Elintasosurffarit ja kantasuomalaiset

Tässä kuukauden sisällä on kuulunut niin Kokoomuksesta kuin Keskustasta kohua aiheuttaneita lausuntoja lähinnä maahanmuuttajia koskien, joita on sitten hetken päästä pyydelty lakki kourassa anteeksi. Kummastakin tapauksesta saisi tietysti tarinoitua vaikka monen blogikirjoituksen verran, mutta näkisin että mielenkiintoisempaa on miettiä sitä että miksi näitä lausuntoja on julkisuuden ylipäätään lipsautettu.

Edes poliitikko ei ole niin yksinkertainen etteikö ymmärtäisi että tuollaisia heittoja kun julkisuuteen viljelee, niin mediakohu on taattu. Sen vielä ymmärtää jos jossain keskustelun tuoksinnassa tulee lipsautettua hyvinkin harkitsemattomia lausuntoja, mutta jos sitä ei kirjoitetusta puheesta huomaa niin kyseessä ei ole enää vahinko vaan ihan laskelmoitu huomion hakeminen. Katsoi tätä asiaa mistä vinkkelistä tahansa, niin ei voi päätyä kuin siihen johtopäätökseen että näillä lausunnoilla on päivänselvästi yritetty päästä Perussuomalaisten puurokipolle.

Kokoomuksen ja varsinkin Keskustan kannattajia on hyvän aikaa luisunut Perussuomalaisiin joten vaikuttaa siltä että näillä lausunoilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin yrittää tukkia se vuoto. Suunnitelma on hyvin simppeli. Joku uhrautuu joukkueen puolesta heittelemään näennäisesti ajattelemattomia kommentteja joita sitten pyydetään anteeksi. Sitten toivotaan että vakiokannattajat unohtavat nämä sanomiset, mutta liikkuvien äänestäjien mieleen jää itämään ajatus siitä että ehkä näissäkin puolueissa on vastustusta humanitaarista maahanmuuttoa kohtaan. Todellisuudessahan tällaisia haluja ei kovin suuressa mittakaavassa ole varmaan kummassakaan puolueessa. Mutta tämän näytelmän tarkoitus onkin vain pyrkiä muuttamaan edes hieman puolueen imagoa liikkuvien äänestäjien silmissä.

Mutta ei tällaisen näytelmän järjestäminen täysin vaaratonta ole. Puolueelle kyllä, mutta lausuntojen antajilla on olemassa henkilökohtainen riski. Jos oman alueen äänestäjät jatkavat tai siirtyvät tästä huolimatta Perussuomalaisten leiriin ja puolueen vakioäänestäjät kääntävät peukalon alaspäin,  tyssää poliittinen ura siihen. Uskoisin kuitenkin että niin Keskustan kuin Kokoomuksenkin puolelta näille tiimin puolesta uhrautuville on tarjolla suojatyöpaikka jos kakka lentää tuulettimeen.

P.S Kun näitä tapauksia on nähty nyt lyhyen ajan sisään kaksi, niin ei voi olla miettimättä että oliko Kirsi Pihankin pikapyrähdys Kokoomuksen pormestariehdokkaana yksi yritys päästä sinne Perussuomalaisten puurokipolle. Kokoomuksessa on kuitenkin pitkään ollut se muutaman ihmisen Persu-osasto jotka yrittävät imeä kannattajia Perussuomalaisista Kokoomukseen, joten ei ole mitenkään mahdollista että tämä ”arvojen kirjo” olisi tullut Kirsi Pihalle jotenkin yllätyksenä.

+2
Petri Laitinen

Vapaa ajattelija. Taattua mutuilua ja välillä ihan tutkittuakin tietoa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu