Maailman vanhimmasta ammatista

Maailman vanhin ammatti on tuomarin työ. Se on pääteltävissä esihistoriallisten fossiililöytöjen perusteella.

Runsaat 2,5 miljoonaa vuotta sitten ilmaston kylmeneminen johti Afrikan sademetsien harvenemiseen. Se pakotti muinaisten edeltäjiemme, Homo-suvun ensimmäisten lajien laumat opettelemaan elämistä metsäisillä savanneilla. Ja se taas oli mahdollista vain tuomarin työn varassa.

Sademetsien harveneminen merkitsi kasvisravinnon vähenemistä. Sen sijaan aukeammilla metsämailla oli tarjolla lihaa, koska siellä liikkui nautaeläinten laumoja ja oli mahdollista löytää enemmän eläinten haaskoja.

Homo-suvun ensimmäiset laumat siirtyivät sekaravintoon. Lihan syömisestä tuli säännöllistä. Se näkyy löydettyjen fossiilien hampaista. Edelleen tuolta ajalta löydetyistä eläinten luissa on havaittu alkeellisen kivityökalujen jälkiä.

Siirtyminen sekaravintoon edellytti työnjakoa: metsästäminen vaati voimaa ja nopeutta ja oli lähinnä koiraiden puuhaa, naaraat ja niiden hoitamat poikaset sekä vanhukset keräilivät kasvisravintoa. Se edellytti myös ravinnonjakoa, joka tapahtui valvotusti lauman leirissä.

Uusi toimeentulotapa korosti lauman yhtenäisyyden merkitystä. Lähtö sademetsistä oli varmasti pelottavaa – puustoltaan harvemmilla metsämailla ei aina ollut mahdollista paeta puihin vaaran uhatessa.

Toiseksi siirtyminen yksilöllisestä lauman yhteiseen ravinnonhankkimiseen vaati lauman kaikkien jäsenten huomioon ottamista ravintoa jaettaessa. Koiraat metsästivät pienissä ryhmissä. Jos yksi ryhmä sai saalista ja toinen ei, onnekkaamman ryhmän oli jaettava lihaa myös ilman saalista jääneille koiraille. Henkilökohtaiset mieltymykset tai sukulaisten suosiminen eivät saaneet nousta ratkaisevaan asemaan ravinnon jaossa.

Monilla kehittyneillä eläimillä on alkeellista reilun pelin tajua. Kokeissa on havaittu, että esimerkiksi simpanssi protestoi, jos se huomaa, että toinen saman tehtävän suorittanut lajitoveri saa makoisamman palkinnon kuin se itse.

Homo-suvun lauma saattoi selviytyä vain reiluun peliin perustuvalla yhteistyöllä. ”Tuomareita” olivat ne, jotka huolehtivat muita enemmän kaikkien etujen huomioimisesta, ratkoivat riitoja, muistuttivat ravinnon jakoa koskevien sääntöjen noudattamisen tärkeydestä, vaativat pontevimmin sääntöjä rikkoneiden rankaisemista ja tekivät ehdotuksia sääntöjen kehittämiseksi.

”Tuomarin” toiminta teki työnjaon keräilijöiden, siis vanhusten ja poikasista huolehtivien naaraiden, ja koiraiden välillä mahdolliseksi. Naaraiden oli tiedettävä, että koiraat jakaisivat saamaansa lihaa heille. Koiraiden oli tiedettävä, että jäätyään ilman metsästyssaalista ne saisivat osan naaraiden keräämistä kasviksista. (Sukupuolten suhteiden tasa-arvoisuudesta kertoo se, että kokoero koiraiden ja naaraiden välillä supistui esimerkiksi simpansseihin verrattuna.)

Näin ollen tuomarin työ oli ensimmäinen ”ammatti”. Senkin jälkeen, kun ”metsästäjän” ja ”keräilijän” ”ammatti” oli syntynyt, se oli edelleen lauman selviytymisen kannalta tärkeintä työtä.

Fossiililöydöt osoittavat, että Homo-suvun laumoissa vanhuksia kunnioitettiin. Luulöytöjen perusteella on todettu, että laumoissa huolehdittiin myös sellaisista vanhoista yksilöistä, jotka ilmeisten vammojen vuoksi eivät kyenneet itse osallistumaan ravinnonhankintaan, mutta elivät pitkiä aikoja vammojen syntymisen jälkeen. Eli heitä elätettiin.

Miksi? – Kaikki tieto oli silloin suullista. Vanhuksilla oli kokemusperäistä tietoa terveellisistä ja myrkyllisistä kasveista, sääilmiöistä, eläinten tavoista jne. Mutta tärkein tieto koski varmasti lauman olemassaololle elintärkeää reiluun peliin perustunutta jakoa. Olihan lauman toimeentulo ennen kaikkea sen varassa.

 

Lähteet, joihin edellä esitetyt johtopäätökset perustuvat, löytyvät äskettäin ilmestyneestä kirjastani Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty, joka on ensimmäinen osa kirjasarjassa ”Ehdotus ihmiskunnan uudeksi historiaksi”.

Kirja, kuten koko sarja, perustuu filosofi Matti Puolakan (1947–2018) elämäntyöhön. Puolakka on Suomessa tuntematon johtuen pääasiassa suomettumisesta: hän kuuluu siihen harvalukuiseen joukkoon, joka arvosteli suomettumista ja Neuvostoliittoa 1970- ja 1980-luvuilla ja joutui siksi mielipidevainon uhriksi ja eristetyksi. Suomettumisen pitkä varjo vaikutti myöhemminkin ja johti mm. siihen, että Puolakka keskittyi filosofiseen työhönsä ja pysytteli poissa julkisuudesta. Suomettumistutkimuskin on sivuuttanut hänet – meidät kaikki! – hiljaisuudella.

 

Ihmiskunnasta on tullut uhka omalle olemassaololleen. Ilmastokatastrofit, pandemiat ja hyökkäyssotien katsominen läpi sormien ovat esimerkkejä siitä. Mitä opittavaa meillä on esihistoriasta siinä suhteessa?

”Tuomareita” – jotka puolustavat oikeudenmukaisuutta yhteiskunnan säilyttämiseksi elinkelpoisena – kuunnellaan nykyisin vähemmän kuin heitä kuunneltiin Homo-suvun laumoissa runsaat kaksi miljoonaa vuotta sitten. Muuten emme olisi itsetuhon uhan edessä.

Mitkä ovat tämän ajan tärkeimpiä ammatteja? Keiden sanat ja teot ratkaisevat, mihin ihmiskunta on menossa? – Vallitseva kehitys näyttää viittaavan, että tämän ajan tärkeimpiä ”ammatteja” ovat fossiilienergian tuottajat ja heitä rahoittavat pankkiirit ja sijoittajat. Heidän etujaan puolustavat ne poliitikot, jotka sallivat maidensa olla riippuvaisia fossiilienergian tuottajista, vaikka nämä olisivat esimerkiksi käyneet vuosia hyökkäyssotaa naapurimaassaan. Heidän etujaan puolustavat ne taloustieteilijät, jotka laskevat ihmiskunnan elinehtoja tuhoavan toiminnan tuottavaksi työksi.

Itsetuhoisuus vienyt ihmisen alemmaksi kuin Homo-suvun ensimmäiset lajit, jotka eivät olleet ihmisiä, eihän niillä ollut inhimillistä tietoisuutta. Kuten jo Aristoteles aikoinaan totesi, ”väärämielinen” ihminen on ”miltei toivoton” olento. Ihmiskunnan (esi)historia opettaa kuitenkin, että Homo-suku on oppimiskykyinen ja kykenee tuhonsa edessä kehittämään keskinäisiä suhteitaan.

Mutta elleivät ihmiskunnan arvostukset muutu, ihmiskunnan viimeinen ammatti on haudankaivaja.

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu