Keskustelu maahanmuutosta on vaikeaa mutta välttämätöntä

Niin sanottua maahanmuuttokriittistä ”ääriväkeä” kauhistellaan. Heillä on rajua kielenkäyttöä, vihapuhetta ja arvot päälaellaan. Joillakin varmaan onkin, se on surullista, ja siihen on syytä puuttua.

Vielä murheellisempaa on kuitenkin niin sanotun suvaitsevaisen väen siveä kaunaisuus. Sanavalinnat voivat olla hillitympiä, mutta syyllistäminen on yhtä fanaattista ja leimaaminen siekailematonta.
Sileä ja kaunis lyömäase tekee yhtä kipeää kuin alkeellinen nuijantynkäkin. Kyllä silotellullakin kielenkäytöllä voidaan satuttaa ja saada pahaa aikaan.

Suvaitsevaiset vaikuttajat kierrättävät mielellään rasismin uhrien kokemuksia. Usein maahantulijoiden ihmisoikeudet ovat tärkeässä roolissa. Sinänsä se on oikein. Moni meistä on huolissaan turvan hakijan kohtalosta maassamme tai maasta poistettaessa. Kipeitä tilanteita on ollut.

Sitä minun on kuitenkin vaikea ymmärtää, että kantaväestön ihmisoikeudet voidaan ohittaa niin kevyesti kuin keskustelussa tapahtuu. Avointen rajojen politiikka on tuonut maahamme myös paljon huonosti sopeutuvaa, räyhäkästä ja rikollista sakkia. Kun uhkaavat tilanteet konkretisoituvat katuväkivallaksi, jää moni kantasuomalainen vain miettimään, että mitä minä tein väärin. Ei voi edes puhua asiasta, että ei vain leimautuisi rasistiksi.

Näin kävi eräälläkin kauppareissulla: Saleen pelastautui vanha pariskunta pelosta täristen. Sanoivat, että eivät ole rasisteja, mutta kun se mies alkoi potkia heidän autonsa kylkiä eivätkä he voineet mitään. Näin sen riehujan minäkin, oli erittäin isokoinen ja raivopäinen henkilö, joka oli saapunut Afrikasta maahamme ilmeisesti hakemaan ”turvaa”. Hetkeä aikaisemmin kadulla hän aivan kuin haki katseellaan ketä pääsisi lyömään. Mietin, pitäisikö ilmoittaa ja kenelle.

Maamme on muuttunut turvattomammaksi. Monikulturistien unelmat diversiteetin hyvää tekevästä vaikutuksesta eivät aina ole totta. Liian paljon toisistaan poikkeavat kulttuurit eivät sopeudu, jos molemminpuoleista kunnioitusta ei synny. Tulijoita on ollut niin monenlaisia, ja turvan hakijoissa vainottuja ja jopa heidän vainoojiaan.

Vuosien ajan olen ollut huolissani kristittyjen turvapaikanhakijoiden puolesta. He ovat usein puun ja kuoren välissä sekä lähtömaassaan että täällä. Hyvinkin kiltit nuoret kristityt ovat joutuneet Suomessa suomalaisen katuväkivallan kohteeksi. Toisaalta vanhakantaiset maanmiehet voivat olla uhka. Seurakunnasta vastaanottokeskukseen palaava saattoi joutua sakinhivutuksen kohteeksi, sen huomasimme jo varhaisessa vaiheessa.

Kunnioitus voi syntyä. Se kasvaa ainakin avoimen keskustelun ja rajojen asettamisen myötä. Suomalaisen elämäntavan ja yhteiskunnan säännöt on tehtävä tulijoille syvällisemmin selviksi. Ehkä myös kantasuomalaisten on pystyttävä puhumaan enemmän kokemuksistaan. On niitä huonosti käyttäytyviä suomalaisiakin — valitettavasti.

Tarvitaan myös ulkorajoillamme tapahtuvaa kontrollia, sillä kaikkia tulijoita emme tosiasiassa voi jatkossa ottaa maahamme. Kontrolli toteutuu joko rajoilla tai myöhemmin yhteiskunnan sisällä, en näe syytä viivyttää väistämätöntä. Hitaasti ja viiveellä tapahtuva palautus ei ole mielestäni sen inhimillisempi kuin nopea asian selvitys jo rajalla olisi.

Pentti Tepsa

PenttiTepsa

Evankelis-luterilainen pastori, kirkkoherra Kemijärveltä. "Lukee rautalankaa ja kirjoittaa kettinkiä."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu