Sotavankien kohtelu Ukrainan sodassa (sama kaiku on askelten)

Ukrainan sodan yhteydessä on tullut kaiken aikaa esiin kuinka brutaalisti Venäjä kohtelee sotavankeja: sekä varsinaisia sotilaita, että siviilivankeja. Onko vieläkään itänaapuri liittynyt asiaa koskeviin voimassa oleviin kansainvälisiin sopimuksiin?

Talvi- ja jatkosodan jälkeen piti neuvostosotavangit heti palauttaa kotimaahansa.  (Siellä vangittavaksi.) Näin tehtiin, mutta suomalaisia sotavankeja palautettiin Neuvostollitosta vielä useiden vuosien jälkeen. Neuvostojohto käytti heitä mm. vakoojiensa vaihdossa.

Oheisen kirjan talvisodan alussa 1939 siviilinä vangittu opettaja Hilma Kilkkinen vapautettiin vasta vuonna 1954.

Pitkä matka Siperiaan (Otava, 1997, 343 sivua)

Kuinkahan Petsamon karujen rantojen suomalaiset siviilit uhkasivat Leningradin turvallisuutta vuonna 1939 niin, että heitä piti marrasaamun pimeydessä salakavalasti tulittaa tykein ja konekiväärein?! Leninin kaupungin turvattomuuttahan propagoitiin talvisodan syynä.

Petsamolaiset, Pummangin koulun opettaja Hilma Kilkkinen mukana, vangittiin ja kuljetettiin väkisin helmikuussa Murmanskiin. Muu Petsamon väki pääsi Moskovan-rauhanteon jälkeen palaamaan kotimaahan, mutta Hilmalla alkoi kärsimysten tie. Hänet tuomitiin vakoilijana(!) kahdeksaksi vuodeksi vankileirille. Myöhemmin vankeutta jatkettiin kymmenellä vuodella. Oli mukamas arvostellut tuomiotaan(!) ja Neuvostoliiton oikeuslaitosta. Kilkkiselle tarjottiin vapauttamisen ehdoksi Neuvostoliiton kansalaisuutta ja passia, mutta tämä ei suostunut luopumaan suomalaisuudestaan. Hilma yritti Suomen suurlähetystön kautta palautusta, mutta neuvostoviranomaiset estivät milloin milläkin syyllä paluun. Vasta Stalinin kuoleman jälkeen vapaaksi pääsy onnistui 9.2.1954.

Neuvostoliitossa voitiin rikoslain pykälän 58 nojalla tuomita jokainen maassa asuva tai oleskeleva henkilö koska tahansa vankeuteen. Ellei muuta syytä keksitty, niin syyksi leirituomioon kelpasi neuvostovastaisuus ja -agitaatio. Näin myös Hilma Kilkkisen jatkovangitsemiseen. Ketäänhän ei maassa vangittu syyttä, tätä propagoitiin. Kilkkisen vangitsemiseen ei kuitenkaan ollut pienintäkään toteen näytettyä syytä. Stalinistinen oikeudenkäyttö perustuikin siihen, että syytetyn piti todistaa syyttömyytensä, todistustaakka ei ollut länsimaisittain syyttäjällä. Ja vangitsemisen syyksi ei tarvittu välttämättä edes mitään tekoa, vain epäily siitä mitä syytetty ehkä saattaisi tehdä riitti!?

Järkyttävää luettavaa pienen, syyttömän ihmisen mielettömästä kohtelusta suurvallan johdon käsissä.  – Näin tapahtuu tänäkin päivänä.

+9
PerttiRampanen
Sitoutumaton Mänttä-Vilppula

Paperiteollisuudesta leipänsä tienannut teknikko. Eläkkeellä.
Sitoutumaton, mutta ei kantaa ottamaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu