Kenen silmät kostuvat – Beethovenin 9. sinfonia – linkki löytyy lopusta

Toukokuun 9. – Eurooppapäivä – on vapaapäivä EU:n instituuteissa työskenteleville. Koska muille – ainakin Saksassa ja Suomessa – se on normaali arkipäivä, olen yleensä voinut käyttää vapaapäivän asiointeihin, joihin muutoin joutuu jonottamaan. Tänä vuonna 9.5. – lauantai – ei eroa tavallisesta arkilauantaista.

Kuitenkin kaikki on tänä vuonna toisin.

 

Olen pettynyt, että kriisi ei – kuten olin toivonut – avannut jäsenvaltioiden ja sen kansalaisten silmiä näkemään EU:n yhteneväisyyden voimaa.

Päin vastoin, kriisin koittaessa jäsenvaltiot kääntyivät itseensä, eristäytyivät ja näkivät naapurimaansa ‚vihollisinaan‘. Olen selittänyt itselleni, että koska kunkin jäsenvaltion ensimmäinen prioriteetti on kansalaistensa terveyden suojaaminen, oli vapaan liikkuvuuden – EU:n ehkä tärkeimmän tukipilarin – sivuuttaminen oikeutettua.

Pettymyksen yli on kuitenkin vaikea päästä. Erityisen vaikea on ymmärtää sitä, että nyt kun rajoituksia aletaan purkaa jäsenvaltioiden sisällä – esimerkiksi Saksassa on mahdollista matkustaa Bundeslandista toiseen; Hessen on Saksan koronakartalla vaaleanpunainen tummanpunaisten Bundeslandien ympäröimänä, mutta Baijerista, johon Korona iski pahiten saa matkustaa Hesseniin ja päinvastoin – matkustaminen jäsenvaltioiden rajojen yli ei ole mahdollista.

Ulkomaalainen – ihonväriin katsomatta – ei ole missään tervetullut. Terveydenhuolto kuluu EU-jäsenmaiden omaan toimivaltaan, ja ulkomaalainen voi tartuttaa oman maan kansalaisia ja sairastuessan viedä oman maan kansalaisten sairaalapaikkoja. Tämän ajattelun mukaisesti jäsenvaltioiden välillä matkustaminen ei tule olemaan mahdollista ennen kuin koronarokotetta on saatavilla kaikkialla. Tämä on minulle Suomen ja EU:n kansalaisena vaikea pala niellä.

Paljon mielummin näkisin jäsenvaltioiden väliset rajat taas avoimina ja jäsenvaltioiden terveydenhuoltoviranomaisten kehittävän yhdessä järjestelmiä esimerkikiksi koordinoimaan vapaita sairaala- ja tehohoitopaikkoja, tai selvittämään missä jäsenvaltiossa on saatavilla suojavarusteita. Mieluummin näkisin yhteiseurooppalaista tutkimus- ja kehitystyötä koronarokotteen kehittämiseksi. Haluaisin nähdä ja tuntea eurooppalaista yhteenkuuluvuudentunnetta.

Olikin hienoa huomata, että alkukankeuden jälkeen Saksa ryhtyi vastaanottamaan koronasairaita esimerkiksi Italian ja Ranskan kuormitetuimmilta alueilta. Kansalaisten mieliin on kuitenkin painunut tiedotusvälineistä kuva, että Kiina (joka toimitti käyttökelvottomia suojavarusteita) on Italian ystäviä, ja Saksa (joka hoitaa italialaisia koronapotilaita mutta vastustaa yhteisvastuullista lainanottoa), on Italian vihollinen.

Luottamuksen, jota on yritetty rakentaa yli 70 vuoden ajan, menetystä on vaikea kuroa umpeen.

 

Olen kuullut monelta taholta syyttävään sävyyn, että „EU ei ole kriisin aikana näkynyt missään“, „EU ei ole toiminut“, „EU on taas pettänyt“ .

Olen miettinyt, että tietävätkö ihmiset, jotka syyttävät EU:ta sen, että EU on viimekädessä riippuvainen jäsenvaltioidensa tahdosta. Jäsenvaltioiden ministerit kukin omalla hallinnonalallaan muodostavat yhden EU:n tärkeimmistä päätöksentekoelimistä, Neuvoston. Komissio tekee ehdotuksia ja panee täytäntöön Neuvoston EU:n parlamentin kanssa tekemät päätökset.

Ja EU on toiminut koko ajan. Komissio on tehnyt useita ehdotuksia koronakriisin ratkaisemiseksi, ja tekee parhaillaankin ehdotuksia Neuvoston tekemien periaatepäätösten tarkentamiseksi esimerkiksi erilaisia koronatukipaketteja koskien. Niistä ei kuitenkaan juurikaan keskustella jäsenmaissa – Eurondeja lukuunottamatta.

Onko niin, ettei jäsenmaissa ole aikaa tai välttämättä suurta kiinnostustakaan tiedottaa EU:n päätöksistä? Viime kädessähän täytäntöönpano tapahtuu kansallisella tasolla.

 

En tiedä, onko tänään vain huono päivä ja huomenna puhaltavat uudet tuulet, vai pyörittävätkö juuri ne huomisen tuulet, niitä tuulimyllyn siipiä, joita vastaan taistelu EU:sta tullaan käymään.

Koronakriisin riskeistä suurimpina pidetään i) jäsenvaltioiden ylivelkaantumista ja ii) de-globalisaatiota.

En ole globalisaation suuri ystävä, ja toivonkin, että tiettyä Euroopalle strategista osaamista ja tuotantoa vedetaan mahdollisuuksien mukaan takaisin Eurooppaan – Eurooppaan.

Olisi kuitenkin valtavaa resurssien kuluttamista rakentaa 27 erillistä varmuusjärjestelmää kaikille sektoreille. On järjetöntä olla käyttämättä hyväksi EU:n sisämarkkinoiden voimaa.

Mutta jos luottamusta toisiin EU-maihin ja EU-maiden kansalaisten välille ei saada rakennettua uudelleen, tähän kuitenkin viime kädessä päädytään.

Ja sillä aikaa, kun EU:n jäsenvaltiot keskittyvät ongelmien ratkaisuun kukin omalla tahollaan, kukin kehittäen omia ratkaisujaan – ryhtyvät Aasian tiikerit taas teroittamaan kynsiään.

 

Siksi laitankin Eurooppa-hymnin soimaan (https://www.youtube.com/watch?v=TzLINxT-eM) ja sanon itselleni, että tänään on vain huono päivä. Ehkä huomennakin on huono päivä. Ehkä koko kuluva vuosi ja seuraavakin ovat huonoja. Ehkä meneillään on koronan takia menetetty vuosikymmen. Mutta sen takia ei hanskoja saa lyödä tiskiin. Sen takia ei uskoa yhteisölliseen Eurooppaan saa menettää. De-globalisaatiossa, johon jossain määrin varmasti mennään, EU:n sisämarkkinat tulevat olemaan entistä tärkeämmät. EU:n jäsenvaltiot tarvitsevat EU:ta ja EU tarvitsee jäsenvaltiota ja sen kansalaisia, koska yhdessä olemme voimakkaampia.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu