Presidentinvaalien kolmas kierros

Jos presidentinvaaleissa olisi mahdollisuus kolmanteen kierrokseen ja vaalitava muutenkin ao. mukainen, äänestäjien olisi helpompaa äänestää aidosti juuri omaa suosikkiaan varsinkin 1. kieroksella ilman painetta mihunkään taktikointiin. Vaaligalluppien manipuloiva vaikutus äänestyskäyttäytymiseen pienenisi merkittävästi.

Samaan tapaan kuin nytkin, jollakin kierroksella yli 50% äämistä saanut menisi luonnollisesti läpi ilman uutta kierrosta.

Ensimmäinen äänestyskierros toteutettaisiin kaikin puolin niinkuin nytkin.

Toiselle kierrokselle, jos sitä tarvitaan, menisivät ne ehdokkaat äänimäärän mukaisessa järjestyksessä eniten ääniä saaneesta alkaen, joiden yhteenlaskettu äänimäärä 1. kierroksella ylittää 50% annetuista äänistä.

Samalla periaatteella kolmannelle kierrokselle, jos stä tarvitaan, menisivät ne ehdokkaat äänimäärän mukaisessa järjestyksessä eniten ääniä saaneesta alkaen, joiden yhteenlaskettu äänimäärä 2. kierroksella ylittää 50% annetuista äänistä.

(Sinänsä tämän koko höskän ja jopa vieläkin paremmin, voisi toteuttaa yhdellä kierroksella sellaisella äänestyslipukkeella, jossa äänestäjä laittaisi haluamansa määrän ehdokkaita paremmuusjärjestykseen, mutta tämä vaatisi esim. tekstintunnistukseen perustuvan ääntenlaskentalaitteen tai muun teknisen ratkaisun kuten nettiäänetyksen, koska tässä ratkaisussa manuaalinen ääntenlaskenta olisi liian työlästä. Sen sijaan kolmen erillisen kierroksen manuaalinen ääntenlaskenta vaatisi vain 50% lisäystä kansalaisaktiivisuuteen toimia vaalilautakunnissa.)

 

perttupulkkinen

Kestävänä pitämieni perusarvojen puolesta, yleensä myönteisessä sävyssä - silti joskus roiskaistenkin. Lähellä sielua "tarsolainen trilogia" usko, toivo ja rakkaus, sekä tahto, maalaisjärki ja huumori.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu