Suomi, Euroopan pelle

Alkaa olla taas aika jokakeväisen musiikki- ja pelleilyspektaakkelin. Jälkimmäinen luonnehdinta sopii tätä nykyä ainakin Suomen edustuskappaleeseen ja sen esittämiseen. Kuinka ihmeessä tähän ollaan tultu? Ennen vanhaan Euroviisuissa esitettiin toinen toistaan kauniimpia kappaleita, joita oli ilo kuunnella ja joiden esityksiä katsella.

Musiikkikulttuuri Suomessa on edelleen sivistysmaita jäljessä. Vuosikymmenten ajan Suomessa ei juurikaan omaa musiikkia tehty. Resepti oli yksinkertainen: otetaan mukavalta kuullostavia lauluja ulkomailta ja käännetään sanat suomeksi. Menestysresepti oli yksinkertainen ja helppo. Tapio Rautavaara oli aikoinaan niin härski, että väitti Johnny Cashin käännösbiisiään omaksi sävellyksekseen (Yölinjalla/ I walk the line). Ehkä Rautavaara ajatteli, että koska sanoitus on ihan erilainen, myös sävellystä voi väittää omaksi.

Onneksi tuosta käännösbiisien aikakaudesta on päästy eroon ja jo pitkään suomalaiset musiikintekijät ovat tehneet oikein hyviä kappaleita ja niiden esityksetkin ovat korkeatasoisia. Suomessahan on aivan upeita laulajia vaikka kuinka paljon. Kuunnelkaa vaikka tuoreen Voice of Finland kisan voittajaa Laura Ruusumaata. Aivan huikea laulaja! Kaikki muutkin VOF kisaajat olivat erinomaisia.

Suomessa alkaa siis olla musiikki- ja lauluosaamista ihan riittämiin. Miksi sitten olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa Euroviisuedustajamme vuodesta toiseen on suoranainen pelle?

Suomessa osataan kyllä tehdä kohtuu hyvää musiikkia, mutta melko hyvä ei kisan voittamiseen riitä. Ehkä Lordin menestys aikoinaan opetti sen, että pelkkä hyvä musiikki ei riitä voittoon. Tarvitaan poikkeava esitys.

Viimevuotinen Käärjän esitys ei ollut ihan yhtä pahaa pelleilyä kuin tämänvuotinen edustuskappaleemme on. Sekin kyllä koetteli hyvän maun rajoja. Yhteiskunnassamme muutenkin näyttävät hyvän maun rajat laitetun romukoppaan. Osoituksena tästä on Käärijän kotikaupungin Vantaan joukkohysterian vallassaan tekemä päätös teettää Käärijästä muraali, jossa tämä näyttää kieltä. Käärijäkin näyttää oivaltaneen, että pelkkä musiikki ei riitä. Tarvitaan pelleilyä siihen päälle. Tulevaisuuden antropologeilla riittä tutkittavaa siinä, että mitä ihmettä tapahtui 2000- luvun alkuvuosikymmeninä.

Kansahan toki tykkää Käärijänkin pelleilystä ja palkitsee tämän suurella suosiolla. Tätä tulee jatkumaan sen aikaa, kun kyseinen pelleily jaksaa kansaa kiinnostaa. Itse uskon, että se ei pitkään kanna. Kansa kääntää Käärijälle selkänsä ja ryhtyy naureskelemaan Windows 95 miehen kalsareita ja muuta/muiden pelleilyä. Vuoden päästä varmaan saamme uuden pelleilijän ihmeteltäväksemme.

Musiikkikilpailuissa ylipäätään on sellainen jännä ominaisuus, että niiden kisojen voittajat eivät yleensä osoittaudu pitemmän päälle parhaiksi kappaleiksi. Muut biisit kuin kisojen voittajat kestävät paremmin aikaa. Otetaan esimerkiksi vaikka Annika Eklundin Shanghain valot. Aikanaan Euroviisukarsinnassa Lordille hävinnyt biisi, jota taatusti on radiossa soitettu enemmän kuin Hard Rock Hallelujahia. Syy tietysti se, että biisi yksinkertaisesti on paljon parempi.

Ehkä paras esimerkki laulukilpailun erehtyväisyydestä on vuoden 1982 Syksyn Sävel- kisa. Juha Vainion Vanhojapoikia viiksekkäitä ei edes päässyt loppukilpailuun(!), mutta osoittautui vuosien aikana aivan loistavaksi ja oivaltavaksi kappaleeksi jota on ilo kuunnella ja joka on kestänyt aikaa erinomaisesti. Kisan voittaja oli kuulemma joku biisi nimeltään Hormoonihiiret.

Eikös muuten ole aikalailla huvittavaa, että tämä Sääntö-Suomemme lähettää Euroviisuihin kappaleen nimeltään No Rules! Pitäisikö itkeä vai nauraa?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu