EU ja yhteisvelkaprojekti

Äskettäin esimerkiksi Olli Rehn otti kantaa EU:n yhteisvelan puolesta ja samanlaisia puheenvuoroja on kuulunut monen muunkin suusta niin Suomesta kuin ympäri Eurooppaa.

Toki EU on jo nykyisin ainakin osittain yhteisvelallinen ja se tapahtuu EKP:n arvopapereiden osto-ohjelman kautta. Sitä en osaa sanoa miksi vaikkapa Espanjan valtionlainoja kutsutaan nimellä ”arvopaperi” mutta sillä tittelillä se nyt on lanseerattu. Rehnin ja kumppaneiden tarkoitus on kuitenkin tehdä yhteisvelasta selkeä ja näkyvä osa EU:n politiikkaa sen sijaan että se pyörisi vain kulisseissa kuten se tällä hetkellä tekee.

Yhteisvelan hyödyt ovat toki selvät. Kuten puolustajat sanovat, se toisi EU-alueelle taloudellista vakautta ja kykyä vastata kriiseihin joita tulevaisuudessakin aivan varmasti tulee. Itse näen kuitenkin että siinä on huomattavasti enemmän ongelmia kuin niitä hyötyjä. Yksi on se, että yhteisvelasta hyötyisivät eniten esimerkiksi Etelä-Euroopan konkurssikypsät valtiot kun taas häviäjien joukkoon kuuluisi taloudellisesti paremmassa hapessa olevat maat, muiden muassa Suomi. Toisaalta se miten pitkään Suomi pysyy tällä puolella viivaa onkin jo ihan oma lukunsa. Monilla talouden mittareilla katsottuna Suomi on kyllä kovaa vauhtia luisumassa sinne saajapuolelle.

Toinen iso miinusmerkki on siinä että yhteisvelka olisi jättimäinen harppaus kohti liittovaltiota. Olen pitkään ollut sitä mieltä (ja ilmeisesti päättäjätkin) että EU ei pysy kasassa ellei se muutu joko liittovaltioksi tai pakita merkittävästi nykyisistä asemistaan ja tyydy tekemään pelkkää vahvaa yhteistyötä esimerkiksi juuri talouden saralla. Voin olla hyvinkin väärässä, mutta tällä hetkellä ainakaan minusta ei vaikuta sille että liittovaltiolle olisi jäsenmaiden kansalaisten puolelta kovin suurta halukkuutta. Eikä sille totuuden nimissä ole järkeviä perusteita muutenkaan. EU on laajentunut viimeisen 20 vuoden aikana aivan holtittomasti kun jäsenmaiksi on huolittu jos jonkunlaista entisen itäblokin kehitysmaata. Tästä syystä jäsenvaltiot ovat keskenään niin erilaisessa asemassa ettei näistä lähtökohdista voi mitenkään saada kasaan toimivaa littovaltiota. Ainoastaan naittamalla valtioiden taloudet pakkoavioliitolla yhteen se saataisiin lopulta kasaan. Ja nyt näyttää vahvasti siltä että juuri sitä tässä ollaankin koko ajan tekemässä. Toisaalta jos tässä onnistuttaisiin, niin jokainen voi varmaan arvata miten rakkaudeton avioliitto päättyy.

Yhteisvelalle löytyy tietysti perusteita myös tästä nykyisestä velkavetoisesta markkinataloudesta jossa karrikoidusti sanoen kaikki talouskasvu on uutta velkaa ja talouskasvu pysyy plusmerkkisenä vain niin että velkaa otetaan koko ajan enemmän kuin sitä maksetaan takaisin. EU:n kokoisella alueella olisi yhdessä suurempi velankantokyky kuin yksittäisillä jäsenmailla ja se tietysti pitäisi talouskasvun paremmin koko ajan plussalla.

Kysymys on loppujen lopuksi oikeastaan vain siitä halutaanko elää tarkan talouskurin mukaan jolloin ne luvut lähinnä junnaavat paikallaan vai vietetäänkö mukavia kulutusjuhlia velkarahalla kunnes koko järjestelmä lopulta romahtaa. Kun otetaan huomioon sekin että käytännössä melkein kaikki raha on yksityisten liikepankkien lähes täysin tyhjästä pelkällä kirjanpidolla luomaa mielikuvitusrahaa niin täytyy sanoa että olisi ihme jos se ei ikinä romahtaisi. Lähellähän se on pari kertaa (Kreikka ja USA:n pankkikriisi) jo käynyt.

+4
Petri Laitinen

Vapaa ajattelija. Taattua mutuilua ja välillä ihan tutkittuakin tietoa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu