Massiivipuulla rakentaen ilmastotavoitteisiin

Kuva: Petra Nyqvist

 

Raudan jalostaminen ja betoniteollisuus ovat EU:n suurimpia yksittäisiä saastuttajia, jotka hidastavat ilmastotavoitteiden toteuttamista. Silti teollinen puurakentaminen on vielä suhteellisen varovaista eikä osaajia kasva joka oksalla.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia tutkiva tutkimusryhmä (Potsdam Institute for Climate Impact Research PIK) on vahvistanut, että puun käyttö rakentamisessa voi muodostaa merkittävän globaalin hiilivaraston.  Ryhmä visioi jopa tilannetta, jossa puurakennuksiin voitaisiin säilöä 700 miljoonaa tonnia hiiltä vuosittain. Tämä edellyttäisi tietenkin samalla myös erittäin huolellista metsänsuojelua ja metsän kestävää käyttöä.

Modernin puurakentamisen BAT ristiinlaminoitu massiivipuu (CLT) ja moduulit mahdollistavat myös yhä korkeampien rakennusten rakentamisen. Norjassa on rakennettu 18-kerroksinen Mjøstårnet, ja Suomessa Tampereen teknillisen yliopiston kestävän rakentamisen tutkimusryhmä kehittää 30-kerroksista puukerrostaloa.

Tiettävästi Japanissa haaveillaan jo 70-kerroksisesta puupilvenpiirtäjästä, joten soisin suomalaisten ottavan pikaisesti kärkipaikan osaamisen kehittämisessä.

Hallituksen tavoitteena on kaksinkertaistaa puun käyttö rakentamisessa, ja selvittää rakentamiseen liittyvän kiertotalouden kehittämisen mahdollisuuksia. Hyviä tavoitteita sinänsä, mutta nyt tarvitaan vielä isompaa vaihdetta silmään. Puun eduiksi ei jää pelkästään ympäristöystävällisyys. Massiivipuu haastaa betonin erityisesti kun on kyse kouluista ja päiväkodeista, joita riivaavat sisäilmaongelmat. Puulla on tieteellisesti todettuja antibakteerisia vaikutuksia, joten mahdollisuudet myös sairaaloissa ovat kiehtovat. Puupinnoilla tiedetään olevan ihmiseen myös stressiä vähentävä vaikutus.

Teknologia on jo olemassa, joten tarvitaan enää tuntuvia manöövereitä, mikäli halutaan olla #hiilineutraali2035.

 

 

 

 

PetraNyqvist

Kirjoittaja on luontoselvittäjä ja ympäristösuunnittelija Turunmaan saarilta. Hyvän tarinan, elokuvan ja faktatiedon ystävä. Valeverkkoja setvivän Sylttytehtaan perustaja. #TurPo

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu