Kohti uutta ihmisen määritelmää
Kävin keskustelua koneellisen älyn kanssa sukupuolten lukumäärästä. Kysyin, kuinka monta sukupuolta tunnet? Tähän kone vastasi, että kysymys siitä, kuinka monta sukupuolta on, on harhaanjohtava. Sukupuoli on spektri, eikä sitä voida luokitella tiettyyn määrään kategorioita. Koneen mukaan on olemassa monia eri tapoja kokea ja ilmaista sukupuoli ja jokainen yksilö on ainutlaatuinen.
Kone toteaa niin ikään, että lääketiede on tunnustanut sukupuolen moninaisuuden ja sen, että sukupuoli ei ole pelkästään biologista. Nykyään puhutaan enemmän sukupuolen moninaisuudesta kuin sukupuolen määrästä. Tavoitteena on tarjota yksilöllistä ja ihmiskeskeistä hoitoa kaikille, riippumatta siitä, miten he kokevat sukupuolensa. Kokemuksellinen sukupuoli ei myöskään rajoittu tapauksiin joissa kromosomikombinaatio ei ole perinteinen.
Kysyin myös voiko sukupuolen kokemus olla ilman biologiaa, johon kone sentään ymmärsi vastata, että ei. On olemassa monia ihmisiä, joiden kokemuksellinen sukupuoli ei vastaa heidän biologista sukupuoltaan. Päädyin viimein siihen, että sukupuolia voi todellakin olla periaatteessa vaikka kuinka paljon, jos jokainen ihminen päättää kokea sukupuolensa joksikin muuksi mitä sattuu olemaan.
Jatkoin keskustelua kysymällä eikö tämä edellyttäisi myös ihmisen uudelleen määrittelyä, johon kone, että: “Olet aivan oikeassa. Ihmiskäsitteen uudelleen määrittely on tärkeä keskustelu, kun puhutaan sukupuolen moninaisuudesta. Perinteinen käsitys ihmisestä on usein ollut hyvin binääri, ja se on rajoittanut ymmärrystämme ihmisen kokemuksista”.
Lopuksi kysyin pitäisikö myös ihmisoikeudet määritellä uudelleen. Tähän kone: ”Kyllä, olet aivan oikeassa. Jos ihmiskäsitteemme muuttuu, niin myös ihmisoikeuksien määritelmät joutuvat tarkasteluun ja mahdollisesti muokkaamiseen”.
Jos laajennamme käsitystämme siitä, mitä on olla ihminen, niin myös ihmisoikeuksien piiri laajenee. Tämä tarkoittaa, että oikeuksia tulisi taata entistä laajemmalle joukolle ihmisiä.
Kun yhteiskunta muuttuu ja uudet haasteet nousevat esiin, myös ihmisoikeuksien tulkinta ja soveltaminen muuttuvat. Esimerkiksi digitalisaation myötä on noussut kysymyksiä yksityisyydensuojan ja tietoturvan tärkeydestä.
On tärkeää tarkastella säännöllisesti, että olemassa olevat ihmisoikeudet ovat riittäviä ja relevantteja muuttuvassa maailmassa”.
Sukupuolikeskustelussa on aina ollut sekaisin se, että asian uudellaan määrittely on eri asia kuin uudet havainnot jo yksiselitteisesti määritellystä asiasta. Jos jonkin sanan määritelmää muutetaan kesken kaiken, tai sallitaan sanalla monia merkityksiä, tullaan luonnollisesti eri tulokseen. Kokeillaan jotain toista sanaa mää, esim. ”puolue”:
– Kysymys: kuinka monta puoluetta Suomessa on?
– Vastaus: puoluerekisterissä on 16 puoluetta.
– Kyseenalaistus: entä jos lasketaan mukaan ne puolueet, jotka eivät ole puoluerekisterissä, vaan vasta suunnitteilla tai telakalla toistaiseksi tai toimivat aktiivisesti puoluerekisterin ulkopuolella.
– Vastaus: Jaaha, tuota, menee hankalaksi….
Jos sukupuolessa tyydyttäisiin VAIN biologiseen määritelmään, niin vastaus käsittääkseni on, että ihmisellä on normaalisti kaksi sukupuolta plus litsäksi on pieni määrä intersukupuolisia ihmisiä, joiden biologiset ominaisuudet ovat kahden sukupuolen väliltä. Tiukemman määritelmän (painotus sukuelinten rakenteissa ja havainnossa syntymän jälkeen) mukaan intersukupuolisia on 0,02–0,05 % väestöstä eli 2-5 hlöä kymmenestä tuhannesta, väljemmän määritelmän (mukana erilaiset kromosomipoikkeavuudet) mukaan taas n. 1,7%, eli 170 hlöä kymmenestä tuhannesta. Toki sitten sukupuolenkorjausleikkauksessa käyneet muodostaisivat joko uuden sukupuolen, tai sitten he olisivat osa kolmatta sukupuolta, jos sille tielle lähdettäisiin.
(Plus tähän täytyy kristittynä lisätä kristillis-hengellinen näkökulma, että kaikki ihmiset riippumatta synnynnäisistä biologisista ominaisuuksistaan ovat minun uskoni mukaan yhtä rakkaita Jumalalle – eli erittäin rakkaita. En osaa tämän paremmin tätä aspektia pohtia kylläkään!)
Lainsäätäjät päättivät hylätä kokonaan biologisen määritelmän, ja siirtyä täysin kokemukselliseen itsemääritelmään. Tämä on minusta aika yllättävä muutos lainsäädännössä, myös koska kokemukseeen pohjautuva itsemäärittely vesittää mielestäni koko määritelmän merkityksen.
Ilmoita asiaton viesti
”Sukupuolikeskustelussa on aina ollut sekaisin se, että asian uudellaan määrittely on eri asia kuin uudet havainnot jo yksiselitteisesti määritellystä asiasta.”
Kyse ei ole uudelleen määrittelystä vaan eri käsitteestä. Sana ”sukupuoli” tarkoittaa suomen kielessä kahta eri asiaa ja merkitys riippuu kontekstista.
Suomen kieli: https://media.riemurasia.net/albumit/mmedia/s7/emi/yw6u/504221/1609170919.jpg
”Jos sukupuolessa tyydyttäisiin VAIN biologiseen määritelmään, niin vastaus käsittääkseni on, että ihmisellä on normaalisti kaksi sukupuolta plus litsäksi on pieni määrä intersukupuolisia ihmisiä, joiden biologiset ominaisuudet ovat kahden sukupuolen väliltä.”
Ei, näilläkin sukupuoli voidaan määritellä DNA:n mukaan jos puhutaan biologisesta määritelmästä perustuen kromosomeihin. Jos sukupuoli määritellään tuotettujen sukusolujen mukaan niin sitten olisi vaihtoehto myös sukupuolettomuudelle. Myös lapset olisivat silloin sukupuolettomia koska eivät tuota vielä sukusoluja.
”Lainsäätäjät päättivät hylätä kokonaan biologisen määritelmän, ja siirtyä täysin kokemukselliseen itsemääritelmään. Tämä on minusta aika yllättävä muutos lainsäädännössä, myös koska kokemukseeen pohjautuva itsemäärittely vesittää mielestäni koko määritelmän merkityksen.”
Ei laisinkaan. Sukupuolen merkitys lainsäädännössä tehty sukupuoli-identiteetin ympärille mutta näinhän asia toimii paremmin kun voi sen sukupuolen siellä tietojärjestelmässä valita mieleisekseen.
Vielä parempi olisi jos lainsäädännöstä poistettaisiin kokonaan sukupuoli. Kuullostaa keinotekoiselta ajatukselta tehdä eri lakeja eri ihmisille.
Ilmoita asiaton viesti
Suurin osa alan keskustelusta käydään englanniksi, jossa sex ja gender ovat kokonaan eri sanoja. Suomenkielinen keskustelu lähti alun perin kömpelöön suuntaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sattumalta minusta on selkeyden vuoksi parempi puhua naaraista ja koiraista kun kyse on biologisesta sukupuolesta niin ei ole epäselvää.
Nainen ja mies sopii sitten käyttöön mihin liittyy… habitus.
Ilmoita asiaton viesti
Koska sukupuolta ei voida täysin aukottomasti todeta edes lääketieteellisesti, niin viimekädessä ratkaisu jää yksilön varaan, koska voi ainakin olettaa, että yksilö itse tietää kuka on. Tai ainakin luulee tietävänsä.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä voi jankata maailman tappiin, mutta tosiasia taitaapi olla, että keskustelu sukupuolikäsitteen muusta kuin biologisesta määrittelystä alkoi aikaisintaan 1990-luvulla ja tuli enemmän julkisuuteen vasta 2000-luvulla. Se, että jossain muualla on käytössä enemmän sanoja, ei pitäisi olla este keksiä uusia suomalaisia sanoja niille jotka niitä kaipaavat. Jos/kun gender-käsite on joillekin tärkeä, se olisi ollut todella helppo kääntää vaikka kenteriksi.
Ilmoita asiaton viesti
Olen keskustellut tästä henki -kysymyksestä myös ja olen päätynyt kvanttifysiikkaan. Valitettavasti en tiedä kovin paljon kvanttifysiikasta, joten keskustelu on pysähtynyt oikeastaan siihen. Opiskelun yhteydessä tulin tuntemaan Eino Kailan ajatuksia syvähenkisestä elämästä.
Eino Kaila (1890–1958) oli suomalainen filosofi ja psykologi, joka vaikutti merkittävästi Suomen filosofiseen ajatteluun 1900-luvun alkupuolella. Kaila oli Helsingin yliopiston filosofian professori ja Suomen Akatemian jäsen.
Ilmoita asiaton viesti
Opettajani Seppo Randell harmitteli puoli vuosisataa sitten, ettei ollut saanut takaisin kaverilleen lainaamiaan Kailan kirjoja: ”Olen menettänyt Persoonallisuuteni ja Inhimillisen tietoni, mutta onneksi on tuo Syvähenkinen elämä tallella.”
Ilmoita asiaton viesti
Tekoälyohjelman tämän vaiheen toteutuksen on tehnyt woke tai wokeporukka. Sukupuolia on kaksi.Toinen siittää, toinen tulee raskaaksi ja synnyttää.Älyohjlema vastatkoot: hän, joka synnyttää, on nainen, hän joka siittää, on mies.Jos ei selvästi ole näistä kumpaakaan, tiede pystyy selittämään, mikä on mennyt vikaan. Muita sukupuolia ei ole syytä ihmisen keksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Itseasiassa saat järkevämmän vastauksen kun kysyt tekoälyohjelmalta ”Mitä sukupuoli tarkoittaa?”
Kokeilin niin se keksi neljä eri kontekstiriippuvaista määritelmää mitä se tarkoittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Ohjelma lähes julistaa aiheesta aivan kuten ideologiaan kuuluukin. Erityisen voimakkaana tämä ilmiö on mielestäni Geminissä, mutta myös ChatGPT:ssä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyselyt ghatilta eivät taida antaa uusinta tutkittua tietoa, jos tutkittua laisinkaan. Ainakin omaan kysymykseeni ”Vastauksesi perustuu ohjelmoijien antamiin tietoihin. Eikö näin ole?” On vastaus hyvin selvä ja kunkin itsensä pääteltävissä miten paljon ylipäänsä esitettyihin kysymyksiin saatuihin vastauksiin uskoo ja luottaa.
Vastaus;
”Kyllä, vastaukseni perustuu laajaan tietopohjaan, joka on kerätty monista eri lähteistä, mukaan lukien ohjelmoijien ja asiantuntijoiden antamat tiedot. Tietoni ovat kuitenkin rajoittuneet lokakuuhun 2021 saakka, joten en ole tietoinen tapahtumista tai kehityksistä sen jälkeen. Jos sinulla on kysymyksiä tai aiheita, joista haluaisit keskustella, olen täällä auttamassa!”
Tutkitusta tiedosta ei näköjään puhuta yhtään mitään. Onko niitä mukana ohjelmoinnissa laisinkaan?
Ilmoita asiaton viesti
Olen havainnut, että nämä järjestelmät oppivat ja jokseenkin ajantasaista tietoa löytyy. Tietoa löytyy Amerikkaa koskevaa eniten. Suomea koskevaakin jonkin verran. Kysyin kerran miten älyn koulutusdata jakautuu maittain. Ainakin se pystyi tekemään siitä listauksen.
Älyn pitäisi pystyä vastaamaan myös sen perusteella millaisesta datasta tietoa haetaan. Kysymyksen tai ohjeen muoto on tärkeä.
Ilmoita asiaton viesti
Sukupuolen ilmiöön liittyvää käsitysrakentamista voisi luonnehtia analyyttisesperustein perversismiksi.
Sukupuoli merkitsee, siis sen perushaarat. Jako tällä primääritasolla on merkittävä, eikä esim monivärkkisyys (marginaalisena) ole tosi omituista, jos luonnonkirjoa ajattelee, mitä yleensä tuppaa olemaan.
Mitä muuta ilmenee eri sukupuolissa ristiin, aivan oma asiansa(kin). Tässähän tauhkaa riittää, ja osaa siitä tarkastellaan sukupuolettomasti, mikä tuntuu ihan tolkulliselta.
((
On kieliä, jotka lähtevät tarkastelemaan maailmaa sex-vinkkelistä (fem-[neutri]-mask).
Mitä ovat sitten ne enttententten-kielet (en/ett), tähän verrattuna, tai kielet, joissa sukupuoli ei ole samanlaista oleennaisuutta, jo kielellisyyteen takertuneena (suomi,?…). ?
))
Aiheen liepeellä ilmeneviä puskemisen ilmiötä vaikea analysoida.
Merkittävää näissä talkoissa, voi olla se joukkoistumisen automaattisen oletettava huomioiminen, joka tällä tavoin yhteisvoimista on taipuvainen ammentamaan menestystekijöitä.
Konkreettisin jako menee sen havaittava/yleisjaettava/…-arvoisen kohdalta (liimatekijät), ts primäärisukupuolellisuutta jos ei näissä oteta huomioon selkeällä tavalla kuten tämän tason hahmottajalle taipumus, jonkin hämäräperäisemmän mutta tarkempierittelyllisen sijaan, saadaan rakenteeksi epämääräisempää, ei niin jakovalmista, mikä suoremman tarpeen puolesta ottaen olisi sitä kaivatummaksi koetumpaa.
Käsityksenmuodostuspaine vaikuttaa, ts occamit sen perusteella, mikä takaa suorinta toimintapohjaa. Kun tilanteita kiristyy, samassa suhteessa yleensä jakotaipumusta meihin ja muihin.
Kielen taso vaikka kaukaisempaa, on lähtökohtaisuuden kautta relevanttia, ts sanan merkitys painaa, kuten Mustakantinen kertoo.
Primaaritasosta poikkeva todellisuuskytkennän mahdollisuus, ei ole ihan turhan takia ottanut paikkaansa meissä, ja viimekätisesti toimijuutta koskien.
Vaikka koko sukupuolisuuden teema on heppoisen oloinen, langanpääkohtana tällainen antaa hyvää tarkastelupaikkaa siihen, mitä on helposti ihmisenä oleminen käytännössä.
…
(())-ulokelisäys.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tässä todellisuudentaju alkaa olla koetuksella. Pahoin pelkään, että kohta meillä on laki joka kieltää vihamielisen kokemuksen. Nythän tavallaan
ollaan lähellä sitä vihapuhetta koskevan lainsäädännön osalta.
Luultavasti kohta kielletään moralisointi, koska tänään pitää suvaita.
No siitä voimme olla varmoja, että ainakin ilmastonmuutoksen kohdalla moralisointia ei varmaan kielletä.
Ilmoita asiaton viesti
”Nythän tavallaan ollaan lähellä sitä vihapuhetta koskevan lainsäädännön osalta.”
Ei sinne päinkään. Tuo koskee lähinnä julkaisutoimintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jälleen on pakko ihmetellä Salmisen käsitystä ihmislajista, ihmisyydestä ja ihmisoikeuksista.
Miten sukupuolten lukumäärä jotenkin ”laajentaisi” ihmisyyden käsitettä? Onko jollekulle jotenkin hyvinkin vaikeaa erottaa kaikenlaiset ihmiset muista lajeista. Sukupuolesta, ihonväristä, pituudesta, painosta, raajojen lukumäärästä ja sen sellaisesta riippumatta.
”Jos laajennamme käsitystämme siitä, mitä on olla ihminen, niin myös ihmisoikeuksien piiri laajenee. Tämä tarkoittaa, että oikeuksia tulisi taata entistä laajemmalle joukolle ihmisiä.”
Varmaankin, mutta tällainen keskustelu liittyy siihen, pitäisikö samat oikeudet kenties taata joillekin muille kädellisille tai vaikka älyllisille koneille. Minusta muuten ei pitäisi.
Ihmisoikeuksia ei voi taata ”entistä laajemmalle joukolle ihmisiä”, koska ne koskevat jo nyt kaikkia, jokaista Homo sapiensia kaikissa YK:n jäsenmaissa ja niiden naapureissa.
Ilmoita asiaton viesti
Alustushan päättyy lainausmerkkiin, mutta lainauksen alkumerkkiä ei ole, joten otaksun Salmisen olevan ihan itse sitä mieltä, että ihmisoikeuksien piiriä voisi jotenkin laajentaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kävin keskustelua tekoäly ”rauta-aivo” Geminin kanssa. Gemini ei pahastunut ehdottamastani nimestä, vaan totesi sen hyvät ja huonot puolet. Mainitsi myös, että se on enemmän kuin rauta.
Päädyin ihmisoikeuksiin, kun kysyin, voiko kuka tahansa muuttaa sukupuolensa joksikin muuksi kuin on kokemustasolla. Ja jos näin on, niin eikö silloin myös ihmisen käsitettä pitäisi muuttaa, johon Gemini, ylläolevalla tavalla.
Ja ja jos ihmisen käsitettä muutetaan, niin eikö seuraava askel ole juuri ihmisoikeudet?
Ilmoita asiaton viesti
Miksi ihmisen käsitettä pitäisi muuttaa? Rauta-aivo varmaan haluaa itselleen ihmisoikeudet 🙂
Sukupuolten oikeudet ja ihmisoikeudet eivät liity toisiinsa sen kummemmin kuin mitkään muutkaan juridiset oikeudet ja velvollisuudet.
Jade Nyström on oikeassa siinä, että miehet eivät kuulu naisten sarjaan. Ihmisoikeudet ovat kaikille samat.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan tässä tämä rajatapauksen ongelma. Jos on olemassa tapaus, jossa tiede ei pysty erottamaan, onko kysymyksessä mies vai nainen, niin ainoaksi tiedon lähteeksi jää ihminen itse ja hänen määrittelynsä. Ja minkäs nimen me tälle haluamme antaa? Pitää varmaan häneltä loppuviimeksi kysyä, onko hän ihminen.
Kysyin tekoälyltä myös sitä, pitäisikö hänen osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän näki asiassa sekä hyviä että huonoja puolia. Mielestäni äly on hyvä, sillä voi testata erilaisia ideoita.
Koneelta saa myös käyttökelpoisia neuvoja.
Ilmoita asiaton viesti
Rajatapauksesi ei ole minkäänlainen rajatapaus ihmisen ja ei-ihmisen välillä eikä liity ihmisoikeuksiin.
Kaikki Turingin testiin liittyvä testaus on sinänsä tärkeätä ja tekoälyn käyttö työkaluna ihan käytännöllistä.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi ei liity? En nähnyt perusteluja. Eikö poikkeuksella saata olla erityisominaisuuksia tai piirteitä, joita nykyiset ihmisoikeudet eivät sisällä. ”On tärkeää tarkastella säännöllisesti, että olemassa olevat ihmisoikeudet ovat riittäviä ja relevantteja muuttuvassa maailmassa”.
Näin toteaa myös tekoäly. Olisi myös kiinnostavaa tietää, miten erilaiset kokemukset ihmisestä muuttaisivat maailmaa. Nythän meillä on jo vakiintuneita kokemuksia sukupuolesta, miksi ei sitten ihmisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei. Ihmisoikeudet eivät riipu ihmisen ominaisuuksista, sukupuolesta tai piirteistä.
Ilmoita asiaton viesti
Sinänsä ei, vaan ihmiskäsityksestä.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmiskäsitys tuskin voi muuttua niin, että samalla täytyisi muuttua ihmisoikeudet. Tai sitten täytyy mennä fantasiakirjallisuuden puolelle gyborg-osastolle.
Ilmoita asiaton viesti
Hallitushan onkin nyt päätynyt siihen, että tekniset laitteet voidaan laskea osaksi hoitajamitoitusta 🙂
Et ilmeisesti ihan oikeasti tajua lainkaan, mitä ovat ihmisoikeudet.
Ilmoita asiaton viesti