Kun eläimet eivät tiedä, että talousmetsässä ei voi elää…Osa 2

Ystäväni Kari P. kommentoi kuvaa toisaalla ”Talitintti saapuu idän suunnasta ja heti on rajaurpiainen siipi pystyssä”. Itse epäilin urpiaisen matkivan John Travoltaa. Kuva on vihjaus siitä, että jos luulet tai tiedät tämän blogin aiheen ärsyttävän,  niin säästä itseäsi ja lopeta tähän.

Tämä on jatkoa aiempaan tarinointiin ja kuvatykitykseen kuinka jossain voi asiat olla toisin eli on lintuja ja muita elikoita talousmetsässä, vaikka kovasti yritetään antaa mielikuvaa, ettei näin olisi.

Kuvat ovat omiani ja otettu talomme erkkerin tai keittiön ikkunoiden läpi. Elikoita ei ole odotettu tai kytätty ikkunassa, vaan ne  kuvattu, jos ne sattumalta havaittu sillä vehkeellä mikä on milloinkin käteen sattunut, digipokkari, kännykkä tai kiinteällä optiikalla varustetulla ”järkkärin” tyylisellä kameralla. Pääsääntöisesti kameran asetukset ovat täydellä automatiikalla.

Hesarissa oli artikkeli, jonka kommenteissa mainittiin spondaaminen, mikä on sitä, että tunnistetaan laji, kun se sattumalta tulee vastaa. Tämä on juuri sitä. Tunnen kohtalaisen huonosti lintuja ja apuna tunnistuksessa ja määrityksessä käytän pääsääntöisesti jyväskyläistä gurua Harri H:ta. Häneltä tulee myös aika kattavasti infoa kustakin yksilöstä.

Lintujen ruokinta aloitetaan, kun maahan on satanut reilusti lunta.

Taloamme ympäröi eri kasvuvaiheessa olevat talousmetsä.

 

Juha Hämäläisen kommentissa ”Yliopiston erikoisasiantuntijat Kalliossa ja ympäristötieteen dosentit Krunikassa ovat poissa tolaltaan. Blogistin pihalta puuttuvat mm pulut”. Ei puutu enää. Nämä pulut tupsahtivat omenapuuhumme tammikuussa 2023 aivan juukelimmoisessa lumimyräkässä ja jatkoivat jonnekin muutaman hetken huilattuaan.

Kuusitianen yllä ja alla. Jäi kuva pois edellisestä blogista, kun kolopesijöistä mainitsin.

 

Tikli tuli pihallemme 25.3. 2022
En ollut ennen nähnyt.

Järripeipot ovat olleet  aina keväisin ja kesäisin pihapiirissämme.

Ihmettelin tätä hieman varpuselta näyttävää lintua ja Harri H. kertoi sen olevan pajusirkku.

Kurkia ei tarvitse kyttäillä, kyllä ne ilmoittaa saapumisestaan ennen kukkoa. Harvoilla on kurkia pihalintuina.

Oravapesue pitää puolensa. Kuvassa on 5 oravaa, joista yksi on poikittain  alimmassa ruokintalaitteessa vasemmalla.

Teeri

Kanalintuja pellonreunan talousmetsässä 2022

Todennäköisesti tiltaltti.

Kalasääski evään kanssa liikkeellä. Nojatuolista telkkaria katsoessa näin viereisestä ikkunasta linnun lähestyvän ja nappasin kameran ja ehdin kuvata ennen taloa 90 mutkan tehneen linnun erkkerin ikkunasta. On jo sen verran kaukana, että ei ole oikein tarkka enää.

Nojatuolista huomasin käen ja lapinpöllön langalla.

Samaisella langalla haarapääskyt ruokaa pyytämässä.

Ujo harmaapäätikka

Varpuspöllö. Kävi monena iltana tuossa samalla langalla, mutta niin myöhään, että näki vain ääriviivat, mutta tuolloin saapui aiemmin. Varpuspöllö on hauska heppu pimenevinä syysiltoina viheltelemässä ympäri pihaa. Kun vihellykseen vastaa, niin aika nopeasti se on lähistöllä viheltämässä. En tiedä onko utelias vai onko antamassa pataan reviirille tulleelle.

Kuvattu syksyllä 2022. Harri H:n mukaan on saman kesän tuulihaukan poikanen. Rengastuspaikasta ei tietoa. Taas huomattu ensin nojatuolista käsin istumassa tolpan päässä ja itse asiassa kuvattukin nojatuolista.

Luulin lehtopöllöksi, mutta Harri H. oikaisi, että on viirupöllö.

Viirupöllö torkuskeli tuossa jokusen tunnin. Herätti oravan kiinnostuksen ja se kävi haistamassa pöllön varpaita. Siitä en ehtinyt saada kuvaa, mutta oli tässä kuvassa sentäs vielä siinä lähellä seinässä. Kuvattu 22.11.2022.

Subjektiivisena näkemyksenä sanoisin, että on sitä elämää aika lailla talousmetsissä.

The end, tällä erää.

 

 

Pertti Niemi
Sitoutumaton Jyväskylä

FM Jyväskylän yliopistosta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu