Valtio on pettänyt nuoret lapsiperheet

Satun itse kuulumaan siihen porukkaan, jolle varhennetun osittaisen vanhuuseläkkeen nostamisen aloittaminen tuli mahdolliseksi vuosi sitten. Siitähän tuli todellinen hittituote vuoden 2022 lopulla. Itse ehdin hakea eläkettä juuri ennen pahinta ryntäystä. Laskeskelin, että tuohan kannattaa ilman muuta. Tähän tulokseen päädyin jo ennen kuin tuli tieto eläkkeiden 6.8% noususta vuoden 2023 alussa.

Toinen syy eläkkeen nostoon heti kun mahdollista on se, että eläkejärjestelmämme on yksi suuri pyramidihuijaus, josta on jo periaatteenkin vuoksi syytä ottaa rahat pois heti kun mahdollista. Aiheeseen voi tutustua lisää vaikka katsomalla tämän Ivan Puopolon videon.

Vaikka nostankin eläkettä, teen täysipäiväisesti työtä samaan tapaan kuin ennenkin. Työnantajani on yksityisellä vientisektorilla toimiva yritys. Voidaan siis sanoa, että jokainen työstäni tienaamani euro on Suomelle hyvin tarpeellinen – palkkani maksuun tarvittavat rahat kun tulevat ulkomailta.

Palkkani nousi vuonna 2023 työehtosopimuksen seurauksena 3.6%. TES:n mukainen korotus ensi vuonna tulee olemaan 1.3%. Yhteensä kahden vuoden aikana nämä tekevät 4.9%.

Varhaiseläkkeeni sensijaan nousi vuoden 2023 alussa 6.8% ja vuoden 2024 alussa se tulee näillä näkymin nousemaan 5.9%. Tämä tekee yhteensä 2 vuoden aikana 13.1% (korkoa korolle laskettuna, eli 100*(1.068*1.059-1)). Eläkkeeni siis nousee reilusti enemmän kuin palkkatuloni.

Roimaa nousua paitsi eläkkeissä, on havaittavissa myös julkisen alan työehtosopimuksissa. Esimerkiksi Tehy mainostaa sivuillaan, että KVTES:n piirissä olevien palkkojen keskiarvo nousee 2022-2027 vähintään 14.1%!

Suomessa on siis aikaansaatu tilanne, jossa maksajien (=vientialalta palkkansa saavien veronmaksajien) ansiot nousevat selvästi vähemmän kuin saajien (=julkisen alan työntekijät ja eläkeläiset). Ilmeinen seuraus tulee olemaan vakavat ongelmat julkisessa taloudessa.

Julkisen talouden ongelmien lisäksi aikaansaadulla tilanteella on toinenkin ja mahdollisesti vielä vakavampi seuraus. Julkisen alan työntekijöiden ja eläkkeensaajien ansioiden nousu nimittäin ylläpitää inflaatiota. Inflaatiota vastaan taas taistelee EKP, joka saattaa nostaa jo voimakkaasti noussutta korkotasoa edelleenkin. Kärsijöinä ovat aivan erityisesti nuoret perheet, joilla hyvin tyypillisesti on paljon asuntolainaa.

Suomessa kaivattaisiin kipeästi lisää lapsia ja paljon. Päättäjämme ovat kaikessa viisaudessaan aikaansaaneet tilanteen, jossa lapsentekoiässä olevien pariskuntien on lähestulkoon mahdotonta ajatella lasten hankintaa. Tämä koskee erityisesti kasvukeskuksissa asuvia pariskuntia, joista monilla on jo liikaakin asuntolainaa ja korkomenot koettelevat vakavasti taloutta. Millä ilveellä voisi nuoripari harkita isomman asunnon ostamista?

Hyvin toimeentulevat eläkeläiset siis porskuttavat samaan aikaan kun lapsentekoiässä olevien tilanne on hyvin vaikea ja vaikeutuu entisestään koko ajan. Tämä tietää vaikeita aikoja koko Suomelle pitkäksi aikaa. Lääkkeeksi tilanteeseen vaaditaan lisää maahanmuuttoa.

Maahanmuuttoa voikin hyvin verrata lääkkeeseen. Sehän on nimittäin niin, että kun tarvitset lääkitystä, olet yleensä tehnyt jotain väärin pitkän aikaa.

Nykyisellä hallituksella ja tulevilla hallituksilla on todella vakavia haasteita. Rakenteellisia uudistuksia on välttämättä saatava tehtyä ja on kyettävä palauttamaan usko Suomen tulevaisuuteen. Juuri nyt ei todellakaan näytä hyvältä. Suomi elää raskaasti yli varojensa ja kärsijöinä ovat erityisesti nuoret aikuiset ja lapsiperheet.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu