Totuuden moninaisuus uhka yhteiskunnalle

Nyky-yhteiskunnassa totuuden käsitys on muuttunut radikaalisti. Aikaisemmin totuus nähtiin yksiselitteisenä ja kiinteänä käsitteenä, jonka avulla oikea voitiin erottaa väärästä. Nyt elämme ajassa, jossa jokaisella on oikeus valita oma totuutensa, ja muiden on hyväksyttävä nämä tulkinnat – rangaistuksen uhalla. Vaikka tämä moninaisuuden ja vapauden korostaminen kuulostaa edistykselliseltä, on syytä pohtia, onko totuuden suhteellistuminen todella kestävää.

Kun totuus relativisoidaan ja jokaisella on oikeus omaan versioonsa siitä, häviää mahdollisuus yhteiselle todellisuudelle. Yhteiskunta perustuu yhteisille säännöille ja arvoille, mutta jos jokainen voi vapaasti päättää, mikä on hänen totuutensa, miten enää voimme toimia yhdessä? Miten voimme ylläpitää oikeusjärjestelmää, joka nojaa selkeisiin periaatteisiin oikeasta ja väärästä, jos totuuden ja moraalin käsitteet hämärtyvät?

On väitetty, että totuuden moninaisuus on ihmisoikeus. Jokaisella tulisi olla oikeus uskoa siihen, minkä kokee todeksi. Tämä ajatus voi kuitenkin johtaa ongelmiin, kun subjektiiviset totuudet törmäävät. Oikeudenmukaisuuden ja lain on perustuttava johonkin pysyvään, ei siihen, että jokainen voi määritellä oikean ja väärän omista lähtökohdistaan. 

Ajatus siitä, että kaikkien totuuksia on kunnioitettava rangaistuksen uhalla, uhkaa heikentää yhteiskunnan perustaa. Miten voimme enää soveltaa lakeja, jos jokaisella on oma tulkintansa niistä? Tämä ei ole vain filosofinen kysymys, vaan sillä on konkreettisia vaikutuksia. Jos totuus on jokaisen oma valinta, mistä löytyy moraalinen selkäranka, joka ylläpitää yhteiskunnan sääntöjä?

Tänä päivänä puhutaan myös eläinten oikeuksista ja tunteista, mikä on tärkeä ja tervetullut keskustelu. On totta, että eläimillä on tunteita ja kykyä kärsiä, ja niiden oikeuksia tulisi kunnioittaa. Mutta kuinka pitkälle olemme valmiita menemään tässä kehityksessä? Voimmeko todella väittää, että myös eläimillä on ”totuus”, jota meidän on kunnioitettava? Entä kasvit? 

Ajatus siitä, että kasveilla voisi olla jonkinlainen käsitys totuudesta, saattaa kuulostaa absurdilta, mutta voimme jo kuulla tällaisia pohdintoja erityisesti luonnonsuojelun yhteydessä. Kuinka pitkälle eettinen ajattelumme voi venyä, ennen kuin se menettää merkityksensä? Kun keskitymme kunnioittamaan yhä useampien elollisten olentojen ”totuuksia”, saatamme unohtaa, että ihmisellä on erityinen vastuu eettisistä valinnoista.

Yksi totuuden moninaisuuden vakavimmista seurauksista on sen vaikutus lakiin ja oikeuteen. Jos rikosta ei enää nähdä lain rikkomisena vaan ”oikean toiminnan moninaisuutena”, kuten jotkut ovat alkaneet väittää, koko oikeusjärjestelmämme romahtaa. Lain täytyy perustua selkeisiin ja yleisesti hyväksyttyihin käsityksiin oikeasta ja väärästä. Jos nämä käsitykset häviävät, miten enää voimme suojella yhteiskuntaa mielivallalta?

Oikeuden moninaisuus voi kuulostaa vapauden lisäämiseltä, mutta se johtaa nopeasti kaaokseen. Kun rajat häviävät, kuka määrittelee, mikä on oikein? Mikä on enää rikos, jos kaikki toimet voidaan tulkita oikeiksi jostain näkökulmasta?

Tämä moninaisuuden ja rajojen katoamisen logiikka ulottuu myös valtioiden tasolle. Puhutaan ajasta, jolloin valtiot katoavat ja ihmiskunta sulautuu yhdeksi globaaliksi kokonaisuudeksi. Tämä ajatus voi vaikuttaa kauniilta unelmalta, mutta samalla se unohtaa kulttuuristen ja poliittisten rajojen merkityksen. Valtioiden rajat eivät ole vain maantieteellisiä esteitä, vaan ne ovat perusta erilaisille yhteiskunnallisille järjestyksille ja arvoille. 

Jos rajat katoavat ja kaikki sulautuu yhdeksi, on vaarana, että menetämme myös paikalliset ja kulttuuriset erityispiirteemme, jotka tekevät ihmiskunnasta monimuotoisen ja rikkaan. Yksittäiset pikkuvaltiot voivat vaikuttaa turhilta, mutta ne ylläpitävät ainutlaatuisia arvoja ja perinteitä, jotka ovat tärkeitä ihmiskunnan kokonaisuudelle.

Lopulta on kysyttävä: kuinka pitkälle voimme viedä ajatusta totuuden ja oikeuden moninaisuudesta, ennen kuin yhteiskunta ei enää toimi? Onko mahdollista ylläpitää järjestystä ja oikeudenmukaisuutta maailmassa, jossa jokaisella on oma totuutensa ja oma käsityksensä oikeasta ja väärästä? Ilman yhteisiä sääntöjä ja totuuksia olemme vaarassa menettää sen, mikä pitää yhteiskunnat koossa – yhteisöllisyyden, oikeudenmukaisuuden ja vastuun.

Vaikka on tärkeää kunnioittaa moninaisuutta ja erilaisia näkemyksiä, tarvitsemme silti yhteisiä pelisääntöjä. Totuuden moninaisuuden ihannointi voi lopulta johtaa yhteiskunnalliseen sekasortoon, jossa emme enää kykene tunnistamaan sitä, mikä on todella tärkeää – yhteinen todellisuutemme.