Miksi ”Keijo Kaarisade” ei ole satiiria

Kuva: Kaappaus somesta.

Olen saanut useaan otteeseen kuulla, että ”vihapuhepoliiseista” ja ihmisoikeuksista pilkkaa tekevä ”Keijo Kaarisade” on ihan parasta huumoria ja satiiria, ja henkilöt jotka eivät Kekestä vaikutu, ovat huumorintajuttomia.

En nyt ota kantaa Keijo Kaarisateen hauskuuteen, kun kyseessä ei ilmiselvästikään ole ammattikoomikko, vaan muu yksityishenkilö, joka piileksii hahmon takana.  Sen sijaan perustelen yksiselitteisesti miksi Keijo Kaarisade ei kuulu satiirin piiriin, vaikka se siltä saattaa ensivilkaisulla vaikuttaa.

Asia selkenee laittamalla aivan ensimmäiseksi merkille, kuinka poliittiset päättäjät Jussi Halla-aho, Riikka Purra ja Sanna Antikainen mainostavat innokkaina verkossa Keijo Kaarisateen myymää krääsää. Näin satiirin lait kääntyvät päälaelleen. Eli poliittisten vallankäyttäjien eliitti käyttää hahmoa poliisien eli virkavelvollisuuttaan hoitavien virkamiesten lyömiseen ja naurettavaksi tekemiseen. Satiiri ei tällaista asetelemaa varsinaisesti tunnista, vaan se on tarkoitettu valtahahmojen kritisoimiseen. Itse asiassa, kun poliittiset päättäjät ivailevat satiirin keinoin valtasuhteessa alaspäin aina yksittäisiin kansalaisiin asti, viestin tyylilaji muuttuu helposti propagandaksi.

Tulee muuten mieleen aivan hurjan vitsikkäitä mielikuvia, minkälaisissa valtioissa ja tilanteissa tämä ilmiö on ollut näkyvissä hieman selvemmin, mutta en tohdi nyt tässä niin naurettavia juttuja kertoa, kun en halua että huumorintajuiset ihmiset tulevat portailleni soihtujen kanssa.

Asia aukenee vielä enemmän, kun tarkastelee Poliisihallituksen hassunhauskoja tilastoja, joissa hilpeästi sadat poliisit ovat harkinneet alanvaihtoa maalittamisen vuoksi. Olen jo vuosia dokumentoinut blogissani tämän kerrassaan hupaisan ilmiön kehittymistä. Perussuomalaisten vauhti tässä asiassa ei suosion myötä ole laantunut, vaan pikemminkin villiintynyt. Johtavat perussuomalaiset poliitikot ovat kutsuneet yksittäisiä poliiseja mm. trolleiksi, valepoliiseiksi ja ”munattomiksi nillittäjiksi”, antaen näin vihreää valoa seuraajilleen virkamiesten ahdisteluun. Nimittäin mitään kritiikkiähän virkamiestä kohtaan tuo ei tietenkään ole, vaan ihan puhdasta solvaamista ja pyrkimystä viedä uskottavuutta.

Mikäli nyt joku haluaa ehdoin tahdoin irviä, että tulin nyt vain mainostaneeksi Keken krääsätuotteita, niin en olisi siitä niin huolissani. Koomikko Louis C.K:n kasvoilla myydyt mukit rikkonevat heittämällä tekijänoikeuksia muutenkin, ja mikäli haluaa väkisinkin anonyymille huijarille roponsa lähettää, niin siitä vaan, se voi olla ihan hyvää huumoria.

PetraNyqvist

Kirjoittaja on luontoselvittäjä ja ympäristösuunnittelija Turunmaan saarilta. Hyvän tarinan, elokuvan ja faktatiedon ystävä. Valeverkkoja setvivän Sylttytehtaan perustaja. #TurPo

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu