Suomen ja Euroopan pitää tosissaan varautua maailmansodan mahdollisuuteen, mutta yrittää silti välttää se
Kiva-kun-meillä-on-yhdessä-mukavaa-EU ei taida osata kovin tosissaan varautua maailmansodan mahdollisuuteen.
Eipä ihme, ei koronaankaan ”varautuminen” niin putkeen mennyt. Yksi selittävä tekijä saattaa olla psykologinen: maailmansodan mahdollisuus on niin epämellyttävä ajatus, että ihmismieli torjuu sen säilyttääkseen toimintakykynsä. Ymmärrettävää, mutta vaarallista.
Suomi tilasi viime vuonna Daavidin linkoja Israelista, mutta niiden arvellaan olevan täällä käyttövalmiina vasta vuosikymmenen lopulla. Saisivat olla aikaisemmin.
Tarvitaan monitahoista taktiikkaa:
- jos jotain pientä on tehtävissä sille, että Venäjä pääsee ideologisesti ja tunnetasolla edes hiukan ulos Nato-pakkomielteistään, se on tehtävä.
- siitä huolimatta on välttämättä reaalipoliittisesti toimittava siitä olettamasta käsin, että Venäjä ei kykene muuttumaan, koska se ei tähänkään asti ole kyennyt muuttumaan.
- mielestäni Suomi, Nato ja Eurooppa eivät voi liikaa turvautua USA:han, vaan Euroopan on opittava seisomaan myös omilla jaloillaan
- Kiinaan on viisasta pitää hyviä suhteita, koska jos Kiina on liikaa vain Venäjän kumppani, niin se on pahasta
- Väestönsuojeluasioissa ei auta nuukahtaa! Pommisuojia pitää olla tarpeeksi ja niiden pitää aidosti olla käyttökunnossa. Jne, jne, jne, kaikki tähän liittyvä.
Ja tietysti kristittynä ajattelen, että väärentämättömän rauhan evankeliumin eteenpäin vieminen on parasta rauhantyötä, mutta ei ole takuita, että se ehtisi tavoittaa riittävän monet maat ja muuttamaan ihmisten sotahullun ajatusmaailman. Venäjän ortodoksikirkkoa en oikein tiedä, voiko sitä mitenkään päin laskea kristilliseksi kirkoksi, vaikuttaa enemmän Putinin käsikassaralta.
Ainoa virhe mitä Putin ei ole vielä toistanut Hitlerin tekemistä, on lähteminen kahden rintaman sotaan. Niin kauan kuin Ukraina pysyy pystyssä ja sitoo käytännössä suurimman osan sotavoimista sinne, ei venäjä kykene kokoamaan riittävän iskukyistä voimaa mihinkään muualle eurooppaan ajatellen toisen rintaman voitokasta hyökkäystä. Laajamittainen sotatilan julistaminen lännelle ilman todellista iskukykyä tavanomaisella armeijalla taas pakottaisi venäjän menestyäkseen käyttämään paikallisesti ydinaseitaan, mikä poistaisi rauhanneuvottelujen mahdollisuuden putinin hallinnolta lopullisesti ja kokonaan sekä häätäisi kiinan kaltaiset maailmantaloudessa häärivät tukijat kertaheitolla pois. Lähentyneet uutta talouskasvua hakevat maat Brasilia ja Intia poistuisivat paikalta todennäköisesti myöskin nopeasti ja vähin äänin euroopan kauppakumppanien tullessa ydinsaastelaskeuman kohteeksi jossakin kohtaa maanosaa.Suurella vaivalla kasattu Brics- rintama hajoaisi kuin akanat tuuleen yhdessä yössä.
Putin on ”Pietari suuri” höpinöineen yhtä sekaisin kuin Hitler, ja hänen toimintansa on noudattanut täsmälleen samaa kaavaa tämän kanssa tähän astisissa omissa yhteiskunnallisissa ja eurooppaa koskevissa vedoissaan: Kenties huvittavin amatöörimäinen viimeisin veto on tuki demokraattien ehdokkaalle Kamala Harrisille, jonka ”tuen” todellinen tarkoitus on saada amerikkalaiset äänestäjät todellisuudessa äänestämään Trumppia ”hui kauhistus putin tykkää Harrisista”- efektillä. Venäjän johtaja siis oikeasti pitää amerikkalaisia äänestäjiä niin yksinkertaisina, etteivät nämä tajua jutun jujua.Samanlaista suhtautumista amerikkalaisiin ilmensi myös Hitler, joka piti koko amerikkaa sekarotuisena ”epämaana”.
Toki Putin voi hyökätä kesken Ukrainan sodan muuallekin, ja hakeutua kahden rintaman sotaan, mutta se olisi vielä nopeampi loppu kuin pelkkä Ukrainassa vääjäämättömästi odottava tappio.
Ilmoita asiaton viesti
Jos sota voidaan välttää sillä, että 300 km Venäjälle kantavien ohjusten käyttöä ei Ukrainalle sallita, tuohon mahdollisuuteen kannattaa tarttua. Samalla Lännen pitää kuitenkin varmistaa, että Ukrainalla on riittävästä muuta aseistusta ja ammuksia puolustussotansa mahdollistamiseksi.
Nyt vaikuttaa valitettavasti siltä, että Zelenskyi vähät välittää sodan eskaloitumisesta, joka olisi meille suomalaisille kuitenkin vielä pahempi vaihtoehto kuin sodan pitkittyminen Ukrainassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Venäjän ortodoksikirkkoa en oikein tiedä…” Juu, en minäkään. Siinä näyttäisi syntyneen valtiokirkon pahimmat piirteet, olipa asema paperilla mikä tahansa.
Suomi on varautunut maailmansotaan (tai Venäjän hyökkäykseen) esimerkillisesti. Väestösuojia riittää kaikille kaupungeissa, tykistöä (ja niihin ammuksia) on enemmän kuin missään muussa Euroopan Nato-maassa, lentokenttien tuhoutuminen ei estä hävittäjälentokoneidemme toimintaa jne. Ei tuollaista valmiutta saada muuhun Eurooppaan aikaiseksi hetkessä.
Ilmoita asiaton viesti
Naton ex-kenraali varoittaa Suomea: ”Meidän on oltava valmiita sotaan”
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010696188.html
– Jos Putin luovuttaa, hän poistuu Kremlistä vain arkussa. Siksi hänen on pakko pysyä vallassa.
*
Johtopäätös on, että sotia ei voida estää, näin järjestelyin.
Ilmoita asiaton viesti
Samainen Isarin artikkeli:
Suomella ei sen sijaan ole Shirreffin mukaan hätää, sillä maa on osannut hoitaa osansa esimerkillisesti.
Tämä taitaa olla se huolestuttavin kohta.
Ilmoita asiaton viesti
”Tunnistan riskin syyllistyä tekopyhyyteen tietyissä aiheissa,vaikka yritän välttää sitä”.
Mitenkä jos lopettasit mummojen pelottelemisen vaikkapa aiheesta tästä ihan sitä maalaisjärkeäsi käyttäen.
Ilmoita asiaton viesti