Terrorismi ei mitenkään kuulu aitoon oikeistolaisuuteen!
Aidosti oikeistolainen ihminen ei kannata eikä harrasta minkäänlaista rasismia, vihaa lietsovaa puhetta, väkivaltaisuutta eikä terrorismia!
Näistä varsinkin väkivalta ja terrorismi sen lisäksi, että ovat moraalisesti tuomittavia kuin nuo muutkin, ovat myös juridisesti ankaran tuomion ansaitsevia.
Edellä mainittuja asioita kannattava ihninen ei edusta mitenkään oikeistolaisuutta, vaan esimerkiksi sekopäisyyttä ja pahuutta.
Siksi sekopäisiä ihmisiä ei tulisi nimittää äärioikeistolaiseksi. Em. äärimmäisyys ei millään tavalla kuulu oikeistolaisuuteen.
Aito oikeistolaisuus on rauhan, yhdenvertaisuuden, lähimmäisenrakkauden ja väkivallattomuuden kannattamista! Kaikki muunlaiset väitetyt ”oikeistolaisuudet” ovat joko härskejä väärennöksiä tai tarkoitushakuisesti väärin nimettyjä hairahduksia toisten toimesta.
Jyrkkä EI väkivallalle, rasismille, vihanlietsonnalle ja terrorismille kaikukoon niin oikealta, keskeltä kuin vasemmalta, myös viheroikealta ja vihervasemmalta, kiitos.
Itselleni tulee mieleen oikeistosta lupa toimia tavalla, joka on mitä todennäköisemmin vastoin muita.
Tiivistettynä 007-suuntaisesti otettu asia.
Miksi, ja jos noin, miten tämä suhtautuminen käytännössä rakentuu, ja mikä on kokonaisemman kulkutekijöiden terve osuus?
Kielteinen luonnehdinta, on helposti tosiaan tätä, käytännössä:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tepposyvril/a-studio-pia-kauma-hopisee-tunneleista/#comment-4006911
…
Kokonaan toista on esim robinhoodismi, sankaruus, tai vaikka erilaiset piraattinimike-viritelmät viestinnällisesti.
…
Em. äärimmäisyys ei millään tavalla kuulu oikeistolaisuuteen.
Ei todellakaan.
Siinä kun äärimmäisyyteen sattuu olemaan selkeää tarvetta, se nyt vain vain ilmeistä, tai ilmeisenä otettavaa.
Aihe luokkaa tämä, hämäräperäisyyden arvelun puolesta:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/kristillisdemokraattien-epaeettiset-perhearvot/
Demokratia on vastavoima tälle, johon on lipsuminen aina helposti. Kuka kykenee, voi ajatella, että joku muu tekisi sen kuitenkin. Siten onnistujia ei voi syyttää. tms.
Ilmoita asiaton viesti
Monella tavalla tämä menossa(?) oleva oikeusprosessi ihmetyttää uutisointeineen. Mutta kyllä Europol on jo vuosikausia luokitellut oikeistoterrorismin yhdeksi terrorismin alaluokaksi, kuten vasemmistoterrorisminkin. Islamilaisen terrorismin osalta nimittely on vaihdellut.
https://europolterrorism.wordpress.com/
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, on outoa luokittelua. Haluan äärimaltillisena rauhaa, rakkautta, maalaisjärkeä ja ystävyyttä arvostavana keskustaoikeistolaisena olla mahdollisimman varma, ettei koskaan kukaan yritä väkisin kytkeä esimerkiksi rasismia, terroristeja ja terrorismia keskustaoikeistolaisuuteen. Saman ilon haluan suoda myös talous- ja sosiaalipoliittisesti hiukan oikeammalla oleville oikeistolaisille.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta maailma menee väärään suuntaan. Äärivasemmistolaisuus lisääntyy ja arvokonservatiivisuus vähentyy. Hyvekirkkautta säteilevät äärivasemmiston ahdasmieliset suvaitsevaiset saavat voimaan pahoin useimmat tavalliset liberaalit oikeistolaiset heteromiehet, joilla sydän sykkii aitoa kristillistä lähimmäisenrakkautta.
Ilmoita asiaton viesti
”Äärivasemmistolaisuus lisääntyy ja arvokonservatiivisuus vähentyy.”
Tutkimukset kertoo kyllä aivan muusta.
Ilmoita asiaton viesti
Miten sait yhdistettyä liberaaliuden ja”aidon kristillisen lähimmäisenrakkauden”? Havaintojeni mukaan nuo asiat tuppaavat sulkemaan toisensa pois.
Ilmoita asiaton viesti
Termiä liberaali käytetään nykyään kovin monin eri tavoin. Luin Heikki Aukeen kommentin niin, että hän puhui nykyisestä vastakkainasettelusta, jossa toisaalta pyritään vaientamaan keskustelukumppanit, ja toisaalta suvaitaan heitä kohteliaan käytöksen myötä. Tuo jälkimmäinen on sukua (liberaalin) valistusajattelun sivistyneen keskustelun ihanteelle.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan, ongelmana vain on se, että valistusaate ei oikein millään istu kristillisyyden kanssa yhteen, vaan on lähinnä sen vastakohta. Valistusaatteen myötähän maallinen valta on nimenomaan eriytetty uskonnosta. Valistusaatteessa kai korostetaan tiedettä ja logiikkaa, mystiikan sijaan, eikö vain? Valistusaate on uudistava voima, kun taas uskonnot, kristinusko mukaan lukien, ovat luonteeltaan säilyttäviä.
Ilmoita asiaton viesti
Kai voi sanoa, että kristillinen lähimmäisenrakkaus ja toisen posken kääntäminen (kai keskusteluissakin) on jotain, ja ehkä paljonkin sukua sille herrasmiesmäiselle käytökselle, jota valistusaatekin ajaa. Heikki Aukeen vastapariksi asettamat ”ahdasmieliset suvaitsevaiset” ovat usein paljon kauempana valistustuulisesa ja avoimesta, toista mieltä oleviakin kunnioittavasta keskustelusta.
Kristinuskon oppiin on perinteisesti kuulunut myös ajatus siitä, että valta kuuluu keisarille, ja uskonto huolehtii vain ”tuonpuoleisista” asioista. Tuossa mielessä kristinusko on hyvin sekulaari, eli hallinnon ja uskonnon erillisyyteen uskova uskonto. Siis sukua valistusaatteelle, vaikka valistuksen aikaan uskonto oli tietysti osin myös kehityksen jarruttelijoiden puolella.
> Valistusaatteessa kai korostetaan tiedettä ja logiikkaa, mystiikan sijaan, eikö vain?
Tuo on totta, mutta voi silti sanoa, että myös kristinusko omaksui muiden mukana valistusajan ihanteet, ja kannattaa muiden mukana tiedettä ja logiikkaa. Joidenkin uskonkappaleiden kanssa on ollut tieteen näkökulmasta katsoen vähän ongelmia (esim kreationismi), mutta ehkä tuota voi pitää enemmän kipuiluna omien oppien kanssa, kuin valistusaatteen vastustamisena.
> Valistusaate on uudistava voima, kun taas uskonnot, kristinusko mukaan lukien, ovat luonteeltaan säilyttäviä.
En ottaisi noin jyrkkää kantaa. Uskonnot ovat konservatiivisia siinä mielessä, että pitävät kiinni opinkappaleistaan. Valistusaate pyrkii totuuteen, ja mahdollistaa uudistumisen, mutta en sanoisi, että se olisi uudistusmielinen siinä mielessä, että nimenomaan pyrkisi mutokseen, vanhan (hyvän) säilyttämisen sijaan. Toki valistushenkiset ovat usein tuossa mielessä edistyksellisiä / uudistusmielisiä, mutta voivat kyllä yhtä hyvin asennoitua konservatiivisesti / säilyttävästi, ja siis olla samaan aikaan sataprosesttisesti valistushenkisiä.
Valistusaate sisältää siis mielestäni tasapuolisesti sekä uudistamisen että säilyttämisen mahdollisuuden, ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen. Valistusaate avasi ainkanaan paljon ovia mahdollisille muutoksille, mutta alun ”vapautumisvaiheen” jälkeen valistushenkinen asioiden käsittely voi kannustaa yhtä hyvin säilyttämiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Se, että on uudistusmielinen ei suinkaan tarkoita että uudistaminen olisi itseisarvo. Valistuksen hengessä uudistuksia tehdään silloin kun tosiasiat tukevat niiden tekemistä. Konservatiivisuudessa taas säilyttäminen on itseisarvo. Nuo nyt vain ovat toistensa vastapuolia. On sitten kunkin oma asia, pitääkö toista parempana asenteena.
Jos tehdään ero maallisen ja hengellisen regimentin välille, ei kristillisyys ole relevantti argumentti millään tasolla yhteiskunnallisessa keskustelussa. Se että asiaan vedotaan, todistaa ettei kristilliset tuota erottelua tosiasiassa tee.
En nyt osaa toisen posken kääntämistä millään tavalla yhdistää uudistuksiin/säilyttämiseen, niin jätän sen kommentoimatta.
Ilmoita asiaton viesti
> Nuo nyt vain ovat toistensa vastapuolia.
Minusta säilyttävän konservatiivisuuden vastakohta on enemmänkin muutoshakuinen (tai uudistusmielinen) radikalismi. Valistusaatteen ei tule nojata kumpaankaan suuntaan, vaan pitää molemmat ratkaisumahdolisuudet avoimina. Pohdinnan jälkee voidaan siis käyttää tapaus kerrallaan jo olemassa olevia tai uusia keinoja. Ongelmien ratkaisussa voidaan olla joko konservatiivisia tai radikaaleja, sen mukaan mikä on milloinkin järkevää.
> Se että asiaan vedotaan, todistaa ettei kristilliset tuota erottelua tosiasiassa tee.
Joku ajattelee niin, että sikiöitä ei saa tappaa, toinen uskoo siihen, että köyhille pitää antaa lisää rahaa, ja kolmas siihen, että markkinatalousmalli toimii parhaiten. Politiikassa saa olla mielipiteitä, eikä se ole ongelma, jos joidenkin mielipiteiden taustalta löytyy uskonnollisiakin periaatteita. Tässä mielessä esimerkiksi KD toimii samoin sekulaarein periaattein kuin kaikki muutkin puolueet.
P.S. Toisen posken kääntäminen viittasi kohteliaaseen ja konfliktittomaan tapaan keskustella kaikkien kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin siis muutos on säilyttämisen vastakohta. Koko valistusaatteen olemassaolo perustuu nimenomaan muutoksen hakemiseen. On aika yhdentekevää onko se sitten radikaalia, vai maltillista. Konservatismi on ihan määritelmällisesti muutosta vastustava voima.
Ei tuossa pitäisi olla mitään keskusteltavaa. Joko on kaksi eri regimenttiä, eikä kristillisyydellä ole argumenttina mitään virkaa yhteiskunnallisessa keskustelussa, tai sitten tuota erotusta ei olekaan tehty. Ei silläkään ole mitään merkitystä kohtuullisen tuloveron asettamisen kanssa, että satun pitämään salmiakista. Olisi aika hölmöä agumentoida salmaikin hyvyydellä tuloveron tasoa…
Ilmoita asiaton viesti
> Koko valistusaatteen olemassaolo perustuu nimenomaan muutoksen hakemiseen.
Tuosta olen eri mieltä. Valistusaatteen omaksuminen saattoi purkaa joitain jämähtäneitä lukkoja, mutta se on eri asia kuin tarkoituksellinen halu muuttaa asioita aina. Kyse on enemmänkin menetelmästä, jolla asioista voidaan keskustella sivistyneesti, ja noin löytää uutta tietoakin.
> On aika yhdentekevää onko se sitten radikaalia, vai maltillista.
Radikaalin ja maltillisen muutoksen lisäksi on myös mahdollisuus olla muuttamatta, ja mahdollsuus muuttaa aiempaa konservatiivisempaan suuntaan.
> Konservatismi on ihan määritelmällisesti muutosta vastustava voima.
Kyllä, tavallaan noin, mutta tuo ei tarkoita vielä sitä, että olisi valistusaatteen vastainen voima. (jotkut konservatiivit voivat toki olla, samoin kuin jotkut radikaalit)
Ilmoita asiaton viesti
Totean vielä yhteenvetona jotain valistuksesta ja muutokesta.
– Valistusaatteen synnyn aikaan (ainakin useimmat) sen ajajat halusivat muutosta
– Valistusaatteen synty johti moniin muutoksiin
– Valistusaate on tänäkin päivänä muutoksien mahdollistaja
– Valistusaatteen tavoite ei kuitenkaan ole se, että asioiden pitäisi muuttua
– Valistusaatteen rooli suhteessa muutokseen (ja muuttumattomuuteen) on mahdollistaa järkiperäinen, avoin ja kohtelias keskustelu asioista
Ilmoita asiaton viesti
Taisin heti alkuun todeta, että muutoshalukkuudessa muutos ei ole itseisarvo, mutta konservatiivisuudessa säilyttäminen on itseisarvo. Hienoa, että pääsimme asiasta jo nyt yhteisymmärrykseen.
Ilmoita asiaton viesti
Aika lähellä jo. Ehkä korvaisin omassa määritelmässäni vielä sanan muutoshalukkuus sanalla muutosvalmius.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus ovat määrittelykysymyksiä. Molempia on määritelty aikojen saatossa vähän miten sattuu. Käsitteethän juontavat juurensa Ranskan suuren vallankumouksen jälkeisestä ajasta jakobiinien ja girondistien istumapaikoista Ranskan parlamentissa. Silloin ei Marxista tai Leninistä tiedetty mitään, vaan kyse oli lähnnä säilyttäjien ja uudistajien välisestä erosta.
Ilmoita asiaton viesti
En voi sanoa olevani oikeistolainen, enkä vasemmistolainen. Olen vain köyhä.
Vasemmistolaisissa minua ärsyttää heidän ylenkatseensa meikäläistä koyhää kohtaan. Se on itse asiassa pahempaa kuin se ylenkatse jonka saan rikkailta. Rikkaat eivät sentään väitä olevansa minun asiallani. He esittävät juuri niitä rikkaita p***iaisia joita olemme aina kuvitelleet heidän olevan. Esittävät tai ovat… määrittelykysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Onkos tuo tilanteesi ihme, ja ne tökkivät jotenkin periaatteellisesti niin erilaisia, kuin mitä kollektiivit ja yksilöt on tapana monen mielestä ottaa.
Sanoisit suoraan, että höps. Jakolinja pitkälle peestä, vaikka osin ei, koska kyse kokijan mukaisuudesta.
Yritin hakea vähän tolkullisempaa, ainakin joidenkin ihmisen mahdollista hahmotus-kokemis-tapaa koskevasti:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavonevalainen/valtakunta-hevosesta/#comment-4006959
(debugattu)
Ilmoita asiaton viesti
”debugattu”?! Debunkattu? Olet sinä kyllä erikoismies.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan tuo Myllärisen sanoma aivan varteenotettavaa. Varsinkin hänen kommenttinsa ensimmäinen virke täsmällisyydessään ja selkokielisyydessään.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttini oli valehtelemisesta. Vassarit valehtelevat enemmän kuin oikeistolaiset. Siksi luotan enemmän (siinä määrin kuin poliitikkoon voi luottaa) oikeistolaisiin kuin vasemman laidan hääräilijöihin. He valehtelevat hiukan vähemmän. Siis hiukan.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedätkö syyn tuohon?
Entä jos on sitä oikeistoa, vasemmistolle? Osuus pieni, mutta joskus kaikeksi tulkittava, eikä käytänössä perusteetta.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä tilannetta voi kuvailla niinkin, että vasemmistossa uskotaan enemmän sellaiseen aatteiden taisteluun, jossa propagandistisetkin ilmaukset kuuluvat työkalupakkiin, kun taas oikealla halutaan korostaa enemmän rationaalista keskustelua siitä, mikä linja olisi paras. Molemmilla puolilla tarinat varmasti esitetään oman puolen kantaa suosivasti, mutta oikealla ehkä kartetaan enemmän sitä, että jäätäisiin kiinni väärien käsitysten levittämisestä, tai tarkoituksellisesta harhaanjohtamisesta. Yritetään siis ainakin esiintyä enemmän faktapohjaisella asialinjalla olevina.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, tosin siinä kun harhaanjohtamiseen nojaudutaan… tämä osuus vedetään selkeämmin toisen tasoisin ottein ja valmiuksin.
Tämä tekee tilanteesta vaikean, johon vastataan miten voidaan. Vaihtoehtoja on paljon, joskin sopivan reduktiivisesti ottaen… erilaisten toimintatapojen tällä kohden, lukumäärältään muuta (vähäisempää).
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä oikeistossa yritetään perustella asia ”fiksuille ihmisille”, ja vasemmistossa ”tavallisellekin rahvaalle”.
Ilmoita asiaton viesti
Noin voidaan keskinäisyyteen liittyvää viestintää, ja sen tavoitteita tulkita.
Fiksuutta ei voida kieltää, siis olemassolevana, ottamatta kantaa, mitä on tämän saavutuksen tai saannin takana.
Toisaalta, toimivan ja riittävän fiksuuden kun voi usein tavoittaa rahvaskin, ja eläinmaailma itsessään on paljon tätä, ainakin sen fiksuston vahvuuteen nähden usein… maailma rakenteineen, tuppaa helposti eriytymään siitä, mitä on seurattavana, ja elettävänä.
Moni simplistinen on ihan jees, myös fiksumpaa ajatellen. Toisaalta, tämän mukaisesti on laajemman porukan elettävyysolot helpommat.
Erikoistumisen kautta toteutuvia saavutuksia vaikka tarvitaan… tähän ulottuuvuuspainotukseen liittyy paljon ongelmaa, siis monella tavalla.
Vaikea edes puhua koordinaatiosta, kun keskinäisyyskin käytänössä arvailujen takana,… mitä omituisuutta ei vieläpä oikein saisi olla ilmentymässä.
Haasteita riittää, ja singulariteettien tapaista, ihan tavan elämisen yhteyteenkin liittää.
Ilmoita asiaton viesti
> Toisaalta, toimivan ja riittävän fiksuuden kun voi usein tavoittaa rahvaskin
Nuo kaksi kategoriaa, fiksut ja rahvas, eivät ole vastapari, ja voivat mennä hyvinkin ristiin. Voi siis olla fiksua rahvasta, ja voi olla epäfiksua epärahvasta.
Ilmoita asiaton viesti
Vassarit valehtelevat enemmän kuin oikeistolaiset. Siksi luotan enemmän (siinä määrin kuin poliitikkoon voi luottaa) oikeistolaisiin kuin vasemman laidan hääräilijöihin.
Valehtelu on osa ongelmallisuuden ilmenemistä, joka erottuu isosta joukosta, ja vertautuu toiseen isoon ryhmään nähden.
Sama koskee ongelmia kautta linjan.
Ilmenevyys tällä tapaa, on osa tilanteesta kertovaa. Tätä on ns odottaa, tosin myös marginalisoitumista, tapahtumisellisesti toteutuen, jolloin mennään extremeen ja laitalaisuuteen, mitä ilmenee muutakin kautta puskien.
Ilmoita asiaton viesti
Per. S. Auki olen minäkin. Paras Yhdysvaltojen presidentti oli mielestäni Ronald Regan. Ja Briteissä Tacher. Eivät esittäneet mitään kaikkien kaveria.
Lisäksi Reagan oli länkkäri. Äijää ammuttiin läpikeuhkosta ja hetken päästä taas ratsailla. 70 vuotiaan! Sai vielä ryssätkin hajoamaan! Jippii kai yeah!
Ilmoita asiaton viesti
Tatcher oli rautarouva ja antoi kylmää kyytiä kansalle, mutta Reagan vaikka oikeistolainen olikin, oli myös rauhantekijä, sekä sovittelija myös sisäpolitiikassa.
Ilmoita asiaton viesti
Thatcher sai ainakin Falklandin sodassa rauhan aikaiseksi alta aikayksikön upottamalla tykein Argentinan armadan suurimman lippulaivan. Valkoinen lippu nousi vastapuolelta.
Ilmoita asiaton viesti
Huh, se olikin ihan järjetön operaatio missä ei ollut kuin hävittävää.
Ilmoita asiaton viesti
> Tatcher oli rautarouva ja antoi kylmää kyytiä kansalle
Tuo on totta. Voisiko sanoa niin, että tuossa oli kansan kannalta siinä mielessä hyvääkin mukana, että Yhdistynyt kunungaskunta oli ehkä tuohon aikaan taloudellisesti Euroopan sairas mies, joka (osin tai paljolti) Thatcherin kovan politiikan seurauksena sittemmin tervehtyi, ja pääsi eroon hiilikaivosajasta lakkoiluineen, ja nousi taloudellisesti parempaan kukolistuksen, mikä kai johti myös kansan taloudellisten olojen parantumiseen?
Ilmoita asiaton viesti
Vasemmisto on siirtynyt lähinnä intersektionaalisen feminismin ja viherhulluuden kannattajaksi ja unohtanut totaalisesti perusduunarin,maaseudun ja pienyrittäjän etujen ajamisen.Yhtenä persaukisena olen joskus äänestänyt vasemmistoakin, mutta nykyistä viherassariporukkaa ei voisi äänestää.Lähinnä vihervassarit ovat erkaantuneet rahvaan arjesta totaalisesti ja itse lentelevät ympäri maapalloa ja samaan aikaan syyllistävät maaseudun vanhalla diisselillä ajavaa ilmastonmuutoksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Uutista ”äärioikeistolaisten” terrorismista tuomittujen historiallisuudesta on suorastaan juhlittu mediassa ja suitsutettu käräjäoikeuden perinpohjaista työskentelyä – vihdoinkin Suomessa saatiin tuomiolle äärioikeistolaisia!
Kyse näyttää olevan muutamasta kahjosta antisosiaalisesta aikamiespojasta, joilla fantasia ylittää kyvyt realistiseen ajatteluun. Lapsekkaat uskomukset kyvystä horjuttaa suomalaista demokratiaa ja unelmat rotuun pohjautuvasta vallan kaappaamisesta eivät ole tästä maailmasta.
Motiiviksi saatiin selville ”pelon herättäminen”, joten terrorismiahan sellaisen täytyy olla. Katujengeillä tai liivijengeillä ei sitten liene yritystä sellaiseen?
Pinnallinen Hitlerin Saksan visuaalisten tunnusmerkkien matkiminen ei tee näistä reppanoista syvällisiä ideologian asiantuntijoita saatikka strategisia visionäärejä, ei oikealle eikä vasemmalle.
Lakia he ovat rikkoneet, siitä ei kahta sanaa. Omatekoisten 3D-tulostettujen sarjatuliaseiden kanssa pelehtiminen on vaarallista jo heille itselleen, ja patruunoiden hankintakanava lienee laiton. Mitään konkreettista terroriteon suunnitelmaa oikeuden mukaan ei ole havaittu. Nimilistoja kuuluu laaditun, ja nähtävästi mediajulkisuudessa olleiden vasemmistolaisten liittäminen listalle tekee puuhastelusta oikeistolaisuutta.
Mutta kyllähän siinä on nyt vähintään kakkukahvien paikka, että aikakirjoihin saatiin Suomen ensimmäinen äärioikeiston tuomio terrorismista. Siihen voidaankin aina tämän jälkeen vedota maailman tappiin saakka.
Hohhoijaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tarvetta äärioikeistolaiseen erottumiseen on olemassa. Samoin sen edellytyksiä, oli kyseessä selkeät yksilökyvyt, tai tilanteen kautta kanavoitavat energiat muuten tavallisimmille, jotka yltävät siihen, mihin yltää koetun tulkitusti täytyy.
Kun on tuolla tavoin irtautuvia, ja irtautumiseen liittyy todellisuutta, mitä monipuolisena taustavoimana onkin… tämän olemassolopuolen tarpeita ja tekijöitä, ei ole mitään syytä vähätellä tai dissata.
Kielteitä ja kyseenalaista, ei voi olla löytymättä. Varmasti useimmiten näin voidaan olettaa jo oletuksena.
Osoitettavuusoarvoisuus kun nousee riittävään suuruuteen, esim tällaisilla toimialueilla… se on omalla tapaa kuin 007, vaikka aseita ei suoraan alettaisi käyttää.
Sananvapaus tuohon tyyliin ei välttämättä ongelma, jos on vastavoimia tälle peruskynnyksen ylittymisestä aiheutuville automaattisiirtymille.
Tällaisten vuoksi, tylsämielinen perusdemokratia on tosiaan tärkeä, vaikka ei takaisi kuin massiviset vuotokohdat, joita syntyy ihmisen tapauksessa tosi helposti.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä esimerkki eteenpäin painottuvasta tapauksesta, johon on liittää valmiuksia ja kykyjä, ottamatta kantaa siihen, miten ovat rakentuneet:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jarmonahkamaki/kekkosen-50-vuoden-takaisesta-puheesta-israelin-militarismista-olisi-noussut-poru-tana-paivana/
Käsittelin aihetta, tosin vähän omintakeisesti rinnakkaisketjussa:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavonevalainen/valtakunta-hevosesta/#comment-4006959
Rajapinnat, joille näissä mennään… ovat syystäkin rajapintoja, ja väistämättä kohtaamiseen tulevat haasteet, tämän mukaisia.
Mitä on odottaa osuvalta käsittelyltä, tällaisiin liittyen… olisin vähän realistisemmalla suhtautumisella mukana.
Muutenhan voi panna parastaan, mitä onkin. Ei onglmien tai tuntemattoman osuuden haastetta tässä mikään este tarvitse olla.
…
Omanlaista kerrontaa aiheeseen liittyen: https://www.youtube.com/watch?v=wBZ14qyPMyc
Ilmoita asiaton viesti
Ei tietenkään, kuten ei aitoon islamiinkaan. Onneksi molemmat ovat olleet Suomessa aika pieniä juttuja verrattuna Norjaan ja Israeliin.
Ilmoita asiaton viesti
Pelkästään aitoa islaminuskoisuutta ei esiinny enää yhdessäkään maassa. Jokaisessa maassa on epäaitoa islaminuskoisuutta ja lisääntyy kaiken aikaa. Vastaanottamalla aitoja islaminuskoisia, saadaan epäaitoja islaminuskoisia samalla tavalla, kuin muissakin maissa tapahtuu. Jokainen uusi sukupolvi omaksuu omanlaisensa islaminuskoisuuden, eikä suunta ole ollenkaan toivottu.
Ilmoita asiaton viesti
Etkö pidä sitä hyvänä että muslimitkin maallistuvat?
Ilmoita asiaton viesti
Uusnatsien ja muiden sekopäiden nimittäminen äärioikeistoksi on vasemmiston propagandatemppu jolla se pyrkii kääntämään huomion pois siitä että fasismi ja kansallissosialismi ovat vasemmistolaisia ideologioita.
Ilmoita asiaton viesti
Jos vasemmiston kaappaa käyttöön… kyseessä on vasemmistojuttu. vasemmistotilana otettava ja tutkailtava.
Tietyltä osin kyllä, ja tämän vuoksi koplaus toimii.
Tällä mennään, tällä eletään. Tilannetta on vaikea löytää kuin se on helposti.
Vaikea ajatella, että tilanne jatkuvasti ottaen, voisi olla muuta. Arviointi tämän tilanteen vaihtelusta, menee vaikeaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Fasismilla ja kansallissosialismilla on yhteistä kommunismin ja solsialidemokratian kanssa lähinnä pyrkimys valtion vahvaan otteeseen ihmisestä. Liberaalinen oikeistolaisuus ajaa sen sijaan aivan päinvastaista.
Ilmoita asiaton viesti
Poliittinen jana onkin ympyrä. Kun mennään riittävän paljon oikeaan tai vasempaan, tullaan samaan kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kaikki silti ole kehällä, eikä tähän välttämättä todellisuuden puolesta syytä, vaikka perustavoite voi toisaalta olla kaikilla.
Kehälläolo, tai kehättömyys, ei tässä oleellisinta. Kumpaakin ilmenee jonkin verran tai paljon, ja kumpaakin syytä ilmetä, tai ei voisi olla toisin.
Kommenttisi menee arvaukseksi, jota voisi tulkita jotain eheyttä tuovana. Tätä tosiaan tarvitaan, muttei oikosia, mitkä ovat käytännössä kaistapäisyyttä, addiktiota, … ja tämäntapaisia.
…
Kommentissasi voi tulkita hyvää tarkoitusta (1), vaikkei tätä sinulla olisi ollut (2).
Jälkimmäiseen (2) en ota kantaa.
Esimmäinen (1) vaikka hyvää ja tarpeellista,… ei voi olla sitä, minkä todellisuus välttämättä tulee vahvistamaan. Vahvistajia voi muuten löytyä.
Ilmoita asiaton viesti
En ymmärrä oikeistolaisen terrorismin vähättelyä. Sillä on perinteitä Suomessa aina Ritavuoren murhasta ja Lapuan Liikkeestä saakka.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, sellainen ”oikeistolaisuus” tarkoittaa lähinnä fasismin kaltaista liikehdintää, johon on saattanut sisältyä myös anarkistista ulottuvuutta.
On turha kiistellä siitä onko olemassa oikeistolaista terrorismia vai ei, kun kyse on sanan ”oikeistolaisuus” määrittelemisestä. Kyseistä sanaa käytetään sekä talousliberaaleista että arvokonservatiiveista ja myös anarkisteista muodossa ”äärioikeistolaisuus”.
Äärioikeistolainen terrorismi on suoraan rinnastettavissa äärivasemmistolaiseen terrorismiin, jota mm. DDR viljeli Saksan Liittotasavallassa 70-luvulla Bader-Meinhof liikkeen kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni terrorismi ei kuulu oikeistolaisuuteen, vasemmistolaisuuteen jne., vaan on yksi rikollisuuden muoto.
Nuoruudestani muistan kirjapaino Kursiivin (meniköhän nimi oikein) tuhopolton. Siitoin sai siitä tuomio. Asuin silloin Lauttasaaressa ja se tuhopoltto meitä rippikouluikäisiä jotenkin huvitti. Neuvostoliitto oli silloin vielä voimissaan.
Määrittelen itsenikin oikeistolaiseksi, vaikka minua on kommunistiksikin haukuttu.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän extremeä ja jatkumoa ole helposti, joka ainossa mahdollisessa dimensiossa, jos sopivaa tilausta venymiseen ja venyttelyyn ilmenee, ja miksei ilmenisi, kun puhutaan tästä elämisen haasteesta.
Odotus muusta on outo, elämää ajatellen.
…
Oikeistolle ja vasemmistolle on olemassaolonsa puolesta paikka, koska viittaavat jonnekkin.
Mitä vallitsevat, ja toimintaa tukevat viitekehykset voi olla, kulkua tukemassa… askeleita on varmasti ottaa.
Askeltaminen tällaisen kokonaisuuden tapauksessa… toki kompleksikasta, ja vaikeahahmotteista.
Ilmoita asiaton viesti
”Mielestäni terrorismi ei kuulu oikeistolaisuuteen, vasemmistolaisuuteen jne., vaan on yksi rikollisuuden muoto.”
– Nimen omaan! Mutta nyt media on juhlinut ennen kaikkea juuri tätä ”äärioikeistolaisuutta” Päijät-Hämeen käräjäoikeuden käsittelemässä jutussa.
”Poliisin esitutkintapöytäkirja osoittaa, että epäillyt olivat vähintäänkin teorian tasolla pitäneet mahdollisena myös väkivaltaisten iskujen tekemistä. He olivat jopa miettineet mahdollisia kohteita ja tekojen suorittamistapoja.”
”Todennäköisesti emme koskaan saa tietää, olisiko joku miehistä todella tietyissä olosuhteissa ollut valmis murhaamaan ihmisiä uusnatsi-ideologiansa nimissä.”
Tähän mennessä en ole havainnut uutisten raportoimasta ”uusnatsi-ideologiasta” muuta viitettä kuin ajatukset ”rotusodasta” ja valokuvat Hitlerin Saksan kotkavaakunasta.
Mielikuvituksen tasolla on siis ajateltu törkeitä rikoksia. Niinhän tekevät dekkarikirjailijatkin leipätyökseen. Mutta onneksi ajatuspoliisin mielikuvitus on yhtä vilkas.
Aikanaan 1970-luvulla taistolaiset esittivät puheissaan yhtä verenhimoisia uhkauksia ja kerrottiin myös nimilistojen ylläpidosta sosialistisen vallankumouksen tullessa Suomessa likvidoitavista porvareista.
Tekijöiden tuomiot törkeästä ampuma-aserikoksesta ovat toki aivan paikallaan, mutta puheet ”rotusodan aloittamisesta ja yhteiskunnan romahduttamisesta” ovat lähinnä lapsekkaita. Ei Adolf Hitlerin valtaan nousu Saksassa lähtenyt uutisten Päijät-Hämeessä kuvaamasta askartelusta. ”Emme koskaan saa tietää, olisiko joku miehistä todella tietyissä olosuhteissa ollut valmis murhaamaan” on harvoin kuultu tuomion peruste.
Ilmoita asiaton viesti
M-Korkmannia: ”Mielestäni terrorismi ei kuulu oikeistolaisuuteen, vasemmistolaisuuteen jne., vaan on yksi rikollisuuden muoto.”
Voihan tuollekin tulkintalautalle (alustalle) hypätä, tällaisessa tilanteessa. Josko olisi sieltä käsin, paremmin mahdollisuuksin polttavaa dilemmaa avata, kun pelkällä kärvistellyllä voi mennä kaikki.
Aika releventti kommentti, näitä toimintaan liityviä rakenteita ja toteutumia tutkaillessa. Perustavan oloiset kuviot ilmenevät myös tällaisen käsittelyn yhteydessä.
Osa jää ns rannalle, ja voihan siellä olla ja edetä, ja tuumia, että mitä byrokratiaa tai lisäkompleksiikkaa kauempana mahdetaan olla viruttelemassa.
Meno voi olla kahtaalla tapahtuvaa, ja kumpikin jollain tapaa perusteltua. Käytäntö viestii vähän tästä, ja olemassaoloon päätyvät.
Mitä tästä on jatkoon päätellä, itse kutakin ajatellen, tai kaikkia koskevasti… aika paljon riippuu varmaan siitä, mitä on kullakin yhteydet ja niiden mahdollisuudet, kuiluuntumatapahtumaketjujen jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo kommunistiksi haukkuminen on juuri sitä äärioikeistolaista ilmiötä. Ritavuorikin murhattiin siksi, että hän oli äärioikeiston mielestä ”punikkiministeri”, vaikka ajoikin liberaalipuolueen edustajana selvästi porvarillista talouslinjaa. Punikkiministeriksi hänet leimattiin siksi, että hän halusi inhimillistää hiukan punavankien oloja leireillä.
Ilmoita asiaton viesti
Sen vastine äärivasemmalla on haukkuminen natsiksi tai uusnatsiksi; myös fasisti on kelpo haukkumasana. Niissähän ei esiinny sanaa ”sosialismi”.
Ilmoita asiaton viesti
Ketäpä meistä ei olisi. Persujen johtavan ajattelijan Hankamäen mielestä myös minä ja Max olemme kommunisteja ja Uuden Suomen pitäisi teipata meidän suut.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeisto-vasemmisto -vinkkeli on eräs lähestymistapa, olemassoleviin haasteisiin, oli ne lähtöisin mistä oli.
Lähestymistapa tällaisena, on täysin mahdollinen, ja tosiaan myös näkyy käytössä.
Mieleen tuli yrittää jäljittää mahdollista hässäkkää, mikä tätä valmis-vinkkeliä käyttäen, voi olla lähestyttävissä paremmin.
Kun on tosiaan vakioisempaa, ja tähän nähden laitalaisempaa… miten näitä nimittääkin…
Erikoistuminen tarkoittaa jotain kaventumaa, ja jos tätä kavennettua maailmaa onnistuttu lähestymään jotain tolkullisen reduktiivista menettelyä käyttäen, on tosiaan vapaampi toimissaan ja päätelmissään, eikä välttämättä ole menettänyt tosia paljoa siinä, kun tietä on avoisemmille paikoille raivaillut.
Kun on spesialisteja, joilla tavisyhteydet kohtuu-kunnossa, erikoistumisesta huolimatta, tavispuolen tiettyjä malleja voidaan soveltaa, tai tästä pohjasta voi tulla vaikutusta sinne, minne yltänyt, ja vaikutukset joskus tavalla, jota ei ole suoremmin huomioitu.
Kyse kuin kasvilla elämänprosesseissa, kun mukaan tulee siihen kuulumatonta, esim kuormittavia raskasmetelleja ja prosessi-yhdisteitä, jotka eivät se elinvoimainen juttu, ainakaan ihan nopealla sovitusaikataululla.
Kun on paikka top_a, ja tosiaan tavisliittymää hyvänä tavalla tl_a, tavismaailmallisuus voi vaikuttaa tiedostamattomalla tavalla / kanavalla kx_a, jonka vuoksi paikalla top_a ilmenee muutakin kuin se, mitä toimijaan on helposti liittää, hänen omasta toimesta tai muualta päin.
Esimerkki edellisestä yleisluontoisesta kuvauksesta vaikka tavismaailman odotus, johon liittyy selkeää käytön oikeutta sille, mitä saavutettu.
Joissain tapauksessa, missä venyjää ei tunnisteta jonkin top-luokan saavuttajaksi, ristiriitaa voi ilmetä tavispuolelta toisella tapaa, ts on täysin erilainen tilanne, ja tulkitaan menee tavismaailmallisuus kuten helposti, ja tavismaailman puolelta.
Tässä tavislaisuus ja toppi on vähän sekoittavan potentiaalista, koska sama henkilö voi kuulua molempiin ryhmiin. Marginaalisuus on parempi, tai enemmistöisyys, tosin mukaan ankkuroitava konteksti, jossa yhteydessä marginaalisuus tai enemmistöisyys ilmenee.
Mielikuvia kerronnassa oikaisee se, jos top-saonjen sijaan, käyttäisi jotain mutelikkoisemman suuntaisia nimiketäydennyksiä.
Aiheen mielikuvia tuottavan vaikutuksen takia, syytä melkein olla mukana paljon erilaista ja eriarvoiselta otettavaa sälää, jota joka tapauksessa raahattaisiin käsittelyyn.
Kirkasteet käsite- ja nimikepuolella, ei auta tässä, vaan epäsuorasti ja käytännössä jakavat ulottumattomampaan suuntaan, jolloin varmistuu enemmän aiheiden epäkäsiteltävyys, ts käsittelyjen raskautus, mahdollisesta näennäisestä helpostus-tavoitteesta/mallista/oletuksesta huolimatta.
Ilmoita asiaton viesti