EU:n elvytyspaketista vänkääminen on älytöntä ajanhukkaa

Enää ei olla 90-luvulla. Silloisen geopolitiikan valossa ajattelin, ettei Suomen pitäisi lähteä mukaan järjestelmään, joka annettaessa pikkusormen vie koko käden.

Tämän päivän tietojeni ja tämän päivän geopolitiikan valossa puolustan Suomen EU jäsenyyttä siitäkin huolimatta, että se jossain vaiheessa voi vielä viedä koko käden.

Eduskunnassa keskustellaan nyt EU-elvytyspaketin hyväksymisestä. Se on ota tai jätä kysymys. Viime kädessä kysymys siitä, haluammeko rakentaa Euroopan ja Suomen hyvinvointia vaiko emme.

On hyvä, että EU:sta keskustellaan. EU:n elvytyspaketin osalta keskustelu näyttää kuitenkin nyt junnaavan paikoillaan. Samat argumentit puolesta ja vastaan toistuvat. Valitellaan sitä, että paketti ei ole riittävän hyvä; sitä, että jotkut maat hyötyvät siitä enemmän kuin Suomi; että autamme kilpailijoitamme; ja että kyse olisi federalistien piilojuonesta ja että EU saisi verotusoikeuden.

Paketti ei ole täydellinen, mutta sen sisältöön vaikuttaminen on tässä vaiheessa mahdotonta ja edellä mainitun kaltainen valittelu ajan hukkaa. Voimme vain pysäyttää tai hidastaa paketin hyväksymisen eikä kummastakaan olisi Suomelle hyötyä. Suomen talous on riippuvainen viennistä. Koska viennistämme valtaosa menee EU-maihin, on EU:n talouden elpyminen Suomen etu. Joka vastustaa paketin hyväksymistä, vastustaa Euroopan jälleenrakentamista ja Euroopan talouden elpymistä. Joka vastustaa paketin hyväksymistä, puoltaa viime kädessä Suomen eristäytymistä muusta Euroopasta.

Valittamisen sijaan on hyvä keskustella siitä, kuinka elvytyspaketista saatavat edut parhaiten käytetään Suomessa hyödyksi siitä huolimatta, että jokin toinen maa saa enemmän. Elvytyspaketti on kertaluontoinen ja mitä nopeammin se saadaan toimimaan, sitä parempi on talouden elpymisen mahdollisuus, ja mitä paremmin Euroopan talous elpyy, sitä pienempi on riski, että keskustelut jouduttaisiin aloittamaan uusista elvyspaketin kaltaisista toimista. Paketin hyväksyminen ei tee EU:sta liittovaltiota. Jokainen EU:n omia varoja ja monivuotista budjettia koskeva päätös edellyttää edelleenkin jäsenvaltioiden yksimielisyyttä. Ei EU:n perustamissopimusta ole muutettu.

Tietenkin taustalla kaihertelee perinteinen etelä-pohjoinen vastakkainasettelu ja mieleen saattaa jopa nousta kysymys, onko puhdasta yhteensattumaa, että pandemia on osunut rajusti juuri moneen sellaiseen maahan, jonka talous on ollut vaikeuksissa jo aikaisemmin, ja jotka nyt saavat enemmän elvytysrahoista kuin maat, jotka ovat hoitaneet talouttaan paremmin. Tällaista korrelaatiota ei ole osoitettu eivätkä mitään koronatuet pysty korvaamaan pandemian aiheuttamia vahinkoja kansalaisten terveydelle ja taloudelle.

Olisin silti toivonut, että tukirahojen myöntämisen ehdoksi olisi selkeämmin asetettu sitoutuminen taloutta pidemmällä aikavälillä vakauttavien rakennemuutosten tekoon. Tämä olisi ollut askel maiden ylivelkaantumisen katkaisemiselle ja vähentänyt muiden maiden riskiä joutua vastaamaan jonkin toisen maan maksuosuuksista EU:n budjettiin. Tähän ei menty, sillä ehdollisuutta olisi pidetty maiden taloudellista suvereniteettia loukkaavana. Jäsenmaiden on kuitenkin laadittava rahojen käytöstä elvytyssuunnitelmat, jotka Komissio tarkastaa. Koska hyväksyttyjen suunnitelmien noudattaminen on edellytys rahojen maksamiselle, voidaan komission toimivallan ajatella hieman kasvaneen, mutta kyse ei kuitenkaan ole mistään toimivallan siirrosta.

Komissiolla on nyt näytön paikka. Jos sen onnistumista korona-rokotteiden hankinnassa pidetään esimerkkinä sen valmiudesta ottaa vastaan uusia tehtäviä, ei hyvältä näytä.

Ensimmäinen suuri ottelu olisi ollut edessä, ellei Italia olisi omien sisäpoliittisten muutostensa johdosta kääntänyt kelkkaa. Kaksi vuotta sitten valtaan nousseet populistipuolueet syyttivät “EU:n eliittiä” ongelmistaan, jättivät noudattamatta EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen säännöt ja lupasivat nostaa Italian velkakuopasta omin – muunlaisten kuin Brysselin sanelemien – keinojen avulla. Näitä vaalilupauksista ei pystytty pitämään ja Italian kroonisesti ylivelkaantunut talous on romahduksen partaalla.

Tilanteen valoisahko puoli on se, että rakennemuutosten välttämättömyys huomattiin kriisistä selviämisen edellytykseksi ja Italian juuri nimitetty uusi pääministeri, EKP:n entinen pääjohtaja Mario Draghi on ilmoittanut sijoittavansa EU:n elvytyspaketista saatavat varat mm. koulutukseen ja tutkimukseen, terveydenhuoltoon, digi- ja ympäristöteknologiaan ja sanonut uudistavansa maansa julkishallintoa, oikeuslaitosta ja verotusjärjestelmää.

Minulle Draghin valinta ja hänen yli puoluerajojen nauttimansa kannatus osoittavat, että tilanteen vakavuus ja vaikeus on ymmärretty. Elvytyspaketti yksinään ei pysty pelastamaan EU-maita koronapandemian taloudellisilta seurauksilta. Oleellista on se, kuinka rahat käytetään, ja kuinka hyvin niillä saadaan rakennettua tulevaisuutta. Tässä on kaikilla EU-mailla näytön paikka ja samalla mahdollisuus. Kiinajuna etenee vauhdilla ja pian takavalot häviävät kulman taakse.