Siksi listaamattomien yritysten osinkojen verotukseen ei pidä koskea.

Jälleen kerran keskustellaan listaamattomien yritysten osinkoverotuksesta. Kerta ei ole ensimmäinen. Asia oli esillä vuoden 2011 eduskuntavaalien alla. Tuolloin vasemmistopuolueet nostivat asian esille yhdessä työntekijäetujärjestöjen kanssa. Suurteollisuus ja pörssiyhtiöt ajoivat tuolloin yhteisöveron alentamista 26 prosentista 20 prosenttiin. Uudistuksen rahoittamiseksi useat eri tahot olivat valmiita korottamaan listaamattomien yritysten osinkoveroa.

Tuolloin väännön tulos oli onneksi siedettävä. Yhteisövero alennettiin 26 prosentista 20 prosenttiin, ja listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta kiristettiin hieman. Lähtöasetelmien perusteella lopputulos olisi voinut olla paljon huonompikin. Porvarillisten hallituspuolueiden Kokoomuksen, RKP:n ja KD:n yhteistyön ansiosta pystyimme sopimaan nykyisestä osinkoverotusmallista, joka on ollut voimassa jo lähes 10 vuotta. Sipilän hallitus ei puuttunut malliin. Vuoden 2019 hallitusneuvotteluissa Keskusta teki asiasta kynnyskysymyksen hallitukseen osallistumiselle. Keskusta ei olisi lähtenyt mukaan hallitukseen, joka tiukentaisi yritysverotusta.

Miksi kysymys on nostettu uudelleen esiin? Kahden vuoden aikana on havaittu jännitteitä hallituksen sisällä, erityisesti Keskustan ja ”vihervasemmistopuolueiden” välillä. Jännitteitä on ollut liittyen mm. ilmasto- ja energiapolitiikkaan sekä verotukseen. Kun kuntavaaleihin on aikaa enää muutama viikko, puoluejohtajat alkavat hakeutua asemiin potentiaalisia äänestäjiä ajatellen. Vasemmistoliiton ministerit Li Andersson ja Jussi Saramo käyttivät tilaisuutta ja ilmoittivat olevansa valmiita tiukentamaan osinkoverotusta. Eli lisää veroa yrittäjille, eiväthän yrittäjät kuulu heidän ydinkannattajakuntaansa. Vasemmisto luultavasti laskelmoi, ettei heillä ole tällaisessa ehdotuksessa mitään menetettävää. 

Niin he luulevat, mutta unohtavat tärkeän asian. Ilman näitä yrittäjiä Suomella ei olisi nykyistä hyvinvointia. Työllisyysasteemme olisi paljon alhaisempi. Pk-yritykset työllistävät 1,5 miljoonaa ihmistä ja maksavat veroja, joita käytetään palvelujen tuottamiseen kaikille kansalaisille. Viimeisen kymmenen vuoden aikana eniten uusia työpaikkoja on luotu pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Vuosina 2001-2019 pk-yritykset loivat yli 160 000 työpaikkaa.

Listaamattomien yhtiöiden osinkojen verotus on hieman kevyempää kuin pörssiyhtiöiden osinkojen. Mutta niin sen pitääkin olla. Listaamattoman yhtiön osakkeenomistaja on täysin erilaisessa asemassa kuin pörssiyhtiön osakkeenomistaja. Listaamattoman yhtiön omistajalla on paljon suurempi vastuu ja riski. Listaamattoman yhtiön osakkeille ei myöskään ole olemassa helppoja markkinoita. Pörssiyhtiön osakkeen sen sijaan voi koska tahansa vaihtaa rahaksi nappia painamalla. 

Vasemmisto pelaa kovilla panoksilla peliä yrittäjien kanssa. Tähän päivään mennessä 5000 suomalaisyritystä on liputtanut ulos Suomesta ja toimii Virosta käsin. Syynä on kevyempi byrokratia ja kevyempi verotus. Suomi tarvitsee kaikkia pieniä ja keskisuuria yrityksiä työllisyyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon. Siksi listaamattomien yritysten osinkojen verotukseen ei pidä koskea. Tiukempi yritysverotus vahingoittaisi talouttamme.

peterostman
Kristillisdemokraatit Pedersören kunta

Peter Östman, kansanedustaja, KD:n Varapuheenjohtaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu