Ukraina
Ukraina on tullut viimeisen vuoden aikana uutisotsikoihin Venäjän yllätyshyökkäyksen seurauksena ja joka on tehnyt myös presidentti Volodymyr Zelenskyistä sodan suuren sankarin. Mielestäni Ukraina tarvitsee kaiken tuen tasitellessaan epäinhimillistä hyökkääjää vastaan. Olen koonnut tietoa Ukrainasta, sillä Ukraina on monelle varmaan tuntematon historialtaan jne.
Herodotoksen mukaan skyytit saapuivat Mustanmeren pohjoisrannikon aroille Aasiasta massageettien sotaisten heimojen ahdistamina. Aroilla he kohtasivat kimmerit, joista osan he alistivat valtikkansa alle ja osan karkottivat muualle. Antiikin ajan kirjoittajat kuvaavat skyyttejä voittamattomiksi sotureiksi, jotka kylvivät kauhua monissa antiikin valtiossa. Raamatussa Jeremian kirjassa puhutaan skyyteistä 5:15-17: ”Katso minä tuon teitä vastaan, te Israelin heimo, kansan kaukaa, sanoo Herra; se on horjumaton kansa, se on ikivanha kansa, kansa, jonka kieltä sinä et ymmärrä… Heidän viinensä on kuin avoin hauta, he ovat kaikki sankareita… he miekalla hävittävät sinun varustetut kaupunkisi.” Varhaisimmat todisteet skyyteistä ovat peräisin 70-luvulta eKr. Assyrialaisissa savitauluissa kerrotaan skyyttien saapumisesta Etu-Aasiaan. Lähteet antavat katkonaisen, mutta selkeän kuvan skyyttien sotatoimista monien etuaasialaisten valtioiden alueella. Eräiden tietojen mukaan skyyttijoukot etenivät aina Palestiinan ja Egyptin rajoille saakka. Farao Psammetik I:n, joka hallitsi vuosina 663-616 eKr. kerrotaan estäneen skyyttien etenemisen lahjojen avulla. Skyyttien retket Etu-Aasiaan päättyivät 6. vuosisadan alussa eKr. Meedian ja Uus-Babylonian vallan voimistuessa he joutuivat palaamaan Kaukasuksen ja Mustanmeren pohjoispuolen aroalueille. Herodotos kertoo skyyttien Aasiasta palattuaan kohdanneen Mustanmeren rannikolla kovaa vastarintaa ja he joutuivat uudelleen valloittamaan kimmereiltä asuma-alueensa. Muinaiset kreikkalaiset nimittivät alueelle 6. vuosisadalla eKr. muodostunutta valtiota Skyytiaksi.Skyytian mahti kasvoi etenkin kuningas Atheaan aikana 4. vuosisadalla eKr. Tälle kaudelle ajoittuvat suuret skyyttien hautausmaat, joita perustettiin kuninkaiden hautakumpujen (kurgaanien) ympärille. Eräät hallitsijoiden hautakummuista ovat 20 metriä korkeat. Kuningas Atheas harjoitti aktiivista politiikkaa Tonavalla pyrkien laajentamaan Skyytian länteen ja kävi sotaa Aleksanteri Suuren isää kuningas Filipposta vastaan. Atheaan saatua 90-vuotiaana surmansa eräässä taistelussa v. 339 eKr. alkoivat Skyytiaa koetella voimakkaat poliittiset ja taloudelliset muutokset. Traakian heettiläisheimot käyttivät skyyttien heikentymistä hyväkseen ja valloittivat Tonavan ja Dnestrin välisen aroalueen. Sarmaattiheimot alkoivat liikehtiä idässä 4.-3. vuosisadalla eKr. pyrkien Donin ylitse. Skyyttivaltakunnasta ei ollut heille enää vastukseksi ja 3. vuosisadalla lopulla sen alue olikin jo huomattavasti pienentynyt. Osa skyyteistä siirtyi Krimin niemimaalle, jonne he perustivat Skyyttien Neapolin (nyk. Simferepol), ja asettuivat Dneprjoen alajuoksun varrelle. Ukrainan aroille skyytit ovat jättäneet lukuisia jälkiä olemassaolostaan, kuten hautakumpuja ja asutuksen jäänteitä. Skyytit uskoivat sielun kuolemattomuuteen ja haudantakaisen maailman olemassaoloon ja siksi kaikkien ihmisen elämässään käyttämien esineiden oli seurattava häntä hautaan. Ylhäisten henkilöiden hautajaisissa oli tapana uhrata palvelijoita tai hevosia. Skyyttien uskonto oli polyteististä. He uskoivat maailman olevan täynnä erilaisia jumalia.
Rurik eli n. 830 – 879 oli varajagi (viikinki), joka vanhojen venäläisten kronikoiden mukaan saapui Venäjälle vuonna 862 ja perusti Kiovan. Rurikin dynastia hallitsi Venäjää vuoteen 1598 saakka. Rurikin dynastia oli viikikien hallitsijasuku, johon kuului ruhtinaita, suuriruhtinaita ja myöhemmin tsaareja (Moskovassa) ja kuninkaita Galitsiassa (800–1600-luvuilla. Heidän uskottiin olleen Rurik-viikingin jälkeläisiä. Myöhemmin dynastia hajosi useisiin sukuihin. Useimmat dynastian hallitsijoista hallitsivat Kiovan Rusia ja sen romahdettua useita sen jälkeisiä ruhtinaskuntia. FamilyTreeDNA:n DNA-tutkimuksen mukaan Rurikin dynastian perustaja Rurik näyttää kuuluneen haploryhmään N1C1, että hän luultavasti kuului johonkin pohjoisgermaanisia kieliä puhuvaan kansaan eli varjageihin. Ukrainan nimi esiintyi venäläisissä kronikoissa ensi kertaa 1100-luvulla, ja sillä tarkoitettiin aluksi Kiovaa ja sen ympärillä olevia ruhtinaskuntia. Asukkaat olivat itäslaaveja. Välittäessään ortodoksista oppia ja bysanttilaista kulttuuria muualle Venäjälle 1000-luvulla Kiovan suuriruhtinaskunta oli Euroopan mahtavimpia valtioita. Mongolit valloittivat Ukrainan 1240, mutta Kultaisen ordan kaanikunnan reuna-alueella se säästyi pahimmilta koettelemuksilta. Puola-Liettua valtasi 1300-luvulla Galitsian-Volynian ruhtinaskunnan. Vuonna 1569 Liettuan ukrainalaiset osat liitettiin Puolaan. Puolan herruutta vastaan kapinoivat Dneprin kasakat pyysivät Bohdan Chmielnickin (Bogdan Hmelnitski) johtamina apua Moskovalta ja tunnustivat sen ylivallan, mutta Andrusovon rauhassa 1667 Venäjä sai vain Dneprin itäpuolisen Ukrainan, kun taas Länsi-Ukraina jäi Puolalle. Kun venäläiset eivät antaneetkaan Ukrainalle lupaamaansa autonomiaa, kasakkapäällikkö (hetman) Mazepa liittoutui Ruotsin Kaarle XII:n kanssa 1700-luvun alussa. Katariina II puolestaan rankaisi kasakoita näiden kapinoinnista ulottamalla Ukrainaan maaorjuuden 1783. Puolan jaoissa Venäjä sai Puolan ukrainalaiset alueet Galitsiaa lukuun ottamatta. Maaorjuus lakkautettiin 1861, mutta samaan aikaan Venäjä pyrki venäläistämään Ukrainaa, mikä synnytti kansallisuusliikkeen. Talonpoikien ja työläisten asema pysyi kuitenkin huonona, ja niin Venäjän vallankumous sai jalansijaa myös Ukrainassa.
Ukraina julistautui itsenäiseksi 1917, mutta sisällissodan aikana 1918–20 se oli vuoroin porvareitten, vuoroin sosialistien johdossa ja välillä saksalaisten tai puolalaisten hallussa. Vuonna 1922 Ukrainasta tuli yksi neljästä neuvostotasavallasta. Neuvostoliitto liitti 1939 muuhun Ukrainaan Länsi-Ukrainan, joka 1921 Riian rauhassa oli joutunut Puolalle, ja 1954 Ukraina sai Krimin niemimaan (Krim). Toisessa maailmansodassa rintama vyöryi kahdesti Ukrainan yli. Ukraina sai YK:n jäsenyyden 1945. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 1986 Pohjois-Ukrainassa herätti maailmanlaajuista huomiota ja nosti esiin pol. opposition.
Erkki Toivanen ”Iltakävelyllä” (Otava 2002), josta lainaus sivulta 201: ”Neuvostoliiton ajautuessa yhä syvempään kriisiin 1989 lopulla huomio kiintyi Ukrainan asemaan. Olihan Stalin hankkinut sille toisen maailmansodan jälkeen jäsenyyden YK:ssa eräänlaisen itsenäisyyden kulissiksi. Todellisuudessa Ukrainalla ja Valko-Venäjällä ei ollut uskottavaa autonomiaa saati mahdollisuutta noudattaa Moskovan tahdosta poikkeavaa politiikkaa maailmanjärjestön jäseninä. Leonid Brezhnevin hallituskaudella koululaitos ja kulttuurielämä oli järjestelmällisesti venäläistetty rajoittamalla Ukrainan käyttöä opetuskielenä ja julkaisemalla valtaosa kirjoista ja aikakauslehdistä venäjäksi. Lontoossa ja Pariisissa toimivat pakolaisjärjestöt ja Pohjois-Amerikassa asuvan ukrainalaisväestön edustajat muistuttivat aktiivisesti lännen tiedostusvälineitä yli 50-miljoonaisen Ukrainan kansan olemassaolosta. Se oli Puolaa värikkäämpi, pinta-alaltaan Ranskaakin suurempi… Kiovassa juhlittu Vladimirin kasteen muistoa ja Venäjän tuhatvuotista olemassaoloa. Mutta mikä Venäjä olisi voinut nähdä päivänvalon Kiovassa vuonna 988? Ei mikään! Kiovan Rus ulottui tuolloin Mustaltamereltä Laatokan rannoille ja Tonavan suulta Kaspianmerelle. Se oli Bysantin ja Kaarle Suuren valtakunnan jälkeen silloisen Euroopan laajin ja kehittynein valtio. Sen ruhtinailla oli hyvin varustettuja sotajoukkoja kauppateiden suojana. Kiovan Rusin yhteiskunnan sanotaan muistuttaneen enemmän antiikin Kreikan kaupunkivaltioita kuin läntistä feodaalijärjestelmää. Vasalleja ei ollut, vaan vapaat talonpojat, kaupunkien kauppiaat ja käsityöläiset maksoivat veroa ruhtinaille ja käyttivät sananvaltaa kansankokouksissa. Muut olivat orjan asemassa… Kiovan Rus hajosi 1100-luvulla… Kiovan Rus oli rakentamassa Ukrainaan valtiomallia, jossa Pohjolasta tulleiden varjaagien ja slaavien varhaiset demokraattiset perinteet ja mielenlaatu olisivat yhdistyneet… Vuosina 1932-33 Ukrainan murhenäytelmä huipentui kansamurhaksi. Maatalouden kollektivisoinnin nimissä Stalin päätti näännyttää Ukrainan talonpojat nälkään pakottamalla heidät luovuttamaan omaisuutensa ja sadon viimeisetkin rippeet valtiolle. Viljavarastot täyttyivät. Niiden ovat suljettiin. Kun lumi suli keväällä 1933, Ukrainan maaseudun asukkailla ei ollut enää siemenviljaa kylvettäväksi eikä mitään suuhun pantavaa. He pyydystivät elannokseen hiiriä ja varpusia, muurahaisia ja matoja. He jauhoivat luista jauhoa, liuottivat nahat, kengänpohjatkin. Kun ruoho nousi maasta, he alkoivat syödä nokkosia ja voikukkia, juuria ja lehtiä, jopa kuolleiden lasten ruumiita. Ukrainan nälänhätä ei ollut luonnononnettomuus, vaan Stalinin tarkoin suunnittelema keino vapautua itsepäisistä talonpojista, kulakeista, joiden elämäntapa ja arvot poikkesivat maan yhteisomistukseen tottuneista venäläisistä ja joita oli siksi vaikea pakottaa työläisiksi kolhooseihin. Kollektivisointi vaati Ukrainassa ainakin kuuden miljoonan ihmisen hengen.”
Neuvostoliiton hajoamisvaiheessa Ukraina antoi suvereenisuusjulistuksen 1990 ja julistautui kansanäänestyksen jälkeen itsenäiseksi 1991. Presidentiksi valittiin Leonid Kravtšuk. Ukraina oli 1991 perustamassa Itsenäisten valtioiden yhteisöä, mutta Venäjän federaation kanssa puhkesi erimielisyyksiä Krimin niemimaan ja Mustanmeren laivaston hallinnasta. Krimin alueesta tuli 1991 autonominen tasavalta. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöön Ukraina liittyi 1992. Parlamenttivaaleissa 1994 vasemmisto vahvistui, ja presidentinvaalit voitti Leonid Kutšma. Parlamentti hyväksyi 1996 uuden perustuslain, jonka mukaan presidentin valta lisääntyi ja ukrainasta tuli ainoa virallinen kieli. Vuonna 1995 Ukrainasta tuli Euroopan neuvoston jäsen, ja 1997 se solmi Venäjän kanssa ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen sekä sopimuksen Sevastopolista ja Mustanmeren laivaston jaosta. Venäjä sai pitää oman laivastonsa Sevastopolin tukikohdassa 20 vuotta maksaen siitä vuokraa. Ukraina teki 1997 Naton kanssa kumppanuussopimuksen. Länsimaat arvostelivat pääministeri Pavlo Lazarenkoa talousuudistuksen hidastelusta 1997, jolloin hän erosi ja tilalle nimitettiin presidentin ehdokas Valeri Pustovoitenko. Vuoden 1998 parlamenttivaaleissa presidentti Kutšmaa vastustavat kommunistit menestyivät parhaiten, mutta eivät liittolaisineen saaneet enemmistöä. Krimin autonomisen tasavallan parlamenttivaaleissa 1998 Venäjään liittymistä kannattavat kommunistit jäivät vähemmistöön. Pääministeriksi nimitettiin 1999, puolueeton pankkiiri Viktor Juštsenko. Ukrainan parlamentti hyväksyi 1999 Krimin autonomisen tasavallan perustuslain. Saman vuonna se poisti Euroopan neuvoston huomautuksen jälkeen kuolemanrangaistuksen. Huhtikuussa 2000 järjestetyssä kansaäänestyksessä yli 80 % äänestäneistä kannatti perustuslainmuutoksia, joilla lisättiin presidentin valtaa sekä tehtiin muutoksia parlamenttiin. Parlamentin vastustaessa muutoksia niitä ei ole toistaiseksi toteutettu. Vuosina 2000–01 järjestettiin sarja mielenosoituksia, joissa vaadittiin presidentti Kutšman eroa sekä puolustettiin pääministeri Juštsenkoa, jonka kommunistit halusivat erottaa. Suosittu Juštsenko joutui kuitenkin eroamaan huhtik. 2001 ja tilalle nimitettiin Kutšman ehdokas Anatoli Kinah.
Mihin ukrainalaiset uskovat?
Ukrainalaisista on arveltu noin 60 prosenttia olevan uskontokuntiin kuulumattomia. Ortodokseja on noin 30 prosenttia, katolilaisia n. 6 prosenttia, protestantteja päälle prosentin ja muita uskontoja oli 1,0 prosenttia väestöstä. Ortodoksisuus Ukrainassa on jakaantunut kolmeen kilpailevaan kirkkoon. Jaon taustalla on halu irrottautua myös kirkollisesti Venäjän vaikutusvallasta. Protestanttisista uskonsuunnista suurimpia ovat baptistit ja helluntailiike, joilla molemmilla on satojatuhansia jäseniä eri seurakuntaliitoissa. Protestanttisuus on keskittynyt maan länsiosaan, josta käsin on myös harjoitettu laajaa lähetystyötä eri puolilla Neuvostoliittoa. Katolisen kirkon osuus on samoin suurin maan länsiosassa, joka ennen toista maailmansotaa kuului Puolalle, erityisesti Lvivin (Lvovin) alueella. Maassa on myös juutalaisia ja muslimeja.
Sunday Adelaja on evankelis-karismaattisen megaseurakunnan perustaja ja vanhempi pastori Kiovassa, Ukrainassa. Sunday Sunkanmi Adelaja syntyi Idomila Ijebu-Oden kylässä Nigeriassa. Hänet kasvatti isoäiti, ja hänestä tuli kristitty maaliskuussa 1986 juuri ennen lukion valmistumista. Valmistuttuaan vuonna 1986 Adelaja lähti Nigeriasta, koska hän sai stipendin opiskellakseen journalismia Valko-Venäjän valtionyliopistossa Minskissä, Valko-Venäjän SSR:ssä. Valmistuttuaan ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Adelaja, jonka jälkeen hän muutti Valko-Venäjältä Ukrainaan joulukuussa 1993. Vuonna 1993 päätti 7 henkilöä ja hän perustaa asuntoonsa seurakunnan. Seurakunta perustettiin virallisesti vuonna 1994 ”World of Faith Bible Church”. Vuonna 2013 seurakunnalla oli 25 000 jäsentä Kiovassa, 100 000 jäsentä Ukrainassa, sekä 1 000 seurakuntaa muualla maailmassa. Kiovassa seurakunnan keittiöissä on ruokittu tuhansia ihmisiä päivittäin. Seurakunnalla on myös ohjelma, joka auttaa kodittomia hankkimaan taitoja ja siten auttamaan heitä takaisin normaaliin elämään ja työhön. Kirkon mukaan 2000 lasta on autettu pois kadulta ja palautettu perheilleen. Lisäksi seurakunnalla on 24h-tukipuhelin, nimeltään ”Trust line” apua tarvitseville ihmisille. Seurakunta on työskennellyt myös päihderiippuvaisten ihmisten parissa, ja sillä on ohjelma, joka auttaa heitä vapautumaan erilaisista riippuvuuksistaan. Pääorganisaation nimi on ”Love Rehabilitation Center”. Seurakunnan mukaan yli 5000 huume- ja alkoholiriippuvaista on vapautettu riippuvuudestaan kirkon työn kautta. Sunday Adelaja osallistui Ukrainan oranssiin vallankumoukseen. Oranssi vallankumous on tapahtumasarja, jossa Ukrainan vuoden 2004 presidentinvaalien toisen kierroksen uusinnassa länsimielisten konservatiivien, liberaalien ja kansallisten sosiaalidemokraattien koalitio voitti ETYJin ja muiden vaalitarkkailijoiden valvomat presidentinvaalit. Itä-Ukrainan venäjänkielisiltä alueilta tukensa saaneet kokivat vaalitappion. Oranssi koalitio pyrki voittamaan myös vuoden 2006 parlamenttivaalit, mutta ajautui pian erimielisyyksiin ja hajosi. Ukrainan presidentti ja hallitus pyrkivät edelleen Ukrainan NATO-jäsenyyden ja EU-jäsenyyden suuntaan, minkä on katsottu Ukrainan irrottautumiseksi Venäjän vaikutuspiiristä ja länteen liittymisenä. Katso lisätietoja: http://godembassy.com/
Sunday Adelaja ”Dynaaminen elämä” (KKJMK Oy 2008)
Kiova
Kiova on ukrainan kielessä Kijiv, Ukrainan tasavallan pääkaupunki Dneprin ja sen sivujoen Desnan yhtymäkohdassa. Kiovassa asuu n. 2,6 miljoonaa asukasta (2001). Kiova on Itä-Euroopan vanhimpia ja kauneimpia kaupunkeja. Se on tärkeä rautatie-, maantie-, joki- ja lentoliikenteen keskus. Se on myös huomattava kauppa- ja teollisuuskaupunki; kone-, kulkuneuvo-, metalli-, elektroniikka-, kevyttä ja elintarviketeollisuutta. Ukrainan sivistyselämän keskukseksi kehittyneessä Kiovassa on mm. 1834 perustettu yliopisto, useita korkeakouluja, 1867 perustettu ooppera ja konservatorio. Joen länsirannalla olevaa keskustaa luonnehtivat monet puistot ja bulevardit. Huomattavimpia nähtävyyksiä ovat varhaiskristillinen Pyhän Sofian tuomiokirkko (1037) ja Kiovan kaakkoisosassa oleva Venäjän kirkon vanhin luostari, Kiovan Petšerskin luolaluostari (1051, museona vuodesta 1929, osittain luostarina 1942–61).
Kiova oli 882–1169 Kiovan ruhtinaskunnan pääkaupunkina, ja Venäjän kirkon metropoliitta asui siellä. Kiova kuului Liettualle 1362–1569 ja Puolalle vuoteen 1654. Tällöin solmitun sopimuksen perusteella se liitettiin Venäjään 1686. Vuonna 1934 siitä tuli Ukrainan neuvostotasavallan ja 1991 Ukrainan pääkaupunki.
Kirjallisuutta ja lähteitä:
Juha-Antero Puistola, Johanna Suhonen ”Itä-Ukraina – lännen etuvartio” (Docendo 2020) Anna-Lena Laurén, Peter Lodenius ”Ukraina – rajamaa” (Schildts & Säderströms 2015) Arto Luukkanen, akseli Alinkula, Suvi Kaikkonen, Emilia Karjalainen, Venla Kokko, Sonja Leppänen, Eemil Mitikka ja Mimosa Sihvola ”Ukraina kriisissä” (Auditorium 2015) Serhi Rudenko ”Zelenskyi – Vapauden näyttämöllä” (Tammi) Régis Genté, Stéphane Siohan ” Volodymyr Zelenskyi – Sodan sankari” (Otava) Johannes Remy ”Ukrainan historia” (Gaudeamus 2015) Richard Sakwa ”Taistelu Ukrainasta – kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät” (Vastapaino 2016) Anne Applebaum ”Punainen nälkä – Stalinin sota Ukrainassa” (Siltala 2018) Herman Gummerus ”Ukrainan murrosajoilta – kuusi kuukautta lähetystön päällikkönä Kievissä” (SKS 2018) Luke Harding ”Hyökkäys – Venäjän verinen sota ja Ukrainan selviytymistaistelu” (Into kustannus)
Opinnäytetöitä:
Satu Pelasoja ”Voittoa tavoittelemattoman organisaation markkinointisuunnitelma Case: Apua Ukrainan pakolaisille -projekti” (Opinnäytetyö 2015 Laurea) https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/103776/OntSatuPelasojaPDF2.pdf;jsessionid=F7F0A90B69556C5DF2C3AF8B5702C0FE?sequence=1
Jesse Rautakoura ”Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen vaikutus Suomen kyberturvallisuuteen” (Turun AMK 2023) https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/790416/Rautakoura_Jesse.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Nadine Hägg ”Ukrainan sodan vaikutus suomalaisten matkailukäyttäytymiseen” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Matkailun koulutusohjelma Opinnäytetyö 2022) https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/782861/H%c3%a4gg_Nadine%20_ont.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Aleksi Usano ”Side, joka kestää Ukrainaan lähteneiden vapaaehtoisten suomalaisten taistelijoiden ryhmäytyminen ja uskonnolliset kokemukset kognitiivisen uskonnontutkimuksen näkökulmasta” (Maisterintutkielma Kulttuuriperinnön maisteriohjelma Uskontotiede Humanistinen tiedekunta Helsingin yliopisto Marraskuu 2022) https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/351737/Usano_Aleksi_SideJokakestaa_2022.pdf?sequence=3
Linkkejä:
https://www.facebook.com/kirkkomaailmanvalo
Kommentit (0)