULLE – Taustoja Beethovenin pianosonaattiin nro 30 E-duuri op. 109 LAULU KAUKAISELLE RAKASTETULLE Taustoja Beethovenin pianosonaattiin nro 30 E-duuri op. 109” (Opinnäytetyö 2016 Musiikin koulutusohjelma Oulun ammattikorkeakoulu)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/120168/salonen_johanna.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Marjatta Helander ”Suomalais-saksalainen kirjallisuusvaihto 2015–2019” (Opinnäytetyö: Pro gradu -tutkielma  Kieli- ja käännöstieteiden laitos Humanistinen tiedekunta Turun yliopisto Huhtikuu 2021)

 

penttijuhani
Helsinki

Olen syntynyt Helsingissä 1950 luvulla, kun vanhempani muuttivat Oulusta ja Ilomantsista Helsinkiin työn perässä. Toimin ammattikoulun opettajana 28 vuotta. Olen eläkeläinen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu