Enemmän kuin omalääkäriä, tarvitsemme omahoitajaa

Terveydenhoito Suomessa on kuralla, sen tietää jokainen. Mitä asialle pitäisi tehdä, se on kokonaan toinen kysymys. Olemme kuulleet monesta suusta, että nk. ”omalääkärimalli” olisi,  jos ei suoranainen ratkaisu ongelmaan, niin ainakin askel parempaan suuntaan. Tätä on peräänkuuluttanut äskettäin esimerkiksi Matti Pietiläinen Savon Sanomien kolumnissa 3.8.2024 [1].

Matti Pietiläinen viittaa kolumnissaan Omalääkäri 2.0-selvityksen loppuraporttiin [2]. Lainaus loppuraportista: ” pidemmän aikavälin tavoite tulisi olla tilanne, jossa jokainen potilas voisi itse valita suoraan häntä perusterveydenhuollossa mahdollisimman pitkäaikaisesti hoitavan lääkärin.”

Väitän, että tässä ollaan hakoteillä. Ajatus potilasta pitkäaikaisesti hoitavasta lääkäristä perustuu lähtökohtaisesti oletukseen, että potilas on kroonisesti sairas. Meidänhän tulisi ensisijaisesti pyrkiä siihen, että potilas ei ole potilas, vaan hän on täysin terve eikä tarvitse lääkärin palvelua!

Vanhan sananlaskun mukaan omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Se tietenkään ei riitä, mutta sanonnassa on vinha perä kuitenkin. Nimittäin elintavat vaikuttavat aivan ratkaisevasti sairastavuuteen. Omenien syömisen lisäksi tarvitaan muutoinkin oikeanlaista ja monipuolista ravintoa, liikuntaa, hyvää nukkumista, sosiaalista sekä mahdollisimman stressivapaata elämää. Jokainen, joka saa nämä asiat ajoissa kuntoon, ei tule koskaan tarvitsemaan ”pitkäaikaisesti hoitavaa lääkäriä”. Paitsi ehkä korkealla iällä.

On valitettavan ilmeistä, että valtaosalla kansalaisista elintavoissa on aikalailla toivomisen varaa. Sen seurauksena kiusanamme on kroonisia sairauksia ja tarve pitkäaikaiselle lääkärisuhteelle.

Wikisanakirja määrittelee lääkärin näin: ”ihmisten sairauksia tunnistava ja hoitava, siihen koulutuksen saanut ja lääketieteen lisensiaatin tutkinnon suorittanut terveysammattilainen.”  Itse määrittelisin lääkärin toisin: henkilö, jolle on annettu lääkemääräysten kirjoittamisoikeus. Siihenhän sana lääkäri viittaa. Lääkkeisiin. Latinan kielellä lääke on medicamento ja lääkäri on medicus. Siis jo latinan kielessä lähtökohtana on lääkitseminen.

On tietenkin hyvä, että vaivoihin on olemassa lääkkeitä. Kaikkien tulisi kuitenkin pyrkiä lääkkeettömään elämään mahdollisimman pitkään. Hyviä elämäntapoja noudattamalla tämä on täysin mahdollista jokaiselle, joka ei vielä ole ehtinyt pilaamaan terveyttään.

Lääkäri ei kuitenkaan valmenna potilaitaan lääkkeettömään elämään. Potilas menee lääkärin vastaanotolle juurikin saamaan tiedon siitä, mikä lääke voisi auttaa kulloiseenkin vaivaan ja saada resepti kyseiselle pillerille. Miksi valmentaisikaan? Sehän on sekä lääkärin itsensä, että varsinkin lääketeollisuuden etu, että on sairaita potilaita, joille päästään määräämään lääkkeitä ja joille annetaan uusia vastaanottoaikoja lähitulevaisuuteen.

Tässä kuvaan astuu omahoitajan käsite. Googlettamalla voimme havaita, että monilla sotealueilla puhutaan omahoitajista. He tosin tarkoittavat eri asiaa kuin mitä allekirjoittanut peräänkuuluttaa.

Omahoitaja olisi eräänlainen elämävalmentaja (life coach), joka voisi hoitaa seuraavia asioita:

• Labrakokeisiin lähettäminen
• Labratulosten läpikäyminen
• Kehonkoostumusmittaus
• Ravintoneuvonta
• Liikuntasuositusten antaminen

Omahoitaja siis lähettäisi asiakkaansa labrakokeisiin, joilla tarkistetaan, että asiat ovat kunnossa ja joiden avulla elintapamuutosten seurauksia voidaan havainnoida. Tulosten perusteella omahoitaja voisi myös ohjata asiakkaansa tarvittaessa lääkärin vastaanotolle jo ennen vakavampien vaivojen ilmaantumista.

Terveydenhoito nykysuomessa onkin reaktiivista. Toimenpiteisiin ryhdytään vasta sitten, kun vakavampia ongelmia ilmenee – jos silloinkaan. Omahoitajamalli tarkoittaisi käytännössä siirtymistä reaktiivisesta terveydenhoidosta proaktiiviseen.

Elintavoissa tosiaan olisi parantamisen varaa ja viralliset ravintosuoritukset eivät välttämättä edes ole ihan oikeassa. Näistä asioista olen kirjoittanut aikaisemminkin [3], [4], [5]. Tästäkin syystä proaktiivinen terveydenhoito olisi hyödyllistä. Ihmiset ovat yksilöllisiä ja samat ravintosuositukset eivät välttämättä toimi kaikille samalla tavalla. Säännöllinen omahoitajan valmennuksessa oleminen mahdollistaisi eri ruokavaliokokeilujen vaikutusten seuraamisen ja näin mahdollistaisi optimaaliseen lopputulokseen pääsemisen.

On suorastaan vaikea kuvitella, miksi kukaan pitäisi proaktiivista terveydenhoitoa huonona asiana. Paitsi tietysti lääkärit ja lääketeollisuus. Sekä tietysti elintarviketeollisuus, joka syöttää meille myrkkyjä.

Viitteet

[1] Omalääkärin haikailijoita riittää, aitoa tahtoa mallia kohti on hämmentävän vähän

[2] Hoidon jatkuvuusmalli – Omalääkäri 2.0 -selvityksen loppuraportti

[3] Rasvasota on syytä julistaa uudelleen.

[4] Lihavuusepidemiaan on viimeinkin puututtava kunnolla

[5] Sokeri ja prosessoitu ruoka myrkyttävät meitä.