Uusien vasta-ainetestien tulokset ovat täystyrmäys THL:n ”asiantuntijuudelle”!

Uusien korona vasta-ainetestien tulokset ovat äärimmäisen noloja: Hirvimäki vs. THL:n tuhat ”asiantuntijaa” 100-0!

Tänään  julkaistut THL:n itsensä Uudellamaalla tekemät koronaviruksen vasta-ainetestit sen kertovat: korona on juuri niin vaarallinen ja tappava tauti, kuin olen yrittänyt kertoa ensimmäisestä koronablogistani asti – kymmenen kertaa tappavampi kuin mitä THL on meille koko ajan väittänyt! Olen kirjoittanut lukuisia kertoja tuon 19.3.2020 jälkeen ja tuonut koko ajan uutta todistusaineistoa pöytään. Mikään ei ole auttanut vaan hölmöläisten valtakunnassa on ollut kaikki hyvin koronatilanteen hallinnan osalta.

Nyt kun Suomen avaamista mietitään eri pöydissä, kannattaa ehkä jo kuunnella ”maallikko” Hirvimäkeä – etenkin, jos olen parhaiten Suomessa tähän asti kyennyt tietämään, millainen tauti korona on väestön kannalta?

Se, että olen ollut oikeassa (datan ja intuition avulla) ja THL täysin väärässä, on paitsi äärimmäisen noloa THL:n kannalta, myöskin se on vaarallista maamme asioidenhoidon kannalta – hallitushan käyttää kyseistä puljua asiantuntijatiedon lähteenä tehdessään megaisoja päätöksiä maamme tulevaisuuden suhteen!

 

***

Otetaanpa Ylen uutisoiman tuoreen vasta-ainetestin luvut lähempään tarkasteluun –

”Tutkimuksessa on tutkittu nyt 516 näytettä. Positiivisiksi on todettu 11 näytettä seulontatestissä. Yhdeksän näistä on tutkittu neutralisaatiotestillä ja näistä vain yksi on ollut positiivinen.”

Siis vaikka käyttäisimme koko positiivisten näytteiden osuutta 11/516 saamme koronaan sairastuneiden osuudeksi vain 2,13% uusimaalaisista. Voi hyvin olla, että tämäkin luku on pahasti pielessä, sillä vasta-ainetestit ovat petollisia. Positiivisia tuloksia voi tulla niillekin, joilla koronaa ei ole ollut jopa 5% tasolla, jos tutkimuksen luotettavuus on 95%.

Vasta-ainetestit antavat paremman tuloksen vasta kun koronaa on oikeasti suhteellisen paljon väestössä. Todellinen lukema voikin olla tuossa otannassa lähempänä yhtä positiivista kuin 11:ta aivan niin kuin uutinen meille kertoo? Silloin koronan olisi sairastanut vain 0,19 % otannassa mukana olleista uusimaalaisista.

Tässä vaiheessa on syytä huomauttaa: satunnaisotannalla ihmisten verestä otettava vasta-ainetesti on eri asia kuin nenäontelosta otettava virusviljely tautia epäiltäessä jollakin henkilöllä.

Otetaan tarkasteluun muitakin oleellisia lukuja: Uudenmaan väliluku on 1 692 716. Yhteensä tällä hetkellä virusviljelytestein tehdyillä testeillä on todettuja tartuntoja tähän mennessä Uudellamaalla yhteensä 3 243. Kun em. luvut suhteutetaan ja kerrotaan sadalla, saadaan tartuntojen osuudeksi (3 243/1 692 716) = 0,19%.

Kas kummaa, tämähän on aivan sama luku kuin vasta-ainetestin luku 0,19% – siis vaikka kyseessä on enemmänkin sattuma, pitäisi jo paatuneimmankin THL-tosiuskovaisen herätä!

Edellisestä seuraa ensinnäkin se, että koronaa ei ole Suomessa suinkaan 20-30 kertaisesti saati 100 tai 1000 kertaisesti (kuten jotkut ovat revitelleet) siihen nähden, mitä on virusviljelytestein saatu sairastuneita todettua. Tämä tarkoittaa myös sitä, että THL:n skenaarioissaan esittämät koronakuolleisuusluvut 0,05-0,1% todellakin ovat pielessä ainakin sen kymmenkertaisesti, mitä olen tuonut esille.

Todellinen kuolleisuus on ainakin 0,5-1% myös Suomessa.

Valitettavasti se voi olla suurempikin. Suomessa kuolleita on tällä hetkellä 206 yhteensä 4906 sairastuneesta eli 4,2% sairastuneista. Tuo kuolleisuus laahaa pari kolme viikkoa jäljessä, joten se on jopa liian alhainen virallisesti todetuista tapauksista. Toisaalta kieltämättä on niin, että osa sairastuneista ei virallisesti rekisteröidy sairastuneeksi testin kautta, koska oireet eivät ole kummoisia tai muusta syystä.

Ei-testattuja oikeasti sairastuneita on paljon vähemmän kuin monet ”asiantuntijat” meille ovat jatkuvasti uskotelleet. Se on nyt todistettu hyvin vakuuttavasti THL:n itsensäkin toimesta. Saa nähdä kakistavatko tätä tietoa koskaan ihmisten ilmoille, vai hyssytelläänkö hiljakseen?

Voi aivan hyvin olla, että oikeasti sairastuneita on vain pari kolme kertaa enemmän kuin testein sairastuneiksi todettuja – tämän asian kerroin jo edellisessä ”Kittilä-blogissani”. Kyseinen johtopäätös oli jo puolitoista viikkoa sitten pääteltävissä Kittilän kultakaivoksen testeistä työntekijöilleen.

Unohtakaa laumaimmuniteetit ja muut höpöhöpöt, jos ette halua 15 000 – 50 000 kuollutta suomalaista sen tavoittelussa!

 

***

Se mitä Suomessa nyt tarvitaan on johtajuus. Todellinen johtajuus ei voi jatkossa enää perustua THL:n arvovaltaan tiedontuottajana koronasodassa – THL:n arvovaltaa ei pitäisi enää olla edes hölmöläisten silmissä, saati maan hallituksen ja muiden päättäjiemme silmissä. Muuten Suomi on matkalla suoraan kohti koronapainajaista, josta tämä alkuosa on ollut vasta hölmöläisten touhua heinäpellolla verrattuna siihen, mitä tuleman pitää.

Myöskin suomalaisen valtamedian on järjetöntä uskotella itselleen ja alamaisilleen, että esim. erikoislääkärin paperit olisivat joku todellinen asiantuntijuuden tae korona-asiassa mitä tulee väestötason epidemian ennakointiin ja ymmärrykseen.

Asioitten tiivis seuraaminen, luova päättely ja ongelmanratkaisukyky enemmänkin – myöskään ei ole mitään haittaa siitä, että ymmärtää syvällisesti sen, miten suomalainen poliittinen asiantuntijuus ”toimii” eli ei toimi oikeasti. Tästä asiasta minulla on track record kunnossa Nukkuvien kautta, siinäkään ei erikoislääkärin paperit auta.

Olen käytettävissä maamme päättäjien avuksi, sillä omalla ”sumealla logiikallani” (sellaista tarvitaan nyt), mitä kykenen nopeasti päässäni tuottamaan erilaisista tietoaineistoista yhdistämällä luovasti. Myös valtamedian kannattaisi herätä paremmin kuuntelemaan niitä kansalaisia, joilla on aikaisempi looginen päättely todistettavasti kunnossa koronaan liittyen. Kriisi on sen verran iso ja vakava, se on myös kiireellinen, odottaisin uutta asennetta kaikilta.

En blogissani esittele kaikkia ajatuksiani, jotka minulla on mielessä, miten päästäisiin hallitulla riskillä kohti tulevaisuutta. Olen väsynyt kirjoittamaan ja puhumaan kuuroille korville – tuskin taaskaan saan ensimmäistäkään yhteydenottoa siltä porukalta päättäjiä ja mediaa, joka voi oikeasti vaikuttaa asioihin?

Siltikin, yhteystietoni löytyvät profiilistani.

29.4.2020

Kalervonkatu, Jyväskylä

Petri Hirvimäki

pj., Nukkuvien puolue – Nukkuvat ry

 

***

Nukkuvien puolue – Nukkuvat

Hirvimäki Unpolitical Youtubessa

PetriHirvimki

Iskä Kalervonkadulta Jyväskylästä. Ope Gradiassa. Nukkuvien puolue - Nukkuvat ry:n perustajajäsen ja puheenjohtaja kts. www.nukkuvat.fi. Unitas kansanliikkeen perustaja, vapaustaistelija ja ex-presidenttiehdokas. KTM, kokenut yrittäjä ja 2000-luvun sekatyömies. Yhteydenotot: petri.hirvimaki(at)nukkuvat.fi, puh. +358 44 987 13 02

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu