Lyhyt selviytymisen käsikirja Suomen ilmastonmuutoksen tuhoihin

Konungsskär. Monimuotoinen niitty joka on muodostunut muinaisen karjatalouden kaudella. Kuva: Petra Nyqvist

Julkisessa keskustelussa keskitytään usein siihen, miten kasvihuonekaasuja saataisiin leikattua, mutta harvemmin puhutaan siitä, miten pitää toimia, kun ilmastonmuutos alkaa riepotella tosissaan. Raaka fakta Kanadan Lyttonista kirvoitti minua kirjoittamaan muutaman kohdan, joilla voidaan helpottaa pohjoisen valtion tulevia iskuja.

Ohje on tukea luonnon omia mekanismeja taistellessa tuhoja vastaan. Tärkeintä on vaalia biodiversiteettiä eli monimuotoisuutta, sillä mitä monipuolisempi verkosto luontoa meillä on ottamassa vastaan tällejä, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on toipua.

 

Huoltovarmuus ja maatalouden suojeleminen

Kriisitilanteissa ei kannata luottaa siihen, että ruokaa tulee jostain muualta. Näen kotoperäisen maatalouden merkityksen kasvavan, mutta sen on oltava mahdollisimman monimuotoisuutta tukevaa ja järkevää. Sen sijaan että karjaa tehokasvatetaan, karjan on laidunnettava perinnebiotoopeilla, missä laidunnus saa monimuotoisuuden kukoistamaan. Maataloudessa on suosittava maaperän eliöstöä tukevia menetelmiä ja ravinteiden kiertoa. Merestä on esimerkiksi siirrettävä fosforipitoista biomassaa kasvatusalustoihin.

Tulviminen uhkaa peltokeskuksia. Tulvaherkkyyttä voidaan tasata ennallistamalla kosteikkoja maatalousalueiden lomaan. Tämä tehdään kaivamalla tai patoamalla. Kosteikot tukevat tietenkin omalta osaltaan myös monimuotoisuutta ja vesitaloutta. Kosteikoilla viihtyvät niin linnut, matelijat kuin hyönteisetkin. Kalapurojen, jokien ja uomien on oltava ennallistettuja kuntoon. Valitettavasti kuitenkin lohikaloille voi heittää hyvästit jos virtavesien lämpötila nousee liiaksi. 24 astetta on jo lohikaloille kriittinen lämpötila.

Pieniä vihannespalstoja kannattaa olla muuallakin kuin maatalousalueilla; esim. pihoilla, katoilla, seinillä, kouluilla ja kaupungeissa. Kaikki orgaaninen tulee kompostoida. Ilmastoystävällistä kalaa kuten särkikaloja ja silakkaa tulee hyödyntää ihmisravintona. Ne ovat kaiken lisäksi gourmeeta.

Autiot yhden lajin nurmikentät ovat kuoleman kenttiä

Jostain historian uumenista on periytynyt tähän päivään elitistinen nurmikko, jossa ei tarvitse kasvattaa mitään elämää kannattelevaa. Nyt voimme vähitellen jo heittää hyvästit laajoille nurmikentille. En tarkoita myöskään, että niittykasveja pitäisi kylvää, mikä tuntuu olevan monen mielessä. Paras lopputulos on kun maan siemenpankista sikiää sille alueelle luontaisia niitty- ja ketokasveja jotka ovat vain odottaneet paikkaa jossa voisivat elää. Useimpia niittyjä hoidetaan niittämällä, joten siisteydestäkään ei aina tarvitse tinkiä.

Luonnon monimuotoisuus tarvitsee lisäksi aromaisia (tämä ei edelleenkään tarkoita monokulttuurinurmikoita) ja paahteisia paikkoja, rikottua maaperää, kuollutta puuta ja monenlaista vaihtelua.

Vanhoja metsiä ylläpitämään elonkirjoa ja kosteutta

Metsät säätelevät omalta osaltaan ilmastoakin. Metsistä voi muodostaa eräänlaisia suojapuskureita vakavimpia tuhoja vastaan. Metsät suojelevat meitä omalla mikroilmastollaan, joten missään ei kannata enää harjoittaa laajoja avohakkuita. Mikäli tuntuu, että olen väärässä, lukaiskaa uudestaan yllä mainittu juttu Lyttonista. Poimintahakkuut ja korkeintaan pienialaiset avohakkuut riittävät. Hyvin vanhoihin metsiin ja soihin ei kannata koskea enää lainkaan.

Yksilajisista puupelloista on siirryttävä kohti sekapuustoa ja eri-ikäisyyttä, mikäli mahdollista. Sekapuumetsät parantavat maaperän boniteettia ja monilajisuutta. Monilajinen metsä tuottaa pidemmän päälle kaikkea paremmin ekosysteemipalveluista puuhun, marjoihin ja sieniin. Eri-ikäisen metsän pienilmasto varmistaa että aines lahoaa hitaasti.

Metsiä voi ja tulee tietenkin käyttää myös puun korjaamiseen, mutta paras jatkojalostustapa on säilöä puu hiilivarastoon, esim. puurakennuksiin. Suojeltujen metsien verkoston tulee olla yhtenäinen, jotta uhanalainen lajisto kykenee levittäytymään pirstaloitumisen sijaan.

Maalaisjärki käyttöön

Lupiinimerien perään on joku itkeskellyt, mutta nyt on aika vastaanottaa tosiasioita. Lupiinit peittävät alleen kotoperäisen kasvillisuuden ja muuttavat vieläpä maaperän liian typpipitoiseksi perinteisille niittykasveille. Kun lupiinit hävitetään, saadaan tilalle kymmeniä hyödyllisiä niittykukkia joissa perhoset ja pölyttäjät viihtyvät. Ja ilman sitä lajistoa ei ole lopulta ruokaakaan.

Elonkirjon vaalinta ei ole viherpiiperrystä eikä hömppää, vaan maailman järkevin asia. Siihen voimme lisäksi vaikuttaa paljon enemmän kuin mihinkään muuhun ilmastonmuutokseen liittyvään seikkaan.

+25
PetraNyqvist
Sitoutumaton

Kirjoittaja on luontoselvittäjä ja ympäristösuunnittelija Turunmaan saarilta. Hyvän tarinan, elokuvan ja faktatiedon ystävä. Valeverkkoja setvivän Sylttytehtaan perustaja. #TurPo

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu