Sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä 75 vuotta

Kansakunnan sijaiskärsijät  Wikipedia

Jatkosodan jälkeinen oikeudenkäynti sodan ajan poliittisia päättäjiämme vastaan oli melkoinen näytelmä, suorastaan farssi. Tosin tuomittujen kohdalla voidaan puhua tragediasta. Kahdeksaa arvostettua suomalaista poliitikkoa syytettiin hyökkäysodan aloittamisesta, sen jatkamisesta ja rauhan estämisestä, mutta oikeudellisesti kestämättömin perustein. Oikeudenkäynnin osoittivat varsinkin pääsyytetyt Risto Ryti ja Väinö Tanner selvin puolustuspuheenvuoroin tarkoitushakuiseksi poliittiseksi ajojahdiksi. Sen ”primus motorina” toimi oikeusministeri Urho kekkonen, omaa poliittista uraansa koittaen pönkittää. Häntä ohjeisti tarvittaessa Liittoutuneiden valvontakomission neuvostoliittolainen osapuoli marsalkka Zdanovin johdolla. Brittiläiset jäsenet lähinnä vain myötäilivät venäläisiä.

Kyseistä oikeudenkäyntiä varten tarvittiin erityistuomioistuin ja taannehtiva lainsäädäntö. Ne sotivat pahasti suomalaista perustuslaillista oikeuskäytäntöä vastaan. Sen suoranaista pilkkaamista ilmensi tuomareiden jatkuva painostaminen eräiden omien poliitikkojemme, kommunistisen lehdistön, sekä valvontakomission taholta. Syytettyjen puolustuspuheenvuoroja keskeytettiin ja sensuroitiin. Molotov-Ribbentrop-sopimusta, talvisotaa ja sen jälkeistä välirauhan aikaa, jolloin neuvostojohto kohteli maatamme erittäin ikävästi, ei olisi saanut käsitellä, vaikka ne vaikuttivat aivan oleellisesti jatkosodan alkamiseen.

Sotasyyllisinä eri pituisiin vankeustuomioihin tuomitut jatkosodan ajan poliitikkomme eivät olleet heihin kohdistettuihin syytteisiin nähden syyllisiä, eivätkä menettäneet arvostustaan ja kunniaansa, vaan joutuivat eräänlaisiksi kansakunnan sijaiskärsijöiksi. Näin ajatteli suurin osa suomalaisia. Nuo kahdeksan oli Suomen kansa valinnut johtamaan maan asioita niin rauhan kuin sodan aikana. Sen he tekivätkin parhaan tietämyksensä ja kykyjensä mukaan maailmansodan valtaisassa vyöryssä. Silloin päätöksenteko ei voinut aina olla selvää ja suoraviivaista. Jotain jälkikäteistä huomautettavaa päätöksistä voidaan toki löytää kun hakemalla haetaan, mutta linnatuomioon asti ei päätöksistä aineksia vähääkään löydy.

Nyt olisi viimeinkin aika maamme oikeuslaitoksen mitätöidä kyseiset sotasyyllisyystuomiot perusteettomina niin, että tuomion saaneiden henkilöiden syyttömyydestä jää selvä merkintä oikeuden pöytäkirjoihin jälkipolvien huomioitavaksi. Tänä päivänä perusteettomat vankeustuomiot ovat kumoamattomina edelleenkin nähtävissä Sotasyyllisyysoikeuden pöytäkirjoista. Häpeä!

YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa vuodelta 1948 todetaan: ”Ketään ei pidä tuomita rangaistavaksi teoista tai laiminlyönneistä, jotka eivät kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan olleet rikollisia niiden tekohetkellä.”  Tämä julistus tuli voimaan vasta sotasyyllisyysoikeudenkäynnin jälkeen, mutta tuominta oli hallitusmuotomme vastainen jo ennen kyseistä oikeudenkäyntiä. Kummassakaan ei puhuta mahdollisuudesta pakottavasta tarpeesta ( tässä tapauksessa  painostuksesta) rikkoa em. julistusta tai Suomen perustuslakia.

***

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä kannattaa lukea seuraavat teokset:

Toivo T. Kaila Sotasyylliset säätytalossa

Yrjö Soini Kuin Pietari hiilivalkealla

Hannu Rautkallio Sotasyyllisyyden asiakirjat

Lehtinen-Rautkallio Kansakunnan sijaiskärsijät

 

 

 

+4
PerttiRampanen
Sitoutumaton Mänttä-Vilppula

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä.
Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu