Ilmiöpohjainen oppiminen

Ilmiöpohjainen oppiminen on pedagoginen lähestymistapa, jossa oppiminen tapahtuu todellisia ilmiöitä ja aihekokonaisuuksia tutkiskelemalla sen sijaan, että keskityttäisiin yksittäisiin oppiaineisiin. Suomessa ilmiöpohjaista oppimista korostetaan etenkin perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa, koska se mahdollistaa oppiaineiden rajat ylittävän, kokonaisvaltaisen oppimiskokemuksen.

Ilmiöpohjainen oppiminen on sisällytetty Suomen perusopetuksen opetussuunnitelmaan (VOPS) erityisesti tukemaan laaja-alaista osaamista ja tarjoamaan oppilaille kokemuksia oppiaineiden rajat ylittävästä, kokonaisvaltaisesta oppimisesta. 

Ilmiöpohjainen oppiminen auttaa toteuttamaan opetussuunnitelman tavoitteita käytännön tasolla, sillä se mahdollistaa oppiaineiden sisältöjen yhteensovittamisen, oppilaiden osallistamisen ja elinikäisten taitojen, kuten yhteistyö- ja ongelmanratkaisukyvyn, kehittämisen.

Ilmiöpohjaisessa oppimisessa oppilailla on suurempi vastuu omasta oppimisestaan kuin perinteisemmissä opetustavoissa, mutta vastuu jakautuu silti oppilaan ja opettajan välille. Oppilaat ovat aktiivisessa roolissa ja osallistuvat projektin suunnitteluun, tiedonhankintaan ja ongelmanratkaisuun, mikä kannustaa heitä ottamaan vastuuta omasta oppimisprosessistaan. Tämä lisää oppilaiden sitoutumista ja auttaa heitä kehittämään itsenäisyyttä, yhteistyötaitoja ja itseohjautuvuutta.

Kuitenkin opettaja on edelleen tärkeässä roolissa ohjaajana ja tukijana. Hän auttaa suunnittelemaan oppimisprosessin, asettamaan tavoitteet ja tarjoaa tarvittavaa tukea oppilaille matkan varrella. Opettaja seuraa oppimisen etenemistä ja varmistaa, että oppilailla on tarvittavat resurssit ja taidot suoriutua projektista. Ilmiöpohjaisessa oppimisessa korostetaan siis oppilaan omaa roolia ja vastuuta, mutta opettaja on edelleen merkittävässä roolissa, erityisesti oppilaiden tuen ja ohjauksen tarjoajana.

Ilmiöpohjaisen oppimisen onnistuminen riippuu vahvasti selkeistä tavoitteista ja opettajan kyvystä ohjata prosessia. Koska ilmiöpohjaisessa oppimisessa käsitellään laajoja aihekokonaisuuksia, oppimisen päätavoitteet voivat jäädä epäselviksi. 

Jos tavoitteet eivät ole alusta asti kirkkaasti määriteltyjä, projektin seurauksena voi olla hajanainen oppimiskokemus, josta puuttuu syvyys tietyillä alueilla. Tämä asettaa opettajalle paljon vastuuta: hänen on pidettävä kokonaisuus kasassa ja varmistettava, että jokainen oppilas saavuttaa keskeiset oppimistavoitteet.

Ilmiöpohjainen oppiminen sopii erityisen hyvin oppilaille, joilla on jo itsenäisen työskentelyn ja ryhmätyöskentelyn taitoja. Toisaalta oppilaat, joilla on oppimisvaikeuksia tai jotka tarvitsevat selkeämpää rakennetta ja ohjeistusta, saattavat kokea ilmiöpohjaisen oppimisen haastavaksi.

Ilmiöpohjainen oppiminen yhdistää oppiaineita, mutta se voi myös johtaa tietojen hajautumiseen ja keskeisten perustaitojen, kuten matematiikan tai kielen yksityiskohtien, vähäiseen harjoitteluun. Esimerkiksi, jos matematiikan sisältö jää osaksi suurempaa projektia, syvällinen osaaminen voi jäädä puutteelliseksi, mikä voi vaikuttaa oppilaan pitkäaikaiseen oppimiseen. Tämä pätee erityisesti oppiaineisiin, joissa tietojen ja taitojen kertaaminen on tärkeää, kuten matemaattisissa laskelmissa tai kielioppirakenteiden omaksumisessa.

Ylläoleva juttu on kirjoitettu tekoälyn antamien tietojen pohjalta leikkaa-liimaa-periaatteella. Korostaisin erityisesti jutun viimeistä kappaletta, jossa kerrotaan ilmiöpohjaisen oppimisen johtavan tietojen hajautumiseen ja perustaitojen jäämiseen puutteellisiksi. Jo didaktisia ja pedagogisia taitoja opiskellessani kauhistelin tällaista lähestymistapaa opetusmetodina. Siinähän opettaja ei ole opettaja, vaan eräänlainen servantti, oppilaan sihteeri, assistentti. 

Pertti

TTK Jyväskylän yliopistosta.
Entinen kotikunta Korpilahti.
Harrastukset: lukeminen, shakki, liikunta.
Alat: tutkimus, opetus.
Ei aktiivipalveluksessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu