Koronakriisin jälkihoitoon tarvitaan EU-herätys

Korona, yhteiskuntien pysähtyminen ja uudenlainen arki ovat järisyttäneet ihmisten elämää lyhyessä ajassa.

Suomalaiset ovat sopeutuneet sisulla ja huumorilla, hyvässä yhteishengessä, ja pakonkin edessä, jotta terveydenhuoltojärjestelmämme kantokyky säilyy ja mahdollisimman monilta hengenmenetyksiltä vältytään.

Seisauksen jatkuessa nousevat kuitenkin muunlaiset ilmiöt pintaan. Raha ei kasva puissa, eivätkä minkään valtion resurssit ole pohjattomat.

Vaikka niin Suomessa kuin EU-tasollakin on käynnistetty erilaisia järjestelyjä auttamaan koronasta kärsiviä aloja ja yksittäisiä yrityksiä, tulevat koronan taloudelliset jälkivaikutukset olemaan mittavia. Mitä pidempään seisokki jatkuu, sitä vakavammat seuraukset ovat.

Selvää on jo nyt, ettei kaikkia pystytä auttamaan.

Suomen Pankin laskelmien mukaan ravitsemus-, majoitus- ja kaupan alan yrityksistä 50%:lla on kassa tyhjänä 3kk seisokin jälkeen. Kuljetus, varastointi ja teollisuuden alan yrityksillä vastaava luku on 20-50%. Seisokin jatkuessa pidempään ilman yritysten lisävelanottoa tai suoria tukia tämä tarkoittaa massiivista konkurssiaaltoa.

Paine exit-strategioille on kasvanut räjähdysmäisesti

Eri maiden päättäjät joutuivat tekemään Koronaa koskevat hätätilaratkaisunsa olemassa olevien tietojen perusteella, jotka jättävät useita taudin leviämistä ja luonnetta koskevia tärkeitä seikkoja avoimiksi: mistä johtuu, että toiset saavat tartunnan ja toiset eivät, miksi osalla tauti on lähes oireeton ja osalla johtaa kuolemaan; milloin on kehitetty rokote ja milloin sen suurtuontanto voidaan aloittaa?

Koronan suhteen on vaikea puhua hyvistä ja huonoista ratkaisuista – hyviä ei ehkä edes ole –  ja joka tapauksessa vaikein on vielä edessä: kysymys siitä, milloin on turvallista palata normaaliin? Vastausta ei taida tietää kukaan, mutta jotain on silti tehtävä.

Viimeistään silloin, kun terveyteen liittyvä kriittisin vaihe on ohitettu, tulisi ratkaisujen painotus kohdistaa yhteiskunnan seisokin aiheuttamien negatiivisten seurausten minimointiin.

Kuulostaa yksinkertaiselta… Mutta miten tiedetään, milloin ollaan tässä vaiheessa, kun niin monet virusta koskevat perustiedot ovat vielä puutteellisia?

Kyse on viime kädessä riskien arvioinnista ja valinnoista: seisokin jatkamisella vältettäneen kansalaisten terveyteen kohdistuvat vakavimmat uhraukset, mutta jos talous ei pyörähdä käyntiin, seurauksilla tulee olemaan erittäin vahingollisia vaikutuksia niin ihmisten fyysiseen kuin henkiseenkin terveyteen.

Muutamien EU-maiden, kuten Itävällan ja rankimmin koronasta kärsineiden Italian ja Espanjan päätökset rajoitusten asteittaisesta purkamisesta viestivät kasvaneesta paineesta exit-strategioiden käyttöönottoon.

Kriisin jälkihoidon oltava EU:n yhteinen hanke

Jäsenmaiden yksipuoliset toimet eivät ole tehokkaita. Otetaan esimerkki.

Ranskalle, Italialle ja Espanjalle matkailusta seuraavat tulot ovat merkittäviä, mikä lisää painetta nopeasta paluusta normaaliin.

Toisaalta, jos esimerkiksi Saksa, jonka 80 miljoonasta asukkaasta suuri osa täyttää välimerenmaiden rantahotellit kesälomillaan, ei pura näihin maihin kohdistuvia matkailurajoituksia, jää Välimeren mailla suuri osa alan tuloista saamatta.

Kriisin alkuvaiheessa EU:n jäsenmaat sulkivat rajansa yksipuolisin toimin. Vapaa liikkuvuus – yksi EU:n kulmakivistä – sivuuttui yön yli. Kriisin keskellä protektionismi oli oikeutettua.

Exit-vaiheessa on kuitenkin ehdottoman tärkeää, että jäsenmaat koordinoivat päätöksiään. Jäsenmaat voivat saada omin toimin elytettyä vain kotimaan kysyntää, mutta eivät vientiä.

Jos Suomessa puretaan rajoituksia saaden vientiteollisuus nousuun, hyöty jää lyhytkestoiseksi, jos rajoitukset jatkuvat Suomen ulkopuolella, eikä vientituotteille ole kysyntää. EU:n vahvuus perustuu yhteistyöhön.

Velkakriisin hoidossa ei saa syntyä uutta Kreikkaa

Jotkut EU-maat ovat kärsineet Koronan seurauksista voimakkaammin kuin toiset. Erityisesti nämä maat –Ranska, Italia ja Espanja – aloittivat muutamia viikkoja sitten keskustelun nk. koronabondeista, jäsenmaiden yhteisesti markkinoilta ottamasta lainasta, josta jäsenmaat voisivat hakea itselleen osuuksia tietyissä rajoissa.

Yhteistä koronalainaa vastustivat Saksa, Hollanti, Itävalta ja Suomi.

Vaikka ajatuksena oli uuden, koronan vaikutusten hoitoon liityvän lainan ottamisesta ja tämän erottamisesta (jos mahdollista) olemassa olevista valtionveloista, muistutti keskustelu vanhaa pohjoinen-etelä vastakkainasettelua.

Yhteislainaa vastustaneet maat eivät  vakuuttuneet ennestään ylivelkaantuneiden maiden tahdosta maksaa lainaosuuksiaan takaisin, mikä lisäisi muiden vastuuta.

Ajatus koronayhteislainasta edellä mainitussa muodossa kaatui ja Komissio esitteli viikko sitten uuden suunnitelman, joka perustuu jäsenvaltioiden yhteislainan sijaan komission ottamaan lainaan, jota ohjattaisiin jäsenvaltioille EU:n budjetin kautta. Yksityiskohdat ovat tällä hetkellä valmisteilla.

EU:n nostaman lainan korot arvioidaan velkaantuneiden jäsenvaltioiden omien lainojen korkoja edullisemmiksi. EU:n laina ei myöskään ole kansainvälisten rahamarkkinoiden spekuloinneille samalla tavalla arka, kuin jäsenvaltioiden omat lainat, josta esimerkki nähtiin Kreikan osalta 2012 eurokriisissä.

Koronasta eniten kärsineet maat olivat jo ennen koronaa pahasti velkaantuneita, joten niillä on myös vähemmän pelivaraa laatia omin varoin erilaisia tukipaketteja elvyttämään taloutensa toipumista.

Finanssikriisissä kantapään kautta saadut opit otettava käyttöön

Selvää on, että EU:n yhteinen, tietyin osin solidaarinen ratkaisu tarvitaan, jos halutaan saada EU-maiden taloudet käyntiin.

Yleisessä keskustelussa on kuitenkin sivuutettu yksi Euroopan tulevaisuuden kannalta tärkeä seikka: jotta kansalaiset hyväksyvät EU:n yhteisen, solidaarisen tukiratkaisun, on sen tunnuttava oikeudenmukaiselta niidenkin jäsenmaiden osalta, joiden kansalaiset joutuvat kantamaan suurimman taloudellisen vastuun.

Edellämainittujen koronalainojen ehtoja ei ehditty lyödä lukkoon ennen ajatuksen kaatumista, mutta eri malleissa punainen lanka oli maksuvastuun määräytyminen BKT:n perusteella ja lainojen myöntäminen Koronan seurausten vakavuuden esim. BKT:n laskun ja sairastuneiden/kuolleiden määrien perusteella.

Käytännössä suurimman taakan olisi kantanut Saksa. Suomi olisi kuulunut BKT:hensä suhteutettuna suurimpien nettomaksajien joukkoon. Kummankaan maan ei – onneksi – arvioitu olevan lainoissa suuremmin saajapuolella.

Kuten sanottu, Komission esittämän vaihtoehtoisen järjestelyn yksityiskohdat ovat auki, mutta yhteys EU:n budjettiin viiittaa BKT-pohjaisiin maksuosuuksiin. Jos BKT:n sijaan maiden vaurautta tarkastellaan yksityissektorin varallisuuden perusteella, rikkaiden ja köyhien maiden järjestys muuttuu mielenkiintoisesti:

Credit Suissen vuosittaisen Global Wealth Reportin mukaan edellä mainituista maista yksityisvarallisuuden keskiarvolla mitattuna ranskalaiset olivat vuonna 2019 vauraimpia, sen jälkeen itävältalaiset, italialaiset, hollantilaiset, saksalaiset, espanjalaiset, suomalaiset ja kreikkalaiset.

Mediaaniarvolla rankattuna, saksalaiset ja hollantilaiset tippuvat em. joukon hännille ja ovat siten varattomampia kuin esimerkiski suomalaiset ja kreikkalaiset. Joukon rikkaimpia ovat koronasta rankimmin kärsineiden maiden kansalaiset järjestyksessä: Ranska, Espanja, Itävalta  ja Italia.

On selvää, ettei EU:n tukijärjestelyjä voida rahoittaa jäsenmaiden kansalaisten varakkuuden perusteella. Osoittain siksi, että verotus kuuluu jäsenmaiden omaan toimivaltaan, ei EU:ssa muutoinkaan käytetä mittarina yksityissektorin varallisuutta vaan BKT:tä.

Miten sitten tulisi toimia?

Mielestäni olisi kuitenkin tärkeätä, että joko tulevissa koronatukiin liittyvissä keskusteluissa tai yleisemmin jäsenvaltioiden ylivelkaantumista koskevissa toimissa otettaisiin BKT:n ohella huomioon jollain tavoin yksityissektorin varallisuus.

Rikkaiden EU-jäsenmaiden veronmaksajien, joiden varallisuus on heikompi kuin koronatukia tarvitsevien maiden kansalaisten, mielestä vastuuseen joutuminen saattaa tuntua epäoikeudenmukaiselta.

Tämä ei poista EU:n vahvuuden – solidaarisuuden – tarvetta, mutta antaa aiheen pohtia, olisiko esimerkiksi koronarahoituksen saannin ehdoissa syytä edellyttää niiden jäsenmaiden osalta, joiden kansalaiset ovat varakkaampia, voimakkaampia keinoja talouden kurissa pitämiselle tai edellyttää talouden vakautta tukevia rakennemuutoksia.