Häiriö persuntorjuntabunkkerissa

Helsingin paraatipaikalla tapahtui valitettava ilkiteko. Asiakas puukotti toista uuden kulttuurimonumenttimme tiloissa (IL 19.2.2020). Näitä kun sattuu lähiökuppiloiden tuulikaapeissa, ei se ylitä uutiskynnystä. Uutinen syntyy siitä, kun helsinkiläisittäin arkinen tapahtuma leiskahtaa silmille maailmanluokan kulttuuripalatsissamme Oodissa.

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio sanoo (Helsingin Uutiset 14.12.2018), että Oodi on sivistys- ja kulttuuripoliittinen hanke, jolla vastataan demokratian kriisiin. Demokratian kriisissä Laition mukaan populismi nousee ja sen kautta rakennetaan yhteiskunnan kahtiajakoa. Idea, että rakentamalla Helsinkiin pompöösi julkinen tila voitaisiin jotenkin edes ajatuksen tasolla estää Helsingin tosiasiallista segregoitumista ja sen heijastumista poliittiseen liikehdintään, on lapsellinen. Kuntaeliitin tällaista edistäessä se on myös demokratian pilkkaamista.

Helsingin kaupungin johto siis rakensi keskustakirjaston Potemkinin kulissiksi, jonka virkalausuttu tarkoitus on piilottaa loistollaan eriarvoisiin alueisiin pirstoutuneen Helsingin todelliset rujot kasvot. Lähiöiden ja ostarien kauheus on liikaa, jotta hyvä ja populisteja kavahtava ihminen viihtyisi. Nyt kun tätä ”lähiöiden pilssivettä” valuu Oodin puunatuille käytäville niin johan se parempaa väkeä ketuttaa. Pormestari Vapaavuori toteaa (US Puheenvuoro 19.2.2020), että Oodin perusluonteesta seuraa, että ”kaupunkielämän koko kirjo iloineen ja murheineen on vahvasti läsnä. Ikävä kyllä myös huumeet ovat osa tämän päivän arkitodellisuutta Helsingissä.” Tällainen on järkyttävä ”understatement” kaupungin ylimmän johdon suusta kun tiedetään millainen tilanne Helsingin tietyissä lähiöissä ja niiden laitamilla vallitsee. Huumeet ovat vain osa sitä pirullista kokonaisuutta, johon liittyy ylisukupolvinen köyhyys ja syrjäytyminen sekä kulttuurinen osattomuus. Ei Vapaavuori todellisuudessa tätä halua Oodiin, se pysyköön lähiöissä.

Ärtynyt ja väistelevä keskustelu siitä, miten turvata parempien ihmisten puuhamaa kaikenlaisten piripäiden häiriköinneiltä, tuntuu loukkaavalta kun tämä jaarittelu suhteutetaan alueiden todellisuuteen. Kaupungintalon korkeiden komissaarien hämmennyksen kyllä ymmärtää kun lähiötorien arki lopulta tulee silmille paraatipaikoilla. Meillä on kuitenkin Helsingissä valtavasti ihmisiä, joiden arkitodellisuus ei rakennu työn ja perheen ympärille, vaan joutilaalle hengailulle ostareilla ja tuulikaapeissa. Usean kohdalla tämä on jo ylisukupolvista, ja heitä on joka vuosi enemmän. Nuorten miesten syrjäytyminen on tunnustettu ongelma, ja tämän lisäksi toimettomia seikkailijoita saapuu Helsinkiin aina ulkomailta asti. Helsinki tarjoaa valtavasti vetovoimatekijöitä, joita kaupunkimme auliisti mainostaa omilla monikielisillä nettisivuillaan. Tämän lisäksi hyvää sanomaa kaupunkimme runsaudensarvesta tarjoaa myös Kela ynnä muut maahanmuuttajille tarkoitetut sivustot. Tätä ilosanomaa vastikkeettomasta ja helposta elämästä Suomessa sitten jaetaan edelleen Facebookissa ja kehitysmaiden lukuisilla erikielisillä nettisivuilla. Helsinkiin sijoittumista edistetään ja autetaan lisäksi ihan viran puolesta.

Todellisuudessa Helsinki on jo täysin pirstoutunut osatodellisuuksiksi ja tätä tosiseikkaa ei voida mitenkään enää piilottaa rakentamalla suurenmoisia kulttuuripalatseja. Se, että niitä kutsutaan koko kansan olohuoneiksi, on pelkästään naurettavaa kun tiedetään, että suuri osa lähiöiden köyhistä ei poistu alueeltaan, koska siihen ei ole varaa. Olisiko populismin sanotulla kauheudella jokin juurisyy siinä arjessa, jossa pienituloinen pätkätyöläinen elää. Oodin kaltainen persuntorjuntabunkkeri ei auta, kun kaupunkilainen kokee naapurinsa ”viihdekäytön” seuraukset koko kirjossaan. Jotakin poliittisesti epäkorrektia saattaa miettiä myös se eläkeläinen, joka kauppareissullaan pelkää tulevansa ryöstetyksi. Onko se kaupunkielämän ilo tahi murhe kun hyväksikäytetyn ankkurinaisen luona ramppaa se viideskin poikaystävä ja rappukäytävässä karjutaan jollakin vieraalla kielellä.

Meiltä lopetettiin juuri oma terveyskeskus ja lähin on nyt ostarilla. Matka sinne ja kauppoihin on tästä edestakaisin kävellen parisen kilometriä. Onneksi talvi on nyt ollut lämmin, viime talvena Kontulassa pidettiin huolta etupäässä pyörä -ja hiihtoreiteistä – jalankulkijat saivat liukastella henkensä edestä hiekoittamattomien jalankulkuväylien jääkansilla. Pormestari Vapaavuori lausuu Oodista sen symboloivan ”… avointa kaupunkia sekä laajempaa osallistavaa ja yhteisöllistä Helsinkiä.” (Vapaavuori, US Puheenvuoro 19.2.2020). Edestakainen matka keskustan kulttuuripalatsiin maksaisi 5,60 euroa. EU:n köyhyysrajan alla elävällä eläkeläisellä ei ole varaa kokea Helsingin modernin kunnantalon ihanuuksia.

Itä-Helsingin monikulttuurisuuden ja monitapaisuuden hotspoteissa poliisin sireeni huutaa yöt ja päivät. Ikävät asiat eivät ole yllätyksiä eivätkä ne haihdu lisäämällä pyöräparkkeja keskustaan. Elämänmeno lähiöissä ei ehkä näyttäydy yhtä seesteisenä kuin vallasväen kotikulmilla. Konsulttien suloisissa havainnekuvissakaan ei ole romu-toyotassa istuvia huumekauppiaita eikä päihtyneitä alaikäisiä. Oikeassa maailmassa todellisuus uhittelee, voi jopa käydä päälle. Se haisee ja metelöi. Tämän todellisuuden pormestarimme unohtaa tai sitten ylenkatsoo, mutta kyllä hänen siitä pitäisi tietää.

Huumeiden käyttö lisääntyy räjähdysmäisesti tarjonnan kasvaessa ja saatavuuden helpottuessa. Koskaan ei ole koululaisen ollut näin helppoa hakea pilleripussukkaa romu-toyotan sediltä kuin nyt. Rajat ovat auki ja lähiöissä ulkomaille verkostoituneet jengit värväävät osattomia porukoihinsa täyttä häkää. Narkomania, väkivalta ja hyväksikäyttö kulkevat aina yhdessä ja ne myös arkipäiväistyvät hyvää vauhtia kammottavana kokonaisuutena, kuten jokainen voi käydä toteamassa jossakin Helsingin slummissa. Huumeiden käyttö on osa sitä rakenteellista väkivaltaa, jonka tuloksena lähiöissä meno on kuin kehitysmaissa konsanaan. Tulee maksamaan tulevaisuudessa aivan mielettömiä kun lähiöiden nuoret nyt altistetaan tällaiselle näköalattomuudelle.

Oodi on sivistys- ja kulttuuripoliittinen hanke, joten ilmeisesti kaikenlainen löysä jaarittelu on sallittua. Tässä keskustelussa rikollisuuteen päätyvä syrjäytyminen rajautuu huumeiden käytön tekniseksi hallinnaksi piikityshuoneineen ja kameravalvomoineen. Huumeiseen elämään liittyvä väkivalta, hyväksikäyttäminen ja ylisukupolvinen syrjäytyminen eivät kuitenkaan jää piikityshuoneisiin. Ulkomaalaistaustaiset jengit ovat jakaneet Helsingin keskenään ja Oodikin on jonkun jengin reviirillä. Kun rikollisten prosessit sitten takkuavat niin puukot ja puntarit alkavat heilua. Kameroiden lisäämisellä ei ole tähän ikävään kokonaistrendiin minkäänlaista vaikutusta ja lähiöiden todellisuus vuotaa jälleen eräänä päivänä persuntorjuntabunkkerin lattialle.

Helsingin monumentaalikeskusta ei pysty piilottamaan sitä tosiasiaa, että Helsinki pirstoutuu toisilleen vieraiksi alueiksi, joiden arkitodellisuus on erittynyt ja tämä eriytyminen on saanut päättäjien hiljaisen hyväksynnän. Helsinki sallii huono-osaisuuden kasaantumisen tietyille alueille, koska näillä alueilla asuvilla helsinkiläisillä ei ole niin mahtavia puolestapuhujia kuin Oodin kuppiloissa lattea ryystävillä parempiosailla on. Köyhällä ei ole mahdollisuutta vaihtaa asuinpaikkaa, kun naapuriin majoittuu huumerinki ja narkomaanit pummaavat lähikaupan kassajonossa. He jäävät ikuisesti paitsi Helsingin upeasta rakennetusta ympäristöstä puistoineen ja pyöräteineen. Itä-Helsingissä eivät sujahtele sähköpotkulaudat, eivätkä solise suihkulähteet kaupunkilaisten joogatessa loputtomilla vehreillä nurmikoilla. Täällä ei stadilaisen menoa häiriköi cityhanhi. Täkäläisellä häiriköllä on kyllä kaksi jalkaa, mutta valitettavasti, toisin kuin hanhi, tämä ei halua muuttaa Helsingistä pois edes talveksi. Oletteko tavanneet Oodissa?

Luettavaa:

Alueellinen eriytyminen, Helsingin tila ja kehitys 2019

Poliisijärjestö huolissaan, Yle 26.2.2020

Maahanmuuttajien saamat toimeentulotuet, Samuli Salminen, Suomen Perusta 2020

Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous: Osa 2: Elinkaarivaikutukset: Suomi, Irak ja Somalia, Samuli Salminen, Suomen Perusta 2019

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu