Polpo-myytti, eli kuinka poliisin ammattitaito vilpillä kyseenalaistetaan

 

Ne kuvat julkaistiin liian myöhään

Näin kirjoitti itsevarmasti eräs twitteristi minulle heti eilen tiistaina kun jaoin uutisen, jossa poliisin julkaisemat kuvat Kaivopuiston tapauksen epäillystä olivat näytillä. En saanut selvää vastausta, mihin perustuen poliisi olisi toiminut jotenkin väärin. Sama mielipide tuntui kaikuvan kautta internetin palstojen. Kokonainen huutokuorollinen somen käyttäjiä ja poliittisia vaikuttajia kertoo tietävänsä miten poliisin olisi pitänyt toimia toisin.

Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps) vihjailee tietävänsä siihen jopa syyn eli tekijöiden ulkomaalaistaustaisuuden. Myös Perussuomalaiset rp:n spin doctor, varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Riikka Purra kyseli Twitterin käyttäjiltä, miten kuvien julkaisussa voi kestää kolme viikkoa. Somestahan sitä kannattaakin kysellä, mutta onneksi Helsingin poliisi oli somessa paikalla.

Helsingin poliisin tililtä tuli napakka prosessin kuvaus, joka kuuluu näin:

”Prosessi: 1. Poliisi sai kuulusteluissa epäiltyjen tuntomerkit. 2. Poliisi kävi läpi saadun videomateriaalin, jota oli runsaasti. Ja poimi sieltä pätkät, joissa tuntomerkkejä vastaavat henkilöt. 3. Varmistettiin, että kuvissa on henkilöt, joihin kuulusteluissa viitattiin. 4. Kuvat julkaistiin. Esitutkintalain mukaan henkilön kuvan voi antaa julkisuuteen vain jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi.”

Eli summa summarum: Poliisin piti ensin tehdä asiaan liittyvät työt, eikä osallisten kuvia tulostu sähköisenä taikaseinästä. Epäiltyjä ei myöskään arvota, ei katsota teelehdistä eikä summonoida ouija-laudalta.

Tämänpäiväisen tiedotuksen mukaan yleisön vihjeet ovat olleet avuksi.

Oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka, tuo perussuomalaisen johdon kiittelemä sohvagladiaattori kertoo metsästävänsä paikalla olevien poliisien henkilöllisyyksiä ja syntymäaikoja, ja uhkailee näyttävänsä mitä on maalitus. Poliisilta niitä tietoja ei toki irtoa, koska yksittäisellä ääriaktivistilla ei ole mitään asiaa niihin. Tarvitaan ylipäänsä aika kovan luokan työelämästä vieraantumista jos mielikuvitus tuottaa poliisivoimat, joissa toimitaan juuri kuten netin räyhälistö uskoo, ja että netin räyhälistöllä on suora pääsy poliisin valvontasuunnitelmiin ja henkilötietoihin.

Myytti ”Polposta” eli poliittisesta poliisista on valemedioiden ja keskustelupalstojen vakiopulppia, jokseenkin yhtä todellista kuin Helinä-Keiju. Politisoituneelle tai vajavaiselle poliisille naureskellaan jopa päättäjäeliitin sivuilla vailla pohdintaa, miten se saattaa vaarantaa yksittäisen virkamiehen tai hänen perheensä turvallisuuden. Tämä on pelkästään turvallisuutta heikentävä ilmiö, josta ei hyödy kuin, noh, opportunistiset poliitikot.

Tämä kaikki maassa, joka on rankattu riippumattomien oikeusvaltioiden maailman kärkeen. Eli polposta valittavat uiskentelevat todellisuudessa voisilmässä. Kyselyiden mukaan poliisien suosikkipuolueet ovat Kokoomus ja Perussuomalaiset.  Äänestyspäätöksillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista merkitystä, sillä kussakin ammattikunnassa on ammattitaitonsa, joista todistettavasti tässä valtiossa pidetään kiinni.

PetraNyqvist

Kirjoittaja on luontoselvittäjä ja ympäristösuunnittelija Turunmaan saarilta. Hyvän tarinan, elokuvan ja faktatiedon ystävä. Valeverkkoja setvivän Sylttytehtaan perustaja. #TurPo

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu